Jos treenit menee pieleen, on se kuin kaataisi bensaa tuleen. Eli en saa mielenrauhaa, ennenkuin ollaan taas jossain paremmassa tilanteessa tämän tokon suhteen. Joten treenaan!! Yritin lahjoa Petran meille liikkuriksi. Tyttö lähtikin kentän laitaan, mutta meinasi tulla perheriita, kun Petran mielestä on hävettävää sanoa reippaalla äänellä käsky sovituissa kohdissa. Itse jouduin tsemppaamaan, ettei Aron luule tehneensä mitään väärin kun neuvoteltiin aiheesta.
Aloitettiin hyppynoudolla tai sillä ettei noudeta, palkkausta siitä tilanteesta, että kapula on heitetty ja istutaan vaan sivulla. Koira pysyi kuitenkin hyvin sivulla vaikka kapula oli heitetty ja siitä palkka, Petra sanoi tässä vaiheessa pienellä äänellä käsky, mutta ei Aron sitä kuullut.
Sitten idarin merkeille, piti tehdä ensin vain sellainen seuruu-treeni, missä seurautan z-kuvion läpi ja liikkurini sanoo käsky aina puolessa välissä. Lapsi ei osannut, Aron seurasi ja no, ekalla suoralla sen asenne ei ole paras mahdollinen, itseasiassa tsemppaa vasta ekan kulman jälkeen. Seuraava z-kierros oli suunniteltu niin, että liikkurini sanoo käsky-puolessa välissä ja teen kaikilla sivuilla istu-käskyn. Nyt ekalla suoralla jäi seisomaan (ihan sama kuin eilen) muilla suorilla teki oikein.
Sitten tunnariin. Petra vei kapulat ja itse vein sen oman sinne väliin. Aron lähti hyvin, mutta vanhan tapansa mukaan nopeasti päätyi väärään kapulaa, tässä vaiheessa en antanut tuoda sitä väärää minulle saakka vaan vähän ärähdin ja pyysin, että etsi oma. Nyt tuli se oikea. En tiedä häiritsikö Petran haju näissä muissa kapuloissa, en tiedä edes mistä tämä epäonni tässä tunnarissa johtuu. Tässä välissä pidin pienen breikin, vein uuden oman sinne Petran koskemien sekaan ja tehtiin tunnarin etsiminen eri suunnasta, nyt tuli oikea kapula ja palkitsin sen ruhtinaallisesti.
Tässä vaiheessa sai kiukutteleva Petra lähteä kotiin vaikka olisin kyllä tarvinnut liikkuria lisää....
Sitten ohjatun pariin. Myös ruutu oli valmiina ja se sijaitsi vasemman kapulan paikasta ehkä 10 sivussa. Ja ensimmäisellä vasen hae-käskyllä Aron suhautti ruutuun. Se ruutu on vaan niin magneetti. No uusinnalla pääsi kapulalle ja sai vauhdista palkan. Sitten haettiin oikea, muuten hyvin, mutta selvästi huonompi kaari on oikealle kapulalle eli huomenna tehdään varmaakin oikean kaarta paremmaksi. Nyt mulla oli kaikki kapulat samalla tasolla, ainoastaan se mitä haettiin oli 8 m etäisyydellä keskikapulasta. Sitten taisin tehdä monta merkkiä, joista ei mentykään kapulalle vaan palkkasin siihen.
Koira oli ihan lääh lääh, mutta mulla oli takataskussa vielä yksi treeni eli se ruutu. Koska ruutu on magneetti, heittelin noutokapuloita sille suoralle mitä pitkin koira laukkaa ruutuun. Helpotuksena vein Aronin lempipossulelun keskelle ruutua, että jos vaan jaksaa uskoa siihen käskyyn mitä sanon, saa possun palkaksi. Ja ekalla suoralla koira pysähtyi noutokapuloille, nosti suuhun, mutta sitten muisti, että sehän sano ruutu ja laukkasi ruutuun. Hyvä että maltoin olla tässä kohdin hiljaa. Uusinnalla teki hyvän laukan ruutuun ja sitten vielä yksi ruutu. Tässä vaihdoin merkin paikkaa kentän toiselle puolen, nyt edessä ei mitään häiriötä ja se pikku possu siellä ruudussa valmiina. Merkille meno oli tässä vaiheessa jo väsynyt, mutta heti merkiltä sai laukata ruutuun ja laukkasi sinne väsymyksestä huolimatta hyvin. Tähän oli pakko lopettaa.
Koska mua vaivaa toi tunnari, tehtiin päivällä pihassa yksi tunnari. Tässä oli kahdessa rivissä kapuloita aivan toisissaan kiinni ja oma oli siellä ihan rivin toisessa päässä. Nyt muut kapulat eivät haisseet kenellekään ja hyvin Aron reagoi sitten siihen, kun oma tuli kohdalle. Hyvin toi tässä tilanteessa oman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti