uusien asioiden opettelua

Päätin jo eilen, että Aron pitää parin päivän lepotauon, sillä viikonloppu oli aikas monella tavalla uusia asioita ja juttuja täynnä. Se ei osoita millään tapaa olevansa väsynyt, mutta muutama lepo suotakoon. Sen sijaan Elvis saa/ joutuu tekemään sitäkin enemmän. Tehtiin tänään lenkki kävellen kyötikkälän kentän ohi ja siellä Aronin ja Jimmyn katsellessa Elvis sai tehtäväkseen kaikkia avoimen luokan paloja epämääräisessä järjestyksessä. Heitin kapulan ja siitä koira joutuikin seuraamaan kapula suussa, menemään liikkeestä maahan kapula suussa, kaukojen istukäskyn jälkeen tulikin hyppy jne. Treenin tarkoitus oli, ettei sille tule niitä jumituksia, ettei se halua tulla sivulleni käynnistämään uutta liikettä. Onnistuttiin tavoitteessa.

Kotipihassa otin toisen session ihan tarjoamisen kautta sivulle tuloja ja seuraamista ihan muutaman askeleen verran ja näistä tuli namipalkka. Sitten kokeilin juoksuttaa Elvistä minun ja Petran välillä, Petralla oli hurjan hyviä broilerpyörykkänameja ja kun koira tuli Petran luota minua kohti, sanoin seis ja kun Elvis pysähtyi, se sai palata hakemaan Petralta namia. Homma alkoi muuten ihan toimia, mutta muutaman toiston jälkeen Elvis ei halunnut lähteä mihinkään Petran namien luota ja minä sain huudella sitä moneen kertaan kunnes luovutin. Ylipäätään taidan luovuttaa täysin tuon luoksetulon stopin, se ei vaan osaa stopata ja jos sen saa stoppaan, se alkaa ennakoida. Joten päädyn siihen, että jos saan edes 5 pistettä läpijuoksusta, on sekin jotain. Keskityn nyt vaan yleisvireen ylläpitoon.

Vaikka Aron tänään vaan ulkoilee ja hengailee, itse teen sotasuunnitelmia sen pään menoksi.
Mietinnässä on miten naksutella sille se temppu, missä pää on tassujen välissä? Naksutinkouluttajan apuvälineethän ovat sheipping, houkuttelu, kohde(esim alusta), capturing (poimiminen), joten mitä näistä käyttää? Ja kuinka lähteä työstämään niitä paikallamakuun maahanmenoja? Nopeita maahanmenoja ensin täällä kotona, niin että oma katse on eteenpäin ja koira menee käskystä ripeästi maahan. Ja teenkö niin, että kokeessa käskyvaiheessa tulee se maahan ja jätä-koira vaiheessa sanon pään asennoon liittyvän käskyn. Ja mitäs teen sitten pk-kokeessa, kun maahanmenoon ja paikalla jäämiseen tarvitaan yksi käsky pään saamiseksi maahan? Ja kun se osaa tehdä sen, kuinka helposti siihen saa sen keston?
Sitten suunnitelma, miten lähteä tekemään pitkäkestoista kontaktia? Kokeilin eilen sitä juuri ennen iltaruokaa peilin edessä ja näin eteisessä kontakti pysyy, joten siitä on hyvä aloittaa.
Hitsin vaikeeta.....

tokopäivät Valkeakoskella osa 2.

Tänään tokoiltiin sitten Merja Korteen johdolla. Aron aloitti päivänsä ruudulla:
-ensimmäinen ruutu oli näyttö, miten meillä ruutu sujuu. Otin matkaa ruutuun varmaankin 15 metriä ja viritin koiran virityssanojen turvin kohti ruutua, sitten lähetys, meni loistavasti suoraan ruutuun, ei ennakoinut stoppia ja pysäytin koiran juuri oikeaan kohtaan, siitä lelun heitto palkaksi, lelu ei lentänyt ihan ruutuun asti, mutta suunta oli oikea. Tämä oli siis meidän ruuduiski aivan loistava ja olin itsekin yllättynyt. Sitten tehtiin merkille lähetyksiä ja ensin Aron meinasi mennä ruutuun, merkkikin oli aina pieni, joka hukkui nurmen keskelle, mutta muutaman merkin jälkeen päästiin tekemään ensin merkki ja siitä ruutuun. Saatiin onnistumisia, tosin näissä Aron ei mennyt ihan suoraan sisään vaan sieltä mistä meni ensimmäiselläkin kertaa. Vaihdettiin myöskin ruudun puolta ja sieltä merkin kautta ruutuun. Jonkin verran toistot ja eilisen väsymys näkyi siinä, että merkille mentäessa saattoi käydä maahan seis-käskyllä. Ei jankattu sitä sen enempää, kun saatiin onnistunut seis merkille. Tehtiin yksi kutsu-ruutu ja se onnistui oikein hyvin. Merja kysyi, että ollaanko me tehty kutsu-ruutuja ja vastasin, että ei olla, koska en ollut kuullut koskaan kutsu-ruuduista. Siinä koira jätettiin merkille seisomaan, Aron jäi nenä kohti ruutua, itse kävelin ruudun taakse ihan takarajan luon ja sieltä huusin ruutu. Koira tuli hyvällä vauhdilla ja minun piti sanoa seis siinä oikeassa kohtaa ja heti palkka hyvästä pysäyksestä suoraan koiralle. Etäisyys koiran ja minun välillä oli pysähdyksessä metri, joka mahdollisti nopean ja oikea-aikaisen palkan koiralle. Tämä oli hyvä juttu.

Sitten seuraavaksi tehtiin ryhmäliikkeet ja nyt Aron meni kehään huomattavasti rauhallisemmin kuin eilen eikä tuntunut enää ressaavan muista koirista. Tosin kaikki meidän ongelmat paljastui tässä yhdessä liikkeessä: luoksepäästävyydessä koira nousee askelta ennen tuomaria kohti, tässä Merja tuli uudestaan meitä kohti ja nyt saatiin onnistunut toisto. Paikallamakuun alkaessa me oltiin reunapaikalla ja tehtiin yksi kerrallaan maahan-menot evl:n tapaan, Aron tuijotti liikkuria eikä tehnyt elettäkään mennäkseen maahan. Kontaktia ei ollut. Jouduin sanomaan muutaman kerran, että meni maahan ja sitten kun piti jätttää koira, ehti Aron jo pompata ylös ja säätöä siinä oli. Itse makuu meni tasomme mukaisesti, kerran nytkähti ja laski pään alas ja sitten nosti, aikaa oltiin 3 min. Takaisin tullessa ensin palaa koiran taakse, tämä ok, siitä sivulle, pysyy, ylösnousu hyvä, vaikka noustiin viimeisenä, kun reunalla oltiin. Reenilistaan tuli kuitenkin nämä jätöt ja maahanmenot. Minun pitäisi saada kontakti pysymään koko tilanteen ajan, nyt ei pysynyt vaikka koira pitää paikkansa. Sitten sekä maahanmeno että nousu pitäisi tehdä niin, että minun katse on eteenpäin ja koiran tehtävä on tuijottaa minua.

Ruokataon jälkeen harjoiteltiin kontaktin pitämistä. Tässä me ei onnistuttu ja meillä on virheellinen asenne ja väärin koulutus koko hommaan. Itku ei auta ja onneksi ja luojan kiitos saimme ohjeistusta tässä elämän ja iän vaiheessa koko ongelmaan. Kun koira on sivullani, pyydän Aron nimellä koiraa ja siinä vaiheessa se katsoo minua, minä palkaan kontaktista, mutta palkan jälkeen Aron katselee ympäristöä, taas pyydän ja palkkaan. Eli minä pyydän ja pyynnöstä kontakti toteutuu. KOira ei saa mitään palautetta siitä, että katselee muualle. Tähän Merja alkoi jo kypsyä ja sanoi, että minun on kerrottava koiralle, että se, että koira luopuu kontaktista ei ole hyvä juttu. Eli virheestä pitää huomauttaa. Jatkossa meidän pitää harjoitella tätä paljon, että kontakti pysyy ja pysyy. Pähkäilin tätä juttua myöhemmin lisää ja päädyin, että haluaisin saada sellaisen kontaktin, että kun menen kehään ja asetumme siihen rivin, ennen paikallamakuuta, sanon koiralle sivu ja se pitää sisällään pitkäkestoisen kontaktin. Tätä pitänee harjoitella tietysti pala kerrallaan, mutta tavoite on, että kun sanon sen sivu, jossa koira istuu vierelläni, se pitää sisällään kriteerin, pidä kontakti ja se pysyy houkuttelematta siihen asti, kun tulee käsky esim. maahan. Koe tavoitteeni tämän vuoden elokuulle katosi kuin tuhka tuuleen, sillä myöhemmin teoria-osuudessa käytiin läpi juuri sitä, että toko on koiran mielentilan hallintaa ja siihen vaaditaan keskittymiskykyä. Jos koira saa pälyillä muita koira tms, eihän se silloin keskity, eikä ole myöskään stressitön. Merja sanoi, että mm. seuraamisessa vaaditaan tätä keskittymiskykyä. Sitähän on kyllä Aronilla, mutta en ole tähän astisessa koulutuksessa huomautellut sille virheistä, palkinnut vaan niitä oikeita. Meidän ryhmässä oli pätevä corgi, jolle tehtiin kontaktireeniä niin, että se katsoi ohjaajaa ja Merja häiritsi sitä, jos koira erehtyi vilkaisemaan häiriöitä, ohjaaja sanoi virheestä ilmoittavan sanan ja palkitsi siitä, että koira ei erehtynyt häiriöön. Eli virhe merkittiin.


Tämän jälkeen Merja näytti omalla koirallaan, miten tokoa pitäisi reenata. Eli reenien pitäisi olla hyvin monenlaisia, paloja liikkeistä ja niiden eri variaatioita. Itse olen sortunut aivan liian paljon ottamaan kokonaisia liikkeitä, Merja sanoi, että paljon enemmän pitäisi vielä pilkkoa niitä. Merja oli laittanut idarimerkkien taakse noutokapulan ja teki idarinmerkeistä, noutakopulasta ja ruudusta hauskan ketjut. Ensin koira koiran piti mennä merkille, sitten ottaa sieltä kapula, siihen käsky pidä, sitten suorittaa seuraava merkki kapula suussa, mennä ruutuun kapula suussa, sitten taisi tulla kapulan tuominen, tästä takaisin ruutuun, ruudussa kaukokäskyjen joitakin sarjoja, siitä peruutusta ulos ruudusta jne. Tässäkin todettiin, että koiran pitää pystyä tekemään kapula suussa muutakin kuin tuomaan. Merjan koirasta tämä oli tosi hauskaa ja hän sanoi, että pääsääntöisin heidän reenit on leikkiä eri liikkeillä. Näiden reenien avulla koiran mielenkiintoa pidetään yllä, kun koira joutuu olemaan skarppina, että mitä tulee sitten ja tämä mielentila kantaa myös kokeeseen. teoria-osuudessa Merja kertoi myös pitää reenata myös kisoja. Eli toimia kuten kisoissakin toimisi. Jos koira reeneissä palkataan esim. joka liikkeestä, se joutuu kokeessa suureen hämmennyksen valtaan, kun tilanne on aivan eri. Koko homma pitäisi viedä siihen suuntaan, että kisa on sama kuin treeni ja treeni on sama kun kisa.

Ylipäätään koko viikonlopun saldo oli todella hyvä. Sain todella paljon uutta ajateltavaa, tosin myös aika nöyrtymisen paikka koirieni edessä. Kyllä niillä on kestämistä näin huonon kouluttajan kanssa. Toisaalta vain näiden kokemusten kautta voin ehkä oppia eteenpäin. Ainakin tänään tein kurssin lopuksi Elviksellä muutamia juttuja, joissa oikein paistoi se väärin harjoittelu. Eilisessä kisamaisessa reenissähän Elvis meni ihan lukkoon, kun noudon jälkeen ei saanutkaan mitään ja pitäisi tehdä toinen liike perään oli sillä hämmennys suuri. Nyt kokeilin näitä, että yksi noutoliike, kun koira oli noudon luovutuksen jälkeen sivulla, siitä kaukokäskyjen aloitukseen, koira maahan, yksi ylös nousu ja iloinen palkka. Tässäkin tuli aivan liian monta liikkeenpalaa jo yhdessä. Sitten tein eri sessiossa näitä hassunhauskoja pilkkomisia ja päämääränä oli saada Elvikselle iloinen fiilis, kun se tuntui olevan ihan kipsissä. Eli heitin kapulan, mutta sanoikin hae käskyn sijaan maahan, siitä menin 5 metrin päähän, yksi kaukojen ylösnousu ja siitä hae, tässä Elvis oli tietysti tohkeissaan ja teki käskyjen mukaan. Joten pitänee tehdä koko ensi viikko näitä leikkimäisesti. 2 viikkoa aikaa kokeeseen eikä näytä hyvältä.

tokopäivät Valkeakoskella osa 1.

Varoitus: tästä postauksesta tulee pitkä, tehtiin ja opittiin tänään niin paljon.

Aamusta alkaen siis tokoiltiin Valkeakosken kennelkerholla. Osallistuin Aronin kanssa koulutuksiin ja meidän ryhmä koostui alo-avo tason koirakoista, kaikki eri rotuisia, 5 koirakkoa yhteensä. Tämä mahdollisti sen, että ehdittiin ottamaan monta kierrosta ja paljon tuli tehtyä. Kouluttajana meillä oli Kati Selkämaa, joka saanut mm. 3-vuotiaan Tending-Into koiransa Tva:ski hiljattain. Joten tiesin tässä vaiheessa, että saadaan varmasti Katilta paljon hyviä vinkkejä, kun on juurikin nuorta bordercollieta kouluttanut.
Ensimmäisenä käytiin läpi seuraamista. Aron teki liikkeenohjattuna seuraamiskaavion, jonka pohjalta saatiin asioita kokoon, mitä meidän pitää reenata.
Ensinnäkin lähdöissä pitää minun olla tarkkana, Aron ei pitänyt kontaktia vaikka istuikin nätisti sivullani, sanoin seuraa ja koira lähti mukaan, mutta ei ollut terävimmillään. Kaavion aikana kontakti tippui pari kertaa. Kati sanoi, että näki Aronin osaavan seuraamisen, mutta kontakti ei pysy koko ajan vaikka koiran seuraamispaikka pysyy. Aron on myöskin ihan inasen edessä, joten yhtään enempää sen paikka ei saa tulla eteenpäin. Jos edistää minä peruutan pari askelta ja lähden uudestaan eteenpäin ja kun koira korjaa paikansa kohdalleen, tulee palkka. Lisäksi vasemmalle käännöksissä sen takapää ei tehnyt juurikaan mitään, joten näihin saatiin sitten reeni-ohjeita. Kati sanoi, että Aron pitää laitta enemmän töihin, sen tehtävä on tehdä töitä, ei minun. Autan aika paljon koiraa ja roolien pitää vaihtua. Tehtiin siis tempon muutosharjoitusta, siinä kävelin suoraa ja otin aina kolme askelta yhtä tempoa ja sitten vaihdos. Tällä reenillä koira joutuu olemaan tarkkana kuin porkkana pitääkseen itsensä mukana. Sitten harjoittelimme aloituksia, seison itse paikallani ja koira sivulla, kontakti pysyy ja tästä palkka. Jos ei kontaktia, ei se saa saavuttaakaan sillä mitään, kuten että sanon seuraa ja annan silti mahdollisuuden. Sitten otettiin sitä, että sanon seuraa ja en liikukaan mihinkään. Aron pysyi sivullani, mutta taisi ainakin äänellä piipata, että mitä...Ääntelystä puhuttiin myös ja jatkossa minun pitää olla tarkkana, että jos koira piippaa perusasennossa, siitä ei saa seurata mitään. Siitä voi jopa huomauttaa ja vasta kun koira on hiljaa, niin hyvä ja tapahtumaa. Näissä ensimmäisissä harjoituksissa Aron kävi kyllä kuumana ja äänteli ja viime viikolla tehdyt "tarjoa sivulle tuloa-reenistä aiheutuneet turhautuneet haukkumiset oli lähellä nyt. Ääntelystä voin siis ihan huomauttaa. Sitten työstettiin taka-osaa ja tehtiin ympyrää, jossa Aronin perä joutui hommiin. Katsottiin myös peruuttamista ja siinä Aron pätevä, tosin menee vähän loikkien taakse ja ei hyödynnä takajalkojaan niin hyvin kuin pitäisi. Saatiin koti-reehin peruutuskuvio, jossa koira joutuu todella hommiin ja tätä pitää tehdä kyllä. Se on peruutusta kulmien kera. Ylipäätään Kati kannusti vaatimaan enemmän Aronilta töitä. Ihanne on, että koiran pitää ottaa vastuu työnteosta, ohjaajan rooli on olla passiivinen ja koiran aktiivinen. Kati puhui myös, että liian kisamainen reeni on pahasta, kaavoja on hyvä ja pitää rikkoa. Itse siis huomasin reenanneeni aivan liian kaavojen ja kisaliikkeiden mukaan, että tämä koulutus saattoi pelastaa Aronin tulevaisuuden, sillä myöhemmin päivällä rikottiin jo monta kaavaa. Palkkauksesta puhuttiin myös, sillä jos koira oikeasti tekee jonkun asian oikein tai jos koira on oikeisti hyvä jossain, niin lattea hyvä ja nami ei riitä vaan kunnolla jes jes ja jes. Jos kontakti tippuu, siitäkin voi sanoa ja kun koira pitää kontaktin, siitä palkata.

Kierros 2. piti sisällään luoksetuloa. Tässä kerroin uusimmasta ongelmasta, siitä että koira ei pysy istumassa, kun jätän sen istumaan, Aron menee helposti maahan, kun kävelen pois päin. Tämä on tietysti seurausta näistä aina samalla kaavalla tehdyistä jutuista ja kun jätin koiran, se pysyi kyllä istumassa, mutta oli aika tylsän näköinen ja katseli siinä aikanasa kuluksi myös yleisöä. Otettiin yksi suora luoksetulo ihan liikkuroituna ja tämä oli ihan onnistunut, tosin edestä sivuun siirtymisessä Aron vähän ennakoi ja haukahti!!!! Seuraavissa jätöissä tehtiinkin niin, että jätin koiran aivan kuin äsken, mutta viisi askelta koirasta ja käännös, siinä vähän aikaa seisoskelua ja sitten jatkoin taas 5 askelta ja käännös. Tässä vaiheessa Aron alkoi tosissaan tarkkailla minua, pysyi kyllä paikallaan, mutta tunsin kuinka se mietti, että mitä hittoa toi nyt puuhaa. Näiden jälkeen kutsuin luo ja Aron tuli todella terävänä. Hyvä harjoitus siis.

Kierros 3. piti sisällään noutamista. Aronin kapulan pito-otteeseen saatiin hyviä juttuja ja tässä yhdessä reenissä ote kapulaan tiukkeni. Tehtiin siis näitä, että koiralle kapula suuhun, itse poistui metrin päähän, siinä metrin päässä heiluttin lelua. Ensimmäisellä kerralla Aron taisi tiputtaa kapulan, mutta uusinnoilla se piti kapulaa suussa vaikka heiluttelin narulelua siinä sen edessä, kun ote oli häiriöstä huolimatta hyvä, vapaustus ja koira sai tiputtaa kapulan ja palkaksi se lelu. Sitten koiralle laitettiin kapula suuhun ja omat kädet koskivat kapulaa jne. ja koiraa kehuttiin kun se piti kapulaa, tartuin kapulaa ja tässä vaiheessa kapula putosi. Pito-harjoituksia jatkettiin ja jos ote meinasi löystyä, sanoin jokun höpöphöpöpö-sanan ja kehuin kun tarkensi tämän jälkeen otettaan. Harjoiteltiin sitä, että tartun kapulaan ja vähän vedän, heti kun koira laittaa vähän vastaan, niin jes. Muutaman toiston jälkeen Aron kehittyi tässä. Aron teki myös kiertoja kapula suussa, jolloin nähtiin luovutus vauhdin jälkeen. Kati kannusti vaatimaan kunnon pitämistä, ottamaan myös vauhtinoutoja ja niitä, joissa vahvistetaan vain sitä nostoa. Eli kun koira lähtee kapulalle ja nostaa kapulan, niin lelu esiin ja bileet.

Näiden juttujen jälkeen oli ruokatauko.

