sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Skyfall

Ja mitä Skyfall-esitys toi tullessaan...…..

Viimeinen viikko on treenattu tosi paljon pelkästään koiratanssia. Edessä oli koiratanssikisat Jyväskylässä ja vielä viikkoa ennen meidän ohjelma näytti todella epävarmalta ja vajaalta. Vielä 4 päivää ennen mietin, että leikataan musiikista yksi pala pois. Alkuperäinen Skyfall-musa oli työstetty voittajaan ja ohjelman kesto oli hieman yli 3 min. Ehkä hiukan liian pitkä vielä avoimeen luokkaan. Mutta aina kun otettiin jokin pala pois, kärsi kokonaisuus. Joten ohjelmaan keksin sitten täytettä ihan viime hetkellä.

Pari päivää ennen koiratanssikoetta olikin vielä iltarallykisat kotihallilla. Ajattelin, että ei pitäisi kyllä mennä. Ei olla tehty ainuttakaan rallytreeniä edellisten kisojen jälkeen, joten epäreilua kyllä koiralle. Koiratanssissa taas ei saa istua missään kohtaa ohjelmaa, joten millä kerron koiralle, että nyt on rallykoe, istuthan heti kun pysähdyn. No lähdettiin tekemään vain maksettu harjoitus ilman jännitystä tai onnistumisen ajatusta. Radan nähdessäni oli innoissani, sillä oikeastaan kaikki kyltit oli meille helpot paitsi viimeinen kyltti. Siinä oli koiran tultava oikealta puolen eteen seisomaan ja siitä peruutus. Ollaankohan tehty tämä viimeksi elokuussa?

Tuomarina oli Päivi Nummi ja ai miten tykkään hänen radoistaan. Se varmaan oli syynäkin näihin kisoihin. Ja Lee olisi saanut ehkä valiotuloksen, jollei sen ohjaaja olisi taputtanut reiteen pujottelussa, siitä tuli -3 ov. Se pieni kontaktin herpaantuminen sai minut taputtamaan reittä vasten ja samalla hetkellä muistin, että näin ei rallyssä pidä ikinä tehdä. Kyllä siellä muutakin sattui ja tapahtui, mutta pisteitä tältä radalta 92. Ja se oli Leen paras tulos mestarista. Lee tuntui virkeältä ja villiltä, mikä on tietty hyvä asia, ettei sen asenne kisaamista kohtaan ole sammunut, vaikka sen ohjaaja kokee olevansa surkea. Tämän vuoksi rally tuntuu juuri ihan turhalta piperrykseltä ja taidan ottaa meille nyt oikean rally-breikin. Katsellaan vaikka ensi vuonna, että puhutteleeko tämä laji. No joo, eiköhän, mutta muut teemat nyt inspiroi enemmän.

Ja niin lähdettiin Sennin kanssa lauantai-aamuna kohti Jyväskylää. Siellä oli htm-avo luokassa 7 koirakkkoa ja lähtölistaa katsoessa tiesin luokan olevan kovatasoinen. Meillä oli kuitenkin lähtöpaikka luokan viimeisenä. Ja päätin tehdä parhaani, keskittyä esiintymään, ohjata koiraa silti selkeästi ja päätin katsoa sekä taivasta että tuomareita koiran sijaan edes jossakin välissä. Ohjelma lähti käyntiin hivenen haparoivasti, mutta kun 3 minuutin esitys oli ohi, tiesin, että me tehtiin Leen kanssa tämä paremmin kuin yksissäkään harjoituksissa.

Ja niin Lee voitti! Pisteitä saimme 24,03 sekä kunniamaininnan. Tämän vuoden alusta koiratanssisääntöjen mukaan kolmella kumalla saa HTM2-koularin ja meillä oli edelliseltä syksyltä niitä kaksi jo jemmassa. Joten Lee sai nyt luultavasti ensimmäisenä bordercolliena sekä ilmeisesti ensimmäisenä koiratanssikoirana tämän koularin nimensä eteen.

Kilpailun jälkeen yksi tuomareista tuli kertomaan, että meidän esitys oli koskettanut häntä sillä tavalla, ettei kuulemma tule unohtamaan sitä hetkeen. Kiitin sanattomana tästä palautteesta. Mutta siitähän koiratanssissa oli kyse, että saisi luotua katsojalle mielikuvan musiikista, teemasta, saumattomasta yhteistyöstä ja oikein ajoitetuista positioista. Olen kuunnellut Skyfallin ehkä tuhat kertaa ja kyllä se vaatii toistoja, että lopulta voit askeltaa musiikin tahdissa ja pysähtyä, kun tahti vaihtuu. Ja ohjata samalla vielä koiraa. Kehityspalautteena kaikki tuomarin kiinnittivät huomiota käsimerkkeihin, joita pitää ohjelmasta karsia. Kirjoitinkin viikko sitten paperille kaikki positioiden vaihdot ylös ja pidin päiväkirjaa, että kuinka monta niitä on ja että tulisi harjoiteltua kaikkia lähemmäs vain suullista käskyä. Toki ohjelmassa autoin koiraa nyt käsin. Tulevaisuuteen meidän pitää nyt opetella vielä pari positiota lisää, tehdä niihin lisää suuntia ja sitten yhdistellä ne tähän nykyiseen ohjelmaan. Ja sitten on esitys voittajaluokkaa varten valmis.

Mikään ohjelma ei kuitenkaan rakennu yksin, joten olen kiitollinen, että ystäväni Anna on aina taustatukena neuvomassa minua uusien ideoiden kanssa. Ohjelman taustalla on suuri rooli myös meidän koiratanssivalmentajalla Salla Haavistolla, joka ohjaa meidän yhteisiä ideoita. Itse en aina tiedä, että mikä sopii koiratanssiin ja mikä ei. Salla myös osaa sanoa siitä esityksen taiteellisesta puolesta eniten, että miten saada se ohjelman teema tuotua esiin oikein. Ja vielä tässäkin skyfall-ohjelmassa on paljon parannettavaa minun liikkumisessa. Ja Senni, ihana Senni, jakaa kanssani kisareissuja ja retkiä Sallan luokse. Videoi treenejä ja muistuttaa, että muista katse, muista nilkat. Sanoo kahta päivää ennen, että ei, et kehitä tähän nyt enää koiralle uutta positiota....

Joten tämä oli meidän viimeinen kisa tälle vuodelle ja olen niin kiitollinen maailman rakkaimmalle koiralleni Leelle, joka lajista toiseen on valmis kanssani lähtemään vaikka Timbuktuun, jos niin haluan.



torstai 5. marraskuuta 2020

Rally ja koiratanssikoe


Viime viikonloppua piti viettää rallyn valmennusrenkaan leirillä Kannuksessa, mutta leiri peruttiin koronan vuoksi. Harmi, kun olin jo anonut sille viikonlopulle viikonloppuvapaan töistä. Ja pitihän se sitten hyödyntää, joten nopeasti menin virkkuun katsomaan, että löytyisikö siihen jotakin korvaavaa ohjelmaa. Hyvällä tuurilla sain koepaikan Krista Karhun tuomaroimalle rallyradalle Ylöjärvelle lauantai aamulle ja toisen koepaikan samalle päivälle koiratanssikisoihin kotinurkalla olevaan Taidogas-halliin. Joten se oli semmoinen kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Rallykisassa pääsimme ensimmäiseen rataantutustumisryhmään, joka alkoi klo 8.30. Todella näppärää on kyllä kisaajan kannalta tälläiset 10 koirakon pienryhmät. Rataan oli helppo tutustua pienessä porukassa ja suoritukset olivat nopeasti ohitse. Kolmen parhaan kisakirjat jäivät paikanpäälle ja muut saivat lähteä suoritusten jälkeen kotiin. Loistavaa, sillä olin jo klo 10 takaisin kotona koiran kanssa.

Krista oli tehnyt ihanan mes-radan. Sellainen, missä mentiin sujuvasti koko ajan eteenpäin ja tehtävät olivat meille helppoja. Tai niinhän minä luulin. Leen kanssa tehtiin kuitenkin virheetöntä settiä ja yksi -1 ov tarttui matkaan. Lähes loppusuoralla oli kyltti "liikkeestä maahan kierrä koira" ja tämä koitui nyt meidän murheeksi. Lee nimittäin tarjosi maa-käskyllä liikkeestä istumista, jolloin sen peppu painui nopeasti istumaan. Voi kääk. Tajusin nopeasti, että uusittava tämä on, mutta uusinnalla Lee teki sen uudestaan. Joten yhdestä liikkeestä maahanmenosta saimme -13 virhepistettä. Lee on nyt useammassa treenissä tehnyt sitä, että se se tarjoaa istumista kaikissa jäävissä vaikka liikkeestä maahanmeno on ollut sille aikaisemmin tosi varma juttu. No ei ollut tänäänkään meidän vuoro vielä kerätä niitä valioitumiseen tarvittavia tuloksia, kun lopputulos oli 86 pistettä. Lee oli kuitenkin tosi kiva siellä radalla, joten ei muuta kuin seuraavaa rallykisaa kohti. Ehkä jonain päivänä onnistumme.

Iltapäivällä kävelimme Leen kanssa Taidogas hallille, sillä asutaan ihan siinä vieressä. Ei ole koskaan kyllä ollut näin lyhyttä kisareissua. Suomen partacolliet olivat järjestäneet sinne koiratanssikisat ja olin ilmoittautunut Leen kanssa htm avoluokkaan. Meillä on ennestään jo kaksi kumaa avoimesta, mutta myönnän olevani hieman koularin perään, sillä kolmella kumalla saisi koulutustunnuksen. Toisaalta emme ole harjoitelleet koiratanssia nyt viime kevään jälkeen oikeastaan yhtään, joten Lee ei olisi ollut vielä voittajaan valmis. Menimme siis kisaamaan vanhalla ohjelmalla eli wolf-biisillä, johon olin vain lisännyt sivuaskel-peruutussarjan.

Itse suoritus meni ihan hyvin, vaikka etukäteen oli haastava saada ohjelma mahtumaan 11m x 11m kokoiseen kehään. Lee osaa ohjelman jo ulkoa, joten siinä se isoin haaste taisi ollakin. Lee lopulta voitti tämän avoimen luokan pistein 21,70 mutta sillä ei saanut silti kunniamainintaa. Kaikki tuomarit toivoivat teknisesti vaikeampaa esitystä, mikä oli hassua, että ihan samalla ohjelmalla sai vanhojen sääntöjen mukaan kunniamaininnan. Tuomareiden mielestä esitys oli kaunis ja siinä näkyi meillä se yhdessä tekemisen meininki, mutta yksi tuomareista oli sitä mieltä, että koreografia oli lähes insinöörimäinen ja toivoi sitten jotakin muuta tilalle. Onneksi Salla, meidän koiratanssikoutsi iloitsi, että olen vihdoinkin oppinut esiintymään ja liikkumaan siellä kehässä, sillä silloin kun aloitettiin tämä laji, itki Salla, etten voi marssia kehään tokoseuruulla selkä jäykkänä. Ja toinen mitä on pitänyt opetella, että koiraa ei saisi tuijottaa esityksen ajan vaan katse pitäisi suunnata tuomareihin tai ylipäätään ylöspäin ja tämäkin on ollut vaikea juttu minulle.

Koiratanssi on kuitenkin tosi hieno ja koukuttava laji. Olemme treenanneet nyt todella ahkerasti sitä ja harjoitelleet uusia juttuja. Tarkoitus olisi osallistua marraskuun lopussa Jyväskylän kisoihin ja ensiesittää Skyfall-ohjelma. Ilmoitin meidät kuitenkin vielä avoimeen luokkaan, sillä uudet positiot ja siirtymät eivät valmistu millään kolmessa viikossa. Uusina juttuina on nyt käsky ”väli”, missä Lee on jalkojen välissä ja teemme käännöksiä siinä. Ohjelmassa on myös sivuaskeleet seuruussa koiran ollessa niin vasemmalla kuin oikealla ja tuo jälkimmäinen vaatii vielä ihan päivittäistä jumppaa, että Leen takapää pysyy suorana. Ja sivu-askeleet pitäisi tehdä vielä niin, etten katso koiraa lainkaan vaan tuijotan ikään kuin taivaalle. Sikavaikeeta! Skyfall kun kertoo siitä, kuinka taivas tippuu meidän niskaan ja yhdessä selviämme siitä. Minun pitäisi ilmentää ohjelmassa jääkylmää Bond-muijaa ja Lee taitaa olla se Herra Bond. Voi tirsk, mutta kuka leikkiin ryhtyy, niin se leikin kestäköön.

007: Skyfall - 180 Gram (2LP) [Import] | CDON

Hopea-asun ja ”välikäskyn” testailua














lauantai 24. lokakuuta 2020

Onnen kaava

Syksy on lähtenyt kivasti etenemään ja ollaan treenattu Leen kanssa yhtä sun toista. Selvästi lenkit ja treenimäärät on pienentyneet, sillä pimeä tulee niin aikaisin, mikä rajoittaa kyllä uskomattoman paljon. Yritän aina vapaapäivinä nousta samaan aikaan kuin ulkona valaistuu ja sitten tehdäänkin valoisan aikana lenkkiä ja metsätreenejä. Toisaalta myös hallilla on hyvin tilaa omatoimitreenaajalle klo 8-16 välisenä aikana, joten olen käynyt hallilla omatoimivuoroilemassa jopa 4 kertaa viikossa.

Hetkellinen pieni treenimasennus oli etsintäkokeen jälkeen, sillä sitä kohti treenattiin ainakin ajatuksissani tosi paljon. Sitten kun koe oli ohi, olisi viisaampi heti tykittänyt  vielä ainakin yhden jälkikokeen tälle syksylle, mutta kun heräsin kuplastani, oli jo syksyn jälkikokeet täynnä tai pidetty. Jälkikäteen olin ihan tyytyväinen Leen tottikseeen ja pienellä lisähionnalla olisi ihan hyvin voinut käydä alokasluokan jälkikokeessa missä vaan. Vaikka seuraaminen pätki varsinaisessa kokeessa, niin tulee muistaa, että pk-tottiksessa on monta muutakin osaa kuin se seuraaminen. Ja kun paikalla makuu, noudot ja eteenmeno sujuu, niin se on jo todella iso juttu. Ja miten onnettoman pitkältä työmaalta se tottiksen kokonaisuus vielä tuntui keväällä. Lee kyyläsi todella paljon sitä toista koiraa ja paikalla olossa se oli ihan katkarapuna, kun sen piti nähdä mitä se toinen tekee. No nyt kun on moni asia korjaantui vain treenaamalla, niin haaveilen tietysti, että ensi kesänä tykitetään pk-puolen juttuihin ihan täysillä. En tiedä mitään niin jännittävää ja ainutlaatuista kuin mennä koejäljellä koiran perässä. Pakko päästä :-).

Pk-puolen treeneissä ollaan tehty rauhalliseen tahtiin hakua. Opeteltu uusina juttuina umpipiiloja sekä lisätty tyhjiä pistoja ja kehuttu Leetä keskilinjalta, kun se on kääntynyt tyhjällä oikeaan suuntaan. Leellä saisi olla vielä vähän enemmän maalimiesmotivaatiota, sillä se lähtee helposti kiertämään maastossa kaatuneita puita ja ajautuu sitä myöten eri suuntiin kuin olen ajatellut. Jos maalimies on  etukulmassa, jää se helposti sitten katsomatta, jos matkalla on vaikeampi maastonmuutos. Näissä Lee valitsee helpomman reitin kulkea radalla. Tarvitaan siis vielä paljon enemmän kokemusta erilaisista maastoista ja haastavista hakuradoista, että se laukkaisi suoraan maalimiehen löytymisen toivossa, vaikka olisi mikä tahansa kallio tai möykky edessä. Meneehän se metsälenkillä kuin kojootti kauheeta vauhtia.

Esineruuduissa olen lisännyt haettavien esineiden määrää ja kaistojen sijaan olen teetättänyt isompia ruutuja. Esineiden määrä ruudussa on ollut 5-9 kpl ja Lee on hakenut niitä vähintään sen 5, koska huomasin, että se laski 3 esineen riittävän meille. Ja nyt ollaan vietetty kivoja hetkiä erilaisissa ruuduissa, sillä ollaan tehty mitä erilaisemmissa maastoissa näitä ruutuja ja olen panostanut palkkaukseen. Aron saa olla aina mukana tallaamassa ja se saa myös hakea kokeeksi pari esinettä, jolloin Lee odottaa vuoroaan autossa ja se on kova paikka. Kateus on kantava voima ja palkkaan sen kyllä vaihtelevasti heti ekan esineen nostosta leluleikkiin ja sitten jatketaan esineiden etsintää. Tällä on päästy siihen, että se haluaa ruutuun etsimään niitä esineitä ja alkukauden sellainen "rajojen tarkistelu juoksentelu" on jäänyt pois. Ja toivon, että neljän esineen etsintä kokeessa ei ensi kaudella ole mikään ongelma.

Jäljellä Lee on ihan tosi hieno. Tämä ei ole nyt mitään ylikehuskelua vaan se on sitä oikeasti. Nyt janat toimii, kepit löytyy ja jälkitreenit tämän koiran kanssa on pelkkää onnea. Jostakin syystä joka ikinen jälkitreenin pala on hiotunut oikeisiin uomiin ja Lee tuntuu timantilta.

Sitten ollaan löydetty joku ihmeellinen tokoon liittyvä motivaatio. Uusina juttuina ollaan opeteltu tunnistusnoutoa, ohjattua noutoa, voittajan kaukoja, kiertohässäköitä, tyhjään lähetystä, ruutuja ja kaikki on ollut ihan tosi kivaa. Paitsi se kaukojen hinkkaaminen. Ollaan oltu Leen kanssa uusista jutuista ihan tosi onnellisia. Sen sijaan rallytokossa, Lee on kovin onnellinen, mutta minä olen ohjaajana ihan sysisurkea. Ollaan kisattu nyt syksyllä jokunen rallykoe ja tulokset pyörii siinä 88-90 välillä. Sen parempaan ei vaan pystytä. Tähän hetkeen oltaisiin niin tarvittu rallyvalkun suunniteltu leiri kaikkine koulutuksineen, mutta se peruttiin koronan vuoksi.

Joten sellaisia kuulumisia meidän syksyyn. Ensi viikonloppuna meillä on koiratanssikoe, rallykoe ja Jessica Svaljungin tokokoulutus. Odotan niin innolla, sillä saan ihan hirveästi iloa Leen kanssa puuhailusta.

torstai 17. syyskuuta 2020

Etsintäkoe takanapäin

Jestas, nyt on jo syyskuun puoliväli. Edellinen postaus on elokuun lopulta, mutta toki ollaan treenattu paljon ja nautittu myös syksystä.

Nyt vihdoin kävimme Leen kanssa elämämme ensimmäisessä yhteisessä pk-kokeessa. Siihen valmistauduttiin oikeastaan koko kesän ajan, mutta viimeisellä viikolla ennen koetta löysäsin treenejä ja annoin Leen levätä. Se olikin virkeä ja villi päivää ennen koetta. Ja niin ajeltiin kohti Kouvolaa, missä oli bordercollieitten pk-mestis kisat. Mennessä mietin, että miksi minun piti ilmoittaa se ihan mestaruuskisoihin? Miksei voitu vaan aloittaa helpoista kyläkisoista, mutta ehkä se teki vaan retkestä vielä hienomman. Lajina oli etsintäkoe, missä olimme molemmat ensikertalaisia.

Koepaikalla pääsimme heti tositoimiin ja aloitimme tottis-suorituksella, mistä pisteet 87. Tuomarina oli Vesa Häkkinen ja arvostelu oli hyvin asiallista. Sen verran täysin vieras kenttä näkyi meidän suorituksessa, että seuruu vähän pätki ja aina liikkeiden aloituksissa Lee haisteli nurmea kontaktin ottamisen sijaan. Se kuitenkin suoritti itse liikkeet hyvin lukuun ottamatta seuraamista. Mutta tärkein kaikista, metrinen hyppynouto onnistui varmasti ja näyttävästi. Samoin eteenmeno, mitä on kaikkein vähiten treenattu.

Esineruudussa Lee ei ollut ollenkaan niin hyvä kuin treeneissä, mutta sieltä pisteet 29. Tuomari ei nähnyt mm koiven nostoa ruudussa. Tai sitä, ettei se voinut nostaa yhtä esinettä, koska siinä oli edellisen koiran kuolaa ja hylkäsi esineen siirtyen seuraavalle. Esineruutu oli sen verran ryteikköinen, ettei meidän onneksi tuomari siis nähnyt ihan kaikkea, mutta tästä tuli kyllä lisää aiheita treeneihin.

Jälki onnistui todella hyvin, joskin etsintäkokeen jälki on niin lyhyt, että neljännellä kepillä ihan harmitti, että tässäkö se nyt oli. Jana oli aivan loistava ja kaikki kepit siis löytyi, joten jäljen pisteet 60/60.

Sitten hakuruutuun, mihin koko homma kaatui. Sieltä pisteitä 0/70. Kaikki edeltävät hakutreenit olivat menneet hyvin eikä meillä ollut mitään syytä, että tultaisiin pettymään. Vaan en saanut Leetä lähtemään oikein etukulmiin ja maasto oli hankala. En osannut vielä lukea maastoa enkä koiraa saatika että olisin osannut kävellä keskilinjalla vähän pidemmälle ja yrittää sieltä. Olimme aivan liian aloittelijoita vielä hakuun, mutta seuraavalla kerralla ollaan varmasti jo parempia.

Tarkkuusruudussa Lee haisteli todella paljon toisten koirien hajuja ja jouduin useamman kerran kehoittamaan sitä jatkamaan esineen etsintää. Onneksi metallinen esine lopulta löytyi, mutta työskentelystä vähennettiin pisteitä, joten tarkkuuden pisteet 14/20.

Päivän viimeisenä oli pudotettu esine, joka onnistui täydellisesti 20/20.

Yhteensä ek:n pisteet 210, mutta emme saaneet tulosta, koska haku epäonnistui. Kokeessa täysi onnistuminen vaatii kokemusta, joten yritetään ensi kesänä sitten tätä uudestaan. Päivä oli todella opettavainen, sillä kuuteen suoritukseen valmistautuminen kaikkine virittelyineen ja lämmittelyineen teki siitä rankkaa ja antoisaa. Lisäksi oli kivaa olla etsintäkoeporukalla metsässä syöden eväitä ja tutustua samalla uusiin ihmisiin. Kokemus, joka jäi varmasti mieleen vielä pitkäksi aikaa.




maanantai 31. elokuuta 2020

Toko avo-luokan korkkaus

Huomasin keväällä, että tokon piirinmestaruudet järjestetään Kyötikkälän kentällä elokuun lopussa. Saisinkohan Leen kanssa treenattua avo-luokkaa niin, että kehtaisi mennä kokeilemaan? Hetken mielenjohteesta lähetin myös Leen hakemuksen Tamskin joukkueisiin ja kun tulimme valituksi, oli se iloinen yllätys. Sitten piti käydä vähän liikkeitä läpi ja miettiä, että mitä kohtia pystytään parantamaan ja mikä vaan nyt saa luvan kelvata.

Kesän aikana saatiin kivoja tokotreenejä aikaiseksi nuorten tokokoirien kanssa ja niistä syntyi lisää treenimotivaatiota. Puuhastelin kotipihassa kierron, jäävien ja noudon kanssa. Olimme myös Nokialla harjoituskoirakkoina uusien liikkeenohjaajien koulutuksessa, missä saatiin tosi hyviä ja lähes kokeenomaisia kokemuksia. Toko tuntui positiiviselta harrastukselta ensimmäisen kerran vuoteen. Lisäksi Mari Leiviskän tokopäivässä saatiin vielä lisää ideoita ja näiden kannustamana mentiin sitten hyvillä mielin Leen kanssa kokeeseen.

Pari kuvaa Leestä tokon liikkurien koulutuksesta Nokialla.










Tuomarina toimi Riitta Räsänen, joka on ehdottoman hyvä, säännöt tunteva ja oikeudenmukainen tuomari. Liikkeet tehtiin kahdessa osassa tai itseasiassa kolmessa, kun paikallaolot tehtiin ihan lopuksi. Lee tuntui koepäivänä tosi virkeältä, se sai nimittäin levätä edeltävän päivän. Sitä olisi pitänyt verrytellä ja väsyttää kyllä, sillä Lee oli kuin lentoon lähdössä.

Ensimmäinen liike oli luoksetulo, missä Lee jäi hyvin maahan, tuli hyvää laukkaa luokse, mutta tuli suoraan sivulleni. Olin antanut käskyksi TÄNNe, mikä tarkoittaa, että tule eteeni istumaan ja eihän Lee nyt muistanut miettiä, että mitä sanottiin ja tuli suoraan sivulle vinoon, minkä vuoksi lähti 1 piste. Luoksetulo siis 9. Ollaan treenattu lähes kokonainen vuosi luoksetuloa vain pelkällä tänne-käskyllä ja siltikin se oli vaikea toteuttaa.

Sitten liikkeestä seisominen ja nyt Leen seuraaminen oli ylivireistä ja se oli kuin lentoon lähdössä. Käskyn kuultuaan se pamautti reippaasti maahan, joten tästä liikkeestä 0. Liikkeen loputtua kehuin Leetä ja se pomppasi minua vasten niin, että täräytti kuonollaan minua huuleen, että teki ihan kipeää. Tämän jälkeen laskin hiukan kehujen määrää liikkeiden väleissä, mutta toki Riittakin niistä toppuutteli.

Sitten seuraamista, missä oli paljon käännöksiä ja pysähdyksiä. Lee alkoi hiukan tasaantua. Osasi tehdä hyvin seuraamiskaaviossa 2 askelta taakse seis. Opetin sen sille viikkoa sitten, että sivulla peruutuksessa voidaan käydä istumaan, kun rallyn peruutuksessa taas ei koskaan saa istua. Seuraaminen 8.5

Tämän jälkeen päivän paras hetki, ruutu 10!

Kehä 2 alkoi estehypyllä. Tämä meni myös ihan mukavasti paitsi ei osannut tulla suoraan eteeni istumaan, joten vinoudesta lähti 1 piste, (ihan turhaan). Estehyppy 9.

Kaukot 9. Ensimmäinen ylösnousu oli vähän vajaa, mutta muuten teki oikein pompulla. Olin tästä niin onnellinen, se nousi! Vuosi sitten ei nimittäin ilmekään värähtänyt näissä, vaikka kuinka yritin koiran edessä saada sen maasta istumaan.

Liikkeestä istuminen 10. Tämäkin oli oikea työvoitto, väärä asento on tullut treeneissä kymmeniä kertoja.

Kierto 9. Vieressä ollut ruutu veti puoleensa.

Nouto 9. Hieno nouto, mutta edessä istui kapula suussa vinossa.

Paikka-istuminen 9. Haisteli maata jätössä.

Kokonaisvaikutus 8.5 ja yhteispisteet 263.5, ykköstulos ja luokkavoitto. Jee! 



Lisäksi Tamskin joukkueena Miinun ja Maijun kanssa voitettiin piirinmestaruus kultaa. Joukkuekuva Mervi Leppäkorpi.






lauantai 15. elokuuta 2020

Rallytoko postaus

Kuluneen kuukauden aikana on panostettu Leen kanssa rallytokoon (kaiken muun ohella) ja päätin tehdä ihan oman juttunsa pelkästään siitä, mitä kaikkea sen parissa ollaan tehty.

Kuulumme Leen kanssa valtakunnalliseen rally-tokon valmennusrenkaaseen ja sen puitteissa meillä oli koulutuspäivä Lempäälässä Levekin kentällä 25.7. Sinne kouluttamaan tuli Anna Savolainen rallya ja tehtiin myös kisarataa renkaaseen kuuluvan Jaana-tuomarin silmän alla Annan koulutusten ohella. Ja päivä oli todella hyvä, sillä Annan kanssa tehtiin tekniikkapätkiä, missä todella nousi esiin useampikin koulutuksellinen murhe. Työnalle tuli ihan erikseen kaikki ohjaajan kierrot, joissa Lee oli oppinut laiskaksi ja nyt terästettiin lelupalkalla sen asennetta. Lee nimittäin käytti hyväkseen vilkuilemalla ympäristöä aina kun se oli minun takana eikä pitänyt sillä tavalla kiirettä tullakseen sivulleni. Kaarrokset saattoivat olla tämän vuoksi laajoja ja löysiä. Nyt haluttiin, että Lee tekee ne nopeasti, aktiivisesti ja tiiviisti. Ja näitä työstettiin sitten runsaasti palkaten.

Toinen mitä huomasin oli, että erottelu ohjaajan eteen seisomaan vai istumaan, oli täysin unohtunut eikä se peruutus edessäkään ollut enää hieno. Joten näitä alettiin taas muistella, että miten tehtiinkään. Lisäksi uutena meillä oli työn alla kyltit "molemmat kääntyy vasempaan tai oikeaan" ja tätä olin tehnyt paikallaan kääntyen alustan avulla. Ihan ne eivät vielä toimineet kylttien välissä, mutta näyttivät yksittäin lupaavilta. 

Jaanan kisarata oli tosi hyvä, mutta siellä pähkäiltiin koiran puolen vaihtoja edessä, joissa Lee pysähtyy eikä se saisi rallyssa pysähtyä. Hiottiin siis tekniikaan tämän suhteen. Kisaradalla myös oikean puolen seuraaminen oli tauon jälkeen hukassa, joten pieniä vaikeuksia ilmeni, kun koira oli oikealla. Liikkeestä istuminen ja kutsu koira onnistuivat jo kivasti, joten tähän on saatu varmuus, samoin merkin Lee löytää, kunhan maltan suunnata sen merkille ennen suullista käskyä.

Joten harjoiteltavaa tuli paljon! Ja niin harjoiteltiin rallya Leen kanssa kotipihassa sekä viikottaisella tamskin rallyvalkkuryhmän vuorolla. Taito kerrallaan tuntui että homma paranee, vaikka välillä koin olevani maailman huonoin rallyn ohjaaja. Se rytmitys, ajoitus ja käskyjen selkeys on siinä hommassa kaikkein vaikeinta. Eli ei auttanut kuin harjoitella paremmaksi.


Sitten meillä oli rallyn valkkuryhmän kisamaiset treenit. Tämä oli Leeltä hieno suoritus, sillä oltiin oltu treenailemassa Jämijärvellä maastoja koko päivä ja illaksi vielä tähän kisamaiseen treeniin. Lee ei tuntunut lainkaan väsyneeltä ja olikin tosi innokas radalla. Nyt tässä ratatreenissä tosi moni kohta meni jo hyvin, mutta virheittä ei selvitty, sillä ympäristön agility ihan hivenen häiritsi ehkä Leen keskittymistä ja kun tulee pienikin katko koiran ja ohjaajan välillä, voi mennä tärkeä kyltti tai siihen valmistelu ohi.

Sitten mentiinkin rallykisoihin 6.8 Kyötikkälän kentälle. Nämä olivat Leen toiset rallykisat mes-luokassa ja ensimmäinen rallykisa ikinä ulkokentällä. Edellinen kisa oli käyty helmikuussa Seinäjoella, joten taas tuntui, että kisarutiinia tarvitaan tässä lajissa. Vähän niinkuin agilityssäkin, että jos haluaa radan sujuvaksi ja ohjaukseltaan luontevaksi, tarvitaan sitä harjoitusta. Nyt oli tarjolla ehkä maailman helpoin mesrata ja tuomarina Maria Riski. Mes-rata oli päivän viimeisenä eli klo 21 illalla olimme radalla ja vielä ihan loppupäässä luokassa. Koronasääntöjen mukaan yleisöä ei saanut olla ja edellisten luokkien koirakot olivat poissa. Joten todella vähän häiriötä, radalla pitkät kylttivälit ja helpot tehtävät. Kaikki mahdollisuudet napsaista hyvä tulos.

Vaan ei se ollutkaan niin helppoa. Nurmikentän hajut vetivät Leetä puoleensa ja keskinäinen yhteys pätki, joten uusin kyltin 4, puolen vaihto jalkojen välissä, missä Lee tulkitsi käskyn menemällä eteeni istumaan. Sanoin reippaasti, että uusin. Uusinnalla oli hyvä. Sitten toinen toinen uusinta oli kyltillä 7, missä piti tehdä valkovuokko. Ihan joku pieni väärinkäsitys tuli Leen kanssa ja se pyörähti jotekin ihan väärin. Uusin ja uusinnalla tehtiin hyvin. Sitten vein Leetä loppuradan niin tarkasti kuin ikinä osaan. Tehtiin kyltti kerrallaan rauhassa ja tarkasti. Lee ei tuntunut niin rennolta kuin yleensä treeneissä, mutta nyt se ei säheltänytkään mitään ylimääristä vaan teki tarkkana. Lopputulos näkyy kuvassa, pisteet 88.


Olin uusintojen kohdalla taputellut käsiäni yhteen ja sain siten molemmissa kohtaa -3 ohjaajan virheet. Voi apua, en edes tiedostanut tätä, joten opettavaista, ei taputella käsiä yhteen. Harmitti, ettei osattu olla parempia, mutta edelleen, meidän on treenattava tehtäviä sujuvammaksi ja vahvistettava kaikkia rallyn taitoja, jolloin ne jännittävässä kisatilanteessakin toimivat. 

Ja harjoitukset jatkuivat edelleen kotipihassa ja hallilla. Käytiin maanantaina tekemässä vain seuruuta oikealla ja vasemmalla kylttien ympärillä. Esteenkin otin sinne kentälle, mutta nyt palkka tuli seuraamisesta eikä hypylle menty kertaakaan. Erikseen katsoin Leelle pari uutta merkkiä, mitä oli hallilla, valkoinen ja oranssi iso kartio, hyvin Lee ohjautui näille. Tiistain valkkutreenivuorolla taas tehtiin helppoa avoluokan rataa, jonka loppuun laitettiin mes-luokan kylttejä. Näin tuli harjoiteltua pidempää suoritusta, missä on helppoja tehtäviä, mutta mikä vaikeutui loppua kohden. Muuten meni kivasti, mutta Leen seuraaminen on ailahtelevaa ja yhteys meidän kesken pätkii. 

Sitten koitti taas kisapäivä 15.8. Tällä kertaa omalla kotihallilla, mutta koronan vuoksi eriskummallisin olosuhtein. Rataantutustuminen oli tietysti mukavampi, kun tutustuminen tehtiin kahdessa erässä ja oli enemmän tilaa miettiä niitä omia linjoja. Suorituksia ei kuitenkaan päässyt näkemään, sillä halliin pääsi vain hetkeä ennen omaa vuoroa lämmittelemään. Ulkona oli lämmin ja hallissa ihanan viileä, joten sinne oli kyllä kiva mennä.

Päivän rata oli vaikea. Toisaalta kun sitä hetken pohdiskeli, löysi monta juttua mitä vaikeeta siinä ei ollut ja lopulta rata tuntui ihan mahdolliselta. Lee ei kuitenkaan osannut oikealla peruutusta ja olin jo valmiiksi antamassa tässä heti -10 ennen suoritusta. Vaan osaahan se peruuttaa vasemmalla ja viime talvena ollaan tehty oikealla puolen paljon sivuaskelia, joten pikakelauksella kerroin sille ennen suoritusta, että tämä peruutus on ihan sama juttu, nyt tehdään vain toisella puolen. 


Suorituksessa Lee tuntui mukavalta, päätin itse olla turhia jännittämättä ja tehtiinkin yhtä parhainta rataamme. Puolenvaihdot onnistuivat, käännökset onnistuivat, pyörähdyskin meni hyvin ja se peruutus. Se tunne siellä radalla oli minulla keskittynyt, mutta silti iloitsin, että sain tehdä tuttuja tehtäviä Leen kanssa. Merkille lähetys olikin meille hankala, sillä merkki oli aika mitättömän näköinen hallin nurmea vasten. Sellainen pikkuinen lila merkki. Lee sinkosi merkkikäskyllä vieressä oleville pujottelun kirkkaan keltaisille tötteröille, mutta sain topattua sen ja ohjattua oikean merkin taakse. Loppuosa radasta meni tosi hyvin ja olin aidosti iloinen maalissa.

Ja niin me saatiin tulos 88 ja kolmas kerta tuotti koularin RTK4. Tuomari oli ollut tosi tarkka ja nähnyt kaiken, joten sain virheissä ainakin kaksi -3 tvä virhettä, joissa en tiedä yhtään, että mikä niissä nyt oli vialla. Eikä ole edes videota, mistä katsoa. Mutta virheistä viis, se tekemisen tunne löytyi tällä radalla ja siitä haluan nauttia vielä pitkään. Se oli meiltä hyvä suoritus.

Nyt jatkossa treenit jatkuu. En hakenut ensi talveksi rallyn valmennusryhmiin, sillä kulunut kesä on ollut melko kuormittava, kun joka ilta on aina jotkut treenit. Jos ei omat, niin olen kuskannut Petraa agilitytreeneihin. Tai kouluttanut muita. Odotan talvea ja sitä, että elämä ei ole niin aikataulutettua. Varmasti tulen kaipaamaan ryhmätreenejä, mutta koronakevät myös opetti, että se rauhakin on tärkeää. Haen omatoimitreeni-oikeutta ja varmaan varaan nyt muutaman yksärin joltakin pätevältä rallymestarilta, että saan hiottua tekemistä vielä paremmaksi. Sillä tähän rallytokoon jäi ihan koukkuun!!


tiistai 14. heinäkuuta 2020

Kohti Ek-koetta

Ehkä yksi suurimmista haaveistani koiran kanssa on ollut osallistuminen ek-kokeeseen. Tavoite on toisinaan tuntunut kaukaiselta, mutta tämä kevät ja kesä ollaan todella tehty töitä sen eteen. Kun on pakko päästä!

Ylihuomenna on mahdollisen koepaikan jako, sillä bordercollieiden pk-mestaruudet järjestetään tänä vuonna syyskuussa Kouvolassa. Siellä on tarjolla kaikki pk-lajit, mutta rajoituksena, että 10 koiraa per laji ja kolmosluokan koirista koe täytetään ensin. Jälki oli täyttynyt kolmosluokan koirista ihan hetkessä, mutta luultavasti Ek:ssä olisi vielä tilaa alemmissa luokissa. Soitto-aikaan pitää olla siis valmiina, jos haluaa mukaan mestaruuskokeeseen.

Leen kanssa ollaan kuitenkin valmistauduttu tasaisella tahdilla kohti päämärää. Jos en saa paikkaa mestaruuskisoihin, täytyy katsella koepaikkaa muualta, mutta ek-kokeita järjestetään vielä harvemmin kuin haku tai jälkikokeita johtuen juurikin siitä, että siinä on ihan valtavasti hommaa järjestävälle taholle.

Treeneissä suuri töisin maaston osalta on haku. Lee aloitti viime kesänä haun harrastamisen, mutta teki oikeastaan vain risteilytreeniä viime kesän. Nyt on kerta kerralta lisätty sen risteilyyn paloja lisää ja haussa siitä paloja riittää. Toukokuussa työstettiin haltuunotto keski-linjalle ja tämä tuntuu toimivan hyvin. Ja toukokuussa treenin aloittava ärsyke oli se, että Lee näki aina kun maalimiehet meni metsään. Siitä se tiesi, että nyt  treenataan hakua. Viimeisimmissä treeneissä maalimiehet on olleet metsässä jo valmiina ja hyvin Lee on lähtenyt etsimään niitä ilman ärsykkeitä.

Kuvassa Lee odottaa vuoroaan ja pääsyä päivän hakuradalle

Haun ilmaisua on treenattu niin irtorullin kuin viime torstaina ekan kerran kiintorullan kanssa. Viime viikolla risteilytreeneihin tuli myös tyhjät pistot mukaan ja lisään niitä nyt tasaisesti lisää niin, ettei Leen työskentely lässähtäisi vaikkei se joka pistolla löydä maalimiestä. Jatkossa treeneihin tulee lisätä hallintaa maalimiehellä ja kuljetusta sieltä keskilinjalle. Erikseen voitaisiin treenata myös hakupiiloja ja tai sitä, että se maalimies on peittettynä hyvin eikä siitä näy kuin esim irtorulla. Sovittiin myös koutsin Sari Kärnän kanssa, että tehdään elokuun lopussa yksi koemainen ek-haku ja tämä olisi kyllä loistava juttu. En nimittäin tiedä yhtään, mitä siellä hakukokeessa saa tehdä ja mitä ei. Kuinka tiheään saa pistottaa ja mitä, jos se koira ei menekkään ekalla pistolla etukulmaan? Näitä ja muita haun sääntöjä pitää vielä opetella. Olen oppinut kyllä tykkäämään hausta tosi paljon ja niin tykkää Leekin.

Tämä kuva on otettu hakutreenin jälkeen, onnituneen treeni ilme havaittavissa.

Muita maastopaloja olen yrittänyt ylläpitää niin, että ainakin kerran viikossa tehtäisiin muut palat. Esineruuduissa on treenattu vain kaistoilla suoraan etenemistä. Tehtiin Karisen Piian kanssa sellainen 50m syvä kaista näkyvään, mutta ilmeisesti koiralle haastavaan maastoon missä meillä oli 3 esinettä sillä kaistalla peräkkäin. Eka esine oli iso karvakaulus takistani, tähän Leen nenä reagoi hyvin vaikka oli ihan varma, että se vaan laukkaa yli. Sitten keski-esinekkin löytyi hyvin, mutta tämän jälkeen en saanut Leetä millään takarajan esineelle. Se jäi jumiin niihin paikkoihin, mistä kaksi esinettä oli jo löytynyt eikä edennyt niitä pidemmälle. Höh! Pidettiin tauko ja käytiin ajamassa jäljet pois ja palattiin sitten esineruudulle uudestaan. Nyt vietiin Leen kanssa esine yhdessä sinne taakse ja lähetin sen hakemaan eturajalta. Nyt meni täysillä ja määrätietoisesti ruudun takarajalle ja haki hienosti sen esineen.

Tarkkusruutua ollaan tehty Sennin ja Pirjon kanssa niin, että viime viikolla meidän ruudussa oli joulu. Lee sai etsiä lahjapaketin, Kitty kuusen.


 Yritetään totuttaa koiria siihen, että joku muu koira on käynyt pikkuruudussa jo ensin, että koirat tottuisi työskentelemään siltikin vaikka vieraan koiran hajua on siinä ruudussa. Eilen tein itsekseni tarkkuusruudun ja otin Aronin apulaiseksi. Pyysin Aronin kolmessa eri kohtaa maahan sinne ruutuun ja tallattiin se vielä yhdessä. Jätin Leelle vasempaan etukulmaan euron kolikon ja lähetin Leen työskentelemään. Se haisteli ruutua tosi tarkkaan, selvästi tarkasti niitä makuupaikkoja, mutta kun lopulta löysi ja ilmaisi sen euron kolikon, sai runsaasti kehuja sekä herkkuja.

Pudotetun Lee osaa hyvin, mutta parantamisen varaa on seuruussa ennen esineen pudotusta. Lee kulkee kyllä sivullani, mutta sitä vaivaa kauheasti ne vieraan koiran hajut ja kulkemiset siinä pudotetun radalla ja seuruu ei ole nättiä vaan ehkä mukana kulkemista. Yritän panostaa tähän ensi kerralla, kun tehdään pudotettua porukalla, että palkkaan sitä seuraamista, jos se sitä kautta paranisi.

Jälkiä on ajettu kerran viikossa ja nyt alkaa kepit löytyä ja jäljen ajo on hyvää ihan missä kelissä vaan. Sen sijaan janalla Lee laittaa kaasun pohjaan ja kuvittelee, että jälki menee siellä 40m päässä. Ja samalla kiroan, että miksi olen edes opettanut sille jo kolmosluokan janoja, sillä ykkösluokan etsintäkokeessa se jälki kulkee ehkä 15m päässä lähetyspaikasta ja Lee laukkaa nyt jäljen yli että heilahtaa. Eilen tein sille janan, jonne jätin ruokakipon siihen liinan mitan päähän eli n. 10 paikeille. Ruokakupissa on kansin päällä, mutta jätän sen vähän raolleen, että Lee saa vaan nenällä työntämällä sen auki. Näin voin itse seisoa koko ajan siellä liinan päässä ja kehua, kun koira eteni maastossa suoraan 10m ja pysähtyi kupille. Sitten kun se on syönyt, sanoin "jatka vaan" ja Lee lähti kaikessa rauhassa jälkeä pitkin ihan oikeaan suuntaan, jäljesti 40m ja ilmaisi siinä ekan kepin.
Näitä janatreenejä teen nyt ainakin seuraavat 10 kertaa, jolloin saan Leen ehkä kulkemaan maavoittoisemmin ja rauhallisemmin janalla, oppimaan, että jälki kulkee siinä melko lähellä ja saan onnistuneita suunnan valintoja.

Jälkikeppi ja pallo, voiko olla ihanampaa?

Sitten tottis. Siinä riittää kyllä vielä puuhaa vaikka olenkin positiivisesti iloinen siitä, että ollaan löydetty pk-vire. Olen saanut yhdistettyä Leelle, että isoilla kentillä saa seuraamisesta kunnon leikkipalkan ja se seuraa nyt tosi innokkaasti ja motivoituneesti sen ekan suoran. Liikkeestä istumista olen nyt käynyt ottamassa vähän joka päivä, sillä bh-koetta varten tehtiin vaan liikkeestä maahanmenoja. Noudoissa tasamalla kapulan palautus on edelleen hitaampi kuin meno, mutta näissä olen juossut nyt vain Leetä karkuun lelun kanssa, jolloin se lisää vauhtia. Ja hyppynouto, kolmen vuoden projekti on siinä vaiheessa, että Lee hyppää metrisen itsevarmasti ja teki sen viime viikolla kokonaisena liikkeenä ekan kerran 650 grammaisella kapulalla. Metrisen opettamiseen olen kyllä panostanut ja se on tosi tärkeä liike pk-tottiksessa. A-estenoutoa ei olla nyt tehty noutona, vaan pelkkää kiipeämistä kohti ohjaajaa. Laukauksia on nyt kuunneltu vain paikalla makuussa, mutta jos saan huomenna ampumisseuraa, niin aletaan ottaa niitä myös seuraamisen yhteyteen.

 Eteenmenoja on tehty nyt viikon tai kaksi meidän vaaputtimen avulla. Aronille opetin sillä sen aikanaan ja sama sopii Leelle. Vaaputin on siis kohde, jolle mennään tekemään nenäkosketus. Se on hyvin neutraali itsessään koiralle, eikä se näy kauas, mutta jos käyttäisin jotakin isoa lelua tai palloa eteenmenokohteena, saisin taatusti valmistelevassa vaiheessa koiran edistämään. Aron ainakin aikanaan vaan kyttäili kentän reunoja ja yritti bongata jo kentälle tullessa, että missä sen lelu on, joten vaihdoin silloin vaaputtimen lelun tilalle. Nyt Lee lähtee toistaiseksi eteen perusasennosta ja saa minut palkkaamaan heitettävän pallon kanssa, kun on juossut ensin täysillä vaaputtimelle. Ollaan otettu myös jo kuuntelua tähän eli saatakin sanoa "maa" jo ennen vaaputinta ja palkkaan sitten hienosta kuuntelusta ruhtinaallisesti, jos menee yhdestä käskystä maahan. Ekalla kerralla Lee pysäytti vauhdin ja kääntyi minua katsomaan, että mitä sanoit?, mutta sen jälkeen se oppi, että joskus tulee maahanmeno-käsky ja joskus ei.

Lee ja vaaputin

Joten onhan tässä kokeeseen valmistautumisessa vaikka kuinka paljon tehtävää, mutta kuten kuvista voi päätellä: Leellä on superkivaa. Se rakastaa treenamista ja yhdessä puuhastelua.


lauantai 27. kesäkuuta 2020

Vesipelastusta ja pk-hommia

Kesäkuu on ollut loistava kuukausi vepetreeneille. Meidän pikkuryhmä on treenannut innokkaasti välillä kaksikin kertaa viikossa, vesi on lämmintä ja aurinko paistaa.
Yritän näissä treeneissä vahvistaa paloja ja opettaa tietty myös uusia asioita niin, että koiralla säilyy odotus ja into. Kesäkuussa ollaankin vahvistettu alokasluokan liikkeitä ja opeteltu avoimen luokan juttuja. Uutena on ollut työn alla pelastusrenkaan vienti veneelle sekä avoimen luokan veneen nouto, jossa lähetän Leen veneestä hakemaan toisen veneen. Ollaan edistytty näissä hienosti, joten olisipa elokuussa mahdollisuus päästä koetilanteisiin. Vepekokeet on kaikki peruttu heinäkuun loppuun saakka, koska korona.


Viime viikolla meillä oli lapsihukkuja treeneissä ja Lee oli ihan ihmeissään tästä. Lee jopa haukkuu mennessä hukkuvalle, sillä sitä ottaa tunteisiin vedessä polskuttava ihminen. Se ui suorastaan pelottavalla raivolla kohti hukkuvaa. Heti kun hukkuva lakkaa polskimasta, myös Leen uinti rauhoittuu. Hyvin se kuitenkin nappasi patukkaan kiinni ja veti lasta kohti rantaa. Tällä viikolla olin itse hukkuva ja vetokyyti rantaan tuntui turvalliselta.


Maastolajeissa haku edistyy pikku hiljaa ja tilasin Leelle nyt hakuun oman kaulapannan ja siihen rullan roikkumaan. Treeneissä rullan ideaa on ajettu sisään irtorullien avulla, mutta seuraaviin treeneihin Lee saa rullan mukaan kaulaansa.




Viime viikolla käytiin kerran jäljestämässä ja samalla tehtiin esineruutua Pian kanssa. Jäljestyskeli oli helteinen ja nyt ensimmäisen kerran muistin onneksi ottaa vesipullon mukaan jäljelle. Lee joikin reippaasti ensimmäisellä kepillä ja silti jäljen lopussa oltiin lähes kuolla kuumuuteen. Tältä jäljeltä nousi kepit 3/4, mutta ensimmäisen keppi siltä jäi ilmaisematta, vaikka se saikin jäljestää useamman sata metriä ennen ensimmäistä keppiä. En tiedä yhtään, että miksi se ei ilmaise satavarmasti kaikkia keppejä, sillä jäljen loppupäässä keppi-ilmaisut näyttävät hyvin varmoilta ja ilmaisu on motivoituneen näköinen.


Ja loppuun laitan pari kuvaa meistä tämän viikon bh-kokeen tottelevaisuusosuudesta. Kuvista kiitos Henna Lindell. Kentällä oli paahtavan kuuma, mutta ihmeen virkeästi se Lee näyttää kuvissa kulkevan. Olenkin jo tehnyt ensi viikolle kovasti suunnitelmia, miten saadaan tottiskuvio kuntoon kokeita varten, joten ohjelmassa on laukauksia ja noutoja sekä eteenmenon opettelua. Rallytoko tai toko ei nyt kiinnosta minua lainkaan, kun olen niin innoissani näistä pk-puolen jutuista.











keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Bh-koe

Eilen oli jännittävä ilta. Olimme nimittäin Tavesin järjestämässä bh-kokeessa ja se oli ehdottoman mukavaa tehdä kotikentällä Niihamassa. Tuomarina toimi Kari Santikko, joka on meille tuttu tuomari jo Aronin ajoilta. Onneksi koe saatiin järjestettyä, sillä olin haaveillut tekeväni bh-kokeen heti keväällä, mutta korona sotki suunnitelmat. Ja nyt korona näkyi kokeessa niin, ettei kätelty missään kohtaa ja luin itse sirun koiralta tuomarin ja koetoimitsijan läsnäollessa. Meidän kohdalla vaan sirunlukijasta loppui juuri sillä hetkellä patterit, joten pieni hetki meni sirunlukuun, kun oli patterinvaihtoa ja sirunlukijan desinfiointia välissä.

Keli on aurinkoinen ja kentällä oli kyllä kuuma. Olin varautunut keleihin juottamalla Leetä jo kotona hyvin ja mukana oli kylmällä vedellä kasteltu froteeloimi kylmälaukussa, jonka heitin Leen selkään heti suorituksen jälkeen. Ja itse join reippaasti, mutta kyllä kuuma tuli molemmille.

Arpa-onni oli meille suosiollinen parin valinnassa, sillä saimme Sennin ja Kittyn pariksi. Tämä oli niin ihana juttu, ettei tarvinnyt jännittää sitä paria. Ylipäätään kokeessa oli vain viisi koiraa, joten kolmannelle parille oli järjestetty nollakoira pariksi. Senni sai numeron 1, joten suorittivat ensin seuraamiskaavion ja Lee numerolla 2 meni paikalla makuuseen. Ilmoittautuminen ei mennyt yhtään niin reippaasti kuin olisin toivonut ja samaten siirtymä ilmosta makuuseen oli lähinnä kuljetus, mutta hyvin Lee meni makuuseen ja pysyi siellä nätisti.

Seuraamiskaavion aloituksessa Lee heräsi leppoisista kesätunnelmista ja teki seuraamista tutulla hyvällä asenteella. Vasemmalle täyskäännöksissä sen kontakti tippuu ja ne on vähän tönköt, mutta muuten seuraaminen meni hyvin. Marssin todella reipasta tahtia, koska sillä saan myös Leen virittäytymään pk-koiran tunnelmaan verrattuna muihin lajeihin, joissa on seuraamista. Henkilöryhmässä sen kontakti taisi myös hetkellisesti tippua, koska se ihan hiukan ihmetteli isoa ryhmää, mutta selvittiin siitäkin ihan hyvin.

Liikkeestä istumisen tein pysähtymällä, mutta liikkeestä maahanmenon tein ihan liikkeestä. Parasta luoksetulossa oli, että Lee tuli suoraan eteeni istumaan, niin kuin pitääkin, mutta tämä on kyllä aiheuttanut valtavasti toistoja. Leen luoksetuloista voisi kirjoittaa koko päivän, mutta sille ei ole todellakaan ollut helppoa erottaa kahta käskyä toisistaan, sillä Tule-käskyllä tullaan suoraan sivulle (tokossa) ja Tänne-käskyllä tullaan täysillä eteen istumaan. Se on arponut laukatessa, että kumpi käsky nyt tulikaan, mikä on näkynyt vauhdin hiljentymisenä ja vääränä loppuasentona. Sitten se on tehnyt myös banaania ja jännittänyt sitä paikalla makuussa olevaa koiraa, mikä on vielä lisännyt banaania, kun se väistää sitä makuukoiraa. Tähän auttoi se, että käytiin tekemässä viikko tolkulla 3 Tänne-luoksetuloa päivässä ja unohdettiin Tule-käsky ikuisiksi ajoiksi. Ja jes, se tuli hyvällä laukalla suoraan täydelliselle paikalle eteeni istumaan. Se myös kuunteli hienosti käskyn takaa ja siirtyi takakautta sivulle. Olin tyytyväinen.

Kaupunki-osuutta ei olisi pitänyt jännittää yhtään, sillä ollaanhan me Leen kanssa reissattu viime kesänä Sveitsiin asti ja nähty yhtä jos toista ihmisvilinää. Helposti meni siis kaupunkiosuus Linnainmaan cittarin parkkipaikalla ja koehenkilöiden lisäksi oli paljon liikennettä ja ihmisiä ympäristössä. Lee oli mukavan leppoisa, jopa niin leppoisa, että nosti koipea kerran, kun piti kulkea pyörätien laidassa. Viimeinen osuus, missä koira jätetään kytkettynä yksin paikalleen oli siitä hassu, että meitä ennen oli Leen sisko Kitty maannut samassa kohtaa. Leen nenä tippui heti siihen kohtaan, missä Kitty oli ollut eikä se sen vuoksi edes huomannut, että poistuin saatika nähnyt sitä vierestä lähellä kulkenutta koiraa. Kitty oli jättänyt Leelle jonkun hajuviestin siihen asfalttiin, joten sitä lukiessa Leellä meni viimeinen osa kokeesta.  Tuomari sanoikin, että kaupunkiosuudessa ei mitään huomautettavaa.

Joten Lee sai nimensä eteen BH-tunnuksen ja nyt ne ovet aukeaa palveluskoiralajeihin.


Ja sisko sekä hänen veljensä, Kitty & Lee


perjantai 12. kesäkuuta 2020

Yyterin retki

Kävin tänään Leen ja Codyn kanssa maailman ihanimmalla retkellä Porin Yyterissa ja olin tätä retkipaikkaa pohdiskellut jo monta viikkoa tutkailemalla vähän netistä etukäteen reittejä sekä paikan sääntöjä. Siellä oli ohjeena mm. että kiltitkin koirat kulkevat kytkettyinä merkatuilla reitellä, joten koirille valjaat ja itselle vetovyö, että kädet jää vapaaksi räpsiä valokuvia. Pakkasin reppuun eväät ja koirille otin runsaasti vettä mukaan. Ekan kerran tänä vuonna laitoin aurinkorasvaa ja hyvä lippis päähän. Ja sitten auton nokka kohti Poria.

Olin aikaisin liikkeellä, sillä kun pysäköin auton Yyterin Santojentien päähän, ei valtavalla parkkipaikalla ollut juurikaan autoja klo 9 perjantai-aamuna. Sen sijaan myöhemmin palatessa autolle oli parkkipaikka ihan täynnä.

Lähdin koirien kanssa kiertämään ensin Yyterin lietteet-nimisen reitin. Siellä oli isompaa ja pienempää pitkopuu-kohtaa, joista alkumatka meni Codylla ihan opetteluun, että miten niillä kuljetaan. Ketään ei siellä liikkunut aamupäivästä, joten varsin rauhassa saatiin kulkea. Yksi iso peura oli meren rantaa lähestyttäessä nukkumassa siinä metsän rajassa ja huomattiin toisemme ihan lähietäisyydellä. Cody olisi taatusti lähtenyt peurajahtiin, jollei olisi ollut kytkettynä, sillä sitä jäi niin vaivaamaan, että mihin se eläin sinkosi siitä meidän edestä.



Sitten kuljettiin leveämpiä pitkosreittejä lähellä merenrantaa ja lopulta oltiin sellaisessa kohtaa, missä pääsi ihan hiekkarannalle. Koska ketään ei näkynyt missään, päästin pojat juoksemaan ja kyllä ne oli riemuissaan.







Kun tuntui, että juokseminen rauhoittua, jatkettiin reittiä. Kaikkialla oli ihania hiekkaisia polkuja, välillä mentiin lähellä rantahiekkoja ja sitten reitti vei takaisin metsään. Autolle tultiin takaisin n. 3.5 tuntia myöhemmin ja kännykkä näytti, että olimme kulkeneet 15 km matkan.


Levähdettiin ihan hetki autolla, kun otin kylmälaukusta uuden vesipullon reppuun ja sitten jatkettiin. Nyt lähdettiin vastakkaiselle suunnalle, missä oli oikein leveää retkeilyreittiä tarjolla. Päädyttiin rantoja pitkin kauas itse uimarannoista ja nostin lenkkarit reppuun ja edettiin matalassa hiekkapohjaisessa meressä eteenpäin. Näytti olevan koirille todella tehokasta tuo vesikävely, sillä ne ei enää ollenkaan haikalleet vapaana juoksemista, vaan kulkivat meressä kiltisti hihnat löysällä.




Lopulta päädyttiin rannalle varjoon juomaan raparperipiirakkakahvit ja Codyn mielestä oli ankeaa, ettei heille ollut omia piirakoita.

Lopuksi kiersin lähellä olevan golfkentän ja olimme takaisin autolla iltapäivällä. Kännykkä näytti, että olimme kulkeneet 23 km yhteensä. Kuljettu matka ei näkynyt koirissa muuten kuin rauhallisuutena ja ihmeellistä kyllä, ne katseli vielä kotimatkallakin maisemia ikkunoista, kun oletin, että ne kaatuvat lähes elottomina kyljelleen auton käynnistyessä.


sunnuntai 7. kesäkuuta 2020

Lee 3-vee

Tänään on Leen synttärit ja kolme iloista vuotta on jo elämää takana. Onnea Lee!


Lee on ollut minulle kyllä tosi kiva kaveri ja harrastuskoira. Se ei ole missään määriin sellainen kiihkeä tykki vaan ennemmin tasaisen varma suorittaja. Tykkää siitä, ettei se sählää vaan järkevästi yleensä kuuntelee ohjeita. Se ei kuitenkaan ole myöskään liian vakava, vaan pilkettä löytyy silmäkulmasta. Se on koulutuksellisesti herkkä, mikä pitää ottaa aina huomioon kun sen kanssa treenaa, mutta se on tosi kiltti ja yrittää aina parhaansa. Ja kaikkeen se on valmis, mitä ikinä keksinkään. Rakastan sitä, ihana koira!


Ja ollaan saatu taas maailman paras kesäharrastus eli päästy vepen pariin. Kahdet vepetreenit on takana ja aloiteltiin heti avoimen luokan liikkeiden treenaus. Ensimmäisellä kierroksella lähdettiin työstämään hyppyä veneestä ja toisen veneen poimintaa matkan varrelta. Ensimmäisellä kerralla Lee ajatteli, että matkan varrelta poimittu vene pitäisi tuoda minulle, mutta rannassa oltiin hereillä ja Lee kutsuttiin sinne. Itse yritän olla siellä järvellä olevassa veneessä ihan hiljaa ja annan koiran tehdä tehtävänsä. Toisella treenikerralla tämä liike onnistui oikein nappiin ja Lee ui hienosti rantaan yksin veneen kanssa.


