tiistai 15. elokuuta 2017

Lee 10 viikkoa

Lee täyttää huomenna 10 viikkoa ja takana meillä on yhteistä elämää 3 viikkoa. Äkkiä tämä pentuaika vaan menee, vaikka sunnuntai-iltana tuli ensimmäisen kerran tuska, kun en vaan pysynyt pennun vauhdissa. Työpäivän ajan perhe oli viihdyttänyt pentua ja Petra oli omien sanojensa mukaan käyttänyt pennun ulkona pissalla ainakin sata kertaa ja kauheen monet kakat.  Täysi vauhti oli kotona päällä ja yritin siinä laittaa perheelle ruokaa. Pentu hyökkäili vanhempien koirien karvoihin ja sai jäätäviä lähtöjä. Sitten se kävi puremassa jalkaani, roikkumassa keittiöpyyhkeessä, nakertamassa listankulmaa ja jääkaapin alalaitaa. Siitä täyttä höyryä vessaan vesikipolle ja sitten olikin jo pissat lattialla. Kun siivosin niitä otti pentunen oikein vauhtia ja suoraan suu edellä korvaani kiinni. A että se sattui ja pentu joutui puhutteluun, että ketään kohti ei tuolla tavalla hyökitä. Ja vanhempi lauma tuijotti minua, että koskas meidän metsälenkin aika on. Juu juu, ehditään ehditään. Muistaakseni kaaduin puoli kuolleena sänkyyn nukkumaan sinä iltana sen jälkeen kun kaikkien tarpeet oli täytetty.

Lee sai kuitenkin kaikki syntinsä anteeksi eilen, kun se osoitti jälkikoiran alun elkeitä. Kävin tekemässä sille peltojäljen Kyötikkälän kentän laidalle "ei kenenkään maalle". Siinä on sellainen pidempi heinä ja tämä oli hyvä valinta. Lyhyen nurmen jäljissä on sellainen murhe, että ruoka näkyy siinä hyvin, joten en halua vahvistaa silmillä jäljestystä. Pidempään heinään nami hukkuu sopivasti ja saa tallattua voimakkain askelin jäljen, jossa on nami joka askeleella. Näin saan luonnollisesti tuettua pysymään pennun jäljellään ja kyllä se siinä puksuttaa kun pieni veturi eteenpäin. Kertaakaan ei nenä noussut ruohosta koko jäljestyksen aikana. Jäljen loppuun jätän pienen namikasan jäljen päättymisen merkiksi ja siinä runsaat kehut. Lopulta nostan Leen pois kasaltaan ja tämä aina vähän harmittaa Leetä. Mutta sillä kasvattaa intoa ja sitä tuntuu piisaavan. Yritän jäljellä jarruttaa, jos pentu menee liian lujaa ja jättää nameja syömättä. Kun se tekee rauhassa hommia, löysään hihnaa. Se on vaikeeta, mutta varmaan helpottaa kun saadaan molemmat tähän asiaan tuntumaa. Ihanasti pentu on kuitenkin koukussa tähän hommaan. 

Esine-ilmaisut on edenneet myös hienosti. Esineenä meillä on se pieni tölkin klipsu ja ollaan harjoiteltu iltaruuan ääressä sitä, että kun laitan klipsun lattialle, menee pentu sen eteen ja käy maahan klipsu tassujen välissä. Siihen kohtaan yritän ajoittaa naksun ja tuoda palkan syötäväksi siihen maahan, mutta olen vielä liian hidas ja turhan usein pentu ehtii pompata istumaan ruokakättä kohti. Eli yhtenä teemana on, että siihen esineelle jäädään odottaan palkitsemista. Ja tuota pikaa vien klipsun ulos tallutulle nurmelle ja toivon, että kun se löytyy ja pentu tarjoaa ilmaisua, olisi kunnon pippaloitten aika. Jatkossa on ohjelmassa toiminnan yleistäminen jälkikeppeihin ja jälkiesineisiin ja sitten sen yhdistäminen itse jäljelle. Tosi kivaa puuhastella ja suunnitella tätä ketjua, että miten siitä saadaan hieno kokonaisuus.

Muita kotinaksutteluja on ollut edelleen tasapainotyynyllä pyöriminen. Hienosti etutassut pysyy jo tyynyllä ja takapää kiertää. Ja tarjoaa hommaa innokkaasti.
Lisäksi uutena aloitin eilen käsitargetin eli käteen kuonolla tökkäisyt. Käytän sitä sitten jatkossa luoksetulokutsussa vihjeenä tai noutokapulajutuissa. Mutta ei niihin nyt ihan vielä. 

Kauppareissuilla Prismalla Lee on ollut mukana ja hienosti se kulkee hakien kontaktia minuun. Olen siirtänyt ajatusta siitä, että ihan kaikkia ihmisiä ei käydä moikkaamassa vaan jätetään ne huomiotta, kun me kaksi kuljetaan. Reippaasti tulee liukuovista sisään eikä hätkähdä, vaikka ihmiset menee kauppakärryt kolisten ohi. Tärkeintä tuntuu olevan minun kehut ja syöminen. Ollaan käyty myös parina iltana k-kaupan edessä sosiaalistumassa, mutta Tampereen keskustaan retket on vielä tekemättä. 
Öö, vähän epäselvä kuva Prismalta, mutta ideasta varmaan saa kiinni.



Autoon Lee jää hyvin yksinkin nukkumaan. Tänään hiivin autolle ja salaa kurkistin, että mitä tapahtuu koira-osastolla häkissä. Pentu oli täydessä unessa tassut kohti taivasta. Olinko kaupassa noin vartin, että osaa ottaa rennosti ilman minua. 

Lee ei ole vielä kertaakaan lenkkeillyt muun lauman kanssa ja yritän pitää tästä periaatteesta niin pitkään kiinni kuin suinkin. Haluan, että pentu oppii itse oman tavan liikkua hihnassa vetämättä (se ei muuten vielä vedä) ja oppisi kohtaamaan maailman ilman lauman turvaa. Petran ja Rayn kanssa oltiin viikonloppuna mustikkametsässä ja Ray ensin alkuun juoksutti pentua, mutta lopulta kulkivat omaan tahtiin mustikkavarvulta toiselle. Oli ihanan väsynyt pentu sinä iltana. Pitkää matkaa ei kävelty, kun kökittiin mustikkapuskassa, mutta pentu sai omaan tahtiin painella sammalmäättäältä toiselle ja näin väsyttää itsensä. 

Tänään käytiin Kyötikkälän kentällä vähän tutustumassa pk-esteisiin ja vähän leikkimässä. Miten pieni se vielä onkaan ison  a-esteen vieressä. 












torstai 10. elokuuta 2017

Lee 9 viikkoa

Pikkupennusta on tulossa iso pentu. Tuntuu, että se kasvaa ihan silmissä korkeutta ja isot tassut sillä oli jo valmiiksi. Samoin pitkä siimahäntä. Jännää, että miltä Lee näyttääkään isona.

Nukkuva pentupötkylä

Edeltävän viikon aikana on käyty pentutreffeillä ja kylässä monessa paikassa. Sunnuntai-iltaa vietettiin Sarkun ja Hippa-pennun kanssa. Sarkku avasi mm. pihassa olevan hevostrailerin auki ja aateltiin, että se olisi pennuille jännä paikka, mutta trailerin oli nopeasti nähty. Tämän jälkeen käytiin läheisessä leikkipuistossa pentujen kanssa. Mentiin pätkä kävelytietä pennut hihnoissa ja ihmeteltiin, että näinkö sitä pentua hihnassa viedään. Jännittävin taisi olla vihreä roskis menomatkalla, takaisin tullessa sekin oli jo nähty. 

Maanantaina pidettiin Tamskin hallin takana pentupainit ja paikalla oli Leen lisäksi lapukan ja bordercollien pentu. Painit oli hurjat ja oli hämmentävää, että pikkuleikit meni pennuilla heti tunteisiin. Kultamussu Lee oli oikein rakkari-ainesta. Samalla kertaa käytiin kuitenkin treenihallissa sisällä ja olihan se ihmeellinen maailma Leen silmissä. 



Kävelin sen kanssa treenikentällä ja kylläpä putket jo kiinnosti. Lisäksi se ihmetteli toisten kenttien käskyjä, liikkuvia ihmisiä ja koirien haukkumista koko ajan kuitenkin toimintakyvyn säilyttäen. Käytiinkin ihan lopuksi ennen kotiin lähtöä syömässä iltaruoka treenikentällä, että jäisi tuosta paikasta mahdollisimman positiivinen mielikuva. Lee myös nukkui autossa häkissä tunnin verran tuolla retkellä, kun koulutin agilityä hallissa. Jännityksellä hiippailin autolle katsomaan, että mitä sinne kuuluu, niin pentu oli täydessä sikiunessa. Autoilu ja sinne häkkiin jääminen on tullut kyllä ihan ilmaiseksi, ottaa nämä hyvin lunkisti. 

Kotona on puuhastelu nurmijäljestyksen parissa. Lee on ajanut nyt kaikkiaan 7 kpl nurmijälkiä. Tähän mennessä olen oivaltanut, että
- yksi nami per kengänjälki
- painan tukevan askeleen nurmeen, että murtuneen maan vahvempi haju tukisi pentua pysymään siinä
- laitan jälkivaljaat pennulle
- ei loppupalkkaa jäljen päähän (aiheutti liikaa kiirettä)
- lelu taskuun ja jäljen päässä siirrytään leikkimään leluun, ettei koe suurta pettymystä jäljen loppuessa
- opetellaan niin, että syödään joka nami, ei palata takaisin päin vaan koko ajan eteenpäin
- yritän estää ryysimästä ja löysätä hihnan kun työskentelee rauhassa

Menossa jäljelle, näyttää jo jälkikoiralta valjaissaan


Joten sanoisin, että älyttömän mielenkiintoista ja kivaa puuhastelua, missä molemmat oppii. Jäljestyksen lisäksi mielessä on ilmaisun opettaminen mahdollisimman pitkälle. 
Ja aloitettiinkin tämän avulla.

Tölkin avaajan on juuri sopiva pieni esine, joka ei paista silmiin, mutta on oma ainutlaatuinen esine. Aloitin ensin niin, että naksuttelin tälle esineelle nenäkosketuksia. Läheskään aina ei se nenä koskenut esineeseen, mutta naks kun meni sitä kohti. Palkkasin poispäin esineestä, että sain koiran etsimään esineen matolta uudestaan ja saamaan naksun. Seuraavassa vaiheessa (kiitos Anna) en halunnut, etät koira sinkoaa pois esineeltä vaan jää siihen. Eli esineen ollessa useimmiten etutassujen välissä vein ruokakäden siihen esineen päälle ja siinä syötiin. Ajatuksena, että jää esineelle, näinhän koira jää sitten jäljelläkin. Aloitin eilen palkkaamisen myös niin, että vein ruoka käden ihan maahan asti sen esineen päälle ja pentu asettui makuulle syömään kädestä. Eli tällä tavoin jatketaan toivoen, että koira tarjoasi itse makuulle menoa esineen luona. Jos homma jatkuu menestyksellä teen ensi viikolla jo ulos jonkinlaisen tallatun alueen, jonne tiputan näitä esineitä ja palkitsen runsaasti. 

Muita naksutteluja ollaan tehty kosketuskepin avulla sekä tasapainotyynyn avulla. Tasapainontyynyllä päästiin tänä aamuna siihen vaiheeseen, että menee seisomaan sille etutassuin, naksautan ja annan ruokaa siinä tyynyn päällä. Ja lähdettiin jo pyörimään siinä. Vitsit kun se teki jo hyvin. 

Mietinnässä on myös kahden palkkasanan opettaminen. Toinen on jes (vapaa), jolloin vapautuu liikkumaan esim lelun kanssa. Toinen sana on jokin, mikä kertoo, että pysy siinä, palkka tulee luoksesi. 

Kotipiha alkaa olla jo tuttu ja varma paikka, joten varmaan tänään täytyy taas lähteä ihmisten ilmoille katsomaan pennun kanssa maailmaa. 



Ja niinhän me sitten käytiinkin. Ensin pysähdyttiin Vatialan hautausmaan reunalle. Hautausmaan työntekijät olivat juuri traktorihallilla pitämässä taukoa ja ennen kuin ne edes huomasivatkaan oli kaikilla kädessä namit ja pidettiin sellainen namirinki. Ja hetkessä tutustuttiin puolin ja toisin. Heh, en todella tuntenut ketäänniistä  tyypeistä aikaisemmin, mutta pennulla on ihmeellinen voima. Jokainen halusi näyttää kännykästä oman koiran kuvaa jne. Kivat sedät päästivät meidät tutkimaan niiden traktorihalliakin, mutta Leen mielestä siinä ei ollut mitään ihmeellistä. 

Jatkettiin siitä metsään. Tämä se ihmeellinen paikka oli, sillä mustikanvarpujen seassa kulkeva pentu oli kuin viidakossa. Syötiin yhdessä mustikoita varvuista ja ihmeteltiin metsää. 



Ja taas pentu auton perään ja tutkimusmatka jatkui Prismalle. Siellä Lee kulki todella reippaana. Tutustui lisää ihmisiin, käytiin Mustissa ja Mirrissä, pyörittiin kassojen nurkilla ja lopuksi parkkipaikalla. Lee oli sopeutui ympäristöön nopeasti. Hieno pentu!



sunnuntai 6. elokuuta 2017

Pentujuttuja

Kirjoittelen Lee-pennusta oman päivityksen, kun tuntuu, että viikon sisään on mahtunut vaikka mitä ihmettelyn ja ajattelun aihetta. 


Lee on asettunut hyvin meidän perheeseen ja pitää huolen, ettei suotta olla liikaa paikallaan. Se nukkuu yönsä kivasti minun ja Aronin kanssa makuuhuoneessa, mutta ennen nukkumaan menoa on valtavat iltavillit ja riiviö-hetket. Miksi ihmeessä pentujen pitää olla riekkulapsia iltaisin. Kolmena iltana olen nyt tehnyt sille pakkorauhoituksen, kun on tuntunut, ettei se osaa siinä kohdin vaan pysähtyä. Otan pennun reiden viereen ja pidän vain paikallaan. Noin minuutin se protestoi kiinnipitoa ja sitten ollaan täydessä unessa. 

Riiviöhetket

Ja hyvät nukkumapaikat



Pissa ja kakkateemoissa käydään ulkona noin 20 kertaa päivässä. Tekee pissan kyllä tosi helposti nurmelle, mutta yhtä nopeasti ehtii käydä sanomalehden päällä, jollen ole riittävän hereillä. Yöllä tulee yhdet pissat sanomalehdelle varmaankin aamuyöstä, mutta muuten onnistun ajoituksen kanssa melko mukavasti. Kotipihassa ollaan paljon ilman hihnaa ja pentu kulkee mukanani tosi hyvin. Se on oppinut tunnistamaan nimensä ja tulee ihanan pentumaista pomppulaukkaa luokseni nimen kuullessaan. Käytän tosi paljon sosiaalista palkkaa ja kehun runsaasti aina kun se tulee luokse. 

Kutsuitko minua?


Ruokahalu sillä on loistava ja suuttuu ihan kamalasti, kun estän menemästä vanhempien koirien ruokakipolle. Oma kuppi tyhjenee ihan ennätysnopeasti. Ja hyvä ruokahalu on loistava juttu kouluttamisen kannalta ja Lee on joutunut jo hommiin ruokansa eteen. Useampi ateria on tullutkin pikku koulutusten kautta ja harvoin se saa ruokakuppinsa suoraan vain eteen. No silloin, kun minulla on kiire. Olen ehdollistanut sille, että naksu tarkoittaa maksua ja ensimmäiset treenit tehtiin tasapainotyynyn avulla. Yritän näin opettaa sille perusteita, että ruoka ei tipu ilmaiseksi ja ruokaa on kädestäni saa kun tekee jotakin mitä tahdon. Hienosti pentu eilen jumittui 2 sekunnin ajaksi haistamaan, että nyrkin sisällä on sen ateriaa, sitten se kääntyi, meni vieressä olevan tasapainoityynyn päälle, täräytti etutassut siihen ja sai samantien naksun ja maksun. Kehun sitä silloin kun se syö, että saan kerrottua, että ruoka on osa sosiaalista palkkaa ja tähtään tälläkin, että sille tulee mielikuva, että kun kehutaan, niin hyvä pentu on. 
Samalla ajatuksella on tehty jo ensimmäiset kosketuskeppitreenit. Toisessa kädessä on ruoka ja toisessa kosketuskeppi. Kepin kärjen kosketuksesta aukeaa käsi. Kivaa touhua sanoo pentu. 

Nurmijälkiä Lee on tehnyt nyt 3 kpl. Tallasin ensimmäisellä kerralla 5m pituisen suoran, jolle kylvin sen turvotetun nappularuuan. Ja vein pennun jäljen päähän ja siitä se sitten lähti. Toisella kertaa tein samanlaisen suoran, mutta nyt ei ehtinyt edes syödä kaikkia nameja matkalta, kun jäljen loppu veti puoleensa. Jäljen päässä oli sen ruokakuppi, jota olin peittänyt vähän heinällä, että pääsisi palkalle ilman näköhavaintoja ja vain nenää käyttämällä. Kolmannella kertaa tein jäljestä u-muotoisen ja laitoin loppupalkan kannelliseen purkkiin. Lee oli taas näppärä ja havaitsi loppupalkkapurkin jo ennen jäljen aloitusta. Vein pennun hetkeksi sisälle, otin purkin taskuuni ja otettiin uusi lähestyminen. Nyt kävi kova nuuskuttelu ja pentu keräsi ruokansa tallatulta pätkältä. Lopussa lykkäsin taskustani namipurkin ja se sai herkutella ruokansa siinä. Tuntuu, että pentu olisi äkkiä oivaltanut idean, että tallatulta kohdalta löytyy ruokaa ja näin kannattaa käyttää nenäänsä pysyäkseen siinä. Jatketaan nyt näillä kokeilevilla jäljillä ja yritän tehdä naminurmijäljen kerran päivässä. 


Jälkijutuissa olin etukäteen ajatellut, että opetellaan heti jälkikeppien kanssa ilmaisun perusteita ennen virallisia metsäjälkiä. Yleensä aina se jäljestys, mikä opitaan ensin, on tärkeämpi. 
Haaveilen kuitenkin pennulle fh-jäljestä myös ja siellä ehdoton plussa on esineen ilmaisu makuulla. Ja ristiriitaa siitä tulee, jos metsäjäljellä löytyneen kepin voi tuoda noutamalla ja pellolla ei saa siihen edes koskea, vaan ilmaistaan makuulle menemällä. Fiksuna opettaisin saman tavan nyt heti, mutta omaa ajatustyötä tämä vielä vaatii. Mun koirat on aina opetettu tuomaan jälkikepit noutamalla ja se jälkikeppi on itsessään palkka, kun sillä leikitään ja pidetään aarteena. Olenko valmis luopumaan tästä ajatusmallista? Pitää jatkaa nyt kuitenkin pennun tarkkailua ja miettiä, että mikä sille on kaikkein luonnollisin tapa toimia.

Pentu on nyt hyvn tottunut kotipihan ääniin ja kohdannut paljon ihmisiä sekä lapsia ihan tässä meidän pihassa. Se menee rohkeasti kyllä tutustumaan. 
Naapurin rouvaa se pelkäsi, kun rouvalla oli sateenvarjo ja se tuntui epäilyttävältä. Homma ei helpottunut, kun rouvakin huomasi, että pentu pelkää sateenvarjoa, jolloin se otti sateenvarjon päänsä päältä ja työnsi sitä pentua kohti, jolloin pentu pakitti sitäkin enemmän. Noh, täytyy avata sateenvarjo meidän olohuoneeseen ja tutustutaan siihen ihan rauhassa. 

Elämää kotipihassa


Ollaan käyty myös leikkimässä toisten pentujen kanssa ja kaikissa näissä tilanteissa sekä vieraissa kodeissa Lee on lähtenyt reippaasti tutkimaan uusia paikkoja ja kohtaamaan vieraita asioita. Ei tunnu olevan mikään perskärpänen, joten hyvä luoksetulo on vielä kullan arvoinen asia.

Lee kävi leikkimässä Madde-parsonin kanssa ja kun ei jaksettu enää juosta, oli kähjääminen penkkien alla kivaa. 

Kangasalan keskustassa käytiin remmilenkillä lauantai-iltana, mutta hiljaista oli. Tehdään ensi viikolla retkiä enemminkin sitten Tampereelle. Suunniteltiin Petran kanssa, että ajellaan bussilla jonnekin retkelle. 
Hiljaista on Kangasalla.

Elokuu ja Aronin vepet

Aronin kesä on yksin omaan täyttynyt vepestä. Kahdet vepetreenit viikossa + 3 vepekoetta heinäkuussa. Ahkera uiminen tietää sitä, että lihasta löytyy Aronin kropasta ja kynnys pulahtaa uimaan lenkilläkin on matala.



Koepaikkojen suhteen vepekesä on vain armoton. Tampereella on elokuussa vepekoe ja paikkoja tiedustellessa olisin ollut varasijalla 16. Muuramen vepeiljöiden kokeeseen olisin päässyt ensi viikonloppuna, mutta töiden puolesta en saanut vapaapäiviä järjestymään. Yksi vapaa viikonloppu kolmen viikon työvuorolistassa ei osunut sinne mihin olisin halunnut. No vepekokeita on, mutta taidan luovuttaa koepaikan metsästyksen tältä kesältä. Koirahan ei sitä tiedä, että tämä joku menetys olisi, että sen puoleen on turha stressata. 

Treeneissä ollaan kuitenkin polskittu määrätietoisesti eteenpäin. Ollaan alettu treeniryhmän kanssa miettimään treenejä erilaisiin rantoihin, että koirille tulisi kokemusta eri paikoista. Vakirannassa koirat ohjautuu hyvin porttien sisään, joten eri rantoja nyt tarvitaan. 
Ei olla jääty junnaamaan avoliikkeitä, jotka me jo osataan vaan ollaan tehty voittajaluokan juttuja lähes valmiiksi asti tai helpotettuina. Ajattelin, että tehdään niin pitkälle kun kesää ja uintikelejä riittää ja sitten ensi kesänä heti alkukaudesta avoimeen ja jos luoja suo tai terveyttä riittää, niin siitä voittajaan. Vepevalio olisi se ensi kesän tavoite.

Voittajaluokan liikkeistä liike "liikkuvat veneet" helpotettiin niin, että vain toinen vene liikkui. Tämä liike on ehkä eniten sellainen, missä pitää harjoitella sitä omaa ajoitusta, että koska lähetän koiran veneen hakuun.
Kakkosliike pelastusrenkaan hakeminen toisesta veneestä sujuu jo koemaisesti. Käytän siinä sen sallitut käskyt 2 kpl hae ja tuo. Onnistui viime keskiviikkona ihan nappiin. 
Sitten on köyden vienti veneeseen. Hyvin sujuu vienti, mutta takaisin tullessa autan koiraa rannalta ja tämä on lisäapu, joka pitää vielä häivyttää pois. 
Vaikein liike on hukkuvan haku pelastusrenkaan avulla. Tässä koiran tulee lähteä rannasta pelastusrenkaan kanssa kiertämään hukkuva, joka on tippunut 30m rannasta ja joka on ihan paikallaan vedessä. Kiertäähän Aron maalla kohteita, mutta järvessä se on sille vaikeampaa. Ja tähän asti on aina viety jotakin ihmiselle tai haettu ihmiseltä, nyt vain pitäisi kiertää hukkuvan ympäri ja samalla hukkuva tarttuu renkaaseen, jolla koira vetää hukkuvan rantaan ja liike loppuu siihen. 
Ollaan harjoiteltu tätä niin, että Reijo on kahluuhousut jalassa järvessä ja lähetän Aronin kiertämään Reijoa. On aloitettu ihan 3 metrin päästä, sitten pidennetty matkaa. Tehtiin hommaa ensin pelkkä köysi suussa, nyt tekee kiertoa jo renkaankin kanssa. Etäisyys on tällä hetkellä noin 10m ja välillä Aron käy kiertämässä tosi hyvin ja sitten tulikin kerta, että se kääntyi puolessa välissä takaisin. Mietittiin, että millä nostetaan sen motivaatio niin, että sen olisi ihan pakko päästä kiertämään hukkuvaa? Kokeiltiin, että hukkuvalla on Aronin frispii ja kun Aron on kiertänyt sen, se frispii lentää kohti rantaa palkaksi. Tällä saatiin Aron lähtemään muutaman kerran niin, että se ihan loikkasi veteen. Mutta tässä liikkeessä on eniten tekemistä. Pähkäily jatkuu.

Tälle viikonlopulle meillä piti olla vepeleiri Saarijärvellä. Se kesän kohokohta. 
Elviksella alkoi vatsatauti  viikko sitten sunnuntai-iltana. Edellisen kerran sama vaiva koetteli kaikkia perheen koiria, mutta Elviksellä meni siitä toipumiseen pitkä aika. Ja nyt taas. Uloste oli ihan ripulia ja oksensi myös. Maanantaina hain apteekista Promaxia ja sen turvin sinniteltiin keskiviikkoon. Keitin riisi/kananjauhelihavelliä ja syötiin pieniä eriä pitkin päivää, mutta torstaina Elvis oksensi jo niin rajusti ja verta tuli ripulin mukana, että haettiin eläinlääkäristä apua. Saatiin antibioottikuuri ja muita tukivalmisteita ja nyt Elvis on taas oma virkeä itsensä. Se syö toistaiseksi vatsatautisten helposti sulavaa purkkiruokaa ja eilen tuli ensimmäinen kiinteä uloste. Joten tämä kun oli taustalla, olin lähes hysteerinen Aronin tehdessä kahdet ripulit ulos ja oksentaen kerran. Eli kyseessä on sittenkin tarttuva tauti? Ja rankka vepeleiri edessä! Joten perjantai-iltana oli päätös tehtävä, että vaikka en tiedä varmaksi mihin tauti etenee, ei liene reilua viedä koiraa viikonlopun reissuun siinä tilanteessa. Harmitti, mutta järki aina mukana näissä hommissa. Lääkitsin Aronin kaikilla Elviksen tukiravinteilla heti ja lauantaina tilanne oli rauhoittunut. Ray ja Lee eivät ole ripuloineet eikä oksentaneet, joten toivon, että tauti oli nyt vain tässä. 


tiistai 1. elokuuta 2017

Ensimmäinen kerta

Sitä ei muistanutkaan, että koiranpentuhan kokee ja näkee asioita aina ensimmäistä kertaa. Ja miten iso ja ihmeellinen onkaan maailma. Pidin päiväkirjaa ja kirjoitin ylös joka päivä ne asiat mitä Lee näki ja koki ensimmäisen kerran. Paljon on varmaan jäänyt kirjaamatta, mutta ei se ole ihme, että välillä pennun pitää ottaa kunnon unet, että jaksaa taas.

Lee 7 viikkoa ja ekan kerran
- kohtasi japaninpystykorvan ja partacollien
- tutustui kotipihaan
- ihmetteli hiekkaa pihassa lasten keinujen alla
- kuunteli liikenteen ääniä (asutaan aika lähellä vilkkaasti liikennöityä tietä)
- piti kaulassaan pantaa, sotkeutui talutushihnaansa
- kävi wuffissa ostoksilla



- tapasi wuffin etupihalla vieraita naisia ja Minnan
- maistoi piimää
- kuuli naksun ääntä yhdistettynä ruokaan
- teki vauhtiluoksetulon kutsusta
- sai kuppiinsa barf kananlihapullan
- kuunteli vieressä, kun Aronin turkkia kuivattiin
- tienasi päiväruokansa kun astui tasapainolaudalle
- maistoi nakkia
- oli suihkussa tassupesulla
- kuivattiin tassuja pyyhkeellä
- tapasi lyhytkarvaisen collien x3 ja chihun
- meni Petran ja Petterin kanssa ostamaan k-kaupasta jäätelöä
- joutui ensimmäiseen pakkorauhoittumiseen, kun vauhti meni illalla vaaralliseksi, nukahti 1 minuutin kiinnipitämisen jälkeen siihen paikkaan
- matkusti metallihäkissä auton perässä

- jäi autoon (häkkiin) yksin
- näki järven

- sai makkaraa
- seikkaili saaressa

- oivalsi, että kun astuu tasapainolaudalle, saa naksun ja siitä seuraa ruokaa



- löysi wc:stä vessapaperirullan ja levitti sen eteiseen
- katseli pyörätien laidalla ohi ajavia pyöriä
- käytiin k-marketin edessä katselemassa ihmisiä

- otti vauhtia ja hyppäsi maassa piehtaroivan partacollien karvoihin (tuskin tekee toiste). 
- teki nurmella ensimmäisen namiruudun

Kyllä listasta tulisi pitkä, mutta päiväkirjassa aukeaa huomenna uusi sivu otsikolla Lee 8 viikkoa. Joten kohti uusia seukkailuja vaan. 

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Heinäkuisia uintijuttuja

Kirjoittelin tässä viikko sitten pitkän blogitekstin vepestä ja voittajaluokan liikkeistä. Virittelin kuvat oikeaan järjestykseen ja korjasin kirjoitusvirheet. Lopulta painoin julkaise. Samalla Ipad sammui yhtäkkiä ja koko teksti oli tiessään. Aattelinkin sitten, että, ihan tyhmä juttu se olisi ollutkin, enkä koskaan kirjoittanut uutta.

Ollaan nyt heinäkuun ajan treenattu vepeä noin 2 kertaa viikossa. Meillä on oma pikkuinen veperyhmä, joten 3-4 koiran treeneissä saadaan paljon toistoja ja vahvistettua heikkoja lenkkejä. Aronin kanssa on tehty jo voittajaluokan liikkeitä, koska se luokka ei ole meiltä kaukana. Tietysti tehtävät liikkeet vaikeutuu ylimmässä luokassa, mutta eivät ole mitenkään mahdottomia. Eli hyvällä mallilla on pohjat jo sinne.

Käytiin lauantaina Kouvolassa vepekokeessa. Säätiedoitukset lupasivat unelma-ilmaa ja tuulen nopeuskin oli 1m sekunnissa eli oikeestaan tuuleton ilma. Ykköstuloksen kiilto silmissä lähdettiin tien päälle kukonlaulun aikaan ja palattiin 10 tuntia myöhemmin kakkostuloksen kanssa. 

Aron teki kaikki liikkeet niin hyvin kuin se osaa ja itse ohjasin koiraa niin hyvin kuin osaan. Kaikki miinuspisteet tulivat maalilinjan ohituksista, sillä ranta oli juuri meille vaikea. Agilityssä mietitään asioita paljon koiran silmistä katsottuna ja niin täytyy tehdä myös vepessä. Nyt ranta on sellainen hyvin metsäinen. Lähetyspaikka oli pienenssä syvänteessä puiden ja ison kiven välissä. Toiselle puolen jäi laituri. Ja vedestä käsin maalilinja oli Aronille vaikea hahmottaa. Mutta kokemusta saatiin ja lopputuloksena oli avo 86 pistettä. Eli vain neljän pisteen tai metrin päässä voittajaluokasta. 

Koeranta, jossa aurauskepit merkkasivat maalilinjan ja lähetyspaikka oli puiden alla. 

Aronin selkä on ottanut itseensä jumia tämän kesän treeneistä. Käytiin osteopaatilla Katriinalla heinäkuun puolessa välissä ja kyllä, treenaaminen siellä tuntuu. Nyt tehdään asioita entistä huolellisemmin, liikutaan, mutta pidetään myös lepopäiviä. 8-vuotiaan koiran kanssa täytyy entistä tarkemmin nyt suunnitella, että mitä tehdään eri lajien kanssa. Teen kolmivuorotyötä, mikä tuntuu nyt säätelevän harrastuksia ihan liikaa. Huippukiva työ onneksi ja palkan eteen on töitä tehtävä, mutta monesta kivasta jutusta on pakko luopua töiden vuoksi. 

Mutta huomenna tulee meidän perheeseen yksi muuttuva tekijä lisää!
Kuvassa Myytin Arveton on Arvoton eli Lee!


maanantai 3. heinäkuuta 2017

Vesipelastuskokeessa x2

Valmistautuminen vesipelastukokeisiin meni hyvin. Viime tiistaina kävimme tekemässä hukkuvan pelastamista ja olipa hyödyllinen treeni. Huomasin, että jos kehun siinä vaiheessa kun Aron vetää hukkuvaa rantaan, irroittaa Aron otteen hukkuvasta ja jättää siihen. Heh, ymmärsi omasta mielestään, että tämähän riittää. Tässä tilanteessa lähetin Aronin rannasta uudestaan hakemaan hukkuvaa, joka oli siellä järvessä ja kun pidin suun supussa, tuli hukkuva rantaan saakka. Eli hyvä, että tämä tuli selville ennen koetilannetta.


Torstaina tuli Susanna Kirjava hieromaan Aronin. Huomasin jo alkuviikosta, että selän karvat alkaa pörröttämään eri suuntaan kuin pitäisi. Tämä siis yksi selkeä merkki, että selässä on jumia ja verenkierron heikkoutta. Lisäksi ollaan uitu ja treenattu paljon kesäkuussa. Samalla huoltoväli on venynyt pitkäksi. Toki aika Katariinalle on ollut varattuna jo maaliskuusta, mutta Katariinan tsekkaukseen vielä aikaa 2 viikkoa. Ja hyvä, että Susanna pääsi meille, sillä Aronin selkälihakset olivat kivikovat. Niskassa ei onneksi ollut mitään, mutta selkä....Susanna sanoi, että Aron vastaa aina samantien käsittelyyn, sillä veri lähti kiertämään ja ultran avulla saatiin jumipaikkoja lämmitettyä. Aron venytteli makeasti käsittelyn jälkeen ja sai bot-loimen niskaansa. Sitten pidettiin kevyttä elämää 2 päivää ja Aronin mielestä oli ihan kamalan tylsää.


Ja vihdoin koitti lauantai, jolloin lähdin ajelemaan Aronin kanssa kohti Jyväskylää. Koepaikkana oli ihana leirintäalue, jossa oli ihana nurmikentät ja  hyvä näkyvyys koerantaan. Aurinko paistoi, ei ollut mitenkään isosti tuulinen sää, joten kaikki hyvät edut oli meidän puolella. Tuomarina oli Teemupekka Virtanen ja venetuomarina Terhi Mikkilä. Toimin avustajana Tainalle ja malinois Millille soveltuvuuskokeessa ja Aronin kanssa kilpailtiin nyt ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa. Tämän vuoksi päivä meni nopeasti, sillä koko ajan piti olla valmistautumassa seuraavaan suoritukseen.
Jännitti ihan sikana, koska tiesin, että periaatteessa Aron osaa kaikki jutut, mutta kokeessa voi tapahtua mitä vaan. Avoimen luokan koirille arvottiin liikkeet suoritettavaksi oikean puoleiselle poijulle ja tuntui, että jes, taas oli arvonta meidän puolella.


Ensimmäinen liike oli hyppy veneestä ja toisen veneen veto rantaan. Aron lähti hyvin uimaan kohti sitä toista venettä. Kun koira on noin puolessa välissä matkaa, sille heitetään veneestä köysi. Aron otti köyden hyvin ja lähti vetämään rantaa kohti. Kerran se vilkaisi minua, että jäin sinne järvellä olevaan veneeseen, mutta lähti kohti rantaa. Näin, että ajautuu rankasti ohi porttien ja mietin kuumeisesti, että mitä voin tehdä keskeltä järveä. Käskytykselläni on se vaara, että Aron irroittaa otteen vedettävästä veneestä, mutta otin riskin. Huusin Aron oikee! Aron kääntyi katsomaan, että mitä siis, näytti hetken siltä, että se lähtee tuomaan minulle sitä venettä, mutta ratkaisi sitten, että meneekin kohti rantaa. Tällä sain Aronin ja veneen ehkä jokusen metrin lähemmäs portteja. Lopulta koira oli rannassa ja saimme -6. Aron oli 6 metriä maalilinjan sivussa. Huh, se näytti paljon pahemmalta sieltä järveltä käsin ja pelkäsin, että ensimmäinen liike on jo nollilla. Joten koossa oli 19/25.


Toinen liike, pelastusrenkaan vienti veneelle. Tästä täydet 25/25.
Hyvin lähti viemään rengasta kohti venettä. (Kuvat Taina Niemi, Reijo Kuivamäki + oma känny)





Kolmas liike, veneen haku. Kun veneet lähtivät rannasta yhtä aikaa, piti Aron pelottavasti silmällä myös sitä vasemman puoleista venettä. Onneksi lähti lähetyskäskyllä kohti sitä oikeaa. tarttui hyvin veneeseen ja lähti tuomaan rantaan. Sain todella panostaa, että se pitäisi tuontisuunnan minuun päin. Ehkä tämän vuoksi se sylkäisi veneen köyden 2 metriä ennen maalilinjaa ja rantautui 2 metriä maalilinjan sivuun, joten -4 ja pisteitä 21/25.

Pisteitä laskiessa tiesin, että hukkuvasta pitää saada täydet, jos mielimme ykköstulosta. Kymmenen pistettä oli jo menetetty, joten nyt kaikki likoon. Katsottiin Aronin kanssa rannalta, kuinka muut saa hakea hukkuvaa, joka räpisteli vedessä. Vihdoin Aronin vuoro ja sehän oli sitä mieltä, että vihdoin! Päätin, että annan tasan yhden käskyn, luvan hypätä veneestä ja lähteä suorittamaan ja sen jälkeen olen ihan hiljaa etten vaan olisi rannassa painostava ja siten häiritsisi suoritusta. Ja pidin suunnitelman. Aron hyppäsi veneestä ja lähti kohti hukkuvaa. Se vene, mistä lähetin koiran kääntyy tässä kohti rantaa ja lähtee viemään minua sinne. Aron vilkaisi kaksi kertaa minua, mutta jatkoi matkaa kohti hukkuvaa. Olinkin jo hyvin rannassa odottamassa, kun Aron tarttui hukkuvan patukkaan ja lähti tuomaa sitä sieltä kaukaa. Sydän hakkasi niin lujaa, että varmaan kaikki kuuli. Laskin mielessäni jokaisen uintimetrin. Ja olin hiljaa. Aron oli sankari ja veti hukkuvan suoraan minua kohti keskelle maalia ja irroitti patukasta vasta maalinlinjan jälkeen. 25/25. Ja voi sitä riemua. Mun sankari Aron teki sen!!!
Jeeeees!


Kaikkiaan siis tasan 90/100. Ykköstulos. En uskaltanut tästä etukäteen edes haaveilla.

Pientähän tämä sanoi Aron


Myös sove-koira Milli pääsi sovesta läpi täysin pistein ja oli sekin tosi jännittävää, vaikka luotto Milliin ja hänen hyvään ohjaajaan Tainaan oli kova. Itselleni oli ensimmäinen kerta ohjata Malinoissia ja kokemus oli hyvä :-)
Milli ja esineen vienti Tainalle



Kokeen jälkeen lähdin Annalle yökylään. Käytiin illalla lenkillä niin, että koirat sai hölköttää vapaana metsätiellä ja näin Aron sai rentouttaa tilannetta. Se sai iltaruokansa ja kehoituksen mennä nukkumaan. Aron olisi halunnut paljon mielummin liehitellä Anna japaninpystykorvaa Minttua, mutta olin ilonpilaaja.


Seuraava päivä vasta jännitikin. Jaksaako Aron tehdä saman uudestaan? Ja vielä paremmin? Ja mitä teen niin, että sillä on kaikki mahdollisuudet onnistua. Juteltiin Annan kanssa liikkeet läpi ja sovittiin, että käytän kaikki sääntöjen puitteissa olevat keinot siihen, että Aron tietää sata varmasti, että mitä ollaan tekemässä.


Ja seuraava päivä koitti. Tuomarina samat tuomarit. Tänään tehtiin liikkeet peilikuvana eli haettiin kaikki vasemmalta. Ja niin lähti koe käyntiin.


Veneestä hyppy ja toisen veneen haku 25/25. Tässä Aron järjesti jännitystä koko rahan edestä. Se hyppäsi hienosti käskystäni veneestä ja lähti haettavaa venettä kohti. Veneestä heitettiin köysi, jote kohden Aron ui, mutta meni köyden ohi ihan läheltä. Ehkä se ei vaan huomannut sitä. Jatkoi uintiaan kohti rantaa ja minä mietin, että mitä hel....mitä tässä voi tehdä? Huusin Aron oikee ja näytin käsimerkin. Ihan kuin Aronilla olisi syttynyt lamppu ja se kääntyi oikealle, lähti uimaan takaisin kohti venettä, löysi sen köyden ja veti veneen täydellisesti kohti maalia. Herraisä, että meni jännäksi.


Esineen vienti 25/25.
Ohjatun veneen nouto 24/25. Tässä olin saanut yhden miinuspisteen jostakin ylimääräisestä käskystä. En tiedä mistä, mutta kaikki vartalo-avut lasketaan käskyiksi, joten jotakin olin tehnyt kehollani, sillä laskin koko ajan mielessäni niitä suullisia käskyjä ja tiesin, että kolme on käytetty.


Aron paransi suorituksia ja maaliin tuloa niin, että nyt ei ollut pelkoa maalilinjan ohituksesta. Nyt ranta oli sille tuttu, joten se tiesi mihin kannattaa tulla. Rantaan koe-alueen ulkopuolelle oli ladattu sen herkut ja palkinnot, joten aina kun se ui kohti rantaa, se tuli suoraan kohti niitä palkkoja. Toki ensin pitää kytkeä koira rannassa ja sitten vasta juostiin ulos koe-alueelta palkalle. Panostin, että joka kerta kun Aron tuli oikein rantaan, se tiesi olevansa sankari. Voi sitä kehujen ja leikin ja herkun määrää.


Ja vielä oli viimeinen liike edessä. Minua jännitti niin, että henki salpautui. Jaksaako Aron vielä tämän yhden? Takana oli jo monen monta uinti metriä, miljoona tassunmittaa alku ja välikävelyistä.  Ja se jaksoi.
Hukkuvan haku 25/25.


Yhteensä 99/100 ja ykköstulos. Voi riemua ja iloa!
Sankari-ainesta!

Aronin sisko Pipsa teki myös ykköstuloksen voittajaluokassa.

Nyt suunnitelmissä on vielä yksi koekäynti ja paikka meillä on Kouvolan kokeeseen 22.7. Kokeessa oli kiva katsoa, miltä voittajaluokan liikkeet näyttää eikä ne nyt mitenkään mahdottomia ole. Suunnitelmat alkaa jo muodostua paperille :-) Nyt Aron saa huilata kunnolla ja sitten kohti uusia seikkailuja.