Vitosia ja kymppejä

Marraskuussa on mieltä virkistänyt parit agilitykisat. Näistä ensimmäiset olivat Tamskin ykkös ja kakkosluokkien kisa 20.11 ja ilmoitin Aronin kahdelle agiradalle. Meidän edelliset kisat olivat viimeksi heinäkuussa, joten kisaaminen tuntui oikein kivalta pitkästä aikaa. Kotoa lähdettiin agiserti silmissä, sillä edelleen Aronilla on kaksi luvaa kakkosluokasta ja se kolmas olisi meidän kauden tavoitteemme. Jos onnistuisimme tekemään nollan, olisi Aron nopeana koirana melko varmasti kolmen parhaan joukossa. 

Ensimmäinen rata oli Sari Mikkilän tuomaroima ja siihen tutustuessa tiesin, että rata on meille ihan tehtävissä, sillä siinä ei ollut kuin yksi haastava kohta, jossa piti koira kierrättää hyppyesteen taakse ja saman tien sitten jo liikkua. Ja siihen vaikeaan kohtaan mä sitten jäädyin hetkeksi ja kalastelin Aronia oikealle esteelle sillä seurauksella, että tuomarin käsi näytti yhden kiellon eli tuloksena oli -5. Aron oli hyvä lähdössä, kontakteilla, kepeillä eli muilta osin sujuva rata. Tuloslistaa katsellessa mietinkin, että nolla radalla oltaisiin voitettu, mutta heh, annetaan muillekin mahkuja ;-)

Sitten vaihdettiin toiselle tuomarille eli Minna Räsäsen agiradallle,  nyt oli edessä paljon vaikeampi rata. Nollan tekeminen ei mennyt yhtään helpommaksi. Tällä radalla oli paljon kohtia, missä piti hyppyjen kautta käydä kolmessa eri putkessa ja omalla liikkeellä kertoa se oikea putken pää. Oli myös itselleni haasteellinen takaakierto kohta, kun vähän samanlaisen takaakierron kun itse mokasin edellisellä radalla. 

No alkua en osannut ajoittaa oikein ja koira meni kakkos hypystä ohi ja siitä -5. Tunsin luissani, että tässä tää nyt oli, mutta sain itseni nopeasti mielentilaan, että otetaan maksettuna harjoituksena loppuun saakka kunnolla, vaikka se serti taas liihoitteli kauas jo heti lähdössä. Ja tehtiinkin mielestäni tästä eteenpäin ihan vakuuttavaa menoa, tosin yksi rima lensi matkalla, kun mun liikkuvat valssit siinä juostessa on nin tönkköjä. Joten -10 ja tällä vaikealla radalla sillä sijoittui muistaakseni neljänneksi. 

Samana iltana selasin jo agi kisakalenteria ja huonoltahan se näytti. Ainoat mahdolliset kisat oli enää Jyväskylässä seuraavana sunnuntaina ja sinne sitten, vaikka samalle päivälle oli alkamassa yövuorot työharjoittelupaikassani. Joten 27.11 suunnattiin naapurin Ninan ja papillon Pontuksen kanssa Jatin hallia kohti. Jyväskylässä oli täys talvi, mutta aina niin ystävälliset keskisuomalaiset tekivät kisoista lämpimät.

Taas meillä oli edessä kaksi agirataa, tuomarina Allan Matsson ja radat olivat tuomariharjoittelijan käsialaa. Eka rata oli todella kiva ja siinä ei ollut mitään vaikeaa kohtaa, ei ansaesteitä eikä vaikeaa keppikulmaa. Todella kiva kakkosluokan rata siis. Aloituksen osasin, siitä jes, mutta silti jäädyin taas keskellä rataa ratkaisevalla kohtaa. Tultiin kohti pussia, Aron lukitsi pussin ja leikkasin sen takana vaihtaen puolta. Koiran ollessa pussissa ohjaajan piti kiihdyttää ollakseen koiran edellä kun se tulee sieltä ulos. Jostain syystä mun jalat vaan hidastivat tahtia ja myöhästyin sillä seurauksella, että Aron raukka ei tiennyt mihin mennään ja tiputti seuraavan hypyn riman. Muuten tehtiin ihan täydellistä settiä hyvillä kontakteilla ja varmalla etenimisellä. Joten -5 jälleen. Monesko se jo oli tälle kaudelle?

Ja sitten oli jäljellä vuoden viimeinen agirata. Nyt oli vaikea. Oli taas kohtia, missä piti oikeesti juosta, liikkua ja valssata samaan aikaan. Loppu oli kuin hyppyradalla, jossa mentiin neljä hyppyä ja enhän minä vaan osannut ja tiputettiiin viimeisillä esteillä kaksi rimaa. Joten -10.

Aron oli todella hyvä ja varma, mutta se ei päästä minua helpolla. Onneksi naapurin Nina ja Pontus tehtailivat parit nollat ja sieppasivat sen sertin nousten kolmosiin, joten paljon hyvääkin oli tässä retkessä. Ehdin kotona pyörähtää kisojen jälkeen tasan eväitä keräten ja sitten yövuoroon. Yöllä kyllä väsytti, mutta sinnittelin samoilla silmillä aamuun saakka. 

Ja ehtihän siinä kotimatkan aikana analysoida vähän näitä meidän agihommeleita ja sisuuntua. Meidän harrastaminen agin suhteen on aina ollut sellaista sunnuntaipuuhastelua. Tarvittaisiin paljon enemmän rutiinia kisoihin, että voitaisiin onnistua. Jos käy joka kolmas kuukausi agikoissa, ei voi rutiinista puhua. Lisäksi pitkillä ja isoilla radoilla on ihan erilaista kuin treeneissä. Kisaradoilla on niitä 7 metrin estevälejä, joita treeneissä ei vaan mahdu tekemään. Vauhti, liike ja rytmittäminen on vaan kisoissa erilaista. Olen myös laiska treenamaan agia omatoimisesti eikä treeneissäni (niissä vähäisissä ole ollut mitään selkeää logiikkaa). Eipä se siis ihme ole, että ollaan näillä näkymin loppu iän kakkosluokkalaisia. Tajusin, että Aron on ensi kesänä jo 8, joten jos me halutaan nousta vielä ihmiselon aikana kolmosiin, on tehtävä jotakin. 

Joten katson ensi vuoden alusta meille hyvän ryppään kisoja, että saadaan tuntumaa paremmin. Ja treenattava on. Juteltiin Ninan kanssa, että varattaisiin pienellä porukalla kaksi rataa hallista ja rakennettaisiin siihen kisarata pitkillä esteväleillä. Ja treenattaisiin sitä, että 35 sekuntia juostaan jäätymättä ratkaiseviin kohtiin. Eilisissä kehariryhmän treeneissä meillä oli Aronin kanssa kyllä tosi kivaa ja se on todellinen luottokoira sen suhteen, että se tekee oman osansa tunnollisesti. Sen voi hyvin jättää kepeille pujottelemaan ja juosta jo itse itse eteenpäin. Enemmänkin voisin vielä antaa sille mahkuja itsenäiseen suorittamiseen. Mutta enää sille ei tule sellaista hätää perääni mitä nuorempana tuli, jolloin se lähti roiskimaan rimoja, kun se keskittyi enemmän minuun esteiden sijaan. Agility tuntui eilen lähes helpolta.

Iloistakin yllätystä saatiin viime viikolla Aronin kanssa, oltiin voitettu Pohjois-hämeen kennelpiirin agi cup vuoden maxi titteli. Tuntui ihan uskomattomalta, kun tiesin miten hyviä agilitykoiria Tamskissakin on. Silti kisa ratkaistaan kuuden agikisan tuloksien mukaan ja jotakin iloa tuli nyt monista -5 tuloksista ja siitä yhdestä nollasta, joka sattui juuri oikeisiin kisoihin. Tämä tietysti kannusti nyt laittamaan agilityn meidän harrastuksista numero ykköseksi ja panostetaan siihen nyt tuleva talvi ja kevät täysillä. Meidän kesälajia vepeä (treenejä, kokeita ja vepeleiriä) odotan innolla, joten ensi vuonna 8 vee täyttävälle Aronille on vielä kovasti ohjelmaa.

Ja kuka väitti, että suomessa on vuoden pimein aika, aurinko nimittäin näyttäytyi tänään 1.12. :)

Me ollaan matkalla, en edes muista minne

Jotenkin tuli vaan Anna Puun kipale mieleen, kun aloittelin tätä blogitekstiä.

Ollaan kuitenkin Rayn kanssa tehty kotosalla pieniä rally-treenejä, joista ensimmäisenä päätin karsia omat ylimääräiset kumartelut pois ja opetin Raytä siirtymään paremmin istumaan eteeni. Tämä liikehän toistuu joka ikisellä rally radalla moneen kertaan. Koiran on osattava siirtyä eteen istumaan niin vasemmalta kuin oikealta puolen ja siinä istuessa kuunneltava myös jatkot, että mihin sitten mennään. 

Lauantai-iltana oltiin Tamskin rally-tokon kisamaisissa treeneissä ja siellä huomattiin, että tekemistä on vielä paljon. Katriina oli suunnitellut meille voi luokan radan, jossa omatkin aivot joutuivat koetukselle. Siinä oli ensimmäinen suora, jossa oli tiheästi kylttejä. Kyltit oli numeroitu, joten ekalla kertaa tehtiin tämän suoran kylteistä joka toinen ja hypyn sekä houkutusten kautta tultiin uudestaan samalle suoralle, jolloin tehtiin taas joka toinen kyltti. Koiraa ei nämä haitanneet, joten haaste oli ohjaajalle. 

Katriina sanoi radan jälkeen, että ne mitä Ray osaa, niin ne asiat Ray tekee todella hyvin. Niin totta! Ja radalta erottui selvästi ne asiat, mitä vielä pitää harjoitella. Ray oli mielestäni hyvä lähdössä, hypyssä ja houkutuksessa. Spiraali juosten meni varmaankin ihan oikein, mutta tehtiin se radan lopussa ja vähän jouduin enemmän tsemppaamaan Raytä, että se pysyi mukana. Alkuradassa Ray haukahti minulle kerran, mutta paransi loppua kohti ja varsinaisesti ilman virallisia palkkoja se jaksoi koko radan hyvin loppuun saakka. Katriina antoi palautetta heti radan jälkeen ja vasta sitten siirryttiin käytösruutuun. Tässä Ray joutui selvästi hämilleen, koska en palkannut sitä sosiaalisesti kunnolla ja en viritellyt sitä samalla tapaan, mihin Ray on tottunut. Joten Rayn oli vaikea rauhoittua käytösruutuun ja se pomppasi kolme kertaa makuulta ylös ensimmäisen minuutin aikana. Sitten sain sen vakuutettua, että nyt on se sama paikalla pysymistehtävä, mitä on ennenkin tehty ja saatiin hyvä kaksi minuuttinen makuu tähän kohtaan. Ja siitä sitten loppupalkalle. 

Ja mitäs pitänee vielä treenata....

-Peruutusta. Juteltiin Katriinan kanssa, että ottaisin pidempiä pätkiä kuin kolme askelta ja mahdollisesti kääntymisiä mukaan, jolloin yhteinen rintamasuunta vahvistuisi. Ja ennen peruutusta käsky seuraa, jolla kerron Raylle, että nyt tarkkana. Ajateltiin, että yksi seuraa käsky pitää sisällään niin eteen kuin taaksepäin menot, samoin vauhdin muutokset, joten en tee erillistä käskyä peruuttamiseen, ettei lopputuloksena ole koira, joka lähtee jo käskystä taaksepäin eikä odota minun liikettä.

- Takapään käyttö koiran ollessa oikealla puolen. Haparoivat tunnelmat näkyy heti kyltillä istu, käännös vasempaan istu, jos koira on oikealla. Samoin tietty kyltillä 270 astettä oikeaan. Eli tekniikkaa paremmaksi näihin. 

- Liikkeestä seiso kierrä koira, on vielä vähän haparoiva.

Kakkoskierroksella juteltiin siis näistä kehittämiskohteista ja katsottiinkin niitä myös. Tästä lopuksi käytösruutuun, jossa asento istu ohjaajan vasemmalla puolella. Nyt meni tämä hyvin, Ray tuijotti 2 min minua ja muisti tehtävänsä. 

Joten ollaan matkalla, en edes muista minne, pääsenkö koskaan perille, mut en saa pois, en pois, en ajatuksistani saa sua pois.....

Ray ja omistajansa Petra olivat muuten lastenohjelma Galaxissa kertomassa harrastuksestaan tänä aamuna. Tsekkaa siis Yle areenalta Galaxi Play! Kuvaukset tehtiin jokunen viikko sitten ja oli se mielenkiintoinen päivä televisio-ohjelmien maailmaan. 

Kuvat Johanna Wuthrich

Sitten Aron ja agility. Se pelittää :) Ollaan ilmoittauduttu viikon päästä Tamskin kakkosluokkien agiradoille ja maltetaanko edes odottaa. Treenit on menneet koiran puolesta hyvin. Omasta osuudesta ei voi niinkään puhua, sillä kehariryhmän treeneissä on kahtena tiistaina aloitettu treenit pakkovalssilla, jossa teen samat virheet joka kerta. Nyt lähden tästä ihan kohta hallille treenamaan tätä, että saisin itselle sen varmuuden, missä mä tarkalleen seison, mihin näyttää käsi ja katse. 

Käytiin viime viikonloppuna Petran ja Siljan kanssa treenimässä erilaisia juttuja hallilla ja Petrallakin on jo silmää agilitykouluttajaksi. Petra huomasi, että Aron hyppää epävarmemmin, kun olen sen kanssa esteellä kiinni. Ja tästä jatko-ohjeena oli, että mun pitäisi enemmän käyttää sitä taitoa, että Aron suorittaa estettä itse hyväksi. Eli voin lähettää Aronin esteelle ja katse koirassa itse jo liikkua eteenpäin. Perusasiaa ja niin totta. Alla linkki
youtuubiin
meidän harjoituksista. Nelosesteellä meillä on erilainen mielikuva miten esteeltä mennään eteenpäin....
Tässä vähän parempi neloseste, mut miks mun tarvii kumarrella?
youtube

Joten harjoitukset jatkukoon!

Rallytreeneistä kokeeseen

Kuluneella viikolla ja edelliselläkin on treenattu Rayn kanssa rallytokoa. Harjoiteltiin yksittäisiä kylttejä, käskyjen kuuntelemista ja tekniikkaa. Hallilla käytiin kahdesti, joista keskiviikkona päivällä tajusin, että kyllä se tulos voittajassa on meillä vielä niin kaukana. Käytännössä se näkyi treeneissä sellaisina pieninä epätarkkuuksina, joita ei voi kisaradoilla tulla ainuttakaan. Huomasin myös, että Ray ei osaa liikkeestä seiso kierrä koira-kylttiä mitenkään. Se lähtee mukaani heti, kun lähdin kiertämään koiraa. Joten päätin, että ei keskitytä tähän vaan panostetaan samankaltaiseen kylttiin istu seiso kierrä koira ja sitä kautta kerätään varmuutta itse seisomisasentoon. Tai kyltti seiso maahan, sekin me opeteltiin ja näitä odotin kovasti tulevan itse kisaradalle.

Ja käytösruutu, sitä tehtiin joka päivä. Aina iltaruualle piti olla käytösruudussa x aikaa ja y asennossa. Keskiviikkona tehtiin hallilla kahden minuutin makuu ja torstaina treenattiin Kaipaisen Annan ja hänen pikkukoiransa kanssa. Näissä treeneissä Ray teki ensin 6 kylttiä, joiden jälkeen mentiin käytösruutuun ja Anna koiransa kanssa astui kentälle. Ray vilkaisi näitä kerran ja piti hyvän istumisen kahden minuutin ajan. Näissä torstain treeneissä harjoiteltiin myös lähtöjä ja päädyin siihen, että irroitan Rayn remmin siinä kohtaa kun asetutaan kehään ja sitten vasta mennään lähtö-kyltille. 

Ja tänään sitten oli Rayn ensimmäinen voittaja luokan koe. Jännityksellä kisapaikalle ja heti nähtyäni voittajaluokan ratapiirrustuksen luovuin toivosta. Rata olisi meidän taidoille vaikea. Heti ensimmäinen kyltti oli liikkeestä seiso kierrä koira. Just. Mitäs nyt tehdään? Hädissäni mietin kaikenlaisia kikkakolmosia, että miten saisin sen pysähtymään, mutta ei kikkakolmosten kanssa ei vaan hyvä seuraa. Päätin olla reilu koiralle, teen sen ensimmäisen kyltin liikkeestä maahan kierrä koira-kylttinä. Sen  Ray osaa ja siitä seuraa -10, mutta Ray ei sitä tiedä. Mielestäni on ihan turha odottaa koiralta sellaista mitä se ei osaa ja näin ollen jo ensimmäisellä kyltillä tehdä saattaa se epävarmaksi. 

No olihan siellä myös peruuta kolme askelta koira sivulla, jonka totesin myös jo viikko sitten vaikeaksi meille tehtävänä keskellä rataa. 

Tältä näytti siis päivän rata. Käytösruutu oli istuen ohjaajan edessä. 

Lähdössä Ray oli hyvä. Sillä ei ollut mikään kiire eikä hätä, hyvin jaksoi odottaa istuen sivullani, että tuomari kääntyi meitä kohti ja kysyi ollaanko valmiita. Oltiinhan me. Ja ensimmäinen kyltti, käskin liikkeestä maahan ja kiersin koiran, teki sen käskyjeni mukaan, mutta -10 tästä. 

2 ja 3 kyltti hyvin, mutta kyltillä 4 eli spiraalilla hukkasin koiran hetkeksi, se taisi osua myös siihen kylttiin ja mun ajatukset meni sekaisin. -10 väärin kierretty luki paperissa. Ray vaivaantui yleisöstä, joka oli tuon suoritettavan suoran oikealla puolen ja väkeä kulki siinä sisään ja ulos. Ja kun sen keskittyminenherpaantuu edes hetkeksi, ollaan murheissa. 

Houkutuksessa kyltti nro 6 oli jotakin epätarkkuutta -1. Ja sitten liikkestä maahanmeno kyltillä 7, tässä ehti istua ja meni sitten vasta maahan -10. Se osais niin tämän oikeasti, ollaan harjoiteltu paljon liikkeestä maahan menoa, kun varsinkin koiran ollessa oikealla puolen se on ollut vaikea.

Sitten peruutuskyltti, tää meni sitten ihan hyvin, ei virheitä, mutta seuraava kyltti helppo kääntyminen vasemmalle, taas tuli kymppi. Ray pääsi peruutuksen jälkeen vähän minun eteeni ja kun lähdin kääntymään, kohtasi rintamasuuntamme tässä. Näin kävi myös viikolla treeneissä. 

Tässä vaiheessa olin jo itsekin osannut laskea, että kymppejä tulee liikaa ja tulos on mennyttä. Nyt on vaan vedettävä loppuun saakka reilusti koiraa tukien ja kannustaen. 

Pyörähdyskyltillä sain -3. Harmi kun en pyytänyt ketään videoimaan. Olen luultavasti aloittanut pyörähdyksen liian myöhässä. 

Ja seuraava kymppi kilahti kääntymisessä vasemmalle 360 astetta. Selityksessä on, että koira istui. Hämärästi tämän muistankin, mutta oma askellus oli ilmeisesti vähän epäselvä Raylle. 

Ja sitten lisää ohjaajan virheitä kylteillä 16 ja 17. Näissä molemmissa koira meni eteen istumaan ja teen siinä jotakin, mikä ei kuulu asiaan. Se jokin oli -3 arvoinen ohjaajan virhe. Koira teki nämä omasta mielestä hyvin. 

Viimeinen -10 otettiin viimisellä kyltillä, selityksessä lukee, että koira ei kääntynyt mukana loppuun asti. 

Noh. Tästä mentiin joka tapauksessa ihan hyvillä mielin käytösruutuun. Ja se onnistui tosi hyvin ja olin tästä oikeasti todella iloinen. Ray on vilkas ja teräväkoira. Se saattaa mistä tahansa ympäristössä tapahtuvasta rasahduksesta ottaa muka syyn pompata pois asennosta, jos se unohtaa, että sillä on tärkeä tehtävä. Ja se ei nyt käytösruudussa unohtanut tehtäväänsä hetkeksikään vaan tuijotti minua melkein 3 minuuttia intensiivisenä. Ja kun vapautin sen tehtävän päättyessä, ei sllä ollut edes kiire meidän supermiehen palkalle, vaan se oli kanssani kaikessa rauhassa, että sain kiiteltyä sitä miten pätevä pieni koira se oli. Tämä opettaa minulle sitä, että siellä kehässä tulisi antaa ne isoimmat kehut eikä tärkeintä saisi olla se hetki, kun sieltä rynnätään pois. 

Joten mitä tästä opittiin. Ensinnäkin meidän tulee opetella loput kyltit huolella. Kun pääsin kotiin ja kerroin Rayn omistajalle, että se liikkeestä seisominen ei onnistu. Rayn omistaja sanoi siihen, että kyllä se sen osaa. Ne on treenanneet sitä agilitreenien väleissä ja siitä paikasta näyttivät, että ihan helppo liike. Katsottiin sitä sitten vielä yhdessä ja me taidettiin saman tien keksiä sellainen käsimerkki, millä saan Rayn ymmärtämään, mitä minä haluan ja häivytetään sitten käsimerkkiä vaan pienemmäksi myöhemmin. Joten harjoitukset jatkuu. Tarvitaan lisää koemaisia treenejä ja tekniikaa paremmaksi. Jonkun kanssa täytyisi nyt katsoa, että mitä teen väärin kun ohjaan koiran eteeni istumaan. Liian voimakas käsi tai vartalo-apu? Joten näin laitan nöyrästi vaan tämän kokemuksen yhtenä kaikista opettavaisista kokemuksista muistaen, että matka on tärkeämpi kuin päämäärä.