Toinen avoimenluokan liike eli pelastusrenkaan vienti rannasta veneeseen lähti myös todella lupaavasti edistymään. Alla olevassa kuvassa Lee on luovuttamassa pelastusrenkaan köyttä veneeseen ja saa sieltä palkaksi lihapullan luovutuksesta. Kun luovutus on hoidettu, heitetään Leelle veneestä pallo, mikä suussa se saa uida rantaan.



Jostakin syystä toisella treenikerralla Leetä alkoi jännittämään köyden luovutus veneeseen. Se arkaili sitä jo viime kesänä, sillä veneen laidan yli kurkottava ihminen on siitä jotenkin jännä. Nyt se alkoi hetkeä ennen luovutusta pyöriä paikallaan ja jäi vähän solmuun pelastusrenkaan kanssa, mikä lisäsi tähän liikkeeseen painetta. Ei saatu oikein hyvää vientiä nyt aikaiseksi, mutta treeniä paikattiin sillä, että menin itse veneeseen ottamaan köyden vastaan ja pyydettiin viemään vain pelkkää köyttä. Toisena harjoituksena tehtiin niin, että Lee lähetettiin veneelle ja syöttelin sitä sieltä veneestä käsin, että se vaan rohkaistui uimaan veneen vieressä vaihtaen veneen keulan kautta puolelta toiselle.


Uimassa ollaan käyty jo useamman kerran ja siitä se kyllä tykkää. Yritän nostaa Leen uimakuntoa hyvälle tasolle, niin että itse treenit on sille hyvän uimakunnon vuoksi helpot. Aron on ollut mukana myös uimassa ja reippaasti sekin tekee omatoimista uimalenkkiä.









sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Haku, jälki ja toko

Siinä ne tulikin otsikossa tämän viikon treenit tai lajit.

Torstaina hakuiltiin Oriveden Hirsilässä. Minä niin rakastan noita Hirsilän metsiä ja päätin nauttia niistä jo ennen treenejä menemällä hyvissä ajoin ja tehtiin Leen ja Aronin kanssa tunnin lenkki. Kun ketään ei tule vastaan ja kaikkialla menee pieniä tai isoja metsäteitä, ei voinut kuin nauttia joka hetkestä. Ja niin teki myös Lee, joka kävi juomassa ojissa ja pyörähtämässä hiekassa.

Haku-alue tallattiin sitten porukalla hyvään ja selkeään mäntymetsään. Täydellinen metsä risteilytreenille. Metsässä oli myös isoja maakuoppia, joista yhdessä makasin maalimiehenä ja kuoppa oli lähes minun korkuinen, mutta siellä pohjalla maatessa näki vaan mäntyjen latvat, joten ei tiennyt itse treenistä mitään, kunnes taitava hakukoira kurkkasi kuopan reunalta ja löysi minut.

Leen treenissä jatkettiin toukokuun teemalla eli haltuunotolla. Nyt me osattiin kumpikin toimia oikein ja treeni oli onnistunein ikinä. Lee on erittäin motivoitunut juoksemaan ja maalimiehet oli siellä 50m päässä molemmin puolin. Lee lähtee "ukko"-käskyllä metsään ja itse liikuin keskilinjalla ottaen koiran aina haltuun, kun se palasi maalimieheltä ja muutama sekunnin seisahduksen jälkeen lähetän koiran viereltäni toisen puolen pistolle. Maalimiehet liikkuvat siellä 50m päässä meidän etenemisen tahtiin. Tehtiinköhän neljä pistoa molemmin puolin ja tästä jäi todella hyvä mieli. 

Viikon ainoa jälki ajettiin perjantai-iltana Pian ja Sarkun kanssa. Otin kotoa Leen jälkikepit, joista pistin leikkureilla kaksi keppiä puoliksi ja numerot päihin. 6 keppiä ja jatkettaisiin jälkeäkin toukokuun teemalla eli vahvistaen kepin löytymisiä ja toivoen tarkkaa nenää.  Koivusta oleva keppi sai olla numero kutonen eli toivoin onnellista loppua. Siksi isoin keppi pääsi sinne jäljen päähän.

Katsottiin Sarkun kanssa hyvä janapaikka,  siitä suunniteltiin 100m jälkisuora, missä Lee saa vaan mennä ensin hyvän jälkisuoran, sitten kulma ja sen jälkeen Sarkku saisi jättää pikkukeppejä kulman jälkeiselle suoralle. Lee lähti janalla etenemään todella hyvin, sillä se on nyt oppinut, mitä "edessä" tarkoittaa. Se lähtee voimakkaalla laukalla, reagoi hyvin jälkeen ja valitsi täydellisesti oikean suunnan. Ja sitten mentiin 100m suoraa, joka oli tehty nousevaan sammalrinteeseen. Leen motivaatio kyllä tuntui ja itsellä alkoi heti tuntua heikolta kunnolta siinä sen reippaassa jäljestysvauhdissa, vaikka juoksemaan en sen perässä suostukaan. Onneksi lopulta tuli se kulma, mihin Lee reagoi hyvin ja siitä 20m päässä oli eka keppi, jonka se ilmaisi hienosti.

Sitten jälkisuora meni mäntyjen alla kallioissa maastossa ja Lee ilmaisi hienosti pieniä keppejä, jotka olivat vielä välillä vähän mielenkiintoisissa paikoissa. Yksi oli jätetty sellaisen kumpareen päälle ja Lee kyllä haistoi sen, mutta mietti hetken, että miten sen voi ilmaista, koska Lee ilmaisee kepit maahanmenemällä ja sen piti asetella itsensä tähän kumpareen päälle, että sai kepin etutassujen väliin. Siinä se sitten makasi rauhassa ikään kuin koira olisi dobo-pallon päällä.

Keppi nro 2 jäi maastoon, mutta Sarkku ja Pia huomasivat, että se oli ihan liito-oravan näköisen kakkakasan vieressä ja mietittiin, että haittasiko se haju itse kepin ilmaisua. Mutta kepit 5/6 löytyivät ja olin todella tyytyväinen Leen suoritukseen. 

Tässä ollaan keppi 5:sella, joka oli jätetty sellaisen kallion kielekkeen päälle, mihin mahtui juuri koira makaamaan ja siitä jälki jatkui 2 metrin pudotuksella sammaleikkoon. Korkeusero ei kuvassa juuri näy, mutta ihan hyvin koira olisi voinut "mokata" valmistautuessaan hyppäämään alas, mutta silti ihana Lee-mussukka päätti ilmaista ensin kepin.

Ja viimeisellä kepillä syötiin kissanruokaa ja leikittiin pallolla. Kiitos Sarkulle ja Pialle tosi kivasta jälki-illasta ja kuvista metsässä. 

Sitten lauantain tokoihin. Olimme Levekin kentällä ja vietimme pienellä porukalla tokopäivää Maarit Hellmanin koulutuksessa. On ollut ilo tutustua Maarittiin ja hän on kouluttanut meitä jo tokossa/ rallyssa useamman kerran, joten on kiva, ettei tarvitse selitellä mitä on tehty. Joten päästiin tälläkin kertaa suoraan asiaan nimittäin kaukokäskyihin. Sain nyt Maaritilta hyvät ohjeet pilkkoa koko liike paloiksi. Harjoitellaan erikseen kohtaa liike alkaa, erikseen koiran jättämistä ja erikseen maasta ylösnousuja matkaa pidentäen. Kaikkien liikkeiden aloituksiin teemme nyt "tarjoa perusasentoa" pelin, missä oikein hyvästä tarjoamisesta saa luvan lähteä esim. ruutuun. Lee on sellainen, mikä jähmii liikkeen aloituksissa, odottaa noutoa, lukitsee katsellaan ruudun ja muut tötteröt, joten lähden nyt muuttamaan tällä pelillä sen asennetta parempaan suuntaan. 

Tässä työstetetään asennetta

No jes miten teit Lee hienosti!!

Treenasimme Maaritin kanssa myös ohjattua noutoa, johon minulla on nyt kivat eväät työstää sitä lisää. Lisäksi, kun noutoa katsottiin, Maarit muistutti, että kun Leen paluuvauhti on edelleen huonompi kuin meno, ei sitä saa kuluttamalla käyttää vielä huonommaksi. En muista, mitä Maarit mietti tämän palautuksen suhteen, mutta sain Lavikan Emmiltä idean, mitä tulen kokeilemaan. Opetan Leen nyt juoksemaan minua kohti ja pomppaamaan vasten. Tämän yhdistän noutoon ja teen sitä nyt jonkin aikaa niin, että Leen täytyy minua kohti juostessa ikään kuin lisätä vauhtia pompatakseen päin. Tänään Lee saa levätä, mutta silloin on aikaa kirjoitella blogia ja miettiä treenisuunnitelmia paperille.