Melko pienellä tokomäärällä mennään kohti viikonlopun koitosta, mutta parempi olla tekemättä mitään kuin sössiä enemmän.
Tänään kuitenkin treenit Hakametsän jäähallin vieressä ja jottei elämä olisi liian tylsää, oli mukana 4 lasta, joista 2 omaa. Onneksi tämä kauhunelikko asettui melko kivasti kentän taakse olevaan leikkipuistoon ja saatiin hyvät treenit aikaiseksi.
Aron kertasi liikkurin kanssa suoran luoksetulon, luoksetulon viimeisen pätkän, merkin kautta ruutuun, tunnarin nurmella onnistuen melko mukavasti.
Tehtiin myös porukalla paikalla-olot ja istumista vain ihan hetki, paikkamakuuta vähän pidempään, muttei silti täyttä aikaa.
Aron tuntui käteen oikein innokkaalta ja virkeältä.
Itsekseni tein lopuksi seuraamista, vähän z-liikkeen kulmia, pari jäävää ja loppuun ohjattu nouto itse vieden kapulat. Tässä huono merkille meno, mutta hyvä kapulan haku. Joten näillä mennään. Huomenna Aronin pitäisi saada reippaasti liikuntaa, niin se pysyy toivottavasti lapasessa sunnuntaina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti