keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Aurinkoinen synttäripäivä

Partacollie Elvis viettää tänään 12-v synttäripäiväänsä. Synttärisankari voi oikein hyvin eikä siitä huomaa sen ikää. Yhtä villi se on kuin aina, reipas ja iloinen koira. Se pitää edelleen asemaansa perheen vanhimpana ja vahvimpana. Ainoastaan Ray on silloin tällöin kokeillut, että lipsuuko hallitsijan ote, mutta Elvis on pitänyt linjansa. 


Kaikkina marraskuun päivinä on ollut todella harmaata, pimeää ja synkkää. Maanantai-iltana keli oli ehkä pahin, kun tuuli ja satoi. 
Tältä se lenkin alku näytti. Otsalampun valossa näkee koiran, mutta ympäristö on vain mustaa. 

Aina iloinen Lee näytti loppulenkistä tältä. Kuraista ja rapaista koiraa ei ilmeisesti naurattanut.

Tänään paistoi kuitenkin aurinko ihan kuin synttärilahjana Elvikselle, jolle olin luvannut synttäripäiväksi mukavan metsälenkin. Missään ei ole lunta, maa on ihan sula ja hetken siinä jo ehti lenkin varrella miettiä jälkitreenejä, että hitsi, kun laitoin jo jälkiliinan talviteloille. Nautittiin kuitenkin Elviksen ja Leen kanssa valosta ja siitä että näkee muutakin kuin sen otsalampun valonkantaman. Oli ihanaa! 

Auringon valoa satumetsässä. 

Iltapäivällä ehdin vielä toiselle lenkille Aronin ja Rayn kanssa. Viimeiset hippuset auringonpaisteesta sain ikuistettua näiden kuvien taustalle. 


Aronin syksyyn kuuluu hyvää. Sen kanssa on päästy takaisin lähes normaaliin elämään, tosin ajattelen se joka ikisen ulkoilun kuntoutuksen näkökulmasta. Vien sitä joka toinen päivä metsään, missä mennään aina pätkä rauhallista kävelyä sammal-alustalla. Hassua, että myös risukot ja ryteiköt alkaa nähdä mahdollisuuksina ja niissä teemme rauhallista kävelyä. Näin saan Aronin käyttämään operoitua jalkaa ja samalla kuntoutuu koko koira. Etsin silmilläni rinteitä, joissa kuljetaan sisksakkia ja mietin, että mistä löytyisi pehmeää hiekkaa, missä temputtaa Aronia. On tehty nyt tunnin lenkkejä päivässä ilman ontumisia, mikä on virkistänyt meitä molempia. 

Ray on keskittynyt eniten agilityyn. Se on saanut kamalan keinukammon ja käytiin sitä purkamassa viime viikolla kolmena eri päivänä nakkien ja lihapullien avulla. Ray jännittää keinun alastulokontaktia, sillä ilmeisesti tässä on sattunut jokin ikävä osuma. Parivaljakko kisasi nyt viime viikonloppuna 3 rataa Tamskin agilitykisoissa, mutta olin ilmoittanut heidät vain yhdelle agiradalle. Se rata oli mielestäni yksi parhaista agiradoista, mitä Petra ja Ray on tehneet, mutta saivat yhden kiellon keinun jälkeiselle hypylle. Ray selvisi keinusta, mutta vilkaisi heilahtavaa keinua sen suoritettuaan ja valui seuraavan hypyn ohi. Kokonaisuutena rata oli muuten ihan loistava, mutta Petraa harmittaa, että nyt on vuosi tullut kilpailtua kolmosluokissa eikä yhden ainoata sijoitusta kolme parhaan joukkoon ole tullut. Yritän pitää harjoittelun iloa yllä ja uskoa siihen, että jonain päivänä ehjä kokonaisuus kyllä riittää. Agility on vaan sellainen laji, että Tamskissakin medikoirat ovat ihan suomen parhaimpia. Vauhti on kovaa ja tekninen osaaminen on korkealla. Silti tarvitaan harrastamisen iloa ja iloitsemme siitä, että koko ajan Petran ja Rayn tekeminen vain paranee, no keinua lukuunottamatta. 

Leen kanssa käydään tuossa naapurissa Taidoggaalla Dobo-kurssilla. Lee rakastaa kikkailla tasapainotyynyjen ja pallojen päällä. Olen aina ollut kiinnostunut koiran kehon, tasapainon ja notkeuden kehittämisestä, mutta nyt Leen kanssa se on tuntunut erityisen tärkeältä. Se on iso ja pitkärunkoinen koira, joten olen jo pennusta saakka yrittänyt opettaa sille kehon hallintaa ja ymmärrystä. Dobo siis vain antaa meille lisää vinkkejä, mitä kaikkea voi tehdä saadakseen koiran keskikehon ja sisäisten lihasten timmiä asemaa. 

Tunnilla aina venytellään koiran kylkiä ja selkää alkuverryttelyksi, sitten tasapainoillaan pienten tasapainotyynyjen kanssa. Välillä annetaan koiran huilata ja ihmiset tekee jumppajuttuja samoilla tyynyillä. Etsitään ihmisiltäkin niitä vatsalihaksia, mistä tunnustan, että heikossa kunnossa ne on ainakin minulla. 

Tää on Leen lempijuttua: kaikki tassut tyynyllä. 

Isoilla dobo-palloilla tehtiin eilen semmosta, että koiran tulee hypätä pallon päälle vain käskystä. Tuen ison pallon seinää vasten, niin se ei vierähdä pois alta. Pallon päällä koiran tulee hakea tasapaino ja hommassa edetään siihen, että koira vaihtaa asentoja pallon päällä, istumaan, seisomaan ja makuulle. 

Tässä Leen pitää maata pallolla ja minä pidän palloa jaloilla paikallaan samalla, kun teen vatsalihasliikettä. Ihan sikarankkaa! Personal trainer pallon päältä seuraa, että tuleeko siitä nyt mitään. 

Semmosta siis kuuluu meidän marraskuuhun. Vielä ei tiedetä päästiin sinne tokon ryhmään, mutta valmistaudumme Leen kanssa nyt huolellisesti seuraaviin rallytokokisoihin, jotka ovat Koirakoutsin hallissa 24.päivä. 












lauantai 3. marraskuuta 2018

Koetta ja näyttöö

Viime viikkoina on oltu ahkeria Leen kanssa, on nimittäin suunnitelmallisesti treenattu tokoa ja rallya.  Kesäkauden olin päättänyt, että tehdään mahdollisimman paljon ulkojuttuja eli kesäaikana jäljestettiin niin metsässä kuin pelloilla, saatiin jonkinlainen esineruutu rakentumaan, harrastettiin vepeä ja käytiin satunnaisesti Niihaman kentällä harjoittelemassa pk-tottista. Nyt kesäaika on takana ja talvi panostetaan rallytokoon ja tokoon, jotka lajeina jäivät kesällä paitsioon. 

Rallytokossa treenaamme maailman mukavimmassa ryhmässä aina keskiviikkoisin. 4 bordercollieta ja yksi cocceri 😊.

Tämän 5 hengen tekniikkaryhmän kanssa on päästy pureutumaan niin uusiin kyltteihin kuin teknisen tarkkoihin suorituksiin. 

Viime viikonloppuna käytiin Leen kanssa Tamskin rallytokokokeessa ja tämä oli meidän toinen koekerta. Jälkikäteen ajatellen valmistauduin siihen huonosti ja koesuorituksen jälkeen olin pettynyt itseeni. Olin nimittäin luvannut Leelle, että olen aina sen tukena kokeessa ja treeneissä, ettei sen tarvitse suorittaa yksin ja ollaan aina tiimi. Nyt menin kehään ihan hyvällä fiiliksellä, mutta portista lähtökyltille oli pitkä matka. Yhdessä-käsky ei kantanutkaan ja Lee ihmetteli isoa kenttää ja hiljaa seisovia tuomareita. Liikkelle päästiin, mutta uusin heti kolmannen kyltin, liikkeestä maahan menon. Lee osaa sen tosi hyvin, mutta huomasin videolta, että mokasin sen ihan itse. Pysähdyn ja sanon käskyn. Ei ihme, että Lee meni istumisen kautta maahan. Uusin kyltin ja nyt tein eli tehtiin se hyvin. Jossain kohtaa Leetä alkoi jännittää enkä itsekään pysynyt rentona, kumpi sitten aloitti tämän ensin? Jotenkin räpellettiin maaliin ja saatiin kuitenkin 92 pistettä. Joten sellainen tulos tuli kisakirjan toiselle riville. Yritän jatkossa olla parempi ohjaaja koiralleni. 

Rallytokon kisavalmistautumista taisi häiritä tokon näyttökoe, joka oli tänään. Haimme siis pohjois-hämeen kennelpiirin nuorten koirien tokonvalmennusryhmään. Etukäteen näytettävät liikkeet oli tiedossa ja vapaavalintaiseksi liikkeeksi valitsin alo tokohypyn. Pilkoin ja palastelin liikkeitä paperilla ja katsottiin niitä Sennin eli Leen siskopuolen omistajan kanssa useammankin kerran. Heikkoja kohtia yritin vahvistaa oikeastaan viime hetkeen saakka ja päätin, että näillä mennään. Jos taidot ei riitä, niin sitten ne ei riitä. 

Näytössä oli 12 piirin alueella asuvaa koiraa. Minua jännitti ja innosti samaan aikaan yhtä paljon. Näyttöä vastaanotti Riitta Räsänen ja Katja Kiviaho, joista jälkimmäistä kunnioitan suuresti hänen hienon tokouran ja taitojen vuoksi. Se jos mikä sai jännittämään vielä enemmän. Sitten työstin ajatusta, että on sittenkin mahtavaa, että me saamme näyttää Katjalle meidän taidot ja se on jo jotain. 

Paikanpäällä kuulin, että ollaan Leen kanssa ensimmäisena suoritusvuorossa. Kääk! Olisin niin halunnut nähdä yhden suorituksen ennen meitä, että tietäisin miten liikkuri ohjaa ja mistä liikkeet alkaa. Toisaalta oli hyvä, etten tiennyt ja niin paineltiin rohkeina ensimmäisenä kehään. 

Luoksetulo oli juuri niin hyvä kun se tällä hetkellä voi ollakin. Lopun perusasento taisi olla lähes suora, sitä on nimittäin korjattu nyt 3 viikkoa. 
Seuruu tuntui kivalta, mutta olen vielä tosi epävarma sen suhteen, kun ollaan tehty itse seuruuta niin vähän. Liike seis - kohdat on vielä epävarmat ja Leen liikkuminen näyttää videolta katsottuna kouluhevosen pompottelulta. Siitä tuli varmasti noottia. 
Kapulapito oli hyvä. En tiedä yhtään, että mitä tuomarit näkivät siinä. 
Tokon hyppy oli hyvä, mutta tässä se lopun perusasento oli vielä vino.
Liikkeiden välit tuntuivat pitkiltä, mutta me selvittiin niistä. Olin myös etukäteen päättänyt panostaa kokonaisvaikutelmaan ja suunnittelin, että viimeisen liikkeen jälkeen laitan Leen maahan ja käyn kiittämässä tuomareita kädestä pitäen. Näin joskus 10 vuotta sitten jossakin pienessä kyläkokeessa, kun Jessica Svaljung kävi kiittämässä tuomaria kädestä pitäen pitkän suorituksen päätteeksi ja siitä jäi mielikuva, että näin haluaisin itsekin toimia. Jessica muuten kiitti silloin myös liikkuria, miksi en muistanut sitä tänään? 

Ennen kuin päästiin kehästä halusi Riitta vielä tarkistaa luoksepäästävyyden, joka olisi kuulemma pitänyt tehdä kehään mennessä. Lee kävi haistelemassa Riittaa ja antoi koskea itseään, joten selvittiin siitäkin. Onneksi en tiennyt tätä kohtaa, sillä Lee on ajoittain epävarma vieraiden ihmisten kanssa. Nyt kohtaaminen oli luonteva. 

Tältä se kokonaisuus näytti: https://youtu.be/8nbmyxZFZ5Q

Näyttökokeen tulokset kuullaan joskus tulevaisuudessa, mutta ylipäätään tiedän, että Leellä tulisi olla focus vielä enemmän ohjaajaan eikä ympäristöön. Se katselee tosi paljon liikkeiden väissä mitä ympärillä tapahtuu ja siihen alan treenata pitkäkestoista kontaktin pitämistä, mitä ei ole vielä tehty lainkaan. 
Yksilönäytön jälkeen oli vielä paikallaolot, mistä tiesin, että nämä on ihan vaiheessa. Lee pysyy kyllä paikallaan sen minuutin, mutta kaikki muu siihen liittyvä on ihan kesken. Tänäänkin se seurasi liikkuria, jäi siihen kiinni ja eka maahanmeno-käsky ei tuottanut tulosta. Maasta ylös se nousi nahkeasti ja siinäkin käytin sekä suullista että käsiapuani, että sain sen ylös. Ihan ansiosta Katja ja Riitta sanoivat, että paikallaoloihin pitää satsata paljon. 

Muuten ollaankin lenkkeilty ja yritetty ammentaa elämäniloa niistä muutamista valoista tunneista, mitä päivisin on. Lee ei onneksi kärsi syysmasennuksesta, mikä meitä ihmisiä helposti vetää puoleensa pimeinä ja sateisina iltoina. 



Tänään otetaan kuitenkin iltaa näin.....




sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Leen projekteja

Viime viikolla Lee treenasi monipuolisesti, mutta piti toki myös vapaapäiviä. Aloitin treenikirjanpidon puhtaalle ruutuviholle, mikä on pyhitetty täysin Leen treeneille ja niistä nousseille huomioille. Vaikka tehdään monipuolisesti erilaisia juttuja ja projekteja, auttaa treenivihko jäsentelemään harjoiteltavia asioita ja miettimään seuraavia treenejä tarkemmin. Lee on nimittäin äärettömän kiva koulutettava, joten sen kanssa hurahtaa tähän ihan täysillä, mutta valitettavasti nyt jo huomaan muutaman perustavanlaatuisen koulutusvirheen, joten yritän tämän suhteen tehdä asioita paremmin.




Yksi syksyn ja tulevan talven projekteista on jälki-esineiden ilmaisu. Ihan aluksi oli vain mielessä, että Lee ilmaisee esineet maahan menemällä ja sen opetus sujui nopeasti ja otin keväällä hyvin pian kepit mukaan jäljille. Tällä hetkellä siltä ei jää yksikään keppi maastoon, sillä sen nenä on supertarkka. Silti ilmaisut on olleet sellaisia, että se pysähtyy esineelle, miettii sitä, katsoo minua ja usein kääntyy ilmaisemaan esineen niin, että se näkee minut siinä samalla. Tähän esineellä käyttäytymiseen ja paikan arpomiseen menee ihan turhaa aikaa ja energiaa. Koiran toiminta on sellaista epämääräistä. Ihanteeni on, että heti kun keppi paikallistuu, se menisi välittömästi maahan siitä paikasta ja odottaisi siinä, että tulen sen luokse. Koko kesän olen tätä miettinyt, että mikä tässä mättää? Miksi se ei ilahdu siitä kepistä sillä tavalla, että se tekisi heti sen maahanmenon, mutta tajusin, että sille on epäselvää, miten sen kuuluu siellä kepillä olla. Tulevaisuudessa kun harrastellaan myös peltojälkeä, on se ilmaisu siellä vieläkin tärkeämpää, että se tehdään korrektisti. Joten päätin opettaa sen käytöksen sille kunnolla ja paremmin. Ja sen päätin myös, että on se sitten mikä tahansa jäljestyksen avulla löydetty asia, keppi tai jälki-esine, niin ne tulee ilmaista samalla tavalla. Näin kriteerit pysyvät selkeämpinä niin minulle kuin koiralle.


Joten nyt olen tehnyt keppi-ilmaisutreeniä ihan eteisessä niin, että opetellaan se välitön maahanmeno ja yritetään unohtaa se pyöriminen sillä kepillä. Olen tehnyt eteiseen Leelle kujan seinän ja tötteröiden väliin. Kujan päässä on jälkikeppi. Ole hyvä-käskyllä se saa lähteä kujalle ja edetä sillä ja kun keppi on nenän kohdalla, sen tulee mennä siihen heti maahan. Aluksi se yritti pyörähtää, mutta seinä estää toisen suunnan ja tokokartiot toisen, joten se tajusi itsekin, että siihen vaan suorilta maahan. Pyrin itse nyt seisomaan näissä treeneissa koiran takana, joten se tottuu siihen tilanteeseen, että tulen sieltä takaa palkkaamaan sen siihen kepille. Sormi on naksulla valmiina naksauttamaan heti oikeanlaista reaktiota ja kun se on siinä kepillä, käyn syöttämässä ja kehumassa koiraa siihen kepin päälle. Poistun hetkeksi sen taakse ja palaan uudestaan siihen paikkaan. Näin vahvistuu myös se odottaminen siinä jälkikepin ääressä myös. Nyt eteisessä homma on alkanut toimimaan, joten kohta tämän treenin voi viritellä takapihalle.
Tältä se näyttää. Jälkikeppi on tassujen välissä ja makuu keppiin nähden suora. 


Toinen pidemmän tähtäimen projekti on metrisen esteen hypyn opettaminen. Tässä on visiona, että opetan Leelle erityisesti oikean asenteen ja itsevarmuuden. Se on ihanan pitkäjalkainen koira, jolla on ponnua. Tykkään vahvistaa sitä, että se pomppii ja suuntaa ponnua ylöspäin. Joten sillä on sellaiset luonnolliset taipumukset selvittää se metrinen murheitta. Se ei vaan osaa vielä hypätä.


Joten olen nyt kerran viikossa työstänyt sen kanssa matalaa perushyppysarjaa, missä aina verryttelyksi katson, että kaikki sujuu kolmen tai neljän hypyn perussarjalla. Näissä väleinä on 6 kengän mittaa. Lelupalkka on sarjan päässä. Aluksi Lee ei tietenkään osannut näitä perussarjoja yhtään ja loppua kohti sen hypyn laskeutumispaikka tuli aina lähemmäksi seuraavaa hyppyä, kun ihanne on näissä "in and out"-sarjoissa tulla siihen keskelle. Vaihtelin yhden kerran lelun paikkaa niin, että se on välillä keskellä hyppysarjaa, joten koiran ei ole syytä aina vaan pidentää hypyn kaarta loppua kohti, vaan tehdä maltilla jokainen hyppy ja yllätyspalkka voi olla jo toisen hypyn jälkeen.


Kun perussarja alkoi sujumaan, lisäsin hyppysarjan loppuun 9 kengänmitan päähän pk-hypyn. Tamskin hallilla on nyt ihana, kevyt ja helposti korkeutta muokattava este, joka tulee sinne hyppysarjan päähän. Joka kierroksella nostan sen esteen korkeutta aina vähän ja tehdään yksi onnistunut hyppy sen hetken maksimikorkeudella ja sitten seuraavalla kierroksella este on taas matala. On ollut ilo huomata, miten kerran viikossa treenillä Lee on oppinut ihan hurjasti. Vielä muutama viikko sitten pk-esteen huippukorkeus oli 50 cm ja siinä huomasin, ettei se osannut hallita kehoaan hypyllä yhtään. Se koko hypyn kaari näytti hassulta. Mutta tehtiin vain yksi hyppy tätä "isoa" korkeutta ja sitten laskin taas alemmas. Ja tällä viikolla se hyppäsi sen 50cm jo tosi hyvin ja kauniisti. Ajatuksella. Siitä tiesin, että tulevan viikon treenissä Lee on valmis kokeilemaan 55cm estettä.


Otan myös ensi viikon perussarjalle jo työn alle sen, että pitää hypätä niin, että sillä on jotakin suussa. Tarkoitus on siis, että aloitan helpolla esim pehmeän patukan avulla niin, että lykkään patukan suuhun ja pyydän sen hyppelemään sarjan minua kohti. Myöhemmin sitten samaa kapulan kanssa. Toinen mikä on mielessä, on myös edestakainen harjoitus ja näitä on jo kesällä satunnaisesti kokeiltu. Koira tekee siis hyppysarjan ensin minusta poispäin namikupille ja sitten takaisin päin minua kohti. Tämän taidon se tarvitsee myöhemmin estenoudossa. Lisäksi haluan pitää treenit vaihtelevina ja yllättävinä, joten sarjoille voi keksiä erilaisia yllätyksiä, joissa mielikuvitus on rajana. Kaikella tällä vahvistan koiran itsetuntoa itsenäisenä hyppääjänä ja tavoitteena on, ettei se hätkähdä mistään.


Myös pohjois-hämeen nuorten koirien tokon valmennusringin näyttökoe lähestyy. Enää kolme viikkoa aikaa valmistautua siihen. Olen miettinyt näyttökokeessa tehtäviä liikkeitä ja palastellut niitä paloiksi. Tajusin viime viikolla, että luoksetulon sivulle siirtyminen on sellainen, mikä täytyy korjata välittömästi. Olen jo liian monta kertaa hyväksynyt kokonaisessa ketjussa, että koira jää sivulle siirtymisen kohdassa vähän vinoon ja vähän liian eteen. Se ei tule huolella loppuun saakka, mistä voin syyttää vain itseäni. Joten olen tehnyt paljon sivulle tuloja ihan lyhyiltä matkoilta ja tärkeimpänä ajatuksena on se paikka, ettei koira saa jäädä liian eteen.


Ollaan myös treenailtu nyt liikkurin kanssa (kiitos viime viikolta Sennille ja Raijalle) häiriökäskyjä ja kuviteltu, että ollaan paikalla makuu rivissä, missä muita käsketään maahan tai että liikkuri huitoo käsillään tai muuten vaan kulkee siinä tomerasti. Vavistan Leelle katsekontaktia minuun ja sitä, että maahan mennään tai ylös noustaan vain omalla käskyllä. Sille on näitä häiriökäskyjä tehty ihan todella vähän, mutta nokkelana poikana se tuntui oivaltavan pelin hengen jo toisessa treenissä. Olin tästä innossani. Se käy kuitenkin maahan käskystäni heti, tosin vinoon, minkä huomaan vasta, kun poistun koiran luota seisomaan sinne paikalla-olo riviin. Tätä vinoon tapahtuvaa maahanmenoa pitää tarkastella ensi viikolla tarkemmin, että miksi se menee vinoksi.


Rally-tokoa tehtiin viime viikolla keskiviikkona meidän omissa valkkuryhmän treeneissä ja ai miten rakastan tätä ryhmää. Treeni-aika on sellainen, että hallilla on kivasti häiriötä. Klo 19.15 alkavat treenit takaa sen, että kaikilla kentillä treenataan. Ensimmäisellä kertaa tämä oli Leelle järkytys, mistä se toipui onneksi nopeasti. Me kun käydään hallilla paljon keskellä päivää, jolloin siellä ei ole oikeastaan ketään. Tehdään siis ihan liian vähän hiljaisuudessa, enemmän pitäisi hakea vielä hälyä ympärille. Ja nyt keskiviikon treenissä mietittiin uutena asiana mm istumasta seisomaan menoa ja sen päädyn tekemään nyt koiran puoleisen käden avulla. Tekniikkana niin, että koira pitää takatassut paikallaan ja etupää siirtyy seisomaan koiran siinä sivulla ollessani. Saman tekniikan otan myös myöhemmin tokon kaukoihin, joten opetellaan se nyt rallyyn ensin tehtäväksi sivullani.
Lisäksi rallyryhmässä mietittiin sijoittumistani kyltille, sillä huomasin sen, että Lee on iso koira, jolle minun pitää jättää tilaa ihan eri tavalla kuin Raylle. Joten kiitän tarkkasilmäistä ryhmääni kaikista havoinnoista jo nyt. Ollaan sellainen tekniikkaryhmä, joten odotan innolla jo seuraavia treenejä.


Leen kehonhallintaa olen vahvistanut lenkeillä ja se itse tarjoaa keikkumista milloin missäkin. Sisäiset vatsalihakset vahvistuu, kun keikkuu milloin puunrungolla tai kivellä.
Kotona on tehty muutaman kerran vatijuttuja ja melkein kaikki tassut mahtuu vatiin...


Loppuun vielä muutama Lilin ottama kuva parin viikon takaa esineruudussa. Viime viikolla otin yhden itsetallatun esineruudun, missä kaksi ekaa pistoa oli ihan tosi hyvät, mutta sitten kolmannella Lee tarvitsi vähän apuja, että kävin väissä nostamassa esinettä takakulmassa, jolloin se taas onnistui esinepistollaan. 

Kuvat Lili Scarpellini.



Ihan superhienosti löydetty kengä. 














sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Ensimmäistä kertaa

Jokunen viikko sitten laitoin kisa-ilmot matkaan rallyn mes ja alo-luokkiin. Rayn kanssa siis mestariin ensimmäisen kerran. Huomasin, että vuosi sitten ollaan kisattu rallya viimeksi voittajassa, joten on siitä jo aikaa. Ja Leen ihan ensimmäinen kerta kisoihin ikinä! Hurjan jännittävää. 
Odotin Leen rally-uran aloitusta niin kuumeisesti, että tuunasin Leen kisakirjan meidän näköiseksi. 



Valmistauduin kisoihin tulostamalla erilaisia rally-ratoja ja miettimällä niitä kylttejä, mitä ei oikein vielä osata. Rayn kanssa osallistuttiin valkkuryhmien kisamaisiin rallyihin eikä ne niin järin hyvin menneet, mutta mitäpä niistä latistumaan. Tarkistin videolta ohjausvirheitä ja yritin oppia paremmaksi. Kummankin koiran kanssa käytiin hallilla treenailemassa ja vähän kotipihassakin. Meillä oli myös rallyvalkussa todella loistava koulutuskerta Maria Riskin silmän alla. Sain hyvät vinkit Rayn kanssa merkille menoon ja puolen vaihtoihin. Merkille lähetystä on tehty tosi paljon. Ja käytösruutua Ray treenasi joka ikinen ilta ihan siihen hetkeen saakka, kun luin netistä, että käytösruutu poistuu vuoden alusta. Ensin luulin sitä vitsiksi, sitten tajusin, että totta se on. Ja sillä siunaamalla tiesin, että Rayn kanssa kisataan rallya lisää vasta ensi vuoden puolella. 

Ja niin lähdin eilen kisaamaan Ylöjärvelle ensin Rayn kanssa. Tuomarina oli Anna Pekkala, mutta radat olivat tuomariharjoittelija Päivin käsialaa. Ja heti ratapiirrustuksen nähdessä meinasin masentua. Käytösruutu oli seisten. Ihan kaikkia muita asentoja olikin jo treenattu, mutta ei seisomista. Tiesin, ettei Ray jaksa seistä paikallaan 3 minuuttia. Makuu tai istuminen olisi onnistunut. 
Radalla oli myös edestä peruuttaminen, mikä on meille todella epävarma, samoin oikealla puolen istu, seiso, maahan. Tajusin kisapaikalla, että suoraan seisomasta maahan ei vaan onnistu. Joten ennen rataa tiesin jo kolme varmaa kymppiä. Jotenkin rata pitäisi luovia niin läpi, ettei Rayn fiilis lässähdä, joten peruutustehtävän suunnittelin tekeväni ilman peruutusta niin, että otan sen eteen istumaan ja sitten jatketaan. Kymppi siitä tulee, muttei hylkyä. 

Ja niin mentiin lähtöön kuitenkin hyvällä asenteella. Ensimmäinen kyltti onnistui hyvin, meille tuttu tuplasaksalainen. Sitten peruutus ohjaajan sivulla, kääntyi peruuttamaan vinoon, siitä eka kymppi. Ja tulihan niitä kymppejä kaikkiaan 7 kappaletta, joten ei paljon huonommin voinut enää mennä. Käytösruudussa Ray jaksoi seistä 2 min, sitten kävi istumaan. Joten treeenit jatkuu, onneksi nyt ilman käytösruutua. Tähdätään vähän parempaan suoritukseen tammikuun Tamskin kisoihin. 

Ajelin kotiin välillä, sillä alokasluokka oli vasta iltapäivällä. Sen verran jännitti lähteä ensi kertalaisen kanssa matkaan, ettei itselleni ruoka maistunut. Mietin matkalla, että se on jo hieno saavutus, jos saadaan kisakirja varmennettua ja koira mitattua ongelmitta. Ja ehkä toinen saavutus olisi, että saisin Leen olemaan oma itsensä, vaikka mennäänkin meille ihan vieraaseen halliin kisaamaan. Ei ollut mitään kotikenttäetua. Päätin matkalla, että Lee ei tiedä, että mennään kisaan, joten lupasin itselleni, että yritän ohjata sitä rauhallisesti ja rennosti. En siirrä jännitystä koiraani ja toimin koko ajan niin, että Leen on turvallista kanssani. Kisapaikalla otin hyvin aikaa ja Lee sai tutustua halliin sekä ympäristöön. Luoksepäästävyys ja mittaaminen menivät lähes huomaamatta, joten jatkoon päästiin. 

Rata oli tosi kiva ja helppo. Se ikään kuin soljui koko ajan eteenpäin ja siellä oli vain 3 pysäyttävää kylttiä. Eli perusseuraamisella pääsisi jo pitkälle. Ja niin me mentiin Leen kanssa kehään ja se oli upeaa. Olin vain niin onnellinen, että oltiin siinä vaiheessa, että tuomarit saa arvostella meitä ja me tehdään yhdessä kehässä asioita.  Lee teki aivan kun treeneissä, ehkä vähän paremminkin. Se oli tarkkana ja sen kanssa oli niin hyvä olla. Lopputulos oli 99 pistettä ja yksi miinus oli pienen pieni kontrollivirhe, mikä tuli kun ohjasin koiran eteeni istumaan. Tällä tuloksella tultiin kolmanneksi ja päästiin vielä palkinnoille. Palkintopallilla päätin, että teen siitäkin Leelle mukavan tilanteen, sillä onhan se älyttömän tärkeää, että koira osaa olla palkittavana. Kehuin ja palkkailin. Jos vaikka päästään vielä toisenkin kerran. Tuomarin kommentti radasta oli, että "Hieno iloinen yhteistyö, tarkat liikesuoritukset". 

Semmoset rallykisat. 

Tänään olin ensimmäistä kertaa tutustumassa ek-kokeeseen. Järjestimme Tavesin nimen alla kokeen, jossa vastasin jäljistä. Ek-jäljet tuntui ihan käsittämättömän lyhkäisiltä, että miten 300m jälkeen saadaan neljä keppiä edes mahtumaan. Kävin viikolla mittailemassa maastoja ja juoksin silloin kaikki jäljet läpi. 

Tämä pari testasi maastoja, että hyvin olivat koiran mentäviä. 

 Koe-aamuna sunnuntaina ei tarvinnut kuin ajaa paikalle ja ohjeistaa talkoilijoita. Kaksi jälkeä tallasin itse ja laatimani aikataulu meni lähes minuutilleen nappiin. Kisaajat ajoivat ensimmäisenä jälkensä, joten oma vastuu-alue oli jo aamusta sitten hoidettu. Hyvin ek-koirat löysivät keppejä, mutta janoilla oli takajäljellä puolet kokeen koirista. 

Kisaajille oli tosi kiva esineruudun paikka tiedossa ja sovittiin Miinun kanssa, että hyödynnetään tallattu kisaruutu omien koirien treeneihin. Leellä on ollut taipumusta jäljestää myös esineruudussa, mutta nyt vieraiden koirien ja ihmisten hajua oli niin paljon ilmassa, että se meni niin kuin esineruutukoiran kuuluukin eli nenä auki ilmavainulla. Saatiin tosi hyvä esineruutukokemus ja nostatin Leellä 3 esinettä neljästä. Se irtosi hienosti ruudun takarajalle asti ja nenä reagoi esineen kohdalla. Se tuo esineet kivasti minulle, joten olin se toiminnasta iloinen. Laitettiin esineet samoille paikoille kuin kokeessa, mutta sen verran helpotettiin, että Lee näki kuin esineet vietiin ruutuun ja esineet oli omat eli vähän isommat kuin kilpailijoiden esineet. Halusin vain, että se saa hyvän ja onnistujan kokemukset tästä ruudusta ja tämä tavoite onnistui. 

Hullun kiilto silmissä ja esine kurkussa :-) Kiitos Lili tästä kuvasta!


Pääsin myös seuraamaan ek-koirien hakuradan ja kyllä se ek nyt todella polttelee. Leellä on vaan niin kovasti noita harrastuksia, että täytyy miettiä, että mitä ja koska tehdään. Talven tavoite on kisata rallyssa avoimeen luokkaan saakka ja samalla valmistautua keväälle bh-kokeeseen, jotta päästäisiin kisaamaan pk-puolelle.  Rakennan nyt myös Leelle hyvää hyppytekniikkaa ja kerran viikossa käyn tekemässä hyppysarjaa. Ja sitä tukemassa on meidän kotijumppa, jonka ideoista iso kiitos Mureen Katrille.  Juuri tänään tuntuu, että saa nähdä kunka itse tokon käy, mutta mennään siihen suuntaan, mitä sydän sanoo. 

keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Syksyn takapakki

Viikko sitten maanantaina kävin Aronin ja Leen kanssa tunnin metsälenkillä, jonka päätteeksi tein esineruutua. Tallattiin poikien kanssa yhdessä ruutua, melko kapea eikä niin täyssyvä, mutta sellainen hyvä kaistale. Leen kanssa jätettiin esineitä ruudun takaosaan ja eturajalta sai sitten lähteä. Esineruutua on tehty nyt loppukesän aikana tasan kerran, mikä näkyy heti taitojen ruostumisena. Ja tässäkin ruudussa Lee paineli kerran takarajalle ja takaisin ilman esinettä. Vaan kateuskortti oli valtava voima, sillä Aron sai hakea myös esineen kerrallaan ja siinä se Lee istui puuhun sidottuna, kun Aron näytti, että miten se homma toimii. Ja Aron oli kyllä hyvä, yksikään esine ei jää sen pistoilta metsään. 

Pojat metsässä


Vaan seuraavana aamuna Aron ontui pahasti. Tosi pahasti. Annoin kipulääkettä ja työpäivän aikana varasin sille lääkäriajan Reviiriin Pipsalle. Saatiin aika torstaille. 
Ontuminen vähän hellitti kipulääkkeen avulla, mutta huoli oli kova. Tajusin, että syksyn aikana ei olla voitu mennä yli pidempiä kuin tunnin lenkki, sillä leikattu jalka kyllä reagoi heti. Perhe oli nyt minulle vihainen, että miksi vein Aronia tunnin metsässä. Miksi se ei voi elellä ihan vaan kevyemmillä kotitaajaman lenkeillä? 

Aronin jalka kuvattiin ja luojan kiitos kaikki rakenteet oli kunnossa. Eniten olin pelännyt, että jokin naula tai titaanilevy on lähtenyt irtoamaan luusta. Kaikki oli kuitenkin tukevasti paikallaan. Polven seudun nivelrikko oli lähtenyt etenemään huhtikuun kuviin verrattuna, joten tämä oli yksi kipua lisäävä tekijä. Ja kun jalka oli ollut jo ennen lenkkiäkin kipeä, on Aron alkanut vähentää sen käyttöä. Se ei astu sille täydellä painolla, vaan käyttää kolmea muuta jalkaansa enemmän liikkumiseen. Näin ollen tämä leikattu jalka oli kärsinyt lihaskatoa, mikä taas lisää nivelrikon oireilua. Aronin selkä oli myös jumissa, kun liikkuu "väärin". Samoin lihaksia on tippunut kaikkialta, joten hyväkuntoinen sporttinen Aron on enää muisto vain. 
Huhtikuun kuva
 
Syyskuun kuva. Nivelrikon eteneminen näkyy mm. nuljuluun terävöitymisenä.

Saimme Cartrophen-kuurin, tulehduskipulääkettä ja ohjeet jatkoon. Ensn pitää saada kipu pois ja sitten kuntoutettua leikattua jalkaa niin, että lihasmäärä nousee ja koira vahvistuu. Lepoa, hierontaa, sitten jumppaa ja voimaa takapäähän. Kolmisen sataa euroa köyhempänä ajelin kotiin helpottuneena siitä, että meillä on vielä toivoa, mutta myös pettyneenä itseeni, että tilanne on päässyt huomaamatta niin pahaksi. 

Aron tykkää kovasti lääkäristään Pipsasta


Eilen käytiin Mureen Katrin luona ja hieronnan lisäksi käytiin läpi kaikkia jumppajuttuja, joilla saan Aronin jalkaa paremmin käyttöön. Katri näytti liikkeet omilla koirillaan ja otin ne videolle. Näistä koiran kehonhallinta ja jumppajutuista sain paljon ideoita myös Leen kehon parantamiseen, kun nyt mietin, että miten ikinä uskallan harrastaa sen kanssa, jos harrastamiseni vain rikkoo koiran. Tehtiin kuitenkin pienet jumppaharjpitukset heti illalla ja meillä on nyt ihan ohjelma, joten tehdään 2-3 kertaa viikossa. Toki Aron testasi eilen hieronnan päälle vain muutaman pienen jutun, ei vielä mitään rasittavampaa. 

Aron mm. nousee korokkeelle, jolloin sen paino siirtyy takajaloille. Kuvassa nyt matala koroke, jonka renkaat olen lukinnut. Opetellaan, että Aron antaa käskystä tassua, vuorotellen molempia etutassuja, jolloin paino siirtyy myös takana enemmän vasemmalle ja oikealle. Sitten tämä tehdään myös korokkeella.  Kuvassa näkyy, miten takaosa on köyhä. 

Lee keikkuu vadilla

Onneksi Lee pitää huolen, etten jää liikaa murehtimaan, sillä se on niin hauska. Valmistaudutaan ensimmäisiin rallykisoihimme ja rallyn treenaaminen on tosi kivaa. Lee pääsi talveksi Tamskin nuorten lupaavien rallykoirien ryhmään, jossa keskitymme erityisesti tekniikkaan. Meillä on ihan tosi kiva treeniporukka, missä on hieno bordercollie-edustus eli Käämi omistajansa Tiian kanssa, Katri Kulon kanssa, Kaisa Ronin kanssa sekä Riikka cocceri Nelli Nuudelipään kanssa. Kaikki koirat eivät enää ole nuoria, mutta ehdottomasti lupaavia. 

Treenaamisessa on parasta saada pallo!

Joten syksyiset terkut kaikille toivottaa Lee koko lauman puolesta.



torstai 13. syyskuuta 2018

Peltoo

Jäljestys koiran kanssa on aina ollut intohimoni. Metsäjäljet on hetken olleet nyt sivussa ja viime viikkojen pääteemaksi on muodostunut peltojäljestäminen. Siinä on jotakin tosi koukuttavaa. Peltomaisemat tekee jo sen, että sitä jotenkin pysähtyy siihen maailman laidalle pellon reunaan hetkeksi. En osaa selittää, mutta ihan kuin aika pysähtyy ja tilannne on vain minun ja koiran. 




Ja toki peltojäljestys myös yhdistää samankaltaisiaan. Kuva Briskness-kennelin leiriltä Virroilta.
Kuva Carita Paakkanen



Sain kotinurkilla luvat kahdelle lähipellolle jäljestämiseen, joten harrastus on helppoa. Vapaapäivänä käyn kauppareissun yhteydessä tekemässä niin Aronille kuin Leelle jäljen ja käyn ajamassa ne pari tuntia myöhemmin. 

Aron on osoittanut jäljillään, että se menee kuin juna kiskoilla eli koira jäljellä. Kulmissa se on vielä jonkin verran huolimaton ja saattaa mennä helposti yli. Toki sellaiset metsäjälkipyörähdykset on jääneet pois, mutta näissä kulmissa se saisi olla tarkempi. Harhat Aronille ei ole mikään ongelma, viime jäljellä Aron tarkisti ensimmäisen harhan hetkeksi pysähtyen ja haistellen, jatkoi sitten eteenpäin. Seuraavassa kohdassa en nähnyt sen työskentelyssä enää reagointia. Harhan tehnyt ylitti jäljen kahdessa kohdassa. Aronin esine-ilmaisut näyttää myös pääsääntöisesti nyt tosi hyviltä ja toivon, että saisin opetettua ne samanlaiseksi myös Leelle. 

Aron jäljestää!

Ja se on todella onnellinen jäljestyksen jälkeen. 
Juu löydettiin tommonen esine. Aron on hyvin oppinut, että sitä ei oteta suuhun, vaan sen eteen pysähdytään makuulle niin, että esine jää tassujen väliin. 


Leelle on lisätty ruokaa ensimmäiselle suoralle ja viimeisin jälki tiistaina se näyttikin tosi hyvältä. Se ajoi ekaa suoraa löysällä liinalla. Teki töitä ja nenä pysyi pellossa. Olin tosi iloinen tästä. Kulmissa se on lunnonlahja, niitä ei ole kovin paljoa edes harjoiteltu, mutta niissä se on jo nyt Aronia parempi. Lee on ajanut jälkeä vesisateessa, tehnyt kaaria, mutkia ja suoria. Yritetään pitää harjoituksia monipuolisina. 

Alapuolella olevassa jäljestyskuvassa näkyy, että aina ei päästä löysään liinaa. Jarrutin Leen menoa ja periaatteessa se ei ole yhtään hyvä. Toki takaa puhalsi tuuli ja työnsi koiraa jäljellä eteenpäin. Lee on myös motivoitunut menemään eteenpäin, vauhdin kasvaessa vaan tulee enemmän säätöä, joten siksi rauhallisuus peltojäljellä on parempi asia. Peltojäljestys on mielentila-asia. Rauhallisesti työskentelevä ja keskittynyt koira on ihanne. 
Kuva Outi Toni

Kotitreeneissä on panostettu mielentilaan siten, että ensin paalun juurella on kunnon ruokakasa ja jäljen ekalla suoralla on enemmän ruokaa. Näin Lee rauhoittuu paremmin työnsä äärelle, kun eka suora ei mene pyristellessä kireetä liinaa vastaan. 
Paalulla...

Ja eka metri paalulta

Ja eka suora

Sunnuntaina Briskness-leirillä Leelle oli tehty jälki haastavaan peltoon. Koska pohja oli kuiva, ilma aurinkoinen ja kävi tuuli, Leetä odotti yksi pitkä suora, jossa oli joka viidennellä askelmalla ruokaa. Sitä jälkeä ei oma silmä erottanut mitenkään, mutta ihmeen lailla Lee työskenteli ja päätyi loppupalkalleen. Muutaman kerran se nosti nenänsä ilmaan ja veti ikään kuin henkeä, sitten se jatkoi taas. Jäljen lopussa oli esine ja kissanruokapurkki, johon Lee jäljesti. Olin hurjan ylpeä Leestä siinä jäljen päässä. Tajusin, että kyllä siitä on kasvamassa ihan oikea jälkikoira. 

Näin kuiva oli pellon pohja, mutta meille hyvä ja opettavainen kokemus. 


 Joten näillä peltojäljillä  jatketaan loppuvuosi. Silmät myös hakee jatkuvasti ympäristöstä paikkoja, missä voi jäljestää. Siinähän on vain oma mielikuvitus rajana :)

tiistai 4. syyskuuta 2018

Rally-tokon sm karsintarata sihteerin silmin

Sain kunnian olla lauantaina rallyn sm-kisoissa Tampereella mestariluokan karsinta-radan sihteerinä. Siinä päivän mittaan kävi 60 koirakkoa suorittamassa radan ja vaikka sihteerinä on keskityttävä kuuntelemaan tuomaria ja pitämään merkinnät oikeilla riveillä, sai kuitenkin hyvää näkökulmaa itse rataan. Aloin oppia myös tuomarin arvosteluun, sillä kynä hakeutui automaattisesti oikealle sarakkeelle ennen kuin tuomari ehti sanoa mitään. Kirjoittelen nyt niitä omia havaintoja eikä tuomarilla Anna Klingerbergillä ole tässä tekstissä nyt mahdollisuutta sanoa, ettei se noin mennyt. Kuvat tylsän tekstin värittämiseen poimin sporttirakin upeista kuvista valoittaakseni kyltin/ tehtävien sanomaa. 

Tässä kuitenkin ratapiirros

Monesta koirasta/koirakosta näki jo melkein lähdössä kuinka hyvin rata tulee menemään. Radan parhaiten tehnyt malinois-koira ja hänen ohjaajansa huokuivat pelkkää taistelutahtoa ja päättäväisyyttä jo lähtö-kyltillä ja sama linja jatkui heillä koko suorituksen ajan. Yksi kilpailijoista vastasi kysymykseen oletko valmis? reippaalla vastauksella "tottakai" ja tämä jo vakuutti, että tämä pari osaa. 

Valmis! 

Osa koirista taas bongasi lähdössä lähistöllä olevan putken suun ja tämä näkyi keskittymisen herpaantumisena viimeistään kyltillä 2. missä oli peruutus ohjaajan vasemmalla puolen. Toisaalta koirat olivat hyvin hallinnassa, sillä 60 koirasta vain yksi karkasi ohjaajaltaan putkeen, mikä aiheutti hylkäyksen.
 Jos siis lähtö oli yhtään levoton, tuli ensimmäiset virheet heti kyltillä 1. 360 astetta vasempaan tai viimeistään kyltillä kaksi peruutustehtävässä. Peruutuksessa useampi suoritus oli vino tai sitten ohjaajan askeleet menivät sekaisin. 
Kyltti nro 3 oli puolenvaihto-kyltti, mikä kylttitelineenä siirtyi ihmeen monta kertaa päivän aikana. Koirat kolahtelivat herkästi kylttiin ja arvostelulomakkeeseen tuli kyl-merkintä. Sitten kaksi seuraavaa kylttiä: ihan perus alokasluokan käännökset.....Todella moni sai näissä merkinnät -1 vino. Ihan räikeitä rintamasuuntavirheitä ei tainnut olla kenelläkään, mutta harvassa oli koirakot, jotka selvittivät nämä perustehtävät virheittä. 
Kyltti nro 6 oli liikkeestä seiso kierrä koira, joka sujui suurimmalta osalta virheittä. Toki oli niitä koiria, jotka eivät malttaneet seistä paikallaan ohjaajan kiertäessä, mutta pääsääntöisesti tämä osattiin. 
Tosi hyvä seisominen

Samoin eteenistumistehtävä, tässä ei juurikaan tullut virheitä. Myös tuplasaksalainen osattiin pääsääntöisesti tosi hyvin. 
Kyltti 9. oli myös ihan perustehtävä, mutta se oli kulmassa aika lähellä ulko-ovea. Huomasi, että jos koiran huomio kiinnittyi johonkin kehän ulkopuoliseen edes hetkeksi, tuli tehtävään heti epätarkkuuksia, joista sakotettiin. 
Kyltin 10. puolenvaihto edessä koirakot osasivat hyvin, mutta seuraavalla kyltillä, missä tehtiin liikkeestä maahanmenoa, kierrä koira nähtiin useampi puutteellinen yhteistyö. Jos koira haisteli maata ohjaajan kiertäessä sitä, kirjattiin heti py -3, yhdestä maan nuuskaisusta lähti yksi piste. 

Tässä yhteistyössä ei puutteita

Kyltti 11. Oli ihan perus kyltti alokasluokasta, käännös vasempaan, missä tuli yllättävän paljon virheitä. -10 virhe oli sellainen, missä koira pysähtyi käännöksen ajaksi seisomaan ohjaajan tehdessä käännös ja jatkoi sitten matkaansa siitä ohjaajan mukaan seuraavalle suoralle. Itse sain tästä muistutuksen, että se vähäisinkin kyltti olisi tehtävä huolella. 

Seuraavaksi vuorossa oli merkille lähetys. Oli ihan sattumaa, että sen päivän kehään päätyi keltainen iso kartio ja sen takana oli keltainen putki. Moni mietti jälkeen päin, että oliko tällä tuotu tarkoituksellista vaikeutta, mutta näiden värit oli ihan sattumaa. Tuomarin toive oli, että merkki on iso ja putki on pitkä. 
Ja tällä merkki-kyltillä nähtiin vaikka mitä. Useampi koira etsi merkkiä jostakin edestä ja lähetys-käskyllä ne irtosivat ohjaajistaan suoraan eteenpäin. Useampi koirakko yritti suunnata koiran katsetta merkille ennen lähetystä omalla käskyllä. Osa onnistui ensin bongaamaan käskyllä itse kohteen ja eri käskyllä sitten lähtemään merkille. Tässä merkille lähettämisessä yksi koirakko teki tosi viisaasti. Ohjaaja lähetti koiraansa ehkä 6 kertaa merkille ja se kuudes kerta päätyi vasta merkille saakka. Koira tarjosi sitä ennen kaikkea muuta, mutta kun se lopulta löysi merkin, kehui ohjaaja sitä ja ilmoitti tässä vaiheessa uusivansa tehtävän. Muistaakseni tämä pari sai uusinnasta sen -3, mutta koska uusinnalla merkki löytyi heti kerrasta, jäi se sen kyltin ainoaksi virheeksi. 

Merkki bongattu

Jos merkki löytyi, niin ainakin 4 koiraa lähti ennen aikojaan seuraamaan tai yksi koirakko teki niin, että ohjaaja lähti jo kävelemään, vaikka koira ei ollut vielä lopullisesti pysähtynyt kyltille. Tästä sakotettiin heti.
Jonkin verran koirat haistelivat merkkiä, josta tuli myös merkintä -1. 
Tämä koira sen sijaan ei haistellut.
Ja pääsääntöisesti koirat ohjautuivat hyvin merkin taakse odottamaan lupaa tulla ohjaajan mukaan seuraamaan. 

 
Kaksi seuraavaa kylttiä menivät useimmilla ihan mallikkaasti, samoin putkelle lähystyminen sujui lähes kaikilta. Yksi koira seurasi niin tiiviisti ohjaajaansa, että ei mennytkään putkeen vaan kulki ohjaajan mukana. Tässä ohjaajan olisi kannattanut sanoa, että uusii tehtävän, mutta selvästi taisi olla agilityä harrastanut pari, sillä ohjaaja vippasi koiransa putkeen kuin agilityssä. Se oli hieno putkeen lähetys siitä puolesta välistä putkea, mutta tästä taisi tulla hyl, kun ohjaaja ei ilmoittanut uusivansa. 

Heti putkesta tullessa oli seuraava virherysä, sillä putken jälkeinen kyltti oli puolenvaihtokyltti. Ohjaajat saivat koiransa kyllä hyvin haltuun, mutta tuomari tarkkaili ohjaajien kulkulinjaa. Jos ohjaaja vaihtoi kulkulinjaa puolen vaihdon yhteysessä, tuomari huomasi sen heti. Tästä laitoin merkintää tosi moneen arvostelukaavakkeeseen. Radalla oli kolme puolenvaihto tehtävää ja niissä kaikissa seurattiin sitä, että ohjaaja kulkee suoraan ja vain koira vaihtaa linjaa. 

Koira tosi hyvin hallinnassa ennen puolenvaihtoa

Viimeinen tehtävä ennen maalia tehtiin taas ulko-ovea kohti ja jos koira oli yhtään herpaantunut ohjaajastaan, tuli tässä käännöksessä virhe. 
Maalissa saattoi se sihteerinkin sydän ja silmä kostua, kun välillä nähtiin niin kauniita suorituksia ja ohjaajat kiittivät koiraansa niin aidosti. 

Ääntelystä sakotettiin mielestäni yllättävän vähän, vaikka useamman kerran erilaista äänetelyä kuultiinkin. Ehkä kun itselläni on ollut voimakkaasta äänen kanssa tekevä koira, on oma korva herkistynyt sille. Yksittäisestä haukahduksesta ei tainnut seurata mitään, mutta ainakin viidelle koiralle kirjoitin kommenneihin ääntely ja kokonaisvaikutelmaan laitettiin -3 tai -1 vähän riippuen ääntelystä. Kysyin tätä tuomarilta ja hän vastasi, että jos ääntelyä esiintyy esim ohjaajan kävellessä kolme askelta, on se pahempi virhe kuin satunnaiset inahdukset. 

Radan päätteeksi koirakot menivät käytösruutuun, missä ihan muutama koira sai pienen merkinnän. Tuomari oli ajatellut, että käytösruudusta tehdään helppo, koska sen ei tulisi ratkaista fiinaaliin pääsyä. Nyt asentona oli makuulla ohjaajan vasemmalla puolen eli ihan perussettiä. Koirakoiden välisiä eroja tuli itse radalla, joten tämä tuntui kyllä hyvältä, että käytösruutu ei ole se, mikä ratkaisee. 

Sihteerin hommassa oli kyllä tosi kiva päivä ja treenihalut ja haave päästä itsekin tuohon tilanteeseen kasvoivat hurjasti. Rallyssa myös rotukirjo hurmasi, oli ilo nähdä niin monen eri rodun edustajia.