Tänään oli valkkuryhmän tokotreenit illalla. Suunnittelin etukäteen hyvän suunnitelman, jossa evl-liikkeitä kokonaisina ja palkka aina liikkeen lopussa. Vähän sillä asenteella, että katsotaan miten palat sopii nyt yhteen ja näiden pohjatalta rakennan ensi viikon treenisuunnitelman. Semmonen tilannetsekkaus niinku. Ja ekaan settiin valitsin noutoteeman eli ohjattunouto, tunnari ja hyppynouto.
Toteutus:
Oltiin ensimmäinen pari ja kehässä oli ruutu jo valmiina. Oltiin laitettu kehänauhatkin, kun huomattiin toissapäivänä, että jos ruutu on lähellä kehänauhaa, voi koira mennä ihan väärään paikkaan ja luulla olevansa ruudussa. Joten laitettiin ruutu kehän nurkkaan ja kehänauhaa 3 metriä ruudun taakse ja sivuun. No ohjattu asettui meille niin, että vasen kapula oli aika lähellä ruutua. No ensin koiran lähetys merkille, meni löysästi ja asettui huonosti merkille, kun liikkuri sanoi käsky, jäi Aron tuijottamaan liikkuria eikä ottanut minuun edes katsekontaktia. Ja kun lopulta katsoi minuun, annoinkäskyn, mutta pieleen meni. Kääntyi miten sattui ja olis singonnut keskikapulalle. No koira takaisin merkille ja nyt oli kuulolla, tais lähteä ihan kivaan kaareen vasemmalle, mutta kuinkan ollakaan ruutu kapulan vieressä veti kuin magneetti koiran ruutuun. Voi jestas, että on vaikeeta!! Lopulta kolmannella kerralla haki sen vasemman ja nyt päästiin jatkamaan seuraavaan liikkeeseen.
Tässä pyysin helpotetun tunnari, mutta väärän toi. Meni kapuloille eikä juuri yhtään jaksanut haistella ja valitsi sen helpon tien, eli nappaan jonkun. Haisteli siis kasaa ja se oma jäi juurikin takatassun taakse. Toi siis väärän. Oltiin saatu tällä viikolla kotioloissa taas noususuuntaan tää liike, mutta ei sitten.
No mua ärsytti tässä vaiheessa ihan kovasti, mutta treeni-ohjelma jatkui ja mentiin hyppynoutoon, siinä koira varasti kapulalle ja äänteli, kun tuntui, että kierroksia jäi edellisistä liikkeistä, kun en osannut kuitata niitä.
Että silleen, kolme nollaa koossa näistä liikkeistä.
Kakkoskierroksella oli vuorossa ruutu, kaukot ja z-liike.
Toiveikkaana viritin koiraa merkki ja ruutu. Nyt koira meni paremmin merkille, mutta merkiltä oli suora yhteys viereiseen kehään, jossa agilityä parhaillaan harrastettiin ja juuri sillä hetkellä koiran ajatuksen kääntyivät koiraan, joka paineli sinne putkeen. Kun sanoi ruutu ja näytin käsimerkin ihan vastakkaiseen suuntaan, singosi Aron sinne agikehään kohti sitä putkea. Ei ole todellista!! Kun koira oli haettu pois agikehästä ja viety takaisin merkin taakse, jatkettiin liikettä. Nyt Aron lähti oikeaan suuntaan ja teki elämänsä ehkä parhaimman ruudun. Meni lujaa, ei empinyt eturajalla, seis kun oli kunnolla ruudussa ja siitä maa, loppuosa meni myös hyvin. Mutta nollillahan tämäkin liike jo oli.
Onneksi oli vielä kaksi liikettä jäljellä. Näistä kaukot ihan kivasti. tein helpon sarjan 15 askeleen etäisyydeltä ja Aron teki kyllä niin kuin piti. Viilattavaa löytyi alun maahanmenosta, teki taas sen taaksepäin ja seisomasta istumaan oli työntänyt takapäätä eteen kun piti ajatella taaksepäin. Eli tuota alun maahanmenoa taas muistutellaan ja peruutella istumaan. Tästä pisteitä olisin antanut 8 verran.
Sitten vielä z-liike. Valittiin asentonjärjestykseksi istu-seiso-maa. Ekalla seuraamissuoralla en saanut Aronin kontaktia, joten koira hiihteli siinä vieressä, teki tietty väärän asennon eli jäi seisomaan ja pyöri siinä kun kävelin takas, tiesi että pieleen meni. Seuraavaksi vähän paransi ja loput asennot oikein, joten tämä ei kai nollille mennyt.
Joten mitä jäi käteen. Treenata pitää vielä ihan älyttömästi. Ohjattua pitänee ottaa nyt kaikissa mahd. virityksissä, tuo ruudun läheisyys oli kyllä aika paha. Tunnarin kanssa on ihan ranteet auki, tosin tein kehän laidalla pari itse tehtyä tunnaria ja näissä toi oman. Ja Aron kuuntelee liikkurin käskyjä erityisesti tuossa ohjatussa, joten liikkuria vaan kehiin meidän merkki treeniin.
Lopuksi paikalla-olot evl koirakot erikseen ja tässä ei mitään suurta mainittavaa. Treenit jatkuu kyllä heti aamulla....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti