torstai 13. syyskuuta 2018

Peltoo

Jäljestys koiran kanssa on aina ollut intohimoni. Metsäjäljet on hetken olleet nyt sivussa ja viime viikkojen pääteemaksi on muodostunut peltojäljestäminen. Siinä on jotakin tosi koukuttavaa. Peltomaisemat tekee jo sen, että sitä jotenkin pysähtyy siihen maailman laidalle pellon reunaan hetkeksi. En osaa selittää, mutta ihan kuin aika pysähtyy ja tilannne on vain minun ja koiran. 




Ja toki peltojäljestys myös yhdistää samankaltaisiaan. Kuva Briskness-kennelin leiriltä Virroilta.
Kuva Carita Paakkanen



Sain kotinurkilla luvat kahdelle lähipellolle jäljestämiseen, joten harrastus on helppoa. Vapaapäivänä käyn kauppareissun yhteydessä tekemässä niin Aronille kuin Leelle jäljen ja käyn ajamassa ne pari tuntia myöhemmin. 

Aron on osoittanut jäljillään, että se menee kuin juna kiskoilla eli koira jäljellä. Kulmissa se on vielä jonkin verran huolimaton ja saattaa mennä helposti yli. Toki sellaiset metsäjälkipyörähdykset on jääneet pois, mutta näissä kulmissa se saisi olla tarkempi. Harhat Aronille ei ole mikään ongelma, viime jäljellä Aron tarkisti ensimmäisen harhan hetkeksi pysähtyen ja haistellen, jatkoi sitten eteenpäin. Seuraavassa kohdassa en nähnyt sen työskentelyssä enää reagointia. Harhan tehnyt ylitti jäljen kahdessa kohdassa. Aronin esine-ilmaisut näyttää myös pääsääntöisesti nyt tosi hyviltä ja toivon, että saisin opetettua ne samanlaiseksi myös Leelle. 

Aron jäljestää!

Ja se on todella onnellinen jäljestyksen jälkeen. 
Juu löydettiin tommonen esine. Aron on hyvin oppinut, että sitä ei oteta suuhun, vaan sen eteen pysähdytään makuulle niin, että esine jää tassujen väliin. 


Leelle on lisätty ruokaa ensimmäiselle suoralle ja viimeisin jälki tiistaina se näyttikin tosi hyvältä. Se ajoi ekaa suoraa löysällä liinalla. Teki töitä ja nenä pysyi pellossa. Olin tosi iloinen tästä. Kulmissa se on lunnonlahja, niitä ei ole kovin paljoa edes harjoiteltu, mutta niissä se on jo nyt Aronia parempi. Lee on ajanut jälkeä vesisateessa, tehnyt kaaria, mutkia ja suoria. Yritetään pitää harjoituksia monipuolisina. 

Alapuolella olevassa jäljestyskuvassa näkyy, että aina ei päästä löysään liinaa. Jarrutin Leen menoa ja periaatteessa se ei ole yhtään hyvä. Toki takaa puhalsi tuuli ja työnsi koiraa jäljellä eteenpäin. Lee on myös motivoitunut menemään eteenpäin, vauhdin kasvaessa vaan tulee enemmän säätöä, joten siksi rauhallisuus peltojäljellä on parempi asia. Peltojäljestys on mielentila-asia. Rauhallisesti työskentelevä ja keskittynyt koira on ihanne. 
Kuva Outi Toni

Kotitreeneissä on panostettu mielentilaan siten, että ensin paalun juurella on kunnon ruokakasa ja jäljen ekalla suoralla on enemmän ruokaa. Näin Lee rauhoittuu paremmin työnsä äärelle, kun eka suora ei mene pyristellessä kireetä liinaa vastaan. 
Paalulla...

Ja eka metri paalulta

Ja eka suora

Sunnuntaina Briskness-leirillä Leelle oli tehty jälki haastavaan peltoon. Koska pohja oli kuiva, ilma aurinkoinen ja kävi tuuli, Leetä odotti yksi pitkä suora, jossa oli joka viidennellä askelmalla ruokaa. Sitä jälkeä ei oma silmä erottanut mitenkään, mutta ihmeen lailla Lee työskenteli ja päätyi loppupalkalleen. Muutaman kerran se nosti nenänsä ilmaan ja veti ikään kuin henkeä, sitten se jatkoi taas. Jäljen lopussa oli esine ja kissanruokapurkki, johon Lee jäljesti. Olin hurjan ylpeä Leestä siinä jäljen päässä. Tajusin, että kyllä siitä on kasvamassa ihan oikea jälkikoira. 

Näin kuiva oli pellon pohja, mutta meille hyvä ja opettavainen kokemus. 


 Joten näillä peltojäljillä  jatketaan loppuvuosi. Silmät myös hakee jatkuvasti ympäristöstä paikkoja, missä voi jäljestää. Siinähän on vain oma mielikuvitus rajana :)

tiistai 4. syyskuuta 2018

Rally-tokon sm karsintarata sihteerin silmin

Sain kunnian olla lauantaina rallyn sm-kisoissa Tampereella mestariluokan karsinta-radan sihteerinä. Siinä päivän mittaan kävi 60 koirakkoa suorittamassa radan ja vaikka sihteerinä on keskityttävä kuuntelemaan tuomaria ja pitämään merkinnät oikeilla riveillä, sai kuitenkin hyvää näkökulmaa itse rataan. Aloin oppia myös tuomarin arvosteluun, sillä kynä hakeutui automaattisesti oikealle sarakkeelle ennen kuin tuomari ehti sanoa mitään. Kirjoittelen nyt niitä omia havaintoja eikä tuomarilla Anna Klingerbergillä ole tässä tekstissä nyt mahdollisuutta sanoa, ettei se noin mennyt. Kuvat tylsän tekstin värittämiseen poimin sporttirakin upeista kuvista valoittaakseni kyltin/ tehtävien sanomaa. 

Tässä kuitenkin ratapiirros

Monesta koirasta/koirakosta näki jo melkein lähdössä kuinka hyvin rata tulee menemään. Radan parhaiten tehnyt malinois-koira ja hänen ohjaajansa huokuivat pelkkää taistelutahtoa ja päättäväisyyttä jo lähtö-kyltillä ja sama linja jatkui heillä koko suorituksen ajan. Yksi kilpailijoista vastasi kysymykseen oletko valmis? reippaalla vastauksella "tottakai" ja tämä jo vakuutti, että tämä pari osaa. 

Valmis! 

Osa koirista taas bongasi lähdössä lähistöllä olevan putken suun ja tämä näkyi keskittymisen herpaantumisena viimeistään kyltillä 2. missä oli peruutus ohjaajan vasemmalla puolen. Toisaalta koirat olivat hyvin hallinnassa, sillä 60 koirasta vain yksi karkasi ohjaajaltaan putkeen, mikä aiheutti hylkäyksen.
 Jos siis lähtö oli yhtään levoton, tuli ensimmäiset virheet heti kyltillä 1. 360 astetta vasempaan tai viimeistään kyltillä kaksi peruutustehtävässä. Peruutuksessa useampi suoritus oli vino tai sitten ohjaajan askeleet menivät sekaisin. 
Kyltti nro 3 oli puolenvaihto-kyltti, mikä kylttitelineenä siirtyi ihmeen monta kertaa päivän aikana. Koirat kolahtelivat herkästi kylttiin ja arvostelulomakkeeseen tuli kyl-merkintä. Sitten kaksi seuraavaa kylttiä: ihan perus alokasluokan käännökset.....Todella moni sai näissä merkinnät -1 vino. Ihan räikeitä rintamasuuntavirheitä ei tainnut olla kenelläkään, mutta harvassa oli koirakot, jotka selvittivät nämä perustehtävät virheittä. 
Kyltti nro 6 oli liikkeestä seiso kierrä koira, joka sujui suurimmalta osalta virheittä. Toki oli niitä koiria, jotka eivät malttaneet seistä paikallaan ohjaajan kiertäessä, mutta pääsääntöisesti tämä osattiin. 
Tosi hyvä seisominen

Samoin eteenistumistehtävä, tässä ei juurikaan tullut virheitä. Myös tuplasaksalainen osattiin pääsääntöisesti tosi hyvin. 
Kyltti 9. oli myös ihan perustehtävä, mutta se oli kulmassa aika lähellä ulko-ovea. Huomasi, että jos koiran huomio kiinnittyi johonkin kehän ulkopuoliseen edes hetkeksi, tuli tehtävään heti epätarkkuuksia, joista sakotettiin. 
Kyltin 10. puolenvaihto edessä koirakot osasivat hyvin, mutta seuraavalla kyltillä, missä tehtiin liikkeestä maahanmenoa, kierrä koira nähtiin useampi puutteellinen yhteistyö. Jos koira haisteli maata ohjaajan kiertäessä sitä, kirjattiin heti py -3, yhdestä maan nuuskaisusta lähti yksi piste. 

Tässä yhteistyössä ei puutteita

Kyltti 11. Oli ihan perus kyltti alokasluokasta, käännös vasempaan, missä tuli yllättävän paljon virheitä. -10 virhe oli sellainen, missä koira pysähtyi käännöksen ajaksi seisomaan ohjaajan tehdessä käännös ja jatkoi sitten matkaansa siitä ohjaajan mukaan seuraavalle suoralle. Itse sain tästä muistutuksen, että se vähäisinkin kyltti olisi tehtävä huolella. 

Seuraavaksi vuorossa oli merkille lähetys. Oli ihan sattumaa, että sen päivän kehään päätyi keltainen iso kartio ja sen takana oli keltainen putki. Moni mietti jälkeen päin, että oliko tällä tuotu tarkoituksellista vaikeutta, mutta näiden värit oli ihan sattumaa. Tuomarin toive oli, että merkki on iso ja putki on pitkä. 
Ja tällä merkki-kyltillä nähtiin vaikka mitä. Useampi koira etsi merkkiä jostakin edestä ja lähetys-käskyllä ne irtosivat ohjaajistaan suoraan eteenpäin. Useampi koirakko yritti suunnata koiran katsetta merkille ennen lähetystä omalla käskyllä. Osa onnistui ensin bongaamaan käskyllä itse kohteen ja eri käskyllä sitten lähtemään merkille. Tässä merkille lähettämisessä yksi koirakko teki tosi viisaasti. Ohjaaja lähetti koiraansa ehkä 6 kertaa merkille ja se kuudes kerta päätyi vasta merkille saakka. Koira tarjosi sitä ennen kaikkea muuta, mutta kun se lopulta löysi merkin, kehui ohjaaja sitä ja ilmoitti tässä vaiheessa uusivansa tehtävän. Muistaakseni tämä pari sai uusinnasta sen -3, mutta koska uusinnalla merkki löytyi heti kerrasta, jäi se sen kyltin ainoaksi virheeksi. 

Merkki bongattu

Jos merkki löytyi, niin ainakin 4 koiraa lähti ennen aikojaan seuraamaan tai yksi koirakko teki niin, että ohjaaja lähti jo kävelemään, vaikka koira ei ollut vielä lopullisesti pysähtynyt kyltille. Tästä sakotettiin heti.
Jonkin verran koirat haistelivat merkkiä, josta tuli myös merkintä -1. 
Tämä koira sen sijaan ei haistellut.
Ja pääsääntöisesti koirat ohjautuivat hyvin merkin taakse odottamaan lupaa tulla ohjaajan mukaan seuraamaan. 

 
Kaksi seuraavaa kylttiä menivät useimmilla ihan mallikkaasti, samoin putkelle lähystyminen sujui lähes kaikilta. Yksi koira seurasi niin tiiviisti ohjaajaansa, että ei mennytkään putkeen vaan kulki ohjaajan mukana. Tässä ohjaajan olisi kannattanut sanoa, että uusii tehtävän, mutta selvästi taisi olla agilityä harrastanut pari, sillä ohjaaja vippasi koiransa putkeen kuin agilityssä. Se oli hieno putkeen lähetys siitä puolesta välistä putkea, mutta tästä taisi tulla hyl, kun ohjaaja ei ilmoittanut uusivansa. 

Heti putkesta tullessa oli seuraava virherysä, sillä putken jälkeinen kyltti oli puolenvaihtokyltti. Ohjaajat saivat koiransa kyllä hyvin haltuun, mutta tuomari tarkkaili ohjaajien kulkulinjaa. Jos ohjaaja vaihtoi kulkulinjaa puolen vaihdon yhteysessä, tuomari huomasi sen heti. Tästä laitoin merkintää tosi moneen arvostelukaavakkeeseen. Radalla oli kolme puolenvaihto tehtävää ja niissä kaikissa seurattiin sitä, että ohjaaja kulkee suoraan ja vain koira vaihtaa linjaa. 

Koira tosi hyvin hallinnassa ennen puolenvaihtoa

Viimeinen tehtävä ennen maalia tehtiin taas ulko-ovea kohti ja jos koira oli yhtään herpaantunut ohjaajastaan, tuli tässä käännöksessä virhe. 
Maalissa saattoi se sihteerinkin sydän ja silmä kostua, kun välillä nähtiin niin kauniita suorituksia ja ohjaajat kiittivät koiraansa niin aidosti. 

Ääntelystä sakotettiin mielestäni yllättävän vähän, vaikka useamman kerran erilaista äänetelyä kuultiinkin. Ehkä kun itselläni on ollut voimakkaasta äänen kanssa tekevä koira, on oma korva herkistynyt sille. Yksittäisestä haukahduksesta ei tainnut seurata mitään, mutta ainakin viidelle koiralle kirjoitin kommenneihin ääntely ja kokonaisvaikutelmaan laitettiin -3 tai -1 vähän riippuen ääntelystä. Kysyin tätä tuomarilta ja hän vastasi, että jos ääntelyä esiintyy esim ohjaajan kävellessä kolme askelta, on se pahempi virhe kuin satunnaiset inahdukset. 

Radan päätteeksi koirakot menivät käytösruutuun, missä ihan muutama koira sai pienen merkinnän. Tuomari oli ajatellut, että käytösruudusta tehdään helppo, koska sen ei tulisi ratkaista fiinaaliin pääsyä. Nyt asentona oli makuulla ohjaajan vasemmalla puolen eli ihan perussettiä. Koirakoiden välisiä eroja tuli itse radalla, joten tämä tuntui kyllä hyvältä, että käytösruutu ei ole se, mikä ratkaisee. 

Sihteerin hommassa oli kyllä tosi kiva päivä ja treenihalut ja haave päästä itsekin tuohon tilanteeseen kasvoivat hurjasti. Rallyssa myös rotukirjo hurmasi, oli ilo nähdä niin monen eri rodun edustajia. 





maanantai 27. elokuuta 2018

Peltojäljellä

Me oltiin eilen Leen kanssa pellolla 7 tuntia! Kyseessä oli Myytin koirien peltojälkipäivä ja kouluttajana meillä oli Maarit Rokkamäki. Treenit pidettiin Maaritin sukutilojen pelloilla Uuraisilla ja niitä peltoja kyllä riitti moneen eri treeniin. Istuttiin iloisina retkituolissa peltojen keskellä, syötiin eväitä ja pohdiskeltiin peltojälkeä + monta muuta koirannkouluttamiseen liittyvää teemaa. Niin antoisaa! 

Oma historiani peltojäljen suhteen on kovin lyhyt, sillä löydettiin Aronin kanssa laji viime syksynä ja olin yhdessä peltojälkikokeessa koetoimitsijana, jotta tutustuisin lajiin kisasuoritusten kautta. Pidin itseäni metsäjälki-ihmisenä, jota kummastutti lajin erilaisuus. Viime syksynä tehtiin Aronin kanssa suunnitelmallisesti peltojälkiä, mutta tänä vuonna vähemmän. Lee ajoi viime syksynä pentuvaiheessa useamman nurmi/peltojäljen, mutta sen pohjalta ei voinut sanoa mitään, että onko se meidän laji. Tänä vuonna Lee on tehnyt noin 30 jälkeä metsään ja kolme pellolle. Näillä pohjilla lähdettiin peltojälkipäivään avoimen innostuneena ja kysymykset mielessä. 

Ensin jokainen sai tehdä pellolle sellaisen jäljen/treenin, mitä yleensäkin koiralleen tekee. Tallasin Leelle laatikon, jossa pitkillä suorilla oli kaksi esinettä, niiden välissä kaksi kulmaa. Paalulle ja ensimmäisille askelille laitoin ruokaa ja loppujälki olikin vain esineiden (jälkikeppien) varassa. En ole uskaltanut laittaa Leen jäljelle kuin metsäjäljen keppejä, sillä olen arkaillut ristiriitaa, mikä koiralle ehkä syntyisi, kun se on opetettu tuomaan käteen esineruudussa ihmisen hajuiset esineet ja ilmaisemaan makuulla jäljeltä löytyvät. 
Tämä olikin yksi kysymyksistä, että kuinka koira osaisi turvallisesti erotella näitä asioita. Maarit vakuutti, että esineruutuun liittyy täysin erilaiset valmistelut, pk-liivit, irrallaan juokseminen jne. että jälkityöskentely poikkeaa siitä täysin. Sain vinkkiä, että voin treenata näitä jäljellä olevia esineitä myös ihan erikseen  samaan tapaan kuin jälkikeppeien ilmaisu on treenattu ja tuoda niitä melko pian jäljelle. 

Lee lähti intoa puhkuen ensimmäiselle jälkisuoralleen ja se veti eteenpäin ihan kunnolla. Lee on ollut mielestäni aika maltillinen työskentelijä, joten tämä oli yllätys. Maarit myös huomautti, että ajoin jäljeä zero dc-valjaat päällä, mikä tuli vielä koiran vetoa, kun valjaita vasten pystyi painautumaan kunnolla. Maarit neuvoi, että jatkossa voisin ajaa peltojälkiä ihan kaulapannalla ja tässä treenissä piti vaan löysätä liinaa. Ekan treenin esineillä Lee oli hyvin motivoitunut ja ilmaisi kaikki esineet hyvin. Se kuitenkin kääntyy makuulle minua kohti eikä jäljen suuntaisesti. Treenattiin myöhemmin sitä jäljen suuntaista makuuta ja Maarit neuvoi tähän, että kun haluan rakentaa koiralle lisää esinemotivaatiota, voisin hihkaista hyvät ja jessit heti kun se merkkaa esineen. Aina koko ilmaisu-tapahtuman ei tarvitse olla koko ilmaisurimpsun mittainen, vaan voin merkata koiralle kun se paikallistaa esineen ja vaikka vapauttaa taaksepäin palkalle. Sitten sen jälkeen mennään yhdessä katsomaan esinettä ja asetutaan siihen makuulle jäljen suuntaisesti siinä syöden ja rauhoittuen. 

Ekan jäljen lopussa, kuva Jessica Ristimäki


Tässä kohtaa katsottiin myös sitä hetkeä, kun koira on palkattu ja se lähetetään jatkamaan. Lee oli siinä kohdin heti valmiina, nousee ylös ja saattaa ikään kuin varastaa jatkamaan jäljestystä. Nyt sain muistutusta, että pellolla on säännöt ja tietynlainen kurinalaisuus. Leen tulee käydä makuulle palkkauksen jälkeen, että voin rauhassa esim laittaa palkat taskuun, suoristaa liinaa ym ja koiran tulee se aika maata rauhallisena ja keskittyneenä odottaen lupaa jatkaa. Kun mielentila on hyvä, koira on keskittynyt ajattelemaan jälkeä, voin tiputaa sen eteen pari namia maahan ja samalla kun se syö, annan luvan jatkaa. Näin päästää etenemään välittömästi nenä maassa eikä ampaisten eteenpäin. 

Kulmat oli tässä treenissä omasta mielestäni ihan sähellystä, mutta itse jäljestys ja esineet kohtuullisia. Eli oli kiva jatkaa. 
Seuraavat jäljet tehtiin Maaritin ohjeiden mukaan. Leelle tallasin neljä kulmaa, joista ekassa ei yhtään ruokaa, tokassa ruokaa kulman jälkeisillä askelilla ja kaksi viimeistä oli namitettuina täysin. Tällä jäljellä keskityttiin paalulla, jossa pysäytän Leen ensin paalulle. Sen täytyy seistä siinä hetken rauhoittuen ja tasaista mielentilaa hakien. Ei sählätä, vaan selkeä seis-hetki. Paalulla on namikasa, jota koira saa katsoa, mutta vasta luvan kanssa ottaa. Eli tällä saadaan koirat ehdollistettua mm paalun tärkeyteen ja siihen, ettei lähdetä koheltamaan. Tässä Lee siis tuijotti namikasaa, vapautin sen ja annoin luvan aloittaa jäljen. Nyt jäljestys oli asiallista jo ensimmäisestä hetkestä lähtien. 

Tokalla jäljellä harjoiteltiin lisää koiran suoristamista esineelle, siitä lähtöä ja niitä kulmia, mutta niistä en osaa nyt kertoa enempää. Esine-ilmaisua vahvistettiin lisää koiran ollessa vapaana niin, että heitin kepin peltoon, Lee lähti sitä etsimään ja heti kun se löysi sen, niin ihan heti jes ja pallo palkaksi. Eli näitä voitaisiin tehdä lisää ja enemmänkin. 

Viimeinen jälki olikin neliö, noin 40 x 30 x 40m mittainen ja se oli vapaan liinan treeni. Jälki oli namitettu alusta loppuun ja siinä oli lopussa yksi esine jäljen päättymisen merkiksi. Tämän harjoituksen tarkoituksena oli opettaa koira itsenäiseen työskentelyyn välittämättä ohjaajasta. Myös myöhemmin piikkien kohdalla koira tarvitsee taitoa, että,se jäljelstää liina löysällä ihmistä kohti. Tämä siis turvallinen tapa treenata sitä. Joten koiran lähtiessä jäljelle minun tuli laskea liinasta irti ja antaa koiran tehdä töitä. Kaameeta, se menee yksin! Se ihan varmasti vetää nyt laukalla mutkat suoriksi. Vaan niin se Lee teki jälkeään, teki hyvät kulmat ja työskenteli paremmin kuin koskaan. Minun tuli kävellä koiran rinnalla, mennä koirasta ohi tai seistä siinä neliön keskellä. Koiran työskentely ei tulisi olla ohjaajasta riippuvaista. Kun koira työskenteli hyvin, sitä sai sanallisesti kehua, mikä oli minulle vaikeaa, koska ajattelin, että se on jotenkin haitallista, mutta päin vastoin, koiralle tulee lajista toiseen antaa palautetta kun se tekee oikein. Aluksi kehuni oli inasen liian innostavia, että Lee nosti jäljeltä katseensa minuun, mutta oivalsin itse, että mitä kehua se kuuntelee tukea antavasti vahvistaen työskentelyä. Todella hyvä oivallus kaikkeen jäljestämiseen. Viimeisellä suoralla työnsi takaa kova tuul Leetä eteen päin ja se lähti kaahottamaan jäljellä. Tässä sai sanallisesti huomattaa, että nyt kunnolla hommia ja huomautuksen jälkeen Lee teki elämänsä parhaan ja suoran ilmaisun esineelle. Tippui ja tömsähti siihen esineelle ihan kuin oppikirjoissa. Käsittämätöntä. Isoin murheistani jäljkitreeneissä on nyt ollut, että Lee on hidas ja vaivautunut esineen löytäessään, mutta kun sille päivän aikana kerrottiin selkeämmin, miten sen tulee toimia, se teki entistä paremmin. 

Vapaan liinan jäljestäjä Lee





Vapaan liinan jäljestäjä Kitty

Kouluttaja ja koiran ohjaaja siinä vaan juttelee, kun Kitty ajaa jälkeään ;-)

Olinko pätevä? 



Eniten tässä kesän aikana on pohdituttanut, että voiko samalla koiralla tehdä sekä peltoa että metsää. Maaritin vastaus oli, että peltojäljestys tukee aina metsää, mutta toisin päin metsäjälki syö peltojäljellä saavutettuja asioita. Kuitenkin itse mietiskelin, että Lee on ajanut 30 metsäjälkeä ja pystyi siirtämään osamaansa asian melko sujuvasti pellolle eikä se nyt ihan surkeinkaan siinä ollut. Joten löysin tämän päivän jälkeen itselleni mielenrauhan, että voidaan treenata näitä molempia lajeja. Minun on vain itse päätettävä, että kuinka pitkälle haluan lajit treeneissä viedä ja sitten ehkä kilpailukaudella ennen koetta kannattaa vahvistaa juuri sitä maastoa edellinen kuukausi, mihin ollaan menossa. Metsäjälkikoira ei kuitenkaan uransa alkuvaiheilla käy kovin usein kokeissa verrattuna toko, rally tai agikokeisiin, joten uskon, että molemmat lajit on meille ihan mahdollisia. Itsellä täytyy olla vain selkeä mielikuva, että mitä tehdään, mutta näinhän se on kaikissa lajeissa. Samoin myös itse jälkitreeneissäkin on hyvä päättää, mitä asiaa treenataan, sillä on hölmöä yrittää kaikkia yhden jäljen aikana. 

Päivän aikana puitiin eri koirakoiden juttuja, haasteita ja oppikirja esimerkkejä ja paljon jäi vielä pohdittavaa. Kirjoitin tähän tekstiin asioita niinkuin itse ne ymmärsin, joten koko totuuden kuulisi vain Maaritilta. Jos peltojälki yhtään kiehtoo, niin suosittelen lämpimästi Maarittia kouluttajaksi. Häneen voit tutustua häneen esim facebookissa Tmi jälki käteen - sivujen kautta. 

Myytin Elämän Tarkoitus

Myytin Tulikivi


Kiitän Leen kasvattajaa Jessicaa, joka oli mukana koko päivä, kiinnostuksesta meidän treenejä ja jälkiä kohtaan. Kiitos Annalle, että järjesti meille tämän päivän ja kiitos Sennille, että päästiin Leen kanssa kyydissä. 
Myytin pätevät jäljestäjät, kuva Maarit Rokkamäki Tmi jälki käteen.



lauantai 25. elokuuta 2018

Monen lajin ja treenin elokuu

"Lee alkaa olla sen ikäinen, että sen kanssa on voitu siirtyä piperryksistä isompien koirien treeneihin,  joten olen myös treenaillut sen kanssa entistä suunnitelmallisemmin. Toki sen saisi nopeammin kisakuntoiseksi, mikäli keskittyisi yhteen lajiin, mutta en osaa nyt kumpaakaan; pitää kiirettä enkä keskittyä yhteen lajiin. Sen verran tunnistan itsessäni kilpailuviettiä että suunnitelmia ja koepäiviä on merkattuna kalenteriin tulevaisuutta ajatellen. 

On se kuitenkin vielä niin ihanan lapsi :)

Pk-tottiksen alkuja Lee on käynyt tekemässä kanssani Tavesin ja Kyötikkälän kentällä. Näistä yksi iso asia oli työnalla, nimittäin kahden luoksetulon erottelu. Lee on ensin oppinut tulemaan Tule-käskyllä suoraan sivulle. Käytän sitä käskyä tokon luoksetulon ja alo-hypyn tulemisiin. Pk-puolta varten työn alle tuli Tänne, mikä tarkoittaa suoraan eteen istumaan. Ja tästä tulikin tosi vaikeaa. Unohdettiin tule hetkeksi ihan kokonaan ja Lee tuli eteen istumaan läheltä, vähän kauempaa ja kaukaa. Laitoin ulkotreeneissä törpöt jalkojeni molemmin puolin estämään, ettei pyri sivulle vaan suoraan eteen istumaan. Tuli epävarmuutta, mikä näkyi vauhdin hidastumisena. Tuli eteen istumista, mutta puoli metriä ennen oikeaa paikkaa. Saattoi tulla pari ihan täydellistä eteen istumaan tuloa täydestä laukasta, mikä antoi uskoa, että tämä voi huomennakin onnistua. Mutta seuraavana päivänä tuli ihan vinoon. Joten ei nyt väännetä sitä enempää, sillä bh-koe on suunnitteilla ensi kevääseen ja sitä ennen voitaisiin jo ilmoittautua toko aloon. Joten kuka sanoi, että koiran on helppo erotella käskyjä? Harmitti, kun en osannut tätä opettaa, mutta päätin, etten jää nyt harmittelemaan sitä. Katsotaan myöhemmin....

Kivoina asioina on tehty jonkin verran seuraamista ja "yhdessä"-käskyllä kentälle siirtyminen alkaa olla meidän vahvuuksia. Kentällä oli myös Anu Holma kameran kanssa, joka sai meistä kuvan, missä Leellä on iloinen ilme seuraamisessa. Se on ihan tärkeintä meidän keskinäisessä tekemisessä. 

Pk-tottikseen liittyen on kuunneltu laukauksia ja Lee ei reagoi niihin, joten turvallisin mielin voin olla tämän suhteen. Lisäksi Lee on uutena asiana opetellut kiipeämään Tavesin ke tällä olevaa pikku-A estettä niin, että esteen toisella puolen on namikippo. Lee kiipee esteen, käy syömässä namin ja tulee sitten takaisin minua kohti lelupalkalle. Haluan, että se oppii heti sen, että este mennään aina mennen tullen. 

Metsäjäljillä on keskitytty erityisesti nyt janoihin. Lee teki elämänsä ensimmäisen takajäljen yhtenä keskiviikkona Koivumäessä, kun se lähti vaan tuulen viemänä jonnekin päätyen takajäljelle ja päätin, että nyt tämä asia pitää ihan oikeasti sille opettaa. Miinu ja Pipsa olivat olleet juuri jälkipäivässä, missä tätä asiaa oli opeteltu ja niin mekin nyt alettiin. Lee treenaa nyt sitä, että se etenee suoraan metsässä kohti puussa olevaa merkkiä. Merkki laitetaan niin isoksi ja näkyväksi, että koira näkee sen. Alkeisopetuksessa ihminen tallaa edestakaisen jäljen merkille, kun se vie sen sinne puuhun. Merkin alla on namikippo. Näiden avulla saadaan koira kulkemaan suoraan kohti merkkiä. Myöhemmin ihmisen tallaus merkin viennissä häivytetään ja tavallaan jäljen tallaaja jättää sinne metsään sen merkin, mitä kohti lähetän koiran ja tässä vaiheessa koira osaa jo edetä suoraan eteenpäin metsässä. Lopputuloksena toivotaan, että koira tietää, että sen pitää edetä suoraan ja vain itsevarma koira etenee näin, kunnes se kohtaa jäljen ja nostaa sen oikean suunnan. 

Lee on vastannut tähän treeniin todella hyvin, joten maltetaan tehdä huolella tätä perusopetusta, sillä isot pisteet on janoilla jaossa. 

Metsäjäljen sijaan olen käynyt Leen kanssa pellolla jäljestämässä. Tämä nousi siitä, että inhoan hirvikärpäsiä ja kammoan maa-ampiaisia. Pellolla en ole törmännyt kumpaankaan. 
Peltojäljellä Lee oli parempi kuin uskonkaan ja sen jäljestystä on siinä helpompi tarkkailla ja tulkita kuin metsässä. Heti jos ajetaan jälkeä korkealla ruoholla sen nenä kyllä nousee, mutta se on myös ihanan tarkka, kun mennään matalalla nurmella. Kulmissa se on parempi kuin Aron, koska se ei ole oppinut, että se tekisi mitään isoja ympyröitä. Toki sen jäljestysvauhti on luonnostaan rauhallisempi, joten se ei hukkaa jälkeä sen vuoksi. Eniten pohdiskelen tätä, että kannattaako näitä kahta eri lajia treenata rinnakkain, mutta olemme menossa huomenna Maarit Rokkamäen jälkikoulutukseen, joten toivottavasti saan sieltä suuntaa antavia vastauksia. 

Mitäs jäljen lopussa tehdään, kun herkut on syöty? No voidaan heittää vaikka pallo :)




Lee on treenannut kanssani myös rallya ja tokoa. Rallyssa on opeteltu yhdessä uusia asioita, takapään käyttöä ja käännökset ja pyörimiset vasempaan alkaa näyttää sellaisilta, että niitä voi esitellä muillekin. 
Tokossa on otettu paikallamakuuta ja opeteltu seuraamista liikkurin käskyjen mukaan. Eilen käytiin hallilla tekemässä kokonaisuustreeni, mikä oli Leen tähän astisista paras. Tehtiin kokeenomaisesti seuruu, hyppy, pito, luoksetulo ja kaukojen aloitus. Lee oli todella kiva ja innokas. 

Paikallaoloa Meea bordercollien kanssa.

Ilmojen viiletessä on alettu lenkkeillä lisää. 

Aloittelin myös varovasti juoksulenkit koirien kanssa, mutta Aronin leikattu jalka otti itseensä kolmannen juoksulenkin jälkeen. Tein lenkin suunnitelman kera, missä ekalla kertaa juoksimme 10 min normilenkin puolivälissä. Sitten kolmen päivän päästä juoksua 12min ja siitä kolmen päivän päästä 14 min. Aron ja Lee juoksee yhdessä niin hyvin ja remmit on kiinnitettynä juoksuvyöhön, että omat kädet saa vapaasti liikkua. Kolmanen lenkin jälkeisenä iltana Aron ontui aivan selvästi, joten kyyneleet kurkussa kävin hakemassa sille tulehduskipulääkettä ja Aron huilasi sen kanssa pri päivää. Ontuma meni tällä ohi ja nyt ei olla juostu, menty vain tavallisia lenkkejä. 

Lee eloikuisessa pellossa

Rayn kanssa olen tehnyt päämäärätietoisesti kuntoon heikkoja asioita. Näitä ovat peruutukset ja merkille meno. Se pitää niin kiinteää kontaktia seuratessaan, että kun pitäisi lähteä sivultani pois, se ei tiedä yhtään mihinkä sen pitäisi mennä. Joten opeteltiin, että käskyllä merkki saa ensin katsoa merkkiä, käsiheilautuksesta sitten lähteä merkille. On tehty nyt tätä viikon verran ahkerasti ja nyt se toimii :)



tiistai 7. elokuuta 2018

Agimutsi reissaa

Meidän perheessä oli odotettu näitä kisoja; Pietarsaaren junioreiden ja nuorten agilitysm:ät. Olin toivonut töissä hyvissä ajoin viikonlopun vapaaksi ja lupautunut kuljettamaan Petran ja Siljan koirineen paikan päälle. Mukaan lähti myös Lee ja Aron, sillä ne hoituu kivasti siinä matkassa mukana. Elvis jäi kotiin, autoon ei vaan olisi mahtunut enempää koiria.


Lähdimme perjantaina matkaan ja ensimmäinen etappi oli Ylistaro, missä oli sovittu majoitus Siljan isomummun luokse. Ylistarosta olisi enää reilun tunnin matka Pietarsaareen, joten siitä olisi helppo jatkaa lauantai-aamuna kisapaikalle. Ja miten ihana mummu odotti siellä pohjanmaalla meitä. Mummu nimittäin asui unelmien pitsihuvilassa ja pihassa oli useampi pikkumökki, josta sain ihan oman mökin käyttööni. Tässä mummulassa laskeutui kuin aikakoneessa monien vuosikymmenien taakse. Talon seinissä oli alkuperäiset 80-vuotta vanhat tapetit ja ihania vanhoja tavaroita huoneet täynnä. Sen ovet ja ikkunat oli alkuperäiset ja siellä tuoksui sellainen nostalginen mummulan haju. Mummulla oli tietty kaapit loputtoman täynnä ruokaa ja saatiin vaikka minkälaista iltapalaa pihan ulkokeittiössä. Auringonlasku näillä lakeuksilla oli myös sellainen, mitä en unohda koskaan.



Seuraavana aamuna jatkettiin kohti kisapaikkaa. Siellä oli iso urheiluhalli järjestetty agilitykisojen käyttöön. Tilaa oli valtavasti. Halli oli ihanan viileä ja häkit mahtui hyvin sen laidoille. Verryttelytilaa oli käsittämättömän paljon. Kaikki järjestelyt oli kisoissa viimeisen päälle ja ruotsinkielisyys tarttui mukavasti siinä päivän aikana. En voi kuin ylistää kisajärjestelyitä ja kisapaikkaa. Aikataulut piti, ilmoittautumisessa ei ollut jonoa. Kantiinin myyjät olivat iloisia.
Raykin oli iloinen.

Petra ja Ray aloittivat kisapäivän medien hyppyradalla ja Petra kilpaili 15-18.vuotiaiden nuorten sarjassa. En puuttunut mitenkään radalla tehtäviin ohjausvalintoihin, vaan luotin jo siihen, että kyllä Petra itse tietää, mitä siellä tekee. Toki olen jo auttamattomasti tipahtanut agilityn ohjauksistakin, että turha siinä on väliin säätää. Oma hommani oli kävelyttää Rayta rataantutustumisen ajan, kun Petra starttaisi luokassa heti neljäntenä.

Ja niin ne teki ekalla radalla nollan. Nopeampia nollia tehneitä koirakoita oli, mutta Petra taisi olla kuudes tässä luokassa. Lähtijöitä oli kaikkiaan 25 koirakkoa. Oli tosi kivaa, että pari teki nollan tällä radalla, koska asetelma oli tämän jälkeen lisääntyvän jännittävä.

Silja ja lyhytkarvacollie Dara lähtivät makseissa hyppyradalle ja valitettavasti Dara taisi olla vielä vähän kokematon näihin kisoihin. Pari on kisannut vasta ykkösluokassa tänä keväänä/kesänä muutaman startin verran ja vaikka treeneissä Dara on ihan jäätävän hyvä, taisi se jännittää uutta hallia, sen kuulutuksia ja yleisöä. Jännitys näkyi Darassa niin, että se alkoikin menemään verryttelyssä joidenkin rimojen ali eikä hypännytkään niitä. Ja kun huomattiin tämä, oli aivan liian vähän aikaa tehdä ongelmalle mitään. Ja radalla pari hylkäytyi kolmannella hypyllä, kun Dara alitti sen. Kun tämä pari pääsi jatkamaan radalla eteenpäin, teki Dara todella hienon pujottelun ja meni loppuradan tyylikkäästi, mutta virhepisteitä oli kertynyt siinä alkuradalla jo melko paljon. Kannustettiin Siljaa, että radalla oli tosi hyviä pätkiä ja eteenpäin vaan.

Iltapäivällä homma jatkui agilityradalla. Petra ja Ray lähtivät iloisesti ja ohjasin tekemään radan "raivolapsi"asenteella. Tämä on meidän perheessä sellainen vitsi, mutta silloin, kun Petra lähtee tällä asenteella radalle, on koiran ohjaus sellaista, että Rayllä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tykittää täysillä ja lujaa käskettyyn suuntaan. Ja niin ne teki elämänsä parasta agirataa, jossa yhdellä hypyllä valssi ihan pikkuisen valahti. Ihan sen verran, että Ray ajautui hypystä ohi. Tuomarin käsi nousi, mutta ohitus oli niin pieni, että Petra sai samantien korjattua Ray hypylle ja menivät varmoina virheettä maaliin.

Ja kun lopulliset tulokset julkistettiin, oli Petra ja Ray yhteistuloksella neljänsiä. Vautsiiii! Vuosi sitten sijoitus oli viides, nyt paransivat. Mahtavaa. Toki Petraa pikkuisen harmitti, että mitali olisi ollut kaulassa, jos se yksi valssi ei olisi valunut, mutta tätä se agility on. Kaikki voi olla niin pienestä kiinni. Oli kuitenkin kiva olla mukana onnistuneissa radoissa ja todeta, että Petra ja Ray menivät niin hyvin kuin ikinä osaavat.

Kuva Jukka Pätynen

Luokan voitti Tamskilaiset tytöt; Milja ykkösenä, Isa kakkosena ja Heidi  kolmantena. Iloittiin Petran ja Siljan kanssa Tamskin murskavoitosta, että neljä ensimmäistä sijaa tuli meidän seuraan. Myös junioreiden sarjassa Tytti voitti suomen mestaruuden, joten ilo oli tästä moninkertainen. Tytti ja Heidi ovat samassa Tamskin nuorten valmennusryhmässä, jota valmentaa Räsäsen Minna. Lämmin kiitos Minnalle hyvin tehdystä valmennuksesta.

Kisojen aikana hyödynsin kisapaikan häiriöitä ja treenasin Leen kanssa hallissa moneen otteeseen. Sain huomata, että Lee keskittyi tosi hyvin minuun ja sain tehtyä monta hyvää pätkää. Se ei välittänyt yhtään ympärillä menevistä koirista eikä ihmisistä.

Kisojen jälkeen käytiin kävelyllä hallin ympäristössä ja pakattiin koirat/häkit autoon. Meillä oli kaikilla kauhea nälkä, joten ajettiin Pietarsaaren keskustaan, ostettiin sieltä pitsat ja suunnattiin niiden kanssa piknikille kohti merenrantaa. 6 kilometrin päässä keskustassa olikin meri ja sen huikeat hiekkarannat. Harmi, että koirilta oli kielletty hiekkarannoille meno, mutta kun oltiin syöty pitsat, tehtiin hyvä lenkki ja suunnattiin sivummalle meren rantaan. Löydettiin semmoinen hyvä poukama, missä ei ollut muita ihmisiä eikä koirankieltokylttejä. Ray taisi olla ensimmäinen koira meressä. Se on niin uimahullu.

Leen katseessa on vaan pykälän verran enemmän uimahulluutta



Aron



Iltasella palattiin Ylistaron mummulaan ja taas meitä odotti grillimakkarat, salaatit, leivät ja pastat. Käytiin suihkussa ja taisin nukahtaa samantien kun sain pääni tyynyyn.
Ray sai palkinnoksi hyvästä suoriksesta herkkuluun, mitä se nakersi mummulan pihassa.


Sunnuntai-aamuna herätin tytöt aikaisin aamulla ja jatkettiin reissua kohti Saarijärveä. Sehän on melkein kotimatkan varrella? No ei nyt ihan, mutta siellä oli vepeleiri menossa ja olin saanut peruutuspaikan Leelle sinne sunnuntaille. Joten klo 9 olimme Saarijärven Ahvenlammen camping-alueella. Ihan paras paikka vepeleirille. Ollaan oltu Aronin kanssa siellä kahtena kesänä ja paikka tuo paljon muistoja mieleen.

Tämä kesä on ollut pettymys vepeilyn suhteen. Ilmat on olleet täydellisen lämpimät vepeilyyn, mutta ryhmämme ei ole treenannut nyt heinäkuussa lainkaan itsestä riippumattomista syistä. Olenkin sitten vaan uittanut Leetä ja tehnyt itsekseni sen mitä pystyy. Lee on vetänyt minua pieniä pätkiä rantaan, kun olen ollut sille hukkuva ja samoin on leikitty köydellä ja se on saanut vetää sitä.
Pääsinkö oikeesti vepeileen?


Nyt vepet alkoivat veneestä hypyllä, missä ensimmäisellä kertaa Lee haki vähän kohtaa, mistä hypätä. Toisella hypyllä vene vietiin sinne kisamatkan päähän eli 50m poijulle ja Lee loiskautti itsensä veteen välittömästi käskyn kuultuaan. Kouluttajana ollut vepetuomari Jyrki sanoi, että Lee istuu todella kauniisti vieraiden ihmisten kanssa veneessä ja sen uinti on nopeaa ja äänetöntä. Olin hyvin ylpeä koirastani. Samaan aikaan olin kuitenkin Aronin vuoksi surullinen, sillä on jotenkin haikeaa huomata, että siitä on tullut vanha ja sen vepeily on sellaista, mistä haikeudella luovun. Vaikka Aron kuntoutui hyvin helmikuun polvioperaatiosta, ei se halua enää uida sillä tavalla kuin ennen. Muutaman kerran olen pakottanut sen mukaan uimaan pidemmälle, mutta sen uiminen näyttää raskaalta ja jos se saa itse valita, jää se rantaan vain seisoskelemaan. Ja mottoni kaikessa harrastamisesessa on, että molempien pitää nauttia siitä mitä me tehdään. Joten on aika myöntää, että päästiin Aronin kanssa vepessä pitkälle. Se olisi ollut tosi hyvä vepen voittajaluokassa, mutta koiran vuoksi jätetään se nyt sitten. 
Onneksi tytöt lähtivät treenien aikaan lenkille ja ottivat Aronin mukaan, joten oli silläkin ihan mukavaa.

Kakkosrastilla tehtiin hukkuvaa. Lee sai katsella usean koiran verran, kun muut hakivat hukkuvaa vedestä ja kyllähän veneestä putoava polskiva ihminen on sellainen ärsyke, että se herättää koiran kuin koiran. Omalla vuorollaan Lee haki ensin vain patukkaa hukkuvalta, sitten lisättiin siihen pienet pätkät hukkuvan vetoa. Treeni onnistui todella hyvin.

Ruokatauon jälkeen oli vuorossa veneen haku ja tässä Lee lähtee hyvin rannasta veneelle. Se myös jo veti pätkän venettä ilman apuja ja kouluttaja sanoi, ettei se näyttänyt vaikuttavan mitenkään Leen uintiin. Lee kuitenkin irroitti veneen köydestä heti rannassa kun sen tassut osuivat pohjaan. Jatkoa ajatellen on tärkeää, että Lee tuo köyden minulle käteen asti.

Tehtiin myös esineen vientiä, mutta tämä liike on meidän heikoin. Lee lähtee viemään esinettä, mutta siinä kohtaa kun pitää uida esineen kanssa minusta pois päin, loppuu sen usko ja se kääntyy takaisin rantaan. Nyt kun pääsisi vielä jonnekin vepeilemään, menisin itse sinne veneeseen ja kannustaisin sieltä tuomaan esineen minulle. Siirtäisin sitten tämän jälkeen homman siihen, että esine viedään minusta poispäin vieraalle.

Päivän päätteeksi Lee teki vielä yhden veneestä hypyn ja ui rantaan. Tämä oli loistava hyppy ja lopetus vepepäivälle. Huomasin, että kokonaisuutena Lee osaa jo monta juttua ja sillä olisi täydet mahdollisuudet soveen, mikäli saisin treenattua sitä lisää. Jyrkin kanssa juttelin, että veneen ja hukkuvan vetäminen on kuitenkin sen verran rankkaa, ettei niitä kannata tehdä yksi vuotiaalla kovin paljoa. Ehkä tämänkin vuoksi ihan hyvä, ettei päästä hötkyilemään liikaa. 

Kotiin ajettiin väsyneinä, mutta onnellisina. Samana iltana piti ilmoittaa Petra ja Ray ensi viikon Tamskin agikisoihin ja Sastamalan agikisoihin, joten niissä tunnelmissä agimutsi jatkaa roolissaan. Kustannan, kannustan ja kuskaan :-)