Treenien pyörteissä

Me ollaan pienesti treenailtu!

Pikku-Ray on tehnyt kanssani kotona enimmäkseen tempun oloisia juttuja, kuinka mennään oikein sivullani maahan tai kuinka pitää pysyä siinä, kun kierrän sen ympäri. Oikein potentiaalinen tyyppi, joskin menisi sata kertaa paremmin oman ihmisensä Petran kanssa.
Agilityssä Petra ja Ray tekivät viime viikolla läpimurron keppien parissa. Ray on treenannut agikeppejä verkkojen avulla jo puolitoista vuotta (hyvä luoja miten kauan) ja on tuntunut, etteivät pääse ikinä eroon niistä. Parhaimmillaan Ray on pujotellut 4 verkon voimin, mutta virheitä on tullut ja on laitettu takaisin verkkoja, että pysyttäisiin plussan puolella. Nyt kuitenkin päätin, että jotenkin tämä pitää saada nyt kuntoon ja mentiin Petran kanssa hallille ja otimme vain 6 keppiä ilman mitään verkkoa ja lähdettiin työstämään sitä, että mitä niillä kuuluu tehdä. Sen treenikerran aikana saimme kerrottua Raylle, että nyt pujotellaan ihan niin kuin aina, mutta ilman verkkoja. Ja se teki niin! Lopulta koko 12 kepin rivistön.
Toinen asia mitä sillä kerralla treenattiin oli keinu. Ollaan edetty keinun kanssa tosi varovasti, sillä treenatessa Ray on ilmentänyt, että sitä on jännittänyt tämä este. Matalalla keinulla on tehty paljon toistoja ja nyt ollaan tilanteessa, jossa Ray tulee putkesta ja painelee ohjauksessa keinulle, suorittaa sen täysin itsenäisesti. Meillä kun on käytössä säädettävä keinu, on se edistänyt opeteltavan asian pilkkomista, mutta nyt osaamistaso on varmaa toiseksi ylimmalla tasolla. Ensi kerralla nostetaan keinu siihen kisakorkeuteen ja kerrotaan Raylle, että rohkeesti vain.
Eli Ray näyttää lähes valmiilta aloittamaan kisa-uran agilityssä Petran kanssa. Olen heidän puolesta hyvin innoissani ja erittäin tyytyväinen siihen, että maltilla on saanut sekä Ray että Petra edistyä.

Aron on treenannut kotona oikealla puolen seuraamista ja opettelemme Liki-käskyä, mikä tarkoittaa, että pitää tulla oikealle puolen perusasentoon. Hallitreeneissä olen ollut tosi tiukka Aronille. Se kun haluaisi silmäillä kaikkea kentällä olevaa, mikä johtaa epäkeskittymiseen, en ole sallinut sille sitä. Aloitamme treenit ensin keskittymisharjoituksilla kuten sillä, että Aron istuu sivullani ja vasemmalla kädellä heiluttelen esim namia tai lelua ja Aronin on häiriöstä huolimatta katsottava minua. Muutamalla tälläisellä saan kerrottua Aronille, että nyt keskitytään eikä pelleillä. Kun asenne on oikea, olemme tehneet esim 5 kyltin pätkää, missä olen vaatinut keskittymistä ja sitä, että ollaan äänettömiä. Tuntuu, että kun pidän itse kiinni näistä kriteereistä, on Aron ollut nyt parempi kuin koskaan. Tulevalla rallitokoradalla tulen ohjaamaan sitä lähes äänettömästi, sillä Aronilla on ärsyttävä tapa vastata käskyihini piip-äänellä.
Ylipäätään olen tiukentanut asennettani Aronin touhuihin, kuten siihen, että remmissä ei vedetä yhtään, treenihalliin kiskota lainkaan eikä aukeavasta ovesta koira sinkoa sisään ensimmäisenä. Miten olen sallinutkin joskus moista? Ajatus on kuitenkin siinä, että jos haluan koirani käytöksen parantuvan, on minun muutettava ensiksi itseäni eikä sallittava aina kaikkea. Olen ollut Aronille liiankin herttainen, mutta se on kuitenkin elämäni upein koira ja siinä on niin paljon hyvää, että rakastan sitä liikaa, mikä taas johtaa ruusun punaisiin laseihin. No elämä on oppimista.
Agilitytreenit on sujuneet melko mukavasti ja rimat pysyy melko hyvin paikallaan. Viimeksi haasteellista oli kepeille meno täydestä vauhdista. Meni oikeasta välistä sisään, mutta vauhtia oli liikaa, mikä vaikeutti sitten seuraavaan keppiväliin mahtumista.
Ylihuomenna meillä on fyssari ja jännittää, että onko jumituksia. Aron on nuollut ranteitaan ja  se on yleensä sen merkki, että jostakin pakottaa. Olemme tehneet kotona kyljen venytyksiä, joissa Aron makaa pyyhkeellä peitetyn tapettirullan päällä. Rulla on välillä etujalkojen kohdalla 2 min, sitten takajalkojen. Ja siinä putken päällä maatessa kylki venyy. Onneksi Aron muuten näyttää venyttelevän etu ja takapäätään hyvin.
Mieli tekee mennä vetohiihtoladuille Aronin kanssa, mutta kuulostelen ensin Elina-fyssarin ajatukset, ennen kuin pistämme kaasun pohjaan.

Elvis sen sijaan on päässyt virallisiin rallitoko-treenihin ja oltiin viikko sitten Päivi Nummen vetämissä treeneissä. Siellä Elvis treenaili takapään käyttöä ja Päivi naksautti ja minä palkkasin, kun liikkui sivullani oikein. Elviksestä treenaaminen on sairaan hienoa ja se on mukana ihan kympillä. Vaikeinta sen kanssa on se, että se palkkaa mielellään itsensä haukkumalla ja puremalla hihnaansa. Jos se tulkitsee minusta, että jes hyvin tehty, palkan aika, se roikkuu remmissä. Isoin haaste rallitokokisassa onkin se, että saan sille kerrottua koko radan ajan, että käskyn alla mennään ja hyvin menee. Sen etutassut saattaa helposti teputtaa perusasennossa, kun on niin täpiöissään.
Nyt viimeksi harjoittelin sen kanssa myös viiden kyltin palkattomia pätkiä. Elvis tykkää vaan vähän riehaantua nyt käännös 270 astetta vasemmalle tyyppisissä jutuissa ja juoksuun lähdöissä se pomppaa riemusta kattoon. Joten treenaamme malttia.

Kaikki ollaan pysytty terveinä, joten vuosi on alkanut meillä oikein hyvin.

Lumi on ihana asia!

Rallipostaus

Heti kun minulla oli muutama viikko lomaa koulusta, alkoi poltella. Siis toiveissa oli keksiä jotakin ihan uutta sytykettä minun ja koirieni iloksi. Ja sitähän minä sitten keksin.

Rallitoko!

Kesällä olin tutustunut lajiin pienesti japsileirillä, mutta huomasin tutkivani netistä sääntöjä, että mitä pitää osata rallitokon alokasluokassa. Ja hetkeä myöhemmin olinkin jo kirjoittanut ruutuvihkoon kaikki alokasluokan kyltit ja pähkäilin niitä kirjoittaessa, että mitä kaikkea pitää tehdä osatakseen ne. Huomasin, että Aron periaatteessa osaa ne, miksei Elviskin, Ray myös.
Tätä lisää.
Ja mikään ei ole tarpeeksi hyvä syy treenata kuin koe, joten ilmoitin kaikki kolme koiraa rallitokon alokasluokkaan kuukauden päähän. Sitten alkoikin joka iltaiset kotitreenit eteisessä, koska ensisilmäykseltä rallitoko on tokoa ja temppuja. Viikon verran on treenattu kaikkien kanssa sitä, että edessä istumisasennosta mennään sivu- käskyllä vasemman kautta sivulle ja takaa-käskyllä oikean kautta minut kiertäen. Aron ei malta aina kuunnella mitä sanotaan ja menee sitä kautta mitä viimeksikin. Hyvä keskity ja kuuntele-harjoitus. Elvis ja Ray saa apua enemmän, kun annan kädellä apua, että mihin suuntaan lähdetään.
Eteisessä on harjoiteltu kaikkien kanssa sitä, että koira käsketään joko maahan tai istumaan ja ohjaaja kiertää koiran ympäri. Tämänkin on mennyt melko mukavasti kaikkien kanssa. Ray saa apua siitä, että käsken istumaan, heitän namin eteen lattialle ja kun kierrän koiraa, sen focus on siellä edessä ja vapautan sen namille kun on kestänyt sen, että kierrän koiran taakse.
Varasin myös yhden treenivuoron itselleni Tamskin tallilta ja Petran kanssa rakennettiin helppo alokasluokan treenirata. Petra antoi kommentteja ja pähkäiltiin, että miten ne kyltit suoritettiinkaan.
Ilmoittauduin myös partisyhdistyksen järjestämään rallitokokoulutukseen, joka oli loppiaisena koirakoutsin hallissa Krista Karhun vetämänä. Tiesin, että se on paras startti päästä hommaan kiinni enkä erehtynyt.
Koulutukseen lähdin Elviksen kanssa, koska Elvis tarvitsee Aronia enemmän tuntumaa vieraisiin treenihalleihin ja kylttien kohtaamiseen. Ja olipas antoisa koulutus ja paljon minulle uusia juttuja:

- rallitokokisoissa rataan tutustutaan 15 min, rataan voi tutustua tuomarin kanssa, joka kertoo mitä jokaisella kyltillä tehdään. ( Hyvä luoja, olispa tämä sama tokossakin tai agilityssä).

