sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Evl-tokoa Valkeakoskella

Ja tänään tokoiltiin Valkeakoskella. Olin etukäteen miettinyt, että kuinkahan meillä onnistuu pitkäruoho koe, sillä monet jutut on meille vaikeampia ruohon seassa kuin hiekkakentällä. Tuomarina tänään Ilkka Sten ja liikkurina Vesa Kallio. Liikkeet tehtiin sekoitetussa ja pätkityssä järjestyksessä ja laitan ne tuohon alle siihen järjestykseen niinkuin ne tehtiin.

Paikka-istuminen 10
Tuomari sanoi, että puolessa välissä Aronin ryhti istumisessa vähän laski, mutta istui kuitenkin tassujaan liikuttamatta koko ajan. Tuosta ryhdin laskusta ei ole pitkä matka maahanmenoon, joten pitää taas muistaa treenata tätäkin ja palkita yllätyksellä.
Paikka-makuu 9
Aron oli toisena viidestä koirasta rivissä ja kävi sen ensimmäisen koiran käskyllä maahan, muuten loistavasti kai makasi, nousi hyvin istumaan omalla käskyllä.

Yksilöt:
Seuraaminen 8
Kehään tulo ja liikkeen aloitus tulee meidän treenilistalle, sillä vaikeuksia oli. Seuraamisessa ajoittain kontakti pätki, jotakin haahuilua sekä ääntelyä. Kiltti setä ei kuitenkaan rankaissut näistä pahasti, mutta itselle tuo tuntui, että loppuis nyt jo pian.
Ruutu 0
Aron lähti hyvällä laukalla merkille, hyvä merkki jossa se oli jo asettunut nenä kohti ruutua. Jostakin syystä matka ruutuun ei ollut ihan suora, vaan meni vähän banaanina vasemmasta etukulmasta vaiko reunasta sisään, meni lujaa ja oma seis käsky ihan millin myöhässä, itse olin näkevinäni, että on takarajalla mutta ruudussa, koira kävi hyvin maahan, koiraa kohti kävellessä näin, että koiran takapää oli ruudusta takana ulkona, hyvin tuli vierelle. Muistaakseni kisapalkkasin tästä, koirahan ei tiennyt nollan tulleen. Kaikkinensa hieno ruutu :-)
Tunnari 10
Aivan mieletön juttu, sillä kaikki katastrofin ainekset oli valmiina. Ruudun jälkeen vähän korkeassa mielentilassa oleva koira, itse tunnarikapuloita ei näkynyt lainkaan ruohon seasta ja vielä verryttelyssä sähläsin tämän liikkeen kanssa. Aron teki hyvät haistelut ja toi sen oman. Loistavaa!
Luoksetulo 8
Omaan silmään hyvät stopit, en tiedä mistä piste vähennys, itse olin seiso-käskyn kanssa vähän etuajassa, että olisiko tullut siitä. Tänne-käskyllä tuli suoraan sivulle, mutta tätä ei tuomari tiennyt, että olis pitänyt tulla eteeni istumaan ensin.

Tähän väliin tauko, kehästä poistuminen hallitusti oli vaikeeta, Aron lähtis heti huiteleen.

Tauon jälkeen
z-liike 7
Nyt ehkä parempi kehään tulo, maltoin rauhassa lähteä liikkeelle ja ensimmäinen asento seiso meni hyvin, tein myös kulman hyvin ja sanoin istu, koira oikein putosi maahan, ei siis edes empinyt, tästä eteenpäin oma keskittynyt ajatus katkesi, ajattelin aivan vääriä asioita kuten miksi se teki noin, voi pee, miksi aina tämä keskimmäinen asento on se vaikein jne ja kohta olin jo takaisin koiran vierellä ottamassa sitä seuraamaan. Nyt näin kulmamerkin edessäni, mutta aivoissa löi täysin tyhjää, kummalta puolen edessä oleva merkki kierretään, tuli paniikki ja tein kulman ennen kulmamerkkiä, sanomattakin selvää, että viimeinen suora meni päin mäntyä, koira teki kuitenkin oikean asennon. Tuomari antoi tästä armoa eikä sakottanut sekoiluistani, mikä joulu!!

Ohjattu 10
Arvonnassa saimme vasemman. Ruoho oli pitkää ja kenttä vähän kumpuileva, en nähnyt kapuloita ruohon seassa lainkaan, mutta Aronille merkki käsky kun sen aika tuli. Lähti löysästi merkille ja kääntyi inasen ennen merkkiä ja hädissäni sanoin top tähän kohtaan, oli se nyt siellä ympyrän sisällä. Asento merkillä pahin mahdollinen, rohkeasti vaan painokas vasen-käsky ja Aron teki todella hienon kaaren kohti vasenta kapulaa, löysi sen ja toi hyvin, meni vauhdilla ja tyylikkäästi. Tuomari oli kiltti, kun ei sakottanut todella surkeasta merkistä.

Kaukot 7
Tässä vaiheessa en keskittynyt kovin hyvin, koira jäi hyvin maahan, mutta pieniä ajatuskatkoja tuli. Ehkä käskyni eivät olleet tämän vuoksi niin selkeät kuin yleensä ja vähän tuli virhettä kaukoihin, ensimmäinen osa istu-seiso-maa meni hyvin, mutta takaisin seisomaan käskyllä koira nousi istumaan, tässä tupla käsky, että sain seisomisasennon esiin, seisomasta istumaan teki virheellisesti, näin itsekin, että liikutti takapäätään.

Hyppynouto 10
Valitsin keskikokoisen metallin, joka olikin nyt yllättävän kevyt. Meinasin unohtaa tämän liikkeen virittelyt, joten oma osani tässä oli taas huono, viime tingassa ehdin sanoa koiralle odota ja sitten liike alkoihin, kapula pomppi nurmella vähän turhan vasempaan, joten varman päälle piti ottaa ja sanoi hyppy ja heti perään hae. Hyvin haki ja hyppäsi, malttoi odottaa myös sivulle siirtymiseen käskyn.

Kaikkinensa olen todella tyytyväinen koiraan, itseeni olen pettynyt. Jatkossa on vaan pakko keskittyä täysillä kokeeseen, unohdettava tuomarin pisteet ja liikkeissä tapahtuvat virheet. Jos vaadin koiralta täydellisyyttä, miksi en ole itse esimerkkinä koiralleni. Miksi ajatus lähtee pois oleellisesta, kuten miksi keskimmäinen z-liike on usein väärä, nyt tätä ehtii pohtia, mutta miksi mietin sitä kehässä. Ja seuraavaa koetta ajatellen kehään meno, liikkeiden väli ja kehästä poistuminen on saatava hallintaan. Yritän lohduttaa itseäni, että jos tämä olisi helppoa, kaikki tekivät ykköstuloksia aina.

Lopputuloksissa oltiin luokkamme kolmasia, pisteitä kakkostuloksen edestä 243, jos ruudun nollaa ei olis, näyttäis loppupistemäärä ihanteelliselta. Kiva koe kuitenkin, paljon partistuttuja ja hyviä suorituksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti