maanantai 14. tammikuuta 2019

Leen toko-alo

Lauantaina sitten mentiin Leen kanssa ensimmäiseen tokokokeeseemme. Perhosia lepatteli vatsassa ja tuntui hiukan juhlalliselta täyttää Leen tietoja sen tokon kisakirjaan. Laskin mielessä, että Lee on nyt kuudes koira, jolle sitä täyttelin ja muistelin, että kaikki meidän perheen koirat on kisanneet tokossa ainakin sen alokasluokan verran. 

Lee Tamskin hallin metsässä hetkeä ennen kokeen alkamista. Päivä oli ihanan talvinen ja aurinkoinen. 


Tuomarina kokeessa oli Pirkko Bellaoui, josta minulla oli mielikuva, että olisi tosi tiukka tuomari, mutta voi ja avo-koiria kun seurasin, meni pisteet kaiken aikaa ihan linjassa ja arvostelu vaikutti kaikin tavoin hyvin asialliselta. 
Koiria alokkaassa oli 8 kpl ja löysin Leen nimen suorittamassa luokassa viimeisenä. Siitä jes, se saisi nimittäin reunapaikan paikalla-oloihin. 
Luoksepäästävyydessä vein sen löysällä remmillä ja Lee teki pari loikkaa siinä kohti tuomaria, mistä päätin, että jatkoa ajatellen minun on nyt otettava työn alle se luoksepäästävyyskäytös. Sellainen, missä se tietää, että nyt seistään nätisti eikä hypitä ja anneta suukkoja tuomarin naamaan. Selvisimme tästä ja yksilöliikkeet alkoivat. 

Yritin tehdä kaiken niinkuin treeneissä. Minua jännitti, mutta se kaikki harjoittelu, mitä ollaan vuoden verran tehty oli kyllä sen arvoista. Kehään mentiin, ei ihan niin hyvällä asenteella kuin treeneissä, mutta suht kivasti ilman remmiä ekaan aloituspaikkaan. 

Seuraaminen: 9
Ekalla suoralla ja ensimmäisessä käännöksessä kontakti tippui, mutta sitten saatiin oma rytmimme ja teimme meidän näköisen seuraamisen. 
Liikkeestä maahanmeno: 9.5 
Tässä valmistelevassa osuudessa seuraamisen kontakti hiukan lopahti, mikä näkyi tuomarin silmään siinä, että Lee hiukan ennakoi tulevaa käskyä. Teen näissä jäävissä liikkeelle lähdön ja seuraamisen pikkuisen rauhallisemmalla temmolla kuin normiseuraamisen. Tällä viestitän koiralle, että ole kuulolla, kohta tulee jäävä. Käskyn kuultuaan Lee toteutti heti käskyä ja loppuosa liikkeestä meni ihan kuin unelmissa. 
Luoksetulo: 9.5
Tämä oli hyvä luoksetulo, mutta ehkä se puoli pistettä lähti sivulle tulosta, se ei ihan vielä ollut kerrasta nappiin. 
Nouto-esineen pito: 10
Tämän Lee on osannut ihan alusta saakka, pitää ja irroittaa hyvin. 
Kauko-ohjaus: 8
Leen heikoin liike, mutta se onnistui lähes. Kävi hyvin maahan, mutta kun jätin sen, alkoi katsella liikkuria. Liikkurin metallikartioon tuli istu ja edelleen Lee kurkki sinne taakse. Annoin käskyn, millä sain Leen katsomaan minua ja heti perään uuden, mitä sitten noudatti juuri sillä tekniikalla, mitä on harjoiteltu. Loppuliike meni niin kuin piti. 
Estehyppy: 10. 
Nyt hypyn kautta sivulletulo onnistui nappiin. 

Paikallaoloissa kävi hyvin maahan, oli koko makuun hyvin levollinen, paluussa vilkaisi kerran sivulleen. Sitten liimautui lattiaan eikä noussut ekalla käskyllä istumaan. Joten paikallaolo 8. 
Kokonaisvaikutelma 10
Yht 182.5 pistettä, Kp ja luokassa kolmas, että saatiin pieniä palkintojakin.

 Maria ja Becky voittivat luokan todella kauniilla kokonaisuudella ja kakkokseksi tullut Hannele ja Pepi taisivat tehdä yhtä hyvin vain pisteen erolla. 
Kuva Maria Taivassalo. 



Kokeen jälkeen olin helpottunut, että nyt se on ohi. Mielestäni onnistuin tavoitteessa ja sain vietyä Leen kokeen läpi rennosti ja teimme aivan kuin harjoituksissakin. Liikkeiden väleissä se vastasi hyvin sosiaaliseen palkkaan. Kiitos kaikki meidän kanssa treenanneet. Jatkoa ajatellen nousi kyllä esiin tärkeitä teemoja kuten pään asento liikkeiden väleissä. Lee katselee paljon kehää, liikkuria ja tuomareita, mikä on kuin veitsen terällä olisi. Voi mennä tärkeä käsky ohi, jos keskittyy muuhun. 

Seuraavana päivänä ei suinkaan paistateltu enää onnessa, sillä meillä oli suunniteltu ensimmäiset ph-kennelpiirin nuorten tokokoirien treenit. Koko porukasta oli 9 koiraa paikalla ja treenattiin Tamskin hallilla 2 tuntia. Piti tehdä hyvä suunnitelma mihin käyttää sen oman treeni-ajan ja katselin aamulla avoluokan   liikkeitä ja mietin niistä nousevia palasia. Treenit saatiin vietyä kyllä hyvin läpi ja treenattavaa riittää ihan loputtomasti. Ryhmässä on tosi hyviä tokokoiria ja sain kyllä inspiraatiota, että mihin suuntaan Leetä pitäisi viedä. Itsevarmuus ja ympäristön häivyttäminen on ne vuoden keskeiset teemat.

Kuvassa Leen sisko-puoli Kitty. Tällä koiralla on hurjan kissan asenne :)
 
Tällä viikolla on vain tulossa rally-koe, joten nostan tokon nyt hyllylle viikoksi ja lähden tuota pikaa treenaamaan rallya Leen ja Rayn kanssa. Tuon jälkimmäisen kanssa ei olla treenattu nyt yhtään ja sekin on menossa kokeeseen. En vaan ole pystynyt nyt keskittymään kahden koiran tavoitteisiin ja treeneihin. Vähän hirvittää ja tuntuu epäreilulta, mutta käydään nyt tämä yksi rallykoe ja näillä näkymin Rayn kohdalta jätetään se tämän kevään ainoaksi. Leen suunnitelmiin kuuluu nyt unohtaa koetoiminta hetkeksi ja keskitytään treenaamaan kevättalvi tekniikkaa ja asennetta liittyen tokoon ja rallyyn. Keväällä menemme bh-kokeeseen, joten "suorat luoksetulot eteen istumaan" alkavat pian. Tulevan kesän käytän kaiken aikani maastojen treenaamiseen, joten odotan jo nyt näin tammikuun puolessa välissä lumien sulamista. Onhan tässä vielä jokunen kuukausi tätä talvea.....

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Treenejä kotona ja hallilla

Vuosi on alkanut ahkerasti treenaten. Ilmoitin Leen tammikuulle sekä toko että rallykokeeseen, mikä pitää meidät ahkerina.


Tokon suhteen onkin puuhasteltu. Viime vuoden viimeisenä päivänä tehtiin kokeen omainen kokonaisuussetti Jennin ja Natalian kanssa. Oltiin varattu kaksi kenttää, joten voitiin puhua ison kentän treeneistä. Jenni oli liikkuri ja Natalia tuomari, joten samankaltainen tilanne kuin kokeessa. Ja näin käytiin kokeenomaisesti kaikki yksilöliikkeet läpi.


Kokonaisuus oli siinä mielessä hyvä, että se antoi minulle hyvää informaatiota, mitä vielä pitää treenata ja mikä taas toimii. Seuraaminen, luoksetulo, pito ja hyppy on meidän varmimmat liikkeet, mutta liikkeestä maahanmenossa ei tuossa kokeenomaisessa halunnut jäädä maahan, vaan ampaisi perään. Kaukoissa Lee ei noussut maasta istumaan ja nyt tuntuu, että olisi pitänyt syksyllä ottaa kaukot jo paljon aikaisemmin työn alle. Kehään meno "yhdessä" on alkanut vähän kärsiä, joten sitä pitäisi taas panostaa. Samoin liikkeiden väleissä Lee katselee paljon kehää, joten se yhteinen kupla pitäisi saada paremmin kasaan.


Vuoden ensimmäisenä päivänä kävin heti aamusta Leen kanssa hallilla ja purin liikkeestä maahan menon aivan pieniin osiin. Otin esille meidän pentutreenien ajalta Ikean maton, jolle Lee saa tarjota maahanmenoja. Sitten kuljin maton ohi ja palkkasin siitä, kun makoili matolla ja itse menin koirasta poispäin. Seuraavaksi poistin maton ja saatiin hyvä liikkeestä maahanmeno niin, että koira jäi maahan, kun itse jatkoin matkaa. Käännyin ja palasin koiran luokse palkaten sen ruhtinaallisella herkulla siihen maahan.


Tokon lisäksi kävin viereisellä kentällä tekemässä myös vähän hyppytekniikkaa ja perussarjan viimeinen este oli pk-kangaseste, joka kävi 60cm korkeudessa. Olin itse aina hyppysuoran päässä palkkaamassa, mutta sieltä käsin katsottuna Lee teki hyppysarjan hyvin. Tämä 60 cm on nyt meidän "enkka". Täytyy tässä kevättalvella pikkuhiljaa nostaa pk-esteen korkeutta aina 5 cm kerrallaan, mutta pääpaino Leen hyppytekniikkasarjoissa on itsevarmuuden kasvattaminen.


Perjantaina treenattiin taasen tokoa Jennin ja Natalian kanssa hallilla melkein kaksi tuntia. Meillä oli tosi kivat ja onnistuneet treenit. Tehtiin monta kierrosta niin, että sain tehtyä Leen kanssa liikkurin kanssa asioita, joissa pääpaino oli sillä, että yritetään olla välittämättä liikkurin puheista. Saatiin myös onnistunut liikkeestä maahanmeno liikkuroituna, joten nyt jätän tämän liikkeen hinkkaamisen tähän ja pidetään vain onnistumiset mielessä. Tehtiin kaikkia paikalla-oloihin liittyviä juttuja, erityisesti aloituksia ja lopetuksia. Näissä Lee jää edelleen katselemaan liikkuria, mutta edistyy sen suhteen kuitenkin hiljakseen.


Ja voi ne kaukot. Koti-oloissa Lee tekee ne hyvällä tekniikalla ja itsevarmana, mutta voi olla, että nämä ei onnistu kokeessa. Lee pitäisi tehdä kaukojaan erilaisissa häiriöissä. Kotona häiriöinä on olleet esim omat lelut, jolloin treenilelut on leviteltynä eteiseen ja silti pitää keskittyä tekemään jähmettymättä leluista. Etäisyyttä Lee opettelee aina iltaruuan edessä. Saadakseen ruokansa otankin yhden maasta nousun normaalia kauempaa.


Nyt on jäljellä enää viikko ennen koetta. Se viikko, jolloin mieleen tulee, että eihän me olla mitenkään valmiit kokeeseen. Siitä huolimatta perääntyminenkään ei ole ratkaisu, joten lähdemme rohkeasti katsomaan, että miltä koe-uran aloittaminen nyt tuntuu. Viimeinen viikko ennen koetta sisältää paljon vain helppoja asioita, mutta heti kokeen jälkeen seuraavana päivänä meillä on tiedossa ensimmäiset nuorten tokokoirien treenit, missä jatketaan tärkeitä projekteja. Näistä yksi tärkein on kasvattaa kontaktiin pidempää kestoa ja vahvuutta. Lee on myös "silmäkoira", joka jää helposti katsellaan kiinni kentän tavaroihin tai liikkurin liikkeeseen, joten sen parissa työmaata riittää.


Rallytokon avoimen luokan suhteen olen paljon rennompi, vaikka tiedän, että sielläkin meillä on kovasti harjoiteltavaa. Kokeenomaisissa rallytreeneissä huomasin, että erityisesti pyörähdys ja seisominen on meidän heikot lenkit. Näitä katsottiin erikseen rallyvalkun treeneissä ja sain ryhmältäni tosi hyvät vinkit. Pyörähdystä treenaan nyt ihan paikallaan seisten. Opetan suullisen käskyn + käsimerkin siten paremmaksi. Sitten se mukaan rauhalliseen kävelyyn. Yleistän pyörähdystä myös niin, ettei sitä aina tehdä sivulla, vaan koiran sijainti voi olla missä vaan. Tästähän se on sitten helppo jatkaa myös oikealla puolen tehtäväksi tempuksi.
Seisomista harjoitellaan niin, että vahvistan tosi paljon sitä, että koira seisoo paikallaan kaikki tassut maassa eikä liikuttele tassujaan, vaikka nami on tulossa sen kuonoa kohti. Rakas treeniryhmäni huomasi, että helposti vahvistan tassujen liikuttelua enkä sitä paikalla seisomista. Joten tänäänkin tein sitä ihan keittiötreeninä, tiheän naksun ja maksun avulla.