- kyltit kannattaa opetella niin hyvin, että itse tietää ihan tasan tarkkaan miten ne tehdään. Oma suoritus on oltava selkärangassa, koska tämä laji on oikeen nipotussääntöjen huipentuma. Voit hylkääntyä niin helposta tai kerätä -10 virhepistettä jostakin sellaisesta, että koira istuu (perusasentoon) väärässä kohtaa. Rallitoko on siis laji, joka koostuu koiralle opetettavista tempuista ja ohjaajan suorituksesta. Jostain syystä rallitokossa on tärkeää olla juuri oikealla kohtaa kyltin luona, joten se ihannepaikka on oltava kristallin kirkkaana mielessä. ( Taas vertaan tätä tokoon, jossa liikkuri näyttää, että tästä aloitetaan)

- Kilpailusuorituksessa saa puhua koiralleen vaikka koko ajan. Käskyjä ja kehuja voi antaa rajattomasti. Käsiavut on sallittu, voit taputella reiteen vaikka koko suorituksen ajan. (Tämä on suorastaan käsittämätöntä tokoilijan näkövinkkelistä. Todella vaikea on alkaa puhumaan koiralle, joka on oppinut, että niin kauan kun olen hiljaa, kaikki on hyvin). Alokasluokassa voi ottaa tukiaskeleita ja koiraa voi ja pitää auttaa mahdollisimman paljon. Päästään ikään kuin helpommin onnistumisen tunteeseen eikä ajeta koiraa liian vaikeisiin tilanteisiin. (Vertaan tätä siihen, että lähestyn pk-kokeessa metristä estettä, jonka yli pitää tehdä hyppynouto. Jos sitä ajattelee koiran silmin, niin onhan vaikeutta kerrakseen).

- Ylemmissä luokissa on melko vaikeitakin temppuja, joiden treenaamiseen saa varmasti kulumaan aikaa. Esim peruutus niin, että ohjaan koiran eteeni istumaan ja sitten koiran pitää peruuttaa poispäin minusta kolme omaa mittaansa. Käytännössä peruutus olisi ihanteellista opettaa suoraan poispäin minusta, mutta käytännössä ainakin Aron lähtee peruuttamaan helposti vinoon. Ja tässä koiran pitäisi peruuttaa sillä tavalla, että se peruuttaa kunnes toisin sanotaan. Jos se itsekseen pysähtyy kesken peruutuksen tulee siitä jotakin sanktioita.Siellä on myös peruutus ohjaajan sivulla, mikä on helppo evl:n läpi käyneelle koiralle, mutta ei ehkä 8-vuotiaalle partacollielle, jolle ei ole koskaan opetettu peruutusta. Siellä on myös seuraaminen oikealla puolen ja käskystä puolen vaihto. Tämänkin on jännä juttu sellaiselle koiralle, jolle on koko ikä opetettu, että vasemmalla puolen perusasennossa on maailman paras paikka.

- Takaosa-temppuja on aika paljon. Koulutuksessa huomasin, miten jäykkä Elvis on käyttämään takapäätään. Sain paljon ideaa, miten saan kerrottua sille, että näissä 360 astetta käännöksissä olisi kiva, että sen etupää pysyy kanssani samassa linjassa eikä rintamasuunta muutu, mutta takapää kulkee mukana. Näitä naksuttelin niin, että maailma pyöri päässä, mutta lamppu syttyi myös Elviksellä.

Joten hyöty koulutuksesta oli moninkertainen. Elvis oli ihan liekeissä ja kotona niin väsynyt, että rojahti eteisessä nukkumaan heti kun päästiin kotiin. Toisin kun minä, joka porhalsin suoraan yövuoroon. Huh, aamuun on vielä monta tuntia :)

Elvis ja happy feelings!

Nyt tiedän mitä treenailla ihan vaikka aktivoimisen ilosta. Ja menen sitten kuukauden päästä tsekkaamaan elämäni ensimmäiseen rallitokokisaan, että mitä sain aikaiseksi.