maanantai 3. helmikuuta 2020

Sairaslomalta arkeen

Lee on ollut yli kuukauden lomalla ja se tuntuu ikuisuudelta. Se ei ole koskaan elämässään ollut vielä treenaamatta tai lenkkeilemättä näin pitkää ajanjaksoa. Lee on jotenkin sellainen hyväntahtoinen höppänä, ettei se sitä näytä haittaavan. Tämän kuluneen viikonlopun olen tehnyt yövuoroja ja Lee nukkuu uskollisena päivät kanssani. Ilahtuu kun herään, mutta on siinä vieressä hipihiljaa minua häiritsemättä.


Tällä viikolla saatiin Leen nenän sisäpinnoilta otetuista koepaloista vastaukset ja patalogi sanoi näin: Näytteet on otettu respiratorisen epiteelin alueelta. Itse epiteeli on normaalia. Epiteelin alaisessa sidekudoksessa todetaan lievä aktiivinen tulehdusmuutos, jossa dominoivat eosinofiiliset leukosyytit. Paikoin mukana on pienempi määrä lymfosyyttejä ja plasmasoluja.


Diagnoosina eosinofiilinen rhiniitti, joka voi olla idiopaattista, liittyä allergiaan,  yliherkkyysreaktioon tai lois (nenäpunkki)-tartuntaan. Tutkituissa näytteissä tulehdusreaktio oli lievä, mutta kaikissa näytteissä ilmenevä.


Eosinofiilit liitetään eniten allergioihin, mutta on vaikea hyväksyä allergiaa selityksenä, kun koiran iho, silmät ja korvat ovat olleet ihan terveet. Toisaalta Lee on kuitenkin hyvin herkkä reagoimaan ja sillä oli pentua ihmeellisiä kutinoita, jotka lopulta saatiin kuuriin lyhytkestoisella kortisonilla ja vaihtamalla ruoka viljattomaan. Lisäksi se on saanut elämässään jokusen yliherkkyysreaktion teollisista treeninameista. Näissä tapauksissa reaktio on tullut välittömästi kuonon ja pään turpoamisena ja tämä on rauhoittunut kyytableteilla. Nyt vuoteen ei ole ollut mitään reaktioita millään tapaa, joten siksi äkillisesti alkanut voimakas nenätulehdus oli yllättävä.


Onneksi tulehdus nenässä alkoi heti rauhoittua antibioottikuurin alkaessa 23.1 ja lääkitys loppui nyt perjantaina. Limarohinat ovat loppuneet ja nenä on vain kirkkaan kostea. Toisinaan Lee aivastaa, mutta en tiedä enää itsekään, että montako aivastusta päivässä on normaalia. Toivon niin kovasti, että tämä riniitti olisi nyt tässä.

Kulunut viikko saatiin vielä ohjeeksi välttää raskasta liikuntaa ja kaikki kävelyt tehtiin hihnassa. Nyt viikonlopppuna käveltiin jo reippaampaa tahtia 45 minuuttia, joten näillä näkymin palataan kohti normaalia arkea. Tuskin Leen kunto kovin paljon romahti kuukauden tauolla, mutta lähden nyt pikku hiljaa pidentämään lenkkejä. Ja josko huomenna treenattaisiin jo ihan pikkusen.


Tälläinen treenitauko tuntuu ikuisuudelta ja nyt huomaa, miten se on enemmän elämäntapa. Treenit, ryhmät ja koulutukset on osa meidän arkea ja aikas tyhjältä on tuntunut, kun ei ole ollut. Hyödynsin ajan tekemällä talkootunnit pois päiväjärjestyksesta Tamskin agi ja rallykisoissa. Myös ajankuluksi olen käynyt Codyn kanssa treenihallilla sitä pikkusen kouluttamassa, sillä sain päähäni tavoitteen viedä sen nyt keväällä rallyn alokasluokkaan ja Petrakin tähän suostui. Jos heti kun ikä riittää käytäisiin alo-kokeessa ja yritettäisiin päästä elokuiseen tamskin joukkueeseen rallyn sm-kisoihin.


Cody on hurjan reipas ja nopea oppimaan. Se tekee jo nyt ohjaajan kierron semmoisella raivolla, että ihan naurattaa. Petra on opettanut sille odottamista ruokakupin avulla, mutta siirretään nyt tehtäväksi odottaa niin, että ohjaaja kiertää koiraa. Se on tärkeä taito alokasluokassa. Olen tehnyt hallilla myös odottamisharjoituksia niin, että Cody tarjoaa matolle menoa, jonne palkkaan sitä aluksi tiheästi. Maton asettaminen maahan on vihje Codylle, että matolle kannattaa mennä.


 Sitten siirryn itse kauemmaksi ja Cody pysyy matolla. Seuraavaksi heilutin lelua kädessä tai tiputin sen maahan, mutta matolta saa poistua vasta jes-vapaa käskyn jälkeen. Aluksi se lähti heti matolta, kun näki kädessä lelun, mutta nyt se osaa sen. Cody tykkää hurjasti leikkiä ja narulelu heitettynä maahan on sille iso houkutus.


Seuraamista olen opettanut nyt eniten vaan niin, että vahvistan pään asentoa ylöspäin. Mennään askel tai kaksi ja sitten perusasennossa se saa ylhäältä päin ruokaa. Rally-koiralle olisi tosi tärkeää, että se osaa perusasennon paikan. Perusasennossa on tehty maahan menoja ja siitä istumaan. Ihan ei sen kropan hallinta ole vielä huippua, kun se nousee istumaan, sillä herkästi peppukin liikkuu, kun se niin yrittää. Mutta asenne on kymppi.

lauantai 25. tammikuuta 2020

Takapakkia

Niin ihanasti kuin vuosi alkoi, ei ihanuus kestänyt kauan.


Kaksi viikkoa sitten perjantaina kävin Leen kanssa hallilla treenaamassa rallytokoa ja rakensin oikein kivan Heli Kelhälän mes-radan, minkä löysin facebookista. Lee oli ihan supertaitava, kuuliainen ja näppärä, joten mentiin rata kertalaakista läpi ja totesin, että jätetään tähän. Tehtiin rallytokon päälle kaukokäskyjä ja pidettiin pitkästä aikaa hauskaa tokon hässäkän kanssa. Ei olla varmaan vuoteen treenattu sitä, mutta Lee tuntui sopivan virtaiselta, joten treenattiin erityisesti sitä, että kiertotötterön jälkeen kuuntelee kumman esteen kautta tullaan takaisin ja tosi hienosti oli kuulolla. Kaiken kaikkiaan superkivat treenit, joiden päälle käytiin vielä kaksin tunnin lenkki Niihaman maastoista. Sitten vein Leen kotiin ja lähdin iltavuoroon töihin.


Myöhään illalla koirat pääsivät vielä iltapissalle ja siinä Lee aivasteli tavallista enemmän. Asia jäi kuitenkin siihen, mutta aivastelu ja pärskiminen jatkuivat seuraavana päivänä. Ensimmäinen pelko oli, että nyt alkaa kennelyskä. Lauantai-iltana huomasin, että vasemmasta sieraimesta tulee jotakin kirkasta sierainvuotoa, mikä muuttui keltaisemmaksi sunnnuntaina.






Tässä kohdin olin varma kennelyskästä. Lee myös aivasteli, pärski ja kakoi kurkkuaan. Myös limanrohinan kuuli omalla korvalla. Ihmeesti muu lauma oli ihan oireeton. Edellisen kerran kun meillä oli kennelyskä vuonna 2012 sairastui koko lauma 2 päivän sisällä.


Maanantaina nenästä valui jo paksumpi räkä ja Senni sen havaitsi kuvista, että räkä tulee vain vasemmasta sieraimesta. Kennelyskä ei pesiydy vain vasempaan, joten varasin ajan seuraavalle aamulle Evidensiaan Emmi Lavikalle. Tuli nimittäin ajatus, että nenässä on jokin vierasesine, mitä kasvava limaneritys ja pärskiminen yrittävät saada pois.


Tiistai-aamuna Lee rauhoitettiin ja sen nenään kurkittiin korvalampulla, mutta sillä ei näe kovin pitkälle. Mitään vierasesinettä ei nenässä näkynyt, mutta nenä huuhdeltiin runsaalla keittosuolalla ja limaa oli molemmat sieraimet täynnä. Toivottiin, että huuhtelu veisi ehkä jonkin hengitysteitä ärsyttävän asian mennessää ja palasimme kotiin toivoa täynnä, että jospa tämä olisi nyt tässä. Päivän rauhoitusaineet tekivät sen, että viimeistään nyt oli tulevat bordercollie rallyn mestaruuskisat unohdettava. Hyvää tässä käynnissä oli, että kennelyskä poistettiin meidän vaihtoehdoista ja samalla muun lauma vapautui asettamastani kennelyskäkaranteenista.


Oireet palasivat keskiviikko-iltaan mennessä.



 Ja keskiviikko-torstai yö oli pahin, sillä kuuntelin koko yön Leen hengitystä, kuinka lima rohisi jokaisella hengenvedolla. Huoli oli kova ja torstai-aamuna olin yhteyksissä Evidensiaan. Tehtiin toimintasuunnitelma, missä Leellä alkoi ab-kuuri ja varattiin seuraavalle viikolle tähystys-aika. Pitää katsoa kunnolla sinne nenään, että onko siellä vierasesinettä ja otetaan se sitten pois. Neuvoteltiin myös, että järkevää olisi ottaa ct-kuva ennen tähystystä, mikä näyttäisi mahdollisen vierasesineen tai ehkä nestekollektion, mitä kohti kannattaisi tähystää. Koiran ct-kuvan hinta arvioitiin olevan noin 1300 euroa ja tähystys 700 euron pintaan, joten hetken siinä sai hengitellä. Onneksi Leellä on vakuutus Agriassa ja luin vielä kaikki vakuutukseen liittyvät pienetkin präntin ja totesin, että meillä ei pitäisi olla mitään hätää. Vakuutus kyllä korvaa.


Antibiootti lähti onneksi kuivattamaan Leen limanmäärää ja viikonloppu meni ihan hyvin. Käytiin pienillä kävelyillä, toki Lee aivasteli, mutta mentiin hiljakseen läheisen koulun pihaan. Ihmeen hyvin Lee kuitenkin sopeutui treenittömään ja lenkittömään elämään, kun se kuitenkin treenannut oikeastaan päivittäin ja lenkkeillyt kanssani keskimäärin 50 km viikossa.


Nenärohinoista huolimatta Lee olisi ihan pienesti halunnut jumpata koulun pihassa. Kuva päivää ennen tähystystä.




Sitten tiistai-aamuna mentiin Evidensiaan ja homma aloitettiin ct-kuvalla, missä ei näkynyt vierasesinettä. Lääkäri Salla Leppävuori pohdiskeli kanssani, että edetäänkö tähystykseen ja sanoin, että edetään. Täytyyhän sinne nenään katsoa, että onko siellä pinnalla sientä, rihmaa, kasvustoa tai jotakin, mikä selittäisi tilannetta. Tai joku pieni kasvinpala kuten havunneulanen, jota ei vaan näy ct-kuvassa.


Tähystys meni ihan hyvin ja Leen nenän sisäpinnalta otettiin koepala, mikä myöhemmin voisi selittää oireilua. Nenän limakalvot olivat näyttäneet hyvin turvonneilta, ärtyneiltä ja limaa oli paljon. Vasen puoli oli enemmän reagoinut ja imusolmukkeissa näkyi myös merkkejä. Lopputulos oli, että Leellä oli joko allergiasta tai infektiosta johtuva riniitti eli nenätulehdus. Allergia-ajatukseen en millään haluaisi taipua, sillä koiran iho, silmät, korvat ovat ihan kunnossa. Nyt aloitettiin kuitenkin vielä vähän vahvempi antibiootti, kipulääkettä muutaman päivän ajan ja pahoinvoinnin estolääke. Tämä viimeksi mainittu toimii riniitti-potilailla vähentämässä liman määrää ja tunnetta sen kakomiseen. Josko näillä nenätulehdus rauhoittuisi ja on se jo rauhoittunut.


Koepalan ottaminen aiheutti vain sen, että koko tiistai-illan Leellä oli nenäverenvuotoa. Olin oikeastaan ihan koko illan sen vieressä, sillä heti kun se nousi ylös tai liikkui, aktivoitui verenvuoto nenästä. Ja kylmäpakkauksella keskityin pienentämään verisuonia ja vieressä istumalla sain sen rauhoittumaan. Vasta klo 21 verenvuoto päättyi ja seuraava yö meni sitten jo ihan hyvin, vaikka katsoin taskulampulla sen häkkiin parin tunnin välein todetakseni, että ei verta missään.
Ct-kuvassa ei onneksi näkynyt mitään rakennepoikkeavuuksia. Ei myöskään merkkejä sienestä eikä ylimääräisistä vierasesineitä. Nenäonteloista vasen oli enemmän täyttynyt ja turvonnut. Samoin vasemman puolen imurauhanen oli suurempi. Aivot katsottiin normaaleiksi. Koepalan vastauksen saamme myöhemmin.
Samaan aikaan Ray sai jonkun akuutin kipukohtauksen. Se oli maanantaina iltalenkillä yhtäkkiä pysähtynyt ja kiljunut kivusta. Petra sanoi, että se oli vielä kohdassa, missä ei ollut katulamppuja, joten ei oikein nähnyt, että mihin sattui ja mikä vaivasi. Tiistai-aamuna kun herättiin ja valmistauduttiin lähtemään Leen tähystykseen, kiljui Ray sydäntä särkevästi kipua. Se tärisi ja läähätti. Ray sai kipulääkettä, mutta oli vaikea sanoa, että sattuiko niskaan vai selkään. Kaikki raajat liikkuivat normaalisti eikä se ontunut, mutta käveli erittäin jäykästi ja oli hermostunut. Tästä Ray päätyi häkkilepoon ja tiistai-ilta meni kahden potilaan kanssa.


Nyt Ray on syönyt kipulääkettä 4 päivää ja se ei ole enää huutanut kipua, mutta sen selän lihakset on kivikovat. Levon vuoksi se on aikas villi ja sisällä riehakas, mutta ei anneta sen nyt liikkua enempää kuin on pakko. Vähennän ensi viikolla kipulääkettä ja alamme liikuttamaan Raytä pikkuhiljaa. Lihaksisto on saanut nyt lämpöä ja kevyttä hierontaa, mutta Ray tarvitsee myöhemmin kyllä ostoepatiaa tai kranioterapiaa. Rayn agitreenit ja kisaaminen meni myös nyt tauolle ja juteltiin jo Petran kanssa, että Ray jää agilitystä eläkkeelle, jos mitään merkkejä lisääntyy. Arvatenkin pelätään jotakin välilevyn pullistumaa tai nikaman poispaikoiltaan menoa. Itse agility ei ollut nyt syynä tähän tilanteeseen, mutta tiedetään jo Rayn siskoista, että selät näillä ei ole priimat ja samanlaista oireilua kipulääkekuurien kera on ollut.


Nyt kun puolet laumasta on sairastupalaisia, on kulunut viikko ollut kyllä raskas. Hiukan harmittaa se, että kaikki suunnitellut kisat ja treenit peruuntuu, mutta toisaalta tärkeintä olisi päästä siihen normaaliin arkeen molempien koirien kohdalla. Kun päästäisiin vaan tavallisille lenkeille. Ja kiitin luojaani, että olen pitänyt Leen vakuutuksen voimassa, sillä Agrian kanssa meni kaikki hyvin. Suorakorvaus onnistui päiväsaikaan Evidensian kassalla ja raha ct-kuvastakin tuli 2 päivän päästä tililleni. Ilman vakuutusta oltaisiin oltu kyllä täydellisen murheen murtamia.









maanantai 6. tammikuuta 2020

Vuoden alun lenkkejä ja treenejä

 Joulun jälkeen olen käyttänyt kaikki vapaapäivät siihen parhaaseen ajanviettoon eli koirien kanssa touhuiluun. Ollaan lenkkeilty pitkiä metsälenkkejä niin, että koirat ovat ihan tyytyväisiä, ettei just nyt lähdetä mihinkään. Olen kävellyt niiden kanssa joka päivä yli 10 kilometriä. Aika harvoin liikun koko lauman kanssa samaan aikaan, mutta pareittain kylläkin. Lee ja Ray on loistava pari oikein pitkien matkojen metsäretkiin. Kumpikaan ei osoita mitään väsymisen merkkejä missään kohtaa. Aron ja Cody ovat taas toinen hyvä pari, sillä en halua kipeyttää Aronin leikattua jalkaa rasittamalla sitä liikaa ja toisaalta vauhti pysyy sopivana, kun Cody kulkee Aronin tahdissa.

Uuden vuoden aattona ei meidän metsissä ollut lunta. Helppo oli liikkua Rayn ja Leen kanssa Havisevan perämetsissä 2.5 tuntia.


Eilen taas paistoi aurinko, vähän oli valkoista maassa ja pientä pakkasta. Nautittiin niin siitä.





Leen kanssa on treenattu nyt joka päivä. Meillä on tehtävälistalla monia asioita ja ilokseni voin huomata, että tehtävälista helpottuu ja lyhenee.
Eniten on tehty nyt rallya. Edestä puolen vaihdot alkaa sujua, kun niitä vaan toistaa. Liikkeestä istuminen alkaa sujua myös, vaikka se viikko sitten tuntui vielä vaikealta. Opeteltiin, että teen ensin liikettä ihan hitaasta tahdista ja mitä paremmin Lee toteutti käskyä, niin lisäsin kävelyäni vähän reippaammaksi. Merkki alkaa sujua myös, mutta eilen tuli yksi virhe, kun merkki oli aika lähellä houkutuksen tavaroita, Lee päätyi ensin houkutuksen tavaran taakse, mutta uusinnalla löytyi merkki. Se osasi mennä eilen myös putken kyljessä olevalle merkille, eikä langennut kertaakaan putkeen. Tässä kohdin nautin, ettei olla tehty agilityä, sillä vaikka Lee ihan tykkää putkesta, ei sillä ole siihen sellaista tunteenpaloa, kuin agilitykoiralla.


Koira eteen seisomaan ja siitä peruutusta on tehty paloissa. Erikseen eteen seisomaan ja erikseen peruutusta. Seisomiseen otin avuksi kokovartalotargetin. Käytän sellaista koiran kokoista alustaa htm-postioiden opettamiseen, joten siirsin sen nyt siihen eteeni. Näin saan kerrottua heti Leelle, mitä halutaan. Sitten se seisoo siinä edessä ja palkaan siihen runsaasti kertoen, että tämä on "suoraan". Heitän namin taakseni ja koira saa hakeuta siihen paikkaan uudestaan saadakseen taas ruokaa. Peruutuksessa se lähtee helposti vinoon, mutta vahvistan nyt suoruutta takajalkaalustalla, että se peruuttaa suoraan sille alustalle, jos peruuttaa vinoon, menee ohi ja siihen voi sanoa  ohoh hoh ja antaa koiran yrittää uudestaan.

Lisäksi olen miettinyt askellusta paikalla käännöksissä, on tehty peruutusta sivulla ja edelleen vahvistettu myös oikean puolen seuraamista. Joten odotan innolla meidän ensimmäistä mestarin rataa, että päästään kokeilemaan uusia taitoja sinne. Menemme bortsujen rallymestiksiin 18.1 Jyväskylään, joten sitä kohti treenit nyt tänäänkin jatkuu.

Tokoa treenattiin parina päivänä myös, mutta toko kärsii motivaation laskusta. Lee on mahdottoman kiltti koira eikä se tee mitään yllättäviä tempauksia. Siksi sen kanssa on melko helppoa tehdä rallya tai koiratanssin htm-juttuja, mutta tokokoirana se tarvitsisi hiukan lisää rohkeutta. Se on pykälän verran passiivisempi, kun tehdään liikkuroituja juttuja eikä ole sillä tavalla rennon iloinen, mitä toivoisin. Ehkä liian vakava. Tämä näkyy mm kaukokäskyissä, ettei se pääse maasta ylös etäisyyden kasvaessa tai noudossa se hidastaa vauhtia tullessa, kun se katselee matkan varrella liikkuria. Joten näiden asioiden kanssa pähkäilen, että miten edetään tämä vuosi tokossa. Tänään onkin pohjois-hämeen nuorten koirien palaveri, missä suunnitellaan tulevaa vuotta, joten josko se tokomotivaationi sieltä nousisi. Tiedostan kuitenkin, että sitä lajia tehdään, mistä molemmat tykkää ja ehkä ilman tokonuorten ryhmäpaikkaa nostaisin koko tokon vuodeksi tauolle.

Cody-poika taas on villein, energisin ja vahvin pentu, mitä meillä on ikinä ollut. Uuden vuoden raketit eivät sitä häirinneet millää tapaa. Se käänsi päänsä ekalla kerralla ääneen suuntaan niin, ettei se taida kuuro olla, mutta ei välittänyt sen enempää. Se ei tässä maailmassa pelkää mitään muuta kuin Raytä. Kiitämme japaninpystykorvaamme tästä erittäin paljon. Cody tekee kaikenlaisia nakerteluja ja tuhmuuksia kotona, mutta olisko se nyt pikkusen rauhoittunut? Sen peruskolttosiin kuuluu hakea pyykkitelineeltä joku kiva sukka tai alushousu, mihin voi nakertaa reiän ja tälläkin hetkellä pyykkiteline on nostettu saunan ylimmälle lauteelle.Vessapaperit lähtee heti telineistä ja ruuat pöydältä, jos selän kääntää. Mutta pentutreeneissään se on ihan huippu. Se osaa tehdä hyppyjä tarjoamisen kautta, se lataa heti täyden vauhdin ja irtoaa kyllä. Vähän se on kuitenkin treenannut ylipäätään ja ehkä eniten ollaan tehty kehonhallintaan liittyviä harjoituksia.






torstai 19. joulukuuta 2019

Tulevan (alku)vuoden suunnitelmia

Ensi vuodelle on jo ladattu vaikka mitä toiveita ja haasteita. Eniten toivon meidän koiralaumalle terveyttä. Toivottavasti kaikki pysyisivät terveinä, erityisesti Aron, joka täyttää ensi kesänä 11-vuotta.
 Itseltäni toivon, että muistan aina sen, että treenaaminen tai kisaaminen ei saa kuormittaa niiden hyvinvointia. Koirat eivät itse laita kisa-ilmoja matkaan tai valitse häkissä/autossa koko päivän istumista sen vuoksi, että ne pääsevät tekemään kisasuorituksen.


 Suurimmat treenisuunnitelmat on tehty kuitenkin Leen pään menoksi ja menemme heti tammikuussa korkkaamaan rallyn mes-luokan. Se tulee kyllä ihan liian pian, mutta lupasin jo osallistua että talkoilla bordercollie-yhdistyksen rotumestiksissä. Kirjoittelin itselleni ylös ne kyltit mitä me ei vielä osata:valkovuokko, oikean puolen peruutus, puolen vaihto edestä sekä koira eteen seisomaan ja siitä peruutus. Näiden kylltien eteen tehdään kovasti töitä. Eilen oli Csilla kolmatta kertaa kouluttamassa meidän rallyvalkkuryhmää ja sain hyviä ajatuksia  oikean puolen peruutukseen. Sen onnistumisen perusedellytys on, että koira tietää varmasti sen position paikan. Joten Leelle täytyy vahvistaa sitä oikean puolen peruspaikkaa ihan todella paljon, koska se kauttaaltaan on epävarmempi siinä. Edessä peruutus meillä taas epäonnistuu usein sen vuoksi, ettei koira osaa vielä suoristaa itseään suoraksi tullessa seisomaan siihen eteen. Olen ajatellut, että opetan siihen eteen seisomaan tuloon ihan oman vihjeen ja sen erottelu eteen istumisesta on oma prosessinsa.


Kirjoittelin itselleni myös suunnitelman tokon avointa luokkaa varten. Suurin osa avo-luokan liikkeistä on ollutkin kaiken aikaa työn alla, mutta paljon on vielä tekemistä. Vaikeinta on tällä hetkellä ehkä oman motivaationi kanssa, kun jotenkin en jaksa tehdä noita tokojuttuja kuin silloin tällöin. Laitoin kalenteriin tämän vuoksi oman hallin kokeen ylös ja luultavasti keskityn kuukauden verran vain siihen ennen koetta. Toki käydään tälläkin viikolla vahvistamassa ruutua, noutoa ja kiertoa. Saisinpa itseäni niskasta kiinni ja opettaisin Leelle liikkeestä istumisen loppuun saakka. Niin, sitähän tarvitaan myös mestariluokan rallyssa.


Messarin koiratanssi toi meille valtavasti palautetta ja jostakin syystä moni treenikaverini on ihanasti innostunut myös koiratanssi-jutuista. Tässä lajissa meillä vasta onkin eniten uutta opeteltavaa, joten hyvin suunniteltuna on mm. sivuaskeleen opetus. Naksuttelen ensin koiran liikkumaan edessäni laudalla molempiin suuntiin ja siirrän sitten sen sivulleni. Sitten meillä on työn alle tulossa uusia positiota kuten raappa. Lee osaa laapan, mutta nyt käännetään nenä toiseen suuntaan ja tehdään siitä raappa. Jalkojen välissä liikkuminen on myös yksi tulevista positioista, mutta mietin että miten liikun siinä itse niin kauniisti enkä niin kuin olisi kakka housussa. Laappaan olen ajatellut rakentaa myös suuntia, mutta huh, se on sitä teknistä näperrystä. Ja sillä välin kun Lee lepää kaiken uuden oppimisen välissä, suunnittelen unelmien koiratanssihametta tulevaan voittajan ohjelmaan. Ja kuuntelen meidän uutta musiikkia, että opin sen joka ikisen rytmin muutoksen ja pienimmätkin vivahteet. Musiikki tulisi valita niin, että se tuntuu hyvältä valinnalta vielä sadankin kuuntelu tai treenikerran kohdalla. Saa nähdä koska sen voittajan suhteen ollaan valmiit kokeeseen, mutta käymme ensi vuonna tanssimassa vielä kolmannen kerran avoimessa luokassa susi-laulun koularin toivossa. Vuoden vaihtuessa koiratanssin säännöt muuttuvat ja uutena asiana  Lee saisi itselleen koularin koiratanssista, mikäli saisi kolmannen kuman avoimesta luokasta.


Näin ennen joulua on jotenkin aikaista miettiä ensi vuoden pk ja vepe-touhuja, joten annetaan niiden nyt uinua siellä taka-alalla. Ensi vuonna tulisi kuitenkin uskaltaa viedä Lee näyttelyyn ja etsinkin jotakin takahikiän pikku näyttelyä puusilmäisellä tuomarilla, mistä metsästämme sitä H-arvosanaa. Siitä voi tulla kyllä haastavaa. Lee on korkea ja kapea, sillä on söpöt lappukorvat ja se jännittyy, jos tuomari tulee sihisemään sen eteen. Mutta mennään päivä kerrallaan ja harrastamme sitä mitä sydän sanoo.

Vuoden viimeiset kisat

Heti messarin jälkeisenä maanantaina oli Leen vuoden viimeisen kisan aika. Valmistautuminen oli siihen aika poikkeuksellinen, sillä käytiin heti aamusta tekemässä pitkä metsälenkki koko lauman kanssa. Piti karistaa messukeskuksen pölyt pois turkeista ja irrotella kunnolla. Lee juoksi metsässä niin onnessaan ja Cody paineli perässä. Aron ja Ray kulkivat kumpikin omaa tahtiaan.


Joulukuuta elettiin ja metsä oli ihan lumeton




Kotihallissa oli rallyn iltakisat mes ja voi-luokille, tuomarina Päivi Nummi. Taisi olla Päivin ensimmäinen kerta virallisesti tuomarina. Voittajassa oli 8 koirakkoa ja tunnelma hallissa oli hiljaisen rauhallinen rataantutustumisen alkaessa.


Rata oli helppo, mentiin kaiken aikaa eteenpäin. Ei peruutusta eikä mitään pujotteluja tai spiraaleita. Osallistuminen ei jännittänyt yhtään, mutta sellainen odottava kutkutus oli, että päästäis jo pian tekemään.




Meillä on kahdessa edellisessä kisassa epäonnistunut ensimmäinen kyltti. Jotenkin tuntuma koiraan katoaa ensimmäisellä kyltillä ja niin kävi myös nyt. Eka kyltti oli istu, seiso ja maahan-tehtävä, missä Lee oli tahmea ja jouduin antamaan parikin käskyä, että sain sen seisomaan. Tästä ei tullut kuitenkaan vähennyksiä ja sitten se rata lähtikin rullaamaan hyvin. Lee teki koko ajan hommia häntä heiluen ja oli ihanasti kuulolla. Teimme virheittä hyvällä vireellä viimeiselle kyltille saakka. Siellä itse lähdin varmistelemaan istumista sillä seurauksella, että Lee pyörähti käden liikkeestä. Voi äh, uusin! Uusinnalla en heilutellut käsiäini ja saimme nyt viimeisenkin kyltin tehtyä ja maalissa hyvillä mielin.


Kaikkiaan saimme 97 pistettä ja tämä kolmas kerta oikeutti RTK3-koulariin. Sijoituimme luokassa kolmanneksi ja palkintojen saaminen on mukavaa.




Tämä kulunut vuosi on sujunut kisakentillä paremmin kuin osasin ikinä edes haaveilla.
- Kävimme 6 kertaa rallykisoissa -> RTK2 keväällä ja RTK3 syksyllä
- kävimme 3 kertaa koiratanssikisoissa -> saimme aina kuman
- kävimme tokon alokkaassa 3 kertaa -> saimme ykköstulokset
- kävimme 2 kertaa vepekokeessa -> hyväksytty sove ja 1.tulos alokasluokasta


Leessä on paljon hyviä ominaisuuksia, jotka tekevät siitä minulle parhaan kisakaverin. Se ei ääntele, ei säädä eikä sählää. Se osaa rauhoittua kivasti häkkiinsä ja kun sen ottaa sieltä hommiin, se on heti valmiina. Se luottaa minuun tosi paljon ja yritän olla luottamuksen arvoinen. Muistelen, että tämän vuoden tärkein tavoite oli itsevarmuuden kasvattaminen ja onhan se meillä molemmilla kyllä kasvanut.



maanantai 9. joulukuuta 2019

Messari 2019

Me kuulutaan Petran kanssa Messari-faneihin. Pari edellistä vuotta ollaan oltu siellä ilman koiraa, mutta haaveilin jo elokuussa, että viedäänpä Cody pentukehiin sinne näytille. Samalla houkuteltiin Codyn kasvattaja Hannaa ja sitä kautta koko pentue mukaan. Ja niin koko pentue lähti ja samalla esitettiin pentue myös kasvattajaryhmänä.

Pitkin syksyä olen seurannut Codyn kasvua ja kyllä, siitä näyttää tulevan ihan mukavan näköinen bordercollie. Olen myös huomannut, että sen purenta ei ole ihan priimaa. Hanna kielsi stressaamasta siitä, mutta toisinaan sinne suuhun on tullut kurkittua, että miten alaleuka kasvaa. Samalla Petra kävi yksissä näyttelytreeneissä Tamskin hallissa, mutta muuten sitä on seisoteltu ja juoksuteltu harvakseltaan. Ehkä enemmän olisi pitänyt, mutta päätettiin, että mennään rennosti.

Lauantaina oli ensin Helsinki Puppy Show 2019 ja bordercolliepentuja oli kehässä 10 kpl. Uroksia oli pikkupennuissa 3 kpl ja Cody oli omaan silmään kaikkein raakilein. Kaksi muuta urosta olivat selvästi hiukan isompia, nallemaisempia ja tuuheampiturkkisia. Tavoitteena kuitenkin oli, että haetaan vain kokemusta ja arvostelua Codysta, että miltä se nyt näyttää. Ainoa tavoite oli selvitä hommasta ilman suurempaa häpeää.

Lauantaina Kirsi Tevalin sanoi Codysta näin:
Mittasuhteiltaan hyvä pentu. Riittävä raajaluusto. Ylälinja saisi kovasti vielä tiivistyä. Hyvä kallo ja otsapenger. Alaleuka saisi ollavankempi. Kovin jyrkkä lantio sekä seistessä että liikkuessa takakorkea. Hyvä rinnan syvyys. Kantaa hyvin häntäänsä liikkeessä. Takaliikkeessä hyvin kinnerahdas. Mukava avoin käytös.
sij 3/3.

Luokan voitti Codyn veli Mörö, joka sai Kp:n ja näyttelyn kaunein bordercollie uros-pentu. Lämpimät onnittelut vielä Kirsille!
Rotunsa paras oli Codyn sisko Lilah, joka on todella nätti ja liikkuu erittäin hyvin. Lilah on kaunis kuin karkki.
Kasvattajaryhmässä saatiin kp ja ryhmä oli ainoa rodussaan.

Sunnuntaina oli vuorossa Voittaja Puppy Show. Nyt ei ollut muuta pentuetta tukena ja Cody oli ainoa uros pienissä pennuissa.

 Kristiina Niemelä näin:
6 kk, löysästi leikkaava, kaunis pää, korvat ja ilme. Leuan tulee vahvistua. Lupaava ylälinja. Erittäin lupaava rintakehä. Hyvät tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu kapeasti takaa hyvällä askelpituudella sivusta. Esiintyy ja esitetään hyvin. Väljän purennan takia ei kp.

Olimme tyytyväisiä tähän ja ajattelimme, että annetaan Codyn rauhassa kasvaa sekä vankistua. Katsellaan kesälle joku junioriluokan esiintyminen, mutta jos alaleuka ei kasva enempää, niin sitten se ei kasva. Tärkein Codyn homma on kuitenkin Petran mielestä kasvaa hyväksi agilitykoiraksi ja siihen Codylla on kyllä lahjoja.

Ja sitten vaihdetaankin täysin lajia :)

Syksyllä huomasin, että messarissa oli tänä vuonna Tahtitassujen järjestämä koiratanssikisa ja jostakin se ajatus hiipi mieleen, että olispa upeaa päästä sinne Leen kanssa. Voittajaluokan kaikki sivu-askeleet tuntuivat olevan vielä niin kaukana meidän taidoissa, että päädyin ilmoittamaan Leen avoimeen luokkaan. Meillä oli syksyltä yksi kuma ja lupa siirtyä voittajaan, mutta mitä jos menisimme katsomaan sillä tutulla helpolla ohjelmalla, että onko meistä yhtään isojen kehien esiintyjiksi. Lee on todella herkkä koira ja treenikaverit tietää, että yksi matolla möngertävä kärpänen voi romahduttaa Leen maailman. Silti se luottaa kyllä minuun ja meillä on vahva yhteenkuuluvuus. Lee rakastaa olla lähelläni ja tekee mielikseni mitä vaan. Joten miksipä ei messariin. Tiesin, että siellä se voi arastella kameroita, isoja valoja, ehkä kovaäänistä musiikkia ja taputtavaa yleisöä. Ja kun koiratanssikisoista on kokonaista kaksi koekertaa käytynä, niin olihan se vähän uhkarohkeaa. Mutta mitäpä menetettävää minulla on? Halusin tietää, selvitäänkö me täysin meille vieraassa paikassa ja päätin, että jos Lee ei selviä, niin se on minulle tiedoksi jatkoja ajatellen.

Viikkoa ennen messaria huomattiin treeneissä, että Lee edistää mukavasti seuraamisessa ja ennakoi jonkin verran ohjelmaa. Se osaa sen niin hyvin, että voi vähän keulia. Ja kun se edisti, ei pivotit, joita meidän ohjelmassa on kaksi, olleet minkään näköisiä. Muutamat päivät hinkattiin seuraamisen paikkaa ja pyörittiin niin vasemmalle kuin oikealle.

Ja kylläpä meinasi mennä luu kurkkuun kun näin sen ison kehän. Emme ole kilpailleet ikinä missään näin näyttävässä paikassa. Pidin kuitenkin pään kylmänä ja päätin, että tehdään ihan samat rutiinit kuin kotona. Vien Leen juuri niinkuin aina  kehään ja enkä anna katsomon tai minkään vaikuttaa asenteeseeni. Jos olen koirani arvoinen tukija, Lee kyllä selviää. Anna käski katsoa esityksen aikana edes kerran tuomareihin, joten sekin piti muistaa.

Tältä näytti kehään menoreitti ja siitä sukellettiin parrasvaloihin


Sitten kisapäivänä luotin Leehin ja rataantutustumisen käytin täysin Leen hyväksi. Kävelytin sen ensin ihan kehän ympäri, teetin pienen tempun ja palkkasin leikillä. Mentiin kehästä pois ja tultiin uudestaan. Käytiin siinä aloitusasennossa ja palkka. Yritin kertoa kaikin tavoin Leelle, että se on hyvä poika vaikka se arasteli isoja screenejä, joilta se näki itsensä. Se myös ihmetteli vähän ympäristöä, mutta tutuilla rutiineilla sain sen toimimaan lähes normaalilla tavalla.

Ja sitten olikin meidän vuoro mennä kehään:
https://www.youtube.com/watch?feature=youtu.be&v=nMv5VX1H2jc&fbclid=IwAR3oW_7X3No7N9jRqOAy5YwmLBNZdXY7JhIF6dc51kwcZtUWuujHMTYiqf0&app=desktop

Suorituksen jälkeen palkkasin Leen ruhtinaallisin kehuin ja herkuin. En pystynyt yhtään seuraamaan, miten muiden suoritukset meni, mutta kuulutuksesta kuulin, että olimme saaneet pisteitä 163 pistettä kuman kera. Jeee!

Tanssikuvat Anna Mäkinen/Tahtitassut






Itse suoritus oli ihan meidän näköinen. Oikean puolen seuruu näytti nyt hyvältä, sillä treeneissä se on edistänyt. Spiraaliperuutus ei ihan onnistunut, sillä vielä viikolla se oli kotihallissa hieno, mutta nyt jännitykseni vuoksi en pystynyt tekemään siitä niin kaunista kuin se olisi voinut olla. Pivotit olivat keskinkertaiset, mutta muuten tehtiin juuri se mitä osataan. Olin todella tyytyväinen, että Lee teki kanssani niin hyvin kuin se vain pystyy. Onhan se tosi nuori, joten siihen nähden häiriöiden sieto oli todella hyvää.Ihan mahtavaa kuitenkin, että me saatiin kokea tämä. Elämä pitääkin olla seikkailua ja tässä sitä oli roppakaupalla.

Ja lopulta kuulin, että olimme voittaneet avoimen luokan ja olimme ainoat kuman saaneet. Lisäksi Senni ja Sansa olivat voittaneet alokasluokan, joten Myytin koirat olivat ykköspaikoilla. On ollut hienoa kannustaa Senniä mukaan tähän lajiin, sillä Leen täti Sansa on todella näyttävä ja upea koira. Koirantanssi-uran aloittaminen messarissa vaatii rohkeutta, mutta me tiedettiin, että Senni & Sansa pystyvät siihen. Ja heidän esityksestä meni kyllä ihan kananlihalle.

Järjestelyt Tahtitassujen puolelta sujuivat aivan loistavasti ja kilpailijana oli helppoa olla mukana tässä kisassa. Kisakirjeessä kerrottiin tarkkaan aikataulut ja ennen kisaa kaikista kerrottiin selvästi. Meillä oli käytössä iso ja rauhallinen taukotila, missä oli oma lämmittelyalue, joten valmistautuminen sujui hyvin. Oli ihanaa, kun ei tarvinnut valmistella koiraa näyttelyn kaaoksessa vaan meillä oli kaikki rauha omassa taukotilassa.

Tuomarien kommentit tuntuivat iholla, mutta ne täytyy vaan ottaa vastaan kunnioituksella.
Mari Väänänen: Varsin mallikasta htm:ää. Hyvä yhteistyö. Koreografiassa hyvä tunnelma.
pisteet 81/84.
Tiina Jounio: Erittäin kauniit positiot, pientä epätarkkuutta ja peruutus ei oikein onnistunut. Plussaa tempon vaihteluista, mutta tähän luokkaan olisi kaivannut jo hivenen lisää monipuolisuutta.
pisteet 77/82.
Heli Nousiainen: Tasainen varma ohjelma, johon olisi kaivannut enemmän kehän monipuolisempaan käyttöä. Nyt liikuttiin paljon vain eteenpäin. Takapään käyttöä kannattaa vielä treenata, nyt koiralla siinä hapuilua, muuten tarkat positiot.
pisteet 81/85


Voitimme 12 kg Royal canin ruokaa, mutta onneksi se oli lahjakorttina, sillä autoon ei olisi kyllä mahtunut, koska messarista tuli hankittua kaikenlaista tarpeellista. Lee sai mm noutokapulan ja valjaat. Lisäksi koko porukalle paljon herkkuja ja nakerrettavaa. Itselle uusi kestokassi: kerään niitä ja kennelliiton kestokassia minulla ei vielä ollutkaan. Ja tietysti ainutlaatuiset voittaja ja kuma-ruusukkeet!

maanantai 11. marraskuuta 2019

Koko lauman kuulumisia

Meidän perheen arki pyörii täysin koirien huollon sekä hoivan ympärillä ja huomasin, että silti siitä ei tule kirjoitettua tänne blogiin. Neljän koiran huoltaminen ei vaan ole kevyttä, vaikka meidän perheessä on kaksi vakituista koiran hoitajaa ja kaksi, jotka joutuvat joskus auttamaan.
 Käytännössä Petra kuitenkin lenkittää päivittäin omat koiransa, mutta luonnollisesti ilahtuu, jos kerron, että kävin päivällä kaikkien kanssa pitkällä metsälenkillä. Näin teinkin viime viikolla, kun vapaapäivän aamu näytti aurinkoiselta ja oli pakko päästä luontoon. Pieni pakkanen ja aurinko tekivät lenkistä täydellisen.


Yhtään ei juostu yhdessä.....








Cody on nyt 5.5 kk ja ei vielä sillä tavalla tarvitse rankkoja lenkkejä, mutta selvästi se on liikkumiseltaan kömpelö ja metsälenkit tekevät koordinaatioon hyvää. Tosin se tykkää juosta Leen perässä, joka irtoaa ja menee kovaa. Käytännössä tämä näyttää tosi vaaralliselta, sillä Cody juoksee Leen perässä täysillä eikä juurikaan katso mihin juoksee. Varovaisesti on siis porukalla liikuttu ja nytkin Lee kulki alkumatkan hihnassa ihan tämän vuoksi, ettei satu mitään.




Hain Aronille jokunen viikko sitten Cartrophen kuurin ja sillä tuntuu olevan nyt hyvä vaste. Vasen leikattu jalka oireilee helposti pitkien lenkkien jälkeen, mutta nyt selvittiin tuosta aurinkoisesta pakkasaamun lenkistä hyvillä mielin. Polvessa on nivelrikkoa, mutta jos Cartrophen pitää oireilun poissa, niin sillä mennään. Aronin kävi myös Helmiinalla kraniosakraaliterapiassa ja venytteli ihanasti takapäätään käsittelyn jälkeen. Aron on virkeä, sillä on mahdoton ruokahalu ja se pitää kyllä huolen siitä, että saa huomiota ja rapsutuksia yhtä paljon kuin muut.


Rayn syksy on kulunut myös mukavasti, vaikka Cody sen saavutettuja etuuksia järkyttääkin. Petran huone oli ennen Rayn valtakuntaa, mutta nyt myös Codyn. Ray myös nautti aikaisemmin siitä, että Petra vei sitä ainokaisena lenkille, mutta nyt mukana kulkee sen mielestä ärsyttävän riehakas bordercollien alku.


Ray käy Petran kanssa kerran viikossa agilitytreeneissä ja tällä syksyllä on jokuset agilitykisatkin takana. Kaiken kaikkiaan kisaavat kuitenkin harvakseltaan, kun eletään vähän koiraa säästäen. Ray on harrastanut agilityä puolivuotiaasta saakka ja täyttää nyt ensi keväänä jo 7-vuotta. Toistaiseksi se on täysin terve eikä ole päivääkään ontunut tai sairastellut. Tämä on todella onni, mutta luultavasti ensi vuosi on heidän viimeinen aktiiivinen agilityvuosi.


Itse kävin tässä syksyllä Rayn kanssa yhden kerran mes-luokan rallykokeessa. Ray ei saanut tulosta (63 pistettä), mutta se ei ollut kaukana, sillä yhden kyltin mokasin ihan täysin itse ottamalla aivan turhan kympin siitä. Itse rallyrata meni kyllä hyvin, mutta kokonaisuutena Rayn kanssa pitäisi treenata rallya paljon enemmän, jos mielisi hyviä tuloksia mes-radoilla. Ray on kuitenkin opettanut minulle rallysta paljon ja siitä olen erittäin kiitollinen.




Cody on taasen erittäin energinen ja puuhakas pentu, joka pitää huolen siitä, että meille ei tule pentua seuraavaan 15 vuoteen. Sen kaikkia kolttosia en kyllä nyt unohda hetkeen. Tänäänkin se oli napannut pyykkitelineeltä erittäin rakkaan merinovillapiponi ja nakersi siihen kaikessa hiljaisuudessa kunnon reiän. Lisäksi se puuhastelee toki luvallisten lelujen kanssa, mutta sille kelpaa leluksi oikeastaan ihan kaikki. Se harrastaa myös ajankulukseen Leen härnäämistä tai listojen nakertelua. Se tykkää myös juosta sisällä ja kiipeillä sohvan selkänojalla. Yöt se on jo sisäsiisti ja nukkuu onneksi hyvin, mutta pissavahinkoja tulee eteisen matolle satunnaisesti. Cody tekee kaiken täysillä ja jo nyt huomaa, että sillä on todella moottoria. Se ei tee mitään puolella teholla vaan täysillä. Tämä on tietty loistava ominaisuus harrastuskoiralle ja välillä se naurattaa, miten raivolla voidaan maahanmenokin tehdä. Codysta tulee vielä hieno, mutta sen näyttelyura minua hiukan huolestuttaa. Sen alaleuka ei ole nimittäin kasvanut samaan tahtiin kuin yläleuka ja hampaiden väliin jää rako. Toivotaaan alaleuan kasvua ja yritän olla ressaamatta siitä. Muuten Codilla on vahva turkki kasvamassa ja sen luusto tuntuu vankalta. Cody on ilmoitettu messarin pentuluokkiin kahdelle päivälle, että niistä mennään nyt nauttimaan purennasta välittämättä.




Ja sitten vielä kultamussu Lee. Tämä koira ei saa tarpeekseen olla lähellä ja rakkautta kaipaa valtavasti. Se on sisällä hiljainen ja helppo, vähän jopa pyytää anteeksi olomassa oloaan. Se haluaa aina nukkua kanssani makuuhuoneessa ja yövuoroni on Leelle raskaita, kun se odottaa minua kotiin nukkumaan.
Treeneissä painopiste on nyt rallytokossa ja lauantaina meillä oli rallyvalkun kisamainen treeni. Itse kisamainen suoritus meni vallan mukavasti, mutta havaitsin vielä paljon parannettavaa, joten mielessäni muotoilin treenisuunnitelman, kun tähtäin on seuraavissa rallykisoissa 9.12. Huomasin, että lähtöön me tarvitaan parempaa rutiinia, sillä näissä kisamaisissakin ensimmäinen kyltti epäonnistui. Tätä tapahtuu nyt usein, että virhe/virheet tulevat ekalla kyltillä tai ekalla suoralla. Paperilla on nyt suunnitelma tulla kehään niin, että irroitan ensin hihnan, teetän jonkinlaisen pyörähdyksen tai esim käsitargetin/tempun ja siirryn sitten vasta lähtökyltille. Hihnaa irroittaessa Lee saa katsoa kehän, mutta sitten tempun kautta aktivaatio tulisi olla vain minua kohtaan. Ja näin saisin Leen olemaan aktiivinen minua kohtaan jo ennen lähtöä. Nyt vain täytyy treenata näitä lähtöjä erikseen ja panostaa entisestään siihen, että koira haluaa olla minua kohtaan aktiivinen eikä niin, että minun pitää sitä pyytää tai houkutella. Kaikki voi-luokan jutut alkaa itsessään olemaan valmiina, joten mikäs tässä nauttiessa yhteiselosta.



maanantai 4. marraskuuta 2019

Toinen kerta rallyn voittajassa

Launtaina meillä oli Leen kanssa kisapäivä. Ylöjärvellä oli Maria Riskin tuomaroima rallykoe ja kisapaikkana Koirakoutsin halli. Oli tosi kiva mennä kisaamaan, sillä kuluneen kuukauden aikana olin panostanut rallyn treenaamiseen ehkä enemmän kuin kuin koko kesänä.


Kisaradan nähdessäni kyllä hetkeksi kalpenin. Kaikista mukavinta olisi, jos ensimmäiset kyltit olisivat tehtäviltään helppoja, että pääsee vauhtiin. Vaan nyt oli sellainen puolen vaihtojen tykitys, että kolme ensimmäistä kylttiä vaihtoivat puolta toiselle. Neljäs oli täyskäännös oikealla ja siitä oli ihan pari askelta "istu-kierrä koira"-kylttiin. Ihan vähän jännitti, mutta vähemmän kuin edellisellä kerralla.


Lee tuntui tosi kivalta verrytellessä ja verryttelin sitä melko vähän. Otin häkistä uudelleen edellisen koiran mennessä radalle ja tein ihan pari pikku juttuja ja sitten kehään. Lee tuntui tosi hyvältä.


Eka kyltti oli istumisten kautta puolen vaihdot. Olin itse epävarma ekalla kyltillä ja Lee luki käteni asennosta, että tehdään pyörähdys ja niinhän se pyörähti vaikka piti istua perusasentoon. Tämä oli hyvä, että se tapahtui heti tässä ekalla kyltillä, sillä jännitys loppui siihen ja sisuunnuin itse, että nyt täytyy ohjata koiraa parhaalla mahdollisella tavalla. Ilmoitin uusivani ja siitä se sitten lähti. Etenin rauhallisesti tehden kyltti kerrallaan ja päästiin toiseksi viimeiselle kyltille virheittä. Siellä oli peruutustehtävä, mistä tuomari muistutti rataantutustumisessa, ettei siinä saa pysähtyä. Me ei ihan osata tätä vielä täydestä liikkeestä ja aloin empimään sitä entisestään. Jo lähestyessä aloin lyhentää askelta, mikä johti siihen, ettei Lee tiennyt kyllä yhtään, että mitä ollaan tekemässä. Joten se peruutti aivan vinoon. Siitä aivan oikein kympin virhe.


Lopputuloksena oli 87 pistettä eli uusiminen -3 ja -10 peruutuksesta. Luokassa oli 7 lähtijää ja taso oli kova, sillä kaikki saivat hyvän tuloksen. Rata ei ollut mielestäni mikään helppo, mutta ei mikään mahdoton. Kylttivälit oli muutamaa kohtaa lukuunottamatta väljät ja rauha suorittaa tuki onnistumisia.


Eniten oli kuitenkin iloinen minun ja Leen yhteistyöstä. Lee piti kontaktin koko radan, se kuunteli kaiken mitä sanoin, noudatti ohjeeni ja oli vaan niin ihana. Sen kanssa oli makeeta tehdä rallyn tehtäviä. Tykkään siitä ihan kamalasti ja en malta odottaa, että koska päästään kisamaan uudestaan. Vielä yksi rallytokokäynti on suunnitteilla tälle vuodelle, mutta olen itse koetoimitsijana seuraavissa kotikisoissa, joten joulukuussa sitten taas. Käytännössä harjoittelu on kuitenkin siirtynyt jo Mes-luokkia varten, joten jatkamme ahkerasti harjoittelua.

lauantai 19. lokakuuta 2019

Onnistuneita treenejä

Taas on treenattu. Toki Leellä on kuluneella viikolla ollut kaksi vapaapäivääkin, mutta muina päivinä on puuhasteltu.


Yksi onnistunut jälkitreeni tehtiin viime sunnuntaina Lihasulan maastoissa. Tallasin itse Leen jäljen  noin 400m pitkän ja jäljen teema oli harhat. Jälkeä tallatessa jätin harhan polkijalle pari merkkiä puihin ja noin 45 min myöhemmin ohjasin harhan tekijän lähtemään hiekkatieltä ja kävelemään jälkeni yli kahteen kertaan. Leelle oli suunniteltu hyvä janapaikka ja namipurkki oli valmiina janalta 10m päässä palkitsemassa oikean suunnan valintaa. Sitten keppi ennen harhoja palkitsemassa, että juuri tätä jälkeä kannattaa ajaa ja toinen keppi harhojen jälkeen.






Juuri ennen jäljen ajoa alkoi sataa, mutta se ei meitä haitannut. Jälki oli nyt tunnin vanha. Lee puhkui intoa ja teki elämänsä ensimmäisen täydellisen janan. Se laukkasi suoraan kohti janamerkkiä, nosti sen alta jäljen ja lähti oikeaan suuntaan. Löysi namikipon ja pääsin kehumaan sitä oikeasta työstä. Sitten jäljestettiin pätkä ja ekan keppi löytyi hyvin.


Ekan harhan kohdalla se meni hyvin pitkin omaa jälkeä, mutta sitä jäi vähän vaivaamaan, että mikä haju siellä oikealla onkaan ja olisi halunnut lähteä tarkistamaan sitä. Pieni kehoitus "hei jälki" ja palasi takaisin omalle jäljelle. Toisen harhan kohdalla ei näkynyt mitään reagointia, puksutti siitä yli kuin juna ja ilmaisi harhan jälkeisen kepin hyvin. Jäljen ajo kauttaaltaan oli innokasta ja motivoitunutta, mikä näkyi reippaassa jäljestystahdissa.


Näitä harhoja voisi tehdä lisää ja lisätä vaikeutta vaikka niin, että harhantekijä ottaa seuraavalla kerralla myös koiran mukaan, jolloin tulisi ekstrahyvät harhat.


Tiistaina mietittiin Pirjon kanssa esineruutua ja sitä, että miten estää juoksuhullun koiran juoksentelu siellä ja vahvistaa sitä, että ollaan heti menossa etsimään esineitä. Tehtiin hyvä esineruutu nousevaan rinteeseen ja hyvälle kohtaa, että koiran näki koko ajan. Sitten Pirjo vei Leelle kolme esinettä sinne ja kävin Leen kanssa aina hakemassa esineestä ensin hajun koira kytkettynä. Eka esine oli noin 25m päässä lähetyspaikasta ja Lee sai siitä hyvän hajun. Lähetin sen eturajalta ja Lee juoksi miljoonaa esineelle. Se meinasin jatkaa esine suussa laukkaa kohti takarajaa, mutta sain heti rääkäistyä, että hei tänne! Niin se kääntyi ja toi esineen minulle.


Sitten taas haettiin seuraavasta haju ja lähetys erikseen eturajalta. Nyt näytti toimivan, juoksi suoraan rinteeseen ja haki esineen minulle. Hyvä. Viimeinen esine oli oikeassa takakulmassa ja nyt sai laukata sen 50m esineelle, josta oli taas haettu hajuhaku. Ja hyvältä näytti. Taidetaan nyt jatkaa pari seuraavaakin ruutua tällä tavalla, josko saisi kerrottua koiralle paremmin, että esineruudun ideana on löytää mahdollisimman äkkiä esineet ja tuoda ne ohjaajalle sen sijaan, että koiran ajatus on vain laukkaamisessa ekan minuutin.


Olipas se ihmeellinen esineruutu tuumaili Lee.


Tänään kävin hallilla itsekseni treenaamassa ja kirjoitin jo kotona itselleni treenisuunnitelman. Melkein pysyin siinä....


Ensin työstin jääviä, joista liikkeestä seisominen on tosi hyvällä mallilla. Sitten istumista, mikä on vielä vaiheessa, mutta otin paljon pelkkää istu-käskyn kautta istumisia niin, että olin paikallani koiraa kohti. Sitten aivan hitaasta seuruusta istu-käsky ja jee, se onnistui. Koira jäi istumaan.


Toisena projektina oli peruuttaminen: ensin vasemmalla sivulla ja sitten edessä. Csillan oppien mukaan on tätä peruutusta tehty ja pikkuhiljaa alkaa peruutus sujua puoli-ympyrällä. Kun teen hitaasti, ehtii Lee miettiä omaa takapäätänsä ja suoristaa sitä kaarevan uran muotoisesti. Siistiä, jos saan sen oikeasti opetettua, että peruutuksessa se paikka ja suoruus on tosi tärkeää. Edessä seisten se osaakin jo aika mukavasti peruutella minusta poispäin, mutta ajatuksena oli myös palkata peruutuksen suoruudesta myös tässä harjoituksessa.


Kolmas päivän projekti oli metrinen hyppy, mitä tein tänään ihan vain yksittäisenä esteenä. Laitan metrisen keskelle kenttää ja taisimme aloittaa 70cm korkuisesta esteestä. Aina kun Lee hyppää esteen, heitän pallon sen eteen. Ja aina kun se on hypännyt esteen, nostan sitä samalla vähän. Näin saan hyppelyyn toistoja ja  homma toimii tarjoamisen kautta. Lee saa ikään kuin itse valita haluaako se hypätä. Jokaisen hypyn jälkeen lentää pallo. Tänään este kävi kaksi kertaa 90cm korkuisena, mutta laskin hyppyä aina välissä, ettei sen tarvinnut mennä maksimikorkeutta monta kertaa peräkkäin. Välillä helpompi hyppy ja sitten taas nostin. Leen mielestä tämä on tosi kiva leikki.


Hyppelyjen jälkeen käytiin juomassa ja levättiin hetki. Sitten työstettiin vielä neljättä asiaa eli rallyn merkkiä. Tokossa Lee osaa kiertää merkkiä kierrä käskyllä, mutta rallyyn opetan sille, että merkki-käskyllä tullaan pysähtymään merkin taakse ja merkki ei löydy koskaan suoraan edestä niin kuin tokossa vaan viistosti vasemalta. Toivotaan, ettei Lee sekoile nyt näiden kahden kesken, mutta tänään tein ensin pelkkää alustalle menoa, johon sanoin top-käskyn ja siihen palkka. Sitten nostin merkki-kartion alustan eteen ja sama treeni jatkui. Ja Lee osti heti treeni-idean hyvin ja sain monta onnistumista.


Sen kanssa on niin kiva puuhastella kaikkea. Mutta nyt itselläni on viikonloppu yövuoroja, joten Leelle mahdollistuu viikonloppuvapaa kaikesta treenaamisesta. Ensi viikolla sitten taas jatketaan levon jälkeen treenejä.

perjantai 11. lokakuuta 2019

Maastotreenejä

Ihana ruskainen syksy on oikein loitsinut meidät treenaamaan runsaasti maastolajeja. Ajatus siitä, että kohta tulee talvi ja sitten ahtaudutaan halliin useiksi kuukausiksi on kannustanut elämään metsässä kuin viimeistä päivää. Leen maastotreenilaskuriinkin tuli lukemia lisää.

Oi ihanat metsät!


Etsintäkoe tuntuu tällä hetkellä minun ja Leen isoimmalta haaveelta. Olisi niin mahtavaa päästä ensi vuonna? osallistumaan sellaiseen. Pk-lajit ylipäätään on nousseet nyt suureen arvoon omassa mielessäni ja tavoite siintää nyt entistä suurempana silmissä.

Jälkien suhteen tuntuu, että Lee on taitava ilmaisemaan kepit eikä ole niitä nyt ohitellut pitkään aikaan. Toki viimeisimmän jäljen teki Anna ja naureskeltiin, että hänen jättämät kepit oli luokkaa halko, joten toki Lee ne varmasti haistoi ja ilmaisi hyvin. Jälkilaskurin mukaan Leellä on nyt tällä kaudella ollut yli 100 jälkikeppiä nenän edessä jäljillä ja se on ilmaissut niistä 84. Kauteen on mahtunut satunnaisia vahinkoja, mutta vahvasti ollaan plussan puolella.

Janalla se on oppinut etenemään suoraan ja saan sen juoksemaan käskyllä "edessä" hyvin janalla suoraan. Nyt vain haluan niistä avuista eroon, mitä on sille rakenneltu hyvän eteenmenon saamiseksi ja nyt pitäisi yhdistää vauhdikas laukka ajatukseen, että heti se nenä maahan. Käytännössä Leellä on ollut janakreppien alla ruokakuppi ja on työstetty ajatusta "juokse  suoraan". Ennen lähetystä katsotaan koiran kanssa, että missä jälkikreppi on ja sitten annan luvan käskyllä "edessä". Nyt kun nämä sujuvat  sinne 40metriin, on otettu ruokakuppi janakrepin alta pois ja ensimmäisillä näillä kerroilla Lee tarkasti krepin tosi tarkkaan, mutta nyt tänään teimme janan niin, että kun lähtee jäljestämään siitä oikeaan suuntaan, saa heti vahvisteen eli pieni kannellinen ruokakuppi on janalta noin 5-10 m päässä. Haluan kertoa sillä koiralle, että vau, juoksi suoraan, nostit jäljen oikeaan suuntaan ja saat heti kuulla olevasi hurjan taitava. Tein tänään siis kaksi tälläistä janaa ja treeni näyttää toimivan.

Esineruudussa Lee tykkää juosta ja se minua vähän ärsyttää. Sen ajatus on enemmän "juoksen ja tarkistan ensin ruudun rajat" kuin missä esineet. Viimeisimmästä esineruudusta Marjo sanoikin hyvin, että Lee on niin nopea juoksija, että se kyllä se ehtii sen juoksunsa lisäksi tuoda ne esineetkin. Toki mietin silti, että miten vaikutan tähän, ettei ensimmäinen pisto oli esineiden yli juoksua.

Pikku-esineiden ruuduissa ollaan nyt onnistuttu, kun tehdään helppoja. Ruudun koot on olleet metrisiä ja esineet omia. Onnistuminen on lisännyt Leen itsetuntoa ja tällä mennään pikkuhiljaa kohti vaikeampia.

Pudotettu esine olisi kisavalmis. Se me osataan nyt.

Ja haku. Tästä en osaa sanoa mitään. Lee tekee todella innokkaasti risteilytreeniä, irtoaa hyvin jopa 50m saakka suoraan, vaikka ei näe maalimiestä. Nyt pitäisi vaan opettaa sille, että välillä pitää pysähtyä kohdalleni eli haltuunottoa ja siitä jatkamista. Vaikeaa minulle, kun en tiedä tarkalleen, miten sen teen koiraa tukien ja opettaen. Tässä kallistun täysin meidän maailman parhaan haku-koutsin suuntaan ja kiitämme jo nyt kaikesta avusta Sari Kärnää.

Leestä tulee rullakoira, joten irtorullien kanssa on tehty erikseen treeniä ja otettu rullia jo kaksiin maastotreeneihin. Maalimies on kyykyssä ja lähetän Leen maalimiehelle, jossa on tarjolla irtorulla. Lee nappaa rullaan kiinni ja huudan keskilinjalta avuksi "tuo". Lee tuo rullan, käännyn, laitan liinan kiinni ja sanon näytä. Sitten juostaan yhdessä maalimiehelle palkalle. Ketju toimii, mutta haluaisin päästä pian omasta tuo-käskystä eroon, enkä tiedä miten pääsen. Olisko ideoita?

Ja maastojen lisäksi on se pk-tottis. Olen jättänyt sen liian vähäiselle huomiolle ja nyt näkyy vaikeuksia horisontissa. Tähän tarvitaan todella paljon treeniä ja suunnitelmallisuutta. Ja nyt näkyy se, että jos tekee kovasti koiratanssia ja rallya tai tokoa, ei pysty ihan kaikkeen. Laitoinkin taas meidän lajeja tärkeysjärjestykseen ja päätin, että talvi tehdään rallya ja pk-tottikseen liittyviä juttuja. Toisaalta tokon avo-luokassa on paljon samoja asioita, mitä pk-tottiksessa, joten katsotaan, miten meidän toko tässä rinnalla kulkee.

Nyt on hypelty yli metrin ensimmäisen kerran ja tähän avuksi tuli palloleikki. Siinä ollaan esteen ääressä ja aina kun Lee hyppää yli esteen, lentää sille palkaksi pallo. Kun se tulee minua ja estettä kohti takaisin, lentää heti pallo, kun ylittää esteen. Siinä sivussa estekorkeus nousee ja tiistaina nousi metriin, josta Lee meni yli vain saadakseen pallon. Hyppyyn tulee erilaista rentoutta, kun koira saa itse tarjota.

Lisäksi on tehty nyt paljon luoksetuloja suoraan ja lujaa pitkältä matkalta. On otettu noutokapulaa mukaan ja tehty ensimmäisiä hyppynoutoja. On kiivetty a-estettä. Ihan ensimmäinen eteenmenokin on tehty, joten kaipa se tästä lähtee. Otettiin pyssy pitkästä aikaa mukaan treeneihin ja kaikeksi järkytyksekseni Lee reagoitsi siihen vahvasti. Se ei ollut mikään paukkuaran koiran reagointi vaan sellainen, mikä jumankauta se ääni oli. Nyt harmittaa, ettei olla koko kesänä ammuttu kertaakaan ja näen jo, miten koko haave pk-urasta kaatuu, jollei tälle tehdä jotain.

Kuitenkin Lee on maailman paras treenikaveri ja sen kanssa on takana jo nyt ihania elämyksiä ja oivalluksia, mitkä kannustaa jatkamaan treenihulluna sen kanssa.

Lee paikallamakuussa keski-suomessa Kyynämöisen kentällä.



Leen ensimmäinen voi-luokan rally

Viime lauantaina lähdin positiivisen innokkaana kohti Janakkalaa. Siellä oli rally-kisat ja tuomarina Pia Heikkinen. Kisapaikka oli meille täysin uusi, mutta olin kuullut, että Janakkalan hallissa on hyvät olosuhteet kisaamiseen. Edellisellä viikolla olimme tehneet tosi hyvän kisamaisen treenin rallyvalkun kanssa, missä Lee oli tosi hyvä kaikin puolin.

Päivän rata näytti tältä
Menen yleensä kisoihin aina oppimaan uutta ja nyt mielessä oli, että mietin itseäni kilpailijana. Miten asennoidun vieraaseen halliin, odottamiseen, koiran virittelyyn. Miten käyttäydyn koiran silmissä mahdollisimman normaalisti ja teen asioita sen kanssa reilusti. Nyt kuitenkin kahta koiraa ennen tunsin, kuinka jännitys hiipi jäseniin. Se tuntui maitohappona reisissä ja vatsankäänteenä mahassa. Tässä kohdin säikähdin itsekin jännistystä ja yritin liikuskella hallissa ilman koiraa ja miettiä, että miten saan tilanteen ohi. Jännitys helpotti heti, kun otin koiran häkistä ja Leen ilmeet ja touhut sai minut rentoutumaan.

Rata oli meille sittenkin vaikea, vaikka kotoa lähtiessä ajattelin, että kyllähän me osataan kaikki kyltit. Vaan huomasin, ettei osata. Jo ensimmäisellä tuli säätöä, kun en saanut koiraa nousemaan ekalla käskyllä seisomaan ja siitä menemään maahan. Säädettiin siinä kyltillä heti -10 edestä, selitteessä lukee "ylimääräinen istuminen". Ei lähtenyt hyvin ei.
Kakkoskylttiä jännitin, kun se on meillä ihan uusinta, että tehdään kolmen askeleen peruutus. Se onneksi onnistui, kun tein sen todella rauhallisesti. Siitä pyörähdykseen, mitä Lee ei tehnytkään. Uusin -3. Eli ensimmäisellä suoralla kamalasti virheitä.

Tuskan hiki otsalla jatkettiin ja päästiin virheittä pari kylttiä eteenpäin, missä koira oikealla askel vasemmalle oli -1, vino. Onneksi kyltti 11 "molemmat oikeaan täyskäännös" meni hyvin, samoin tempon muutokset, vaikka hidas tehtiin kohti estettä ja esteen kohdalla normaaliin käyntiin. Mutta seuraava kyltti tuli taas seisomistehtävässä, missä oli "istu, seiso, kierrä koira". Jälleen säädettiin istumasta seisomaan ja otettiin siitä -1 tvä.

Houkutus nurkassa meinasi houkuttaa, mutta sain kannustettua koiran mukaan. Hypyn jälkeen sain hyvin Leen haltuun perusasentoon istumaan viimeiselle kyltille ja siitä paikallaan puolen vaihto oikealle. Hyvin lähti, mutta joku epävarmuus siinä oli, kun Lee kävi istumassa oikealla ja palasi yhtä nopeasti vasemmalle.  Koska oltiin viimeisellä kyltillä ja takana oli omasta mielestä ihan sikana virheitä, tuli luovutettua ja ohjasin koiran takaisin oikealle ja siitä maaliin. Viimeiseltä kyltiltä -10 ja selite "ylimääräisiä liikkeitä". Myöhemmin tuomari sanoi, että mikset uusinut sitä kylttiä.

Kaiken kaikkiaan pisteitä jäi käteen 72, mikä tarkoitti kuitenkin hyväksyttyä tulosta. Tuomari kommentoi, että Hyvä, tiivis seuraaminen. Hyvä ohjaus. Palkintojen jaossa tuomari puhui, että tänään tuomarin palkinto menee koirakolle, joka esitti kaunista seuraamista ja missä koira oli koko ajan iloisen ja innokkaan oloinen kohti ohjaajaa koko radan ajan. Valitettavasti koiralla oli hieman liikaa energiaa, mikä näkyi pistemenetyksinä, mutta pari on tuomarin palkinnon arvoinen. Palkinnon saa Myytin arveton on arvoton.

Jälkikäteen vähän harmitti, ettei oltu parempia, mutta toisaalta tehtiin meille vaikea rata vieraissa olosuhteissa. Rata oli pakattu pieneen tilaan kehänauhoin ja aidoin, vaikka ympärillä oli iso halli, missä oli kyllä runsaasti tilaa verrytellä.

 Oli kuitenkin meille uusi kokemus tehdä rata postimerkin kokoisella alueella, vaikka ehkä kuvassa ahtaus ei näy sillä tavalla. Kylttivälit oli kuitenkin pienet tai nippa nappa se 3m, mikä tarkoittaa, että isolla koiralla pitää alkaa tekemään seuraavaa kylttiä oikeastaan yhden askeleen jälkeen edellisestä. Löytyi kuitenkin asioita, mitä pitää harjoitella ja niitähän nyt tehdään. Seuraava rallykisa on meillä 2.11 Ylöjärvellä, joten sitä kohti.

sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Csillan rallytoko oppeja

Meidän rallyn valkkuryhmää kävi Csilla Bakos kouluttamassa keskiviikko-iltana. Minulle hän oli kouluttajana täysin uusi tuttavuus ja osoittautui täyden 5 tähden kouluttajaksi. Ymmärrän nyt oikein hyvin mikä tekee hänestä mestarin :-)


 Aikaisemmat meitä kouluttaneet kouluttajat ovat yleensä tehneet radan tai kylttisarjoja, mutta tämä koulutus alkoi niin, ettei me tarvittu mitään kylttejä. Aloitettiin niin, että koko ryhmä oli samaan aikaan kentällä verryttelemässä. Tätä meidän ryhmä tekee ihan liian harvoin, sillä Lee oli ensimmäisen hetken pelkkää silmää kentälle tekeviin koiriin, mutta sain sen melko pian tekemään kanssani. Csilla halusi nähdä meidän ihan perustyöskentelyä seuraamisessa ja sain heti tosi hyviä vinkkejä seuraamiseen. Normaalivauhdissa Lee on alkanut hieman edistää, mutta hitaassa se keskittyy paremmin ja pitää paikan siinä paremmin. Tehtiin siis pätkiä, missä teen hidasta kävelyä, sitten kaksi nopeampaa askelta ja sitten taas hidasta. Näin tempoa vaihdellen ajoitan palkan siihen, että koira on entistä tarkempana minua kohtaa ja palkka siihen vähän nopeampaan kohtaan ennen kuin se edistää, minkä taas "estin" vaihtamalla vain tempoa. Palkkaa paljon siihen seuruun oikeaan paikkaan eri temmonmuutoksissa.


Sitten katsottiin perusjuttuja yksi koira kerrallaan, mutta käytännössä haluttiin käydä läpi käännökset ja kukkaset. Näissä keskityttiin millintarkasti tekniikkaan ja kukkasia tehtiin ihan paikallaan kääntyen. Leen kanssa kuitenkin työstettiin pyörähdystä, mikä sai olla teknisesti parempi. Lee ikään kuin roiskaisee itsensä ympäri hiukan eteenpäin ja loittonee minusta vähän liikaa. Aina rallyradalla ei ole tilaa roiskaisuihin tai seuraava kyltti tulee tosi pian, joten siitä on etua, että koira tekee pyörähdyksen tiiviisti sivullani ja heti käskyn kuultuaan. Koiralla tulisi olla ajatus hakeutua perusasennon paikkaan välittömästi tempun tehtyään.


Nyt minun piti pysyä vain paikoillaan ja Leen piti hakea pyörähdyksen jälkeen paikka takaisin sivulleni. Jos se roiskaisi kovasti sinne eteenpäin, oli pitkä matka tulla sivulle. Toistojen myötä Lee lähti tekemään siistimpää pyörähdystä ja se oli itse vastuussa siitä, että tulee sivulleni. Se vaati sen, että pysyn paikallani, annan vihjeen ympäri ja heti perään sivu. Nämä kun alkoivat sujua vasemmalla puolen piti tehdä samaa myös koira oikealla. Oikea puoli on Leelle vielä vähän vaikeampi ja pyörähdys myös, mutta tehtiin pyörähdystä oikealla ihan hitaassa käynnissä ja palkka siitä, kun palaa oikealle paikalle seuraamaan. Csilla halusi, että palkataan paljon ja oikeaan kohtaan eli juuri siihen sen hetken tekniseen pieneen palaseen ladattiin paljon vahvisteita. Csilla halusi, että koiralle opetetaan jokainen pala tosi hyvin.


Kertasimme saksalaisen käännöksen ja tuplasaksalaisen: ne olivat Leellä oikein mallillaan. Samoin täyskäännökset olivat hyvät. Niitä jumpattiin paikallaan kääntyen; ensin täyskäännös vasempaan istu, heti perään täyskäännös oikeaan istu. Nämä sujuivat meiltä hyvin, mutta Csilla toivoi, että koira reagoisi vielä pikkuisen nopeammin käskyyn tekemällä ihan pikkuisen ripeämmin. Toki Lee tuntui tässä kohdin hiukan väsyvän, olihan se tehnyt jo monta käännöstä paikallaan hyvin.


Seuraavalla kierroksella työstettiin ensin puolen vaihtoja. Näissä ei tänään ollut mitään murheita. Huokaisin helpotuksesta, sillä olin jo parin päivän aikana työstänyt Leelle useita toistoja, että mitä tarkoittaa käsky takaa. Se osaa noudattaa sitä hyvin silloin, kun mennään vasemmalta oikealle, mutta päinvastainen suunta on vaatinut työstöä. Nyt harjoiteltiin kuitenkin jalkojen välistä puolen vaihtoa niin, että pysyin paikallani. Näissäkin koiran tulee hakea se oikea paikka ohjaajan sivulta heti kun se on vaihtanut puolen, jolloin puolen vaihto tulee myös tiiviiksi ja tarkaksi. Puolen vaihtoa tehtiin myös liikkeessä ja saatiin kyllä virheitä näkyviin siinä, että koira ajattelee jo liikaa puolen vaihdon jälkeen ehkä seuraavaa kylttiä eikä malta tulla tarkasti sivulle seuraamaan. Tarkkuus ja tiivis täsmällinen paikka oli tässäkin tärkeintä.


Lopuksi Lee treenasi peruutusta sivullani. Siinä olin huijannut itseäni sillä, että olemme treenanneet paljon seinän vieressä tai kotipihan mattotelineen vieressä. Ilman seinän tukia Leen peruutus ei ollut samassa linjassa minun kehoni kanssa ja Csilla sanoi, ettei koskaan treenaa perutuusta seinän vieressä. Koira ei opi ajattelemaan silloin sijaintiaan eikä pitämään itse huolta suoruudestaan. Treenasimme siis keskellä kenttää ja vain yksi askel kerrallaan. Sitten peruutusta ikään kuin isolla ympyrällä ja lopulta niin, että astun askeleen takaviistoon, jolloin koiran tehtävä on huolehtia sijainnista ja myös takaosan suoruudesta. Csilla tekee joskus itselleen teipillä merkkaamalla maahan ison ympyrän ja peruuttaa itse sen avulla. Koiran on huolehdittava on osuus ja pysyttävä suorana siinä ohjaajan sivulla, ei voi aueta tai poikittaa.


Kaikkien näiden pienten teknisten harjoitusten tarkoitus oli tehdä koirasta teknisesti niin taitava, että se osaa itse temput ja silti seuraamisen paikan tosi hyvin. Csilla sanoi, että tekee kaikki palaset ilman kylttejä ja treenaa ratatreeniä vallan vähän. Kertoi, että joskus ottaa kyltit radalle ihan sen vuoksi, että koiran pitää tehdä juuri niin kuin sitä on opetettu välittämättä kylteistä. Csilla myös videoi paljon treenejään, jolloin oppii tuntemaan koiransa niin hyvin, että tietää millä tassulla koira lähtee mitäkin tehtävää suorittamaan. Ihanan pedanttia ja tarkkaa, mutta vain näin tehdään niitä 100 pisteen mes-suorituksia kerta toisensa jälkeen.







lauantai 14. syyskuuta 2019

Treenejä

Leen viikko on kulunut mukavasti treenaillein eniten pk-puolen juttuja.


Maanantaina kävin itsekseni Kyötikkälän kentällä, mutta Lee tuntui hivenen väsyneeltä viikonlopun jäljiltä, joten en tehnyt mitenkään pitkästi. Väsymys näkyi sellaisena, ettei se ollut ihan terävimmillään mukana. Työstin seuraamisessa pään asentoa kunnolla ylös ja syötin sitä runsaasti kainaloni suunnasta. Luoksetuloja otin läheltä edessä olevalle alustalle, että saisin sen oppimaan tulemaan suoraan eteen istumaan, mutta tämä on maailman vaikein juttu. Miten voi ollakin niin vaikeaa? Lee tulisi mielellään sivulle.
Pk-noutokapulan kanssa leikittiin myös hetki ja yritin vahvistaa vain laukkaa kapula suussa tehden sellaisia noutoja, missä kapula on tosi kaukana. Vauhtipalkka on vaikeaa, koska tiputti kerran palkkaustilanteessa kapulan tassulleen ja oli siitä vähän epäileväinen hetken.
Lopuksi tehtiin yksi alokasluokan a-esteen ylitys niin, että jätin Leen esteen toiselle puolen ja kutsuin sitä toiselta puolen. Aikaisemmin olen vapauttanut sen esteeltä leluun, mutta nyt ohjasin käsin sen tulemaan eteeni istumaan.


Tiistaina ei treenattu mitään, käytiin vain ulkoilemassa Oriveden Pukalassa kaverini ja hänen koirien kanssa. Eväät tärkeimmät tällä reissulla.




Keskiviikkona oli rally-treenit illalla meidän valkkuryhmän kanssa. Nyt Lee tuntui villillä ja vähän turhankin innokkaalta, mutta mukavaa oli. Rakennettiin mes-luokan rata, missä Lee teki ekan kerran elämässään hyppyä ja putkea osana rataa koiran ollessa oikealla. Meni kyllä kivasti ja seuraaminen oikealla puolen on oikein hyvällä mallilla. Erikseen katsottiin Leen liikkeestä istumista ja käsiavun kanssa saan sen istumaan, mutta pitäisi harjoitella tätä nyt monessa eri liikkeessä ja tilanteessa häivyttäen käsiavun siitä pois.


Torstaina oltiin hakuilemassa Sääsjärvellä ja meillä oli nopeat hakutreenit. Reippaassa tunnissa oltiin treenattu neljä koiraa, joten siitä ehti vielä kotinurkille tunnin lenkillekin valoisan aikaan. Lee teki hakutreenissään edelleen risteilyä tai juoksutusta maalimieheltä toiselle ja nyt kaikki pistot oli suoria, ja onnistuneita. Lee tykkää ihan hirveästi näistä treeneistä.




Perjantaina ajelin Leen ja Codyn kanssa Lihasulan metsiin jäljestys ja pennun väsytys mielessä.






 Ensin kävin tallaamassa Leen jäljen vanhentumaan ja sitten Codyn kanssa tallattiin Leelle esineruutukaista. Se oli ehkä 5m leveä ja 60m syvä. Laitoin siihen 3 esinettä niin, että edessä 10m kohdalla oli isoin esine, keskikokoinen keskellä ja pieni sormikas siellä kaistan päässä. Olin ajatellut, että vahvistan tällä kaistalla ajatusta "suoraan eteenpäin" ja vähennän mahdollisuutta koko ruudun juoksenteluun. Vaan ekalla pistolla ei Lee ollut nenä auki vaan ilmeisesti sillä on nyt ajatus ruudusta, että juokseminen on se juttu. Se nimittäin laukkasi koko kaistan alusta loppuun nostamatta yhtään esinettä. Vasta toisella pistolla se alkoi työskennellä ja tokallakin pistolla se nosti sen isoimman etuesineen vasta takaisin tullessa. Siitä eteenpäin sujuikin ihan mallikkaasti, mutta jatkossa tämä juoksentelu pitää saada kyllä poikki. Veisinkö ensi kerralla jalkapallon kokoisen etuesineen tyrkylle, että saisi ideaa, että nenä auki heti samantien? Ainakin isot ruudut on nyt vähän aikaa siltä kiellettyjä, että saan tätä työstettyä paremmaksi.


Leen jälki oli oikein mielenkiintoinen. Se oli n.800 m pitkä ja tein tarkoituksella siitä sellaisen, että maasto muuttuu moneen kertaan. Lee on tottunut niin hyviin ja tasaisiin jälkimaastoihin, että oli jo aikakin päästää se mukavuusalueelta vähän epämukavan puolelle.
Jana sijaisti hyvien mäntyjen alla ja niin selkeällä kohtaa, että se osasi takuuvarmasti juosta suoraan janalla kohti takamerkkiä. Siitä jatkettiin kohti suopursuja, sitten mentiin hirvien tallomaan uraa siirtyen vesakkoon. Täällä oli ällöttäviä hirvikärpäsiäkin ja kepillä palkatessa ne vaan lentelivät päin poskia. Uuuh! Jatkettiin äkkiä matkaa. Vesakossa oli kulma ja ylitettiin sellainen metsäkoneiden survoma aukea ja siitä päästiin jäkäläsammalkalliolle. Täältä laskeuduttiin soisen ja märän mättään kautta takaisin kauniiseen kangasmetsään. Lee nosti kaikki kepit 7 kpl ja ajoi jäljen tosi hyvin. Se tuntui nauttivan haasteista.
Pirkanmaan jälkimetsät on vaan sellaiset, että se metsä mikä näkyy tieltä, voi muuttua ihan toiseksi 100metrin päässä. Alla muutama kuva maastonvaihteluista yhden jäljen aikana.







Pikku-Cody teki myös jäljen metsässä ja se on ehkä vielä vähän liian pieni, kun sen liikkuminen varpujen ja sammaleikkojen seassa ei ole vielä niin sujuvaa, mutta hyvin sekin pääsi jäljestämisen makuun kiinni ja jouduin kantamaan rimpuilevan pennun pois loppupurkilta. Se ei nimittäin haluaisi mitenkään lopettaa. Jälkikeppien kanssa Cody on jo leikkinyt kanssani keittiössä ja takapihalla, mutta en ota niitä vielä sen jäljille, joten toistaiseksi työstä jälkeä ja keppejä erillisinä treeneinä.
Tein jäljen nyt niin, että jätin pikkuisia ruokakasoja jalanjäljilleni satunnaisesti. Ehkä 10 askelta oli tyhjiä ja sitten pieni kasa. 15-viikkoa vanhaksi pennuksi se puuhasteli jo hienosti. Yrityksen ja erehdyksen kautta se tuntui oppivan ja oli ihana nähdä, miten se työsti jälkeä itsenäisesti. Tässä pennussa on kyllä jäljestykseen potentiaalia. Sormet syyhyää tehdä lisää sille jälkiä!