tiistai 20. kesäkuuta 2017

Kesää

Takana taas muutamat vepetreenit.
 Niissä tehty tarkkaan suunnitellusti sitä, että koiran tulee uida rantaan ilman minua itsenäisesti ja päätetty vahvistaa, että se olisi koiralle palkitseva paikka. Rantaan jää palkat/ herkut ja kun vepetreeeneissä on riittävästi henkilökuntaa, auttaa rantaan jäänyt ihminen Aronia tulemaan kohti palkkaa. Näillä pyrin siihen, ettei Aron haluaisi ratkaista rantautumisen porttien väliin, koska se on palkitsevampaa kuin rantautua lähimpään kaislikkoon. Ja, että se tekisi valinnan tästä erityisesti koetilanteessa.

Ollaan tehty vinoja veneen hakuja ja vahvistettu tätä "palkitseva ranta"-ajatusta. Treeniä on myös helpotettu niin, että koira on uinut veneelle ja saanut välillä sieltä pelkän köyden, jonka kanssa uida palkkakohteeseen. Aina ei siis tarvitse vetää venettä perässään. 

Vepetreenien lisäksi olen käynyt kerran uittamassa Aronia niin, että kahlasin itse vedessä ja sen verran syvällä, ettei Aronin tassut ulotu pohjaan. Tehtiin pelkkää uintia. Välillä käytiin rannassa huilaamassa ja sitten taas tehtiin lenkki. Näitä olisi nyt hyvä tehdä pari kertaa viikossa kunnon kohotus ajatuksella. Vesi oli jo sen verran lämmintä, että itse pystyin olemaan järvessä jäätymättä. Ja ei maksa mitään :).

Pakkouintia, mihin voin tehdä valituksen kysyy Aron.

Päästiin myös viettämään aikaa Vammalan mökille ja se on koirien mielestä parhautta. Saa olla pihalla koko päivän. 

Ja pelata krokettia

Ja nautitaan vaan yhdessä olosta.


Mökki on sillä tavalla syrjäseudulla, että Aronin kanssa voi lähteä pyöräilemään ilman remmiä, koska ketään ei tule vastaan. Aron juoksee ravia edelläni ihan innoissaan. Itse tulen maisemista nauttien perässä, jylhiä korpimetsiä ja elävää luontoa. Ja niitä metsäteitä riittää, joten 10 km menee tällä tavalla helposti. 
 
Aron menee siellä edellä ja yritän pysyä perässä.

Ja välillä on hyvä ottaa kunnon päiväunet mökin terassilla, että taas jaksaa.



keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Vain vepeä

Siinä se otsikossa tulikin. Ollaan nyt täysin tämän kesälajin pauloissa ja täydessä vauhdissa rakentamassa kokeen vaatimaa osaamistasoa. Löydettiin pieni, mutta sitäkin innokkaampi veperyhmä, joten on saatu viikon sisällä paljon toistoja sekä vahvistettua kokonaisten liikkeiden palasia.

Liike 1. Veneen nouto: Tätä varten on otettu nyt monta pelkästään veneestä hyppyä veteen. Yksinkertaisimmillaan niin, että superherkku + frispii rantaan, meidät soudetaan Aronin kanssa järvelle ja mene-käskyllä Aron on nyt hypännyt pois veneestä ja uinut rantaan. Ensimmäisten treenien kaltainen epäröinti on jäänyt pois. 
Sitten on tehty semmoinen treeni, missä kaksi venettä lähtee rannasta. Toisessa olin minä Aronin kanssa ja toisessa veneessä oli Aronin rakas frispii. Koko siirtymisen ajan pidin Aronin focuksen siinä toisessa veneessä ja kun asetelma oli järvellä valmis, lähetin Aronin sille veneelle, heti kun loikkasi järveen, lensi frispii veneestä. Sai sen kanssa sitten uida rantaan. 
Vietiin tämä liike vielä lähemmäksi sitä valmista liikettä, joten sama asetelma, mutta frispiin sijaan köysi lensi veneestä. Aron lähti käskystäni veneelle, selvästi odotteli hetken frispiitä, sitten nappasi köyden suuhunsa ja vei veneen rantaan. Eli tähän täytyy saada vain toistoja lisää.

Liike 2. Ohjattu veneen nouto. 
Aron on nyt hakenut yhtä venettä suoralta linjalta. Sitten vinoilta linjoilta. Ne vinot on vaikeita, koska haluaisi rantautua lähimpään rantaan veneen kanssa. Huomasin, että jos aloin natseilemaan portti-käskyni kanssa, että pitää tulla porttien väliin, saattoi sylkäistä köyden siihen ja jättää veneen. Tämä taisi tapahtua kerran. Joten ei auta kuin vahvistaa vaan positiivisella tavalla, että mielikuva koiralla on koko ajan niin, että tämä on kivaa ja koira on taitava. Motivaatiosta täytyy pitää nyt huolta. Joten tehtiin pari helpompaa juttua kuten että Aron haki vinossa asemassa olevasta veneestä pelkän köyden ja kun tuli sen kanssa maalilinjalle, sai hirveesti kehuja ja palkkaa. Yritän saada koiralle mielikuvan, että maalilinja on kaikkein paras maailmassa. 
Eilen huomasin, että kova tuuli saattaa viedä venettä sivusuunnassa reippaastikin eri paikkaan mihin haluaisi, joten taistelutahtoa vaaditaan koiralta. Lisäksi Aron luovuttaa köydestä rannasta melko pian, kun sen tassut osuu pohjaan ja yritän olla huolestumatta tästä. Vahvistetaan ennen ja jälkeen, että köysi ja sen kiskominen on parasta. 

3. Pelastusrenkaan vienti.
Tämä on nyt meidän liikkeistä paras. Vie sen isoimman pelastusrenkaan epäröimättä. 

Luovutustilanteessa suu aukeaa köydestä vähän ennen aikojaan, joten rannasta annettu pidä käsky paria metriä ennen luovutusta puree toivottavasti tähän. Sylkäisi kerran köyden suustaan, kun vastaanottajalla oli jo makkara näkyvissä. Pitää muistaa, että kokeessa köyden vastaanottaja ei yritä saada köyttä koiralta vaan päin vastoin, koiran tulee tarjota köyttä veneelle.

4. Hukkuvan nouto.
Tätä ei olla nyt päästy tekemään, mutta treenataan tästä liikkeestä sitä kohtaa, että hypätään liikkuvasta veneestä. Ja uimakuntoa tämä liike vaatii, joten välipäivinä kerätään voimia ja yritetään uida silti mahdollisimman paljon. 

Ja meillä on koepaikka heinäkuun ekalle viikonlopulle, että sillä sitä nyt uidaan ja nautitaan. En tajunnutkaan kuinka virkistävä elementti on järvi ja sen ääressä treenaaminen. Alku ja loppulenkit tekee nauttien luonnosta, venestä ja valosta. Kesä on parhaimmillaan!

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Vesipelastusta

Kesä ja vepe - ihan paras yhdistelmä. 

Suurin murhe on, ettei meille löytynyt kotiseudulta ryhmää missä treenata. Yritin, mutta ei päästy tänäkään vuonna  pirkanmaan noutajien veperyhmiin. Ne vielä treenaa joka viikko Kangasalla. Ei auttanut, vaikka laitoin varhain jo vuoden alussa, että meistä ihan varmasti hyvän ryhmäläisen, mahdollisen vepekouluttajan ja kisaavan koirakon ryhmiin. 

Joten sitä on vaan pidettävä silmät ja korvat auki, mikäli vepepäiviä jossakin päin järjestetään. Elokuun lanseerien vepeleirille meillä on paikka - tottakai. Ja rakas Muuramen vepeporukka ottaa meidät siipien suojaan aina kun vaan on mahdollista. 

Joten vepekausi on hyvä aloittaa tarkastelemalla uusia sääntöjä ja avoimen luokan liikkeitä. Mitä pitää nyt opettaa? Mitä voi tehdä jo maalla, mitä pitää ottaa huomioon.....Uusissa säännöissä avo-luokan koiralla on 4 liikettä, jotka poimin screenshotteina itselleni ylös. Alkuperäinen ja kaikki liikkeet kuvina löytyy suomenlandseeryhdistys.fi sivuilta.
https://www.suomenlandseeryhdistys.fi/9

Vepe avoin luokka
1. 

Tässä liikkeessä koiralla saa olla vain yksi ohjaaja ( tai ylipäätään avoimessa saa olla vain yksi ohjaaja). Jos koira pysyy ilman pitäjää veneessä, joka ajetaan tuonne 50 metriin, niin koiraa voi ohjata rannalta. Itse päädyin kuitenkin siihen, että menen Aronin kanssa veneeseen ja tuomarin antaessa luvan lähetän sen veneen noutoon, joka on matkan varrella kohti rantaa ja koiran täytyy napata veneen köysi suuhun ja sen täytyy viedä vene rantaan porttien väliin. Käytössä on vain kolme käskyä ja jokaisesta ylimääräisestä käskystä lähtee -1 piste. Ja jos koira menee rantaan porttien ohi, on jokaisesta metristä -1 piste. Aronille käskyt olisivat mene tai vene, ehkä köyden kohdalla ota ja sitten portti, mikä tarkoittaisi, että nyt vie se vene rantaan porttien ääreen. 

2.

Tässä ollaan koiran kanssa rannassa. Pelastusrengas on valmiiksi vedessä ja siitä tulee käteeni 3 m pitkä köysi. Tuomarin käskystä annan köyden Aronin suuhun ja sanon vie. Aron lähtee viemään köyttä veneelle, joka on 30 m päässä rannasta. Metriä ennen venettä sanon pidä, mikä tarkoittaa, että köyttä ei saa sylkeä veteen ennen aikojaan, vaan siitä on pidettävä kiinni, kunnes koetoimitsija veneessä on tarttunut köyteen. Liike päättyy luovutukseen, joten koetilanteessa kehun koiraa ja kutsun sen palkalle rantaan. Treeneissä se saa aina koetoimitsijalta makkaraa ja vesilelun, mikä suussa voi uida rantaan. 

3. Ohjattu veneennouto

Tässä ollaan koiran kanssa rannassa kun kaksi venettä lähtee samaan aikaan poijuille. Koiran tulee hakea aina sille päivälle päätetty vene, joko vasen tai oikea. Helpoksi tämän liikkeen tekee, että koiran saa suunnata rannalta sen haettavan veneen suuntaan. Vaikeaksi tämän liikkeen tekee se, että veneet eivät ole suoraan edessä vaan 15m sivusuunnassa. Aron on siitä reppana, että kun se saa veneen köyden suuhunsa ja se lähtee kohti rantaa, se melkein samantien lukitsee sen lähimmän kohdan rannasta mihin se päättää mennä. Ja jos se tekee niin, on se ainakin 15 metriä sivussa porteista kun rantautuu. Joten näen jo nyt tässä kohdin meidän isoimmat pistemenetykset. Käskyissä käytän hae käskyä ja kun koira saa köyden suuhun huudan tuo. Jäljelle jää yksi käsky, jota käytän porttien väliin kohdistamiseen. 
4. 
Hukkuvan pelastaminen on kiva liike, mutta tässä koiralla on eniten uitavaa ja se tehdään kokeessa viimeisenä. Istun koiran kanssa veneessä, joka ajetaan 30m poijulle. Hukkuva on veneessä, joka on 50m poijulla. Tuomarin luvasta minun ja koiran vene lähtee liikkumaan sivusuunnassa kohti toista poijua ja meidän kohdalla hukkuva pudottautuu veneestään. Siinä on koiralla 30 sekuntia aikaa hypätä veneestä, uida hukkuvan luo ja vetää se rantaan. Kun koira ui kohti hukkuvaa, kääntyy minun veneeni ja pääsen rantaan, mistä voin ohjata koiran tuomaan hukkuvan porttien väliin. 

Kaiken kaikkiaan liikkeet on ihan mahdolliset, mutta ne vaatii toistoja ja varmuutta. Ja heti aloin miettiä, että mitä osia voin tehdä valmiiksi ilman kokonaista treeniryhmää. 

Nyt meillä on harjoiteltu köyden vientiä ensin maalla tuolissa istuvalle kohteelle. Aronilla kesti viikko, että sain sen ymmärtämään, että köyden päätä ei sylkäistä ensimmäisellä metrillä liikkeelle lähdöstä vaan se pitää viedä kohteeseen saakka. Sitten päästiin yksittäisiin vepetreeneihin ja nyt tämä köysi, minkä perässä tulee pelastusrengas, onkin Aronille vahvin liike. Se vie pelastusrenkaan oikein mukavasti veneelle. 

Sitten on työstetty porttikäskyä. Nyt jo ahdistaa ne pistemenetykset, jos se ei ui porttien eli maalilinjan väliin. Kokeessa se on vähintään 5 metrin levyinen linja riippuen tuomarista ja Aron rantautuu todella helposti porteista ohi. Koska ykköstuloksen voi saavuttaa vähintään 90 pisteellä sadasta, ei ole varaa metrittäin mennä ohi. Joten talvella tehtiin portti käskyä hallilla, vähän kotipihassa ja treenikentällä. Nyt se on viety järveen. Viritin portit metrin levyiseksi, jolloin koiran on tarkemmin sihdattava itsensä niiden välistä, toki lyhyiltä etäisyyksiltä. En tiedä tuleeko porttikäskystä toimivaa ja hahmottaako koira sitä sieltä järveltä käsin, mutta yritetään kuitenkin.

Jee, siinä on portti. 

Kaiken tämän lisäksi uimakuntoa on kohennettava, laji on rankka. Mitä parempi kunto koiralla, se helpompaa sille on uida kovassa aallokossa vetäen venettä perässä, missä on kyydissä kaksi ihmistä. Kivaa tässä on se, että Aron on lajista innoissaan ja tykkää uida. Joten jatkamme uimista, harjoituksia ja pohdintaa, että miten päästää 90 pisteeseen kolme kertaa vepekautena 2017.



sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Toukokuu - vuoden aktiivisin kuukausi?

Meillä on ollut kovasti ohjelmaa toukokuussa. Niin paljon, etten ole ehtinyt kuin ajatella, että tästäkin saisi hyvän blogitekstin, mutta on jäänyt sitten siihen. Ja en tiedä jaksaako kukaan lukea megapitkiä sepustuksia, joten kirjoittelen nyt lyhyesti kuukauden kohokohdat. 

Ray kävi toukuun ekana viikonloppuna Petran kanssa Tampere kv-näyttelyssä. Sen turkki ei ollut parhaassa kunnossa ja nenänpää vaalea. Ray pigmentit on parhaillaan kesällä, joten talvikuukausina sillä on talvinenä. Ja pigmentti on tärkeä, sillä kyllä se musta nenä on piste iin päälle valkoisella koiralla. Ei siis odotettu viime vuoden kaltaista rop-voittoa, enemmänkin osallistumisen iloa. 

Jenny Rautiainen napsi Raysta muutamat ihanat kuvat, joten tältä se Ray siellä näytti. Tuomarina oli Maria Kovnic.



Tuomari juoksutti valioluokan uroksia monta kierrosta ja edestakaisin ennenkuin päätti järjestyksen. Ray tuli valioluokan uroksista toiseksi, sai sa:n ja pääsi sillä parasuros kehään. Voiton vei Tinan Gizmo. Paras uros kehässä eivät nuoremmat kiilanneet Gizmon ja Rayn väliin, vaikka sa:ta oli jaettu reippaasti ja paras uros kehässä oli muistaakseni 11 urosta. Koska Gizmo oli kansainvälinen muotovalio, oli meille varacacib kuin kultaa. Rayltä nimittäin puuttui enää se yksi cacib, mistä maasta vaan ja niin me saatiin sitten viikko pari myöhemmin sähköpostiin tieto, että Cacib siirtyi Raylle. Fci vahvistaa kansainvälisen muotovalion arvon sitten kun ehtii, mutta kyllä siinä Petralla on sellainen multivalio koira, että harva 14-vuotias koiransa kanssa noin onnistuu. Luonnollisesti kiitämme Rayn kasvattajaa Susanna Nevaa tästä, ilman Suskua tämä ei olisi onnistunut. 

Jos jatketaan Rayn riennoilla. Äitienpäivänä Petra ja Ray kisasivat Jyväskylässä japsimestaruuksista, mutta siellä molemmat radat päätyivät hylkyihin. Ensimmäisellä radalla Ray jäi hienosti istumaan lähtöön ja Petra meni kolmen esteen päähän kutsumaan sitä mukaansa sillä seurauksella, että Ray kiersi ekan esteen. Petra palasi laittamaan Rayn uudestaan lähtöön ja tuli tässä kohtaa hylätyksi. Ei oltu taidettu koskaan jutella, että jos koira ylittää lähtölinjan, ei voi enää aloittaa ikään kuin alusta. Toinen rata oli älyhieno, mutta yhdessä kohtaa Ray hyppäsi hyppyesteen väärästä suunnasta ja hylly oli siinä. Vakuuttavaa menoa tekivät kuitenkin.

Sitten Ray kävi kanssani Tamskin rallykisoissa. Ei oltu ehditty harjoitella kuin pienesti ja totesin jo lähtiessä, että pitäisikö olla menemättä. Rayllä on kaksi kylttiä, mitä se ei osaa....molemmat vasemmalle ja molemmat oikealle. Päätin keväällä opettaa ne sille miten ne tehdään teknisesti oikein, ettei tarvitsisi heittää koiraa käsiohjauksella ja toivoa parasta. Otin opetukseen kanisterin minkä opetin kiertämään vasempaan ja oikeaan siitä kohtaa, että seurautan koiraa kohti kanisteria ja käskyllä vasen lähtee Ray minusta poispäin kiertämään kansiterin ja palaa sivulleni. Tätä tehtiin paljon, niin paljon, että voisin tehdä välissä mitä vaan, mutta Rayn pitää suorittaa oma ratansa välittämättä mihin minä käännyn. Alkoi sujumaan. Otin kansiterin pois ja yllättävän nopeasti sain yleistettyä tehtävän. Rayllä on nyt tosi hyvä 'molemmat vasempaan' kyltti. 

No toki siellä kisoissa oli toiseksi viimeisenä kylttinä molemmat oikeaan. Sitä me ei oltu ehditty vielä opetella niin, että käskyllä oikea se toimisi ja napsastiin siitä kymppi. Sitä ennen muutama yhden pisteen vähennys omaan ajoituksiini liittyen. Rayn kanssa siis tehtiin ensimmäinen voi-luokan hyväksytty tulos 86 pistettä ja olin hirmu iloinen. Nyt me aletaan tosissaan treenaan! Tuomarina Tamskin kisoissa oli Fia-Maria Kivioja. Todella kiva tuomari, suosittelen!

Ostin Raylle oman nouto-esineen palkinnoksi. Petra ja Ray on käyneet tokokurssilla, mutra minulla taitaa olla enemmän sitä kisaviettiä. Raylle pitäisi opettaa nyt kaukoihin hyvä tekniikka ja noutoesineen pito, niin sen kanssa voisi mennä tokon aloluokkaan.


Aronin kanssa on käyty toukokuussa 3-luokan agiradoilla. Jyväskylän kisat ja Salme Mujusen radat olivat meille ne ensimmäiset onnistumisten kisat, sillä kotiinviemisinä oli 2 x 5 ja se ensimmäinen nollarata. Tällä nollalla ei oltu vielä kärkikolmikossa, joten ekan kerran konkretisoitui, miten kovaa ja lyhintä reittiä on mentävä voittaakseen. Mutta silti, se fiilis, että mentiin kuitenkin reippaasti, en varmistellut vaan liikuin ja ohjasin. Ihan mahtavaa. Sitä iloa, minkä voi onnistuneen agiradan jälkeen tuntea, sitä ei voi sanoin kuvailla. Ja koko ajan kun tutustuin rataan soi mielessäni Mikael Gabrielin älä herätä mua unesta-biisi ja otin sen mun ja Aronin taistelubiisiksi. Älä luovuta beibi, tää maailma kuuluu sulle!

Ollaan käyty Aronin kanssa myös ekan kerran Tanja Kurikan treeneissä ja voi vitsit. Yhden kerran jälkeen opin monia uusia juttuja itsestäni ja koirastani. Ihan tosi hyvät treenit. Harjoiteltiin vaikeita välistä vetoja neljän hypyn kanssa ja sitten samaa, mutta niihin tehtiin takaakierrot. Ja tehtiin japanilaisia, joissa välillä ajoitus osui kohdilleen ja välissä ei. Tanjan keskeisin ajatus oli, että Aron tykkää kun sitä katotaan. Aron selviää hypyistä kaukanakin, mikäli vain katson sitä. Silloin sillä on rauha hypätä. Tämän todistaakseen minun piti jättää Aron kentän toiseen päähän istumaan ja tulla itse toiseen. En saanut kulkea koiraa kohti ja siitä paikalta piti ohjata koiraa hyppäämään 4 esteen spiraali välllämme olevien hyppyjen kautta. En olisi ikinä uskonut, mutta kauko-ohjaus onnistui,kunhan  pidin koko ajan katseen koirassa ja ajoitin ohjaukset oikein. Se hyppäsi puhtaasti! Sairaan mageeta!

Helatorstaina käytiin Tamskin valmennusryhmän agikoulutuksessa. Siellä oli teemana, että kellotetaan eri ohjausvaihtoehtoja ja mietitittiin mikä reitti oli nopein. Luonnollisesti ne reitit, missä koiraa kieputettiin siivekkeiden ympäri oli hitaampia, kuin ne reitit, mitkä oli matkaltaan ehkä pidempiä, mutta jatkoja ajatellen suorempia. Ja jouduin poistumaan mukavilta alueilta ja kokeilemaan eri tapoja ohjata sama reitti. Lopuksi tehtiin kokonaista rataa ja kaksi kenttää oli yhdistetty yhdeksi, joten sai juosta ihan kisaetäisyyksiä. Todella kivat treenit. 



Kaiken tämän ohella järjestin jälkikokeen. 

Yksin kukaan ei ole mitään, joten ilman todella hyviä vakitalkoolaisia tämä ei olisi onnistunut. Mutta on siinä jälkikokeessa aina omat puuhansa. Kaikki lähtee jo oikeastaan vuotta aikaisemmin, kun alkaa miettiä maastoja. Tampereen Vetokoiraseuralla on kiva oma tila Koivumäki ja siellä on hyvä järjestää koe, kun esineruudun ja tottelevaisuuden voi pyörittää siinä pihapiirissä ja jälkimetsät etsiä samoilta nurkilta. 
Liisa-Idan avustuksella sitten bongailin kartoista kiinteistötunnukset, soitin maanmittauslaitokselta metsänomistajien puhelinnumeroita ja soittelin maanomistajia läpi esitellen palveluskoiraharrastusta. Meidän onneksi useimmat lempimetsämme olivat tampereen kaupungin metsiä, joten niihin luvat saatiin helposti. Kävin myös lenkillä omien koirien kanssa näissä metsissä ja onneksi kävin, yksikin metsä oli yllättäen harvennettu niin paljon, että metsäkoneen uriin olisi pitänyt jälki polkea. Sille metsälle sitten hyvästit.

Joten kuukausi ennen koetta meni jo hermoillessa, että mikä jälki minnekin. Mikä on järjestys jäljille lähetyksiin. Monelta ollaan ja missä. Kuka tallaa minkä jäljen. Ostin itselleni lahjaksi oksasakset - jokanaisen unelmat. Näin sain näppärästi käytyä pilkkomassa kepit kokeeseen ja kuivatin niitä meidän saunassa kolme viikkoa. Ja olihan siinä vaikka mitä mietittävää, kun jälkikoe muodostuu niin monesta eri tekijästä.

Itse koepäivä oli mitä kaunein ja aurinkoisin. Olisin niin halunnut olla kilpailemassa itsekin ja olisin voinut ajaa Aronilla minkä tahansa kolmosen jäljen. Ne kaikki oli kivoja ja haastavia. Se on muuten hassua, miten eri tavalla kilpailijat näkevät ne jäljet, mitä itse pitää helppoina, mutta toisaalta kolmosluokan 1.5 km matkalle mahtuu jo monenlaista alustaa ja maasto vaihtuu väkisinkin tiuhaan. Onneksi kaikki koirat ajoivat jälkensä, joiltakin jäi jokunen keppi nostamatta, mutta kaikki taisivat tuoda metsästä sen viimeisen ja tärkeimään kepin. Janoilla näki taas erilaisia suorituksia, mutta näistä sitä oppi, ettei yhtään pistettä kannata antaa janalla pois. Jos koira esim käy kakalle kesken janasuorituksen, niin ei taida sen ajatukset olla täysillä siinä janassa kiinni. Ja se oikea mielentila on yhdessä motivaation kanssa älyttömän tärkeä.

No, koe meni kivasti, tuloksia tuli, ykköstuloksia ei suuresti, sillä tottis aurinkoisella kentällä vei monen mahkut. Koirat kiersivät hyppyesteitä ja monenlaista yhteistyötä tuli nähtyä. Mutta omasta mielestäni se tottis on se vaikein osuus. Ja niin se näytti olevan muillekin. 

Joten semmonen toukokuu meillä, näin lyhyesti :)



sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Kevät 2017 - agilitykevät

Kaikki tämän kevään päivitykseni koskevat oikeastaan vain agilityä. Mutta se johtuu ihan siitä, että nostin agilityn omassa mielessäni nextille leveville. Päätin, että yritän kehittyä siinä enkä tyydy mukavuusalueella olemiseen.

 Joten:
- on käyty tekemässä pikkutreenejä hallilla, harjoiteltu meille vaikeita juttuja.
- on videoitu
- on palattu tekemään hyppytekniikkaa ja jumppasarjoja
- otin ylös asioita, joita haluan parantaa esim pakkovalssit tai sylkkärit.
- Kehariryhmän treeneissä päätin, että opettelen radan kokonaan. Ennen ajattelin, että meille riittää ne radan ensimmäiset 15 estettä, kun ei kuitenkaan osata edes niitä. Nyt mentiin viime viikolla 25 esteen rata ja näitä tarvitaan lisää. Mun kunto nimittäin loppui ja olin ihan piipussa silmien pullistuessa päästä, kun oli loppusuora.
- päätin, etten pelkää kolmosluokkia. Päätin käydä kisoissa niin paljon kuin suinkin, että oppisin kisaamaan ja löytämään meidän vahvuudet, saisin rutiinia ja oppisin liikkumaan. Meillä on ollut siis vuosia sellainen kisarutiini, että noin 10-15 starttia vuodessa, jos kaikilta muilta lajeilta jää aikaa tai kisoissa on kivat tuomarit. Ehkä tässäkin pitää siis poistua nyt mukavuusalueelta.
- Päätin parantaa kuntoani ja juosta enemmän.

Ja niin me oltiin tässä ihan hiljan Tamskin kolmosluokkien iltakisoissa Aronin kanssa. Tuomarina Rauno Virta. Itselleni ihan tuntematon henkilö, mutta näiden kisojen jälkeen lähetän sydämen Raunolle. Kivat radat ja ystävällinen tuomari, ehdottomasti jatkoon!

Ekalla radalla otin tavoitteeksi tuloksen. Että saataisiin se meidän ensimmäinen tulos agilityn kolmosluokasta. Olisihan nyt meidän kolmas ja neljäs startti kolmosissa ikinä, joten ei puhuta vielä nollista. Mutta lähdin tekemään sellaista rataa, että tulos olisi mahdollinen.

Ekalla radalla jännitin ja se näkyi tekemisessä. Aron hyppäsi epävarmasti ja kuten tuntuu nykyään aina kolmosten radoilla olevan, oli nytkin; okseri. Tämä on vaikea este Aronille, on aina ollut. Ekalla radalla tässä tippui rima ja samoin alun pakkovalssissa, mutta muutenhan me tehtiin se tulos ja oltiin sijalla 10./35. Vähänkös antoi uskoa tulevaan!

Toinen rata tuntui jo tosi kivalta rataantutustuessa. Suunnittelin hyviä ohjauslinjoja ja toteutinkin ne suunnitelman mukaan. Aron meni mun mielestä jäätävän hyvin. Yksi kaarre oli sellainen, että hypättiin okseri kohti radan takaosaa, sen jälkeen oli nurkassa yksi hyppy ja siitä tultaisiin takaisin päin suoralla linjalla kohti pituutta, keppejä ja rengasta. Minun oli (pakko?) saattaa koira sinne nurkkahypylle saakka, jolloin jäin koiran jälkeen sen mennessä pituudelle. Tätäkin pitäisi harjoitella nyt erikseen. Hyppäsikö pituuden jo vähän vinoon ja ajautui senvuoksi linjalta, mutta edessä oleva koira ehti sujahtaa putkeen vaikka siellä takana huutelin kepit kepit. No, hylly tästä, mutta kisamaisesti jatkettiin rata loppuun eikä koko radan aikana tainnut yksikään rima tippua. Juoksin ja olin ajoissa viimeisilläkin esteillä. Olin niin kamalan onnellinen. Me osattiin!

Petra ja Ray kisasivat seuraavana päivän Tamskin hallilla ykkösluokissa. Itse heitin ne hallille ja jatkoin siitä töihin iltavuoroon. Hiukan oli vaikeaa keskittyä töihin, kun samalla teki mieli vilkuilla Tamskin reaaliaikaista tulospäivitystä. Ekalla radalla Petra ja Ray tekivät kympin: keppien sisäänmeno epäonnistui ja keinulta tuli vitonen, kun Ray loikkasi kontaktilta ennen keinun pään osumista maahan. Kannustin tekstiviestillä Petraa, että jatkakaa samaan malliin. Ja ne jatkoi tehdon nollan ja voittaen luokkansa  seuraavalla radalla. Mahtavaa! Olin tosi iloinen heidän puolesta.

Että agilityllä jatketaan tämä kevät.


Seuraamisluennolla

Olin viime viikolla kuuntelemassa Riitta Kivimäen luentoa aiheesta seuraaminen. Seuraaminen - minulle liike, mikä on kaikkein vaikein opettaa koiralle. Ja tästä syystä Riitan seuraamisluennolle oli päästävä. Kirjoittelin itselleni ylös muistiinpanoja kynä sauhuten, mutta nämä muistiinpanot on omasta näkökulmasta poimittuja, ei siis se ehdoton totuus tai se mitä Riittä täsmälleen tarkoitti.

Luennolla mietittiin, että mitä se seuraaminen oikein on. Sääntökirja määrittää kehykset sille, joissa sanotaan, että seuraamisessa koiran lapa on ihmisen polven kohdalla, koiran ja ohjaajan väli toisiinsa on 10 cm ja rintamasuunta on yhdensuuntainen. Koiran tulee ilmentää halua seurata.

Jokaisella koirankouluttajalla voi olla oma käsitys siitä, miltä seuraamisen tulee näyttää, mutta Riitan koirien vahvuuksia on halu seurata, halu säilyttää katsekontakti, motivaatio yrittää uudestaan, kohteita päin meneminen ei vaikuta suoritukseen ja ryhdikkyys. Mitkä ovat sinun koirasi vahvuuksia?

Mistä kaikki lähtee? Perusasennosta! Siinä koira on ohjaajan vasemmalla puolella, istuu ryhdikkäästi, suuntaa katseen ja pään ylöspäin, on mahdollisimman lähellä kuitenkaan koskematta ohjaajaan.

Opetus: Riitta käyttää apuna etujalkatargettia. Sen pitää olla tukeva, riittävän pieni (niin että tassut mahtuvat sille, mutta ei pesuvadin kokoinen), hieman korkea.
Koira oppii tämän avulla tehokkaan takapään käytön heti ja samalla perusasennon paikka määrittyy tarkasti. Koiralle saadaan rakennettua hyvä motivaatio ja asenne, kun tämän avulla saadaan tehtyä onnistumisia melko helposti ja tähän targettiin voidaan aina palata, mikäli myöhemmin ilmenee tarvetta. Alusta asti koira palkataan tähän sillä ajatuksella, ettei koira menetä kontaktia. Eli aina kun koira on targetilla, sen katse on ylöspäin ja pyritään palkkaamaan ennen kuin katse laskee tai kontakti tippuu. Koira vapautetaan targetilta ennen kontaktin tippumista.

Vaiheet 1-4:
1. Sheipataan koiran etujalat targetille.
2. Sheipataan koira pyörimään targetilla.
3. Siirretään target ohjaajan vasemmalle puolelle ja annetaan koiran tarjota siihen tulemista. Koiran ei siis tarvitse istua vielä tässä kohdin.
4. Lisätään toiminnolle vihje asenteen vakiinnuttua.

Targetilla pyöritään koiran kanssa eri aikaan (vaihe 2.), jolloin koiran tekeminen ei ole kiinni siitä, liikkuuko ohjaaja ja miten liikkuu. Koiraa palkataan eri vaiheissa, ei aina lopussa.

Vaiheet 5-7:
5. Poistetaan target, joko suoraan tai vaihdetaan matalampaan. Esim. ulkona voi piirtää hiekkaan pienen ympyrän eli targetin.
6. Lisätään kestoa = käsitystä tehtävästä ja pidetään huolta motivaatiosta
7. Yleistetään käytöstä, eri kulmista tulemista siihen, eri etäisyyksistä.

Sivulle tulemiseen liittyy alusta asti kriteeri, missä tullaan sivulle ja koira pitää kontaktin ohjaajan. Jos tekee heti alusta asti itselleen tästä kriteerin selväksi, välttää ongelmia. Esim kriteerinä voi olla, että koira tulee innokkaasti sivulle.

Monet koirat alkavat ennakoida kiepsahdusta sivulle, joten näissä opeta koiralle käsitarget siten, että koira tulee sinua kohti käteen kiinni jääden seisomaan sinua kohti, ei vinoon vaan luotisuoraan. Siinä tulee seistä, kunnes tulee sivulle siirtymis käsky. Tulee myös miettiä, että haluaako koiran tulevan sivulle takakautta vai edestä kiepsahtaen huomioiden pk-tottis.
Pyritään eroon targetista ja haetaan lisää kestoa kuten tekemällä erilaisissa häiriöissä esim. parkkipaikat, kaupan edustat, lastenleikkipaikat.

Koiran pitää osata asia helpossa paikassa. Se pystyy luopumaan ohjaajan nameista ja leluista ja näiden kanssa voidaan harjoitella myös esim maassa ympärillä on nameja tai leluja ym heti harjoittelun alkuvaiheissa. Pentu saadaan oppimaan, ettei niistä pidä välittää.

Vilkkaan koiran kanssa on opeteltava pään pitäminen paikallaan. On koiria, jotka huomaavat ympäristöstään kaiken ja pää pyörii. Jos tämä on koirakolle haaste, voidaan mennä niin perustasolle, että ohjaaja pitää koiran päästä kiinni ja siitä palkka.

Puhuttiin myös katsekontaktista; tässä tulee miettiä, että onko kyseessä varsinainen katsekontakti (minulle se tarkoitaa, että ollaan koiran kanssa yhdessä silmästä silmään) vai onko se sitä, että koira on vain pää ylöspäin. Riitta opettaa koirille, että seuraaminen sisältää aina tämän pää ylöspäin pidon ja eri käskystä koira saa katsoa ympärilleen esim oma käsky silloin, kun ohjatun noudon kapuloita viedään.

Seuraamisen opettaminen
Tapa 1. Perusasennosta toiseen siirtyminen
Edellyttää, että koira osaa tulla perusasentoon ja säilyttää sen. Kriteerit tulee olla tarkkaan määriteltyjä ja itse perusasennossa olemiseen tulee paljon vahvisteita. Tärkeintä seuraamiseen lähdettäessä on ensimmäinen askel ja siinä tapahtuva kontakti. Jos katse siinä tippuu, keskeytetään heti suoritus. Pyritään, ettei houkutella päätä pysymään namilla, mutta kun koira tekee oikein, niin merkataan asia ja palkataan.

Koira vapautetaan aina palkasta ja sitten aloitetaan alusta eli tehdään uusi toisto. Tämä siksi, ettei koira opi koskaan siihen, että seuraamiseen voisi sisältyä kaikenlaista, vapaana ollessa koira on vapaalla, mutta uuden toiston alkaessa kriteeri on voimassa.

Kun koira osaa tulla perusasentoon voidaan treetana ihan sitä, että käskyyn tulee reagoida: ollaan esim peilin edessä perusasennossa paikallaan, ohjaaja sanoo seuraamiskäskyn ja koira palkataan, jos sen olemuksessa tapahtuu reagointi. Koira eikä ohjaaja liiku tässä vaan ajetaan käskyä sisään, että siihen kuuluu reagoida, mutta ei liikkua.

Liikkeelle: annetaan vihje, astutaan askel, pysähdytään perusasentoon, josta koira palkataan ja vapautetaan. Askelmäärää lisätään, ei jäädä junnamaan vaan edetään. Pitää edetä!
Vaihdellaan askelmääriä jatkuvasti esim 1-2-3-1-4-5-1.

Koko ajan huolehditaan motivaatiosta ja koiran halusta. Muista, että evl:n seuraaminen vaatii parhamillaan 3-4 minuuttia yhtämittaista seuraamista. Raaski tehdä siis myös pitkiä pätkiä.

Käännökset, sivusiirtymät ym jumpataan paikalla ollessa. Koiran ei siis tarvitse osata seurata suoralla vaan kaikki nämä "pikkujutut" voidaan tehdä valmiiksi ja ottaa ne mukaan myöhemmin.
Eri rytmit otetaan mukaan, kun koira osaa vahvasti perusrytmissä seuraamisen ja on hyvin motivoitunut.

Tapa 2. Vahvistepisteen kautta

Opetetaan koiralle seuraaminen hyödyntämällä täsmällistä vahvistepistettä, jossa on huolellinen palkan lähtöpalkka, tulosuunta ja palkkauspiste. Käytännössä siis niin, että ohjaaja liikkuu luonnollisesti, ei houkuttele eikä ohjaile. Koira tulee ohjaajan liikkeeseen mukaan ja heti kun koira on oikealla paikalla liikkuu ohjaajan käsi taskuun, josta namia. Palkka tulee ns, housun sivusaumaa pitkin. Palkatessa kehutaan koko ajan.
Koira tulee sivulle liikkeeseen, kuittaus jes, jatkuva kehu + käsi hakee taskusta namia ja avittaa perusasentoon, pysähdytään perusasentoon, palkitaan edelleen sivusauman kohdalla ja vapautetaan siitä. Hiljalleen näissä viivytetään palkan tuloa. Koira siis tarjoaa seuraamiseen tuloa, joka me poimitaan.

Treenatessa huomioitavaa
Opeta alusta saakka, että kun ohjaaja on hiljaa ja passiivinen, ohjaaja on silloin tyytyväinen. Seuraaminen ei siis ole juttelua.
Pyri avuista mahdollisimman pian eroon.
Videoi ja käytä peiliä.
Luo oma ihanne ja pidä siitä kiinni.
Kestoa tarvitaan paljon, evl seuruu kestää yli 3 minuuttia.
Panosta ihan alusta alkaen, että tekeminen päättyy vasta selkeään vapautukseen.

Vaihtele kestoa, helppoja toistoja väliin, mutta nousujohteisesti.

Virheisiin reagoiminen: Opeta pennulle leikkiessä, että voit kosketella sitä ja  silti leikkiminen jatkuu vaikka ohjaaja koskee. Opeta myös oho-signaali helpon leikin avulla. Usein koirilta puuttuu halu yrittää virheen jälkeen, mutta opeta, että pitää yrittää enemmän ja palkitse siitä.

Yleisiä asioita seuraamiseen liittyen
Mieti mitä haluat.
Määrittele kriteerit esim. haluan, että koiralla on palava halu seurata. Mistä tiedän, että sillä on palava halu? Siitä, että koira pyrkii perusasentoon aina kuin on mahdollista. Miten kriteeri mitataan esim. asenteen kohdalla?
Mikä on oma ihanteeni perusasentoon tulemisessa?  Entä seuraamisessa?
Suurin haaste seuraamisessa on on kriteerien hallinnan vaikeus, mutta jos osaa pitää niistä kiinni, on säännöt selkeät kummallekin ja sillon osaa kertoa paremmin koiralle, että mitä haluaa, jolloin koira ymmärtää ne ja saa edellytykset hyvälle seuruulle.

Liikkuminen tekee seuraamisesta vaikeampaa.

Riitta ei anna koiriensa seurata virheen kanssa. Esim jos koira on liian korkeassa viretilassa ja se saa silti seurata ---> korkea vire vahvistuu seuraamiseen kuuluvaksi, jos annetaan seuraamisen jatkua. Sama homma siis minkä tahansa virheen kanssa, esim. ääntely, katsekontakin putoilu.

Perusasento ja seuraaminen ovat liikkeitä, joissa palkan lähtöpisteellä ja tulosuunnalla on merkitystä. Jos koiraa palkataan paljon leluin/namein, se oppii myös odottamaan niitä. Muista sosiaalinen palkka ja mieti mistä palkkaat koirat.

Sosiaalinen palkka: ole oikeasti läsnä kun palkkaat koiran. Palkatessa on lupa puhua, liikkeen aikana ollaan hiljaa.

Ohjaajan vauhti ja askellus vaikuttaa siihen, miltä liike näyttää.

Riitalla on vain yksi vihje perusasennon ja seuruun kanssa.

Seuruun peruutus: koiran on helpompi lähteä peruuttamaan, jos se saa nousta ensin seisomaan ja sitten lähteä pakittamaan ohjaajan mukana. Opeta tämä erikseen.

Häiriöt seuraamisessa: ohjaaja, tuomari, liikkuri, kohdetta päin meneminen, maassa olevat häiriöt, ympärillä liikkuvat häiriöt, alustat, lätäköt.

Olin luennolla vaikuttunut siitä, miten huolellisesti Riitta rakentaa koiriensa seuruun. Sain itselle tästä myös uutta intoa ja uusia ajatuksia. Ajatus esim siitä, että ohjaaja ei seuruun sisällä huomauttele koiran edistämisestä tai katsekontaktin tippumisesta ja jatka silti seuruuta. Itse olen siis näin toiminut ja ymmärrän siitä nyt paremmin, että miksi koirani seuraamiseen sisältyy vaikka mitä. Jos rakentaa seuraamista niin, ettei salli näitä häröilyjä, niin ne eivät loogisesti ajatellen kasva osaksi seuraamista. Riitta opetti, että homma tulee heti katkaista, tulee miettiä, että miksi koira esim tiputtaa kontaktin ja suunnitella treeni niin, että saadaan niitä kriteerin mukaisia onnistumisia, jolloin koiran motivaatiokin pysyy hyvänä.

Toisaalta jäin myös miettimään, palkan odotusta ja siitä luopumista. Olen ainakin suunnitellut, että seuraavan koiran kohdalla tulen kiinnittämään tähän erityistä huomiota ja tulen panostamaan siihen, että voitaisiin leikkia ilman leluja tai nameja. Eli olisin oikeasti iloinen koiran tekemisistä, kehuin ja kannustuksin ja vasta sitten niiden jälkeen voisin kaivaa pallon taskusta. Eikä sekään saisi olla kummallekaan pettymys, ettei sitä lelua kaiveta. Toinen mitä jäin miettimään, niin tulisi olla jatkuvasti myös osaavan koiran kanssa sellainen, että sen voi palkata jo siitä, että se lähtee tulemaan tai tekemään liikettä, ei aina lopussa tai tai aina siinä edessä, kun koira on luovuttanut esim noutokapula. Eli yrittäisi välttää sitä, että koira oppii odottamaan palkkiota tietyssä kohtaa ja kokee ristiriidan, kun ei saakaan sitä.

Joten kiitos Riitta. Mietittävää tuli! Ylipäätään olen alkanut kyseenalaistaa nykyisiä tokosääntöjä ja miettinyt, että josko ollenkaan tokoa. Petra ja Ray ovat nyt tokon alo-avo kurssilla ja se on kivaa vielä siinä vaiheessa. Mutta ne ylemmät luokat, itseäni ärsyttää, että koiralle opetetaan merkki, johon sen tulee kohdistaa katse ja sitten sen tulee osata mennä eteen ilman merkkejä.

Olen myös kiitollinen rallytokosta ja siitä, että sen kautta olen oppinut opettamaan koirilleni seuraamista ja käännöksiä myös koiran ollessa oikealla puolen. Molemminpuolisuus on tärkeää. Ja se seuraavakin saa opetella kanssani molemmin puoliset seuruut ja käännökset. Olen nimittäin huomannut, että nykyiset säännöt kuormittavat tokokoirien kroppaa ihan älyttömästi erityisesti kiertonoudoissa, kovissa kiihdytyksissä lyhyillä etäisyyksillä, tiukoissa jarrutuksissa. Tässä kohtaa siis ajatukset on enemmän pk-tottiksen rakentamisessa ja tätä seuraamistekstiä kirjoittaessa enemmän mietin seuraamista sen pk-tottiksen näkökulmasta kuin tokon. Mutta täytyy jatkaa miettimistä :-)








sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Agimutsi sm-kisoissa

Eilen kisattiin Kuopiossa Hukka-Putken järjestämissä agilitykisoissa suomenmestaruuksista junioreiden, nuorten, senioreiden ja para-agilitaajien kesken. Etukäteen tiedettiin, että kisaajia on ilmoittautunut paljon, mutta aika järkkyä oli lukea, että junioreiden ja nuorten hyppyradan rataantutustuminen alkaa lauantaina klo 8. Minulla kun oli perjantaina työvuoro klo 21 saakka. Mutta niin vaan oltiin Kuopiossa klo 7.45. Kisapaikkana oli Musti & Mirri- areena. Jännät sisätilat.


Tapasin kisa-alueella erään vanhan hevostuttuni Åsan, joka on ahkera agilitynharrastaja hevosvuosien jälkeen. Kohtaamisemme oli hauska:
- Moi, mitäs sä täällä teet?
- Juu, en ole vielä noissa senioriluokissa, ei niihinkään nyt niin kauaa mene, mutta agimutsin roolissa siis täällä ollaan.
- Mitä? -Agimutsin?
- Juu, mun tyttö kisaa täällä japaninpystykorvallaan.
- Mitä!? Onkos sulla lapsi? 
- On.
- Siis sulla on kisa-ikäinen lapsi? 
- Juu, Petra kisaa nuorissa.
- Ei pikku-likalla voi olla lasta!

Heh, sori Åsa, vuodet menee :-) Tunnettiin siis toisemme -90 luvun alusta. Terkkuja vaan siis Åsalle :)

Mun hommana oli siis kävelytellä Ray lämpöiseksi sillä välin, kun Petra katsoi ensin minien radat ja meni sitten medien rataantutustumiseen. Ja tästä kuva alla, Siellä se oranssissa hupparissa tutustui. Minä juotin ja pidin Raylle seuraa. 

Sm-kisat ratkottiin niin, että kaikki tekivät ensin hyppyradan ja sen jälkeen agilityradan. Molempien ratojen yhteistuloksella sitten ratkeaa mitalisijat. Radat oli tasoltaan kakkosluokkien ratoja ja kisa-oikeuden sai, jos koirakolla oli yksikin yhteinen agitulos vuosi taaksepäin. Joten osallistujia oli paljon ympäri suomea ja kun seurasin näitä juniori 10-13.v ja nuoria 14-18.v huomasin, miten älyttömän hyviä harrastajia siellä olikaan. Siis todella taitavia tyttöjä ja poikia, jotka pystyvät voittamaan missä tahansa kolmosluokan kisoja. Ja vähän se Petrakin sitä mietti menomatkalla, että mitähän hommasta tulee, kun ovat Rayn kanssa ykkösluokassa ja kisakokemusta ylipäätään on vasta noin 10 startin verran kaikkiaan. 

Hyppyrata näytti kuitenkin varsin mukavalta ja kaikkiaan 14 medi nuorta teki sillä radalla nollan.
Hyppyrata:

 Petra ja Ray tulivat nollalla maaliin, joten olivat ekan kierroksen jälkeen sijalla 11. Tamskin Milja Haapamäki veti tämän radan ihan jäätävän kovaa ja taidolla voittaen luokkansa. Myös maksikoirakoissa oli ainakin yksi mali-koirakko, jonka nuori ohjaaja oli taitavampi kuin kukaan. Ihan mieletön vauhti ja tekninen osaaminen. Ihailin! Mutta todella paljon hyviä ohjaajia ja koiria.

Hyppyradan jälkeen oli parin tunnin tauko ja evästettiin Kämäräisen Annan mukavia voileipiä ja ihmeteltiin kisatunnelmaa. Tamskin nuorten valkkuryhmästä muutkin ryhmäläiset tekivät makseissa nollia ja ilo näitä nuoria oli vaan katsella. Ja äitien kanssa jutella, että on meillä rankkaa. Itseäni jännitti Petran radoilla niin, ettei pystynyt kuvaamaan. Petraa ei jännittänyt ollenkaan sillä tavalla. Ja sitten sitä tietysti kannustaa, että jos koira hylkääntyy, niin muista, että tämä on agilityä ja tämä on kiva harrastus. Muista, että jo osallistuminen on kokemus, mistä voi oppia. Muistan muistan, sanoi Petra.

Sitten tuli esiin agilityrata. Se oli vaikea. Itse en olisi osannut neuvoa järkeviä ohjausvalintoja. Valkkuryhmästä vanhemmat tytöt neuvoivat Petraa ja koutsi Minnaankin otettiin yhteyttä. Minna sieltä etänä jakoi vinkkejä. Itse päätin, että parhaiten Petra ja Minna sen homman tietää, joten pidin Raytä lämpöisenä ja tyytyväisenä.
Agirata:

Ja niin Petra ja Ray lähtivät radalle. Jostakin syystä Ray alkoi katsella lähdössä istuessa, että missä minä olen. Seisoin ihan samalla paikalla, missä edellisenkin radan, mutta jostain syystä Rayllä kävi mielessä huoli sijainnistani. Onneksi se lähti sitten Petran kutsuessa rataa suorittamaan. Radan alussa melkein hylkääntyivät, mutta Petra sai kutsuttua Rayn viime hetkellä väärän putken suulta pois. Kepeillä tuli virhe, kun Ray meni pujottelun toisesta välistä sisään. Aloittivat alusta ja tähän hyvää aikaa hukkaan. Lopun puomista en osaa sanoa, että koskiko tassu kontaktille, mutta tuomarin käsi ei noussut, joten kaipa se osui. Ja maalissa oli iloinen koirakko. Tuloksena oli vitonen kepeiltä ja jonkin verran yliaikaa. 

Tässä kohdin sanoin Petralle, että voin lähteä nyt lenkittämään koirat kunnolla. Meillä oli autossa mukana Aron ja Elvis. Helpompi oli ottaa ne mukaan, kun soitella kotiin, että oletteko nyt käyttäneet ne pissalla jne. Joten lähdin kolmen koiran kanssa tutustumaan Kuopioon. Siellä oli lunta ihan älyttömästi ja heti ensimmäisen ojan ylityksen kohdalla olin uponneena reisiä myöten hankeen. Meillä täällä Pirkanmaalla ei ole ollut koko talvena lunta tuolla tavalla. Yritin tähyillä, että löydänkö mistään sellaista metsää, mihin voisin päästää koirat vähän vapaaksi hankeen juoksemaan. Ilma oli nimittäin plussalla, satoi vettä ja kävelytiellä vain rapa lensi. Kisapaikka oli kuitenkin moottoritien ja suurien kauppakeskusten äärellä, joten tunsin olevani enemmän suurkaupungissa kuin savossa. Yksi pieni lumihankipolku me löydettiin, mutta märkinä ja rapaisina palattiin tunnin päästä autolle. Ray oli niin järkyttävän likainen, että Petra kielsi ottamasta mitään kuvia. 

Kisapaikalla olikin yhteistulokset tulleet ja Petra ja Ray sijalla 5. Kaikkiaan 30 medikoirakosta vain kaksi oli pystyneet tekemään nollan molemmilla radoilla. Ansaitut mitalisijat siis heille. Sijat 3 ja 4. menivät yhden vitosen virheen tehneille ja Petralla sitten sija 5. +9.45 virheillä. Sijoitus oli parempi kuin Petra lähtiessä olisi ikinä uskonut. Kiva oli myös jossitella jälkeen päin. Jos Ray olisi tehnyt kepit kerrasta oikein, se olisi ollut pronssilla. Mutta kaikki tietää, että jossittelu on agilityssä turhaa. Sivusta seurattiin, että se parhainkin koirakko voi tehdä sen pienen virheen, mikä johtaa koiran suorittamaan väärän esteen ja ottamaan hyllyn. Noissa kisoissa ei varsinaisia hyllyjä jaettu, mutta jos teki hylkäykseen johtavan virheen, sai +250 pistettä. Ja tuolla pistemäärällä kärkisija nopeimmallakin koirakolla vaihtui viimeisiin sijoihin. 



Silti olin iloinen, että Petra ja Ray saivat hyvää kokemusta. Kotimatkalla kuulin entistäkin parempia treenisuunnitelmia ja kisahurmosta. Petra toivoo, että saisi Raylle treenattua pommin varman pujottelun, jossa ohjaajan sijainnilla ei ole väliä. Ja toinen on kontaktit, mitä pitää vielä vähän työstää. Kuitenkin kaikki tämän koirakon kehittymiseen liittyvä johtuu täysin heidän valmentajastaan Räsäsen Minnasta. Ilman Minnaa eivät olisi koskaan edes innostuneet lähtemään tuonne. Täysin Minnan hyvä idea :) Lämmin kiitos tekemästäsi työstä Minna! 
Ja jatkossa tämä agimutsi vaan keskittyy edelleen kannustamaan kivan harrastuksen parissa, pilkkomaan makupaloja, etsimään lapsen agilitykenkiä ja ajamaan vaikka toiselle puolen suomea, jos niillä on vaan hauskaa. 

Tamskiin tuli mitalisadetta, sillä Raita-ahon Tommi voitti tuplaseniorimestaruuden ja Hanne Tamminen ja Remi voitti paragilityn sm-kultaa. Paljon onnea mestarit!