maanantai 15. elokuuta 2016

Alokkaat vepe-kokeessa

Miten olikaan jännä viikonloppu. Aron oli ilmoitettu Uuraisilla pidettävään vepe-kokeseen kahdelle päivälle. Vepe-kokeet alkaa olla näin loppukaudesta tupaten täynnä, kun kesän aikana treenanneet koirat on valmiita kokeisiin. Ja sääntömuutosten vuoksi moni tekee kaikkensa, että pääsisivät kisaamaan vielä vanhoilla säännöillä. Oma kalenteri näytti hyvissä ajoin siltä, että mitään muita viikonloppuja ei olisi edes vapaana mihinkään vepekokeeseen, joten sitä oli vaan rohkasti todettava, että se ei pelaa, joka pelkää. Koepaikat  peräkkäisinä päivinä ei ole kenenkään ihanne, mutta koiraa kuunnellen mentäisiin. 

Ja niin me lähdettiin Aronin kanssa tien päälle lauantai-aamuna. Suuntana oli siis Uurainen, jossa Muuramen seudun kennelkerho järjesti ensimmäisen 2-päiväisen kokeensa. Tuomarina kokeessa toimi Jyrki Heino, sama mies, joka oli Ähtärin sovessa tuomarina. Keli oli sateinen, mutta onneksi ei olla sokerista. Avustajana meillä oli lauantaina Anna Savolainen.

Paikan päällä kävikin kova tuuli. Ja vettä satoi. Välillä vettä tuli ihan täysillä ja tuuli oli puuskittaista. Keli vaikutti myös monen koiran suoritukseen ja useampi koira keskeytti kokeensa päivän mittaan. 

1. Liike, hyppy veneestä. 
Hyvin hyppäsi ja ui luokseni rantaan maalitolppien väliin. 25 pistettä.

2. Esineen vienti veneeseen.
Hyvin lähti uimaan esine suussa, matkalla harkitsi, että kääntyisikö rantaan, mutta Anna sai ajoitettua veneestä käskyn oikeaan hetkeen ja Aron ui veneelle. Olin ohjeistanut Annaa, että annan vain vientikäskyn, joten veneessä olevalle avustajalle on käytössä 5 käskyä. Anna sanoikin matkan varrella Aronille kahdesti, että tuo ja metriä ennen pidä-käskyn. Näillä saatiin liike onnistumaan. 25 pistettä.

Sitten oli ruokatauko. Se noissa vepekokeissa on hauskaa, että kaikki tekee aina sen saman liikkeen yksi kerrallaan luokkajärjestyksessä. Ja sitten on yhteinen ruokatauko ja taas jatketaan. En vonut olla miettimättä, että miltä se tuntuisi tokokokeessa, jos kaikki tekis ensin seuraamisen. Ensin alokkaat, sitten avoimet jne. Sitten olisi liike kakkosen vuoro.

No jatkettiin koetta. 
3. Veneen haku. Tiesin satavarmasti, että Aron lähtee sen hakemaan, mutta tuuli kävi kovana ja moni koira teki täysillä hommia ja siltikin sivutuuli vei venettä ja koiraa. Vaikeinta olisi siinä saada koira tuomaan se vene maalilinjalle. Pähkäilin omaa sijoittumista ja mietin käskyjen ajoitusta. Tuuli työnsikin venettä meidän kohdalla rantaan päin, joten Aron joutui vetämään venettä ehkä kolmen metrin verran, muuten se vaan lipui tuulen ansiosta perässä. Onnistuttiin! 25 pistettä.

4. Hukkuvan haku. Voi iik, nyt jos onnistutaan vielä tässä, niin Aronille tulee ykköstulos. Ja hyvä luoja, kun mun sydän hakkasi miljoonaa siinä vaiheessa, kun Aron ui kohti hukkuvaa. Se tarttui sen patukkaan hyvin ja sain kohdistettua Aronn katseen minuun. Käytin matkan varrella pari käskyä, mutta hymyilin Aronille jo paljon ennen maalilnjaa. Täydet 25 pisttä. Yhteensä siis 100. Voitettiin. 

Hukkuva oli kieltämättä vaikuttava.


Kokeen jälkeen käytiin Annan ja koirien kanssa hyvällä metsälenkillä ja kun päästiin Annalle, ei tehnyt mieli ulos enää ollenkaan. Autossa oli monta märkää pyyhettä, sadetakkia, housua ja muita varusteita. Niitä viriteltiin kuivumaan.

 Koko päivä vesisateessa ja tuulessa teki tehtävänsä. Ruuan ja saunan jälkeen teki mieli nukkumaan. Silti yöllä heräsin miettimään seuraavaa päivää. Jaksaako Aron tehdä saman huomenna? Miten autan sitä niin, että se varmasti jaksaisi? 

Sunnuntaina keli oli paljon helpompi. Järvi oli peilityyni ja aurinkokin paistoi. Tein Aronin kanssa hyvän alkulenkin, että sain sen lihakset lämpimiksi. Avustajana meillä oli Suvi Nikkilä, meidän tämän kesän uusi tuttavuus. Sama Suvi, joka apparoi Aronia Ähtärin sovessa. Tiesin, että Suvilla on vankka kokemus lajista ja käytiin Suvin kanssa aina ennen jokaista liikettä vielä jokainen siirto läpi. 
Ja niin se alkoi. 

1. Hyppy venestä. 
Sydän löi tyhjää, kun Aron ei ensimmäisellä käskyllä hypännytkään. Sanoin heti perään voimakaan käskyn ja niin vesi vaan loiskahti, kun Aron hyppäsi. En tiedä mitä jäi empimään. Säännöt sanoo, että koiralla on aikaa 30 sek hypätä veneestä tuomarin antaman merkin jälkeen. Jollei niin tee, liike hylätään. Joten luojan kiitos se hyppäsi ja ui luokseni rantaa. 25 pistettä.

2. Esineen vienti.
Tästä tiesin, että tää on meidän vaikein liike. Aron vei eilen esineen hienosti veneeseen, mutta pettyikö, kun ei saanut veneestä palkkaa? Mitä jos se lähdekään tänään? Sovittiin Suvin kanssa, että mulle yksi lähetys käsky ja sille loput. Luovutuksen suhteen ei ole nyt tarkkaa, käyttäköön vaikka kaikki 5 käskyä, että saadaan vaan esine veneelle. Ja niin se meni, mutta ilman pidä käskyä Aron tiputti luovutuksessa esineen veteen, josta Suvi sen sieppasi. -2 pistettä tästä. Pisteitä 23. Mutta ei hätää. Vielä on mahkut saada ykköstulos, johon tarvitaan 90 pistettä.

3. Veneen haku.
Täydet 25.

4. Hukkuvan haku. 
Nyt vaan pitäisi saada se hukkuva keinolla millä hyvänsä rantaan. Juttelin Aronille, että jaksa tämä vielä, niin sitten saat huilata loppuvuoden. Ja niin lähti Aron ensimmäisestä käskystä hakemaan hukkuvaa, kun se molskahti veteen. Tämän päivän hukkuvalla oli vaan lyhyempi valkoinen patukka kädessä. Tiesin sen olevan Aronille paljon vaikeampi, kuin eilinen pitkä oranssi. Väritön patukka ei näy kovin hyvin vedessä ja Aronlla olikin sitten hukkuvan luona vaikeuksia. Se hetken empi, että mihin se tarttuu. Sitten se nappasi kiinni patukkaan, mutta empimisen seurauksena se kääntyi väärään suuntaan. Normaalisti Aron kääntyy tässä kohtaa vasempaan ja saa hukkuvan sujuvasti mukaansa, mutta nyt se kääntyi oikeaan ja jolloin sen on paljon vaikeampi uida hukkuvan kanssa rantaan. Ja niin se tuli hetken matkaa perä edellä, kunnes se irroitti siitä hukkuvasta. Mun sydän löi niin kovaa, että tuomarikin kuuli sen jumputuksen. Mutta rannalla oli vaan pakko seisoa tumput suorina ja toivoa parasta. Ja huh, Aron kääntyi, tarttui uudestaan patukkaan ja sai nyt tuotua hukkuvan paremmin. Tässä kamppailussa se kuitenkin ajatui hiukan maalilinjalta ja sain jonkin verran korjattua sitä suuntaa minua kohti. Lipui rantaan metrin maallnjasta ohi, josta tulee -1 piste. Jokainen sivusuunnassa ollut metri maksaa yhden miinuspisteen. Mutta se toi sen rantaan. Juostiin miljoonaa loppupalkalle. Mietin koko ajan, että tuliko pistemenetyksiä enemmän, käytinkö ylimääräisiä käskyjä. Mutta tarina päättyy onnellisesti. 24 pistettä.

Joten kaikkiaan Aronille pisteitä 97, toinen aloluokan ykkönen ja siirto avoimeen luokkaa. Sijoittui neljänneksi. Sadan pisteen koirakoita taisi olla kaksi, joista nopea labradorinnoutaja voitti.  

Sunnuntain kokeessa aloluokan koiria oli kaikkiaan 9 kpl ja hyvät olosuhteet takasivat myös hyviä tuloksia. Moni meidän kanssa treenannut sai myös ykköstuloksen ja kaikki kiitokset menevät kyllä Muuramen seudun koirakerholle. Hieno viikonloppu, loistavat järjestelyt, taitavat koirakot ja toisiaan tsemppaavia ihmisiä. Senhän tässä tajuaa, että yksin et ole mitään vaan yhdessä näitä onnistumisia tehdään. Meidän ympärillä oli ihmisiä, joiden kanssa kokemus on monin verroin mukavampi. Kiitos muuramen vepeilijät!

Me kiitämme erityisesti Savolaisen Annaa, jonka ansiosta me ylipäätään vepeillään. Kiitos Suvi Nikkilä avustasi, vaikka et meitä aikaisemmin tuntenutkaan. Kiitämme myös kasvattaja Riikkaa, jonka ansiosta minulla on oma sankarikoira Aron, joka lähtee kanssani lajiin kun lajiin aina yhtä innoissaan. On ollut myös unelmaa, että Riikka on ollut tärkeä tuki koko Aronin elinajan. 

Aron on myös supersankarini, jonka seuraajalle tulee suuret saappaat täytettäväksi. Olen nimittäin tosi tarkoituksella katsellut itselleni bordercollien pentua, mutta yritän pitää järjen äänestä kiinni. Koulua on enää viimeinen vuosi jäljellä ja nyt jos koskaan on panostettava siihen. Päätinkin, että karsin nyt syksyltä kaikki turhat menot ja keskityn tentteihin. Opinnäytetyön toteutus ja kirjoittaiminen lokakuusta jouluun vie varmasti ison osan energiaa. Opintovapaa vuoden lopussa iskee myös matin kukkaroon, mutta aikansa kutakin.

Ensi kesän vepekokeet avoimessa luokassa on jo hyvin mielessä ja oli vaikeaa, etten heti tänään sännännyt ostamaan sitä omaa pelastusrengasta. Haaveissa on Aronille oma köysi ja rengas, jonka kanssa opetellaan uimaan ja luovuttamaan köysi ylös veneeseen. Tätä voi treenata talvella ehkä myös jossain uimahallissa. Ylipäätään suunnittelin, että tehdään mahdollisimman paljon valmiiksi pieniä juttuja ensi kevättä varten ja sitten tykitetään täysillä niitä avoluokan ykköstuloksia. Uudet säännöt on meille eduksi. 

Mun uudet kumisaappaat tais olla onnen saappaat :)




maanantai 8. elokuuta 2016

Vepeleiriä

Kulunut kesä on meillä Aronin kanssa ollut sittenkin se vepe-kesä, mistä viime vuonna haaveilin. Vaikka varsinaisia vepetreenejä on ollut vähän, olen pitänyt uintikunnosta hyvää huolta. Viime viikolla oli niin lämmin, että veteen tarkeni itsekin. Näin ollen kun minä kävelen järvessä veden ollessa navan korkeudella, joutuu mukana kulkevat koirat jo uimaan. Aron on sen verran laiska, että mielellään menee rannalle katselemaan, joten laitoin sen hihnaan ja sanoin, että nyt kuule kuntoillaan. Elvis saa uida mukana sen mitä tahtoi ja Ray taas on niin hassu, kun mennään rantaan huilamaan, lähtee se yksin omalle lisäkierrokselleen. Näin koirat tuli kuitenkin lenkitettyä järvessä useampana iltana.

 Mutta miten Aron näyttää kuvissakin siltä, että ihan typerää tämmönen vaan uinti?


Toisin kuin Ray
Joka porhaltaa mun ohi tosta noin vaan, se on oikea vesikiituri.





Ja nyt viikonloppuna oli jokaisen vepeharrastajan unelmaweekend, sillä perinteinen Lansujen vepeleiri oli tänäkin kesänä Saarijärvellä Ahvenlammen camping-alueella.

 Todella hyvä vepeleiri-paikka. Ja tänäkin vuonna treenattiin neljällä eri rastilla eli neljässä eri treenirannassa kaikkia vepeen liittyviä juttuja. Ihanat kangasmaastot oli ympärillä ja uinnin lisäksi saatiin tehtyä monet hyvät alku ja loppukävelyt.




Vepen säännöt tulevat muuttumaan vuoden vaihteessa ja oli hyvä, että leirillä käytiin luennon muodossa niitä läpi. Sove ja alokas-luokka taisivat säilyä lähes entisellään, mutta avoin ja voi-luokka tulivat eniten muuttumaan. Itse tietysti keskityin niihin avoimen luokan sääntömuutoksiin, sillä näen meidät Aronin kanssa ensi kesänä avoimen luokan kisaajina. 

Avoimeen luokkaan tulee ensi kesänä nykyisen esineen viennin tilalle pelastusrenkaan vienti veneeseen. Mielestäni näin tämä liike helpottuu, sillä nykyinen sääntö muistaakseni sanoo, että vienti-esine arvotaan paikanpäällä ja se on järjestäjän esine. Jos oikein näin, niin esine-vaihtoehtoja on neljä ja ainakin viime kokeessa kaikki sanoi jes, kun arvonta-esineeksi tuli tavallinen dummy. Eli nykyisellään koiralle on opettava erilaiset esineet, jatkossa avoon vain yksi. Tämä pelastusrengas saa olla likkeen alkaessa vedessä ja siitä tulee köysi, joka annetaan koiralle suuhun ja pyydetään viemään veneeseen. Liikkeessä riittää, että koira nostaa sitä köyden päätä veneessä olijalle, irrottaa siitä ja ui sitten takaisin rantaan. Eikös kuulosta ihan kivalta. Laitoin ostoslistalle itselleni pelastusrenkaan ja köyden, sillä sen kanssa uintia ja luovutusta voidaan harjoitella sitten itsekin. 

Ohjattu veneennouto oli liikkeistä seuraava uusi liike. Siinä kaksi venettä lähtee rannasta ja sijoittuvat oikealle ja vasemmalle 30m päähän rannasta. Koira lähetetään hakemaan sen päivän arvottu vene. Ihan helppo juttu, sillä koiran saa vielä ainakin toistaiseksi suunnata omalla rintamasuunnalla jo heti lähdössä ja ainakin itse voi sijoittua niin, että saa lukitsemaan koiran heti lähdössä vaan sen haettavan veneen. Erotteluna koiralle voi myös tehdä, että se vene haetaan missä on vaan kaksi ihmistä. Siinä hämyveneessä kun on vain yksi tyyppi, se soutaja. Ja koiralle, joka osaa suuntakäskyjä, voi myös hyödyntää niitä. 

Hukkuvan pelastaminen avoimessa luokassa oli myös mukavan kuuloinen. Hukkuva lähtee soutajansa kanssa 50 metriin, koira ohjaajan kanssa toiseen veneeseen ja vene liikkuu 30 m rannasta, josta koira näkee, että hukkuva tippuu järveen siellä kaumpana. Koira lähetetään hakemaan hukkuvaa ja siinä vaiheessa kun koira ui sitä kohti, kiitää se ohjaajan vene rantaan. Ohjaaja on siis rannassa vastaanottamassa koiraansa hukkuvan kanssa. Ainoastaan mietin, että koira tekee pitkän uintityön, kun se vetää hukkunutta rantaan 50m, mutta eipä siinä muuta ihmeellsitä ole. 

Ja nyt leirillä päästiin tekemään rasteilla näitä sove/alo-liikkeitä sekä ensi vuotta varten avoimen luokan juttuja. Aron tekikin leirillä aika monta veneestä hyppyä, joissa se nyt hyppää sieltä kerrasta. Ainoa murhe sen kohdalla näissä kaikissa on, että se saattaa siellä järvellä ollessa kiinnittyä johonkin kohtaa rantaa, mikä on sen mielestä lähimpänä ja päättää rantautua sinne. Tämä tuntui olevan leirillä hyvinkin yleinen ongelma ja pistemenetyksiähän siitä tulee, jos koira ei ui maaliporttien sisään. Jokainen poikkeama metri vie yhden pisteen. Eli ykköstulosta toivova haluaa sen koiran uivan ohjaajaa kohti, jolloin se ui maaliporteista sisään. Ja päätinkin nyt aloittaa kuivalla maalla portti-käskyn opettamisen. Suunnittelin, että teen ensin melko kapean portin ja jätän koiran istumaan kauemmaksi. Porttikäskyllä koira juoksee läpi porttien ja saa palkan. Sitten edistymisen mukaan vaikeutan portin ja oman sijaintini kulmaa ja levennän porttia. Kokeessa näiden väli voi olla 5-7m. Ja kun porttikäsky alkaa olemaan yhtään hallussa, vien treenin rantaveteen ja treenataan sitä, että koira hakeutuu portille. 

Leirillä Aron haki hukkuvaa melko kivasti. Tehtiin ihan perus alokasluokan hakua, mutta myös sitä uutta avoimenluokan hakua. Hienosti Aron hyppäsi liikkuvasta veneestä ja oli jonlähdössämhyvin kiinnittynyt siihen hukkuvaan. Tiesi siis mitä tehdään. Samoin tehtiin ohjattua veneen hakua ja tämä oli kyllä helppo liike. Ehkä sitä voisi myös treenata myös tokomaisesti, että koira hakisi veneen oikea tai vasen käskyllä. Leirillä yksi tuomari sanoi, että omaa rintamasuuntaa kannattaa hyödyntää kuitenkin niin kauan kuin se sallitaan, mutta epäili, että se tullaan ensimmäisen kauden jälkeen kieltämään, että liikkeeseen saadaan vähän vaikeutta. 

Esineen vientiä veneeseen tehtiin vain alomalliin omalla esineellä. Siinä hiottiin mun käskytys ja ajoitus kuntoon ja Aron vei tosi hyvin esineen ihan vieraalle ihmiselle.
Omien treenien lisäksi leirillä pääsi näkemään toisten treenejä ja oppimaan myös niistä. Ai että miten tiedänkään nyt kuinka näitä opettaisi jo pennulle/nuorelle koiralle. 
Ja Aron olisi halunnut olla joka liikkeessä mukana. Sitä välillä ihan itketti, kun jotain toista käskytettiin hakemaan venettä moneen kertaan. Tässäkin Aron kääntää pään pois ikään kuin sanoen, että onnistuukohan tuolla treenirannassa nyt mikään. 


 Eli kaiken kaikkiaan tälläisen tehoviikonlopun jälkeen alokasluokan liikkeet on meillä niin hyvällä mallilla, että ensi lauantaina uskalletaan hyvillä mielin kokeeseen Uuraisille. Pitäkäähän peukkuja pystyssä, että saataisiin tulos :).
 
Olen aina toivonut Aroniin hippusen lisää sosiaalisuutta toisia uroksia kohtaan, mutta viime viikon rallytokotreeneissä nappasin ohimennen vuoroaan odottavista bordercollieista kuvan. Eli Riitti, Käämi ja Aron siinä sulassa sovussa.

Aronin ja minun rallytokoon itsessään kuuluu huonoa. Rallyvalkkuryhmä on ollut mitä parhain. Ollaan opittu ihan valtavasti ja teknisesti Aron osaa tosi hyvin voittajan liikkeet. Vaan ääntä tulee niin, että taidan  luovuttaa. Itse treenit on olleet tosi kivoja, mutta äänetön kisamainen suoritus on kyllä meidän kohdalla jo mennyt. Pitkään arvoin, että haen rallyvalkkuryhmään ensi talveksi Rayn kanssa, mutta viime hetkillä luovutin. Opinnot alkaa olla siinä vaiheessa, että opinnäytetyö vie ison osan syksyä ja joka ilta vaan ei voi olla treenihallilla. Välillä tekee mieli luopua agilitystäkin, jos Petra vaan meiltä treenais ensi talvena. Mutta nää on näitä, mitä jo pitkään harrastaneena miettii, että mikä tässä olisi tärkeintä.


sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Aronin kanssa vepe Sove!

Meidän vesipelastusharrastus on niin haasteellinen, että se vaatii oikeaa tahtotilaa onnistuakseen. Meillä kun ei ole mitään vakituista ryhmäpaikkaa, koska kaikki ryhmät on täynnä koiria ja esim. noutajien veperyhmiin meillä ei ollut mitään toivoa. Koiria on niin paljon. Joten tänä kesänä on päästy jopa kolme kertaa oikeisiin vepetreeneihin. Näiden lisäksi olen yrittänyt vahvistaa koiraa tietty ihan vaan uittamalla ja vahvistamalla joitakin osia maalla tai vedessä. Kaikkea sellaista, mitä voi tehdä itsekseen. Esim esineen luovutusta vedessä tai hyppäämistä veteen laiturilta. Ja aina kun hyppää, saa superpalkan. 

Haasteisiin voisi lisätä lyhyen treenikauden ja kolmivuorotyön. Olen lähes aina viikonloppuisin töissä, joten kun selailin vepekoekalenteria, löysin yhden viikonlopun, jolloin on useampi koe samaan aikaan ja toivoin tähän viikonloppuvapaan. No koepaikan soittaminen on kanssa ihan yhtä helvettiä. Kun soitin minuutin etuajassa ( auton kello oli 2 min yli ja kännykän 2 min vailla) vastasi koejärjestäjä, että soitappa minuutin päästä uudestaan. Ja minuutin päästä ei sitten enää päässyt linjan läpi ja lopulta kun pääsi, oli enää varasijoja jäljellä. Joten vielä viikolla olin varasijalla kahteen vepekokeeseen luvaten tulla heti, kun soittavat. Ja keskiviikkona taisi tulla sähköpostia, että tullaanko sove-kokeeseen Ähtäriin. No tullaan! Torstaina tuli myös Hämeenlinnasta viestiä, että tultaisko. Joten ihmeesti vepekokeissa tulee silti vaihtuvuutta. 

Eli vihdoin meillä oli lauantaille koepaikka ja minulla vapaapäivä siinä. Jes! Vaan ei apu-ohjaajaa. 
Sovessa/aloluokassa ei pysty yksin suorittamaan oikein mitään, oma avustaja on kokeen onnistumisen kannalta älyttömän tärkeä. Kokeissahan on tarjolla yleinen avustaja, mutta tämä ei millään tavalla kutsu koiraa tai auta, jos sattuu jotakin yllättävää. Ja kun me kerta oltiin Aronin kanssa ensikertalaisia, niin meidän tuli löytää sellainen kaveri, joka olisi ollut kokeessa aikaisemmin. Siitä on nimittäin etua, jos toinen edes tietää säännöt ;-)

Mutta niin vain jouduin ajelemaan koepaikalle Aronin kanssa kaksin luottaen koejärjestäjään, että paikan päällä on aina hyvin väkeä ja varmasti saadaan siitä porukasta meille appari. Aron ei onneksi vierasta ketään ihmistä ja tiesin, että siellä toisessa päässä voi olla kuka vaan, Aron tekee hommansa juuri niin kuin osaa. Ja ihanuutta, me saatiin appariksi Suvi, kokenut vepe/nöffi-ihminen. 

Jotta kokeen alku ei olisi ollut liian helppoa, ei Aronin mikrosirua saatu luettua. Minä vakuuttelin, että se on kesäkuussa viimeksi luettu ja 7 vuotta se on aina toiminut. Tiesin paikankin mistä sen suunnilleen pitäisi löytyä, mutta koejärjestäjällä oli uusi laite, joka ei sitä mitenkään havainnut. Tuomarina oli Jyrki Heino, joka sanoi, että voimme tehdä ensimmäisen liikkeen (muuten kokeen alku myöhästyy) ja järjestäjät hommaavat sillä välin toisen lukijan. 

Koeranta näytti niin lupaavalta. Tosin matalaa pitkälle, mikä toi haastetta monelle.

Paikalla taisi olla 14 koirakkoa. Olimme ainoa soveluokkalainen, ensimmäistä kertaa kokeessa ikinä ja meidän tuli aloittaa kierros aina ekana. Ai luoja mua jännitti. Yritin kuunnella tarkkaan tuomarin ohjeistuksen ja painaa mieleen kaikki ne asiat, mitä ei saa tehdä, ettei heti tulisi hylätyksi. Esim jos koira pääsee tekemään varaslähdön, se hylätään. 

Tuomarina Jyrki Heino ja veneen kuljettajana vepen gran old man Wallu. Kari Walgren, joka on harrastanut lajia 23 vuotta.


Ensimmäinen liike, veneestä hyppy.
Autoin Aronin Suvin otteeseen veneeseen ja niin ne lähti poijulle ja minä jäin rantaan. Kumiveneessä oli moottori, mikä nopeutti koetta, mutta jotenkin huvitti, että sinne ne nyt lähti huviretkelle. Vene pysähtyi sinne 50 metrin kohdalle ja tuomarin luvalla sain kutsua koiran. Tiesin, että jos koira ei hyppää veteen 30 sekunnin kuluessa, on koe siinä. "Arontule" ja niin vesi loiskahti, Aron oli vedessä ja ui luokseni rantaan. Täydet 25 pistettä.

Tässä kohtaa tuli toinen sirunlukijalaite paikalle ja Aronin siru löytyi. Helpotus!

Toinen liike esineen vienti.
Tämä liike jännitti eniten. Esineen vienti vieraalle veneeseen voi onnistua tai ihan yhtä hyvin Aron heti alussa todeta, että en mä noin kauas lähde. Kerran tehtiin kuivalla maalla Suvin kanssa vientiliikkeen ja sanoin Aronille, että toi on nakkitäti, jolla on taskut täynnä nakkia. Ja sitten se ihana nakkitäti meni veneeseen ja ajoivat sinne 30m kohdalle. Kiristin hiukan otetta Aronin pannassa, kun vene lähti, että sain sellaisen hyvän jännityksen siihen lähtöön. Sain tuomarin luvan, lykkäsin esineen Aronin eteen ja sanoi vie. Sinne lähti kuin jännitetty jousi ja vei esineen Suville veneeseen. 
Täydet 25 pistettä.

Tässä kohtaa pidettiin ruokataukoa ja ylipäätään kokeessa oli leppoisa tunnelma. Yllätyin nöffeistä, että vaikka tämä kisalaji on juuri heidän lajinsa, voi ne tehdä ihan mitä niitä huvittaa. Uida tai olla uimatta. 

Kolmas liike, veneen haku. 
Onneksi tässä liikkeesä sai leikkiä vähän rannassa sillä veneen köydellä, sitten Suvi ja köysi menivät veneeseen ja vene ajettiin poijulle. Sain pidettyä Aronin tosi intensiivisenä koko veneen poistumisen ajan katse koko ajan veneessä, kiristin vähän pannasta ja luvan saatuaan lähetin sen veneen hakuun. Hyvin ui veneelle, otti köyden ja lähti vetämään. Tässä liikkeessä, kuten muissakin on 6 käskyä käytössä. Joten laskin käskyjäni. 1. hae, köyden kohdalla 2. tuo, heti kun on vetänyt venettä vähän niin 3. hyviiin. Maalilinjaa lähestyessä näin, että löysääkö otetta, joten 4. tuo. Sitten tässä matalassa rannassa Aronin tassut karahti pohjaan ja se luovutti vetämisen, oltiin ihan parin metrin päässä maalilinjasta, joten pari lisäkäskyä ja sain sen vetämään venettä maaliin.
22/25 pisteitä. 

Avoimen luokan koira vetää venettä rantaan, jossa on tuomari vastassa


Tässä vaiheessa tiesin, että sove olisi läpi jo näillä pisteillä, muuta loppuun saakka tietty. 

Neljäs liike, Hukkuvan pelastaminen.
Tässä liikkeessä en muistanut yhtään, että saan lähettää koiran rannasta hakuun heti kun hukkava tippuu veneestä. Joten älytön muistettava, kun kaikessa muussa pitää odottaa tuomarin lupaa. No hukkuva tippui veneestä, minä katson tuomaria ja se minua, lopulta murahtaa, että lähetä nyt se koira ja niin tein, hyvin lähti hakemaan. Ui hienosti hukkuvan luokse, kiersi sen ympäri ja lähti vetämään rantaan. Näin jo melko aikaisin, että nyt ohjautuu maalilinjan sivuun, mutta Aron oli ottanut rannasta kiintopisteen, mitä kohti se kiskoi hukkuvaa eikä se käskyillä ollut pelastettavissa. Lopulta ol hukkuvan kanssa rannassa 6 metriä ohi maalilinjan, joten tästä -6 pistettä vähennystä.
19/25.

Pisteitä kasassa siis 91/100 ja sove hyväksytysti suoritettu.  Olin niin iloinen ja helpottunut. Ja miten kiva laji. Lämmintä oli 25.5 ja aurinko paistoi. Missä muussa lajissa voit istuskella koko päivän hiekkarannalla nauttien hetkestä?

Kokemuksena kuitenkin ikimuistoinen, kun en yhtään tiennyt, että miten se koe etenee ja mitä milloinkin tapahtuu. En tuntenut paikalta ketään, mutta oli kyllä kiva tutustua. Kokeessa oli muutama ihan todella hyvä koirakko, yksi todella taitava saksanpaimen, jonka ohjaajalle terkut, että toivottavasti vielä tavataan!

Vepeily on rankkaa

Mutta aina jaksaa poseerata


Meidän vepe-uralle on nyt suunnitelmissa parin viikon päästä Landseerien vepeleiri, jossa varmasti päästään treenaamaan näitä liikkeitä. Erityisesti tahtotilaa tuoda venettä tai hukkuvaa loppuun saakka minulle meidän tulee treenata. Innolla odotan siis tätä koulutusviikonloppua. Ja on meillä yksi alokasluokan koe myös tiedossa elokuussa, joten hyvillä mielin nyt sitä kohti.


Aron agikisoissa

Oltiin Aronin kanssa Tamskin tiistai-ilta kakkosluokan agikoissa ja tarjolla oli kolme rataa. Tuomarina oli Leena Rantamäki-Lahtinen ja meille hän oli ihan uusi tuttavuus. 

Kisat alkoivat hyppyradalla ja rataan tutustuessa tiesin, että rata on ihan mentävissä. Ei yhtään takaakiertoa ja kunnon loppusuorakin olisi tarjolla. Näitä hyppysuoria ja itsenäistä irtoamista me on harjoiteltu, joten olin ihan innoissani, että pian päästään testaamaan meidän taitoja. Hyvällä itsetunnolla siis lähtöön, jätin koiran istumaan ja mitä hel....Aron ampui perääni ja oli juuri sillä kohtaa hyppäämässä ensimmäistä hyppyä, kun tajusin tilanteen ja katsoin sitä silmät järkytyksestä laajentuneina. Ensimmäinen rima lensi oikein kunnolla. Siitä lennosta jatkoin kakkosesteelle ja yhtä soittoa virheittä maaliin saakka. Se nolla oli siis niin lähellä. Ai mua ärsytti ja harmitti. 7 vuotias bordercollieni karkasi elämänsä ensimmäistä kertaa lähdöstä.

Meillä on ollut kaikilla agiradoilla varmaan vaikeinta suorittaa ensimmäinen tai viimeinen hyppy puhtaasti. Rima on tippunut joko molemmissa tai toisessa vaihto-ehdossa ja liittyy aina tähän kisalähtöön. Se on niin kiihkeässä tilassa silloin. Jos jätän Aronin istumaan ja menen ottamaan sen hyppyjen takaa vastaan, se tuijottaa vain minua ja ei keskity siihen ekaan esteeseen. Jos jään lähemmäksi, mokaan usein lähtemällä eteenpäin juuri silloin kun Aron on esteen päällä ja rima lentää. Joten olen viime aikoina alkanut ottaa sen mukaan liikkeeseen, mutta aina niin, että katseemme kohtaavat ja kutsun sen sitten. Nyt Aron ei malttanut odotella paljoakaan katseita, vaan lähti ensimmäistä kertaa omin luvin perään. Toki olisin itse voinut pitää siihen katsekontaktin koko ajan liikkuessani, mutta liian itsevarmana käänsin sille selkäni täysin. Taisi lähteä sitten juuri tämän vuoksi perääni. Joten vauhdikas -5 tulos.

Noh, mitäs me nollalla. Kivaa oli, että päästiin seuraavalle radalle. Kun toivoo ja metsästää sitä kolmatta luokkanousuun johtavaa nollaa, menee joka kerta radalle sillä asenteella, että tää on meidän viimeinen rata kakkosissa. 
Ja nyt edellisestä radasta oppineena pidin silmäni tiukasti kiinni koirassa ja nyt se lähti kanssani radalle vasta luvan saatuaan. Ja niin me mentiin, kunnes yhdessä kohdassa jätin katsomatta koiraa ja saman tien rima tippui. Loppusuoralla oli meille mielestäni vaikea putki/puomi erottelu, mutta mä olin päättänyt, että mun koira menee puomille ja niin se teki. Siihen kohtaan vaan tultiin täydellä vauhdilla eikä varmisteluun ollut mahdollisuutta. Olin kuitenkin tosi tyytyväinen Aronin maalissa, sillä mun mielestä se oli vaikea rata ja saatiin toinen -5 rata aikaiseksi. 

Vielä oli yksi rata edessä. Sitä odotellessa alkoi kyllä väsymys hiipiä jäseniin. Kello lähenteli puolta kymmentä eikä rataan tutustuminen ollut vielä alkanut. Ja kun takana oli useamman päivän työputki ja vuorotyötä tekevällä ilta-aamuvuoro yhdistelmä takana niin tiesin, etten pysty enää parhaaseen suoritukseen. Joskus musta tuntuu, että töissä meidän työvuorot on päivittäin yksiä agilitystartteja. Vuoron alussa on ns. rataantutustuminen (potilasraportti) ja sitten lähdetään täysillä liikkeelle vetäen maaliin saakka täysillä, välillä varmistellen, kiihdyttäen, tiukasti ohjaten, lopulta loppukävelyt kohti pukukoppia vaatteita vaihtamaan. Joten näillä ajatuksilla tuo oäivän viimeinen agirata ei meiltä sitten niin onnistunut, vaikka rata oli edellisen toisinto, lopusta alkuun. Nyt vain piti mennä puomin sijasta putkeen ja tämän Aron teki niin kuin käskin. Oma käsky oli vähän myöhässä, mutta sen vaihtoi itsensä täpärästi sinne putkeen. 

Joten semmoiset agikisat sillä kertaa. Väsyneinä, mutta toisiimme onnellisina oltiin loppukävelyillä illan hämärissä. Ja jatkaen seuraavissa kakkosluokan kisoissa nollaradan ja agisertin metsästystä. Laskin seuraavana aamuna, että me ollaan kisattu vuoden sisällä kakkosissa 18 startin verran. Meillä on näistä radoista kerättynä 2 nollaa. Kahdeksan kertaa ollaan tehty se yhden virheen rata eli -5. Joten postiivisella laskutavalla 10 starttia on päättynyt onnellisesti. Jäljelle jää jokunen hylly ja jokunen -10 rata. Eli onnistumisen puolella ollaan enemmän.

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Kesäretki Trondheimiin

Me ollaan jo kahtena edellisvuotena reissattu merta edemmäs koiranäyttelyihin ja niin me keksittiin retki tällekin kesälle. Tai Anna keksi. Lähdettiin siis Trondheimiin Norjaan, jossa oli kv-näyttelyn yhteydessä tokokoe, agilitykisat sekä rally-tokokisat. Anna halusi osallistua tokokokeeseen Pipsa bordercolliella ja valkoiset japaninpystykorvat Minttu sekä veljensä Ray näyttelyyn. 

Etukäteen haaveilin Petran ja Rayn puolesta, että jos hyvä tuuri sattuisi käymään, olisi norjan serti aika mukava. Vaikka näyttely on kv-näyttely, ei Ray hyötyisi cacibista mitään, päivämäärät ensimmäisen ja viimeisen välillä kun pitää olla vuosi. Jos näyttely olisi ollut viikkoa myöhemmin, oltaisiin toivottu sitä viimeistä cacibbiakin. Menossa mukana oli Annan ja minun lisäkseni luonnollisesti Rayn omistaja Petra ja hänen kaverinsa Silja. Minulla ja Siljalla oli siis kenneltytön rooli.

Mutta matkajärjestelyt alkoivat torstaina, kun saatiin varattua omalta kunnaneläinlääkäriltä aika ekinokokkoosileimoja varten. Niin me oltiin klo 16 syöttämässä matolääkettä kolmelle koiralle, että saatiin leimat passiin ja päästäisiin rajan yli Ruotsissa. Tämä maksoi 35 eur per koira, toki ostettiin siihen hintaan matolääkkeet eläinlääkäristä myös jo paluumatkaa varten. Myöhemmin sama homma näyttelypaikan eläinlääkärillä ja tämä leiman laitto passiin maksoi 40 eur per koira vaikka meillä oli omat lääkkeet mukana. Melko kallista, kun vertaa balttian maiden leimoihin, jotka ovat maks 10 eur. Tärkeintä kuitenkin, että rajoilla tule ongelmia.

Sitten pestiin Ray, pakattiin autoa ja ihana Susku Rayn kasvis tuli vielä tarkistamaan, että korva ja tassukarvat on kunnossa. Ihanaa palvelua kasvattajalta. Ja kaikki oli valmiina lähtöä varten. 

Perjantai-aamuna oltiin jo klo 4.30 tien päällä. Ajeltiin se 3 tuntia meiltä Vaasaan ja laiva lähti klo 9.00 Suomesta. Suomenlahti ylitettiin 4 tunnissa ja saatiin autoon viileään paikkaan, eikä ollut huolta siitä, onko koirilla kuuma autossa. 

Annan autoon saatiin kaikki pakattua

Ja niin sitä oltiin Ruotsissa Uumajassa. Navigaattoriin naputeltiin Trondheim ja huh huh, edessä olisi aika monta tuntia ja kilometriä läpi ruotsin. Onneksi Anna oli reipas kuski ja pysähdyttiin syömään Örnsköldsvik-nimiseen kaupunkiin ja kunnon mättö-ateria Burgerkingissä kruunaa retken. Pissateltiin koiria ja taas jatkettiin. 
Örnsköldvikissä oli kummallinen kerrostalo, pakko oli ottaa kännyräpsy


Seuraava pysähdys pidettiin Åressä. Vau mikä paikka. Ympärillä alkoi olla jo jylhiä vuoria ja ymmärsi hyvin ihan keskellä kesääkin, että miksi se on Ruotsin suosituin laskettelukohde. Ne maisemat oli ihan mielettömän hienot. Asutuksesta tuli mieleen, että oltiin jossakin alppikylässä. 





Tässä kohtaa käytiin ruokakaupassa hakemassa ruotsalaisia herkkuja ja Bilar-karkkipusseja lastattiin meidän autoon. Ja matka jatkui.

Ja ne maisemat vaan parani. Oli sääli, että meillä oli kiire ehtiä illaksi Trondheimiin ja autosta ei kännynkamera tehnyt oikeutta henkeä salpaaville maisemille. Oli vuonoja, vuoria, tuntereita, vaaroja, notkoja, jyrkkiä kallioita, vesiputouksia ja loputtomasti vihreää silmän kantamattomiin. Tiellä ei liikkunut siihen aikaan illasta ketään ja luultiin, että ollaan vaan me koko suuressa maailmassa. Tässä vaiheessa oltiin niin haltioissaan. Ihan sama saadaan mitään näytelmistä, se itse matka tai se seikkailu on kuitenkin se suurin ilo.

Ja pitkän ajomatkan jälkeen lopulta Trondheimissa Norjan aikaa klo 22.30. Majoituttiin kivassa paikassa, jossa aamiainen lauantai-aamuna oli ihan luksus aamiainen. Ne tuoreet sämpylät, keitetyt kananmunat, leikkeleet ja juustot. Ruokahan on tärkeintä näissä reissuissa. Aamiaisen jälkeen kohti kisapaikkaa, Annalla ja Pipsalla oli tokokoe heti klo 9.00.

Tokokehä kelpasi


Kisapaikka oli Trondheimin raviradalla, missä oli tilaa eikä koiranäyttelyn humu mitenkään häirinnyt tokoilijoita. Aurinko paistoi ja norjalaiset oli erittäin ystävälliä. Kertoivat, että moni norjalainen oli tullut mm. Oslosta kisaamaan (600 km), koska heidän maan parhaimmisto oli parhaillaan Moskovan mm-kisoissa ja ykköstulokset voittoineen olisi heillekin tärkeitä. Koiria luokassa taisi olla 12, joista 3 tuli Tanskasta ja bongattiin, että ne oli edellisvuotisen maailman mestari Caseyn jälkeläisiä. Kokeessa oli myös yksi valkoinen paimenkoira ja belgian paimenkoira, muut bordercollieita.




Tyhjäänlähetys oli kaikille koirille tosi hankala ja keltaiset kehänauhaa pitävät merkit vetivät monet koirat ihan väärään suuntaan. Näin kävi myös Pipsalle. Tässä kohtaa Pipsa kävi myös kehänauhan ulkopuolella, joka kulki kovin lähellä sitä tyhjään lähetys rinkulaa, mutta tuolla kehänauhan ylitys ei johtanut hylkäykseen, kuten meillä suomessa. Kokeen aikana monikin koira lipsahteli yli kehänauhan ja tuomari vaan hymyili, hyvä näin. 

Kukaan ei tainnut saada ykköstulosta, mutta kaikki taputti toisille. Kokeessa ei myöskään ollut mihinkään kiire, tuomari jutteli kilpailijoiden kanssa hyväntuulisena vaikka kuinka paljon ja meille jäi oikein positiivinen kokemus tästä. 

Rallytoko näytti yhtä hauskalta kuin suomessa, joskin niillä oli erilaisia liikkeitä kuin meillä. Mm koira jätettiin liikkeestä istumaan ja seuraavalla kyltillä kutsuttuin hyppyesteen kautta mukaan seuraamaan. Olisi ollut hauska osallistua, mutta Norjassa olisi pitänyt aloittaa alusta eli alokasluokasta. Agilityssa olisi taas saanut osallistua siihen luokkaan, missä koira kisaa kotimaassaan. 

Rallytokossakaan ei se kehänauha ollut ongelma. Aurinko on heijastanut ekan kyltin tekstin, mutta start siinä luki. Ihan ei taitaisi maksikokoinen koira kehään lähtöön mahtua.


Iltapäivällä vietiin koirat meidän majoituspaikkaan ja lähdettiin tutustumaan Trondheimin vanhaan kaupunkiin. Miten kaunista siellä oli. Käytiin pitsalla ja hengailtiin. Niin ihana kaupunki. 






Ja pitsat maistui, ruokaa nam

Päivän kruunasi meidän majapaikka, jossa sai itse paistaa vohveleita valmiista taikinasta. Vohvelin päälle ei laitettu kermavaahtoa vaan jotakin vanilijarahkan tapaista, mikä oli tosi hyvää.



Sunnuntaina olikin jännää. Japaninpystykorvia oli ilmoitettu 18 kpl. Valioluokan uroksia oli kaksi Rayn lisäksi, mutta mitä sattumaa, sille ne olivat norjalaisia Rayn veli-puolia. Sama ruotsalainen isä Helix kaikilla. Nämä valiourokset olivat jo norjan valioita, joten laskettiin, että Rayn ei todellakaan tarvitse voittaa niitä, mutta eri sa pitäisi saada päästäkseen paras uros kehään. 

Kohta kehään


Ensin oli pari junnu-urosta vuorossa. Näistä toinen pääsi jatkoon. 

Myös nuorista uroksista toinen pääsi jatkoon. Samoin avoimen luokan uros pääsi jatkoon. Jännitys tiivistyi.
Avoluokan uros
Valiot

Ray ei ollut parhaassa karvassaan tätä näyttelyä ajatellen, sillä se tiputti turkkinsa toukokuussa. Uusi turkki on kasvamassa kovaa vauhtia, mutta näyttihän se vähän turkittomalta valio urosten luokassa. Tuomarina komea Birk Carsten Tanskasta ja Petra osasi heittää sen kanssa läppää juuri sopivasti. 

Ja niin Petra ja Ray nappasivat Eri + Sa, vaikka sijoitus valioluokassa oli kolmas. Ja järjestys ei onneksi muuttunut paras uros kehässä ja näin ollen Ray oli ensimmäinen uros, joka sai vastaanottaa Norjan sertin. Vähänkös hihkuttiin heija heijaa. Ray on siis nyt anomusta vailla oleva Norjan muotovalio. Hyvin vedetty Petra! Nyt laitan kevään Latvian valio-arvoanomuksen matkaan, on Ray muotovalio neljään eri maahan. Ja tästä on hyvä alkaa suunnitella seuraavaa sertinsieppausreissua Ruotsiin tai Tanskaan. Yksi serti jommasta kummasta niin pohjoismaiden muotovalio olisi kiva titteli Rayn nimen eteen. 


Norjassa on hauska systeemi kehä-arvostelujen kanssa, ne menee suoraan nettiin. Oli siis sarjassa hauskoja tilanteita, kun Petra meni pyytämään kehän jälkeen Rayn arvostelua. Kielitaito ei vielä 13- vuotiaalla ole täydellinen, joten meitä nauratti niin paljon nämä kielitaidottomien kohtaamiset, jossa kehätoimitsija on häh? Ja niin tytötkin. 

Mutta tässä Rayn arvostelu, se taitaa olla tanskaa.


Sitten meni sisko Minttu kehään, joka esiintyi niin mahtavasti. Mintun liikkeet on näyttävät, se ei väistänyt tuomaria, jota näkyi kyllä kehässä toisissa nartuissa. Minttukin sai erin ja sa:n ja valionarttujen toinen. Meidän yllätykseksi tuomari kuitenkin kätteli Annan ja Mintun paras narttu kehästä ja luokkasijoituksista jäivät kilpailemaan toiset nartut. Hetken pettymys kuristi kurkkua, mutta tätähän se koiranäyttely on. Koskaan ei tiedä kuka voittaa ja mitkä kaikki asiat vaikuttavat tuomariin. Useimmiten kehätouhut on niin tuurista kiinni ja todettiin kehän jälkeen, että Anna teki kaiken niin hyvin, ettei jossittelun varaa jäänyt mihinkään. 

Anna ja Minttu on sitä mieltä, että yhdessä olo on parasta


Kehän jälkeen ulkoiluteltiin koiria ja lähdettiin kotimatkalle. 

Taas mentiin läpi vuorien, tunnelit näissä saattoi olla jopa 3.9 km pitkiä.

Ja jälleen ihasteltiin maisemia. 



Iltasella pysähdyttiin nukkumaan erääseen Skansa hotelliin, josta maanantai-aamuna jatkettiin klo 7 Uumajan satamaa ja siellä laiva meitä odotti jo kohti suomea.

Reissunaiset kotimatkalla



Kiitos Anna ihanasta reissu-ideasta. Mukavaa oli ja monta kokemusta sekä elämystä rikkaampina tultiin kotiin.