perjantai 13. heinäkuuta 2018

Leen 21-jälki

Leen jälkilaskuri sanoo, että keskiviikkona ajettu jälki oli tämän kauden 21 jälki. Jäljen tallasi Sari K, siinä oli pituutta 600m ja keppejä 5 kpl. Itseasiassa 6 keppiä, sillä vikan kepin jälkeen oli laitettu pyynnöstäni vielä kuudes varakeppi. Jälki ajettiin tunnin vanhana ja nyt maasto oli täysin erilainen kuin viikonlopun tasainen kangasmetsä. Itseasiassa nyt oltiin ihan pirkanmaalaisessa perusmetsässä, missä on kasvillisuutta, vähän nousua ja laskua, vähän rytöä, jotakin metsäkoneen jälkeä jne. 

Jana oli hyvä. Siinä on edelleen tarkoitus vahvistaa ideaa, että edestä löytyy. Joten lähetin Leen eteenpäin ja ehkä 5 metrin päästä se nosti jäljen, josta se luonnollisesti lähti jäljen suuntaisesti jäljestämään eteenpäin. Taidan rakentaa janatyöskentelyn varmaankin juuri näin, että kasvatan janalla etenemisen matkaa kaiken aikaa pikkuhiljaa, niin että koiralla muodostuu vahva mielikuva, että jälki on aina edessä ja se löytyy, kun etenee vain suoraan. Lisään vasta myöhemmin sille haasteen, missä sen pitää ratkaista kumpaan suuntaan jälki kulkee. 

Ensimmäinen keppi oli ojassa ja Lee oli aivan liian lapsikoira vielä ymmärtääkseen tämän. Se kyllä pysähtyi kepille, varmaan haistoikin sitä ja istahti sen viereen hetkeksi. Minä en siellä liinan päässä tajunnut, että se on kepillä ja ajattelin, että se ihmettelee vaan sitä ojaa. Ja Lee vilkaisi minua ja jatkoi matkaansa jäljellä. Joten eka keppi jäi siihen. 

Jäljenajo oli hyvää, Lee on tarkka ja rauhallinen jäljestäjä, kulmat oli hyvät ja hienosti Lee ratkoi metsän tuomia haasteita. Näin tuli itselle muistutus, että kaikenlaisia maastoja pitää treenata. Ei valita aina niitä helposti kuljettavia metsiä. Ja tämäkin maasto oli siis ihan hyvää perusmetsää, joten ei siinä ollut mitään valittamista, mutta se kontrasti sileisiin ja tasaisiin metsiin oli suuri. 

Keppien ilmaisu ei ole nyt vain niin hyvää kuin sen pitäisi olla. Joku ihan pieni asia siinä nyt mättää, kunhan keksin mikä. Ilmaisi kepin nro 2, sitten kolmonen saattoi jäädä välistä, kunnes nousi kepit 4 ja 5. Ja haistoi vielä palkkausten jälkeen sen varakepinkin, joten nenä oli auki vielä jäljeltä poistuessa.

Kun Lee löytää kepin, se näyttää käyvän ensin istumaan ja katsoo minua. Ilmeisesti reagoin jotenkin siihen tai kun huomaan, että Lee istuu kepillä ja lähden koiraa kohti, se vasta käy maahan kepille. Ihanne on, että se olisi itsevarma maahanheittäytyjä, kun se kohtaa kepin. Sarin kanssa juteltiinkin, että kaikki muut osuudet näyttää todella hyviltä, mutta keppeihin pitäisi saada varmuutta. Olen nyt pari päivää pohtinut tätä, enkä osaa tehdä mitään suunnitelmaa, että mitä kautta nostan sitä varmuutta. Pitää ilmeisesti vielä pohtia tätä. Kiitos Sari mukavista jäljistä, oli antoisaa pitkästä aikaa. 

Sari heitti ilmoille ajatuksen etsintäkokeesta. Ai vitsit se olisi kivaa opettaa Leelle kaikki osuudet, mutta se haku. En tiedä siitä yhtikäs mitään! Ja onhan meillä näitä harrastuksia.....

Me on muuten noustu ihan nextille levelille Leen kanssa, kun tokoillaan tai tottistellaan. Mari Leiviskän koulutus nosti meidät tai meidän yhteistyön ihan uudelle tasolle. Jotenkin ollaan oltu Leen kanssa nyt täysin samassa kuplassa. Lee oli eilen mm. mukana rallytokon valkkuryhmän treeneissä, missä treenasin Rayn kanssa. Meitä oli eilen vain neljä koirakkoa, joten ihan lopussa jäi treeniaikaa 5 min, kun kaikki koirat oli treenanneet jo enemmän kuin tarpeeksi. Hyödynsin hetken Leelle ja tein kehäänmenoja ja vaikka kehä oli täynnä rallykylttejä ja tokotötteröitä, tuijotti Lee vain minua. Se oli kuin taikaa! Kehässä oli vielä kaksi koiraa tekemässä jotakin, mutta Lee ei häiriintynyt niistä yhtään. Oltiin vain me. Aikaisemmin se olisi taatusti harhautunut ainakin jonkin verran ihmettelemään kaikkea kentällä olevaa, mutta nyt se ei tehnyt sitä yhtään. Olen niin iloinen.

Ennen rallytreenejä kävin eilen 10 km lenkillä Rayn ja Leen kanssa ja kivasti ne minun lenkkikaverini vaan jaksavat. Oli lämmin päivä, joten suuntasin Kaupin urheilukeskukselta kohti Näsijärveä ja reittini kulki Nässyn rantapolkuja pitkin. Koirat pulahtivat veteen vähän joka välissä ja nautttiin kesästä ja auringosta. Kunnes huomasin, että rallytreenit alkaa tunnin päästä ja oltiin kaukana autosta. Aikas reipasta vauhtia mentiin kohti autoa ja oltiin onneksi meillä on vikkelät kintut, ehdittiin treeneihin. 
Pulahtaminen on kuitenkin kivaa sanoo Lee.

Ja niin on myös Rayn mielestä





maanantai 9. heinäkuuta 2018

Myytin leiri 2018

Myytin kennelin Jessica oli ihana ja järjesti meille unelmien koiraleirin. Paikaksi oli valittuna Jämi ja sen ympäristö mäntymetsineen on ihan käsittämättömän kaunista. Jämin kankaat on todella elämys.
Leen sukulaisia oli tullut kovasti leirille, mutta osallistujissa oli muitakin kuin Myytin väkeä. Tämähän on vain kahta antoisampaa, kun sai tutustua uusiin ihmisiin ja koiriin. Meille oli vuokrattuna oli kaksi isoa mökkiä, missä majoituttiin ja harrastamaan pääsi useampaa lajia, joten vaikeinta oli ehkä valita, että mihin keskittyy. Leiri alkoi jo torstaina, mutta itse pääsin paikan päälle vasta perjantaina.


Perjantaina illalla jäljestettiin Tiinan, Annan ja Jessican kanssa pellolla. Tehtiin toisillemme jälkiä/harhoja ja jälkien vanhentuessa Tiina ja Anna tallasivat minulle esineruutua. Lee pääsi ruutuun, missä oli vieraat esineet ja Minttu-koira oli ollut auttamassa ruudun tallausta. Katsottiin Leen kanssa, kun Anna vei esineet ruutuun ja sitten sai hakea. Vähän Lee harhautui juoksemaan ylimääräistä ja avaralla tasaisella pohjalla se ajautui tuulen mukana ruudun sivulta ulos, mutta suht nopeasti oli kaksi esinettä minulla ja en nostattanut sen enempää.

Lee kysyy, että joko saa hakea esineet


Leelle tehtiin myös janaharjoitus, joko sisälsi pienen jäljen. Jälki (nro 19) kulki noin 6 metrin päässä lähetyspaikasta ja se oli niin helppo, että koira takuuvarmasti onnistuu. Ensimmäinen keppi oli ehkä 50m päässä jäljen nostopaikasta ja sen Lee ilmaisi hyvin. Kakkoskeppi oli ehkä siitä n.100m päässä ja paikassa, missä oli jotakin varpua enemmän ja paljon jonkun eläimen tallaamaa jälkeä. Lee tarkisteli sitä kohtaa, mutta jatkoi sitten eteenpäin. Kakkoskeppi oli tämän jäljen päättävä keppi, joten ihmettelin siinä, että mitäs nyt tehdään, kun Lee jatkoi luonnollisesti jäljestystä jäljen tallaajan reittiä pitkin. Nokkelana näin, että lähestytään ihan just autoja ja Lee se vaan jäljestää. Otin pienen pyrähdyksen Leen perään ja kun olin Leen takana, se  nosti päänsä katsoakseen, että mitä ihmettä rynnin sen taakse. Siinä kohdin heitin taskussa olevan ykköskepin sen eteen kolmen metrin päähän, jonka se ilmaisi tuota pikaa. Näin sain lopetettua jäljen palkkaukseen eikä Lee toivottavasti huomannut mitään hämminkiä.


Aron sai hienon jäljen pellolle ja se oli niin tohkeissaan. Se jäljesti jo koko matkan autolta  ja annoin sen tehdä niin, ettei tarvitse sitten itse jäljellä roikkua sen perässä hillitsemässä liikaa intoa. Meillä oli pari tuntinen jälki, jossa teemana oli esineet, 5 kpl. Huippua oli, että Aron ajoi jälkeä tosi hyvin, teki loistavat kaksi kulmaa ja oli erittäin motivoitunut. Esineillä kaksi ensimmäistä se ilmaisi menemällä maahan, mutta asettui ihan poikittain jälkiesineen sivuun. Keskimmäinen esine oli täydellinen ilmaisultaan ja koira oli lähes suora jäljen menosuuntaan nähden. Neljäs esine muistutti liikaa Aronin mielestä jotakin tunnistusnoutokapulaa, koska se kävi suussa. Viimeinen esine oli taas jo parempi eikä se käynyt suussa. Aronin silmät loistivat onnesta, kun se sai jäljestää. Selvästi huomasin, että kun vieraat jälkiesineet muistuttivat tuttuja kotonakin treenattuja esineitä, oli ilmaisu parempi. Jatkossa pitäisi laajentaa ilmaistavia esineitä erilaisiin materiaaleihin. 

Aron menossa jälkipaalulle jäljestäen, mikä on puolessa välissä peltoa

Jee, nyt näkyy jo paalu, joko mennään?


Hyvin saatiin aikaamme kulumaan siellä pellolla ja lähdettiin ajamaan mökeille ehkä klo 22.30. Pikkasen oli nälkä, kun olin syönyt iltapäivällä viimeksi. Hyvässä säässä ja seurassa ajan käsite oli vain epämääräinen.

Leen kasvattaja Jessica ja Tuli jäljestivät aurongonlaskuun

Lauantai-aamuna mentiin klo 9 Jämin keskustaan ja sinne sellaiselle isolle nurmi/urheilukentälle, missä oli kouluttajana Mari Leiviskä ja jokaiselle koirakolle oli aikaa 25 min. Otin heti puheeksi meidän viime viikon haasteet eli sen, että Lee on kovin kiinnostunut vieraista koirista, jolloin sen on vaikea keskittyä minuun, jos joku koira leikkii vieressä tai ottaa luoksetuloa tai kun mennään ryhmäpaikalla oloon. Sen teeman puitteissa treenattiinkin sitten sekä lauantaina että sunnuntaina ja sain valtavasti Marilta ajatuksia tähän probleemaan.


Leen kanssa tehtiin erilaisia kehään menoja ja oli ihana huomata, että ne kantoivat meidät melko hyvin kehään. Tietysti oli uusi paikka ja uudet ihmiset ympärillä, mutta tehtiin monta onnistunutta kehään menoa. Mari puhui, että kaiken ydin on vain sen rutiinin kasvattaminen ja opitun yleistäminen eri paikkoihin. Rutiinia pitää rakentaa  siitä kohdasta eteenpäin, kun odottetelemme vuoroamme kehään, kun kuulen, että meidän vuoro on kohta ja kun me mennään kehään. Tavallaan jo ennen ensimmäistä liikkurin perusasentoa on monta pätkää, mutta mitä paremmin pilkon ja vahvistan nämä kohdat, sitä rutiinimmin koira selviää niistä myöhemmin missä vaan.

Saimme myös ympärille häiriökoirakot ja tehtiin yksi kehään meno porukalla. Tässä Lee häiriintyi ympärillä olevista, mutta ei ihan niin pahasti kuin viikko sitten kotihallilla. Mari kommentoi, että ryhmässä kehäänmeno ei ole Leelle tuttua, mutta se pitää tutustuttaa siihen. Sille tulee kertoa ja opettaa, että miten meidän tulee toimia. Virheistä ei tule tässä kohdin huomautella, sillä koira ei vielä edes tiedä miten sen tulee toimia, joten autan ja ohjaan nyt aluksi Leen näissä esim palkkaamalla niin tiheästi, ettei se edes ehdi lukkiutua niihin muihin.


Sain myös ohjeeksi, että vahvistan ihan kaikessa kentällä olossa koiran ja minun yhteyttä. Esim kun odottelen kentän laidalla, että koskahan on meidän vuoro, palkkaan kaikista niistä, missä koira hakee minulta itse kontaktia tai tarjoaa, että voidaanko tehdä. Samoin palkkaan kehässä niitä kohtia, kun se on laitettu "käy siihen" tilaan ja jos se siinä tuijottelee minua sen sijaan, että se tarkkailee ympäristöään, poimin nämä ja palkkaan. Eli rakennan kaikessa toiminnassa sitä, että vain minun kanssa kannattaa olla. Toki voidaan olla kentän laidalla rennosti ja katsella toisten koirien treenejä, mutta jos ne vievät kaiken ajatuksen meidän keskinäisestä toiminnasta, ei sekään ole hyvä juttu.


Tehtiin myös heitetystä lelusta luopumista ja juteltiin, että jatkossa pidän kriteerin, että Lee kysyy katsekontaktilla aina minulta luvan esim noutoon lähtöön tai ruutuun lähtöön. Nyt kun heitän lelun, jää se tuijottamaan sitä intensiivisesti ja jos pyydän sitä katsomaan minua, ei se pystynyt siihen. Heitetty lelu on kuin magneetti. Sama on luultavasti edessä kapulan kanssa, joten luopuminen nousee yhdeksi tärkeimmäksi teemaksi meillä nyt jatkoon. Saatiin hyviä treeni-ideoita tämän työstöön, joten homma jatkuu kotona. Leelle oli myös haastavaa, että Marilla oli lelu kädessä mitä se heilutteli, joten meillä on vielä paljon tekemistä tämän suhteen.

Leen äiti Nirri ja Saila treenasivat myös kapuloista luopumista Marin kanssa. Mari heittää kapulan ja Nirrin pitää ottaa katsekontakti, mutta sen pitää pystyä sen lisäksi olemaan aktiivinen ohjaajaa kohti ja tehdä muutakin esim jokin temppu pyörähdys tms. Jos ajatus on liikaa kapulassa, oli tempun teko nahkeaa tai mahdotonta. Mari sanoikin, että jotkut koirat unohtavat nuo kapulat vasta haudassa, mutta niiden pitää pystyä olemaan ohjaajaa kohti silti kuulolla, vaikka ne kaiken aikaa tietävät mihin se ihana kapula juuri lensi. 





Sunnuntain toko treenissä tehtiin Marin silmän alla lisää kehään menoja. Meillä oli myös yksi leikkivä koira siinä häiriönä eikä Lee mennyt häiriöön kertaakaan. Mari sanoi, että Lee teki niin hyvin, ettei haluttu saada sitä epäonnistumaan, joten häiriökoirakkoa ei tuotu ihan lähelle, mutta sille etäisyydelle, että Lee tiesi sen olevan siellä ja päästiin palkitsemaan onnistumisista.

Tehtiin myös henkilöryhmää, missä kommentiksi tuli, että minun tulee palkata koiraa sinne henkilöryhmän sisään eikä ulos siinä vaiheessa, kun tullaan pois sieltä. Hyvä pointti. Koiran tulee ajatella, että se oikein haluaa seurata intensiivisesti ja mennä kanssani henkilöryhmään, koska siellä saatetaan se palkita.


Katsottiin myös seuraamista ja sain muistutuksen, että kontaktin kestoa perusasennossa tulee rakentaa enemmän. Marin mielestä seuraaminen on eniten kontaktin pitoa tietyssä paikassa eli siinä ihmisen sivulla. Ja tehtiin ihan paikallaan ollen sitä kontaktin pitämistä ja Lee oli koko ajan vaan parempi. Tuli ihan hurjan hyvä mieli.


Toisten koirakoiden treenistä tuli paljon kaikkia juttuja, mitä pitää päästä Leen kanssa kokeilemaan, joten Marin koulutus oli tosi hyvä ja hyödyllinen.


Lauantai-iltapäivä vietettiin metsäjälkiryhmässä ja nyt meitä oli 5 hengen porukka. Tehtiin toisillemme jäljet, tallattiin yhdessä esineruutu ja oli käsittämätöntä, että metsää oli silmän kantamattomiin. Ei ollut pelkoa, että metsä loppuu kesken, joten saatiin hyvät jäljet kaikille.


Leen jälki nro 20 oli Veeran tekemä, noin 500m pitkä, 4 kepin jälki. Ajettiin tunnin vanhana. Oli kuuma ja metsä oli rutikuiva. Kävi kuitenkin tuuli ja sen tunsi iholla. Tuuli vaikuttaa mielestäni enemmän koiran työskentelyyn silloin, kun kaikkialla on tasaista ja huomasin, että menomatkalla mentiin vastatuuleen ja silloin koira seilasi ehkä enemmän siinä jäljen päällä. Takaisin päin tullessa se ajoi jälkeä paljon suoraviivaisemmin.

Lee jäljestää


Keppejä nousi 3/4 ja näistä viimeinen oli se, minkä yli Lee vaan meni suu auki. Ilmeisesti se jäljesti jo hieman väsyneenä, homma oli kyllä tosi rankkaa, joten se ei vaan kyennyt nyt haistamaan keppiä. Jouduin taas juoksemaan sen kiinni ja heittämään sen eteen kepin, että saatiin lopulta se palkattua ja kepin kautta kerrottua, että kiitos olit hieno ja nyt jälki loppuu. Lee oli kyllä kaikin puolin juuri niin hyvä, kun se voi olla. Se ajoi jäljen tarkasti ja tunnollisesti, kulmat oli hyvät ja se vaan on niin siistikäytöksinen jäljellä ollessaan. Tosi hyvä kokemus kyllä oli, sillä tuo tasainen loputon sammal on niin erikoista meille. Jatkossa kyllä voisin ottaa jäljelle mukaan vesikissanruoka-purkkeja palkaksi ja saisin näin koiran juomaan siellä kepillä ja siten helpottaisin raskaan työn tekoa.
Ja nyt oli jo toinen jälki peräkkäin, missä Lee menee yli viimeisen kepin ja minulle tulee hätä, että mitäs nyt. Ensi kerralla pyydän jäljentekijää jättämääm jäljen päähän ns. kaksi loppukeppiä, jotta pääsen ehkä palkkaamaan koiran turvallisemmin. Jos käy vahinko viimeisen kepin kohdalla, että se ylittää sen, on edessä vielä yksi, mille sillä on mahdollisuus pysähtyä. Jos se pysähtyy viimeiselle kepille, miten pitää, jätetään se varakeppi sinne metsään. Onpahan kuitenkin vahingon varalla siellä.

Sitten tallattiin esineruutua


Esineruudussa Lee oli tosi hyvä. Siellä oli käynyt jo meitä ennen koiria ja esineetkin oli valmiiksi ihan kuolassa. Lee teki kaksi pistoa ja se tuotti kaksi esinettä. Se lähtee hyvin suoraan eteenpäin. Nenä sillä on auki, se laukkaa, muittei ihan hullun laukkaa. Sanoisin, että asiallinen ruutu-työskentely kaikin osin.


Aronkin pääsi tekemään tämän esineruudun. Se pisti kaasun pohjaan ja laukkasi ruudun ympäri ensin niin, että minua hirvitti sen leikatun kintun puolesta. Toisella pistolla se vasta siirtyi työskentelemään ja nyt alkoi niitä esineitäkin nousta. Nostatin 3 esinettä neljästä ja Aron oli niin mielissään tästä.


Lauantai-iltasella kävin lenkittämässä poikia ja ne metsät siellä Jämillä saa ihan haukkomaan henkeä. Se vaan on niin ihmeellisen kaunista ja siistiä.


Aina, jos tulee kaatunut puunrunko lenkillä vastaan hyödynnetään se vatsalihastreeniin. Lee on melko hyvä pitämään tasapainon rungolla, mutta kyllä se vaatii siltä keskittymistä. 



Sekä Aron että Lee olivat vallan mukavia leirikavereita, mutta oli ne väsyneitä, kun tultiin kotiin. Itselle jäi tosi hyvä mieli leiristä, kun tutustuin taas uusiin koiraharrastajiin ja koiriin. On niin antoisaa vertailla kokemuksia, treenitapoja ja kuullä uusista jutuista. Sain lisää uusia treenideoita, joten kiitos Myytin väki ja kaikki muut leirillä olleet. Kiitos Tiina ja Veera hyvistä jäljistä. Arvostan niitä todella. 
 Tunsin itseni niin onnelliseksi leirin jälkeen, koska koen olevani etuoikeutettu, että saan treenata terveellä koiralla. Nautin nyt niin paljon matkasta, että jokainen treeni ja jokainen päivä otetaan ilon kautta.


Ja niin, Leen terveystutkimukset viime viikolla näyttivät pelkkää vihreää valoa tulevaisuuteen. Lonkat A/A, kyynärät ja polvet nollaa ja selkä/lanneranka täysin normaali ja terve. Pikkasen hienoo! Nyt meitä ei pidättele enää mikään.



tiistai 3. heinäkuuta 2018

Pk-tottista

Eilen kävin Leen kanssa Tavesin kentällä treenailemassa pk-juttuja. Siitä on vuosia, kun olen viimeksi treenaillut näitä asioita ja kaikki Aronin kanssa koettu oli hyvinä muistoina mielessä. Otin myös vanhan pk-noutokapulan mukaan ja siinä sitä historiaa oli, kun kapulan laipoissa lukee Jimmy & Elvis. 

Kentällä oli nyt useampi saksanpaimenkoira ja kyllä se Lee niitäkin katseli, mutta tosi kivasti teki kanssani juttuja. Useampi seuraamaan lähtö ja palkka leluun. Lelun kanssa kirmailua kanssani. 

Sitten yksi kevyen kapulan nosto ja se suussa laukkaa pitkällä matkalla. Toinen nouto sillä 650g painavalla vanhalla kapulallani, sen paino vähän yllätti Leen, mutta pystyi laukkaamaan se suussa. 
Tehtiin yksi tosi pitkä luoksetulo, lähes koko Niihaman ison kentän poikki. Lee tuli luokse tosi kovaa laukkaa, mutta se laukatessa selvästi seurasi käsiäni ja mietti kummalle puolelle vapautan sen leluun. Jatkossa taidan alkaa opettamaan sitä, että pk-luoksetulossa luukutetaan täysillä ja tullaan lopulta eteeni istumaan. Tuota loppua se ei osaa vielä lainkaan ja siksi aina vapautan sen sivullani leluun. Tämä näkyi kyllä.

Pari laukaustakin kuultiin kentällä ollessa. Olin juuri vapauttanut Leen naruleluun ja lelu suussa se kuunteli, että mikäs ääni tuo oli. Jatkoi sitten välittömästi kanssani leikkiä. 

Sitten otin kolme kertaa matalan pk-a esteen. Ollaan tehty sellaista aina satunnaisesti niin, että olen kävellyt vierellä, mutta nyt vein esteen taakse makupalalautasen. Kiipee-käskyllä pitää kiivetä esteen yli minusta poispäin syömään nami ja tulla sitten samaa reittiä takaisin luokseni lelulle. Sain hyvät onnistumiset. 

Lopuksi treenattiin henkilöryhmää. Leen ihan ihka ensimmäistä. Aluksi siitä oli vähän jännittävää tehdä seuraamista ihmisten välistä. Kerran piti haistaa Seppoa, josta Lee tykkää, kun Seppo on Leen jäljentallaaja. Sitten lopuksi tein monta kieppiä henkilöiden ympärillä ja Lee piti kontaktin. Tuntui niin kivalta. Mainintaa sain, että voin itse seuruussa kävellä vähän rauhallisemmin, niin koira pysyy paremmin mukana. Itse olin liekeissä, tää on niin kivaa. 

Lopuksi käytiin Pirjon kanss tekemässä vielä esineruutu Niihaman mastolla. Ehkä 25m leveä ja 50m syvä ruutu. Leelle oli neljä esinettä valmiina, nostatin kaksi. Teki oikein kivasti.

Lopuksi käytiin Leen kanssa vielä reilun puolen tunnin loppukävely, sillä oltiin molemmat kuumissamme. Ja onnellisia. 

Tänään onkin jännä päivä, lähdetään kohta virallisiin terveystutkimuksiin. Sitten tiedetään, että jatkammeko näitä pk-juttuja vai oliko tämä viimeinen kerta. 

maanantai 2. heinäkuuta 2018

Tenkkapoo

Eilen Leellä oli treeniohjelmaa.

Olimme ensin jäljestämässä Aitolahden metsissä Sepon ja Kaarinan kanssa. Seppo tallasi Leelle 800m pitkän jäljen kuudella kepillä. Iik, pisin jälki Leelle. Jälki oli 18. jälki tälle kaudelle. 

 Itse tein taas Jämälle 1100m pitkän jäljen ja Seppo kävi ajamassa sen kaksin Jämän kanssa. Tämä pitäisi ottaa omaankin ohjelmaan, että käy ajamassa jälkiä vain koiran kanssa. Siinä oppii eniten tarkkailemaan koiraa ja olemaan ohjaamatta, kun ei itse tiedä yhtään missä se jälki menee. Ja niinhän sitä tehdään kisoissakin. 
Seppo tuli kuitenkin perässäni, kun Lee jäljesti. Lähinnä siksi, että saan toisen ihmisen mielipidettä miltä homma näyttää ja mitä pitäisi tehdä toisin tai parantaa. Meillä ei ole mitään merkkejä metsässä, että siinä mielessä olen täysin Leen varassa siellä jäljellä eikä Seponkaan tarvitse missään kohtaa sanoa, ettei se noin mennyt. 

Jana oli kyllä yhtä pyörimistä. Lähetin Leen melko läheltä jälkeä, ehkä 5-8m päästä, mutta se ei mennyt suoraan ja se myös ylitti jäljen kun se kohtasi sen. Tässä kohdin kysyin Sepolta, että miksi se ei reagoinut jälkeen kun oli sen kohdalla. Kävi voimakas tuuli ja epäiltiin, että takaa tuleva tuuli vei jäljen hajua eteenpäin. Jotain kieppiä ja vekkiä me siinä jäljennostokohdassa tehtiin ja sitten päästiin matkaan. Eka keppi oli tältä janalta lähtevältä suoralta. Lee pysähtyi siihen, mutta ei sittenkään ilmaissut sitä vaan jatkoi matkaa. Itse astui ihan kepin päälle, joten oltiin hyvin jäljellä. Epäilin, että tuossa janalla oleva pyöriminen teki Leelle epävarmuutta eikä se osannut vielä toimia oikein. Nyt muistiin itselle, janoja pitää tehdä nyt ajatuksen ja suunnitelman kanssa. 

No homma jatkui ja Lee jäljesti. Siitä eteenpäin se ilmaisi kepit hyvin. Se on hauska, että se saattaa saada kepin hajun nenäänsä jo 10m ennen keppiä. Tuuli kävi eilen sen verran, etten ihmetteli, vaikka se kepin haju tulikin jo nenään. Ja kun se haistaa kepin, se heti hidastaa vauhtia ja alkaa tarkistella tosi tarkkaan. Se näyttää siltä, että tietääköhän mun koira, että mitä se oikein tekee. Kuljen siellä liinan päässä ja annan Leen tarkistella, lopulta se pysähtyy ja kyllä, keppi on siellä etutassujen välissä. 

Lee ajoi jälkensä loppuun saakka, ratkaisi hyvin kulmat ja haasteet jäljellä. Sen vauhti on rauhallinen ja siinä ei ole vielä mitään sellaista kiihkoa tai vauhtia, mitä on Aronilla. Kysyin tästä Sepolta, että onko se liian rauhallinen, tuleekohan myöhemmin vielä ongelmia ajan kanssa? Seppo oli sitä mieltä, että kun Lee ajaa jäljen rauhallisesti, se ei hukkaa jälkeä missään kohtaa. Se tekee siitä keppien ja jäljen suhteen varman. Seppo epäili, että mitä enemmän se kasvaa työntekoon, sitä mukaa se vauhtikin alkaa kasvaa ja on hyvä, ettei se kaasuttele vielä tässä vaiheessa siellä jäljellä. 

Esineruutu meillä oli pohjaltaan melko ryteikköinen, joten siellä eteneminen vaati enemmän koiralta. Lee oli kuitenkin hyvin motivoitunut hommaan ja nosti yhden etuesineen ja kaksi takaa. Yhdellä pistolla se juoksi ruudun ulkopuolella. Oltiin oikeassa etukulmassa ja se teki lenkin oikean reunan yli päätyen takarajalle ja takakulman esineelle. Ilmeisesti tässäkin kohdin tuuli vei koiraa. 

Illalla oltiin Tamskin hallilla Marjan vetämällä kolmen kerran tokokurssilla. Kurssin idea on, että harjoitellaan kohti koetta miettien ehkä enemmän sitä kaikkea muuta kuin niitä itse liikkeitä. Kolmen kerran kurssi, joista meillä jää heti keskimmäinen kerta väliin, mutta olipa hyvä, että ilmoittauduin tälle kurssille, sillä ongelmia vaiko haasteita nyt kyllä ilmeni. 

Kurssin koirat oli kaikki Leelle vieraita. Hyvin siitäkin huomaa, että kentän laidalla odotellessa se olisi kovin kiinnostunut tutustumaan uusiin ystäviin. Ryhmässä oli mm vilkkaan oloinen kultsu ja sekä pieni musta koira, joka veti Leen huomiota puoleensa kuin magneetti. 

Tehtiin ensin kehäänmenoja niin, että yksi kerrallaan aina aukosta sisään kentälle ja palkkauksen jälkeen toisesta ulos. Ikään kuin ringissä sisään ja ulos. Lee oli oikein hyvä jo näissä kehään menoissa. Saan sen melko mukavasti kulkemaan yhdessä ja toisto kerrallaan se vielä parantaa. Tehtiin sellainen sisään meno, missä pitää viedä koira ihan liikkurin eteen tai sellainen, missä piti viedä koira kaukojen aloitukseen tähdäten koira ihan tarkalleen tietyn viivan kohdalle. Antaisin näistä kaikista kehään menoista Leelle 8+ arvosanan. Kehän laidalla pidin huolen, että ei häiritä eikä tuijotella ryhmän muita koiria ja melko pian Lee osasi rentoutua siihen odottamaan. Minulla ei ollut häkkiä mukana, joten oltiin siinä koko ajan muiden koirien näkösällä. Tässä kohdin oli ihanan huojentavaa, että Lee ymmärsi, että vaikka muut vieraat ja kiinnostavat koirat on siinä muutaman metrin päässä, niin meillä on meidän juttu. 

Sitten otettiin sellainen kehään meno, että mentäisiin paikalla-oloihin. Lee meni ryhmänsä ekana, joten sain sen hymy huulilla sinne paikallaoloriviin hyvin sivulle istumaan. Siitä se sitten huomasi, että kolme muutakin koiraa tulee kehään ja sen jälkeen yhdessä oleminen katosi. Se tuijotti niitä muita koiria kuin elämän parasta televisio-ohjelmaa ja jätti minut täysin sen ohjelman ulkopuolelle. Lienee sanomattakin selvää, että jos näissä tunnetiloissa tulee liikkuri meidän kohdalle ja sanoo käsky, ei maahanmenosta tule mitään, kun yhteys on poikki. 

Uusinnalla homma meni pikkusen paremmin, sillä syötin/palkkasin Leetä siinä sivulla ollessa niin tiheään, että sain sen katseen pysymään minussa astetta paremmin. Silti ne vieressä olevat kiinnosti todella paljon. Tehtiin itse makuu, missä jäin ihan koiran eteen ja palkkasin tiheästi. Liikkeen lopussa liikkuri Marja sanoi, että vapaa ja senhän Lee otti heti itselleen ja oli valmis laukkaamaan viereisen koiran luo ihan välittömästi. Onneksi Lee oli minulla hihnassa, joten sain estettyä idean. Ja kun muut palkkasivat koiriaan paikalla-olon jälkeen leluleikillä, olisi se ollut toinen kohta, missä Lee oli täysin valmis hylkäämään minut. Kertoo vain kuitenkin siitä, että koira oli kaikki aistit kuulolla niitä muita kohtaan, eikä minua. 

Joten nyt täytyy miettiä päivä jos toinenkin, että miten rakennan kehään menon paikalla-oloihin oikein. Miten teen sen paikalla-istumisen sivulla tärkeäksi vaikka ei tapahdukaan mitään? Miten kerron, että toisten tuijottelua ei hyväksytä? Rakennanko niin, että katsekontakti pidetään koko liikkeen ajan? Ei en tiedä...Onneksi päästiin tähän kurssille, sillä en tajunnutkaan, että kun on tehty paljon itsekseen tai muutaman tutun koiran kanssa, on homma auttamatta erilainen vieraiden koirien kanssa. 
Mutta tämmönen kesähaaste......

perjantai 29. kesäkuuta 2018

Kesäkuun loppua

Kesän treenit etenee suunnitelmien mukaan....

Jälkiä Lee on ajanut nyt maltillisesti. Jälki nro 17 oli Leen jäljentallaaja Sepon tekemä. Se oli reilu 700m pitkä ja jälkipaikkana meillä oli Lihasulan metsät. Leen jälki kulki korkeiden mustikanvarpujen, kaadettujen vesakkopuiden välissä ja välillä niin, etten nähnyt koiraa, mutta pitelin oranssista jälkiliinasta kiinni ja kuljin perässä. 
Janalla tuli ekan kerran säätöä ja todettiin Sepon kanssa, että ei kiirehditä nyt tämän asian kanssa. Tehdään parit seuraavat taas niin, että lähtee ihan kuin vahingossa oikein. 
Lee oli kuitenkin sisukas jäljestäjä, vaikka se ihmetteli välillä niitä ryteikköjä ja pysähtyi pariin kertaan haistelemaan jonkin eläimen makuupaikkaa. Siellä metsässä oli peuran papanaa vaikka kuinka paljon, joten ei me varmaan yksin menty.
Parasta oli, että Lee ilmaisi kaikki kepit 6/6. Jälki oli sille pitkä ja täynnä haasteita, mutta se ajoi sen loppuun, siitä jes. 

Siellä se Lee työskentelee

Ja odottelee minua kepillä

Mutta missä on keppi? Sen pitäisi olla etutassujen välissä :)


Esineruutu tehtiin myös sellaiseen paikkaan, missä oli paljon kasvillisuutta ja koiraa ei nähnyt ruudun puolen välin jälkeen. Leelle oli viety valmiiksi 4 esinettä, mistä nostatin kolme. Tehtiin kolme pistoa ja kolme esinettä. Lee oli tässä tosi hyvä ja innokas. Tehtiin muuten ennen ruutua ensimmäinen ilmoittautuminen tuomarillekin. Sekin meni hyvin. 

Juhannus vietettiin mökillä Sastamalassa. Ensin on kuukausi lämmintä ja aurinkoista. Sitten tulee juhannus, jolloin sataa vettä ja on kylmä. 
Kävin Leen ja Rayn kanssa pitkillä metsälenkeillä ja märkyys ei näitä poikia haitannut.


Mökin naapurissa on lampaita ja niitä käytiin katsomassa moneen kertaan Aronin ja Leen kanssa. Ne lampaat vetää niitä puoleensa kuin magneetti. Vaikka lampaat on tosi kaukana, tietää Aron tasan tarkkaan missä ne on.



Voitasko ihan pikkasen käydä laittamassa toi lauma pakettiin? 


Elvis 11.5-v voi myös erittäin hyvin. Elviksen juhannukseen kuului juokseminen, haukkuminen ja leikkiminen mökin pihassa.


Juhannus kului myös tiiviisti tokon mm-kisoja seuraamalla. On sanomattakin selvää, että jokainen koirakko, joka on noihin kisoihin päässyt, on todella paikkansa ansainnut siellä. Suomalaisten koirakkojen suoritukset jännittivät ja elin niitä Ipadin kautta täysillä. Toki kaikkien maiden suoritukset kiinnostivat myös. Suomen joukkuekulta oli kuitenkin huippu juttu. 

Tokoista innostuneena on Leen kanssa tehty kaikkea pientä. Olen ottanut nyt kotiohjelmistoon sen kanssa merkille menon ja ohjatun suuntien opettelun. Toistaiseksi työn alla on suunta vasen. 

Lee osaa paljon pieniä asioita, mutta seuraamista se ei edelleenkään osaa ja ajoittain se tuntuu liiankin rauhalliselta. Siksi olen lisännyt leikkimisen ja asenteen kasvatusta. Kävin mm. Niihaman kentällä Tavesin vuorolla ottamassa vaan lyhyitä seuraamispätkiä ja luoksetuloja leluun. Yhdessä juoksemista ja riekkumista. Pari kertaa Lee sai kiivetä pikku-A esteen yli ja siitäkin lelupalkkaa. Semmosta hauskanpitoa. 

Tämän viikon vepetreenit eivät kunnolla alkaneetkaan, kun epäiltiin rannassa olevan sinilevää. Ei menty sen pelossa järveen, mutta tehtiin Leen kanssa rannassa esineen vientiä ja jumankekka. Lee istuu vieressäni, annan sille esineen suuhun ja sanon vie. Ja se vie sen veneessä istuvalle ihmiselle. Oikein työntää päätään ja suutaan kohti ihmistä, että otas tää esine nyt tästä. Mikä ilon päivä, että se oppi sen kolmella treenillä. Ensi kerralla otetaan sitten uinti mukaan tähän liikkeeseen. Lee on kyllä todella hyvä uimari, se on nopea ja tehokas menijä. Siitä tulee tosi hyvä vepekoira. 

Aron kävi toissapäivänä osteopaatti Katriinan käsittelyssä ja nyt oli tuuletuksen paikka. Koiran kehosta ei löytynyt enää kuormittuneita paikkoja. Aronin selkä, etupää ja oikea puoli on olleet kuormituksella jalan operaation vuoksi, kun se on liikkunut kompensoiden sitä leikattua jalkaa. Ja nyt oli pinnallisia jumeja, mutta ei missään kohtaa erityisesti. Se kertoo, että Aron käyttää kaikkia neljää jalkaansa ja liikkuminen kuormittaa koko kehoa tasapainoisesti. Ristiside operaatiosta on nyt 4 kk ja lisään liikuntaa pikkuhiljaa lisäten. Aron on kerännyt itseensä lisäkiloja tämän neljän kuukauden aikana ja rokotuksilla käydessä juteltiin lääkärin kanssa, että yksikin painosta pudotettu kilo helpottaa nivelten ja polvien kuormaa. Joten pikku Aron on nyt vähän paksu, mutta vietettiin eilen aikaamme järvessä uiden puoli tuntia, joten kyllä se tästä. 






perjantai 15. kesäkuuta 2018

Onnistumisia

Viimeinen lomaviikkoni lähti käyntiin maanantaina, mikä tarkoitti sitä, että ehdin treenata Leen kanssa intensiivisemmin. On ollut mahtava huomata, että nyt kun aktiivista treenaamista on takana, se osaaminen kehittyy huikealla vauhdilla eteenpäin. 

Maanantaina ajelin Tamskin hallille ja minua jännitti. Olimme suunnitelleet Raijan ja Marian kanssa, että tehdään ison kentän tokotreenit. Lee tekisi omalla suoritusvuorollaan koemaisen setin; tokon alokasluokasta luoksetulon, kapulanpidon, hypyn ja siitä siirtymisen neljännen liikkeen alkuun. Kokonaisuustreenissä suoritus otetaan videolle ja seuraan siitä miltä koira näyttää liikkeiden välissä, kuinka halukkaasti se tulee seuraavan liikeen alkuun ja miten se vastaa kehuihin liikkeiden välissä. 

Tämä oli nyt ensimmäinen kokonaisuus oikeilla liikkeillä. Kevättalvella teimme näitä harjoituksia höpöhöpö-liikkeiden avulla, jotka olivat kuitenkin tärkeitä kokonaisuuden kannalta. 

Ennen virallisen osuuden aloitusta otin verryttelyksi pari kehään menoa liikkurin luokse ja niistä palkka. Lee inasen jännitti vierasta liikkuria ja tuntui jähmeältä. Muutaman toiston kautta se paransi asennettaan ja sitten aloitettiin. 

Kehään mentiin hyvin yhdessä, mutta meitä jännitti. Ensimmäine perusasento luoksetulossa jäi jotenkin jähmeäksi ja ei niin hyväksi. Tuli hyvin luokse, mutta sivulle tulo jäi vajaaksi ja annoin lisäkäskyn, millä korjasi itsensä paremmin. Vapautus ja sosiaaliset kehut rentouttivat koiraa ja kapulan pitoon Lee tuli hyvin. Piti kapulaa just niin hyvin kuin osaa. Sen pito on napakka ja hyvä. 
Liikkeen päätyttyä annoin kapulan liikkurille ja Lee jäi muutamaksi sekunniksi kiinni siihen, jouduin hihkumaan Leetä tässä kohdin luokseni. 
Siitä kuitenkin hyvä siirtymä hyppyliikkeen alkuun ja hyppyliike oli hyvä. Tästä hyvä siirtymä nelosliikkeen alkuun ja siirtymässä Lee vilkuilee kuvaajaa. Saan sen mukaani ja viimeinen perusasento on hyvä ja ottaa minuun kontaktin. Tästä palkka ja iloinen mieli. 

Kehätreenin jälkeen otettiin paikallaolo. Meitä oli vain kaksi koiraa ja tässä ei ollut liikkuria, joten käskin koiran maahan ja poistuttiin sopivalle etäisyydelle. Kellotin makuuta minuutin ja palasimme koiran luokse. Lee pysyi hyvin, piti asennon, nousi hyvin ylös. Toki käytän ylösnousuissa apuna käsitarkettia, sillä haluan, että maasta ylös noustaan napakasti. 

Lopuksi tehtiin vielä muutama pitkä luoksetulo, näissä tuli hyvin, laukkasi vähän liiankin lujaa, jolloin sivulle tulemiseen tuli turhan iso kaari. 
Näytin Raijalle myös meidän seuraamista ja sain vahvistusta, että liikkeelle lähdöt näyttävät hyvältä, mutta tässäkin tulisi edetä. 

Tokotreenien jälkeen ajelin Leen kanssa veperantaan, vastailin jälkikokeen koepaikkatiedusteluihin ja kävimme Leen kanssa kävelyllä. 

Vepetreenit pidettiin nyt Leelle vieraassa rannassa, Roineen venelaskupaikalla. 
Tehtiin kolme kierrosta, joissa Lee teki 2 kertaa hypyn veneestä. Lähti hyvin nyt ekalla käskyllä, kun siihen yhdistetään, että veneessä oleva antaa sille luvan lähteä. Lee ui nopeasti ja äänettömästi rantaan ja saa aina superpalkan ruokaa jalkojen juuressa olevasta ruokapurkista. 
Lee opetteli myös uimaan veneelle, josta se saa ruokaa. En pidä itsestään selvyytenä, että se osaa uida veneen kohdalla paikallaan ja syödä samalla, mutta tämä taito tulisi olla sillä hallussa, sitten kun se luovuttaa esineen veneen ja palkataan siitä. Ei voi olla helppoa tavoitella veneen laidan takana olevaa ihmistä ja uida siinä samalla. Harjoitus meni hyvin ja Taina sanoi, että Lee on makupaloille niin ahne, että meinaa mennä sormet. Herkun syönnin jälkeen Lee sai veneestä pallon, jonka kanssa se sai uida rantaan. 
Lee kävi tällä kierroksella myös hakemassa köyden veneestä ja ui sen kanssa rantaan veneen soutaessa sen perässä. Ei vielä varsinaista vetoa, totutan sitä siihen, että kun köysi on suussa, seuraa vene mukana. 
Viimeisellä kierroksella esineen vientiä. Uusi vihreä kelluva patukka on Leen vienti-esine. Sen viemistä on harjoiteltu kotipihassa Petran kanssa ja kotona jo onnistuu. Lee vie käskystä patukan Petralle. Nyt siirsin homman rantaan ja piti viedä patukka Tainalle. Homma onnistui rannassa maalla jo kivasti, joten vaikeutettiin, että Taina istuu veneessä, joka on ihan rannassa. Uida ei siis tarvinnut. Luovutus oli vielä vaikeaa siinä veneen ääressä, mutta saatin yksi hyvä ja päätettiin jättää asia hautumaan. 

Tiistai-aamuna oltiin metsätreeneissä Sepon ja Kaarinan kanssa. Seppo ei taas muistanut, että Lee on alokasluokan koira ja tallasi sille 720m pitkän jäljen kuudella kepillä. Tämä oli Lee tämän kevään jälki nro 15. (Lasken näin jälkien määriä). 
Mietittiin, että Seppo lähtee mukaan jäljen ajoon metsään. Jos Lee näyttää väsyneeltä vitoskepin kohdalla, voi Seppo sanoa, että lopetetaan tähän ja kävellään metsästä pois. 

Janalla Lee lähti hyvin näyttämääni suuntaan, nosti edessä olevan jäljen todella hyvin ja lähti ajamaan sitä, eka kulma todella hyvä ja sen jälkeisellä suoralla täydellinen kepin ilmaisu. Vau! Sitten matka jatkui. Oltiin ihan korpimetsässä, oli sammalta, mustikanvarpua ja kostea maa. Yöllä oli satanut, joten aivan loistokeli jäljestykseen. Lee teki itsenäisesti töitä, onnistui kulmissa ja ilmaisi kakkos ja kolmoskepin. Jostakin syystä se meni ohi nelosen, vitoseen se reagoi, mutta jatkoi matkaa. Kutosen ilmaisi ja päästiin palkkaamaan. 
Seppo sanoi, että Lee on todella loistava jälkikoira. Se ei säädä eikä sählää. Se ajaa tarkasti jäljen, mutta nyt kun jälki oli pitkä, se ei pystynyt lopussa olemaan tarkka keppien kanssa. Pisin jälki Leelle ikinä. Juteltiin, että keppien ilmaisu kyllä vahvistuu kokemuksen ja jälkikilometrien myötä. 

Ja sitten esineitä, Lee odottaa vuoroaan. 

Esineruutu tallattiin hyvin ja se oli 50m syvä ja ehkä 30m leveä. Katsottiin Kaarinan vievän esineet ja sitten Lee sai hakea. Ekalla pistolla lähti hyvin, mutta taas sama kuin viime viikolla, juoksee melkein takarajalle ja palaa tyhjin suin takaisin. Uusinta pisto tuotti esineen, mutta lähtö ruutuun ei ollut niin varman oloinen. Ekan esineen ja palkan myötä itsevarmuus nousi ja haetutin vielä kaksi esinettä. Näissä oli hyvä, mutta jäi pohtimisen varaa. 

Keskiviikko-iltana olimme Tavesin metsäjälkiporukan kanssa Aitolahden perämetsissä jäljestämässä. Porukka oli tehnyt esineruudun valmiiksi. Se oli kaistale ylärinteeseen, missä ei nähnyt itse koiraa nousevan rinteen vuoksi ekan 10m jälkeen. En tiedä yhtään minkälainen ruudun takaosa oli. Meitä ennen ruudussa oli käynyt jo ainakin yksi koira. Minun hajua ei ruudussa eikä esineissä ollut lainkaan. Lee katseli, kun Miko vei ruutuun kolme esinettä. 
Lähetyksessä ruutuun Lee vähän kuin karkasi minulta. En ehtinyt sano mitään, kun se meni jo. No tuntui tietävän mitä tekee ja kävi hakemassa ruudusta minulle lapsen kengän. Vau miten hienoa, että ekalla pistolla nousi esine, uskalsi lähteä minusta poispäin työskentelemään ja tiesi mitä tehdään. Koska haluan, että koira kokee olevansa hyvä ja itseluottamus on tärkeää, en ottanut enempää pistoja tähän ruutuun. 

Leen jälki oli tänään nro 16 ja pituus 520m, neljä keppiä, Mikon tekemä. Jälki kulki suolla, joka oli aivan rutikuiva. Ilma oli lämmin, hyttysiä oli miljoona ja lenkkarit ei suolla kastuneet missään kohtaa. Kuiva sammal vaan mureni lenkkarin alla. Lee lähti janalla hyvin, mutta oli jo tieltä haistanut ilmavainulla missä jälki menee. Lähti janalla inasen vasemmalle, sinne takajäljen suuntaan, meni ehkä hiukan yli jäljestä ja nosti sieltä takapuolelta jäljen. Ratkaisi suunnan oikein ja lähti puksuttamaan jälkeään. Kepit nousi ja Lee oli ihan superhyvä. Vielä parempi kuin eilen. Se tekee niin järjevästi, etenee koko ajan, mutta on tarkka. Ihan lopussa sille tuli ensimmäinen uskon puute. Jälki nimittäin kääntyi risukon edessä tiukasti vasemmalle ja edessä oli oja, sen takana maastonmuutos, suolta metsään. Se arpoi ja ihmetteli sitä, ei uskaltanut ylittää ojaa vaan pyöri paikallaan. Tässä kohdin liina oli sen takajalkojen ympärillä solmussa ja tein ratkaisun, että menen vapauttamaan sen sotkusta. Ilmeisesti lähestymiseni jotenkin antoi sille vahvistuksen, että ojan yli saa mennä ja sinne se meni ojan yli metsään. Tässä kohdin kysyin Mikolta, että meneekö jälki siis oikeasti tänne vai onko mun koira jotenkin sekaisin. Juu just sinne se menee. Ja tästä kohtaa mentiin noin 30m metsässä, missä oli viimeinen keppi, jonka Lee ilmaisi hyvin.

Ai miten hienosti meni. Miko sanoi, että se on todella valmiin oloinen jälkikoira. Olin todella tyytyväinen ja iloinen onnistumisista. Lee on niin tunnollinen, että pelkään sen kuormittuvan liikaa, kun se tekee niin tarkasti. Siksi Lee saa pitää nyt jälkilomaa ja annan sen kasvaa henkisesti ja kropallisesti. 

Torstaina käytiin Leen kanssa vielä aamulla Pirjon ja Hipsun kanssa esineruutuilemassa. Suunniteltiin hyvä ruutu näkyvään selkeään rinteeseen. Nyt vein itse Leelle esineen valmiiksi oikean sivureunan puileen väliin. Iso ja oma helppo esine. Tarkoitus oli, että Lee onnistuu heti ekalla pistolla. Ja näin kävi, ensimmäinen lähetys esineille, missä sillä oli esine jo valmiina ruudussa, ei siis näytettyä mielikuvaa, että esine menee ruutuun. Lähti hyvin ja löysi esineen. Koska esine oli oma, teki mieli jäädä leikkimään sillä. Hihkaisin, että tuo ja Lee palautti esineen vauhdilla. Super!
Kaksi seuraavaa pistoa otettiin niin, että Pirjo vei meidän nähden esineen yksi kerrallaan takarajalle. Halusin vahvistaa suoria selkeitä pistoja ja Lee meni tosi hyvin. Kolmen haetun esineen jälkeen Lee meni hymy huulilla autoon. 

Iltapäivällä käytin vielä Leen ja Aronin uimassa. Ihmettelin Leen tehokasta tapaa uida ja se niin rakastaa uimista. Se lähtee rannasta heti uimaan suoraan eteenpäin vaikka en ole heittänyt järveen mitään, sinne se vaan ui. Ja tässä kohdin päädyin heittämään sille kelluvan narupallon aina sen eteen vahvistaakseni tätä rhkeaa vesille lähtöä. Arvokas taito myöhemmin vepekokeissa. 

Älä tuu droppaan mun tunnelmaa

Rakas Aron ja sen rakas frispii

15-20 min uintia yhdessä



Voisko joku vielä heittää tän pallon kerran? 


No jos kukaan ei heitä, niin olen sitten täällä palloni kanssa.

Uinnin ja loppukävelyiden jälkeen kylpytakit päälle ja kotiin nukkumaan :)








tiistai 12. kesäkuuta 2018

Paukuista geokätköilyyn

Viime perjantaina olin bordercollieitten, Pirjon ja saksanpaimenkoira Hipsun kanssa Koivumäessä koko aamupäivän. Aloiteltiin esineruudulla ja sen tallomiseen osallistui Aron silmät onnesta tuikkien. Se oli nimittäin niin täysillä mukana. Omasta mielestäni se ei laukkaillut siinä tallauksessa lujaa, mutta ihan kuin se olisi onnahtanut leikattua jalkaansa, kun vein sitä autolle autolle. Ja kotona huomasin, että juu, ontuu. Aron sai pe ja la illalla kipulääkettä sekä lepoa, nyt tilanne on taas ennallaan. En tiedä, että tärskäyttikö se koipensa jonnekin, mutta onneksi levolla helpotti. 

Lee teki esineruudussa ensimmäisen piston, missä se paineli miljoonaa takarajalle ja tuli yhtä kovaa takaisin ilman esinettä. Seuraavan piston se teki ikään kuin jäljestäen, joten ei näin. Kytkin sen hihnaan ja käytiin katsomassa aina takarajan esine, palattiin etulinjalle ja siitä hyvä lähetys. Näin nostatin kolme esinettä ja esineiden hakemissa oli huomattavasti parempi meininki. Se on ilmeisesti niin paljon vahvempi maavainussa kuin ilmavainussa ja meillä oli runsaat tallaukset kera Aronin hajujen ruudussa. Ne ilmeisesti hidastivat työskentelyä. 

Esineruutujen jälkeen Lee sai ajaa Pirjon tekemän jäljen. Se oli lyhkänen pikkujälki, jossa jana onnistui loistavasti. Lee eteni nyt noin 8m tyhjällä eteenäin, kunnes se kohtasi jäljen ja lähti ajamaan sitä oikein. Heti siinä janalta lähtevällä suoralla oli keppi, jonka se ilmaisi hyvin. Sitten se ajoi jälkeä vähän huolimattomasti ja ilmeisesti oikaisi jossakin kohdin, mutta ihan hetkessä oltiin ylitetty jo viimeinen keppi. Näin sen jaloissani. Tässä kohdin hihkaisin Leetä tulemaan luokseni ja siinä se huomasi kepin ja ilmaisi sen ja palkitsin. Noh hyvää tässä oli se jana, pidetään se siis mielessä. 

Kentällä Lee oli jotenkin löysän oloinen. Tarkoitus oli ottaa muutama tuomarille ilmoittautuminen, mutta se ei ollut nyt parhaassa terässä, joten totesin heti, että ei vahvisteta tätä. Tein kuitenkin yhden hyvän nostattavan luoksetulon ja leikittiin sen jälkeen. Pirjo ampui meille kentän laidalta kolme laukausta, Lee jatkoi hyvin leikkejä. Se ei ilmennä millään tapaa mitään arkuutta paukkuja kohtaan. 

Pirjon lähdettyä kävin vielä Aronin ja Leen kanssa puolen tunnin metsälenkillä ja fiilisteltiin vähän kesää siinä kentällä. Totesin mielessäni, että nyt pidän Leelle viikonloppuvapaan ilman treenejä. Olisiko se vähän väsynyt oppimaan joka päivä uutta. Sen halu tehdä tempaa niin mukaansa. Toki pidän sillä viikossa vähintään aina kaksi vapaapäivä, jolloin ei treenata. Tämä ihan sen vuoksi, että oppiminen on rankkaa ja en halua sitä ajaa mihinkään uupumukseen. 

Pojat metsässä

Ja Koivumäen kentällä




Joten Lee lepäsi viikonlopun. Rayn kanssa sen sijaan lähdettiin lauantaina tokokokeeseen. Koe oli Tamskin hallissa ja tuomarina Mari Väänänen. Meille vieras tuttavuus. 

Ray oli kokeen suhteen loistavassa vireessä ja tietty kotihalli oli nyt sen etuna. Oli hienoa mennä sen kanssa kehään,kun huomasin, että nyt ne kaikki treenatut asiat toimi. Ollaan tehty paljon kehääntuloja, joissa kriteerinä on, että pitää seurata aktiivisesti jo ennen kehänlaitaa. Ja näin se tekikin. 

Koe alkoi paikallaoloilla. Ray oli viidestä koirasta siinä keskellä. Kehään siirtyminen tosi hyvä, meni alas omalla kohdalla kerrasta, makasi kuin tatti minua tuijottaen, nousi hyvin omalla käskyllä, joten sen elämän ensimmäinen kymppi tuli tästä. 

Yksilöliikkeissä kehään hyvin. Seuraamiskaaviossa itse sähläsin täyskäännöksessä, siinä pieni kauneusvirhe, mutta muuten seuruu oli tosi hyvä. Siitä 9.
Liikkestä maahanmeno 10.
Kapulan pito 0. Ray sanoi, että en pidä. 
Luoksetulon sössin taas itse. Annoin käskyn Sivu, Ray istui liikkumatta paikallaan ja samantien tajusin, että annoin väärän käskyn. Sanoin heti perään Tule ja sieltä se tuli lujaa. Hypähti vähän sivulle siirtymisessä, joten 7.
Kaukoissa meni hyvin maahan, mutta nousi vasta toisella istukäskyllä ylös, ponnisti vielä eteenpäin. Kävi hyvin maahan, siitä 6.5.
Hyppy taisi olla 9.5. Sivulle tulossa hypähti. 
Kokonaisvaikutelma 8.5. Yhteensä 157 pistettä, kakkostulos. 

Se oli siis lähellä se ykkönen. Olin kuitenkin todella iloinen tästä kokeesta, sillä huomasin, että kaikki se treeni, mitä,on tänä keväänä tehty, kantaa kotihallin kokeessa. Liikkeiden välissä se oli iloinen, ei lässähtänyt missään kohtaa. Kokonaisuus oli ekan kerran sellainen, että hymyiln Raylle kehässä. 
Ehkä me vielä mennään sitten uudestaan kokeeseen. Yritän nyt parantaa sen kaukoja ja rakentaa kapulanpitoa uudestaan. 

Sunnuntaina käytiin geokätköilemässä Hatanpäällä Petran, Rayn ja Leen kanssa. Aurinko paistoi, syötiin jäätelöt ja ihasteltiin Hatanpään ihanaa puistoa. 
Lee sai poseerata yhden kätköesineen kanssa. Harmi, kun sillä ei muuten ollut mitään hajua, että mitä me etsitään. 

Hatanpään Arboretumin kukkapuskat suorastaan vaativat, että saavat olla taustana kuvalle.

Ja isot nurmikot oli kuin luotuja toko tai rally-treeneille, mutta otettiin vaan pari kuvaa.


Joten meillä oli oikein mukava sunnuntai-ilta. Ajatukset oli kyllä tulevan viikon treeneissä ja Leekin kävi kyselemässä, että tehtäiskö jotain :-)