Noutoja

Viikon aikana olen puuhastellut Leen kanssa noutojen ääressä. Ja tämäkin teksti on vähän sitä oman ajatuksen pyörittelyä, että mikä on mennyt hyvin, mitä on tullut tehtyä ja mitä pitää vielä miettiä lisää.


Leen noudot on olleet tähän saakka sitä, että kunnollista luovutusta me ei olla opeteltu. Esineruudun esineet se tuo vain minulle käteen. Tajusin, että nyt on aika lähteä opettamaan ne oikeasti ja aloittaen siitä, että  eteen ja sivulle tulemisessa on eroa. Olen päätynyt, että tokossa käsky "tule" tarkoittaa, että tullaan suoraan svulle. Tämä siksi, että on helpompaa tokon hypyssä tai luoksetulossa tulla suoraan sivulle, koska pistevähennyksiä on heti enemmän tarjolla, jos tulee ensin eteen ja siitä sivulle.

Pk-puolella luoksetulo on tehtävä sääntöjen mukaisesti aina eteen istumaan, joten opetelteltava on "tänne", mikä tarkoittaa, että luukuta täysillä eteen istumaan. Ja edessä istuminen on pohja noudoille, joissa tulen opettamaan, että kaikki noudot tehdään eteen istumaan. Ja kun istuu edessäni, tulee käsky takaa, jolloin siirtyy takakautta sivulle. Tämä taas mielestäni auttaa koiraa erottelemaan näitä käskyjä, sillä pelkään, että se alkaa ennakoimaan sitä edestä sivulle siirtymää ja ajattelee, että menee joko suoraan sivulle tai puoleen väliin. Takaa sivulle ei ole niin näyttävä ja ehkä vanhanaikainenkin, mutta tykkään, että se on pk-tottiksessa ihanan turvallinen. Ja noudot on ihan tosi iso osa pk-tottiksen pisteytystä.

Toistaiseksi Leelle on vahvistettu sivulle tuloa, joten jos se tuo minulle jotakin, se menisi mielellään sinne tutulle turvalliselle alueelle eli sivulle istumaan. Siksi haluan opettaa sille, että mitä ikinään onkin suussa, tule aina eteen istumaan.

Ensin tein niin sisällä kuin ulkona vaan sitä eteen istumaan tulemista. Kunnon käsiavuilla, ettei mikään jää epäselväksi. Paljon palkkaa sille edessä istuvalle koirallle. Hieno tänne. 

Sitten ulkona lyhyiltä ja pitkiltä matkoilta luoksetuloja eteen istumaan. Ja taas käsiavulla auttaen, ettei ole epäselvää vaan onnistuu aina.

Ja nyt päästään jo kapuloille. Lee osaa pitää kapulaa melko mukavasti suussa edessä istuen. Olen tehnyt sen kanssa edessä pitoa ja ihan alusta alkaen kertonut, että siinä istutaan kapula napakasti suussa. Jos ote höllenee käteni koskiessa kapulaa, niin ei noin vaan kunnon pidä. Voin pitää kapulan laipasta kiinni, mutta irti vasta sitten kun niin sanon. Päätin, että tätä osuutta en opeta naksutellen vaan ihan selkeästi ja rauhallisesti kerron, mitä toivon koiran siinä tekevän ja mitä en.  Toistaiseksi Lee on melko hyvällä itsetunnolla tässä.

Kapuloiden kanssa on tehty läheltä nostoja. Sitten sellaisia, missä heitän kapulan, päästä koiran hakemaan ja heti kun se nostaa kapulan, niin jes vapaa ja saa käydä leluun kiinni. Lee on näissä kovin tunnollinen, sillä se laukkaa tosi lähelle melkein kädessä roikkuvan lelun luokse ennen kuin se sylkäisee kapulan pois suusta. Se ei siis päästä sitä kapulaa suustaan vaikka jes ja lelu esiin mielestäni antaa siihen luvan. En tiedä onko se hyvä vai huono juttu, mutta olisi kiva päästä näin kuittamaan nosto tai kapulaan tarttuminen ilman, että nouto päätyy aina luovutukseen.


Vierellä istuva Lee lähtee hyvin kapulalle, kun heitän kapulan eteenpäin. Muistin vain, että Marin koulutuksessa juteltiin, että Leelle kriteeriksi aina katsekontakti minuun, kun lähetän sen itsestäni poispäin. Eli heiton jälkeen sen täytyy luopua kapulasta sen verran, että nostaa katseensa siitä pois ja kysyy minulta luvan lähtöön. Ja tietysti sitä luopumista pitää harjoitella, sillä Leellä on jo nyt voimakas taipumus jäädä silmillään kiinni edessä olevaan. Nyt olen päivittäin harjoitellut luopumista, missä heitän jonkun lelun ensin itsestäni sivulle, heti kun heiton jälkeen Lee katsoo minua, tulee käsitargetti esille. Jos se tökkäisee minua käteen hyvin, kehun sitä ihan superisti ja annan makupalan. Se selvästi nousee tästä ja tekee toisenkin käsitargettitökkäisyn vielä voimakkaammin ja tästä tulee jo kunnon lelupalkka.


Näin ollaan harjoiteltu ihan siihen pisteeseen saakka, että se pystyy noutokapulan heiton jälkeen irroittautumaan kapulasta, tekee hyviä käsitargetteja tai menee napakasti maahan. Ja tänään lähetin sen näiden hyvien irroittaumisten jälkeen sinne kapulalle, joka oli maannut jo maassa tovin, kun oltiin tehty heiton jälkeen välissä kaikkea muuta.


Haluaisin opettaa Leetä myös juoksemaan pitkää laukkaa kapula suussa ja yritin eilen sellaista, että jätän Leen istumaan ja kapulan eteen. Juoksen kauemmaksi ja huudan tuo. Näissä Lee lähtee luokseni, mutta jättää kapulan nostamatta. En tiedä tuleeko sille välimatkan takia hätä luokseni vai miksi sen on vaikea nostaa se kapula mukaan näissä kohdin. Tein sitten muutaman tälläisen noudon vähän pienemmällä välimatkalla, että saatiin enemmän onnistumisia kuin epäonnistumisia.


Tunnistusnoutoa ollaan tehty myös nyt aina kerran päivässä. Lee opettelee tunnaria niin, että piilotan sille ruohon tai jonkun kasvin juurakkoon yhden tunnarin. Kerron sille etukäteen, että etsitään omaa. Vien oman piiloon ja lähetän sen etsimään käskyllä oma. Ideana on, että se ajattelisi, että oman etsiminen on aina nenällä tehtävä. Heti kun sillä on ajatus, että oma löytyy nenän avulla, vien lähistölle kasan tunnareita ja tuon niitä sitten aina pikkuhiljaa lähemmäs sitä omaa.
Ja nyt ollaan useana päivän etsitty se oma tosi hyvällä menestyksellä. Jostakin syystä tänään ei onnistunut sitten lainkaan. Lee näytti syövän puskassa lehtiä eikä etsivän omaa. Lopulta se ilmaisi oman menemällä maahan ja tätä olenkin jo pelännyt, että koska se ajattelee, että kyseessä on lähes sama homma kuin metsäjäljen kepillä. Pyysin kovasti tuomaan löydetyn tunnarin, mutta ylipäätään täytyy miettiä tätä. Toisekseen se ei osaa tuoda tunnaria kovin hyvin, ote pikkuiseen kapulaan on onneton. Eli tämäkin pitää ihan erikseen harjoitella, miten tunnaria pidetään ja ehkä sitä kautta tunnarikapulan nosto maasta ja nouto vahvistuisi ja makuulle ilmaisu jäisi näistä unholaan.

Leen 21-jälki

Leen jälkilaskuri sanoo, että keskiviikkona ajettu jälki oli tämän kauden 21 jälki. Jäljen tallasi Sari K, siinä oli pituutta 600m ja keppejä 5 kpl. Itseasiassa 6 keppiä, sillä vikan kepin jälkeen oli laitettu pyynnöstäni vielä kuudes varakeppi. Jälki ajettiin tunnin vanhana ja nyt maasto oli täysin erilainen kuin viikonlopun tasainen kangasmetsä. Itseasiassa nyt oltiin ihan pirkanmaalaisessa perusmetsässä, missä on kasvillisuutta, vähän nousua ja laskua, vähän rytöä, jotakin metsäkoneen jälkeä jne. 

Jana oli hyvä. Siinä on edelleen tarkoitus vahvistaa ideaa, että edestä löytyy. Joten lähetin Leen eteenpäin ja ehkä 5 metrin päästä se nosti jäljen, josta se luonnollisesti lähti jäljen suuntaisesti jäljestämään eteenpäin. Taidan rakentaa janatyöskentelyn varmaankin juuri näin, että kasvatan janalla etenemisen matkaa kaiken aikaa pikkuhiljaa, niin että koiralla muodostuu vahva mielikuva, että jälki on aina edessä ja se löytyy, kun etenee vain suoraan. Lisään vasta myöhemmin sille haasteen, missä sen pitää ratkaista kumpaan suuntaan jälki kulkee. 

Ensimmäinen keppi oli ojassa ja Lee oli aivan liian lapsikoira vielä ymmärtääkseen tämän. Se kyllä pysähtyi kepille, varmaan haistoikin sitä ja istahti sen viereen hetkeksi. Minä en siellä liinan päässä tajunnut, että se on kepillä ja ajattelin, että se ihmettelee vaan sitä ojaa. Ja Lee vilkaisi minua ja jatkoi matkaansa jäljellä. Joten eka keppi jäi siihen. 

Jäljenajo oli hyvää, Lee on tarkka ja rauhallinen jäljestäjä, kulmat oli hyvät ja hienosti Lee ratkoi metsän tuomia haasteita. Näin tuli itselle muistutus, että kaikenlaisia maastoja pitää treenata. Ei valita aina niitä helposti kuljettavia metsiä. Ja tämäkin maasto oli siis ihan hyvää perusmetsää, joten ei siinä ollut mitään valittamista, mutta se kontrasti sileisiin ja tasaisiin metsiin oli suuri. 

Keppien ilmaisu ei ole nyt vain niin hyvää kuin sen pitäisi olla. Joku ihan pieni asia siinä nyt mättää, kunhan keksin mikä. Ilmaisi kepin nro 2, sitten kolmonen saattoi jäädä välistä, kunnes nousi kepit 4 ja 5. Ja haistoi vielä palkkausten jälkeen sen varakepinkin, joten nenä oli auki vielä jäljeltä poistuessa.

Kun Lee löytää kepin, se näyttää käyvän ensin istumaan ja katsoo minua. Ilmeisesti reagoin jotenkin siihen tai kun huomaan, että Lee istuu kepillä ja lähden koiraa kohti, se vasta käy maahan kepille. Ihanne on, että se olisi itsevarma maahanheittäytyjä, kun se kohtaa kepin. Sarin kanssa juteltiinkin, että kaikki muut osuudet näyttää todella hyviltä, mutta keppeihin pitäisi saada varmuutta. Olen nyt pari päivää pohtinut tätä, enkä osaa tehdä mitään suunnitelmaa, että mitä kautta nostan sitä varmuutta. Pitää ilmeisesti vielä pohtia tätä. Kiitos Sari mukavista jäljistä, oli antoisaa pitkästä aikaa. 

Sari heitti ilmoille ajatuksen etsintäkokeesta. Ai vitsit se olisi kivaa opettaa Leelle kaikki osuudet, mutta se haku. En tiedä siitä yhtikäs mitään! Ja onhan meillä näitä harrastuksia.....

Me on muuten noustu ihan nextille levelille Leen kanssa, kun tokoillaan tai tottistellaan. Mari Leiviskän koulutus nosti meidät tai meidän yhteistyön ihan uudelle tasolle. Jotenkin ollaan oltu Leen kanssa nyt täysin samassa kuplassa. Lee oli eilen mm. mukana rallytokon valkkuryhmän treeneissä, missä treenasin Rayn kanssa. Meitä oli eilen vain neljä koirakkoa, joten ihan lopussa jäi treeniaikaa 5 min, kun kaikki koirat oli treenanneet jo enemmän kuin tarpeeksi. Hyödynsin hetken Leelle ja tein kehäänmenoja ja vaikka kehä oli täynnä rallykylttejä ja tokotötteröitä, tuijotti Lee vain minua. Se oli kuin taikaa! Kehässä oli vielä kaksi koiraa tekemässä jotakin, mutta Lee ei häiriintynyt niistä yhtään. Oltiin vain me. Aikaisemmin se olisi taatusti harhautunut ainakin jonkin verran ihmettelemään kaikkea kentällä olevaa, mutta nyt se ei tehnyt sitä yhtään. Olen niin iloinen.

Ennen rallytreenejä kävin eilen 10 km lenkillä Rayn ja Leen kanssa ja kivasti ne minun lenkkikaverini vaan jaksavat. Oli lämmin päivä, joten suuntasin Kaupin urheilukeskukselta kohti Näsijärveä ja reittini kulki Nässyn rantapolkuja pitkin. Koirat pulahtivat veteen vähän joka välissä ja nautttiin kesästä ja auringosta. Kunnes huomasin, että rallytreenit alkaa tunnin päästä ja oltiin kaukana autosta. Aikas reipasta vauhtia mentiin kohti autoa ja oltiin onneksi meillä on vikkelät kintut, ehdittiin treeneihin. 

Pulahtaminen on kuitenkin kivaa sanoo Lee.

Ja niin on myös Rayn mielestä

Myytin leiri 2018

Myytin kennelin Jessica oli ihana ja järjesti meille unelmien koiraleirin. Paikaksi oli valittuna Jämi ja sen ympäristö mäntymetsineen on ihan käsittämättömän kaunista. Jämin kankaat on todella elämys.

Leen sukulaisia oli tullut kovasti leirille, mutta osallistujissa oli muitakin kuin Myytin väkeä. Tämähän on vain kahta antoisampaa, kun sai tutustua uusiin ihmisiin ja koiriin. Meille oli vuokrattuna oli kaksi isoa mökkiä, missä majoituttiin ja harrastamaan pääsi useampaa lajia, joten vaikeinta oli ehkä valita, että mihin keskittyy. Leiri alkoi jo torstaina, mutta itse pääsin paikan päälle vasta perjantaina.


Perjantaina illalla jäljestettiin Tiinan, Annan ja Jessican kanssa pellolla. Tehtiin toisillemme jälkiä/harhoja ja jälkien vanhentuessa Tiina ja Anna tallasivat minulle esineruutua. Lee pääsi ruutuun, missä oli vieraat esineet ja Minttu-koira oli ollut auttamassa ruudun tallausta. Katsottiin Leen kanssa, kun Anna vei esineet ruutuun ja sitten sai hakea. Vähän Lee harhautui juoksemaan ylimääräistä ja avaralla tasaisella pohjalla se ajautui tuulen mukana ruudun sivulta ulos, mutta suht nopeasti oli kaksi esinettä minulla ja en nostattanut sen enempää.

Lee kysyy, että joko saa hakea esineet

Leelle tehtiin myös janaharjoitus, joko sisälsi pienen jäljen. Jälki (nro 19) kulki noin 6 metrin päässä lähetyspaikasta ja se oli niin helppo, että koira takuuvarmasti onnistuu. Ensimmäinen keppi oli ehkä 50m päässä jäljen nostopaikasta ja sen Lee ilmaisi hyvin. Kakkoskeppi oli ehkä siitä n.100m päässä ja paikassa, missä oli jotakin varpua enemmän ja paljon jonkun eläimen tallaamaa jälkeä. Lee tarkisteli sitä kohtaa, mutta jatkoi sitten eteenpäin. Kakkoskeppi oli tämän jäljen päättävä keppi, joten ihmettelin siinä, että mitäs nyt tehdään, kun Lee jatkoi luonnollisesti jäljestystä jäljen tallaajan reittiä pitkin. Nokkelana näin, että lähestytään ihan just autoja ja Lee se vaan jäljestää. Otin pienen pyrähdyksen Leen perään ja kun olin Leen takana, se  nosti päänsä katsoakseen, että mitä ihmettä rynnin sen taakse. Siinä kohdin heitin taskussa olevan ykköskepin sen eteen kolmen metrin päähän, jonka se ilmaisi tuota pikaa. Näin sain lopetettua jäljen palkkaukseen eikä Lee toivottavasti huomannut mitään hämminkiä.


Aron sai hienon jäljen pellolle ja se oli niin tohkeissaan. Se jäljesti jo koko matkan autolta  ja annoin sen tehdä niin, ettei tarvitse sitten itse jäljellä roikkua sen perässä hillitsemässä liikaa intoa. Meillä oli pari tuntinen jälki, jossa teemana oli esineet, 5 kpl. Huippua oli, että Aron ajoi jälkeä tosi hyvin, teki loistavat kaksi kulmaa ja oli erittäin motivoitunut. Esineillä kaksi ensimmäistä se ilmaisi menemällä maahan, mutta asettui ihan poikittain jälkiesineen sivuun. Keskimmäinen esine oli täydellinen ilmaisultaan ja koira oli lähes suora jäljen menosuuntaan nähden. Neljäs esine muistutti liikaa Aronin mielestä jotakin tunnistusnoutokapulaa, koska se kävi suussa. Viimeinen esine oli taas jo parempi eikä se käynyt suussa. Aronin silmät loistivat onnesta, kun se sai jäljestää. Selvästi huomasin, että kun vieraat jälkiesineet muistuttivat tuttuja kotonakin treenattuja esineitä, oli ilmaisu parempi. Jatkossa pitäisi laajentaa ilmaistavia esineitä erilaisiin materiaaleihin. 

Aron menossa jälkipaalulle jäljestäen, mikä on puolessa välissä peltoa

Jee, nyt näkyy jo paalu, joko mennään?

Hyvin saatiin aikaamme kulumaan siellä pellolla ja lähdettiin ajamaan mökeille ehkä klo 22.30. Pikkasen oli nälkä, kun olin syönyt iltapäivällä viimeksi. Hyvässä säässä ja seurassa ajan käsite oli vain epämääräinen.

Leen kasvattaja Jessica ja Tuli jäljestivät aurongonlaskuun

Lauantai-aamuna mentiin klo 9 Jämin keskustaan ja sinne sellaiselle isolle nurmi/urheilukentälle, missä oli kouluttajana Mari Leiviskä ja jokaiselle koirakolle oli aikaa 25 min. Otin heti puheeksi meidän viime viikon haasteet eli sen, että Lee on kovin kiinnostunut vieraista koirista, jolloin sen on vaikea keskittyä minuun, jos joku koira leikkii vieressä tai ottaa luoksetuloa tai kun mennään ryhmäpaikalla oloon. Sen teeman puitteissa treenattiinkin sitten sekä lauantaina että sunnuntaina ja sain valtavasti Marilta ajatuksia tähän probleemaan.


Leen kanssa tehtiin erilaisia kehään menoja ja oli ihana huomata, että ne kantoivat meidät melko hyvin kehään. Tietysti oli uusi paikka ja uudet ihmiset ympärillä, mutta tehtiin monta onnistunutta kehään menoa. Mari puhui, että kaiken ydin on vain sen rutiinin kasvattaminen ja opitun yleistäminen eri paikkoihin. Rutiinia pitää rakentaa  siitä kohdasta eteenpäin, kun odottetelemme vuoroamme kehään, kun kuulen, että meidän vuoro on kohta ja kun me mennään kehään. Tavallaan jo ennen ensimmäistä liikkurin perusasentoa on monta pätkää, mutta mitä paremmin pilkon ja vahvistan nämä kohdat, sitä rutiinimmin koira selviää niistä myöhemmin missä vaan.

Saimme myös ympärille häiriökoirakot ja tehtiin yksi kehään meno porukalla. Tässä Lee häiriintyi ympärillä olevista, mutta ei ihan niin pahasti kuin viikko sitten kotihallilla. Mari kommentoi, että ryhmässä kehäänmeno ei ole Leelle tuttua, mutta se pitää tutustuttaa siihen. Sille tulee kertoa ja opettaa, että miten meidän tulee toimia. Virheistä ei tule tässä kohdin huomautella, sillä koira ei vielä edes tiedä miten sen tulee toimia, joten autan ja ohjaan nyt aluksi Leen näissä esim palkkaamalla niin tiheästi, ettei se edes ehdi lukkiutua niihin muihin.


Sain myös ohjeeksi, että vahvistan ihan kaikessa kentällä olossa koiran ja minun yhteyttä. Esim kun odottelen kentän laidalla, että koskahan on meidän vuoro, palkkaan kaikista niistä, missä koira hakee minulta itse kontaktia tai tarjoaa, että voidaanko tehdä. Samoin palkkaan kehässä niitä kohtia, kun se on laitettu "käy siihen" tilaan ja jos se siinä tuijottelee minua sen sijaan, että se tarkkailee ympäristöään, poimin nämä ja palkkaan. Eli rakennan kaikessa toiminnassa sitä, että vain minun kanssa kannattaa olla. Toki voidaan olla kentän laidalla rennosti ja katsella toisten koirien treenejä, mutta jos ne vievät kaiken ajatuksen meidän keskinäisestä toiminnasta, ei sekään ole hyvä juttu.


Tehtiin myös heitetystä lelusta luopumista ja juteltiin, että jatkossa pidän kriteerin, että Lee kysyy katsekontaktilla aina minulta luvan esim noutoon lähtöön tai ruutuun lähtöön. Nyt kun heitän lelun, jää se tuijottamaan sitä intensiivisesti ja jos pyydän sitä katsomaan minua, ei se pystynyt siihen. Heitetty lelu on kuin magneetti. Sama on luultavasti edessä kapulan kanssa, joten luopuminen nousee yhdeksi tärkeimmäksi teemaksi meillä nyt jatkoon. Saatiin hyviä treeni-ideoita tämän työstöön, joten homma jatkuu kotona. Leelle oli myös haastavaa, että Marilla oli lelu kädessä mitä se heilutteli, joten meillä on vielä paljon tekemistä tämän suhteen.

Leen äiti Nirri ja Saila treenasivat myös kapuloista luopumista Marin kanssa. Mari heittää kapulan ja Nirrin pitää ottaa katsekontakti, mutta sen pitää pystyä sen lisäksi olemaan aktiivinen ohjaajaa kohti ja tehdä muutakin esim jokin temppu pyörähdys tms. Jos ajatus on liikaa kapulassa, oli tempun teko nahkeaa tai mahdotonta. Mari sanoikin, että jotkut koirat unohtavat nuo kapulat vasta haudassa, mutta niiden pitää pystyä olemaan ohjaajaa kohti silti kuulolla, vaikka ne kaiken aikaa tietävät mihin se ihana kapula juuri lensi. 

Sunnuntain toko treenissä tehtiin Marin silmän alla lisää kehään menoja. Meillä oli myös yksi leikkivä koira siinä häiriönä eikä Lee mennyt häiriöön kertaakaan. Mari sanoi, että Lee teki niin hyvin, ettei haluttu saada sitä epäonnistumaan, joten häiriökoirakkoa ei tuotu ihan lähelle, mutta sille etäisyydelle, että Lee tiesi sen olevan siellä ja päästiin palkitsemaan onnistumisista.

Tehtiin myös henkilöryhmää, missä kommentiksi tuli, että minun tulee palkata koiraa sinne henkilöryhmän sisään eikä ulos siinä vaiheessa, kun tullaan pois sieltä. Hyvä pointti. Koiran tulee ajatella, että se oikein haluaa seurata intensiivisesti ja mennä kanssani henkilöryhmään, koska siellä saatetaan se palkita.


Katsottiin myös seuraamista ja sain muistutuksen, että kontaktin kestoa perusasennossa tulee rakentaa enemmän. Marin mielestä seuraaminen on eniten kontaktin pitoa tietyssä paikassa eli siinä ihmisen sivulla. Ja tehtiin ihan paikallaan ollen sitä kontaktin pitämistä ja Lee oli koko ajan vaan parempi. Tuli ihan hurjan hyvä mieli.


Toisten koirakoiden treenistä tuli paljon kaikkia juttuja, mitä pitää päästä Leen kanssa kokeilemaan, joten Marin koulutus oli tosi hyvä ja hyödyllinen.


Lauantai-iltapäivä vietettiin metsäjälkiryhmässä ja nyt meitä oli 5 hengen porukka. Tehtiin toisillemme jäljet, tallattiin yhdessä esineruutu ja oli käsittämätöntä, että metsää oli silmän kantamattomiin. Ei ollut pelkoa, että metsä loppuu kesken, joten saatiin hyvät jäljet kaikille.


Leen jälki nro 20 oli Veeran tekemä, noin 500m pitkä, 4 kepin jälki. Ajettiin tunnin vanhana. Oli kuuma ja metsä oli rutikuiva. Kävi kuitenkin tuuli ja sen tunsi iholla. Tuuli vaikuttaa mielestäni enemmän koiran työskentelyyn silloin, kun kaikkialla on tasaista ja huomasin, että menomatkalla mentiin vastatuuleen ja silloin koira seilasi ehkä enemmän siinä jäljen päällä. Takaisin päin tullessa se ajoi jälkeä paljon suoraviivaisemmin.

