sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Aron tokokokeessa

Ja tänään taas lähdettiin tien päälle, kohteena Viiala ja piirinmestaruustokokoe. Lähdin hyvällä fiiliksellä matkaan, sillä olin etukäteen miettinyt lähes kaiken ja tietysti kisapaikallakin heti klo 9.00 ensimmäisenä. (Miten niin innokas?) No minä en yleensä jätä mitään viime tippaan tai täpärälle, kun elämän asenne on vähän sellainen, että elämä pitää olla hallinnassa ja tämä koskee kisa-aamujen omaa aikataulua. No takaisin asiaan. Tuomarina siis Timo Pussinen, hyväntuulisen oloinen miestuomari. Liikejärjestystä ei näkynyt koepaikalla missään, saatika z-liikkeen järjestystä, joten ihan pieni harmistus tässä. Sitten kun koe julistettiin alkaneeksi, saimme kuulla, että kaikki liikkeet tehdään putkeen ja z-järjestys on joku perinteinen. Mistä ensikertalainen voi tietää perinteisen? Tämä tarkoitti sitten järjestystä seiso-istu-maa.

Mutta liikkeet ja selitykset:

Paikka-istuminen 10, tästä olen todella todella iloinen.
Paikka-makuu 8½, tässä kävi maahan vähän vinoon ja kellahti vähän kyljellään kun palattiin piilosta kohti koiria.
Kehästä poistuminen ja näiden kahden liikkeen väli oli loistava.

Vapaana seuraaminen 8, tässä setä antoi kyllä ihan liikaa, en nimittäin saanut Aronille kerrottua millään, että nyt tehdään sadalla prosentilla töitä. Se haahuili ja katseli merkkejä, vasta hitaan seuruun ja juoksuosuuksien aikaan se alkoi seurata. Lisäksi se piippasi jossakin välissä. Mutta kaavio oli melko pitkän tuntuinen ja toistaalta ihan helppo.

z-liike 7, voihan höh sanon minä kun keskimmäinen asento meni väärin, koira jäi istumisen sijaan seisomaan, muuten ok.

Luoksetulo 8½, ihan mukava luoksetulo. Stoppikäskyn ajoitusta ja käskyn voimakkuutta pitänee vielä treenata, stoppasi kyllä ja meni maahankin, laukkasi välissä, ei muuta muistikuvaa tästä.

Ruutu 8, tässä mentiin kohti ruudun lähetyspaikkaa ja supisin kovasti Aronille että merkki ja ruutu, missä ruutu, koiran pää pyöri kun se katseli ruutua oikealta, juuri hetkeä ennen se näytti huomaavan, että ruutu on vasemmalla, hyvä, liike voi alkaa. Meni merkille ja ruutukäskyllä lähtikin ihan päinvastaiseen suuntaan, toppasin nopeasti ja uusi ruutukäsky, nyt pidin katseeni suoraan ruudussa ja vain toivoin, että koira menee sinne ruutuun. Menihän se ja loppu meni ihan meidän tasoon täydellisesti, makasi ruudun aika takana, mikä oli kiva juttu.

Ohjattu nouto 8½, voi kääk, nyt tää pirun liike. Arvonnassa saimme oikean ja kiltisti odoteltiin liikkurin kävelyt, lähti merkille, mutta omaan makuun huono merkille meno, koiran kuono oli kohti oikeaa ja jos tuosta olisi pitänyt hakea vasen, ei olisi varmastikaan onnistunut, mutta annoin käskyn oikea ja hyvin lähti. Reippaasti tuli kapulan kanssa, mutta Aron ei vielä osaa tulla oikealta kapulan kanssa suoraan eteeni, joten pistemenetys siitä, että istui vinossa edessäni.

Metallinouto 8, onneksi valitsin sittenkin keskikokoisen metallikapulan, sillä tämäkin oli hurjan painava kapula, se isoin vaihtoehto oli kai tosi iso ja painava. Kaikki meni mielestäni tässä muuten nappiin, mutta ennakoi sivulle siirtymisen heti luovutettuaan kapulan.

Tunnari 8, hyvät haistelut, aloitti rivin oikealta ja haisteli siihen asti kunnes oli oman kohdalla, nosti ja toi sen. Ei mitään muistikuvaa, että mistä pistevähennys.

Kaukot 8½, tässä tehtiin ihan meidän tason suoritus, siinä nimittäin menee kai pikkasen vinoon seisomisesta maahan ja sekä seisomisesta istumisessä ei työskentele vielä riittävän hyvin taakse. Edestä päin näyttää tekevän oikein, mutta jo viikko sitten treeniseura huomaa tämän sivusta.

Yhteispisteet siis 265,5 ja ykköstulos. Meidän ihka ensimmäinen. Voiko tämä olla mahdollista? Aronista ehkä saattaa tulla tällä menolla vielä joskus Tva :-)

Olen todella tyytyväinen Aroniin, kyllä se vaan on minulle se maailman paras ystävä ja koekumppani. Tehtiin tosi hyvä sarja putkeen näitä liikkeitä ja tästä on oikein kivaa jatkaa treenailua kohti seuraavaa koetta, mikä onkin viikon päästä. Treenattavaahan kyllä löytyy ja erityisesti liikkeiden välissä oli ajoittain pulassa, näitä pitää harjoitella. Ja tuo seuraaminen oli todella hukassa meiltä, joten olisi ihan kiva, jos löytäisin siihen paremman asenteen.

Piirinmestaruuden vei Hanna-mari Ikonen ja bordercollie Tosi, jotka tekivät ihailtavan hienon suorituksen. Pia ja Tupla saivat piirinmestaruuspronssia hyvällä suorituksellaan, onnea heille vielä! Joukkuemestaruuden vei tänä vuonna Npkh:n joukkue, joten ensi vuonna kisaillaan Nokialla. Toiseksi tuli Tamskin joukkue ja kolmantena Tavesin joukkue, missä oltiin Aronin kanssa. Pitkä päivä oli, aurinko paistoi, näin paljon treeni/koiratuttuja ja kaiken kaikkiaan superhieno päivä. Olipas kaikenkaikkiaan jännittävä viikonloppu. Kiitos kaikille meitä tukeineille, voin olla todella onnellinen, kun minulla on osaavaa taustatukea, kiitos taas Pia P sekä Sari K. sekä hyvä Tamskin tokovalmennusryhmä. Kiitos Riikka ja Outi ihanasta Aronista!

4 kommenttia:

  1. Hurjan paljon onnea vielä tätäkin kautta ja tsemppiä seuraavaan kokeeseen :)

    VastaaPoista
  2. Isosti onnea ja hurjasti tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
  3. Voi miten hienoa! Onneksi olkoon EVL 1'stä ja hienosti menneestä LT -testistä =)

    T. susan

    VastaaPoista