Tauon jälkeen ohjelmassa oli paikalla-olo. Mentiin kokeenomaisesti kehätarkastusten turvin kehään ja siinä luoksepäästävyys. Aron ei malttanut istua paikallaan loppun asti vaan juuri kun tuomari tulee sen kohdalle se nousee. Tosin on kyllä erittäin luokseenpäästävä, tähän tarvitaan vaan malttia lisää. Sitten kokeenomaisesti paikallamakuu, tässä Aron tarvitsi kaksi käskyä maahan, kunnes kävi maahan, asento ei ollut paras mahdollinen, saattoi olla vähän kyljellään. Pysyi makuun hyvin ja nousi ekasta käskystä. Makuun aikana söi vähän edessä olevaa ruohoa ja pää pyöri välillä, kun piti tarkkailla vieressa olevan reeniryhmän touhuja. Muutenkin asenne ennen makuuta oli vähän muualla kuin minussa, katseli vieressä olevia jne. Makuun pysyy, kun pitää olla paikallaan, mutta vähän se suoritus on sellainen makoilen tässä nyt vaaditun ajan. Kati suositteli tähän sitä pää maassa makuuta ja ehdottomasti otan sen nyt työn alle. Ensin temppu, missä koira laittaa pään etutassujen väliin ja sitten tähän kestoa. Sen etu on siinä, että nyt Aron tekee jatkossa suorituksen ei lekottelua, missä ei ole asennetta.
Tämän jälkeen harjoiteltiin vielä evl:n tapaan näitä, missä yksi kerrallaan menee maahan ja yksi kerrallaan noustaan ylös. Tässäkin Aron seurasi enemmän liikkuria eikä pitänyt kontaktia sivulla olessaan, kun oli meidän vuoro suorittaa, oli Aronin katse liikkurissa ja vaati taas kaksi käskyä maahan-menoon. Ei hyvä. Reenilistalle tämäkin. Istumaan nousun teki oikein ja omalla vuorollaan, siitä jes. Tämän jälkeen Kati puhui paikallaoloista pitkään ja Aronkin rauhoittui siihen tosi hyvin. Tähän asti Aron oli aika paljon seurannut omien reeniensä lisäksi muita, mutta nyt kun juteltiin, Aron asettui tosi hyvin ja rentoutuikin siihen. Tästä pisteitä.

Sitten reenikierros nro 5 vuorossa. Nyt tehtiin ruudun loppu-osan harjoituksia. Lähetin Aronin kiertämään puutarhatuolia, kierron jälkeen lähden kävelemään kuten ruudun loppu-osissa ja kutsun koiran seuraamaan. Näin tulee harjoiteltua siis ilman ruutua sitä loppurimpsua ja vauhti tulee luonnostaan mukaan. Näissä Aron oli pätevä ja hakeutui vaikeammastakin kulmasta sitten seuraamaan, josta heti namipalkkaa kun koira oli kohdalla. Tämän jälkeen tehtiin lopuksi alo-luokan hyppyä. Tässä Aron hyppää hyvin, asettuu seis-käskyn jälkeen ja heitän pallon palkaksi. Nyt oli tarkoitus harjoitella sitä kohtaa, missä Aron seisoo ja minä tulen koiran sivulle, mutta en tiedä alkoiko väsy painaa, mutta Aron kävi seis-käskyllä maahan ja teki sen hyvin mielellään. Lopettiin sellaiseen harjoitukseen, että hyppy, seis ja sitten laskin kolmeen (viive seis-käskyn jälkeen) ja sitten palkka.

Aronin reenien ja virallisen koulutuksen ja kahvien jälkeen oli Elviksen vuoro. Olin etukäteen suunnitellut, että avon liikkeet kokeenomaisesti liikkurin kanssa ja viimeisen liikkeen jälkeen palkka. Elvis oli erittäin riemuisa ja seuraamisissa tuli hiukan pomppimista, perusasennot hyvät. Liikkeestä maahanmeno oikein hyvä, liikkeestä seisominen hyvä, mutta kun kävelin koiran taakse, se kääntyi ( tää on ikuinen). Luoksetulossa sen vire alkoikin jo laskea, siinä kun se istui ennen luoksekutsua, oli katse kiinnitynyt parkkipaikalle ja reenikentältä lähteviin ihmisiin. Kaksi kertaa kutsuin tule, ennenkuin tuli, seisomisen teki melkein eteeni, sivulle tulo ok. Sitten jatkettiin noutoon, tämä oli hyvä, tosin kapula hukkui heinikkoon ja siinä piti etsiä. Hyvästä noudosta Elviksen mukaan olisi pitänyt palkata, mutta kehuin jatkettiin kaukoihin. Elvis oli todella kypsä ja häiriintyi tästä, että jos noin hyvin noutaa, missä palkka. Kaukot meni alta riman, kaksi käskyä maahan-menoon, kaksi istumisiin. Hoh hoijaa. Viime tiistaina koti-oloissa tehtiin ne koko liikkeenä ja ei mitään ongelmaa. Nyt palkattomuus vei vireen. Kaukojen jälkeen siirryttiin hypylle, nyt sivulle tulo oli tahmeaa, mutta yllättäen elvis pystyikin suoriutumaan hypystä ja istumisesta takana, tuli hyvin hypystä eteeni istumaan (joskin jäi hiukan kauaksi) ja siitä sivulle. Tästä loppupalkka ja päivä reeni oli siinä.

Kotimatkan varrella pysähdyin vielä vehoniemen metsiin. Tarkoitus oli tehdä Aronille yksi jälkiharjoitus, kun kotiinkaan ei ollut kiire. Joten tein Aronille jäljen joka sisälsi seuraavaa:
-1h 10 min vanha, jäljen vanhentumisen aikana tuli vettä monta eri kuuroa, ukkosti ja jyrisi. Vanhenisen aikana käytiin koirien kanssa tekemässä tunnin metsälenkki ja koirat juoksi paljon ja lujaa. Pieni epäilys oli siis jäljelle mentäessä mielessä, että onkohan tämä sittenkään niin järkevää, sillä mitä jos vesi pilaa jäljen tai koira on väsynyt tämän päivän haasteita. Pelko oli kuitenkin turha.
-jana, jossa tieltä lähetys jälki ja matkaa noin 9 metriä, kunnes koira kohtaa jäljen, tässä vaihto-ehtoina mennä vasempaan taka-jäljelle tai oikealle ja päästä kohti ensimmäistä keppiä. Aron lähti hienosti ja valitsi sen oikean vaihto-ehdon, jäljesti noin 30 m ja nosti kepin. Jihuu.
- ekan kepin jälkeen edessä oli sitten haasteita, kaikkiaan 5 kulmaa, kulmat sellaisessa ketunleipämaastossa, vähän korkeaa aluskasvillisuutta siis, kulmista johtuen aika siksakkia mentiin. Siksakkien jälkeen loivaa suoraa ylöspäin menevää rinnettä ja siellä se toinen keppi. Nosti kakkoskepin ja sai namipurkeista ruokaa suurien kehujen saattelemana. Matkoja paha arvioida, mutta siksakin jälkeen sai mennä vielä jonkin matkaa. Aron selvitti kulmat, muutamassa meni yli, mutta palasi itse siihen, missä jälki hukkui ja selvitti tehtävän.
- jäljestysvauhti oli vauhdikasta, välillä piti juosta pysyäkseen perässä.

Oli siis oikein onnistunut ja ajatuksia herättävä päivä, huomenna jatkuu Valkeakoskella ja päivä Merja Korteen seurassa.

esineruutua ja kentällä

Keskiviikko-illaksi oli sovittuna Miinun kanssa reenit. Kävin heti töiden jälkeen partisten kanssa tunnin lenkin, josta juoksin 45 min. Sen päälle laitoin perheelle ruuan ja söin itsekin aivan liikaa. Tästä seuraa hetki sohvalle ja en olisi päässyt siitä enää reenivireeseen ellei olisi ollut pakko :-)
Teimme Miinun kanssa ensin esineruudut, kun kyötikkälän kentällä näytti olevan väkeä. Aron teki kaksi kaistaa, joissa molemmissa oli takarajalla esine (pehmolelut, pieni lintu ja vähän isompi kissa) valmiina. Ensimmäisessä ruudussa Aron lähti hienosti kohti takarajaa ja laukkasi siellä takarajalla edestakaisin, sitten se palasi luokseni ilman esinettä. Tässä vaiheessa lähetin Aronin uudestaan, mutta taaskaan ei löytynyt. Kehuin kuitenkin koiraa ja laitoin sen hihnaan, käveltiin takarajalle ja potkaisin vähän esinettä, sitten koiran kanssa takaisin eturajalle. Nyt uusi lähetys ja nopeasti koira haki sen pienen sinisen linnun. Tästä jauhelihaa purkista-palkka ja sitten käveltiin koiran kanssa polkua pitkin noin 15 metriä ja oltiin uuden esinekaista edessä, tämä oli tehty ns. polun toiselle puolen ja siitä lähetys esine. Aron lähti varmasti ja eteni taakse, siellä olikin helppo löytää se vähän isompi pehmolelu, sillä takaraja oli tasaista kohtaa ja se varmaan näkikin sen esineen siellä. Toi esineen hienosti ja olin tyytyväinen, että saatiin tähän toiseen ruutuun onnistunut suoritus.

Sitten hetken päästä oltiin kyötikkälän kentällä. Ensin tein Aronille vaikean harjoituksen, tarjoa sivulle-tuloja. Järkkyä sanoi Aron. Se tietysti tarjoili kaikkea muuta kuten peruuttamista ja peruuttikin kiivaaseen tahtiin, kiertämistä, kiersi pk-estettä, kävi haukkumassa minulle, komensi oikein jne. kunnes tuli takaa sivulle ja sai palkkaa. Tehtiin tätä jokunen toisto ja yllättävän vaikeaa oli.

Sitten vuorossa oli paikalle istumaan jättöjä. Miinu tarkkaili koiraa ja minä poistuin koiran luota aina eri pituisille matkoille, nyt saatiin vahvistettua hyvää asennetta eikä Aron käynyt kertaakaan maahan. Näyttikin oikein hyvältä.

Sitten pätkä seuruuta, edisti ihan todella paljon. Mitä ihmettä ja miksi. Tajusin vasta kotona että miten se niin edistikin. Minulla oli nimittäin reenissä lippis päässä ja huppu siinä päällä. Tihkutti vettä ja hyttyset yritti syödä elävältä. Ja Aron ei ilmeisesti saanut oikealla seuraamispaikalla katseeseen kontaktia ja itse kävelin suoraan eteenpäin tuijottaen. Pitihän sen sitten tulla siis huomattavasti eteenpäin siinä seuraamisessa. Onneksi me ei jankattu tätä kauaa.

Sitten eteenmeno. Vietiin koiran kanssa yhdessä narulelu kentän lähes takalaitaan. Tultiin koiran kanssa pois,käveltiin siis mennen tullen samaa vanaa pitkin, käännyin kohti esinettä ja Aron kulki sivullani, ideana oli, että heti kun se vilkaiseekin minua siinä kevyssä kohti esinettä se saa luvan lähteä eteen. Siinä kävellessä se tietysti tuijotti sitä takalaitaa, saattoi kulkea vähän kyyryssäkin, vilkaisi nopeasi ja tässä myöhästyin itse, matka jatkui ja uudesta luvan kysymisvilkaisusta tuli nopea eteeeeen ja käsimerkki ja nyt Aron paineli kyselemättä lujaa eteenpäin. Vitsi se oli hieno! Voi että kun saisi pidettyä nyt vauhdin ja asenteen jatkossakin näin hyvänä.

Ihan loppuun sitten paikallamakuu. Tässä Aron laidunsi samalla maatessaan. Ymmärrän, että janohan siinä reenatessa tulee ja märkä nurmi kutsui sen lehmäilemään. Murahdin sille sieltä kauempaa ja kävin palkkaamassa, kun makasi syömättä. Lopulta rauhoittui sinne makuuseen ja piti päätä maassa. Tähän oli hyvä lopettaa päivän reenit.

toko on viikon teema

Eilen en ehtinyt koneelle, joten tiistain reenit päivittämättä. Tiistaina kuitenkin tokoilin muutaman session verran, kävin Aronin kanssa Suoraman kentällä ja reenailtiin siinä jalkapallonurmella. Törmäsin muutamaan pikku havaintoon:
-jos ruudussa on vain kulmamerkit, Aron suorittaa sen kuin merkin. Eli laukkaa kohti kohdetta, menee vasemman etukulmamerkin ohi ja kääntyy sen jälkeen. Osuu siis ruutuun ja sen saa pysäytettyä sinne, mutta kun ruutuun pitäisi mennä suoraan...kokeilin tätä ruutua kulmamerkit + ympärysliinat illalla kotipihassa ja silloin se hahmottaa sen, että mennään suoraan ruutuun. Ruudun pysähtymispaikka saisi olla taaempana, tosi helposti kääntyy ennakoiden ihan siinä edessä.

- kävi maahan ensimmäisellä kertaa kun jätin istumaan, kun kävelin koirasta pois päin, kävi koira maahan siis tässä vaiheessa. Tätä istumista tehtiin sitten monta kertaa.

- tein myös hyppyharjoituksia kaatamalla jalkapallokentällä olevan penkin maahan, siitä saa juuri hyvän korkuisen hyppyesteen. Tehtiin tällä sitä, että hyppy ja hypyn taakse seis. Pysyhtyy niille tassunsijoilleen käskyn kuullessa, nyt pitäisi vielä otta kestoa siihen paikalla seisomiseen esteen takana, että pääsen koiran sivulle. Tehtiin myös hyppynoutona, iloisesti hakee kapulan ja tulee isolla hypyllä esteen yli. Luovustilanne ja erityisesti se kapulan pitäiminen suussa on vaiheessa. Istuu siis kyllä edessäni kapula suussa, mutta kapula menee kurkkuun kun nostaa päänsä minua kohti.

tokoilua

Tänään reenailimme Niihaman kentällä. Aron oli ensimmäisen 5 minuuttia tosi kierroksilla, mutta sitä mukaa kun tehtiin ja oltiin, se alkoi keskittyä ja suoriutui sitten ihan mukiin menevästä olosta kentällä. Yksi ihme ongelma meille on tullut ja en tiedä nyt että näkyykö tässä ongelmassa epävarmuus tilanteessa. Sillä meillä on ollut jo alusta asti vahva liike perusluoksetulo, siihen istumaan jääminen ei ole ollut missään vaiheessa mikään ihme juttu, mutta nyt on. Kenttäreenissä niikuin viikko sitten myös Aron käy maahan sillä välin kun kävelen koirasta poispäin. Ihan kuin se olisi, että äiti lähti ja minä jäin tänne, apua ja vajoaa maahan. Ei kiva. Mutta siihen ei auta nyt kuin ottaa sitä ja onnistuen. Kentällä oli taas aika monta koiraa ja ehdottomasti näitä kenttäreenejä nyt tarvitaan.

Kotona otin vielä pihassa ruutua ja seuraamista. Petra suostui videoimaan nämä reenit ja kyllä useammin pitäisi vaan kuvata, sillä virheet ja mokat paljastuu niin armotta. Yritin ladata reenivideoita myös tänne blogiin, mutta jostain syystä ne ei suostu tulemaan. Tosin eipä siinä mitään ihmeellistä uutta näy. Ensi viikonloppuna meillä on valkeakosken kennelkerholla tokopäivät ja tarkoitus on itselläni vähän miettiä, että mitä liikkeitä haluan siellä käydä läpi.

lauantai-illan metsäreenit koivumäessä

Kovin jälkipainoitteiselta näyttää meidän kulunut viikko. Jälkien lisäksi olen käynyt joka päivä Aronin kanssa vähintään yhden ulkoilun, missä minulla on taskut täynnä makupaloja ja yritetään bongailla vastaan tulevia koiria. Perjantai-iltana ei taidettu nähdä yhtäkään koiraa....mutta makupalat sain kulumaan. Suoraman kentällä oli paljon jalkapalloilijoita, joten otin siinä kentän reunalla paikkallamakuun ja Aron sai katsella jalkapalloa. Ja jos koiria ei tule vastaan, vahvistan kontaktia ihmisten ja pyörien tullessa vastaan. Lauantain korttelikierros sai aikaan kaksi koirahavaintoa ja nämä onnistuimme näkemaan ihan rauhallisesti.

Mutta päivä kohokohta oli reenit Koivumäessä Jarin ja Riikan kanssa ja lauantai-ilta kului siinä hyttysen syöttinä ihan kivasti, kuumankin tuli vaikka reenit oli ajoitettu juuri iltaan sen vuoksi, että meillä olisi helpompaa. Aron teki esineet ja jäljen.

Esineillä tein kahden kaistaleen reenin. Oltiin tavesin valmiiksi merkityssä ruudussa, mutta Riikan ja Jarin kanssa tallotiin siihen ensimmäinen kaistale, 15 m leveä ja 50 syvä, siellä takarajalla oli kengänpohjallinen valmiina. Toinen kaistale oli valmiiksi tallottuna ruudun toisella laidalla, siellä ei esinettä ollut valmiina.
Aron lähti ruutuun, mutta ei edennyt nyt suoraan takalaitaan, työskenteli, mutta myös pyörähti pari kertaa ja sitten jatkoi etenemistään sinne taakse. Tuli takaisin esineen kanssa, mutta kesti aika kauan. Tuullut ei sitten yhtään, joten ehkä tämä oli yksi tekijä, miksi kesti. Sitten ekan esineen palkkauksen jälkeen siirryin Aronin kanssa toiselle kaistaleelle, nyt vietiin koiran kanssa nahkavyön pala sinne takalaitaan, eturajalta lähetys ja nyt meni todella hyvin, täyttä laukkaa sinne 50 metriin ja takaisin yhtä lujaa nakahvyön pala suussa. Esineruutuja pitänee tehdä nyt aktiivisemmin, edellisestä on melkein kaksi viikkoa.


Jari teki Aronin jäljen:
- 1 h 20 min vanha
- jana, noin 7 metriä polulta oli jäljen kohtaaminen
- pituus 520m
- sisälsi 5 keppiä
- oli maastoiltaan haastavin ikinä, sammalmetsää, ryteikköä, suota, maaston muutoksia ja matka viimeiselle kepille sisälsi kauean rinteen nousun, missä en nähnyt koiraa, joka oli jo siellä rinteen päällä. Tässä vaiheessa oli pakko kysyä Jarilta, että menitkö ihan todella tästä? Kysyin samaa myös parissa muussakin kohtaa :-)
Aron lähti jäljelle ihan suoraan, hyvä, mutta kääntyi takajäljelle, se eteni puoli liinan mittaa ja kääntyi sitten itse, jes, haki vähän sitä kohtaa mihin jälki menee ja sitten sukellettiin ryteikköön. Ensimmäinen keppi oli sellaisessa rytölässä, etten nähnyt heti koiraa, joka nosti ensimmäisen kepin, onneksi Jari näki. Sitten matka jatkui, mentiin hirveessä kummistusmetsän tyyppisessä rytölässä alaspäin menevää rinnettä, vauhti oli Aronilla kova ja perässä sai loikkia kuin metsäkauris, tähän rinteeseen jäi yksi keppi. Todettiin, että vauhti oli tähän liian kova. Sitten rytölä muuttui vetiseksi suoksi. Itse ei pystynyt yhtään päättelemään mitään, että mihin jälki voi mennä, kaikkialla oli märkää sammalta ja vetisiä suon silmäkkäitä. Jari sanoi tässä vaiheessa, että enkös minä halunnut vähän haasteita? Aron jäljesti ja teki töitä koko ajan ja perässä oli pysymistä. Yksi suorakulma oli heti suon jälkeen kohdassa missä alusta muuttui ja Aron teki ihan oikein sen. Keppejä nousi kaikkiaan 4/5 ja 4 kepiltä matka 5 kepille sisälsi yhden törkeän rinteen, siinä oli kiipeämistä, mutta kun jälki kulki siinä, ei Aron epäröinyt. Viimeisellä kepillä me oltiin niin onnellisia, olin erittäin tyytyväinen Aronin suoritukseen. Pisin ja haasteellisin jälki ja Aron selvitti sen.

Aronin reenien lisäksi tein Touholle jäljen, jossa oli pituutta ja haasteita. Ja kävelitiin sitten Jarin ja Touhon perässä, kun ne jäljesti, todella hyvinkin ne pojat teki hommia. Riikka ja Loistokin jäljestivät Loistavasti, sekin jäljen kävelin perässä. Joten kaikkien näiden kävelyjen jälkeen tuntui, että kyllä jälkiharrastus kuntoa vaatii. Kiitos vielä Jarille ja Riikalle hyvästä seurasta, on mulla sitten mahtavat kasvattajat :-)ja kiva koira.

Pekka Korrin jäljillä

Torstai-ilta oli meille jälki ja pk-henkinen, sillä olimme partiskavereiden kanssa (Erja ja Hilla sekä Carita ja Onni) varanneet jo aikaa sitten yhden illan Pekka Korrin kanssa. Teemana oli metsäjälki ja olimme jo kaikki etukäteen lähettäneet sähköpostia koiriemme tasosta ja minkälaiset jäljet Pekka meille tekee. Ja kun ajoimme paikalle, oli Pekka tehnyt Aronin jäljen valmiiksi ja minulla oli 10 minuuttia aikaa valmistautua jälkeemme. Lämmin oli, sillä mittari näytti 27 astetta lämpöä ja maasta näytti rutikuivalta, hiukan mustikanvarpu/ sammalmetsältä.

Aronille oli tehty jälki, jossa oli 5 keppiä, yksi suorakulma ja jana. Tämä jana oli ensimmäinen sellainen, jossa oli selkeä takajäljen mahdollisuus ja lähetin Aronin useamman kerran jälki-vihjeellä ja se nappasi aina sen takajäljen. Aron näytti olevan aivan varma, että tässä se jälki menee ja joudun pyytämän sen pois sieltä takajäljeltä ja näyttämään, että tasan toinen suunta. Tässä vaiheessa mietinkin jo, että mitähän tästä vielä tulee. Taisin nyt arvioida meidän kyvyt aivan pieleen.

Onneksi Aron lähti tässä vaiheessa sille jäljelle oikeaan suuntaan ja melkein samantien se nosti ensimmäisen kepin. Hienoa. Sitten matka jatkui hienosti ja keppejä nousi. Yhdessä kohtaa, ilmeisesti siinä suoralla kulmalla Aron vähän haki, mutta muuten Pekka sanoi meidän olleen ihan askeltarkasti sen jäljen päällä koko ajan. Merkkejä ei ollut tietenkään missään, mutta Pekka sanoi tuntevansa metsän tosi hyvin ja oli tehnyt sen maamerkkejä seuraten. Neloskepille asti meni loistavasti, vauhti oli sopivaa ja jouduin välillä ottamaan reippaan kävelyn sijaan muutaman juoksuaskeleen pysyäkseni perässä. Ja aina kun keppi nousi, nosti Aron sen ja laukkasi keppi suussa luokseni, mutta tämä kepin luovutus ei vielä ole ihan priima kunnossa, tosin hyvää vauhtia menossa siihen. Keppi nimittäin tippuu Aronin suusta , kun se tulee minua kohti, mutta tämä on oikein hyvä tähän vaiheeseen, myöhemmin toivon kepin tulevan ihan käteeni asti, mutta jippiitä kuuluu heti, kun keppi on koiran suussa. Kepillä palkkauksista Pekka sanoi minun toimivan ihan oikein, mutta jatkossakaan minulla ei saa olla merkattu keppejä, etten painosta tai häiritse niiden löytämistä. Ja nyt aina kun lähetin Aronin kepin palkkauksen jälkeen jatkamaan, osasin odottaa, että liina tulee täyteen mittaansa ennen kuin lähden koiran perään. Näin koiralla on mahdollisuus palata rauhassa sinne kepin löytymiskohtaan ja jatkaa sieltä omatoimisesti eteenpäin. Jos luovutus olisi maahanmeno kepin kohdalla, tulisin ehkä itse sotkeneeksi sen kohdan missä jälki jatkuu, tällä kepin ilmaisu noutaen-tyylillä en tee hallaa sille jäljelle ja toisaalta en pääse itse päättelemään/ohjaamaan koiraa omalla asenteellani kepiltä eteenpäin vain koira aina palaa sinne mistä löysi kepin ja tekee itse ratkaisut eteenpäin.
Siellä neloskepillä ensimmäistä kertaa huutelin Pekalle, että oliko tämä se viimeinen keppi ja vai olikos vielä yksi. Pekka huuteli takaisin, että on vielä yksi ja jälki jatkuu sinne ja sinne. Aron heilutti Pekalle häntää ja lähetin koiran huolimattomasti jatkamaan eteenpäin. Tämä viimeinen 4. kepiltä 5 kepille meni vähän soheltaen, tosin matka ei ollut pitkä ja Aron kiersi kepin ja nyt kun itse näin missä se oli, olin jo että mitäs nyt tehdään. Pekka sanoi, että kutsu takaisin ja siinä vaiheessa Aron haistoi jääneen kepin ja päästiin loppupalkkaamaan.

Siinä jäljen lopussa sitten Pekka kertoi mitä näki meidän jäljestyksessä. Sanoi Aronin jäljestävän tosi hyvin ja tarkasti. Olosuhteet olivat yksi vaikeimmista, sillä kuiva ja kuuma metsä ei ole helppo. Nuori ikä hymyilytti meitä ja Pekka sanoi Aronista kehittyvän vielä oikein hyvä työkoira. Pekka sanoi, että jäljestyksen taso on nyt jo sellainen, että Aron selviäisi alokasluokan jäljestä leikiten, janoja vaan pitää harjoitella. Joo, tämä oli Aronin jana nro 3. Jatkossa Pekka sanoi, että Aronin jäljet pitää olla vähintään tunnin vanhoja, ei missään nimessä yhtään tuoreempia. Pituudet pitää olla kunnollisia, ei mitään 100-200m pituisia jälkiä, vaan vähintään 300m. Tämä siksi, että koska Aron on aika etevä, liian helpot jäljet voi viedä siltä motivaation ja se voi kyllästyä. Haasteilla sen saa entistä taistelutahtoisemmaksi ja sisupussiksi jatkamaan jälkeä, vaikka olisi jo matkaa takana. Pekka ihmetteli, että miksi meillä on tavoitteena jälkikoe vasta vuoden päästä. Hänen mielestään Aron olisi helposti jo syksyllä valmis. Tavoite on kuitenkin päästä sinne kolmosluokkaan ja sillä, että alokas-luokan jälki olisi pois alta, päästäisin harjoittelemaan vanhempia jälkiä. Kolmosluokassa se jälki on 2 tuntia vanha ja siinä vaiheessa koira pitäisi osaa ajaa sitä 2 tuntia vanhaa ja hylätä se mahdollinen harhajälki (esim tunnin vanha), joka tulee, jos joku kävelee siinä jäljen päällä jäljen vanhentuessa. Päädyin kuitenkin pitäytymään meidän alkuperäisessä suunnitelmassa, sillä pk-tottis sisältää hyppynoudot ja näitä en vielä halua sen enempää reenata näin nuorella koiralla. Pohjia me ollaan tehty, mutta todelliset hypyt ja a-esteen noutojen aloitus jää sinne syksyyn. Aron täyttää vuoden heinäkuussa ja kiirehtimällä näiden noutojen kanssa voin vielä rikkoa koiran. Ja tätä en missään nimessä halua. Katselin kuitenkin jo bh-kokeen alaikärajoja ja vuosi ikää siihen vaaditaan. Toistaiseksi me selvittäisiin melko varmasti kaikista bh-kokeen tuomista haasteista(jos siis reenaillaan aktiivisesti), mutta kohta "suhtautuu vastaan tuleviin ja takaa tuleviin koiriin neutraalisti" ei todellakaan ole vielä valmis. Ja tämä jos mikä vaatii harjoitelua.
Juteltiin Pekan ja myös muiden osallistujien kanssa pk-kokeiden haasteista, eteenmenosta, laukauksiin totuttamisista, koiran vapaapäivistä ja harjoittelusta jne. Sain siis todella paljon ajateltavaa ja miettittävää, mutta parasta oli, että oikealla tiellä ollaan ja reenit kotona jatkuu.

jälkimetsässä

Tänään tein Aronille jäljen ja sillä aikaa kun jälki vanheni, ulkoilivat koirani vapaana laukaten metsässä. Kyllä siellä metsässä vaan minullakin hermo lepää, varsinkin kun kävelin seudulla, mistä tiesin, ettei ketään tule vastaan ja koirat saa painaa ihan miten ne haluaa. Lämmin keli tiesi sitä, että erityisesti partikset kävivät kaikki lätäköt ja suolammet läpi ja turkit taasen ihan hirveät autolle mennessä.

Mutta siihen Aronin jälkeen. Mietin tätä jälkeä pitkään ja hartaasti, että mitä nyt tehdään. Aronilla on tasan kuukausi tämän kevään ensimmäisistä jäljistä. Tämän kuukauden aikana se on ajanut niin vieraiden kuin itseni tekemiä jälkiä. Jäljet ovat olleet noin tunnin vanhoja. Ruokaa ei ole jäljellä. Se on oppinut ilmaisemaan kepit, etenemään jäljellä, tekemään itse ratkaisuja jne. Olen pyrkinyt olemaan mahdollisimman pienessä roolissa meidän jäljestäessä. Mielessäni oli kuitenkin meidän kehittämiskohteet ja se, ettei ihan kaikkea voi aina harjoitella kerralla. Kehittämiskohteina meillä on pidentää jälkiä kohti alokasluokan pituuksia 500 m, lyhyemmillä jäljillä harjoitella maaston muutoksia, janaharjoittelu mukaan jäljen lähetykseen, varmuuden kehittäminen ja kepeistä superhieno juttu, näiden lisäksi mielessä on kulmat, erilaiset jälkiolosuhteet ja maastot.

Joten lähetin koiran tieltä jälki sanalla. Aronin toinen jana-harjoitus oli tässä ja olisiko ollut 7 metriä tieltä missä jälki kulki. Jäljen häntä oli aika pieni ja kun koira eteni aivan suoraan kohti sitä jälkeä, se törmäsi tavallaan suoraan tähän jälkeen. Tiedän, että usein näitä alkulähetyksiä ei tehdä ihan suorankulmaisesti, mutta halusin nähdä, että mitä Aron tekee, kun se "törmää" jälkeen. Ja Aron toimi aivan oikein, se tarkisti yhden nenän siirron verran sitä takajälkeä ( eli keho ei vielä kääntynyt) ja siitä ihan suorakulman muotoisesti se lähti oikeaan suuntaan. Vau!
Heti noin 25 metriä tätä jälkeä edettyään oli ensimmäinen keppi, sillä olin jättänyt sen tarkoituksella heti tähän alkuun, että pääsen palkkaamaan oikean ratkaisun edetä jäljellä. Aron ilmaisi kepin, mutta vain nosti, ei lähtenyt luokseni, vaan odotti minua kepin luo. Palkkauksen jälkeen jälki jatkui meidän toiselle kehittämiskohteelle eli maaston muutokseen. Nyt Aronin piti jäljestää suoalueen läpi, tälle samaiselle suoläntille tehtiin silloin Pian kanssa Viskin jana, nyt Aron jäljesti samalla kohtaa läpi tämän suon ehkä 50 m, jolloin maasto muuttui taas sammalmetsäksi. Täällä sammaleella odotti keppi nro 2. jonka Aron nosti hienosti. Seuraavalle etapille oli sitten kehittämisalue jälleen edessä, sillä tein sille sammaleikolle suoran kulman. Aron tuli kulmaan, meni vähän ohi, tarkisti edestä, sitten vasemmalta ja sitten lähti oikeaan jäljen suuntaan. Tämän jälkeen jälki jatkui loivasti ehkä 100m hiukan kanervikon läpi ja lopulta edessä keppi nro 3, jonka Aron nosti ja sai loppupalkan.
Olin hurjan tyytyväinen Aronin suoritukseen. Jos hakemalla hakee, niin keppien ilmaisut eivät olleet ihan niin iloisia kuin viime viikolla, tosin oli tosi lämmin ja Aron oli jo ennen tätä jälkeä lenkkeillyt helteessä 50 min. Se ei oikein malta juoda, kun huomaa, että kohta mennään hommiin. Mutta kaikki kepit se nosti ja pysähtyi niille itsenäisesti. Huomenna pidetään täysin vapaata koulutuksista ja torstaina me tavataan Pekka Korri jäljestyksen merkeissä.

häiriöitä kentällä

Maanantain iloksi meillä oli tiedossa kenttäreenit Niihaman kentällä. Siellä on tavesilaisille ohjattua reeniä ja paljon koiria. Itse reenit olivat aika yksinkertaiset, mutta se häiriöiden määrä ja tarve olivat tärkeintä. Aronin kuten kaikkien muidenkin koirieni kanssa tulee tehtyä paljon kotinurkissa tai kentillä, missä ei ole muita koiria. Siksi nämä yhteisreenit ovat niin tarpeen. Keli oli hyvin helteinen ja Aron läähätti pitkään kotona vielä reenien jälkeen.

Joten hyvänä plussana pidin sitä, että Aron keskittyi minuun melko hyvin ja tein sivussa pieniä seuraamispätkiä, joista saa lelun palkaksi. Tämä lelupalkka oikein terästää Aronin kontaktia. Päivän teemana oli siellä kentällä luoksetulo ja ilmeisesti Aronia jännitti ja sen mielestä tehtiin jotain ihan eri liikettä, sillä kun jätin Aronin keskelle kenttää istumaan, se meni maahan ihan omine aikoineen. Ja sitten kun se uskalsi jäädä istumaan, ei luoksetulo ollut niin lujavauhtinen kuin yleensä. Otin siellä kentänlaidalla useamman paikalla istumisen ja sitten vähän vauhdin saamiseksi otin muutaman kierron suojelupiilojen ympäri. Aron oli pätevä, muttei terävä. Kuumuus ja vähän jännittävä tilanne hiukan sitä häiritsi. Joten tälläinen reeni on oikein tarpeen.

Kotosalla kävin Elviksen kanssa hiekkakentällä vähän riekkumassa ja toiveikkaana otin myös luoksetulon stoppeja uuden narulelupallon kanssa. Näissä se on vaan toivoton. Ensimmäiselä laukkas niin kovaa luokse, ettei edes kuullut seis-käskyä. Toisella kuuli, muttei pitänyt kiirettä, kolmas oli jo sinnepäin, neljännellä se ennakoi ja sitten taas muutama ihan suora luoksetulo, kuudennella luoksetulossa se vasta pysähtyi niikuin piti. hmmmmm, pitääkö näitä ottaa näin monta, että onnistuu? Luoksetulojen välissä lähetin kiertämään kohdetta, mutta Elvis ei oikein ymmärrä mitä hauskaa tässä pitäisi olla. Loppuun seuraamista ja tein paljon vasemmalle käännöksiä, kun pyrki koko ajan edistämään seuraamisessa.

Ennen iltaruokaa leikkittiin vielä Aronin kanssa kotipihassa. Ensin ihan pari suoraa luoksetuloa, että sain päivän epäonnistumiset kentällä pois mielestä. Vauhti oli heti eri tasoa, kuin kentällä. Sitten kierrätin lasten jalkapallomaalien ympärillä kahdeksikkoa ja väliin joko stoppi tai läpi käsky, missä Aron laukkaa jalkojeni läpi. Lelupallon lensi ja Aron oli pätevä, suoraastaan ihan hullu kiertämään niitä maaleja.

Miia Kiviahon jälkikoulutusta

Tänään oli kovasti odotettu tavesin metsäjälkipäivä, jossa kouluttajana Kiviahon Miia. Oli ihanan lämmin keli, vähän huonot grilli-eväät mukana, kun ei Kangasalan prismassa ihan järin suurta valikoimaa ollut, pirun lakko.

Aron teki päivän aikana kaksi jälkeä. Ensimmäinen oli vieraan tekemä varmaan 300m pitkä, sisälsi 4 keppiä. Kepit oli merkattu, mutta aina eri kaavalla, eli en voinut tietää, että joko koira meni kepin ohi vai tuleeko kepin ilmaisu ihan kohta. Aron lähti jäljelle rauhallisesti, ilmaisi oikein hienosti kolme ekaa keppiä. Neljäs keppi meiltä jäi johonkin. Jäljentekijä ei ollut mukana ja Aron paineli kovaa vauhtia eteenpäin, kun itse huomasin, että kepin merkki on tuossa ja Aron vaan jatkaa matkaa. Tässä vaiheessa kouluttaja sanoi, että nyt lähemmäs koiraa ja heitän sinne koiran eteen yhden kepin, että päästään loppupalkkaamaan. Takana tuli monta ihmistä perässä, mutta kukaan ei nähnyt sitä viimeistä keppiä, ei ennen merkkiä eikä sen jälkeen. No Aron paikallisti juuri ennen jäljen loppua nakkaamani kepin ja päästiin lopettamaan jäljestys asiallisesti, Sen viimeisen kepin merkin jälkeen oli varmaankin 100 metriä sille aloituspolulle ja jäljentekijä oli kävellyt juuri sinne. Joten Aron oli jäljellä ja ei itse tiennyt, kuten en minäkään, että jälki päättyi jo. No toivottavasti Aron ei huomannut hämminkiä, mutta minua vähän harmitti, sillä olisin halunnut, että koira onnistuu ja erityisesti siellä viimeisellä kepillä. Tämä viimeinen keppi ei sitten jäljentekijän mukaan ollut edes ihan simppelissä paikassa. Nuorelle koiralle ja minulle oli tosi tärkeää saada onnistunut fiilis. Jäljellä oli kuitenkin muutama haastava kohta, jossa Aron joutui tsemppaamaan ja näiden jälkeen nousi keppi, joten onnistumisia kuitenkin koettiin. Nämä haastavat kohdat ovat maaston muutoksia, nyt tultiin sammaleikosta heinäiselle aukiolle ja siinä kohtaa Aronkin joutui tarkentamaan otettaan.

Kakkosjälki sisälsi ensimmäisen virallisen janan. Olin itse tehnyt jäljen ja Aron lähettiin polulta kohti jälkeä, matkaa oli viisi metriä ja Aron haisteli jälkeä jo ennen lähetystä. Näin Aron siis lähti luvan saatuaan suoraan kohti jälkeä ja ihan ihmeen hienosti se nosti sen ja lähti oikeaan suuntaan. Tätä mentiin 30 metriä ja siellä oli ensimmäinen keppi. Tämän kepin jälkeen jälki jatkui vielä 50 metriä helppoa loivaa kaarta ja siellä toinen keppi ja loppujuhlat. Aron työskenteli todella hyvin ja olin enemmän kuin tyytyväinen.

Kaiken kaikkiaan Miia sanoi Aronin jäljestävän hyvin. Erityisesti kakkosjäljellä se oli tarkkana kuin porkkana. Ykkösjälki oli 1½ h vanha ja kakkosjälki ehkä 55 min, en tiedä vaikuttiko ajat koiran tarkkuuteen. Aronin vauhti oli kouluttajan mielestä aivan sopiva, sen ei hänen mielestään tarvitse edetä yhtään nopeammin. Ennemmin tarkkaa ja rauhallista jäljestystä kuin vauhtia ja tämän myötä mahdollisia jäljen hukkaamisia. Motivaatio oli siis riittävä Miian mielestä. Samoin Miia sanoi, että keppien ilmaisu näytti oikein hyvältä, lähes kaikissa tämän päivän kepeissä Aron nappasi ne suuhunsa ja tuli välittömästä minua kohti keppi suussa. Miia sanoi myös, että Aron on helposti luettava jäljellä. Jatkoon saatiin paljon hyviä ohjeita. Janaa voidaan heti ottaa metrin pidemmältä kuin tänään. Sitten haastaviin kohteisiin saatiin hyvä ohje, että jos tiedän Aronin hämääntyvän haastavista uusista maaston muutoksista, voisi tälläiseen tehdä lyhyen jäljen. Jäljen pituutta taas voi ottaa lisää helppoihin maastoihin, esim sammalmetsät on Aronille helppoja, mutta hakkuuaukeat esim. niitä haastavempia. Eli reeniä lisää ja paljon erilaisia reenejä, pitkiä ja lyhyitä jälkiä, janojen mukaan ottoa. Pitäisi välttää aina samalla kaavalla tehtyjä jälkiä. Mitäs vielä, niin, jatkossa lähetän Aronin etsimään jälkeä vain jälki sanalla, esineruutuun vain esine sanalla. Tähän asti minulla on ollut etsi-sana siellä edessä.

Nyt on aika väsy, mutta ajatukset pitää huomenna siirtää kohti sunnuntaita ja rauman koiranäyttelyä. Elviksen turkissa riittää puuhaa ja en tiedä on kukaan niin hullu, että ilmoittaa kaksi koiraa näyttelyyn ja lähtee sinne yksin!!! Tosin Petteri haluaa lähteä mukaan, saahan siitä pojasta hyvän juttukaverin automatkalle.

esineruutukoulutus

Tänään oli vuorossa Sari Kärnän esineruutuluennon maastoreenit. Metsässä meitä taisi olla 8 koirakkoa ja oikein mukavaa oli. Aronilla ei ole tehty mitään sen aivoja rasittavaa sitten sunnuntai-aamun jäljen, joten erittäin innokas bordercollie olikin sitten matkassa.
Aron teki omalla vuorollaan esineruutukaistan, joka oli paljon isompi kuin mitä me ollaan koskaan tehty. Nyt matkaa takarajalle oli tuttu 50 m, mutta leveyttä varmaankin 20m. Ruudussa oli käynyt kolme koiraa meitä ennen, joten alkuasetelmat olivat jo tavallista vaikeammat. Ja toki se oli oikein hyvin tallattu, joten mielessäni epäilin, että Aron saattaa pökertyä vieraiden hajujen määrästä. Ruutuun oli etukäteen viety esine, kun saavuimme esineruudulle. Olin valinnut esineeksi punasävyisen hanskan, mutta sitten kun Aron lähetyksen jälkeen tuli sieltä musta hanska suussa, ajattelin vain, että hanska kuin hanska, tärkeintä oli tietty esine. Myöhemmin selvisi, että tämä musta hanska oli jäänyt sinne takakulmaan edelliseltä koirakolta, sinne oli viety myös se punainen, mutta Aron ei tiennyt onneksi etukäteen, että mikä sieltä pitää hakea. Aron lähti melko mukavasti käskyn jälkeen etenemään kohti takarajaa, ihanne olisi että menisi vielä hieman suorempaan. Iloitsin kuitenkin, että se eteni koko ajan ja tulikin nopeasti sitten takaisin esineen löydettyään, esine suussa tietysti.
Reenistä saimme hyviä jatko-ohjeita edetä eteenpäin ja samalla näin monta mukavaa suoritusta ja ihannesuorituksen mielikuva on nyt silmissä. Sitä kohti sitten vain.

Elviksen kanssa käytiin ennen iltaruokaa ottamassa vähän tokoliikkeitä palkatta reeniä. Elvis oli kympillä mukana ja oikein riemuissaan siitä, että sen vuoro tehdä kanssani. Käveltiin ravintola Herttuan takaparkkikselle ja otin putkeen seuraamisen, liikkeestä maahanmenon, luoksetulon, liikkeestä seisomisen ja kaukokäskyt. Liikkeiden välissä kehuin suullisesti ja sitten kaukojen jälkeen kunnon namipalkat. Elvis oli oikein hyvä ja jopa luoksetulon pysäytyksen se teki täsmällisesti ja siitä käskystä iloisesti eteeni. Joten kyllä se kotona osaa :-)

jäljestämässä kesossa

Tänä aamuna mentiin Aronin kanssa Matin tekemille jäljille Kesoon. Matti oli tehnyt kaksi jälkeä, ensimmäinen oli pikkujälki ihanalle sammaleelle. Siinä oli kolme keppiä, ensimmäisen ohi mentiin, koska en edes itse tajunnut, että se jälki alkoi jo. Keppi oli tiputettu polulle ja me käveltiin sitä pitkin omasta mielestäni jäljen aloituskohtaan. Noh, Aron ei vain bongannut sitä. Sitten polulta se lähti metsään ja totesin, että siis tässä menee jälki. Aron paineli tosi innokkaana ja nosti ne kaksi keppiä, se oli oikein ilahtunut niistä itsekin.

Sitten pidettiin hetken tauko ja lähdettiin sille viralliselle jäljelle, semmosta oikein ihanaa sammalmetsää, märkää ja pieni puro kulki ekan kepin kohdalla. Tämänkin jäljen ensimmäinen keppi jäi ilmaisematta, siinä oli kaatunut puu, jonka aron kiersi ja keppi jäi sen puun varjoon. Kepit 2-4 nousi aivan mahtavasti, yksikin oli sellainen, että se oli toisen kaatuneen puun edessä, Aron loikkasi puun yli ja sitten pyörähti ja loikkasi takaisin ja nappasi kepin suuhunsa ja laukkasi luokseni. Tämä kaikki tapahtui hurjan nopeasti, etten itse ehtinyt kuin ihmetellä. Jälki vaikutti ihan alokasluokan pituiselta ja Aron paineli todella hyvällä asenteella eteenpäin. Viimeinen osuus oli vaikea ja jos olisin sen itse tiennyt, olisin lopettanut jäljen siihen neloskeppiin, koska takana oli paljon hyvää työskentelyä. Tulimme nimittäin semmoselle metsäauton urille ja jälki jatkui sitä uraa pitkin, sammaleikoin jälkeen Aron ei osannut tässä edetä, sitkeesti se haki jälkeä sen autotien molemmilta puolin. Sitten kun se oli ne kaikki kohdat tarkastanut se lähti etenemään sitä metsäautotienpohjaa pitkin ja siellä oli se viimeinen keppi, minkä se nosti. Mutta liian vaikea loppu. No onneksi kokeissa ei ole sellaisia. Jokatapauksessa Aron teki miehen työn kaikkinensa ja nyt minä lähden tuota pikaa iltavuoroon töihin, joten tappavan tylsä loppupäivä koirille tiedossa.

kentällä ja esineruutukaistoilla

Tänään meillä oli Aronin kanssa heti aamusta reenailut ja kyllä kannatti, sillä parhaillaan sataa vettä ja ilma on ällö, eikä mun tulis tehtyä itsekseni yhtään mitään. Kohta lähdetään Petterin kummien pojan synttäreille ja loppupäivä menee seurustellessa ihmisten kanssa.

Mutta niihin reeneihin. Miinu ja Bertta olivat reenikavereina. Aron aloitti kyötikkälän kentällä, ensin virittelin sitä kontaktiin ja muutaman hyvän seuraamispätkän jälkeen näytin Miinulle käsimerkin ja otettiin kaksi laukausta seuraamisen yhteydessä. Nyt olin suunnitellut oman roolini tarkkaan, eli me tehdään seuraaminen ihan normaalisti, sen aikana tulee kaksi laukausta niinkuin ne kokeessa tulisi ja palkkaan koiran vasta kakkoslaukauksen jälkeen, kun se on kontaktissa. Suunnittelin, että näin en tule vahvistaneeksi laukauksiin reagoimista, kun jatkan suoritusta kylmän viileänä tapahtui sitten mitä tahansa. Itse olin hyvällä ja varmalla asenteella ja Aron pätevä. Ekalla laukauksella sen kontakti katkesi ihan ehkä nanosekunniksi, sitten se jatkoi seuruuta, kakkoslaukauksen kuulleessaan kontakti pysyi ja vasta tämän jälkeen hyvä ja narulelu lensi palkaksi.
Sitten otettiin liikkeestä istuminen ja liikkeestä maahanmeno. Näistä maahanmenoa Miinu kehui, että tekee hyvällä tekniikalla, etupää menee heti käskyn jälkeen maahan ja takapää tulee perässä. Tämän jälkeen käytiin kerran ylittämässä kiipee-käskyllä se pienempi pk-a este ja Aron ei katsellut minua kun sai esteen silmiinsä, meni ja sai toisella puolen narulelun palkinnoksi. Siitä se tykkää, kun ravistelee narulelua ja hakkaa sillä vähän itseään. Tämän jälkeen ohjelmassa oli eteenmeno, katseltiin kun Miinu vei lelun, sitten lähetys ja Aron lähti tosi hyvin ja suoraan kohti kohdetta. Näytti oikein hyvältä, itse en nyt tiedä, pitäisikö tätä eteenmenoa ottaa vielä vaan niin, että seison paikallani ja lähetän vai heti alusta asti seuraamista mukaan ja siitä lähetys.
Kenttäreenin loppuun vein Aronin paikkamakuuseen. Se asettui heti maahan sillä asenteella, että tässä nyt ollaan. Laittoi päänsä maahan ja piti sen siellä vielä siinä vaiheessakin, kun Bertta tuli tekemään kentälle omia juttujaan. Aron oli makuussa yhteensä 4 min, kävin kerran sen palkkaamassa kellon ollessa 1,30 ja sitten rauhallisella mielellä loppuun asti. Tämä siis onnistui oikein hyvin, kun sen suoritusta ei häirinnyt Bertan tekemiset.

Sitten Aronin osuus jatkui metsässä. Nyt vaikeutettiin esineruutuharjoituksia oleellisesti, sillä mukaan tuli toinenkin kaistale. Tein ne reilusti erikseen toisistaan, ettei tule vaan kiusausta lähteä sinne toiseen. Teemana oli siis vahvistaa, että etsi esine käskyn jälkeen laukataan eteenpäin ja takarajalla on aina esine. Tämähän on onnistunut oikein hyvin yhdellä esineellä ja yhdellä kaistalla ja aina per reenikerta tämä on tehty vain kerran. Joten nyt ensimmäinen kaistale oli vähän vaikeampi, ylämäkeen rinteeseen ja siinä oli myökkyä ja mokkulaa. Aron lähti hyvin, pysyi alueella ja eteni koko ajan, löysi takarajalta Miinun viemän esineen, jonka se sitten pudotti maahan metriä ennen luovutusta, nosti ja palautti minulle. Tässä vaiheessa palkkasin, mutta kerroin, että meillä onkin vielä toinenkin esine ja käveltiin kakkoskaistaleen eteen. Tässä lähetin Aronin helpompaan kaistaleeseen, se oli tasaista sammalmetsää, vähän puistomeininkityyppinen. Lähetin Aronin ja vähän se oli ihmeissään, teki kuitenkin koko ajan töitä, ei laukannut suoraan kohti takarajaa vaan nenätyöskennellen meni laidalta toiselle kunnes oli takarajalla, siellä oli pieni lasten aamutossu, tämänkin Miinun laittamana ja sieltä Aron tuli tossu suussa tosi upeasti. Eli hienosti meni, mutta mietin, että pitäisikö seuraava harjoitus olla taas helppo suora pisto ja esineen nouto takarajalta?

Aronin jälki vehoniemessä

Aronin jälki oli tänään seuraavanlainen:
-tunnin vanha
-sisälsi 5 keppiä, jotka otin kotipihasta treeniliivin taskuun hajuuntumaan vähän ennen lähtöä
-oli merkkaamaton
-sisälsi kaksi kulmaa
-ensimmäinen jana, polulta jopa 2 metriä, että kohtasi jäljen
-pituus ehkä 200m
-maasto kuiva kangasmetsä, mäntyjen katveessa, melko vähän aluskasvillisuutta

Toteutui:
-lähti polulta suoraan kohti jälkeä ja osui siihen, lähti etenemään hyvin (etäisyys oli kyllä niin helppo, että koira ihan varmasti onnistuu)
-nosti ensimmäisen kepin, mutta jäi seisomaan siihen kepin viereen, siinä palkka
-kepit 2-4 nosti ja toi ne minulle laukalla välittömästi
-keppi nro 5 haistoi ainakin 30 metriä ennen, sillä nenä nousi jäljeltä ja lähti paikallistamaan keppiä ilmavainulla. Tultiin siis semmosta loivaa rinnettä kohti viimeistä keppiä ja tuuli ilmeisesti puhalsi sen verran, että kepin haju tuli Aroni nenään. Löysi/nosti viidennen, mutta jälkeenpäin mietin, että tätä pitää kysyä ensi viikon jälkipäivässä, että hyvä vai huono juttu.
-selvitti kulmat melko helposti, tosin kun en ollut merkinnyt niitä mitenkään että tietäisin mentiinkö ihan millintarkasti, mutta mitään suurempaa kulmapyörähtelyä
-Aronin asenne oli loistava, eteni hyväntuulisena koko ajan hyvään tahtiin eli semmosta vauhtia, ettei minun tarvitse juosta, mutta koko ajan kuljetaan eteenpäin.
-sai oikein mielen meille, jäljestys on niin kivaa :-)

Niihaman kentällä

Eilen oltiin ensimmäisen kerran Aronin kanssa Niihaman kentällä, siellä Tavesin ohjattua koulutusta. Tilanne oli oikein hyödyllinen Aronille, sillä se tarvitsee runsaasti uusia kokemuksia ja häiriöitä. Meidän tulee tehtyä niin paljon itsekseen ja tyhjillä kentillä, että Aron oli kyllä hyvin jännitynyt ja pörheänä, kun otin sen autosta ulos. Kiireessä lähdettiin kotoa, eikä ehditty ihan penturyhmän alkuun, enkä oikein tiennyt, että luetaanko Aron pennuksi vai aloittelevaksi bh-ryhmäläiseksi. Penturyhmän toiminta näytti kyllä juuri siltä mitä me tarvitaan, joten ensi maanantaina sitten siihen. Nyt tein itsekseni Aronin kanssa ylipäätään tilanteeseen rauhoittumista, syömistä ja asettumista, vaikka ympärillä uusia koiria ja ihmisiä. Aikaa siihen meni, mutta sain Aronin rentoutumaan ja asettumaan ja tein sitten itsekseni kontaktiharjoituksia ja seuraamisen aloituksia, ihan pieni hetki paikallamakuuta myös. Aron oli tässä vaiheessa tosi hyvässä vireessä ja kuulolla. Siksi tähän oli hyvä lopettaa, niin meille jäi kummallekin hyvä mieli siitä, että tilanne on hallinnassa.

Iltalenkin jälkeen Aron oli niin hyvin lämmitelty, että pidettiin hauskaa tokon hyppyesteellä. Aron tykkää siitä kovasti, se irtoaa esteelle minusta kauaksikin tai sen voi jättää kauaksi esteen taakse istumaan ja kutsua sieltä hyppyyn, tosi hienosti kyllä hyppää ja innolla. Esteen korkeus on se 70 cm, ehkä siinä yksi vuotissynttäreillä taidan alkaa nostaa sitä korkeutta. Metrin hyppelyt on tavoite. Palkaksi lentää narulelu ja sitten juostaan yhdessä ja riekutaan sillä lelulla. Kivaa ja kummatkin hengästyy.

laatuaikaa koirien kanssa

Lapset yökylässä, joten minulla paljon aikaa puuhastella koirien kanssa. Tosin olishan noita kotitöitä sun muuta, mutta asiat tärkeysjärjestykseen :-)

Aamulla ajelin Aronin kanssa Kesoon, Matti oli tehnyt meille jäljen, jäljen vanhentuessa oli satanut vettä, mutta jäljen ajohetkellä ei satanut, märkää oli vain. Ja Aron oikein virkeä ja minulla oli välillä perässä pysymistä. Jäjellä oli 5 keppiä, joista ensimmäisen yli mentiin komeasti ohi. Jälki alkoi sellaisesta hakkuu kohdasta, missä oli paljon hakkuuputua sun muuta, ensimmäinen keppi oli tällä hakkuisella kohdalla ja aika vaikea kohta siis. Sitten jälki jatkui metsään, okein semmoseen unelmajäljestysmetsän, jossa näki itsekin jäljentekijän saappaanpohjan kuvan sammaleessa. Hassua, ettei voi luottaa koiraan, kun näkee että se jäljestää, mutta tunnen huojennusta, kun näen itse, että jäljellä ollaan. Ykköskepin hamasta eteenpäin Aron jäljesti tarkasti ja bongasi kaikki kepit. Sille ensimmäisen kepin löytymisessä oli oikein riemua, tuli keppi suussa laukaten luokseni, jes näitä lisää. Seuraavilla se kuitenkin tyytyi pysymään kepin luona, mutta nosti jokaisen maasta kuitenkin. Viimeinen jäljen osuus oli alaspäin menevää rinnettä, siinä liukkaassa sammaleikossa piti kyllä jarrutella koiraa, etten itse ollut pää edellä mättäässä. Rinteen jälkeen tultiin hakkuu-aukealle ja siinä oli taisi olla kulma, jonka Aron ainakin suoritti, niin kuin kulmat mennään ja sitten viimeinen suora ja siellä viimeinen keppi.
Joten nyt jäljestysmotivaatio näytti hyvältä, vauhti oli melko reipasta, niin että minullekin tuli lämmin. Mitkään esteen metsässä eivät hämänneet Aronia, sillä jos puu oli kaatuneena edessä, se meni sen yli varman oloisesti. Matti sanoi, että Aron teki metsäosuudesta eteenpäin tarkkaa työtä, ihmetteli kuitenkin alun vauhtia. Tosin vauhti oli minusta taas hyvä merkki, sillä se kertoi itsevarmuudesta ja motivaatiosta ja ilahduin tekemisen meiningistä. Edelleen minun pitää miettiä palkkauksesta kepeillä, että siitä tulisi se maailman paras juttu. Edellä kepillä nimittäin Aron vaan nosti sen ja oli sen näköinen, että voiko jatkaa. Loppupalkana oli maksalaatikon loput maksalaatikkopakkauksessa ja nämä syötyään Aron meni vapaana oikein hyväntuulisena meidän kanssa autolle.

Sitten ajoin kodin kautta ja partikset kyytiin. Suuntana kyötikkälän kenttä. Ensin Aron ja tein sen kanssa samoja juttuja kuin viimeksikin meidän kentällä käydessä. Ensin naksuttelin seuraamisen kontaktia, sitten jääviä asentoja. Näissä mielessä oli istuminen ja maahanmenot, mutta istu-käskyillä menee maahan, joten sitten vaan istumista. Tämän jälkeen luoksetulo, edessä istui vinoon ja sivu-käskyllä kiersi minut ympäri kerran kokonaan, joten siinäkin työsarkaa vielä riittää, että edestä asiallisesti sivulle. Sitten käytiin pienellä pk-a esteellä kiipeilemässä, tätä tykkää mennä, kokeilin myös jo vaikeuttaa niin, että jätän koiran istumaan esteen eteen ja itse menen esteen viereen ja siinä käsky kiipee, mutta tämä oli vielä vaikea, joten toistaiseksi yhdessä mennään esteelle. Sitten muutama eteenmeno, Aron ei vielä osaa käskyä, mutta pienen viiveen jälkeen lähtee laukkamaan kohti kohdetta. Sitten loppuun 3 minuutin paikkamakuu, mikä onnistui hyvin.

Sitten Elviksen vuoro, joka oli enemmän kuin riemuissaan omasta osuudestaan. Siis todella innokas. Kävin sen kanssa avoimen luokan osasia läpi, luoksetuloa en ottanut nyt lainkaan, kun se stoppi on ehkä maailman vaikein juttu sille ja äkkiä menee vaan turhaksi hinkkaamiseksi. Mutta seuraaminen, seisominen, hyppy ja nouto oli tänään ohjelmassa. Seisomisessa sain hyvän idean muokata sitä ihan viimeistä kohtaa, missä palataan koiran sivulle ja pitäisi saada koira käskyn kuultuaan perusasentoon. Tässä elvis ennakoi käskyä ja sitten käskyn kuullessaan menee vinoon istumaan. Nyt palasin koiran sivulle, inasen astetta eteenpäin kuin yleensä. Nyt sivukäskyllä se joutuu suuntaamaan itseäänkin eteenpäin ja sitten vasta istumaan, joten täytyy tätä ottaa vielä iltaruualla, että se tulisi suoraan sivulle.

Sitten loppuksi lähdin tekemään hyvän pitkän metsälenkin koko porukan kanssa ja kun palasin autolle, olin itsekin jo päiväruokaa ja lepoa vailla. Nyt on muuten punkkejä jo sitten liikkeellä, eilen Elviksen päässä oli kaksi ja Aronilla silmän päällä yksi. Ne on ällöjä, mutta ehkä hirvarit on sitten kauheempia.

esineruutukassin yllärit ja jälkeä

Petteri bongasi autosta esineruutukassin, ou nou. Kohta alkaa varmaan joku hysteerinen parkuminen. Ja sieltä sen pehmolelukengun, joka on ollut oikein hyvä esine harjoitteluun. Petteri kysyy, että ei kai mun lelu ole ollut koirilla. Ei ole, se on vaan muuten tuolla kassissa. Petteri pyörittää lelua kädessään ja kysyy, mitä tässä kengussa on? En tiedä. Petteri sanoo, että tää haisee ihan pennulle, kiva juttu, pennut on kivoja. Ja minä pyörittelen silmiä. Odotin, että se tajuaa, että se Kengu on ihan koirankuolanen ja ollut Aronin suussa, mutta yksinkertainen kaveri, en tiedä onko isäänsä tullut.

Tänään olin Aronin kanssa jäljellä. Oltiin ihan kaksin liikenteessä, sillä Elvis valmistautuu 16.5 tulevaan Rauman näyttelyyn ja olin pessyt sen aamu-ulkoilun jälkeen ja joutui sitten jäämään turkkiaan kuivattelemaan ja odottamaan harjausta kotiin. Joten otin pihasta kolme keppiä taskuun hajuuntumaan ja tiputtelin ne sitten jäljelle. Jälki oli nyt semmoinen melko lyhyt, kepit varmaankin 50 metrin välein. Siinä oli kulma ja muuten se kulki melkoisessa hirvenpaskakassoissa, sillä näitä kasoja oli paljon. Jälki vanheni melkein tunnin. Jäljen vanhentuessa käveltiin Aronin kanssa toisella puolen metsää ja katsasteltiin tulevien jälkien hyviä paikkoja. Aloitin myöskin pudotetun esineen noudon-koulutuksen ja tästä Aron tykkäsi. Kävelin polkua ja tiputin esineen niin, että Aron sen huomasi, mutta jatkettiin eteenpäin 15 metriä ja sitten ympäri ja koira perusasentoon. Siitä lähetys tippunut ja hienosti Aron lähti hakemaan tippuneen esineen. Tehtiin homma kahteen kertaan ja kivaa oli.

Sitten jäljelle, Aron haistoi itse aloituskohdan ja lähti hyvin etenemään. Itse olin päättänyt tarkastella sen käytöstä kepeillä ja tarkkailla, kuinka motivoitunut se on hommasta. Kepeissä se menee melkein metrin yli, kunnes kääntyy ja paikantaa keppiä. Kakkoskepillä se pyöri siinä kepin lähellä kun se etsi sitä keppiä, jolloin se kieputti itsensa kahden puun ympärillä ja liina jäi kiinni. Nosti kuitenkin kaikki kolme keppiä ja sai viimeisellä syödä iltaruokansa. Jäljestys näytti oikein mukavalta ja se yksi kulma ratkaistiin melko pian. Kiva juttu. Huomenna jatketaan tätä hommaa heti aamusta :-)