Pekan jälkipäivä

Tänään oli sitten kauan odotettu Pekan saapuminen Koivumäkeen. Kaikkiaan 7 koirakkoa treenaisi ja hyvin erilaisia koiria. Paljon tuli uutta ja vanhaa.
Uutta minulle oli oman ajatukseni muutos, olin aikaisemmin ajatellut, että jäljestäminen on koiran tulkitsemista, että tulkitaan onko se jäljellä vai jäljen ulkopuolella. Tähän rasti päälle. Jäljestäminen on sitä, ettei häiritse koiran työskentelyä ja kerää ne kepit taskuun. Jäljestäminen on liinan oikomista. Omia tulkintoja on ihan turha tehdä, oma osani on sitä koiran perässä kävelyä ja siinä roolini on vain sitä, etten jarruta enkä häiritse koiran työskentelyä. Pekka puhui pitkään siitä, että kaikessa koiran kanssa toimimisessa ihminen päättää ja aloittaa toiminnat esim vertaus siihen, että koira menee autoon, siinä ihminen on se joka avaa oven ja kehoittaa koiraansa. Ja tämä asetelma on kaikessa muussa koiran elämässä paitsi jäljellä, siellä koiran pitää olla se johtaja.
Nuorille/ aloitteleville koirille tehtiin spontaanijälkiä ja näitä tulen tekemään varmasti kurssilaistenikin kanssa. Siinä kokemattomalle koiralle tehdään esim. 200 m suora metsään ilman makupaloja ja koiran annetaan seurata jälkeä tai olla seuraamatta. Kaikki tämän päivän koirakot kiinnostuivat tälläisestä ja jäljen päässä odotti ruokakuppi. Hiukan erilainen tapa aloittaa kuin esim, makupaloin varusteltu jälki, mutta näin hyviä oivalluksen ja oppimisen tilanteita.

Sitten Aronin suoritukseen. Pohjustukseksi sanottakoon, että perjantaina kävin tunnin metsälenkillä aamusella koirien juostessa vapaana metsässä. Aron porhaltaa näissä aina täysillä eteenpäin. Sitten pe-ilta täysillä ympäri mökkiä, välillä frispiin perässä tai sitten minä juoksutin niitä. Lauantaina koirat juoksi lisää vapaana. Lisäksi käytiin pienellä lenkillä, jossa Aron näki jonkun hirven ja ampui perään synkkään ja sakeaan metsään, oli hukassa varmaan joku 10 ja tuli kieli vyön alla takaisin. Sitten kävelyteltiin ja jäähdyteltiin ainakin tunnin verran tuon juoksun jälkeen. Joten kun eilen tultiin kotiin, nukkui Aron koko illan tähän aamuun asti ja ajattelin, että ei huolta hyvin jaksetaan. Jäljellä Aron kuitenkin väsyi loppua kohti. Viimeinen keppi jäi ilmaisematta, se kulki vaan yli. Sitä edeltävät 4 keppiä se nosti kyllä, mutta jokainen ilmaisu oli toinen toistaan vaisumpu, esim, neloskepillä se vain nosti kepin eikä tullut lainkaan luokseni sen kanssa. Jälki sujui kyllä hyvällä tempolla ja eteenpäin mentiin koko ajan. Yhdessä kohtaa tuli sählinkiä, sillä jäljellä oli kulma, josta meni suora hakkuuaukealle, juuri siinä kulmassa liina jäi jotenkin kiinni yhden nykäyksen verran, mutta tässä nykäyksessä Aron välittömästi menetti sen jäljestyksen, teki siinä kulmassa jotakin kahdeksikkoa, kunnes pääsi jatkamaan sinne hakkuuaukealla, mistä se ilmaisi kepin. Tämän kuulin vasta jälkeenpäin, että liina selkeästi nykäisi. En tiennyt Aronin olevan näin herkkä. Joskus jäljet on niin kamalissa ryteiköissä, että olen itse kaatunut tai olen joutunut sanomaan koiralle, että seis ja odota, en pääse täältä. Nämä ei tähän asti ole mielestäni häirinneet koiran työskentelyä. Nyt ohjeeksi tuli, että oma hommani on vain tuijottaa sitä liinaa ja olla häiritsemättä perässä. Huolehtia vain siitä omasta sujuvasta kulkemisesta ja antaa koiran jäljestää. Siinä tilanteessa ei ehdi tarkkailla koiraa, kun pitää tarkkailla liinaa.
No janahan oli meillä kysy siitä-listalla. Janalle sain ohjeen, ettei minun tarvitse treeneissä tietää, mihin suuntaa pitäisi mennä, on parempi, että kuljen koiran perässä vaikka takajäljen loppuun kuin otan johtajan aseman ja pyydän koiraa kääntymään tai kerron sille, että ollaan takajäljellä. Koiralla pitää olla se johtajan asema. Nyt janalla Aron lähti pliisusti ja noin 10 m siinä kuljettuaan se lähti vasemmalle, mutta minulle kerrottiin, että takaisin janalle. Koska oltiin niin janan alussa, tein uuden aloituksen ja nyt Aron eteni suoraan ja poimi sen oikean jäljen lähtien oikeaan suuntaan. Ja meni varmasti. Tuntui hyvältä ja siltä, että nyt me voidaan näyttää Pekalle, että me osataan tää loppu-osuus. No jäljen lopussa viimeinen keppi jäi nostamatta ja juhlat pitämättä. Lili jäljen tekijä huuteli, että täällä olisi se viimeinen keppi, mutta koska koira oli siitä jo yli mennyt ja oli polulla mistä aloitettiinkin, olisi ollut tyhmää viedä koira kepille ja pitää jotkut loppujuhlat siinä. Joten ei voi mitään. Pekka sanoi, että jäljesty vaatii koiralta kuntoa ja puhui koiran juoksuttamisesta ja lenkkeilystä. No olihan meillä takana pari aktiivista vuorokautta, joten ehkä ne siellä painoivat Aronin takissa. Edellinen keskiviikon jälki oli kepin ilmaisuiltaan ja vauhdiltaan paljon parempia.

Mutta mitä tästä opittiin. Koiran motivaatiota pitää kasvattaa pitkillä ja haastavilla jäljillä. Jos koira tietää jo jäljen alkaessa, että nyt on pitkä ja kivinen tie sinne loppuun, suhtautuu koirakin siihen sillä asenteella, että nyt jos meinaa selvitä, on työtä tehtävä huolella ja kunnolla. Koiralla pitää olla hyvä kunto ja se on hyvä myös opettaa juomaan siellä keppien palkkausten yhteydessä. Hyvä vauhti ja kaahottavankin oloinen vauhti on vain merkki hyvästä motivaatiosta. Ei ole huono asia, että koira ampuu janalla tai ohjaaja joutuu juoksemaan koiran perässä jäljellä. Se vain kertoo hyvästä motivaatiosta. Ja vaikka keskiviikon jäljen jälkeen tuli tunne, että nyt me osataan keppien ilmaisu ja jäljestys, on meidän silti hyvä ajaa jälkiä eikä vain keskittyä janoihin. Vaikka koira osaa, se kasvattaa vain lisää sen kokemusta jälkiin. Ei siis syytä jäädä mitenkään paistattelemaan, että hyvin menisi vaan haastetta ja vaativuutta vaan peliin.

Kiitos kuitenkin Pekalle, on se vaan viisas. Kivaa oli myös kaikki päivässä mukana olleet koirakot, toisten tekemisiä seuraamalla oppii vaan niin paljon. Ja Koivumäki osoittautui loistavaksi paikaksi tälläisiin päiviin, joten eikun uutta koulutuspäivää suunnitteille.