Joten hurjan jännittävä tammikuu on tulossa. Yritän olla koirani arvoinen ohjaaja ja yhdessä tekemistä me opetellaan. Käyn itseni kanssa sellaista psyykkistä valmennusta, missä nostan tulostavoitteen sivuun ja missä päätän keskittyä koiraan ja nauttimaan kehässä olemista. Päätän jättää jännityksen kehän ulkopuolella ja olemaan rento. Siten saan kehäkokemuksesta sellaisen, ettei Leen tarvitse hämmentyä. Nyt panostan siis meidän yhteisen itsetunnon nostamiseen ja katsotaan sitten mihin se riittää.











maanantai 24. joulukuuta 2018

Vuosi 2018

Kulunut vuosi on ollut koiraharrastusrintamalla monipuolinen. Niin iloja kuin suruja. Joskin olen kiitollinen kuluneesta vuodesta ja siitä, että meidän perhettä ilostuttaa päivittäin neljä hyvin erilaista koiraa. Näin vuoden viimeisimpinä päivinä ja joulu-aaton aamuna on hyvä muistella kulunutta vuotta.



Perheen vanhin Elvis saavutti marraskuussa 12-vuoden iän. Tämä on meidän perheessä ennätys, sillä Teddy ja Jimmy poistuivat perheestämme hetkeä ennen 12 vuoden ikää. Synttärisaavutus oli myös yllätys, sillä Elviksen slo on olemassa, mutta piilossa. Kuluneen vuoden aikana yksi kannuskynsi tipahti kyydistä, mutta muuten sairaus ei ole näyttäytynyt. Kilpirauhasen vajaatoiminta pysyy hallinnassa thyroksiini-lääkityksellä ja keväällä kävimme kontrolliverikokeissa tämän vuoksi. Taisi olla Elviksen ainoa lääkärikäynti tänä vuonna. Muuten veteraani voi hyvin, on reipas ja iloinen ja haukkuu juuri silloin kun sitä huvittaa. Partacollien haukkuminen tulee pienestäkin innostumisesta tai siitä, että muita koiria kutsutaan lenkillä luokse. Elvis pitää edelleen perheen kuninkaan paikkaa ja muut koirat kunnioittavat sitä. 

Toiseksi vanhimman koiran Aronin vuosi oli kaikista kurjin. Tammikuun alussa alkanut ontuminen paljastui ristisiteen osittaiseksi repeämäksi ja vasen takapolvi operoitiin helmikuussa tta-tekniikalla. Siitä alkoi kuntoutus, mistä Aron on selvinnyt hyvin, mutta vuosien treenaaminen eri lajeissa sen myötä päättyi. Luopumista tuli aktiivisimmasta elämästä ja se oli meille iso elämän muutos. Vuoden aikana Aron sai peltojäljestelllä ja se oli siitä erittäin mukavaa. Elättelen toiveita, että pääsisimme ensi kesänä peltojälkikokeeseen, sillä Aronilla on intohimoinen jäljestystyyli ja aikas kiva esine-ilmaisu. Kulmissa se saattaa painella helposti yli, jos jäljestysvauhti pääsee yhtään kiihtymään. Eniten kuitenkin toivon ensi vuodelta sitä, että Aronin keho pysyisi hyvässä kunnossa ja se saisi elää täyspainoista arkea meidän kanssa. Toivotaan, että ensi kesänä vietetään 10-vee synttäreitä. 

Perheemme pystykorva Ray on ollut vuoden aikana sellainen ilopakkaus, että siitä riittää virtaa niin äidille kuin tyttärelle. Petra ja Ray kisasivat agilityssä aktiivisemmin kuin aikaisempina vuosina ja vuosi oli myös ensimmäinen vuosi kolmosissa. Vuoden aikana saavuttivat 9 nollatulosta ja nuorten agilityn sm-kisoissa tulivat medien neljänneksi. Pari treenasi ahkerasti koko vuoden tamskin nuorten agilityn valmennusryhmässä ja olemme kuluneesta vuodesta koutsi Minna Räsäselle kiitollisia. Tulevalle vuodelle toivomme, että Petra ja Ray tulisivat valituksi nuorten Eoj-joukkueeseen ja saisimme alkaa suunnitella kisareissua heinäkuussa Sveitsiin. Saa nähdä riittääkö tulokset joukkuepaikkaan. 
Kuva Jukka Pätynen

Itse kävin Rayn kanssa alokasluokan tokokehissä neljä kertaa ja oli se vaan opettavaista. Emme saaneet yhtään ykköstulosta, mikä pitää ihmisen nöyränä, mutta eipä se ykköstulos kauaksikaan jäänyt. Rallytokoa treenasimme Tamskin rallytokon valkkuryhmässä kesäkauden ajan ja oli antoisiaa. Rayn pystykorvan asenne tekemiseen on hellyyttävä ja toivon ensi vuodelta, että saamme taitomme näytettyä rallyn mes-radoilla. 




Leen vuosi oli mukavan vauhdikas ja aktiivinen. Jännittävin hetki koko vuonna taisi olla luustokuvauksen päivä, missä läpivalaistu Lee todettiin luustoltaan terveeksi. Jännitin niin tätä päivää, etten muistanut edes omaa puhelinnumeroani ilmoittautumistiskillä. 
Leen kanssa tehtiin vuoden aikana kaikkea kivaa. Tietty liikuttiin metsissä ja järven jäillä pitkään ja hartaasti. Lee on hurjan kiva lenkkikaveri, se ei välitä, että tulenko perässä suksilla vai jaloin, sille sopii kaikki. Se on myös maastossa nopea ja ketterä, joten ihailen aina sen tapaa liikkua. 



Tulevaisuuden eri lajeihin treenattiin mielestäni maltillisesti, mutta monipuolisesti. Lee on mielestäni luonnostaan rauhallinen tekijä ja tykkään tästä ominaisuudesta. Se ei säädä eikä sählää. Se ei myöskään tehdessään ääntele yhtään, mikä on minulle erittäin tärkeä ominaisuus. Se ei ole ääniarka, eikä reagoi yhtään laukauksiin, mutta se on bordercolliemaisen ohjaajaherkkä. Leessä on olemassa paljon voimaa, mutta en ole osannut vielä nostaa sitä suuresti esiin. Katsotaan, kuinka kehitytään yhdessä ensi vuonna. 


Leen lajeihin kuuluu jäljestys, missä metsäjälkiä tehtiin enemmän alkukesästä ja loppukesästä ajettiin peltojälkiä. En tiennyt kumman jäljen kanssa jatkettaisiin, joten tunnusteltiin molempia. Esineruuduissa edistyttiin alkukesän yhden esineen pistoista isoihin ruutuihin saakka ja tämän sain markkinoitua Leelle, että esine-etsintä on parasta. 


Vesipelastusta aloiteltiin myös, mutta oli iso pettymys, ettei päästy treenaamaan sitä kunnolla ryhmässä. Toivon, että ensi kesänä saataisiin taidot sille tasolle, että uskaltaisi me soveen, mutta jos ei ole treeniryhmää, niin satunnaisilla treenikerroilla ei kyllä juurikaan edisty. Tokoa tehtiin kesän aikana tosi vähän, mutta alkusyksynä rakennettiin taitoja enemmän ja päästiin ensi vuodeksi nuorten tokorinkiin. Rally-tokon valitisin kuitenkin meille tulevan talven lajiksi ja siinä kisattiin syksyllä alokasluokka pakettiin. 
Niin ja unohdin kertoa, että kävimme vuoden aikana lampailla kolmesti katsomassa, että mitä Lee niistä tykkäisi. Nyt syksyllä kävimme kerran woollandiassa ja olisihan se ihan tosi hauskaa, mutta ei taida rahat eikä resurssit riittää harrastamaan paimennusta. Lee piti kuitenkin tosi kauniin etäisyyden lampaisiin eikä ollut yhtään hurja tai tuhma. Upea hetki oli nähdä koiran siirtyvän paimennus moodiin ja kiertävän lampaita matalassa ravissa. Vieläkin menen tästä kananlihalle. 

Ensi vuodeksi meillä on vaikka mitä suunnitelmia, mutta pidän aina mielessä, että tämä on meille harrastus, enkä suostu viettämään yhtäkään unetonta yötä sen merkeissä, että ottaisin meidän harrastuksista painetta. Toiveita silti on. Toivon, että saamme ensi vuonna ykköstuloksen tokon alokasluokasta. Toivon, että saamme tuloksia rallyn avoimesta luokasta ja sen jälkeen opettelisimme seuraamista oikealla puolen ja mietittäisiin voittajaluokaan vaadittavia temppuja. Toivon, että saisimme bh-kokeen suoritettua. Toivon, että saisin Leen hyppäämään hyvällä asenteella metrisen esteen yli. Toivon, että aloittaisimme hakuharrastuksen ja sen myötä tavoitteet etsintäkokeeseen. Jäljestettäsiin eri maastoissa ja jäljissä paljon. Ja kaiken huippuna keksin, että kasaan Leelle htm alokasluokkaan ohjelman ja käytäisiin ainakin kerran näyttämässä se koiratanssituomareille. Niin ja se vepe! Mutta ei tämän kaiken tarvitse ensi vuonna tapahtua, tärkeintä on edetä koiran ja omien tuntemusten mukaan, pitää hauskaa ja nauttia! 





Joten toivotan blogini lukijoille oikein rauhallista joulua ja kiitän kaikkia kuluneesta vuodesta.



perjantai 14. joulukuuta 2018

Keski-suomen kiertue

Alkuviikosta pidettiin Annan kanssa sisko ja sen veli-tapaamista. Koska meillä on kolmesta eri pentueesta sisko ja sen veli, ei tapaaminen voi mitenkään olla yksi päiväinen. Joten lähdin keski-suomeen pariksi päiväksi kolmen collieni kanssa, Ray-parka jäi kotiin, koska Petralla oli menoja sen kanssa. 

Meidän Frosty Fieldsit, Aron ja Pipsa

Meidän Myytit, Venla ja Lee

Anna oli suunnitellut meidän tapaamiselle kolme eri hallia, missä treenattiin tokoa pitkään ja hartaasti. Ja näin jälkeen päin olenkin siitä todella kiitollinen, sillä mikään ei ole Leen koulutuksessa nyt arvokkaampaa, kuin osaamisen yleistäminen eri paikoissa. Se itsevarmuuden kasvattaminen oli meidän juttu. 

Maanataina olimme Lauka-hallissa ja näytin Annalle muutamia juttuja ja mietittiin, miten treenata niitä paremmaksi. Ihan ensin alkuun tein Annan liikkuroimana sen saman kokonaisuustreenin, mikä ei kotihallissa edellisenä päivänä onnistunutkaan. Virittelin Leetä hetken ja sitten tehtiin kokonaisuus, missä liikkeestä maahan meno, pito, hyppy ja kaukojen ensimmäinen maahanmeno. Lee oli koko setin tosi hyvä, teki kaiken oman osaamisen mukaan ja vastasi liikkeiden välissä sosiaaliseen palkkaan tosi hyvin. Leetä helpotti, että oltiin hallissa kaksin, joten ympäristö ei sitä häirinnyt, mutta sain arvokasta informaatiota siitä, että täysin vieras halli ja se pystyi työskentelemään hyvin. Liikevirheitä ei tullut muuten kuin hypyn jälkeinen sivulle tuleminen oli vino. 

Erikseen mietittiin sivulle tulon vinoutta, siis sitä, että perusasento ei lopuksi ole suora vaan jää vinoon. Annan vinkki oli tehdä paljon sivulle tuloja niin, että ollaan vastakkain ja lähekkäin koiran kanssa ja näistä asennoista sivulle siirtymisiä tarvitaan vielä paljon. Myös kriteeriksi se, että sivulle tullaan pää ylhäällä, mikä huomattiin auttavan heti onnistumiseen. En ota sivulle tuloja nyt hetkeen kokonaisuuksiin, vaan tehdään tätä nyt treeninä ihan erikseen. 

Tehtiin myös seuraamista ja mietittiin erityisesti oikealle käännöksiä. Päädyttiin siihen, että minulla voi olla seuraamisen ajan oikeassa kädessä lelu, se ei häiritse Leetä. Kun lähden kääntymään oikealle ja koira lähtee hiukankin mukaan oikein, palkkaan sen heti oikeassa kädessä olevaan leluun. Ensin tehtiin palkkauksia ihan pienestä onnistumisesta ja tosi nopeasti Lee lähti oikealle suuntautuviin käännöksiin mukaan. Palkan suunnan avulla saatiin koira onnistumaan, mutta toki jatkossa pitää tarkkailla, ettei tätä tee liikaa, jolloin koira edistäisi tai alkaisi ennakoida. 

Pitkäkestoisen kontaktin kohdalla Anna muistutti, että älä palkkaa pään liikkeestä vaan pään ylhäällä pitämisestä. Tosi hyvä muistutus! 

Sitten mietittiin noutoja. Anna ihmetteli, että miksi teen niin kevyellä kapulalla. Painavampaa kapulaa Lee pitää paremmin suussa, joten kevyt kapula saa jäädä jatkossa kotiin. Katsottiin myös noutokapulan kanssa tulemista eteen istumaan ja siinä Lee pyrkii kapulan kanssa sivulleni. Avuksi otettiin agilitysiivekkeet, joiden takana seison ja koira tulee "portin" läpi eteeni istumaan kapulan kanssa. Näytti heti toimivan, portin kautta tuleva koira suoristaa itsensä ennen istumista. 

Tehtiin myös Leen paikalla olon treeniä, ensin vain niin, että Anna liikkuroi paikallaoloa ja Lee oli paikallaolon ainoa koira. Meni hyvin. Sitten paikalla oloon tuli viereen Pipsa ja huomattiin, että Lee kestää nyt tosi hyvin sivuille palaavat koirat, mutta Pipsa sitä hiukan kiinnosti, joten sitä piti aina välissä vilkaista. 

Tunti tai toinenkin meni näissä treeneissä, kun välillä pidettiin evästaukoa ja vuorotellen treenattiin. 

Illalla olikin ohjelmassa koiratanssitreenit keski-suomen kennelkerhon tiloissa. Taas täysin uusi treenipaikka Leelle. Ja koiratanssi, hih, en todellakaan tarvitsisi mitään uutta lajia mieleeni, mutta pääsin mukavasti kärryille eri positioista, joista voisin rakentaa Leelle alokasluokan htm-ohjelman. Sain harjoitella positioita Mervin opastamana, joka aina näytti shelttinsä avulla ja sitten meidän piti tehdä Leen kanssa samat. Oli todella hyvää treeniä, että Leen piti keskittyä minuun ihan vieraan sheltin kanssa ja hyvin onnistui, että tehtiin kentällä samaan aikaan. Ja en tiedä yhtään, että miksi nyt mietin meidän esitykseen sopivaa biisiä. Leen nimen kunniaksi meidän pitäisi esittää jotakin Jerry Lee Lewiksen ohjelmistosta, mutta ehkä Great ball's of fire-on turhan raju. 


Venla teki noutoa ja oli pätevä


 Tiistaina treenattiin tokoa Haukkuvaaran hallilla. Lee on käynyt siellä kerran vuosi sitten japsien treenipäivässä, mutta ei se sitä muistanut. Treeniseurana meillä oli Oona Tuormaa-Soikkeli ja hänen todella taitavat bordercolliet Wau ja Ilo. Nämä treenit ne vasta olikin antoisat, joten lämmin kiitos vielä Oonalle. Sain Oonan treeneistä paljon erilaisia vinkkejä ja inspiraatiota. 

Lee teki täälläkin paikalla oloja, ensin yksin ja sitten Pipsan ja Waun kanssa. Meni hyvin. Pääsi makuusta pallolle, kun oli hyvin. 

Lee teki ruutua ja näytin siinä mieltä askarruttavaa jähmimistä Oonalle ja Annalle. Lee rakastaa ruutua yli kaiken, mutta lähestyminen ruutua kohti aiheuttaa jo silmäpeliä ja liikkeen hidastumista. Kriteerinä on ollut, että Leen pitää ottaa minuun aina katsekontakti ennen kuin se saa luvan lähteä ruutuun, mutta se epeli osaa tehdä sen niin, että kuono kääntyy minuun silmien ollessa ruudussa. Ajatus "koiran pitää luopua ruudusta päästäkseen sinne" ei siis näin toimi. Joten ruudun lähetyspaikalla Leen piti tehdä rallytokon kierrä "kiertää ohjaajan ympäri" ja olipas se vaikeaa. Leen superhelppo temppu, mutta jos sen teki hyvin, piti koiran kääntää selkä ruudulle ja oikeasti luopua silloin siitä. Ja kun se pystyi tämän tekemään, sai palkaksi juosta ruutuun. Tätä jalostan sitten jatkossakin ja luultavasti ihan samaa tullaan tekemään kapuloiden ja hyppy-esteiden lähestymisiin, mistä ounastelen kumpuavan vähän samaa käytöstä. 

Tehtiin treeniä myös kaikki koirat samaan aikaan kehässä ja kaukokäskyjen aikana tuli Leelle hilsettä pintaan. Niin oli jännittävää, kun Ilo teki selän takana kaukoja. Leen ilmekin paljastaa, että on muka ihan järkyttävää. 



Sen sijaan merkille meno on Leestä parasta ja tässä kohtaa ei näy, että kehässä on muitakin koiria. Joten oppimme tästä vain sen, että paljon täytyy treenata sitä, että muutkin tekee samaan aikaan tai viressä on kehä, missä tehdään. 



Tokotreenien jälkeen rakennettiin kentälle takaisin agirata halliin seuraavia tulijoita varten ja vaikka Lee ei agilityä harrastakaan, se sai mennä putkeen ja tehdä rengasta. Ilme kertoo, että mikä oli hauskinta. 


Tiistaina ei taidettu treenata sen enempää. Käytiin päivänvalossa Annan, kaikkien koirien ja vauvan kanssa vaunulenkillä ja voi olla, että oltiin aika huomiota herättävä kulkue. Annan kanssa syötiin hyvin, juotiin glögiä ja puitiin uusimman Canis-lehden artikkeleita ja pähkäiltiin koirankoulutusta. Canis-lehdessä on semmoinen artikkeli, minkä mukaan koiran hyvinvointi lisääntyy, kun se saa itse valita asioita. Itse olen tästä eri mieltä ja ajattelen vanhakantaisesti. Omasta mielestäni niin, lasten, puolison kuin koirienkin kohdalla niiden hyvinvointi lisääntyy, kun niiden ei tarvitse päättää esim mitä syödään tänään tai niiden hyvinvointia ajatellen joku muu tekee ne ratkaisut. Uskon "rajat ja rutiinit" on rakkautta-teemaan ja näistä asioista jutellessa se ilta menikin ihan hujauksessa. 

Keskiviikkona ajeltiin vielä kerran Laukahallille. Nyt päätettiin, ettei tokoilla sen enempää, vaan tehdään jotakin muuta. Laskettiin agilityn a-este matalammaksi ja treenattiin pk a-este noutoa. Vaikka Lee ei tarvitse tätä liikettä vielä ainakaan vuoteen, on me tehty jo pohjia siihen. Mielestäni on tärkeää, että koira oppii ihan alusta saakka, että tähän kuuluu ajatus "mennään ja tullaan aina saman esteen kautta". Se semmonen edestakaisuuden ajatus. Kun huomattiin, että Lee ei ole moksiskaan itse a-esteestä, vietiin esteen taakse nami lautanen. Käskyllä kiipee koira saa suorittaa esteen, käydä syömässä namin ja palata samaa reittiä kohti ohjaajaa. Sujui hyvin, joten vaihdettiin noutokapula namilautasen tilalle. Hienosti Lee kiipesi, otti kapulan suuhun ja tuli sen kanssa esteen yli takaisin. Helppoa. Olin todella tyytyväinen. 

Toisena treeninä naksuttelin Leelle laudalla sivuttaisliikkumista. Tästä ideasta kiitän Katri Muretta, jonka kanssa olen tästä lautatreenistä jutellut. Siinä vahvistetaan, että koira asettaa etutassut laudalle ja opetetaan koira kulkemaan sivuttain laudan suuntaisesti. Lopputuloksena on, että esim tyhjään lähetyksissä voin liikuttaa koiraa käskyllä sivusuunnassa lähemmäs keskiympyrää, eikä koira tule silloin kohti ohjaajaa. Samoin hyödynnän tätä rallyn sivu-askelissa tai ylipäätään koiran kropan hallinnassa. 

Leestä treeni-idea oli oikein kiva. Mennä lankun päästä toiseen päähän tippumatta laudalta. 

 

Laukan hallilta ajelin kotiin, koska illan ohjelmassa oli vielä yhden treenit. Meidän rally-valkkua käy kouluttamassa Maria Riski ja näistä treeneistä ei voi olla mistään hinnasta pois. Anelin Leeltä, että jaksa vielä yhdet, niin sitten saat levätä viikon minun puolesta. Toisaalta reissu antoi hyvää infoa koiran turnauskestävyydestä, sillä toivottavasti meidän elämässä tulee edes joskus viikonlopun mittaisia kisareissuja, joissa koiran pitäisi jaksaa kahtena päivänä peräkkäin ja välissä nukkuen vieraassa paikassa. Ja kuvista näkee, että jaksoihan se Lee vielä yhdet treenit. 

Tehtiin Marian kanssa ensin rallyn hyppyä ja seuraaman tuloa. Kuvat Katri Mure. 




Marian kanssa tehtiin muutaman kerran kylttisarjaa avo hyppy, uusi "seiso, istu, maahan seuraamisessa" ja kasi. Siinä ekalla kerralla tuli seisomisessa pieni kauneusvirhe, mutta uusinnalla liike onnistui ihan täysin. 

Toisella Marian treenisuoralla katsottiin eteen istumisia ja huomattiin, että meille on helpompi se, että koira on ensin perusasennossa sivullani ja siitä ohjaan koira eteen istumaan kuin se, että homma tehdään liikkeestä pysähtymättä. Tarkasteltiin myös jalka-apua, mitä olen käyttänyt alokasluokassa ja joka pitää nyt jättää avoimessa pois. Saatiin tähän hyvät neuvot Marialta. Tiia on kirjoittanut ihan tarkasti kaikkia Marian hyviä oppeja omaan blogiinsa, joten suosittelen kurkkimaan Käämin blogia. 

Joten sellainen oppimisten ja havaintojen rykelmä. Nyt Lee pitää ansaittuja lepopäiviä ja itse yritän sulatella kaikkea. Taidetaan kohta lähteä metsään lenkille ja vaihtaa sitä kautta täysin vapaalle viikonlopulle. 



keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Tärkeimpiä juttuja

Leen kanssa on viime päivien aikana tokoiltu enemmän kuin koskaan. Olen lomalla, joten on aikaa ja toisekseen Leen kanssa on ihan hurjan kivaa puuhata yhdessä. 

Tokovoittoinen treenisuora alkoi perjantaista. Olin varannut treenikentän itselleni tunniksi ja paperilla oli asioita, mitä minun täytyi käydä läpi ihan ajatuksella. Olin huomannut, että Leen seuraaminen on ottanut hiukan takapakkia ja en tiedä johtuuko takapakki rallytreenien seuraamisista. Ongelmana oli, että kontakti tippuilee helposti ja seuraamisessa käännökset oikeaan ovat huonot. Hukkaan koiran kääntyessä oikealle. Joten kaikessa rauhassa työstin peilin edessä kontaktia ja käännöksiä. Tiputin kentälle myös muutaman lelun ja possun, mikä aiheutti tosi helposti jähmeyttä ja kontaktin tippumista. Tajusin, että Leelle tulisi aina tiputtaa kentälle jotakin eikä treenata enää yhtään tyhjillä kentillä. Positiivista oli huomata, että mikään ulkopuolinen pauke tai meteli ei saa Leetä pois tolaltaan, mutta possu seuraamisreitillä kyllä.

Pikkupossu syö bordercollien....

Lauantaina kokoonnuttiin Taidogas-hallille Myytin kennelpäivän teemassa. Aamulla Petra ja Ray pääsivät treenaamaan agilityä Marko Kivihalmeen silmän alle ja oli tosi kiva, että yksi japaninpystykorvapari mahtui mukaan. Markolla on itsellään Myytin bordercollie ja sillä lupautui jo kesällä kouluttamaan myyteille agilityä. Itseäni ei agility houkuttele yhtään, mutta toisten treenejä ja toitoja oli kiva katsella. 


Agilityjen jälkeen oli useampi tunti aikaa tokolle/tottikselle ja sain Jessicalta tosi hyviä vinkkejä Leen treenaamiseen. Meillä on ollut jo jonkin aikaa paikallamakuussa sellainen haaste, että Lee paineistuu kohti koiriaan kävelevistä ihmisistä. Lee ei ole vielä koskaan noussut sieltä makuusta, mutta kun ohjaajat palaavat kohti koiriaan, ei Lee tiedä mihin katsoisi. Syksyllä oli yksi ainoa paikallamakuu, missä viereinen koira nousi ja sille käytiin sanomassa, että anna olla viimeinen kerta, mikä sai Leen uskomaan, että koiriaan kohti palaavat ihmiset tulevat ehkä taas sanomaan, että sieltä ei sitten nousta. Olen nyt kuukauden työstänyt tätä haastetta ensin itsekseni. Jätän Leen makuuseen, poistun eteenpäin, käännyt, seison tovin, tiputan pallon ja toivon, että Leen focus keskittyy tiputettuun palloon, kun kävelen sitä kohti. Jos se pysyy paikallaan katse eteenpäin kohti palloa, olen vapauttanut sen pallolle erikohdissa ja tällä treenillä olen saanut pään kääntelyä pois. 
Nyt Myytin päivässä jatkoin samaa treeniä, missä oli liikkuri ja ihmisiä, jotka palasivat kohti koiriaan ja saatiin onnistumisia. Jessica huomasi pienen huolen Leen paikallamakuussa, kun palasimme kohti koiria, mutta enää vain pienen. Oli mukava huomata, että tämä treeni tuottaa tulosta. 

Seuraamisissa ja sivulle tuloissa Lee tuntui lapaselta. Näihin saatiin vinkkejä saalispalkkauksen kautta kasvattaa lisää voimaa ja Leen kanssa tehtiin sivulle tuloja, missä Jessica piti Leetä pannasta kiinni ja siten esti koiraa heti pääsemästä sivulle, kun sitä kutsuin. Koiran täytyi ladata siis lisää voimaa ja tätä yritettiin yhdistää voimakkaamman näköiseen sivulle tuloon. Käännöksissä se saisi olla tarkkaavaisempi ohjaajaa kohtaan ja voisin vahvistaa sen takapään käyttöä vielä paremmaksi täyskäännöksissä. 

Myytin päivässä oli Leen siskoja ja veljiä ja niitä oli kyllä tosi kiva nähdä. Jonnan Retu-veli oli aivan ihastuttavan onnellinen ja kaikki mitä Jonna oli Retulle kouluttanut, oli tehty tosi hyvin, vaikka Retu on leikattu ocd:n vuoksi jo kahdesti. Silti Retussa oli voimaa, iloa ja tekniikkaa, mitä ihailin! 

Sunnuntaille oli sovittuna Leen pään menoksi kahdet treenit, mutta tajusin aamulla, että nyt treeniä tulee ihan liikaa. Oli pakko luopua illan maneesitreeneistä ja ajelin ihan aamusta Tamskin hallille Raijan ja Marian kanssa tekemään kokonaisuustreeniä. Yritän pitää näitä kokonaisuusjuttuja edes kerran kuussa ohjelmistossa, ettei elämä menisi liiaksi siihen, että joka tempun jälkeen lentää pallo. Sosiaalisen palkkauksen tärkeys on aina mielessä, samoin liikeiden välit ja siksi nämä kokonaisuudet. Suunnittelin Leelle neljän aloluokan liikkeen kokonaisuuden, joten: liikkestä maahanmeno, pito, hyppy ja kaukojen aloitus -> superpalkka. Ensimmäinen liike oli uusi meidän ohjelmistossa, joten päätin ottaa sen ihan alkuun, väliin pari tuttua ja varmaa ja loppuun kaukokäskyjen alotus, missä pyydän Leen maahan ja palkkaan sitten siitä.

Vaan kokonaisuus menikin ihan poskelleen. Lee tuli tosi hyvin kehään, lähti seuraamankin ihan hyvin, Raija liikkuroi käsky ja Lee meni maahan. Raijan koirat kuitenkin innostuivat haukkumaan siinä aidan takana ja Lee ei sen vuoksi uskaltanutkaan ilmeisesti jäädä siihen makuulle vaan lähti maahanmenon jälkeen perääni. Mitä ihmettä! Sellaista ei ollut sattunut meidän omissa treeneissä vielä koskaan. Aloitettiin homma ihan alusta, mutta sama virhe toistui. Leen selän taakse jäävät koirat olivat sille ilmeisesti liian vaikea juttu. Jatkettiin kuitenkin kokonaisuus loppuun, missä pito sekä hyppy olivat ihan ok. Liikkeen välit näissä oli oikein kivat ja Lee vastasi hyvin sosiaaliseen palkaan. Kunnes mentiin kaukokäskyjen aloitukseen, missä Lee jännitti vähän Raijaa ja aidan takana liikehtiviä koiria. 

Myöhemmin tehtiin liikkeestä maahanmeno niin, että tehtiin liike toiseen suuntaan, jolloin koiran selän taakse ei jäänyt mitään sen itseluottamusta rikkovaa ja näissä Lee meni ihan hyvin maahan ja pystyi jäämään sinne niin kuin se normaalisti osaa. 

Mietiskelin pitkään tätä juttua ja oli hassua, että ihan ensin ajattelin, että olenpas ihan paska kouluttaja. Miten tämä nyt näin huonosti meni? Sitten tajusin, että ei minun tarvitse olla mikään hyvä kouluttaja eikä sillä tavalla todistaa kenellekään mitään. Mutta minun on osattava lukea koiraani ja suunniteltava sille paremmin treenit niin, että voidaan pysyä niissä tavoitteissa, mitä olen meille asettanut. Tämän vuoden tavoite on ollut, että Lee kokee treenaamisen kanssani aina turvalliseksi ja nyt huomasin, että se se meidän tärkein periaate ei toteutunutkaan. 

Näin nousi meidän treeneihin seuraavaksi vuodeksi tärkein tavoite ja se on Leen itsevarmuuden kasvattaminen. Siihen tarvitaan eri kenttiä, liikkureita, treenejä, toistoja ja onnistumisia. Haluaisin, että saisin kasvatatettua Leestä niin itsevarman osaajan, ettei sen tuntoja häiritse mikään liikkuri, ei mikään kehän ulkopuolinen eikä mikään kehässä yllättäin sattuva. Vaikeissa tilanteissa koira voisi luottaa siihen,,että sillä on aina ohjaajan tuki. Ihan samalla tavalla minäkin luotan koiraan, että minulla on koiran tuki. Haluan, että me olemme tiimi, joka selviää hymyillen mistä vaan. Kun koira on itsestään varma ja luottaa ohjaajaansa, se myös uskaltaa onnistua ja näyttää parhaat taitonsa. Päätin, että kisatavoitteet ja onnistumiset tulevat vasta sivujuonena, mutta kokemuksen ja onnistumisen kartuttaminen on meidät tärkein tavoite ensi vuoteen. 


torstai 6. joulukuuta 2018

Toko-uutisia

Tällä viikolla tuli ilo-uutinen sähköpostiini. Olimme tulleet Leen kanssa valituksi pohjois-hämeen kennelpiirin nuorten koirien tokorinkiin kahden vuoden paikalle. Olin uutisesta todella mielissäni. Otan paikan nöyrästi vastaan. 

Näyttökokeen palautteessa sanottiin seuravaa: 
Ohjaustyö oli siistiä tekemistä. Koira ei liiemmin reagoinut ympäristöön. 

Huomio tulee kiinnittää: 
- perusasentoihin, koira tekee ne melko nopeasti, mutta jäävät usein vinoiksi.
- liikkeiden väleihin, turhaa kiertelyä. 
- luoksetuloon: suoritus on innokas ja siinä on riittävä vauhti, mutta koira tekee laajahkon kaarteen
- seuraamiseen: ohjaustyö näyttää kivalta, mutta koiralta pomputtelua ja kontakti katkeilee
- paikalla oloon: varsinainen paikalla makaaminen sujuu, mutta alussa ja lopussa koira tarvitsee ohjaajalta vielä paljon apuja. 

Samoja huomioita olin itsekin videon perusteella poiminut, mutta turhista kiertelyistä ei oikein osaa sanoa. Ensimmäisenä suorittajana minulla ei ollut hajuakaan kuinka pitkät liikkeiden välit on, joten tuntui turvalliselta pitää koiraa liikkeessä ja melko hyvin se myös malttoi olla vierelläni perusasennossa, kun odotin liikeen alkua esim viimeisen liikkeen kohdalla. 

Pääsy tokoryhmään myös innosti suunnittelemaan ensi vuoden tavoitteita ja miettimään sitä, miten perusasiat tulee opettaa kunnolla. Sitä perusduunia menen tekemään huomennakin hallille. Ihan alussa kuitenkin ollaan Leen kanssa toko-urallamme, joten odotan innolla ensi vuotta ja nuorten tokoryhmän tuomia treenejä. 


Viime viikolla Leelle tuli ennätykselliset 5 päivää putkeen, ettei treenattu yhtään mitään. Eikä edes käyty pitkillä lenkeillä, nopeilla korttelikierroksilla vain. Olin paljon töissä ja siihen päälle yksi päivä meni lähes kuoleman porteilla kärsiessä ruokamyrkytystä. Heti kun toivuin siitä, alkoi valmistelut meidän perheen itsenäisyyspäivää varten, joten siivosin, pesin ja puunasin kotia. Kerran vuodessa tulee kotikin siivottua ;-) Oli hassua seurata, että aktiiviset bordercollieni eivät olleet hommasta moksiskaan, mutta joukon vanhin 12-vee partacollie alkoi eniten riekkua sisällä pitkien lenkkien toivossa. 

Tähän huipentui leipomiseni itsenäisyyspäivän aamuna,  Petra 16-veen synttärikakkuun. 

Ja Lee haluaa perheensä puolesta toivottaa kaikille oikein hyvää itsenäisyyspäivää. Kiitos Suomi, että saadaan elää ja olla täällä niin turvallisesti. 


keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Metsälenkin riemua

Sain tänään metsälenkillä idean tähän blogipostaukseen, kun tajusin miten paljon nautin metsässä liikkumisesta koirien kanssa. Jotenkin tässä tuloksiin ja kisaamisiin painoittuvassa koiraharrastusmaailmassa ihmiset tuntuvat unohtavan sen ytimen ja arjen ilon. Sen, että sen koiran kanssa olemisesta tulisi nauttia. Kokea yhdessä olon riemua ihan tavallisessa arjessa. Meille metsälenkit on sitä arjen riemua. 

Harvoin enää otan mukaani kerralla perheen kaikkia koiria, mutta ulkoilutan niitä paljon pareittan. On eläkeläisten lenkkiä ja nuorison lenkkiä. Ray toki täyttää ensi keväänä jo 6 vuotta, ettei sillä täytä sitä nuorison kriteeriä, mutta Ray ja Leen kanssa liikkuminen metsässä on niin helppoa ja vaivatonta. 



Ja miten onkin nyt ihanat auringon sävyttämät pakkaskelit!

Lee on lenkkikavereistani kuitenkin se, mitä ihailen erityisesti. Ehkä se nuoruus, voima, vauhti ja ketteryys. Lee rakastaa laukata pitkää laukkaa ja kiihdyttää sen sataan. Yhtä nopeasti se vaihtaa suuntaa, kokoa itseään ja vaikuttaa ketterältä. Seuraan sen liikkumista metsässä tosi paljon ja näen miten se nauttii käyttää kehoaa ja haastaa itseään siinä. 



Lee tykkää myös keikkua milloin kivillä, kannoilla ja puun rungoilla ja tietysti kun se huomaa, että ilahdun sen taidoista, on se sitä useammin hihkumassa jossakin korkealla, että kato mua. 





Se on myös ihanasti aina kuulolla, kun huudan sitä. Leen luoksetulo on hyvällä mallilla, kun en muista koska se olisi jättänyt noudattamatta kutsuani. Lee irtoaa, mutta pitää minua kauempaakin silmällä. Se ei ole lainkaan riistaviettinen, joten Leen puolesta ei koskaan tarvitse pelätä, että se lähtisi hirven tai peuran perään. 

Ja Lee on myös aina ihan yhtä innoissaan kuin minäkin, kun löydetään joku uusi polku tai reitti. Ja tämä on sitä kaikein mukavinta, mitä koiran kanssa voi tehdä. Tutkia metsiä, polkuja mihin ne vie, löytää yllättävä puro keskeltä metsää. 


Joten mennäänkö pian uuudestaan metsään?