Lee jäljestää

Keppejä nousi 3/4 ja näistä viimeinen oli se, minkä yli Lee vaan meni suu auki. Ilmeisesti se jäljesti jo hieman väsyneenä, homma oli kyllä tosi rankkaa, joten se ei vaan kyennyt nyt haistamaan keppiä. Jouduin taas juoksemaan sen kiinni ja heittämään sen eteen kepin, että saatiin lopulta se palkattua ja kepin kautta kerrottua, että kiitos olit hieno ja nyt jälki loppuu. Lee oli kyllä kaikin puolin juuri niin hyvä, kun se voi olla. Se ajoi jäljen tarkasti ja tunnollisesti, kulmat oli hyvät ja se vaan on niin siistikäytöksinen jäljellä ollessaan. Tosi hyvä kokemus kyllä oli, sillä tuo tasainen loputon sammal on niin erikoista meille. Jatkossa kyllä voisin ottaa jäljelle mukaan vesikissanruoka-purkkeja palkaksi ja saisin näin koiran juomaan siellä kepillä ja siten helpottaisin raskaan työn tekoa.
Ja nyt oli jo toinen jälki peräkkäin, missä Lee menee yli viimeisen kepin ja minulle tulee hätä, että mitäs nyt. Ensi kerralla pyydän jäljentekijää jättämääm jäljen päähän ns. kaksi loppukeppiä, jotta pääsen ehkä palkkaamaan koiran turvallisemmin. Jos käy vahinko viimeisen kepin kohdalla, että se ylittää sen, on edessä vielä yksi, mille sillä on mahdollisuus pysähtyä. Jos se pysähtyy viimeiselle kepille, miten pitää, jätetään se varakeppi sinne metsään. Onpahan kuitenkin vahingon varalla siellä.

Sitten tallattiin esineruutua

Esineruudussa Lee oli tosi hyvä. Siellä oli käynyt jo meitä ennen koiria ja esineetkin oli valmiiksi ihan kuolassa. Lee teki kaksi pistoa ja se tuotti kaksi esinettä. Se lähtee hyvin suoraan eteenpäin. Nenä sillä on auki, se laukkaa, muittei ihan hullun laukkaa. Sanoisin, että asiallinen ruutu-työskentely kaikin osin.


Aronkin pääsi tekemään tämän esineruudun. Se pisti kaasun pohjaan ja laukkasi ruudun ympäri ensin niin, että minua hirvitti sen leikatun kintun puolesta. Toisella pistolla se vasta siirtyi työskentelemään ja nyt alkoi niitä esineitäkin nousta. Nostatin 3 esinettä neljästä ja Aron oli niin mielissään tästä.


Lauantai-iltasella kävin lenkittämässä poikia ja ne metsät siellä Jämillä saa ihan haukkomaan henkeä. Se vaan on niin ihmeellisen kaunista ja siistiä.

Aina, jos tulee kaatunut puunrunko lenkillä vastaan hyödynnetään se vatsalihastreeniin. Lee on melko hyvä pitämään tasapainon rungolla, mutta kyllä se vaatii siltä keskittymistä. 

Sekä Aron että Lee olivat vallan mukavia leirikavereita, mutta oli ne väsyneitä, kun tultiin kotiin. Itselle jäi tosi hyvä mieli leiristä, kun tutustuin taas uusiin koiraharrastajiin ja koiriin. On niin antoisaa vertailla kokemuksia, treenitapoja ja kuullä uusista jutuista. Sain lisää uusia treenideoita, joten kiitos Myytin väki ja kaikki muut leirillä olleet. Kiitos Tiina ja Veera hyvistä jäljistä. Arvostan niitä todella. 

 Tunsin itseni niin onnelliseksi leirin jälkeen, koska koen olevani etuoikeutettu, että saan treenata terveellä koiralla. Nautin nyt niin paljon matkasta, että jokainen treeni ja jokainen päivä otetaan ilon kautta.


Ja niin, Leen terveystutkimukset viime viikolla näyttivät pelkkää vihreää valoa tulevaisuuteen. Lonkat A/A, kyynärät ja polvet nollaa ja selkä/lanneranka täysin normaali ja terve. Pikkasen hienoo! Nyt meitä ei pidättele enää mikään.

Pk-tottista

Eilen kävin Leen kanssa Tavesin kentällä treenailemassa pk-juttuja. Siitä on vuosia, kun olen viimeksi treenaillut näitä asioita ja kaikki Aronin kanssa koettu oli hyvinä muistoina mielessä. Otin myös vanhan pk-noutokapulan mukaan ja siinä sitä historiaa oli, kun kapulan laipoissa lukee Jimmy & Elvis. 

Kentällä oli nyt useampi saksanpaimenkoira ja kyllä se Lee niitäkin katseli, mutta tosi kivasti teki kanssani juttuja. Useampi seuraamaan lähtö ja palkka leluun. Lelun kanssa kirmailua kanssani. 

Sitten yksi kevyen kapulan nosto ja se suussa laukkaa pitkällä matkalla. Toinen nouto sillä 650g painavalla vanhalla kapulallani, sen paino vähän yllätti Leen, mutta pystyi laukkaamaan se suussa. 

Tehtiin yksi tosi pitkä luoksetulo, lähes koko Niihaman ison kentän poikki. Lee tuli luokse tosi kovaa laukkaa, mutta se laukatessa selvästi seurasi käsiäni ja mietti kummalle puolelle vapautan sen leluun. Jatkossa taidan alkaa opettamaan sitä, että pk-luoksetulossa luukutetaan täysillä ja tullaan lopulta eteeni istumaan. Tuota loppua se ei osaa vielä lainkaan ja siksi aina vapautan sen sivullani leluun. Tämä näkyi kyllä.

