Päivän treenailu alkoi esineruudulla. Elviksen kanssa tehtiin kisaruutu ja Aronin kanssa yhdessä vietiin neljä esinettä, kolme näistä takarajalla ja yksi noin 35m eturajasta. Tälläinen yhdessä vienti on tosi hyvä juttu Aronille, sillä sen avulla saan pistotettua Aronia suoraan kohti esineitä. Nyt kaksi ekaa meni ihan luotisuorana kohti takarajaa ja toi esineen sieltä samoin tein, kolmas pisto oli tuolle 35m etäisyydellä olevalle esineelle, mutta tässä Aron luultavasti sai paremman hajun oikean takanurkan esineestä, sillä haki sen ensin, neljäs suora pisto sitten tälle ei takarajan esineelle. Menee lujaa ja suoraa mikä on loistavaa, vauhti vaikuttaa kuitenkin vähän esineen luovutukseen, sillä irroittaa esineestä turhan sukkelaan edessä istuessaan.
Sitten kyötikkälän kentällä pk:ta.
Seuraamista ensin alkuun. Herra A on turhan korkeassa vireessä eikä seuraaminen ole niin tasaisen täsmällistä mitä haluaisin.
Jäävissä liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo hyvin.
Liikkeestä seisominen ja kävelin 20 askelta ja käännyin takaisin koiran luo. Hyvin meni.
Tasamaanouto ok.
A-estenouto ok.
Hyppynouto ei ok. Hyppää mutta varsinkin takaisin tullessa räpelsi yli, piippaa siinä kohtaa kun ponnistaa, eli vaikeuksia on.
Eteenmeno: tässä etukäteen olin suunnitellut, että lähetän ekan eteenmenon niinkuin kokeessa, ei siis palloja kentän takalaidassa, lähti hyvin, meni maahan hyvin. Sai eteenmenopallon taskusta palkaksi. Sitten jätettiin pallo yhdessä sinne ja toinen eteenmeno, mutta voi pentele, laukkasi sen 25 askelta ja heittäytyi maahan ennen käskyä.
No sitten tehtiin pari eteenmenoa lisää, joissa vahvistin vaan sitä, että laukkaa ja laukkaa.
Ihan illalla vielä pienet naksuttelut Suoraman kentällä, kun seuraaminen jäi vähän hampaankoloon. Nyt seurasi tosi hyvin ja palkkasin tästä. Siitä kriteeristä, että pää ei saa laskea liikkeelle lähdöissä, joudun taas muistuttamaan itseäni. Seuraaminen tuntui sen jälkeen tosi hyvältä. Kerrattiin myös jäävät, kaikki asennot ok. Lopuksi kaksi merkille menoa, nämäkin ok. Nyt Aronin mielentila on se ihanin. Ei kiihkoile eikä piippaa ja tekee asiat täsmällisesti, kuten seuraamisen kulmat, joissa joskus lintsaa.
Tulipas taas puuhasteltua :-) ja perhe huokailee, että miksi äiti jokapäivä treenaa? Tiistaina ei treenattu, joten ei tässä jokapäivä treenata, nih.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti