keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Kotipihassa

Tänään Petteri-poika oli kiva ja lähti pyörällä mukaan lenkille alkuillasta. Mentiinkin kaikkiaan 9km ja tuon päälle ruoka maistui ja unikin on tullut jo. Jimmy jäi kotiin, sillä sitä ei voi enää viedä noin pitkää lenkkiä :-(

Erikseen kotipihan treenit. Viljelin pihamaan merkeillä ja sitten Aronin kanssa rauhallista seuruuta. Hyvästä seuraamisesta sai namia maahan ja Aron jää syömään niitä, kunnes kutsun sen siitä seuraamaan. Vaikuttaa lupaavalta. Aluksi katseli merkkejä, mutta luopui niistä ja tyytyi seuraamiseen, josta palkittiin.

Sitten merkkitreeniä. Jessica huomautti sunnuntaina, että merkin paikka ei ole riittävän selvä Aronille, näytti siltä, että mulle kelpaa kaikki sinnepäin. Näinhän se varmaan on ollut, mutta päätin nyt pitää kriteerin. Jätin Aronia metrin päähän merkistä ja siitä piti siirtyä merkki-käskyllä oikeaan paikkaan. Ihan helppoa ei ollut ja jos jouduin useamman kerran pyytämään merkki käskyllä vaihtamaan paikkaan, vein Aronin sitten vaan oikeaan paikkaan ja kehuin siitä parhaasta paikasta. Vaikeeta oli, mutta parani koko ajan. Ja kun lopulta otin merkille menoa sieltä 10 päästä ei perusasennosta vaan lennosta, teki se maailman parhaita merkille menoja useampaan kertaan. Kyllä kriteeristä kiinni pitäminen nyt kannattaa.

Lopuksi vielä hiekalle tehty tunnari, naapurin Nina hajusti vähän kapuloita, laitoin varmaan 25 kapulaa hujan hajan ja sen oman vain 5 sek kädessä olevan kapulan sinne sekaan. Hyvin haki Aron sen oman. Tällekin lähetys vähän lennosta, Jessica muistutti, ettei aina tarvitse olla perusasennossa kaiken alussa, rutiineitakin voi vähän rikkoa :-) Lisäksi Jessica muistutti, että samassa treenissä voi tehdä vaikka jopa vuorotellen korkean ja matalan vireen liikkeitä, että koira oppii nopeammin vireen muutoksiin. Näitä tehdään ehkä viikonloppuna....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti