Yhden liikaa

Eilen illalla treenattiin pohjois-hämeen kennelpiirin nuorten tokokoirien kanssa ja treenit oli kivat. Meidän tokot on olleet tauolla hetken, kun on keskitytty koiratanssiin, joten piti kaivaa Leen treenivihko esiin ja katsoa sieltä, että mihin jäätiinkään. Ja sielllähän se vihossa luki, että paikkaistuminen otettava työn alle. 

Aloiteltiin kuitenkin oma treenivuoron Miikun liikkuroimana ja muisteltiin miten liikkuroitua seuraamista tehdään. Olin ihan täysin unohtanut tokoroolini ja eniten vaikeuksia oli itsellä toimia liikkurin ohjeen mukaan. Täyskäännöksen kohdalla piti arpoa, että käännynkö oikeaan vai vasempaan vai teenkö saksalaisen. Leen seuraaminen oli kuitenkin mukavaa, joskin se istuu perusasentoihin nyt hitaasti, kun koiratanssitreeneissä vahvistettiin sitä, että ei saa istua missään kohtaa. No näitä muistutellaan niin koiralle kuin ohjaajalle ja eiköhän ne sieltä palaudu. Tehtiin myös yksi liikkeestä maahanmeno ja se näytti hyvältä, joskin maasta ylös perusasentoon voisi olla reippaampi. 

Sitten sitä istumista. Lee on kovin herkkä joissakin asioissa ja vaikeinta paikkaistumisessa on se, kun ohjaajat palaavat koirien viereen. Se kokee joten sen ihmisrintaman uhkaavana, joka kulkee kohti koiria liikkurin käskystä. Ja tämä näkyy Leen huolena, ettei se tiedä mihin se katsoisi tai vajoisiko se maahan, kun niin huolestuttaa. Harjoiteltiin tätä sitten niin, että Miikku liikkuroi ja Susanna palasi mielikuvituskoiransa viereen. Lee oli siis ainoa koira siellä rivissä ja totutteli vaan ohjaajiin, jotka palaa koirien viereen. Pallovapautuskikalla saatiin Lee rentoutumaan ja tehtiin koko ajan paranevia toistoja. Treenien lopuksi oltiin Kiusan ja Ässän kanssa paikallaoloissa ja Lee näytti tässä ekaa kertaa levolliselta, vaikka se istui nyt 2 min pitkän ajan. Kehuin sitä hiljaa tasaisin väliajoin ja vielä koiran luo palatessa. Iloitsin, että yhden treenin aikana päästiin tässä kuviossa hienosti eteenpäin. 

Kentältä poistuessa katsoin, että olikohan Lee purrut kieleensä, kun jotakin punertavaa näkyi sen suussa. Olimme leikkineet fleecenarulelulla ja verkkopallolla treenien lopuksi. Kurkkasin suuhun ja siinähän se törrötti; puolikas hammas alaleuassa. 

Ja näin treenien riemu loppui kuin seinään. Poishan tuo tynkä on otettava, joten heti maanantaina soittelen aikaa eläinlääkäriin. Samalla myös kaikki lähipäivien sovitut treenit katosivat kuin tuhkana ilmaan. Tänään meillä oli suunnitelmissä lähteä koko päiväksi metsään Maaritin ja hänen porvoolaisten pk-harrastajien leirille. Luvassa olisi ollut kaikkea metsässä tehtävää treeniä liittyen etsintäkokeeseen, mutta en uskaltanut ottaa nyt riskejä. Itse hammas ei vaikuta kipeältä, mutta jos se treenatessa osuu esineruudussa tai jäljestäessä johonkin, on se kyllä goodbye jälki. Lee on herkkä koira ja ei tarvitsisi kuin yhden kirpaisun, jota sitten yritettäisiin unohtaa. Joten pakko oli ottaa järki käteen ja perua meidän menomme metsätreeneihin. Harmitti ihan älyttömästi. Mitä tässä nyt tekee koko hyvän sunnuntain? Luulen, että vain koira/treenihullu harrastaja ymmärtää tämän harmin. Toinen harmi tietysti on, että kuinka paljon tuosta seuraa saikkua ja varo-aikoja. Toukokuulle oli suunnitelmissa ainakin yhden rallymestaruuskisat Seinäjoella. Toki kisoja tulee ja treenejäkin, mutta tämmönen nyt tähän väliin.

Takana meillä on kyllä kiva treeniviikko, joskin jouduin ihan tosissaan miettimään minun ja Leen harrastuksia. Olimme torstaina Tainan ja Heron kanssa pellolla jäljestämässä. Tämä oli Leen ensimmäinen peltojälki tänä vuonna ja mietin Tainan kanssa oikein hartaudella peltojälkeä ja sen treenaamista. Itse jäljellä Lee oli vähän huoleton. Sen työskentelyssä heti näkyi, että takana oli pari metsäjälkeä. Lisäksi sen esine-ilmaisut huononivat loppua kohden ja kolmannen esineen se selkeästi haistoi, mutta olisi jatkanut matkaansa eteenpäin. Muutama jälkisuora oli oikein hieno, mutta kauttaaltaan meidän työskentely kaipaisi selkeää rutiinia ja jämäkkää hallintaa jäljelle lähtiessä, esineeltä lähetettäessä jäljelle ja itse esineillä loputonta hiomista. 

Kaikkien bordercollieiden jäljestyssankari Hero jäljellään. Hero on niin hieno jälkikoira, rauhallinen ja tarkka. Ihailen Tainaa, miten hyvin hän on panostanut ja kouluttanut Heroa tähän peltojälkeen.

Kotiin palatessa kuitenkin kohtasin sen tosiasian, että meillä on Leen kanssa siitä mahtava tilanne, että minulla on koira, jota voisi työstää oikeastaan ihan mihin lajiin vaan. Mutta sen kynttilää ei voi polttaa molemmista päistä. Laitoin meidän lajit mielessäni tärkeysjärjestykseen ja ajattelin, että sitä tehdään, mitä sydän sanoo. Jotakin lajia ei voi harrastaa siksi, että olettaisin jonkun toivovan niin. Ja kaikkea ei vaan saa yhdellä kerralla. Viikossa on koiralla oltava ainakin yksi täysin vapaapäivä ja jossakin välissä jopa kaksi, että sillä on tilaisuus palautua. 

Päätin, että kesän ajan sydämeni sykkii etsintäkokeelle ja ensi viikolla aloitamme Sari Kärnän silmän alla hakuharrastuksen. Hakua sen verran, mitä etsintäkoetta varten vaaditaan. Haku, mistä en oikeastaan tiedä mitään. Sen rinnalla tehdään maastoissa niitä muitakin osa-alueita, mutta metsä ja peltojälkeä ei oikein voi tehdä samaan aikaan. Pellolla työskentely ja varsinkin esineilmaisujen pitää olla millilleen suorat ja taas jälkikepin ilmaisu metsässä voi olla toisenlaista, kun metsä antaa sille omat haasteensa. Törmäsin tässä kohdin myös ristiriitoihin ja eettisiin pähkäilyihin, että mitä kaikkea voin edes vaatia koiraltani. Siksi nostin nyt peltojäljen sittenkin sivuun, vaikka se kirpaisi. Se olisi se "yhden liikaa".  

Rally-tokossa ollaan myös hyvässä tilanteessa, että meillä on älyttömän hyvä treeniryhmä. Lee on myös ihan valmis kolmanteen koitokseen avoimessa luokassa ja puoli-valmis voittajaan. Jos nyt oikein innostuisi, voisi työstää puolen vaihtoja takaa ja jalkojen välistä. Oikealla puolen seuraamista ja käännöksiä, peruutusta seuraamisesssa ja kukkasia. Otanko tokotreenit vielä siihen rinnalle? Ja pk-tottis. Apua! Ja taas, onko nyt yhden liikaa? Tässä päätin, että nyt on kesäkausi, joten jätän rallyn voittajan työstämisen ensi syksyn hallikauteen. En halua viedä Leetä keskeneräisenä kokeeseen, missä sille voi tulla kokemus, että on liian vaikeaa. Treenataan toki rallya nyt kerran viikossa, mutta jätän voittajan korkkaamisen ensi syksylle ja talvelle, kun sitten ei ole näitä maastolajeja viemässä sen voimia. Tokoa ja pk-tottista varten jäävät seiso ja istu pitänee opettaa nyt myös, mutta jätän ruudun ja kierron treenaamisen nyt hetkeksi sivuun.

Palveluskoirien juttuja

Niin hypättiin koiratanssista kohti kesää ja pk-harrastuksia. Ollaan nyt viikon sisällä nautittu metsä- ja ulkoilmatreeneistä oikein sydämen pohjasta. Ihanaa ja kivaa. Parasta! 

Sunnuntaina sovittiin Kaisa Jalavan kanssa, että nähdään Laureeninkallion metsissä kuvaussessioiden merkeissä. Kaisa saikin niin ihania kuvia Leestä, että uskomatonta, miten joku osaa vangita kameraan just ne oikeat ilmeet ja metsän tunnelman. Sovittiin myös siihen samaan yhteyteyteen, että tallataan koirillemme jäljet vanhentumaan ja ajetaan ne pois sitten kuvaamisen jälkeen. Kaisalle kävi vain jälkeä tallatessa vahinko, sillä Kaisa huomasi, että auton avaimet tippui taskusta sinne metsään jälkeä tallatessa. Kaisan auton ikkunat ja ovet oli lukossa, koirat ja kamera siellä autossa. Totesin saman tien, että turhaa ottaa tämän suhteen mitään riskejä. Ajetaan se jälki samantien pois ja löydetään ne avaimet, sillä oli ihmeellisen lämmin iltapäivä ja aurinko paistoi. Itse jälki oli kiva 500m reitti kolmella kepillä. Jäljestys sen sijaan oli juuri sellaista ilmaivainujäljestystä, mitä nyt kuvitella saattaa, kun ajetaan jälki ihan tuoreeltaan. Kaksi keppiä löytyi kolmesta, mutta eipä siinä sen ihmeemmin analysoitavaa. Tärkeintä oli, että Kaisa löysi avaimet ja sai auton ovet auki. Ja me tietty sen jälkeen näitä ihania valokuvia.

Maanantaina aloitin Isakssonin Maaritin vinkeillä opettaa Leelle pudotetun esineen noutoa. Tämä on yksi liike etsintäkokeen viidestä eri maastossa suoritettavasta liikkeestä. Siinä ohjaaja kulkee sovittua reittiä maastossa tai pellolla seurauttaen koiraansa ja tiputtaa matkan varrella siihen esineen. Esine voi olla mikä tahansa oma esine, kunhan se ei ole noutokapula tai lelu. Otin tähän tarkoitukseen vaaleanpunaisen rukkasen, jonka nimeksi tuli Tips. Alkuvirittelyiksi hoen tehdään tips ja näin yhdistän koiralle mielikuvaa heti alusta saakka. Alkeisharjoituksissa pudotan Tipsin lähtöpisteeseen niin, että Lee huomaa tiputuksen ja esineen jäännin. Sitten seurautan jonkin matkaa, käännös, perusasento ja sanon Tips, mikä on lupa noutaa se pudotettu. Koiralla on tässä kohdin mielikuva, että esine jäi sinne lähtöpaikkaan, jota kohti se etenee kuljettua reittiä, hakee esineen ja tuo sen minulle. Myöhemmin esine tippuu seuruun aikana, eikä sitä saa näyttää koiralle, mutta uskon, että mielikuva kantaa ja tips vihjeestä koira lähtee samaa reittiä kohti lähtöpistettä ja reagoi varmasti matkan varrelle tiputettuun esineeseen, vaikka se olisi vähän lähempänäkin. 

Lee tuntui heti oivaltavan Tipsin ideaa, joten hyvä Lee. 

Maanantai-iltana olin Leen kanssa Tavesin kentällä Niihamassa ja tajusin siinä, että meillä on vielä valovuosi matkaa bh-kokeeseen ja pk-tottikseen. Talven aikana ollaan tehty pienesti tuomarille ilmoittautumista ja henkilöryhmää, mutta jos parina on voimakkaasti ääntelevä sakemanni, niin jo on vaikeeta. Toko ja rallytreenissä treenikaverit on yleensä hiljaisia, joten pitänee nyt laajentaa treenikavereita pk-koiriin. Toinen, mitä Lee ihmetteli oli paikalla makuussa oleva koira ja paikallaan pönöttävä ihminen, joka on selin koiraan. Lee, joka on sellainen silmiään käyttävä eläin, teki nyt oikein isot silmien "muljautukset" ko paria kohtaan. Luoksetulostakin tuli ensimmäisellä kertaa vähän banaani, kun piti siinä laukatessa miettiä sitä paikalla olevaa. Sitten taas kun Lee oli itse paikalla makuussa, niin pää pyöri, kun sen piti tuijottaa sitä suorittavaa paria. Jäin hyvin lähelle ja palkkasin Leetä paljon siihen makuulle ja niihin hetkiin, kun se irrotti silmänsä suorittavasta koirasta. Opetettava asia tämäkin. 

Tiistaina oltiin Sepon, Kaarinan ja Jämän kanssa Lihasulan metsissä. Tallattiin ensin toisillemme jäljet ja ajettiin peremmälle metsään tekemään esineruutua. Tiesin yhden tosi hyvän esineruutupaikan, mikä meillä oli käytössä viime syksynä järjestetyssä etsintäkokeessa. Joten tallattiin kolmistaan ruutu hyvin ja Jämä suoritti ensin. Leelle oli nyt tarjolla täyskokoinen ruutu, vieraan koiran hajut, hyvät tallaukset ja vieraat esineet. Lee lähti ekalla pistolla hyvin, mutta ihmettelin, että miksi se palasi luokseni tyhjin suin. Ruudussa oli kuitenkin 5 esinettä tyrkyllä. Kaarina näki, että Lee oli kyllä paikallistanut esineen, mutta jätti sen siihen. Hmmmm. Uusinta-pisto ja nyt tuli esine. Sitten toinen pisto ja taas tuli esine. Nostatutin  neljä esinettä ja Lee työskenteli hyvin. Analysoitiin Kaarinan kanssa, että Lee on tämän kevään ekat vieraat esineet ja Lee oli epävarma, että kuuluuko sen ottaa suuhun jotakin noin vieraan hajuista. Tajusin saman tien, etten ota tänä kesänä sille kertaakaan enää omia esineitä, niiden täytyy olla aina vieraita, ettei esineiden arvottaminen tule sille mieleenkään. 

Jälki Leelle oli noin 700m pitkä kuudella kepillä. Jälki kulki kaksi kertaa sellaisen polun yli, missä kulkee ihmisiä ja varmaan joku oli siinä juuri sinä aamuna kulkenut koiransa kanssa. Lee nimittäin nosti koipea kummallakin polun ylityksellä ja unohti hetkeksi mitä se on tekemässä. Tässä näkee miten nuori ja kokematon se on. Lisäksi olisin toivonut siltä tarkempaa työskentelyä, sillä ainakin kahdessa kohtaa sillä oli jälki vähän hukassa. Jälki oli haastava ja siellä ol kaikkea mahdollista matkan varrella. Suopursuinen suo ja kaatuneita puita. Todella hyvää haastetta, mutta näitä se tarvitsee paljon lisää tullakseen vahvaksi jäljestäjäksi. Kaikki kepit löytyi, joten siitä sata suukkoa Leelle. Kiitos Sepolle hyvästä jäljestä! 

Keskiviikko-aamuna oli treffit Pirjon ja sakemanni Hipsun kanssa. Kävin merkkaamassa itselleni metsään pudotetun esineen reitin Pirjoa odotellessa ja tehtiin sihen Leen kanssa hyvä Tips. Tämä oli nyt ensimmäistä kertaa metsässä. Lee teki todella hyvin siihen nähden, että homma on markkinoitu sille vasta toissapäivänä, mutta tein sen myös helposti niin, että se näki mihin esine tiputettiin. Saatiin onnistunut harjoitus ja jatkossa tarvitaan lisää erilaisia maastoja ja erilaisia matkoja. 

Esineruudussa Lee kävi Hipsun jälkeen ja taas esineitä oli tarjolla viisi, nostettiin neljä. En halunnut nähdä, mitä esineitä Pirjo vei ruutuun, etten tiedostamatta vaikuta siihen, että valikoin itse niitä. Toivoin vain, että sellaisia kunnollisia esineitä, joista voi saada hajun. Ilahduin, kun Lee toi minulle yhden nahkaisen pienen jumppatossun. Itse en olisi ehkä valinnut sellaista, kun olisin ajatellut, että tämä on varmasti liian vaikea. Joten hyvä näin. 

Lopuksi käytiin vielä vähän Kyötikkälän kentällä. Ilmoittautuminen meni hyvin, nyt ei tarvinnut hirveästi ihmetellä Hipsua. Vein Leen paikallamakuuseen ja palkkailin/kehuin, kun oli paikallaan. Tästä on vielä pitkä matka varmaan makuuseen, kun suorittava koira tekee luoksetuloja tai noutoja, mutta hyvä alku oli tänään tämäkin. 

Matka koiratanssikisoihin

Tammikuussa minulla ei ollut vielä tietoakaan koiratanssista ja olin suunnitellut tulevalle keväälle toko ja rallytokotreenejä Leen pään menoksi. Mutta mistä se sitten lähtikään, ehkä Annan vinkistä, että koiratanssi on hyvä tilaisuus opettaa nuorelle koiralle esiintymistä ja sitä, että miltä tuntuu kun ohjaaja vähän jännittää. Sitten huomasin tutkivani koiratanssin ja htm:n sääntöjä. Kirjoittelin ylös ne kaikki mahdolliset positiot, mitä laji vaatii ja mietiskelin, että mitkä näistä olisivat Leelle mahdollisia. Ja se tuntui ihan mahdolliselta, koska alokasluokan htm-ohjelman voi rakentaa kahden tai kolmen position varaan. Enemmänkin niitä saa olla, mutta parempi olisi keskittyä tekemään edes ne kaksi tosi hyvin ja vaihtelua saa muuttamalla tempoa tai kulkusuuntaa.


Sitten mielessä oli kaksikin kappaletta, joita testailin niin, että laitoin musiikin soimaan ja videoin koiran kanssa liikkumista musiikin tahtiin. Toinen näistä kappaleista tuntui hyvin mätsäävän ja päädyin, että tämä on se, mihin voisi rakentaa esityksen. Se oli First aid Kidsin esittämä Wolf. Katselin tätä heidän tekemää musiikkivideota ja yritin kovasti päästä kiinni siihen, mistä siinä laulussa oli kyse. Mielessä oli kaiken aikaa Tamskin omat koiratanssin pääsiäiskisat. Mikäs olisikaan helpompaa kuin aloittaa uusi laji kotihallissa. Sinne lähtikin ilmo heti ilmoittautumisen auettua ja saimme paikan koiratanssin kisaan htm alokasluokkaan. Vähän hirvitti, onkohan tässä nyt mitään järkeä?


Anna-ystäväni rakensi sitten minulle ohjelman koreografian ja kirjoitin sitä kovasti ylös. Kuunneltiin kappaletta ja harpottiin Tamskin hallin treenikentällä peräkkäin. Aloitan tästä ja lopetan tähän. Kehää tulisi käyttää kokonaisvaltaisesti ja piti välttää sitä, että jää pyörimään vain yhteen kohtaan.
Paperille tuli paljon asioita, mitä piti Leelle opettaa. Ja siitä se lähti. Treenasin viikon erityisesti vain oikean puolen seuraamista ja aluksi se oli tosi hapuilevaa. Tuntui, että vasemman puolen seuruu parani ihan hurjasti sen jälkeen, kun oltiin menty hetken oikealla. Opeteltiin ihan uusi positio "laappa", missä koira seisoo edessäni ja sitten se yhdistettiin vielä niin, että laukkaamme kokonaisen ympyrän siinä.


Pala palalta ohjelma alkoikin kasaantua. Tässä kohdin varattiin Annan ja Rayn kasvattaja Suskun kanssa Taidogas-hallia meille kolmeksi tunniksi. Ohjelman palaset alkoivat olla kasassa, mutta siihen piti saada jotakin koiratanssimaista eli piti opetella liikkumaan musiikin tahdissa. Heiluta käsiä, notkista polvia ja ole rennompi. Ei ollut helppoa. Piti myös katsella paljon koiratanssivideoita netistä, että miten muut liikkuu? Miten ohjelmat alkaa ja loppuu?


Pikku hiljaa Lee oppi ohjelman ulkoa ja se ei kyllä montaa toistoa vaatinut. Pääsin Liisa-Idan kanssa treenaaman ja sain häneltä mm ennakointiin hyviä vinkkejä. Muokattiin ohjelman alkua, että teinkin ohjelmaa peilikuvana. Liisa-Ida kannusti myös helpottamaan ohjelman alkua ja jättämään vaikeammat asiat, kuten hitaan seuruun ohjelman loppuun.


Sitten piti taas miettiä ohjelman teemaa. Mistä saan sopivan mekon? Mitä hiuksiin? Kuuntelin kappaletta uudestaan ja uudestaan. Tutkailin sen sanoja ja mietin, että miten ihmeessä välitän sen laulun tunnelmaa tuomareille, jotka eivät ehkä ole koskaan edes kuulleet sitä kappaletta. Kaikkien tuntemissä biiseissä kuten elokuvateemat on se hyvä puoli, että jos musiikkina olisi vaikka Indiana Jonesin theme song, tietäisivät kaikki, että mistä siinä on kyse.
Mekko löytyikin kaverin kaapista ihan noin vaan ja piti heti testata, että toimiiko se koiran kanssa.

Toimi se. Sitten löysin Uffilta päälle karvaliivin eli hihkuin innosta, tää on susiliivi.


Viikkoa ennen koiratanssikisoja lähdin Salla Haaviston yksärille. Tämä oli kertakaikkiaan hyvä juttu. Kokonainen tunti ja Salla opetti asioita, mitä ei itselle ollut tullut mieleenkään. Todella kannattaa hakeutua lajin huippu-osaajan luokse, sillä Sallan kanssa aloitettiin ihan siitä miten menen kehään. Salla puhui siitä, että koiratanssiesitys on kuin näytelmän iso rooli. Minulla pitää olla rooli päällä jo siitä hetkestä eteenpäin kun astun kehään. Vaikka ohjelma alkaa vasta musiikin lähtiessä päälle, voin vaikuttaa tuomareihin jo ihan sillä miten astelen koiran kanssa kehään ja miten teen tervehdyksen. Ensivaikutelma on tärkeä. Tokomainen selkä suorana seuruutus piti jättää nyt viimeistään tässä vaiheessa pois ja kehään pitikin liihotella kuin kedon kukkanen. Se oli vaikeaa se. Vinkiksi tuli, että minun piti kuunnella musiikkia ennen omaa suoritusta ja siten saisin ohjelman vaatiman roolin päälleni. Katsottiin myös käsiä, että miten pidän niitä liikkeessä ja muutettiin ohjelman loppua. Salla vinkki: "katso sitä koiraa siinä lopussa niin kuin se on maailman paras ja rakkain koira". Ja minähän katsoin, kädet sydämellä.


Sallan tunnin vinkit otettiin heti hyvään syyniin seuraavana päivänä, kun oltiin taas Taidoggaalla Annan ja Suskun kanssa. Nyt alkaa näyttämään hyvältä, sanoivat he. Jotenkin itseäni hirvitti, että enää viikko aikaa. Tuntui, että ohjelmaa on helppo mennä läpi ilman koiraa, mutta kun siihen yhdistetään koira ja musiikki ja se, että asioiden pitää tapahtua musiikin tietyissä kohdissa, niin on se haastavaa.

Saman viikon sunnuntaina oli vielä Liisa-Idan koiratanssin workshop-koulutus tamskin hallilla. Todella hyvä koulutus. Tämä oli ikään kuin verkostoitumista toisten koiratanssiharrastajien kanssa. Koulutuksen teemana oli laadukas htm, jossa mietittiin positioiden kriteereitä ja teknistä laatua. Just tämmönen pipertely sopii mun luonnolle. Kriteereinä pidettiin oikeaa paikkaa, suoruttaa eli sitä, että koiran takapää on suorana, etäisyyttä ohjaajasta ja ilmettä. Jotta positio on laadukas, sen täytyy onnistua näissä kaikissa kriteereissä. Lee harjoitteli kanssani oikean puolen täsmällistä paikkaa ja tämä oli tosi hyvä treeni. Tehtiin sitä niin, että kosketusalusta oli siinä oikealla sivulla ja koiran tuli aina hakeutua siihen täsmällisesti. Kiinnitettiin huomiota myös suoruuteen, että se seisoo vierelläni suorassa. Leen takapää kääntyy herkästi taakseni. 

Viikko meni nopeasti ja kevensin koeviikon treeni-ohjelmaa niin, että tiistaina Lee oli täysin lepopäivällä ja torstaina ei treenattu mitään, mutta käytiin vain hyvällä lenkillä.


Pitkäperjantaina eli kisapäivänä jännitti, ihan sikana. Ja tuntui juhlalliselta ostaa Leelle kolmas kisakirja, mitä täyttelin vapisevin käsin.

Toisaalta pahin jännitys katosi kisapaikalla, kun päästiin itse asiaan.  Kehään tutustumisessa kävin oman ohjelmani kolmeen kertaan läpi ja sitten se oli siinä. Lee tuntui tosi kivalta ja kehään mentiin yhdessä juuri niinkuin ollaan harjoiteltukin. Ja siitä se sitten lähti. Pari pientä kohtaa olisi voinut mennä paremmin, mutta kun ohjelma oli ohi, olin niin iloinen ja helpottunut. Me oltiin tehty kaikki kohdat juuri niin hyvin kuin ikinä voidaan tehdä. Enää jännitettiin, että pitivätkö tuomarit siitä. Ainakin kaikki kaverit, ystävät ja tuttavat kävivät kehumassa meidän yhteistyötä.
Ohjelman jälkeen olimme pelkkää hymyä.

Koirantanssikisoissa tuomareita on kolme, jotka jokainen arvostelevat ohjelman omasta näkökulmastaan. Kolmen tuomarin pisteet lasketaan yhteen ja olen niin vasta-alkaja, etten edes ymmärrä mistä ne pisteet tulivat. Kiva oli kuitenkin saada jokaisen tuomarin palaute vielä kirjallisena kisakirjan välissä.


Itse esitys





Susanna Ekblom: Todella kiva tunnelma ohjelmassa, upeasti tehty koreografia temmonvaihteluilla. Pieniä kontaktinkatkoja, mutta pääosin hyvää seuraamista.


Katja Tamminen: Pivottia tehdessä voisi muistaa, että koira tekee enemmän töitä kuin ohjaaja. Sujuvaa seuruuta, mutta koira saisi olla lähempänä ohjaajaa.


Nadja Böckerman: Koirakolle sopiva musa & rauhallinen ohjelma. Koira pitää paikkansa hyvin positioissa, mutta vauhdikkaammissa osioissa olisin kaivannut positioiden monipuolisempaa esittämistä.


Tekninen laatu 85,33
Taiteellinen vaikutelma 81
 = 166,33  Kuma, sij 2/10. Lupa kilpailla avoimessa luokassa.

Nyt täytyy miettiä rauhassa miten jatketaan. Ehkä kisaamme syksyllä sitten avoimessa luokassa, jos kesä panostetaan nyt kesälajeihin: jälkeen, hakuun ja pk-tottikseen. Mitähän me tokon kanssa tehdään? Ihan kaikkea ei voi koiran kanssa samaan aikaan harrastaa, joten nautimme nyt hetkestä ja teen pikku hiljaa suunnitelmia jatkoa varten. Kiitos kuitenkin kaikki tähän projektiin osallistuneet, yksin tämä ei olisi ollut koskaan mahdollista. Tämä oli hienoa. Olen niin oppinut nauttimaan näistä pienistä etapeista enemmän kuin päämäärästä, sillä koskaan ei voi tietää, mitä huominen tuo tullessaan. Siksi jokainen treeni ja koiran kanssa koettu hetki pitää tallettaa muistin onnen lokeroihin. Pitää uskaltaa nauttia ja näyttää se myös koiralle.

Vuoden eka jälki!

Olen löytänyt aivan loistavan treeni ja lenkkipaikan, jonne on palattava aina uudestaan ja uudestaan. Lumien pikkuhiljaa sulaessa on paljastunut aivan loistavia jälki ja esineruudun paikkoja, joten maanantai-aamun suunnitelma oli lähteä heti kun herään; jälkimetsään. Vuodet ekat jäljet saa sellaisen olon, mitä lapsena koin, kun sai ottaa pyörän käyttöön pitkän talven jälkeen. Sellaista vapautta ja riemua, mitä ei sitten enää keskikesällä edes muista.

Aamulla oli vaan vielä pakkasasteita. Mitenkähän se jälki käyttäytyy, jos sen tallaa jäiseen maahan ja tunnin päästä aurinko sulattaa sen. Meneekö se vaikeammaksi vai helpommaksi? No otin yhden tunnin tähän pelivaraa lisää ja käytiin hyvällä alkulenkillä vieressä olevilla soramontuilla. Samalla aurinko jo sulatti jäistä maata lämpösäteillään.

Lenkin jälkeen kävin tallaamassa molemmille bordercollieille jäljet vanhentumaan. Samalla Aron tuli kanssani tallaamaan Leen esineruutua ja tein sen helppoon hiukan nousevaan rinteeseen. Semmoinen mäntypuiden alla oleva sammaleikko on helppo. Koiran näkee koko ajan ja melkeimpä ne esineetkin, kun aluskasvillisuutta oli vähän. Teemana oli vaan tehdä treenistä mahdottoman kiva ja motivoiva. Vein ruutuun 6 esinettä, pari eteen, kolme taakse ja yksi puoleen väliin. Ruutu oli 50m syvä ja 30m leveä. Päätin haetuttaa 4 esinettä ja sit lopettaa siihen. Noin monta esinettä tuolla alueella takasi sen, että aina kun koiran lähetti ruutuun, se osui kyllä esineeseen. Ja sukkelaan se Lee ne esineet kävikin hakemassa. Se lähti aluksi vähän jäljestäen ruutuun, mutta löysi heti etuesineen ja palautti sen täydellä laukalla minulle. Sain läheteltyä Leetä eripuolille ruutua ja menestystä oli, joten tämä oli hyvä treeni. Lee vaikutti erittäin iloiselta ja tyytyväiseltä itseensä.


Sitten odottelin autolla vartin verran, että Leen hengitys tasaantuu, kun se läähätti sen verran ruudusta tullessa. Ja hetken päästä käveltiin kohti jälkeä. Olin tehnyt jäljen alkuun hyvän janan, mutta en lähettänyt koiraa varsinaisesti jäljelleen, kunhan kävelin sen kanssa kohti jälkeä ja annoin sille liinaa, kun huomasin, että se haistoi edellä olevaa jälkeä. Ja siitä se lähti kuin vahingossa nostamaan jäljen ja ajamaan sitä oikeaan suuntaan.

 Jälki oli 500m pitkä ja varustettu 3 kepillä. Lee ilmaisi kaikki kepit, ajoi jälkeä tosi hienosti ja oli tarkka. Ekassa kulmassa se hukkasi jäljen, mutta se jäljestää sen verran rauhallisesti, että se huomaa heti jäljen hukkumisen. Tämän vuoksi se myös löytää jäljen nopeasti, koska ollaan ihan metrin tai kahden päässä. Nautin sen rauhallisesta jäljestystavasta, mutta selkeästi vauhtia alkoi nousta loppua kohden. Jälkikepit se ilmaisi hyvin, mutta kolmas ja viimeinen keppi oli ilmaisultaan just se, mitä olen sille kevään aikana yrittänyt opettaa, joten tämä oli sellainen työvoitto, ettei riemulla ole rajaa.

Kun se kohtaa jälkikepin tai esineen, haluan, että se käy välittömästi siihen maahan. Jos se tekee näin, se putoaa ikään kuin jäljen päälle ja makaa jäljen suuntaisesti. Päädyin tähän siksi, etten halua erotellä ilmaisua metsä tai peltojälkien välillä. Näin homma pysyisi yksinkertaisena, että aina kun koira jäljestää ja kohtaa ihmisen hajuisen kepin tai esineen, käydään makuulle. Vielä viime vuonna se pyöri esineen ympärillä ja miettien mihin kävisi maahan. Päätin tehostaa opetusta ja pitää kriteereistä kiinni. Kaksi viikkoa tätä nyt hinkkasin kotipihassa ja vaivuin välillä ihan epätoivoon ajatellen, että se ei ikinä opi sitä. Mietin, että mikä siinä voi olla niin vaikeaa?? Ei tarvi kuin haistaa esine tai keppi ja käydä siihen makuulle niin, että esine löytyy tassujen välistä. Ja nyt se ihana Lee teki sen opetetun kolmoskepillä just niin kuin sen pitikin. Jes!!!!!

Aron taas oli niin tohkeissaan, kun oli sen vuoro. En muistanutkaan, että se haluaa ajaa jälkensä laukalla ja miltä se liina tuntuu paljaissa sormissa, kun mennään reippaammin. Aron oli kuin tulta, kun se ajoi jälkeänsä. Toki tämä henkselien paukutteli hukkasi 400m pitkän jälkensä kulmassa kaksikin kertaa ja meni heti kymmeniä metrejä yli kulman. Kaikki kepit löytyi ja ne palautettiin täydellä laukalla hyvin keppejä purren. Oi sen jäljestysriemua! Ihan hirveesti sen leikattu pilvi ei tykkää näistä metsälaukousta, mutta en halunnut sammuttaa sen riemua. Otetaan sitten illalla tarvittava kipulääke, jos näkyy ontumista.

Kaikkia kivoja juttuja

Petra ja Ray palkittiin vuoden 2018 parhaana agilitykoirakkona Suomen japaninpystykorvayhdistyksen toimesta. Viime vuoden tuloksissa kaikkiaan 9 kpl nollaratoja kolmosluokassa ja jokunen vitonen toivat tämän palkinnon.

Sen lisäksi saimme sähköpostia, että Petra ja Ray ovat valittuina Eoj-kisoihin suomen joukkueeseen. Nämä kisat käydään heinäkuussa Sveitsissä ja matkasuunnitelmia tehdään nyt täydellä tohinalla. Olen niin tyytyväinen, että koiraharrastus tarjoaa iloa ja riemua näin paljon niin äidille kuin tyttärelle. Valmistautumiseen kuuluu, että Ray käy hoidattamassa kehoaan Helmiina Kauhasen luona. Rayllä oli kropassaan jonkin verran jumia kevättalvella, mutta Helmiina sanoi, että saamme sen kyllä käsittelyllä ja hieronnalla pois. Ray ei ole päivääkään ontunut, mutta käsiin tuntui kivikovat lihakset ja näitä on jo tässä kahden hierontakerran verran pehmitelty. Ray treenaa kerran viikossa agia tuttuun tapaan nuorten valkkuryhmän treeneissä ja sen lisäksi yritetään käydä nyt Petran kanssa erikseen tekemässä vauhtia ja irtoamistreenejä Raylle. Kisoja on kalenterissa hyvin vähän, mutta eniten tässä odotellaan Jsp-kisoja toukokuulle. Tosi kivaa ja jännää!!

Leen kanssa olemme nyt keskittyneet eniten ensimmäisiin koiratanssikisoihin. En tiedä yhtään, että miten siellä sitten menee, mutta olen tutustunut lajiin niin sääntöjen kuin erilaisten videoiden kautta. Tanssimekko on lainattu kaverilta ja Lee osaa jo ulkoa meidän ohjelman. Tämä ei ole mikään hyvä juttu, kun se vähän ennakoi.  Pari viikkoa on vielä aikaa hioa kuvioita, joten katsotaan mihin meidän taidot riittää.
Odotan myös kovasti jälkikauden alkamista ja sitä varten olen nyt hinkuttanut jälkiesineen ilmaisua kohta pari viikkoa. Huomasin, että opetin sen ihan liian huolimattomasti viime vuonna, joten nyt olen keskittynyt opettamaan Leelle sitä ihan äärettömän pikkutarkasti. Eilen tuntui, ettei se opi ikinä sitä tekemään kriteerieni mukaan, mutta tänään se väläytti, että kyllä se oppiikin. Kotipihassa on muutama auringon sulattama kuiva maaläntti ja siinä on hiottu päivittäin tekniikkaa. Käytännössä haluan, että kun koira kohtaa esineen, se käy välittömästi maahan niin, että esine on sen tassujen välissä. Haluan myös, että se tuijottaa esinettä siinä maatessa, jolloin se pysyy jäljen suuntaisena eikä makaa vinottain lonkalla nähdäkseni, mitä minä siellä takana teen. Helppoa ei ole ollut, mutta odotan jo niin kovasti viheriöiviä peltoja, missä päästään jäljestämään ja ilmaisemaan esineitä yhdessä.

Vielä on metsissä ja maastoissa jonkin verran lunta, mutta kyllä se kevät sieltä tulee!!