lauantai 14. syyskuuta 2019

Treenejä

Leen viikko on kulunut mukavasti treenaillein eniten pk-puolen juttuja.


Maanantaina kävin itsekseni Kyötikkälän kentällä, mutta Lee tuntui hivenen väsyneeltä viikonlopun jäljiltä, joten en tehnyt mitenkään pitkästi. Väsymys näkyi sellaisena, ettei se ollut ihan terävimmillään mukana. Työstin seuraamisessa pään asentoa kunnolla ylös ja syötin sitä runsaasti kainaloni suunnasta. Luoksetuloja otin läheltä edessä olevalle alustalle, että saisin sen oppimaan tulemaan suoraan eteen istumaan, mutta tämä on maailman vaikein juttu. Miten voi ollakin niin vaikeaa? Lee tulisi mielellään sivulle.
Pk-noutokapulan kanssa leikittiin myös hetki ja yritin vahvistaa vain laukkaa kapula suussa tehden sellaisia noutoja, missä kapula on tosi kaukana. Vauhtipalkka on vaikeaa, koska tiputti kerran palkkaustilanteessa kapulan tassulleen ja oli siitä vähän epäileväinen hetken.
Lopuksi tehtiin yksi alokasluokan a-esteen ylitys niin, että jätin Leen esteen toiselle puolen ja kutsuin sitä toiselta puolen. Aikaisemmin olen vapauttanut sen esteeltä leluun, mutta nyt ohjasin käsin sen tulemaan eteeni istumaan.


Tiistaina ei treenattu mitään, käytiin vain ulkoilemassa Oriveden Pukalassa kaverini ja hänen koirien kanssa. Eväät tärkeimmät tällä reissulla.




Keskiviikkona oli rally-treenit illalla meidän valkkuryhmän kanssa. Nyt Lee tuntui villillä ja vähän turhankin innokkaalta, mutta mukavaa oli. Rakennettiin mes-luokan rata, missä Lee teki ekan kerran elämässään hyppyä ja putkea osana rataa koiran ollessa oikealla. Meni kyllä kivasti ja seuraaminen oikealla puolen on oikein hyvällä mallilla. Erikseen katsottiin Leen liikkeestä istumista ja käsiavun kanssa saan sen istumaan, mutta pitäisi harjoitella tätä nyt monessa eri liikkeessä ja tilanteessa häivyttäen käsiavun siitä pois.


Torstaina oltiin hakuilemassa Sääsjärvellä ja meillä oli nopeat hakutreenit. Reippaassa tunnissa oltiin treenattu neljä koiraa, joten siitä ehti vielä kotinurkille tunnin lenkillekin valoisan aikaan. Lee teki hakutreenissään edelleen risteilyä tai juoksutusta maalimieheltä toiselle ja nyt kaikki pistot oli suoria, ja onnistuneita. Lee tykkää ihan hirveästi näistä treeneistä.




Perjantaina ajelin Leen ja Codyn kanssa Lihasulan metsiin jäljestys ja pennun väsytys mielessä.






 Ensin kävin tallaamassa Leen jäljen vanhentumaan ja sitten Codyn kanssa tallattiin Leelle esineruutukaista. Se oli ehkä 5m leveä ja 60m syvä. Laitoin siihen 3 esinettä niin, että edessä 10m kohdalla oli isoin esine, keskikokoinen keskellä ja pieni sormikas siellä kaistan päässä. Olin ajatellut, että vahvistan tällä kaistalla ajatusta "suoraan eteenpäin" ja vähennän mahdollisuutta koko ruudun juoksenteluun. Vaan ekalla pistolla ei Lee ollut nenä auki vaan ilmeisesti sillä on nyt ajatus ruudusta, että juokseminen on se juttu. Se nimittäin laukkasi koko kaistan alusta loppuun nostamatta yhtään esinettä. Vasta toisella pistolla se alkoi työskennellä ja tokallakin pistolla se nosti sen isoimman etuesineen vasta takaisin tullessa. Siitä eteenpäin sujuikin ihan mallikkaasti, mutta jatkossa tämä juoksentelu pitää saada kyllä poikki. Veisinkö ensi kerralla jalkapallon kokoisen etuesineen tyrkylle, että saisi ideaa, että nenä auki heti samantien? Ainakin isot ruudut on nyt vähän aikaa siltä kiellettyjä, että saan tätä työstettyä paremmaksi.


Leen jälki oli oikein mielenkiintoinen. Se oli n.800 m pitkä ja tein tarkoituksella siitä sellaisen, että maasto muuttuu moneen kertaan. Lee on tottunut niin hyviin ja tasaisiin jälkimaastoihin, että oli jo aikakin päästää se mukavuusalueelta vähän epämukavan puolelle.
Jana sijaisti hyvien mäntyjen alla ja niin selkeällä kohtaa, että se osasi takuuvarmasti juosta suoraan janalla kohti takamerkkiä. Siitä jatkettiin kohti suopursuja, sitten mentiin hirvien tallomaan uraa siirtyen vesakkoon. Täällä oli ällöttäviä hirvikärpäsiäkin ja kepillä palkatessa ne vaan lentelivät päin poskia. Uuuh! Jatkettiin äkkiä matkaa. Vesakossa oli kulma ja ylitettiin sellainen metsäkoneiden survoma aukea ja siitä päästiin jäkäläsammalkalliolle. Täältä laskeuduttiin soisen ja märän mättään kautta takaisin kauniiseen kangasmetsään. Lee nosti kaikki kepit 7 kpl ja ajoi jäljen tosi hyvin. Se tuntui nauttivan haasteista.
Pirkanmaan jälkimetsät on vaan sellaiset, että se metsä mikä näkyy tieltä, voi muuttua ihan toiseksi 100metrin päässä. Alla muutama kuva maastonvaihteluista yhden jäljen aikana.







Pikku-Cody teki myös jäljen metsässä ja se on ehkä vielä vähän liian pieni, kun sen liikkuminen varpujen ja sammaleikkojen seassa ei ole vielä niin sujuvaa, mutta hyvin sekin pääsi jäljestämisen makuun kiinni ja jouduin kantamaan rimpuilevan pennun pois loppupurkilta. Se ei nimittäin haluaisi mitenkään lopettaa. Jälkikeppien kanssa Cody on jo leikkinyt kanssani keittiössä ja takapihalla, mutta en ota niitä vielä sen jäljille, joten toistaiseksi työstä jälkeä ja keppejä erillisinä treeneinä.
Tein jäljen nyt niin, että jätin pikkuisia ruokakasoja jalanjäljilleni satunnaisesti. Ehkä 10 askelta oli tyhjiä ja sitten pieni kasa. 15-viikkoa vanhaksi pennuksi se puuhasteli jo hienosti. Yrityksen ja erehdyksen kautta se tuntui oppivan ja oli ihana nähdä, miten se työsti jälkeä itsenäisesti. Tässä pennussa on kyllä jäljestykseen potentiaalia. Sormet syyhyää tehdä lisää sille jälkiä!

maanantai 9. syyskuuta 2019

Maastojuttuja

Viikonloppu jatkui Uuraisilla vepekokeen jälkeen lajia vaihtamalla. Ne Uuraisten kangasmetsät on sellaiset, ettei vaan voi jättää käyttämättä. Joten huokaisin tietyllä tavalla helpotuksesta, että nyt kesän/syksyn kokeet on käyty ja voidaan vaan treenailla nyt ilman koepaineita koko syksy. Suunnittelin, että seuraava syksy rakennetaan metsässä maastojuttuja paremmiksi niin kauan kunnes lumi sataa maahan. Ulkokentällä käyn rakentamassa nyt pk-tottikseen liittyviä juttuja ja sisällä hallissa keskitytään perusasioihin, jotka toistuu kaikissa lajeissa kuten jäävät asennot tai nouto. Mutta teen hyvät suunnitelmat paperille, jotta jokainen palanen tulisi huomioiduksi. Rally-tokoa treenaamme keskiviikkoisin tamskin valkussa ja jokunen voittajan rallykoe olisi hyvä laittaa myös loppuvuoden kalenteriin, että tulisi panostettua myös siihen. 

Mutta paluu niihin maastotreeneihin. Lee ajoi lauantaina Annan tekemän jäljen, joka oli pituudeltaan ehkä 400 - 500m ja siinä oli 5 keppiä. Janapaikan olin suunnitellut itse ja Anna talloi janalle näyttämästäni paikasta. Janakrepin alle jää ruokakippo, jolla vahvistetaan suoraan juoksemista. Nyt Lee ei lähtenyt ensimmäisellä yrityksellä suoraan ja otin sen heti pois, ei ottanut nokkiinsa siitä vaan keskittyi uusinnalla paremmin, tarkensi katseensa janamerkkiin ja meni suoraan. Jes! 

Jälki ajettiin aikataulullisista syistä vähän liian tuoreena ja se tallattiin vesisateen jälkeen, mikä näkyi heti jäljestyksessä, että Lee ajoi jälkeä korkealla nenällä. Kaikki kepit löytyi, niiden ilmaisut oli kivat ja olimme kaikki oikein tyytyväisiä.

Sunnuntaina käytiin heti aamusta tallaamassa jäljet ja niiden vanhentuessa tehtiin muita pikkutreenejä. Pudotettu onnistui tosi hyvin. Tässä otan ohjelmistoon virittelyn, missä teen pudotetun rukkasen noston ennen varsinaista pudotetun alkamista. 

Esineruutua yritettiin tehdä niin, että ruudussa on noin kymmenen esinettä ja koirat saa hakea niitä vuorotellen. Vaan Leen kanssa tämä treeni ei onnistunut, koska sen mielestä sisko Venla on maailmassa ihaninta ja kyllä se nyt yhden esineen kävi hakemassa, mutta silmät sekä ajatukset koko ajan Venlassa. Tätä en halunnut vahvistaa, joten Lee meni autoon ja teki sitten oman esineruutunsa Venlan jälkeen. 

Aron sai siivota esineruudun ihan lopuksi ja siinä Aronin työskentelyä katsoessa mietin, että sille esineruutu on tullut opetettua hyvin. Lähetin Aronin vasemmasta reunasta ja sen kanssa ruudun pystyi käymään järjestelmällisesti kaistoittain läpi. Jos pistolla ei löydy esinettä, palaa Aron luokseni hyvillä mielin ja lhetän sen uudelle pistolle. Näin saatiin siivottua ruudusta esineet pois. Leen työskentely on tällä hetkellä enemmän juoksemista eikä se näytä mitenkään järjestelmälliseltä. Lisäksi Lee läähättää esineruudun jälkeen tavallista enemmän, mikä kertoo sen pään sisäisestä kuumumisesta, joten taidan palata ihan kaistatreeneihin Leen kanssa ja suunnitella esineruututreenit huolellisemmin. 

Jäljen ajo oli Leellä todella hyvää ja Annan jättämät kolme keppiä nousivat hyvin. Annoin Annalle kaksi pientä kepin pätkää myös mukaan kokeeksi, että ilmaiseeko Lee ne, mutta ei ilmaissut. Tämä oli hyvää tietoa itselle, että Lee osaa ilmaista normi kepit jäljeltään, mutta mihinkään kikkailuihin se ei vielä taivu. Lisää nenänkäytön kokemusta siis tarvitaan. Jälki oli 500m pitkä ja kulmat meni hyvin ja hienosti Lee ajoi sen, vaikka jäljen loppusuora kulki metsätien laidassa. Muistan Aronin jäljestyksestä, että tälläiset tienvierusjäljet aina sekoittivat sen ajatukset. 

Uintikauden päätös

Viikonloppu hurahti Uuraisilla. Muuramen seudun kennelkerho järjesti siellä kolmipäiväiset vepekokeet ja Lee sai sielä alokasluokan koepaikan lauantaille. Sunnuntaina lupasin olla vuorostani talkoilemassa ja hukkuvan rooli sopi minulle. Leen alokasluokan liikkeet oli oikein hyvin jo hallussa, mutta ei silti ollut tarvetta saada koepaikkaa kahdelle päivälle. Vesi oli jo aika viileää ja Lee on vielä niin nuori koira, että kiirettä meillä ei ole. Ja meillä oli vieras appari, mutta oikein mukava ja pätevä sellainen. Landseer-mies Kari oli luvannut olla avustaja ja onneksi Lee on tehnyt vepetreeneissä paljon treenejä mm Reijon avustamana, joten Lee ei vierastanut Karia lainkaan. 

Kokeen tuomarina oli Jyrki Heino; mun suosikki. Hänen tuomarointinsa on asiallista, säännöt on hyvin hallussa ja silti hänellä on hyvää pelisilmää koirien ja sään suhteen. Lisäksi rannassa tai kokeen alussa ei höpötellä mitään turhia, vaan käydään suoraan asiaan. Siksi koe meni nopeasti koirakon suorituksesta toiseen. 

Lee sai veneestä hypyssä täydet 25 pistettä ja ui ennätysnopeasti rantaan. 0,57 sekuntia on nopea suoritusaika ja se nopea uiminen on kyllä tärkeää sitten kun noustaan ylempiin luokkiin. Tämän vuoden suomenmestaruuksissa kuusi koiraa sai täydet sata, mikä kertoo, että liikkeet on melko helposti opetettavissa eikä niissä itsessään tule juuri eroavaisuuksia koirakoiden kesken. Paremmuuden ratkaisee suoritusaika. 

Esineen vienti oli jo parempi kuin kaksi viikkoa sitten sovessa, saatiin siitä täydet 25 pistettä myös. Samoin veneenhaku onnistui ihan nappiin ja Lee ui keskelle maalitolppia veneen köysi suussaan. 

Hukkuvaa Lee lähti hakemaan lähes raivolla, haukkuu siinä uidessaan. Hukkuvalla oli vaan patukka vasemmassa kädessä, minkä tajusin siinä rannassa katsellessa ja mietin, että kuinkahan tässä käy, kun meidän treeneissä patukka on aina oikeassa kädessä. Lee nappasi kapulaan hyvin kiinni, mutta ei osannut kääntyä oikein vaan ajautui uimaan eteenpäin ja siinä se taiteili vähän loittonevan kaaren. Kutsuhuudolla sain sen sitten kääntymään kohti rantaa, mutta näin, että sillä oli vaikeuksia ja näin myös, ettei se tule nyt maalitolppien väliin. Lopulta rannassa maalitolppien ohi 2 metriä ja yksi ylimääräinen käsky, joten hukkuvan haku 22 pistettä. 

Lopputulos oli ykköstulos 97 pistettä ja luokassa kolmas. Alokasluokan koiria taisi olla 6 kpl kisaamassa. Joten oikein hyvillä mielin saatiin lopettaa tämä vepekausi tähän kokeeseen ja ensi keväänä jatketaan toivottavasti toisella koekäynnillä alokasluokassa ja sen kautta ensi kesä vietetään avoimen luokan liikkeiden ja kokeiden parissa. 

maanantai 2. syyskuuta 2019

Mukava harrastusviikonloppu

Olin viime viikon lomalla, joten tuli treenailtua Leen kanssa melko paljon, mutta tehtiin kevyesti ja mukavia juttuja. Viikonloppu starttasi lauantaina Levekin kentällä Maarit Hellmannin tokokoulutuksessa ja koulutus liittyi pohjois-hämeen nuorten tokokoirien treeneihin. Meillä on ollut kyllä tosi kiva vuosi tässä ryhmässä, sillä treenataan porukalla aina kerran kuussa. Lisäksi Maaritin kanssa on sovittu 4 koulutuspäivää tälle vuodelle, jolloin saadaan vähän jatkuvuuttakin, kun käydään yhden ja saman kouluttajan silmän alla tasaisin väliajoin.


Maaritin kanssa juteltiin siitä, että Lee tähtää ensi kesänä huippupisteisiin avoimen luokan toko-jutuissa. Ja niitä silmällä pitäen työstettiin sitä, että Lee jää helposti silmillään ja koko kehollaan kiinni ruutuun, noutokapulaan tai kiertotötteröön. Tehtiin sellaista treeniä, missä virittelen Leen meneväksi ruutuun. Sinne ei kuitenkaan pääse tuijottamalla ruutua, vaan ottamalla minuun kontaktia ja nostamalla pään oikeasti ylös. Tuen tietty tätä pään nostoa syöttämällä Leetä kainaloa kohti, mutta käytännössä tehtiin niin, että hyvästä kontaktin ottamisesta hihkaisin vapautuksen ja palkkasin heittämällä namin itsestäni pois ja taakse päin. Koira lähti hakemaan namia ja siihen namin poimimishetkeen tulikin ruutu-käsky. Lee ei siis pääse nyt hetkeen noutamaan, ruutuun tai kiertämään noin vaan suorilta, vaan luopumalla niistä tai huikean kontaktin oton kautta. Ja paljon syöttämistä siihen selkeään pään ylösnostamiseen.


Maarit myös muistutti selkeistä kriteereistä ja tiukemmasta asenteesta sivulle tuloon. Lee kun kyylää esim sitä ihanaa kiertotötteröä, se ei tule sivu-käskyllä kunnolla sivulle, koska sen silmät tai muu keho on kiinni siinä törrerössä. Näissä pitää tulla kunnolla sivulle, en saa hyväksyä sellaisia puolittaisia tai ainakaan auttamalla kehollani yliliioitellusti, mihin olen nyt vajonnut. En saa siis tehdä koiran puolesta vaan oma keho tikku suoraksi ja koira hommiin.


Katsottiin myös liikkeestä seisomista ja opeteltiin tekemään sitä nyt pompun kautta. Lee pomppi heti oikeaan suuntaan, joten taidan saada aika kivan seisahduksen, kun nyt jatkan sen työstöä.


Muiden treenistä sain kivoja ideoita kaukokäskyihin ja tunnariakin voisi alkaa tekemään nyt enemmän. Meidän tunnistusnouto on tosin hyvin alussa. Olen tehnyt sitä kotipihassa niin, että oma on piilossa ja edessä on näkyvä kasa tunnareita. Oman etsiminen tehdään kuitenkin nenällä eikä silmilllä, joten sellainen opetusvaihe nyt tässä.


Sunnuntaina mentiinkin Leen kanssa koiratanssikisoihin Akaalle. Edessä olisi avoimen luokan esitys, mikä perustui meidän kevään esitykseen, mutta nyt olimme pidentäneet ohjelmaa minuutilla ja opetelleen yhden uuden position sinne. Viime viikon tiistaina katsottiin Salla Haaviston kanssa vielä viimeiset hionnat tähän ohjelmaan ja en olisi koskaan onnistunut ilman Sallan neuvoja. Jätettiin koreografiasta kaikki epävarmat osiot pois, työstettiin muutamaa pikku-yksityiskohtaa ja päätettiin, että katsotaan riittääkö tämä. Me ei nimittäin osata vielä peruuttaa seuruussa tai tehdä sivu-askelia. Näitä kai kovasti jo odotetaan olevan avo-ohjelmassa, mutta päädyttiin, että nyt panostetaan taiteelliseen näkymään.


Lähdin Leen kanssa matkaan positiivisen innokaasti. Toki myös mielessä oli, että saan olla todella onnellinen, että meillä on tähän mahdollisuus. Paljon on nyt treenikavereilla ja tuttavilla ollut ikäviä sairastumisia tai takapakkeja, joten kisoihin meno ei ole itsestään selvyyttä.


Akaan tanssisali on tosi pieni paikka, mutta tunnelma siellä oli sitäkin mukavampi. Meitä edeltä koira oli belgi ja sovin hänen ohjaajansa kanssa, että annan heille tilaa poistua rauhassa esityksen jälkeen ja otan sitten sen oman ajan Leen valmisteluun kehään. Ja niin me sitten vuorollamme mentiin sinne kehään ja pystyin oikeasti jo hymyilemaan sinne mennessä, sillä se oli vaan niin hienoa. Lee vastasi yhdessä-käskyyn täysin ja me olimme yhtä. Myös ohjelman aikana hymyilin, kun vaikeimmat osuudet oli ohi. Meidän ohjelma päättyy sellaiseen kunnon juoksu-seuraamispyörimiseen ja siinä annoin mennä oikein sydämen pohjasta. Käteni tärisivät lopun perusasennossa, mutta esitys vakuutti tuomarit.


Lee voitti luokkansa, sai kuman pistein 161,67 ja saimme luvan kilpailla seuraavan kerran voittajaluokassa. Nyt on hirmu into alkaa rakentaa sitä peruutusta ja sivu-askelia, sillä eihän tämä nyt tähän jää. Nyt kuitenkin pidetään pieni tauko koiratanssista, sillä ensi viikonloppuna on vuorossa vepe-koe Uuraisilla. Kotimatkalla kuitenkin mietin, että miten saisin kerrottua Leelle, että se on maailman paras, mutta kai se kultamussu sen jo tietääkin.


Sunnuntai-iltana käytiin tekemässä vielä Reijon ja Leenan kanssa kauden viimeiset vepetreenit. Niissä Lee toi kaksi kertaa esinettä minulle veneeseen enkä ole oikein tyytyväinen tämän liikkeen asenteeseen vaikka sitä on varmasti tehty ihan eniten tänä kesänä.
Kakkoskierroksella opeteltiin avoimen luokan veneen hakua ja testasin mallia, missä ole itse rannassa, Lee istuu käskyn alla Reijon soutamassa veneessä ja hyppää siltä toisen veneen hakuun käskystäni. Hyvin se Lee siellä istui ja saatiin ikään kuin hyppy veneestä ja veneen haku yhdistettyä yhteen kertaan. Nyt tämä oli kiva jättää hautumaan talveksi ja katsotaan sitten ensi keväänä, että miten avointa luokkaa lähdetään oikeasti rakentamaan.
Aronkin oli mukana ja pääsi kerran uimaan veneelle ja hakemaan köyden. Ai miten se olikaan innoissaan ja sai rannassa superpalkan. Se niin tiesi mitä ollaan tekemässä.

maanantai 26. elokuuta 2019

Leen ensimmäinen vepekoe

Eilen Lee aloitti vepekoiran uransa. Jämsässä oli Sari Ruposen tuomaroima ja Muuramen koirakerhon järjestämä koe. Mun sydän sykkii muutenkin muuramelaisille, joten oli kiva aamulla herätä, pakata pyyhkeet ja kylpytakit Leelle ja lähteä kokeeseen. Koe järjestettiin Himoksella ja veden pinta näytti ihanan tyyneltä, kun koe avattiin.

Mukana ollut pikkupentu havaitsi veden kiinnostavaksi, joten saa nähdä tuleeko siitäkin vesipeto.

Leen apuohjaajana toimi Petra ja homma sujui kyllä hyvin. Arvottiin suoritusnumero 1 ja päästiin ensimmäisinä aloittamaan koe veneestä hypyllä. Siitä täydet 25 pistettä.

Toisena liikeenä esineen vienti, minkä tiesin meille vaikeimmaksi. Kaikki muu siinä jo sujuu, mutta esineen luovutus veneeseen on vielä ihmeellisen nahkea. Joten Petra lähetti Leen tosi hyvin rannasta esine suussa minua kohti, mutta puolessa välin matkaa Lee selvästi mietti, että palaisko Petran luokse. Täällä-käskyllä se jatkoi uimista minua kohti. Ehkä 4metriä ennen venettä se alkoi hidastella uintiaan ja minä tykitin sitä käskyillä. Onneksi sain sen esineen veneeseen, mutta yksi ylimääräinen käsky tuli josta pisteen vähennys, esineen vienti 24 pistettä.

Ruokatauon jälkeen sää muuttui, mutta en tajunut sitä rannasta, kun lähetin Leen veneen hakuun. Lähtö sujui tosi hyvin, Lee lähti vahvasti uimaan veneelle, tarttui köyteen ja tuo-käskyllä veti venettä minua kohti. Vaan sivutuuli ja veden virtaus veivät koiraa oikealle ja taisin käyttää kaikki luvalliset käskyt, mutta en saanut Leetä tulemaan porteistä sisään vaan tuli rantaan 3 metriä oikealta ohi. Veneenhaku 22 pistettä.

Viimeisenä hukkuva. Lee lähti taas tosi hyvin hakemaan hukkuvaa. Se jopa haukkuu siinä uidessaan, kun sitä ärsyttää se, että se hukkuva läiskyttää siellä 30 metrin kohdalla vettä ja ettei se pääse lujempaa hukkuvan luo. Lee tarttui hukkuvalla hyvin patukkaan kiinni ja lähti tuomaan sitä luokseni, mutta taas virta vei sitä oikealle. Maaliin tuli 4 metriä ohi maalitolpan. Hukkuva 21 pistettä.

Sove oli kuitenkin läpäisty pistein 92/100 ja kokeen kaikki kolme sove-koiraa läpäisivät testin. Tuomari kertoi, että tuuli ja virtaus veivät useampaa koiraa ja kaikki maalitolpan ohitukset tapahtuivat oikealta puolen. Virtaus vei niin rotweileria kuin labbistakin, joten ei se ihme ollut, ettei Lee mahtanut sille mitään. Se yritti kyllä kaikkensa. Kokeessa oli myös hieno rotukirjo: 9 eri rotuista koiraa. Vau, sanon minä.

Loppukävelyt kävin tekemässä laskettelurinteiden kupeessa ja siellä napsin vesipedostani muutaman mukavan kuva.






lauantai 24. elokuuta 2019

Perjantainen treeni-ilta

Eilen meillä oli suunnitteilla hakutreenit unelmien treenimetsässä Oriveden Hirsilässä. Ja kun sinne on hiukan ajomatkaa, päätin lähteä ajoissa ja treenata ensin Leen kanssa jälkeä ja janoja. Laskin myös, että koko iltahan tässä menee, joten otin kyytiini kaikki koirat. Pikku-Cody on helpompi vahdittava, kun se on mukana autossa häkissä. Se kun olisi pidettävä vielä viikon verran levossa takakoiven loukkaantumisen vuoksi. Ja ei ole sitten mikään ihan helppo homma, koska 12-viikkoisella on sitä energiaa nyt enemmän kuin muilla.
Söpöhän se on :)
Tein Leelle ensin kaksi janaa. Yritin valkata metsästä semmoiset kohdat, ettei janalle osu mitään maastollisesti kierrettävää ja Leen pitäisi nähdä se takamerkki, minkä juuressa on herkkupurkki. Janoilta jatkui 50 metrin lyhyt jälki yhdellä kepillä.

Eka jana ja Lee puhkui intoa. Se lähti hyvin, meni muutaman metrin vinoon, mutta suoristi heti linjansa kohti janan takamerkkiin ja eteni hyvin herkulle. Herkussa oli kansi päällä niin, että koira saa itse sen kuonolla siirrettyä. Joten seisoskelin siellä takana koiraa kehuen ja kun ruoka oli syöty, niin Lee jatkoi oikeaan suuntaan jäljestystä ilmaisten kepin ja palkkasin sen hyvin.

Kakkosjanalla se ei lähtenyt suoraan vaikka kuinka kohdistin sen katsetta takamerkille. Sinkosi ihan vikasuuntaan. Otin pois, koska kriteeristä pidetään kiinni. No siitäkös Lee pahoitti mielensä, eikä halunnut lähteä yhtään mihinkään. Voi argh! Jätin sen käskyn alle istumaan siihen tielle ja juoksin itse sen janan sinne takamerkille, näytin että täällä on meidän ”edessä”.  Ja niin syttyi Leen lamppu ja se teki täydellisen janan juosten luoti suoraan takamerkille, söi ruuan, kehuin ja jäljesti pikku jälkensä kepin hyvin.

Kolmas jana/jälki vielä odotti. Ja kannatti pitää niistä kriteereistä kiinni, sillä nyt meni kerrasta suoraan ja oikein. Kehuin runsaasti. Meidän janat on nyt semmosia n.30 metriä pitkiä.
Nyt Leelle oli tarjolla tältä janalta n.250m jälki, missä havaitsin, että kulmissa se hukkaa jäljen. Joutuu pyörimään löytääksen sen uudestaan, mutta kulmia pitää nyt työstää erikseen seuraavilla jäljillä. Kaikki kepit se ilmaisi, niitä oli nyt 5 kpl ja tuntuu, että paras palkka sille on, että hihkun jes ja vauhtipalkkaan sen kädessäni olevaan palloon heti ilmaisusta. Se hylkää tässä kohdin kepin, kun se laukkaa luokseni palloon, mutta joka kerta se meni pallo suussa omatoimisesti takaisin kepin luokse makuulle. Tällä jäljellä oli myös yksi metsähiekkatien ylitys, jonka se ratkaisi hyvin.

Sitten sai pikku-Cody jäljestää. Olen tehnyt sille nurmelle pieniä ruokaa sisältäviä tallauksia, joiden tarkoitus on vaan opettaa pentua käyttämään nenäänsä ja väsyttää sitä henkisesti. Cody on niin super-ahne, että ruoka on sille todella ilo ja omat turvotetut nappulat on ihana löytää. Ihan kaikkia se ei kerralla malttanut syödä, joten Cody taisi ajaa 5 metrisen metsäjäljensä kolmeen kertaan. Se etsi siis joka ikisen namin.
Cody on ihan huikea pentu, mutta se on Petran, joten saan opettaa sille vain näitä jälkijuttuja, muuten Petra opettaa ja kouluttaa sitä. Aloitan Codylle vielä tänä syksynä jälkikeppien opetuksen ja odotan innoissani jo ensi kevättä, että sen jälkikoulutuksen voi oikeasti aloittaa. Nämä ensimmäisen syksyn jäljet on sellaista mukavaa hömppää.




Tästä siirryinkin sitten kilometrin päähän hakutreeneihin ja Lee teki omalla vuorollaan risteily/juoksutustreenin, missä uutena asiana sille ole maalimies, joka oli mies. Meidän naisvaltainen treeniporukka sai siis yhden kerran miesvahvistuksen. Lee meni hyvin maalimieheltä toiselle, se juoksee kovaa, suoraa ja on erittäin motivoitunut. Nyt mun ehkä pitää googlettaa "rullailmaisun opettaminen", sillä olisi kiva tehdä jo sitä.

Lopuksi jäätiin vielä lenkkeilemään ja kotimatkalla poistelin hirvikärpäsiä päästäni. Eli normisyksyä.




perjantai 23. elokuuta 2019

Elokuun kuulumisia

Elokuu on sujunut meillä varsin vauhdikkaasti ja Lee on treenaillut kanssani välillä niin, että on pitänyt ihan suunnitella vapaapäivät huolella, ettei se kuormitu liikaa. Tällä viikolla se on saanut huilata useamman päivän sillä seurauksella, että se ihan laukkaa paikallaan hihnassa, kun on niin kovat menohalut. No hyväkuntoinen sporttikoira kun on.


Vepeä on päästy treenaamaan Reijon kanssa nyt useamman kerran ja alokasluokan liikkeet on lähes valmiina. Esineen vienti on myös paranut niin, että pieni epävarmuus on enää siinä luovutuskohdassa. Veneen haku ja hukkuvan haku kyllä sujuvat ja Lee hakee venettä ihan raivoisalla asenteella. Toivotaan, että asenne säilyy, sillä menemme sunnuntaina soveltuvuuskokeeseen Jämsään.


Haun treenaaminen on ollut lupaavaa, sillä Lee on edistynyt siinä. Tämä kesä on tehty oikeastaan vaan juoksutus/risteilytreeniä ja nyt Lee juoksee täysillä suoraan, vaikka ei näe maalimiestä edessään. Leellä ei ole ollut mitenkään hurjan sosiaalisesti rohkea koira, mutta se on saanut ilman valtavasti voimaa ja rohkeutta tämän kesän treenien myötä. Se irtoaa, suorastaan rohmuaa maalimieheltä palkkaa ja jopa leikkii vieraiden kanssa. Olemme edenneet Sari Kärnän neuvojen mukaisesti ja tällä juoksutus-idealla Lee on saanut paljon rohkeutta kohdata yksin maalimiehiä. Haku on niin kivaa meistä molemmista. Varmaankin talvella opettelemme erikseen sitten rulla-ilmaisun alkeet ja yhdistetään se sitten ensi keväänä mukaan. Kiire meillä ei ole haun suhteen, joten voimme ihan rauhassa rakentaa perusteita.


Jälkiä olen käynyt tekemässä nyt vain muutaman metsään ja niissäkin pääpaino on ollut janatreenissä. Siinä pitää nyt juosta suoraan kohti janamerkkiä, jonka alla on ruoka kipossa. Opetellaan menemään vaan suoraan ja Leehän menee hippulat vinkuen.


Sen sijaan koiratanssi on nyt taas ollut eniten työn alla, sillä koe-ilmo lähti viime viikolla ja jännät paikat on tulossa. Lee on opetellut uuden position, jonka nimesin vihjeeksi Hiil. Salla Haaviston opissa olemme käyneet kerran ja sain siinä yhteydessä kotiläksyt. Ensi viikolla katsotaan, miltä meidän Wolf-ohjelma nyt kaikkine paloineen näyttää ja 1.9 esitämme sen sitten Akaassa avoimessa htm-luokassa. Tarkoitus on mennä meidän alokasluokan ohjelmalla, mutta sitä on nyt kasvatettu ja vähän vielä paranneltu. Leen peruutus on vielä heikossa tilassa, eikä meillä ole sivu-askeliakaan, mutta katsotaan osaammeko vakuuttaa tuomarit. Olin viime viikolla Taidoggaalla leikkimässä tuomaria koiratanssin möllikisoissa ja siitäkös se treeni-into vain lisääntyi. Mielenkiintoinen laji :)


Pk-sm:ien aikaan huomasin, että pk-puolen koesuunnitelmat on vain toteutusta vailla. Kävinkin hallilla pitkästä aikaa hypyttämässä Leetä ja ilokseni huomasin monta hyvää juttua. Viime keväänä Lee oli hieman nöyrä hyppysuorilla, mutta kun se on saanut rauhassa edetä, on nyt hyppääminen lupaavaa. Keväällä se saattoi kiertää 60cm esteen, mutta nyt se hyppää 80 cm esteen hyvin. Toisaalta se kiertäminen liittyi myös hyppysuoran päässä olevaan leluun. Kun vaihdoin sinne makupalakipon, muuttui myös asenne. Nyt se ojentaa takajalat hypyssä pitkäksi taakse, hyppää tosi rennolla ja iloisella mielellä. Isolle ja hyväjänteiselle Leelle ei metri ole korkeus eikä mikään, mutta jos hyppäämisessä on yhtään jännittyneisyyttä, tulee se kymmenen kertaa vaikeammaksi. Asenne hyppäämiseen on mielestäni kaikkein tärkein. Ja se koiran oma itseluottamus. Nyt nostan korkeutta koko ajan lähemmäs metriä ja samalla otan matalille hyppysarjoille kapulan suuhun mukaan. Tänään testailin kotipihassa pk-noutokapulaa Leen suuhun ja sen ensi ilme oli järkyttynyt. Paksu laippa kapulan keskellä ja painoa eri tavalla, kuin tokon noutokapuloissa, sai sen olemaan ihmeissään. Opetan sitä laukkaamaan kunnolla kapula suussa ja sitten liitän sen vasta hyppyyn.


On tää kapula aika iso mun suuhun


Pikku-Cody järjesti meille alkuviikosta surua ja murhetta. Se on valtavan ahne pentu, jolle ruoka on tärkeintä maailmanssa. Iltaruoka-kipolle se pomppi ilmavasti ja sanoin Petralle, että kyllä meidän täytyy opettaa sille jo vähän malttia. Pitää istua edes sekunti paikallaan, että saa ruokakipon. Cody latasi vain lisää voimaa hyppyyn kohti kädessäni olevaa ruokakippoa, horjahti siinä selälleen, otti takajalalalla maasta tukea ja kuului naps. Koko maailma pysähtyi siihen hetkeen.
Cody jäi makuulle siihen paikkaan, eikä äännellyt, mutta ei liikkunut mihinkään. Houkuttelin sen seisomaan, mutta se ei astunut takajalalleen lainkaan. Väri pakeni minun ja Petran kasvoilta. Tapahtuiko nyt jotakin peruuttamatonta?


Lähdimme hyvin pian päivystykseen Hattulaan. Oli nimittäin lähes selvää, että nyt meni jokin tosi pahasti poikki. Puolen yön aikaan Hattulassa koin niin suurta syyllisyyttä, että miksi en vaan antanut Codylle sitä iltaruokaa nenän eteen? Petra oli aivan shokissa ja järkyttynyt. Samalla olin sitä itsekin.
Cody sai kipupiikin ja epäiltiin takajalan murtumaa tai ristisiteiden repeämistä. Ajoimme puoli kaksi yöllä kohti kotia sanottomina hiljainen pentu kyydissä.
Varasin Codylle välittömästi ajan Ortopettiin Hanna-Leena Terhoselle, jonne onneksi pääsimme pian. Hanna-Leena osasi heti rauhoittaa meitä, että yleensä ei ristarit mene 12 viikkoisilta ja kipu paikallistuu eniten sääriluun yläpäähän. Joten kuvataan.


Kuvissa ei näkynyt mitään murtumaa, onneksi. Eikä polvinesteen täyttöä, mikä taas liityisi ristisiteiden repämisiin. Vetotestissä polvet olivat tuntuneet yhtä napakoilta. Kuvissa ei ollut mitään eroa loukkaantuneen ja terveen jalan välillä. Epäily oli sääriluun pään hiusmurtumasta, mikä ei näy kuvassa, mutta se myös paranee 2 viikon kuluessa itsekseen. Pentujen luuston verenkierto ja kasvu on vauhdikasta ja samalla myös anteeksiantavaa. Ei siis operaatiota eikä kipsejä. Hanna-Leenan ohjeilla mennään nyt niin, että lepoa, ei riehumista, ei pomppimista 2 viikon ajan. Kävellä saa sen mitä itsekseen kävelee pissatuksissa tai sisällä, mutta häkkiä ja luiden nakertelua on nyt meidän ohjelmassa. Olin vain niin huojentunut, että ehkä sittenkään ei tapahtunut mitään peruuttamatonta ja ehkä me vaan selvitään tästä säikähdyksellä. Jos Codyn jalka olisi mennyt rikki, olisin varmasti lopettanut kaiken koiraharrastamisen siihen. Niin syväsi ja pahasti sen tapaturma meitä kosketti. Nyt toivumme tästä kaikki maltilla eikä Cody ontunut tänään enää yhtään niin paljon kuin eilen.

maanantai 5. elokuuta 2019

Toko sm 2019


Tokon sm-viikonloppu on nyt takana. Se on hyvin erilainen tokotapahtuma, mitä perustokokokeet ovat ja kyllä se vaan on se tokoharrastajan "must-juttu" päästä kokemaan.

Tähän sporttirakin kuvaan on saatu minusta ja Leestä sen olennainen kuvattua, ettei voi olla kuin kiitollinen.


Itse alokasluokan suoritus olisi voinut mennä paremmin. Kesäkuun lopussa olleessa kokeessa kaikki muut liikkeet onnistuivat paitsi kaukot ja näitä kaukoja olinkin vahvistanut mielestäni paljon heinäkuun aikana. Eniten juuri sitä ekaa nousua maasta ylös. Viimeisellä viikolla otin ihan älyttömän helppoja ylösnousuja läheltä, sillä tärkeintä oli vaan kasvattaa onnistumisen tunnetta. Vaan siellä sm-kisoissa Lee ei vaan noussut ja nolla kaukoista harmitti, sillä iso pistemäärä lähti siitä sitten heti.


Toinen, mikä on murheellistä, oli paikalla-oloissa se, että Lee kävi edellisen koiran käskyllä maahan, joten kun liike onnistui kaikilta muilta osin oikein hyvin, oli se silti vain 8. Näissä kahdessa liikkeessä oli ne meidän isoimmat pistemenetykset.


Yksilöliikkeet alkoivat seuraamisella, mistä saimme 8,5. Ekalla suoralla en ihan saanut Leetä täysin lähtemään kanssani ja kontakti tippui, mutta kun siirryttiin hitaaseen kävelyyn, se alkoi skarpata ja loppu sujui omasta mielestäni oikein hyvin.


Siitä kapulan pitoon, 10 pistettä.


Luoksetulo 9.5.


Siirryttiin kehästä ulos ja en osannut toimia näiden kehien välillä ihan oikein. Miksi en ollut miettynyt tätä kehien väliä yhtään? Olisi pitänyt palkata paremmin, pitää hetken tauko ja siitä virittää koira tekemään lisää liikkeitä seuraavaan kehään. Leellä oli kuuma, ei päästy välissä varjoon vaan oikeastaan aikaa oli 5 min tehdä tämä. Lee siirtyi huonosti kakkoskehään ja tämä näkyi heti ekassa liikkeessä.


Liikeestä maahanmeno 9. Tässä seuraamisosuus oli haahuilua, mutta meni hyvin maahan ja loppu ok.


Sitten ne kaukot. Kävi hyvin maahan, mutta ei hievahtanutkaan sieltä istumaan. 0 pistettä.


Estehyppy taisi olla 10.


Joten yhteensä pisteitä 162,45. Ykköstulos nippa nappa, Tk1 ja kaukana kärjestä.


Mukavaa kuitenkin oli, että Lee selvisi häiriöissä, mikä ei ole mikään itsestään selvyys. En ole varsinaisesti treenannut sen kanssa häiriöitä ja kerran käytiin kehätreeneissä ennen sm-koetta. Enemmän olisi kyllä pitänyt. Silti huomasin, että onnistuminen tuolla on ihan mahdollista, joten tähdätään ensi vuonna sinne uudestaan. Sain valtavan toko-innostuksen tästä koitoksesta ja treenisuunnitelma vuodeksi eteenpäin on jo mielessä. Pitää tehdä itse liikkeet mahdollisimman hyviksi. Pitää vahvistaa jokainen pala vahvaksi. Pitää treenata kehään meno vielä paremmaksi. Pitää treenata se, että tehdään 3 liikettä, palkka, lepo ja sitten uusi viritys ja kehään meno. Pitää treenata meidän yhteistyötä vielä paremmaksi ja tehdä siitä onnistunut tunne molemmille. Ja ne kaukot ei ole avoimessa luokassa sen helpommat, kun etäisyys lisääntyy, joten ne pitää nyt jotenkin ratkaista, että mikä niissä mättää. Joten jatketaan treenaamista, suunnitellaan ja pohditaan. Toko on parasta.
 



Myytin leiri heinäkuussa

Heinäkuun lopussa oli pitkään odotettu Myytin treenileiri Jämijärvellä. Aloitettiin leiri torstaina ja lopetettiin sunnuntaina. Etukäteen olin miettinyt tarkkaan, että mitä lajia minäkin päivänä ja päätin pyhittää leirin täysin maastolajeille. Kouluttajaksi tuli Hanna Närhi ja koko viikonloppu Hannan oppeja kuunnellen oli kyllä antoisaa.


Viikonloppu oli todella kuuma, mutta koirat jaksoivat kyllä paremmin kuin ihmiset. Toki niitä juotettiin hyvin. Kylmälaukussa oli viilennysloimea, samoin autojen päällä oli foliopeitot pitämässä autoja viileinä. Treenit aloitettiin myös aikaisin aamulla ja jäljille mentiin illalla, kun iltaisin oli ihanan viileetä päivän 28-30 asteen lämpöihin nähden. Keskellä päivää pidettiin ruokataukoa sekä la ja su vietettiin se kuumin aika järvessä vepeillen.


Lee teki viikonlopun aikana jälkitreeneissä monta janaa ja nyt meillä on hyvä suunnitelma niiden parantamiseen. Hanna sanoi, että jana on itseasiassa eteenmeno-liike. Pitää mennä suoraan niin kauan kun löytyy jälki. Ja opeteltiin menemään lähinnä suoraan.
Jälkikeppejä Lee ilmaisi leirin aikana niin monta, etten osaa edes laskea. Mutta mukavin jälkitreeni oli harhatreeni, mikä tehtiin lauantai-iltana. Ensin Lee sai jäljestää jokusen kulman ja suoran ja loppusuoralle viriteltiin merkit, joista harhantekijä tiesi kävellä jäljen yli ja tulla pois metsästä taas ylittäen jäljen. Oli kiva huomata, että ensimmäiseen harhaan Lee reagoi, vähän tarkisti sitä, mutta valitsi oman jäljen. Toisella kohtaa se ei välittänyt harhasta enää yhtään vaan ylitti sen jäljestäen hyvin.


Esineruuduissa Leen taidot oli taantuneet ja piti tehdä ihan vauva treeniä. Eli vietiin esine takarajalle yhdessä, jätettiin se sinne ja palattiin eturajalle, mistä lähetin sen hakemaan. Tätä piti toistaa, että se muisti mennä suoraan takarajalle saakka eikä lähtenyt puolesta välistä juoksentelemaan takakulmiin tai kiertämään esineruudun rajoja. Kuvat Pauliina Havo.

















Pudotetussa esineessä se oli reppana torstaina, kun lähti hakemaan pudotettua, tyssäsi vauhti hetkeä ennen esinettä narttukoiran pissaan, joka oli pissanut siihen meidän pudotetun reitille. Leen oli vaikea muistaa tämän pissan jälkeen, että mitä se olikaan tekemässä. Seuraavana päivänä se teki ihan superhienon pudotetun, kun merkattiin reitti siistiin paikkaan.
Meidän pudotetun esineen nimi on Tips (vaalean punainen hanska). Tässä kuvat Tipsin poiminnasta.











Haussa Lee teki kaksi juoksutus/risteilytreeniä, mutta en osaa sanoa, että menikö se nyt hyvin vai huonosti. Ainakin se tykkää juosta maalimieheltä toiselle, mutta ei malta olla maalimiehen luona mitenkään pitkään.


Vepessä pähkäiltiin eniten esineen vientiä ja päädyin siihen, että parhaiten esineen vienti onnistuu, kun olen itse veneessä ja pyydän sitä tuomaan esineen minulle.


Lähetys veneelle


 Mistä sai palkaksi pallon




Sitten esineen vientiä veneelle; vie!


Jee, se onnistui!



torstai 1. elokuuta 2019

Perheenlisäystä

Samana päivänä kun palattiin eoj-reissusta, käytiin hakemassa  meidän perheeseen yksi bordercollie lisää. Petra oli jo pitkään toivonut itselleen omaa bordercollienpentua. Kun on innostunut agilitystä ja koiran kanssa harrastamisesta ylipäätään, oli siinä ilossa pakko olla tukijana. Olin katsellut "sillä silmällä" eri pentueita, mutta Petra sen pentueen taisi sitten kuitenkin päättää. Petra oli kevättalvella treenaillut Löytynojan Hannan koirilla ja tiedettiin jo silloin Hannan ajatuksista astuttaa Hannan keskimmäinen koira Fendi. Tällä nartulla oli erinomainen taistelutahto ja sen intensiivinen asenne agilityyn oli vaikuttava. Fendi näytti olevan myös arjessa erittäin helppo koira, kuten kaikki Hannan koirat, joten sekin vakuutti. Nuorelle ei voi ostaa mitään älyttömän vaikeaa koiraa, vaan toiveissa oli mahdollisimman vakaa ja tasapainoinen yhdistelmä. Ei mitään ääripäätä eikä paimenlinjaa. Petra on itse esittänyt Rayn kansainväliseksi muotovalioksi, joten näyttelyhaaveita oli seuraavallekin.


Ja sitten toukuun lopussa syntyi Fendille 2 urosta ja 2 narttua. Päästiin tutustumaan tähän pentueeseen paremmin kuin yhteenkään aikaisempaan. Käytiin katsomassa pentuja usein ja yksi ilta oltiin koko pentueen hoitajina. Molemmat urokset vaikuttivat todella kivoilta, mutta päätös juuri tästä pennusta tuli ihan loppuvaiheissa.


Nyt pentunen on ollut meillä 2 viikkoa ja kaikki on sujunut hyvin. Se leikkii ehkä vähän liikaa Leen kanssa sisällä, mutta muuten se on kovin hauska. Äärettömän reipas, rohkea, erittäin kovan ruokahalun omaava ja innokas kaveri.


Ensimmäiset päivät se tutustui kotiin ja perheen muihin koiriin, mutta nyt se on käynyt jo yhden koiraleirin, käynyt pari kertaa hallilla, tutustunut moniin ihmisiin ja koiriin jne jne. Se tykkää leikkiä ja syödä. Se jopa ui järvessä.
Testasin sillä eilen ensimmäisen nurmijäljen ja kova ruokahalu takasi sen, että se imuroi nurmesta kaikki turvotetut nappulansa. Iltaisin ollaan otettu Petran kanssa aina muutama luoksetulo niin, että pidän siitä kiinni ja Petra kutsuu. Voi jestas millä vauhdilla se lähtee jo nyt. Se taito on vahvin, minkä ensimmäisenä oppii ja halutaan, että luoksetulo olisi Codylle se kaikkein tärkein.


Olemme kaikkin puolin tyytyväisiä pieneen Codyyn ja ihanaa nähdä, että mitä kaikkea ne vielä keksivätkään Petran kanssa.


Sivun oikeassa laidassa on linkki Codyn omalle sivulle. Lisäilin tänään sinne kuvia, joita Pauliina Havo otti Myytin leirillä viikonloppuna. Kuvat kertokoot puolestaan, miten innokkaasti se lähtee Petran luokse luvan saatuaan.



keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Eoj-reissu Sveitsiin

Viime helmikuussa laitoimme Petran kanssa hakemuksen matkaan ja olikohan se huhtikuuta, kun tuli tieto, että Petra ja Ray oli valittu nuorten agilityn maajoukkueeseen medien kokoluokkaan. Mikä hienointa,  Petran kaveri Silja tuli myös valituksi Daran kanssa sinne, tosin makseihin. Dara olikin ainoa kisoissa ollut sileäkarvainen collie.
Ja niin päätettiin melko pian Siljan äidin kanssa, että ajetaan kisapaikalle autolla ottaen reissu mukavan kesäloman kannalta.

Eoj-kisoissa on ideana, että kaikki maat voivat lähettää nuoria agilitynharrastajia kilpailemaan euroopan mestaruudesta. Toki siellä oli joukkueita mm Yhdysvalloista ja Japanista, mutta myös monista euroopan maista. Osallistujia maksikoirissa oli muistaakseni n.155 ja medeissä 94. Suomen joukkeessa oli 32 koirakkoa, kun taas isäntämaa Sveitsi sai paikalle n. 50 oman maan edustajaa. 

Kisat pidettiin Sveitsissä Kreutszlingenissä, mikä sijaitsee aivan Saksan ja Sveitsin rajalla. Toinen puoli kaupungista on saksaa ja keskellä kaupunkia kulkee raja. Ja sinne lähdettiin autolla Turun satamasta sateisena maanantaina 8.9. Rayn ja Daran lisäksi matkaan lähti Lee; oma team Finland support-koira.


Matkasimme Viking Linen Gracella yölaivalla Tukholmaan ja laivamatka meni hyvin. Toki koirat oli ihmeissään laivan pissapaikasta, mikä oli sellainen metri x metri nurmialue laivan kannella, mutta hytissä vallitsi leppoisa tunnelma.

Seuraavana aamuna aloitettiin ajourakka Tukholmasta läpi ruotsin kohti Malmöa. Ruotsin motarilla oli rauhallista ja olimme jo iltapäivästä Tanskassa. Se silta on merkittävä, ainakin Silta-sarjaa seurannellee fanille.

Tanskan maalla ajoimme noin 150 km ja oltiin Tanskan reunalla, josta pääsi laivalla Saksaan. Laivamatka kesti 45 min ja maksoi 107 euroa autolta ja neljältä henkilöltä. Oli kivaa, että koiran sai ottaa matkan ajaksi laivaan ja kahvilaan.
Saksassa päätimme yöpyä merenrannalla sijaitsevassa Puttgardenissa Fehmarin saarella. Majoituspaikka Hus Seeblic oli aivan loistava. Meillä oli käytössä huoneisto, jonka yläkerrassa oli kaksi makuuhuonetta ja alakerrassa oli keittiö/olohuone. Melko huonosti nukutun laivayön ja pitkän ajopäivän jälkeen kävimme Saksan Aldista hakemassa herkkuja iltapalaksi, kävimme merenrannassa lenkillä ja nukuimme loistavat yöunet.



Keskiviikko-aamuna kävin Leen kanssa tekemässä kivan aamulenkin vielä majoituspaikkamme kylässä ja oli se vaan erilaista. Joka talon pihasta huudeltiin hyvät huomenet, aurinko paistoi ja kävimme myös viljapellon laidassa ihailemassa, että täällä on jo viljan puinnin aika. Noissa saksalaisissa kylissä toistui kaikkialla se, että pihat on viimeisen päälle hoidettuja ja kävelytiet on kivillä laatoitettu.

Ja sitten oli puuduttava osuus. Saksan motarit olivat pitkät. Autoja neljällä kaistalla ihan tupaten täynnä. Ja ruuhkat pysäyttivät matkateon nopeasti ja sitten madeltiin ruuhkassa. Tietöitä oli ihan jatkuen, jolloin liikenne tuupattiin 3 kaistalla kulkevaksi. Kaistat olivat 2 m leveitä, joten kyllä siellä rekkojen keskellä haettiin vaan kylmää hermoa. Toki ajonopeudet olivat ihan omaa luokkaansa ja kun tietyö oli ohi, laitettiin 140 km/h nopeudeksi ja silti meinattiin jäädä jalkoihin. Ja tämmöistä matkantekoa mentiin läpi saksan.
Myöhään illalla päästiin majoituspaikkaan, jota olin etukäteen haaveillut. Saksan eteläpuolella on "musta metsä" vuoristo, mistä valikoitui meille nukkumapaikaksi vuoristohotelli korkealta rinteestä. Siellä hotellissa ei ollut enää henkilökuntaa paikalla, mutta avain löydettiin.
Ja kun oli koko päivän kökötetty autossa, oli ihana oikaista hotellihuoneeseen.
Hotellin aulassa ihmeteltiin tyhjää hotellia...
 Mutta huone oli meille oikein sopiva

Seuraavana aamuna olikin jännittävää lenkkeillä pikkuisessa vuoristokylässä. Aivan kuin alppien pikku-Heidi olisi löytänyt unelmiensa paikan.
Huoneessamme oli oma parveke, mistä näkyi huikeat maisemat. Lenkkeilin vastapäiselle vuorelle ottamaan meidän hotellista kuvan, joten näissä näkyy korkeus-erot. Eka kuva on otettu hotellin parkkikselta, toinen vuorelta.



Sitten oli enää viimeinen 120 km jäljellä kisapaikalle. Siellä oli edessä koirien eläinlääkärin tarkastus, avajaiset ja joukkueen treenit. Joukkuetta myös valokuvattiin ja ilahduttiin tosi hienosta kisapaikasta. Bodenjärvi oli aivan kenttien vieressä ja kävelymatkan päässä oli saksan puolella ostoskeskus, mistä haettiin halpaa ruokaa. Sieltä pitsa mukaan otettuna maksoi 5 euroa, Sveitsin puolella ravintolassa syötynä pitsa maksoi 17.50. Suosittiiin siis saksaa.
 Eläinlääkärin tarkistukset ja mittaukset pidettiin hallissa.


 Torstaina oli myös joukkueen treenit. Jokaisella oli 3 minuuttia käytettävissä per koirakko kentällä. Ilma oli sateinen, joten jännitettiin liukasta nurmea ja liukkaita kontakti-esteitä. Onneksi kenellekään ei sattunut mitään. Petra ja Ray kävivät kertaamassa kontaktit ja renkaan, muutaman hypyn ja treeni oli siinä. Kuvassa odottavat seuraavina pääsyä kentälle.

Upeat Tamskilaiset nuoret. Kuva Sari Heikkilä.
Ja koko joukkuetta




Itse kisat alkoivat perjantaina ja Petra teki Rayn kanssa nollaradan joukkuekisan hyppyradalla. Kaksi muuta joukkueen koiraa tekivät hyllyn, joten itse joukkuekisassa ei ollut sen enempää menestymismahdollisuuksia, mutta ei se meitä haitannut. Oli jo iso kokemus onnistua tekemään parhaansa.

Kisoja käytiin kolmella radalla samaan aikaan ja rataan tutustui aina 50 koirakkoa kerrallaan. Joukkueenjohtajat pitivät huolen, että jokainen koira oli ajallaan lähdön tuntumassa, kun oma suoritus lähestyi. Joukkuehenki oli tosi hyvä, sillä kaikki kannustivat toisiaan ja jokaista tsempattiin hyllyn jälkeen. Kisapäivät olivat pitkiä, varsinkin lauantaina, kun Petra meni ensin yksilöhypärin saaden kaksi kieltoa kepeille sekä agijoukkueradan (kepeiltä 5 virhepistettä). Siinä välissä oli paljon odottelua, koirien huoltamista, alku ja loppuverkkaan. Onneksi oli järvi vieressä, siellä oli hyvä pulahtaa, jos tuli liian kuuma.
Viimeisenä päivänä paistoi aurinko täydellä terällä, mutta täysillä valmistauduttiin tekemään viimeinen rata niin hyvin kuin ikinään osaa. Yleisöä oli paljon ja kentän reunoilla eri maiden kannustushuudot ja laulut raikuivat. Näissä olosuhteissa Petra ja Ray tekivät nollaradan, tosin sijoittuivat luokassa sijalle 24, mikä oli hyvin, kun lähtijöitä oli yli 90. Luokassa oli niitä jäätävän nopeita medikoirakoita, joista nopeimman koiran mukaan lasketaan ihanne-aika radalle. Ray kun ei ole jäätävän nopea, ei se hätyytellyt kärkeä. Tämä ei meitä haitannut, sillä kokemuksena tuollaiset kisat ja vaikeat radat olivat elämys.

Kuvassa Ray odotti hetkeään varjossa, että sain viedä sen Petralle lähtöön. Olimme käyneet juuri järvessä ja juoneet energiajuomaa. Sovittiin, että Petra huikkaa kahta koiraa ennen, kun saadaan tulla. Aurinkoisessa lähdössä olisi tullut kuuma. Ray kuitenkin jaksoi kisat oikein hyvin, eikä hyytynyt missää kohtaa.
Support-koira saattoi hyytyä. Tosin minulla ei ollut sille häkkiä mukana, joten se kulki kanssani kisayleisön seassa, välillä käytiin ostoksilla kauppakeskuskessa ja välillä lenkkeiltiin kisapaikkaa ihmetellen.
Petra oli lopullisissa tuloksissa sijalla 29, mikä oli vallan loistavasti ensikertalaisilta. Silja ja Dara tekivät yhden todella upean radan,, joiden lisäksi kolme hyllyä. Maksien radat oli mielestäni ihan älyttömän vaikeat. Haastetta oli haettu oksereilla, kepit olivat yhdellä radalla ihan kentän reunassa kiinni ja yleisö roikkui siinä aidalla koiran pujotellessa puolen metrin pääässä. Oli myös lähtö, mikä tehtiin kentästä poispäin ja radoilla ei ollut missään helppoa kohtaa, vaan paljon ansoja ja haasteita. Onneksi mun ei tarvinnut osallistua. Suomen nuoret olivat kyllä kaikki todella hyviä ja nämä kisat pidetäänkin ensi vuonna suomessa. Moni englantilainen ja saksalainen kävivätkin jo kysymymässä, että miten suomeen tullaan. Pitkä laivamatka mm. suomen ja ruotsin välillä tuntui askarruttavan. Toki laivalla pääsee saksasta myös suoraan suomeen, mutta heinäkuussa se on sikakallista.

Kotimatkalle lähdettiin sunnuntai-iltana. Ajeltiin takaisin päin rauhallisempaan tahtiin ja pysähdyttiin mielenkiintoisissa paikoissa. Suosittelen mm Heidelbergin kaupunkia ja linnoitusta, mikäli siellä päin liikkuu. Heidelbergin linnan pihoilla sai liikkua koirien kanssa ja lääniä kyllä riitti. Pystyi hyvin samaistumaan keskiajan kuninkaallisiin ja pääsemään upean linnan tunnelmiin.







Saksa oli kyllä hieno maa reissata koiran kanssa. Suhtautuminen koiriin oli niin ystävällistä ja koirat saivat tulla mukaan kahviloihin ja ravintoloihin. Suomalaisten jyrkkä asenne tuntuu tuon maan jälkeen niin kohtuuttomalta. Lisäksi saksalainen ruoka oli herkkua ja se hintataso lämmitti.