Pari laukaustakin kuultiin kentällä ollessa. Olin juuri vapauttanut Leen naruleluun ja lelu suussa se kuunteli, että mikäs ääni tuo oli. Jatkoi sitten välittömästi kanssani leikkiä. 

Sitten otin kolme kertaa matalan pk-a esteen. Ollaan tehty sellaista aina satunnaisesti niin, että olen kävellyt vierellä, mutta nyt vein esteen taakse makupalalautasen. Kiipee-käskyllä pitää kiivetä esteen yli minusta poispäin syömään nami ja tulla sitten samaa reittiä takaisin luokseni lelulle. Sain hyvät onnistumiset. 

Lopuksi treenattiin henkilöryhmää. Leen ihan ihka ensimmäistä. Aluksi siitä oli vähän jännittävää tehdä seuraamista ihmisten välistä. Kerran piti haistaa Seppoa, josta Lee tykkää, kun Seppo on Leen jäljentallaaja. Sitten lopuksi tein monta kieppiä henkilöiden ympärillä ja Lee piti kontaktin. Tuntui niin kivalta. Mainintaa sain, että voin itse seuruussa kävellä vähän rauhallisemmin, niin koira pysyy paremmin mukana. Itse olin liekeissä, tää on niin kivaa. 

Lopuksi käytiin Pirjon kanss tekemässä vielä esineruutu Niihaman mastolla. Ehkä 25m leveä ja 50m syvä ruutu. Leelle oli neljä esinettä valmiina, nostatin kaksi. Teki oikein kivasti.

Lopuksi käytiin Leen kanssa vielä reilun puolen tunnin loppukävely, sillä oltiin molemmat kuumissamme. Ja onnellisia. 

Tänään onkin jännä päivä, lähdetään kohta virallisiin terveystutkimuksiin. Sitten tiedetään, että jatkammeko näitä pk-juttuja vai oliko tämä viimeinen kerta. 

Tenkkapoo

Eilen Leellä oli treeniohjelmaa.

Olimme ensin jäljestämässä Aitolahden metsissä Sepon ja Kaarinan kanssa. Seppo tallasi Leelle 800m pitkän jäljen kuudella kepillä. Iik, pisin jälki Leelle. Jälki oli 18. jälki tälle kaudelle. 

 Itse tein taas Jämälle 1100m pitkän jäljen ja Seppo kävi ajamassa sen kaksin Jämän kanssa. Tämä pitäisi ottaa omaankin ohjelmaan, että käy ajamassa jälkiä vain koiran kanssa. Siinä oppii eniten tarkkailemaan koiraa ja olemaan ohjaamatta, kun ei itse tiedä yhtään missä se jälki menee. Ja niinhän sitä tehdään kisoissakin. 

Seppo tuli kuitenkin perässäni, kun Lee jäljesti. Lähinnä siksi, että saan toisen ihmisen mielipidettä miltä homma näyttää ja mitä pitäisi tehdä toisin tai parantaa. Meillä ei ole mitään merkkejä metsässä, että siinä mielessä olen täysin Leen varassa siellä jäljellä eikä Seponkaan tarvitse missään kohtaa sanoa, ettei se noin mennyt. 

Jana oli kyllä yhtä pyörimistä. Lähetin Leen melko läheltä jälkeä, ehkä 5-8m päästä, mutta se ei mennyt suoraan ja se myös ylitti jäljen kun se kohtasi sen. Tässä kohdin kysyin Sepolta, että miksi se ei reagoinut jälkeen kun oli sen kohdalla. Kävi voimakas tuuli ja epäiltiin, että takaa tuleva tuuli vei jäljen hajua eteenpäin. Jotain kieppiä ja vekkiä me siinä jäljennostokohdassa tehtiin ja sitten päästiin matkaan. Eka keppi oli tältä janalta lähtevältä suoralta. Lee pysähtyi siihen, mutta ei sittenkään ilmaissut sitä vaan jatkoi matkaa. Itse astui ihan kepin päälle, joten oltiin hyvin jäljellä. Epäilin, että tuossa janalla oleva pyöriminen teki Leelle epävarmuutta eikä se osannut vielä toimia oikein. Nyt muistiin itselle, janoja pitää tehdä nyt ajatuksen ja suunnitelman kanssa. 

No homma jatkui ja Lee jäljesti. Siitä eteenpäin se ilmaisi kepit hyvin. Se on hauska, että se saattaa saada kepin hajun nenäänsä jo 10m ennen keppiä. Tuuli kävi eilen sen verran, etten ihmetteli, vaikka se kepin haju tulikin jo nenään. Ja kun se haistaa kepin, se heti hidastaa vauhtia ja alkaa tarkistella tosi tarkkaan. Se näyttää siltä, että tietääköhän mun koira, että mitä se oikein tekee. Kuljen siellä liinan päässä ja annan Leen tarkistella, lopulta se pysähtyy ja kyllä, keppi on siellä etutassujen välissä. 

Lee ajoi jälkensä loppuun saakka, ratkaisi hyvin kulmat ja haasteet jäljellä. Sen vauhti on rauhallinen ja siinä ei ole vielä mitään sellaista kiihkoa tai vauhtia, mitä on Aronilla. Kysyin tästä Sepolta, että onko se liian rauhallinen, tuleekohan myöhemmin vielä ongelmia ajan kanssa? Seppo oli sitä mieltä, että kun Lee ajaa jäljen rauhallisesti, se ei hukkaa jälkeä missään kohtaa. Se tekee siitä keppien ja jäljen suhteen varman. Seppo epäili, että mitä enemmän se kasvaa työntekoon, sitä mukaa se vauhtikin alkaa kasvaa ja on hyvä, ettei se kaasuttele vielä tässä vaiheessa siellä jäljellä. 

Esineruutu meillä oli pohjaltaan melko ryteikköinen, joten siellä eteneminen vaati enemmän koiralta. Lee oli kuitenkin hyvin motivoitunut hommaan ja nosti yhden etuesineen ja kaksi takaa. Yhdellä pistolla se juoksi ruudun ulkopuolella. Oltiin oikeassa etukulmassa ja se teki lenkin oikean reunan yli päätyen takarajalle ja takakulman esineelle. Ilmeisesti tässäkin kohdin tuuli vei koiraa. 

Illalla oltiin Tamskin hallilla Marjan vetämällä kolmen kerran tokokurssilla. Kurssin idea on, että harjoitellaan kohti koetta miettien ehkä enemmän sitä kaikkea muuta kuin niitä itse liikkeitä. Kolmen kerran kurssi, joista meillä jää heti keskimmäinen kerta väliin, mutta olipa hyvä, että ilmoittauduin tälle kurssille, sillä ongelmia vaiko haasteita nyt kyllä ilmeni. 

Kurssin koirat oli kaikki Leelle vieraita. Hyvin siitäkin huomaa, että kentän laidalla odotellessa se olisi kovin kiinnostunut tutustumaan uusiin ystäviin. Ryhmässä oli mm vilkkaan oloinen kultsu ja sekä pieni musta koira, joka veti Leen huomiota puoleensa kuin magneetti. 

Tehtiin ensin kehäänmenoja niin, että yksi kerrallaan aina aukosta sisään kentälle ja palkkauksen jälkeen toisesta ulos. Ikään kuin ringissä sisään ja ulos. Lee oli oikein hyvä jo näissä kehään menoissa. Saan sen melko mukavasti kulkemaan yhdessä ja toisto kerrallaan se vielä parantaa. Tehtiin sellainen sisään meno, missä pitää viedä koira ihan liikkurin eteen tai sellainen, missä piti viedä koira kaukojen aloitukseen tähdäten koira ihan tarkalleen tietyn viivan kohdalle. Antaisin näistä kaikista kehään menoista Leelle 8+ arvosanan. Kehän laidalla pidin huolen, että ei häiritä eikä tuijotella ryhmän muita koiria ja melko pian Lee osasi rentoutua siihen odottamaan. Minulla ei ollut häkkiä mukana, joten oltiin siinä koko ajan muiden koirien näkösällä. Tässä kohdin oli ihanan huojentavaa, että Lee ymmärsi, että vaikka muut vieraat ja kiinnostavat koirat on siinä muutaman metrin päässä, niin meillä on meidän juttu. 

Sitten otettiin sellainen kehään meno, että mentäisiin paikalla-oloihin. Lee meni ryhmänsä ekana, joten sain sen hymy huulilla sinne paikallaoloriviin hyvin sivulle istumaan. Siitä se sitten huomasi, että kolme muutakin koiraa tulee kehään ja sen jälkeen yhdessä oleminen katosi. Se tuijotti niitä muita koiria kuin elämän parasta televisio-ohjelmaa ja jätti minut täysin sen ohjelman ulkopuolelle. Lienee sanomattakin selvää, että jos näissä tunnetiloissa tulee liikkuri meidän kohdalle ja sanoo käsky, ei maahanmenosta tule mitään, kun yhteys on poikki. 

Uusinnalla homma meni pikkusen paremmin, sillä syötin/palkkasin Leetä siinä sivulla ollessa niin tiheään, että sain sen katseen pysymään minussa astetta paremmin. Silti ne vieressä olevat kiinnosti todella paljon. Tehtiin itse makuu, missä jäin ihan koiran eteen ja palkkasin tiheästi. Liikkeen lopussa liikkuri Marja sanoi, että vapaa ja senhän Lee otti heti itselleen ja oli valmis laukkaamaan viereisen koiran luo ihan välittömästi. Onneksi Lee oli minulla hihnassa, joten sain estettyä idean. Ja kun muut palkkasivat koiriaan paikalla-olon jälkeen leluleikillä, olisi se ollut toinen kohta, missä Lee oli täysin valmis hylkäämään minut. Kertoo vain kuitenkin siitä, että koira oli kaikki aistit kuulolla niitä muita kohtaan, eikä minua. 

Joten nyt täytyy miettiä päivä jos toinenkin, että miten rakennan kehään menon paikalla-oloihin oikein. Miten teen sen paikalla-istumisen sivulla tärkeäksi vaikka ei tapahdukaan mitään? Miten kerron, että toisten tuijottelua ei hyväksytä? Rakennanko niin, että katsekontakti pidetään koko liikkeen ajan? Ei en tiedä...Onneksi päästiin tähän kurssille, sillä en tajunnutkaan, että kun on tehty paljon itsekseen tai muutaman tutun koiran kanssa, on homma auttamatta erilainen vieraiden koirien kanssa. 

Mutta tämmönen kesähaaste......