Leen projekteja

Viime viikolla Lee treenasi monipuolisesti, mutta piti toki myös vapaapäiviä. Aloitin treenikirjanpidon puhtaalle ruutuviholle, mikä on pyhitetty täysin Leen treeneille ja niistä nousseille huomioille. Vaikka tehdään monipuolisesti erilaisia juttuja ja projekteja, auttaa treenivihko jäsentelemään harjoiteltavia asioita ja miettimään seuraavia treenejä tarkemmin. Lee on nimittäin äärettömän kiva koulutettava, joten sen kanssa hurahtaa tähän ihan täysillä, mutta valitettavasti nyt jo huomaan muutaman perustavanlaatuisen koulutusvirheen, joten yritän tämän suhteen tehdä asioita paremmin.

Yksi syksyn ja tulevan talven projekteista on jälki-esineiden ilmaisu. Ihan aluksi oli vain mielessä, että Lee ilmaisee esineet maahan menemällä ja sen opetus sujui nopeasti ja otin keväällä hyvin pian kepit mukaan jäljille. Tällä hetkellä siltä ei jää yksikään keppi maastoon, sillä sen nenä on supertarkka. Silti ilmaisut on olleet sellaisia, että se pysähtyy esineelle, miettii sitä, katsoo minua ja usein kääntyy ilmaisemaan esineen niin, että se näkee minut siinä samalla. Tähän esineellä käyttäytymiseen ja paikan arpomiseen menee ihan turhaa aikaa ja energiaa. Koiran toiminta on sellaista epämääräistä. Ihanteeni on, että heti kun keppi paikallistuu, se menisi välittömästi maahan siitä paikasta ja odottaisi siinä, että tulen sen luokse. Koko kesän olen tätä miettinyt, että mikä tässä mättää? Miksi se ei ilahdu siitä kepistä sillä tavalla, että se tekisi heti sen maahanmenon, mutta tajusin, että sille on epäselvää, miten sen kuuluu siellä kepillä olla. Tulevaisuudessa kun harrastellaan myös peltojälkeä, on se ilmaisu siellä vieläkin tärkeämpää, että se tehdään korrektisti. Joten päätin opettaa sen käytöksen sille kunnolla ja paremmin. Ja sen päätin myös, että on se sitten mikä tahansa jäljestyksen avulla löydetty asia, keppi tai jälki-esine, niin ne tulee ilmaista samalla tavalla. Näin kriteerit pysyvät selkeämpinä niin minulle kuin koiralle.


Joten nyt olen tehnyt keppi-ilmaisutreeniä ihan eteisessä niin, että opetellaan se välitön maahanmeno ja yritetään unohtaa se pyöriminen sillä kepillä. Olen tehnyt eteiseen Leelle kujan seinän ja tötteröiden väliin. Kujan päässä on jälkikeppi. Ole hyvä-käskyllä se saa lähteä kujalle ja edetä sillä ja kun keppi on nenän kohdalla, sen tulee mennä siihen heti maahan. Aluksi se yritti pyörähtää, mutta seinä estää toisen suunnan ja tokokartiot toisen, joten se tajusi itsekin, että siihen vaan suorilta maahan. Pyrin itse nyt seisomaan näissä treeneissa koiran takana, joten se tottuu siihen tilanteeseen, että tulen sieltä takaa palkkaamaan sen siihen kepille. Sormi on naksulla valmiina naksauttamaan heti oikeanlaista reaktiota ja kun se on siinä kepillä, käyn syöttämässä ja kehumassa koiraa siihen kepin päälle. Poistun hetkeksi sen taakse ja palaan uudestaan siihen paikkaan. Näin vahvistuu myös se odottaminen siinä jälkikepin ääressä myös. Nyt eteisessä homma on alkanut toimimaan, joten kohta tämän treenin voi viritellä takapihalle.
Tältä se näyttää. Jälkikeppi on tassujen välissä ja makuu keppiin nähden suora. 

Toinen pidemmän tähtäimen projekti on metrisen esteen hypyn opettaminen. Tässä on visiona, että opetan Leelle erityisesti oikean asenteen ja itsevarmuuden. Se on ihanan pitkäjalkainen koira, jolla on ponnua. Tykkään vahvistaa sitä, että se pomppii ja suuntaa ponnua ylöspäin. Joten sillä on sellaiset luonnolliset taipumukset selvittää se metrinen murheitta. Se ei vaan osaa vielä hypätä.


Joten olen nyt kerran viikossa työstänyt sen kanssa matalaa perushyppysarjaa, missä aina verryttelyksi katson, että kaikki sujuu kolmen tai neljän hypyn perussarjalla. Näissä väleinä on 6 kengän mittaa. Lelupalkka on sarjan päässä. Aluksi Lee ei tietenkään osannut näitä perussarjoja yhtään ja loppua kohti sen hypyn laskeutumispaikka tuli aina lähemmäksi seuraavaa hyppyä, kun ihanne on näissä "in and out"-sarjoissa tulla siihen keskelle. Vaihtelin yhden kerran lelun paikkaa niin, että se on välillä keskellä hyppysarjaa, joten koiran ei ole syytä aina vaan pidentää hypyn kaarta loppua kohti, vaan tehdä maltilla jokainen hyppy ja yllätyspalkka voi olla jo toisen hypyn jälkeen.


Kun perussarja alkoi sujumaan, lisäsin hyppysarjan loppuun 9 kengänmitan päähän pk-hypyn. Tamskin hallilla on nyt ihana, kevyt ja helposti korkeutta muokattava este, joka tulee sinne hyppysarjan päähän. Joka kierroksella nostan sen esteen korkeutta aina vähän ja tehdään yksi onnistunut hyppy sen hetken maksimikorkeudella ja sitten seuraavalla kierroksella este on taas matala. On ollut ilo huomata, miten kerran viikossa treenillä Lee on oppinut ihan hurjasti. Vielä muutama viikko sitten pk-esteen huippukorkeus oli 50 cm ja siinä huomasin, ettei se osannut hallita kehoaan hypyllä yhtään. Se koko hypyn kaari näytti hassulta. Mutta tehtiin vain yksi hyppy tätä "isoa" korkeutta ja sitten laskin taas alemmas. Ja tällä viikolla se hyppäsi sen 50cm jo tosi hyvin ja kauniisti. Ajatuksella. Siitä tiesin, että tulevan viikon treenissä Lee on valmis kokeilemaan 55cm estettä.


Otan myös ensi viikon perussarjalle jo työn alle sen, että pitää hypätä niin, että sillä on jotakin suussa. Tarkoitus on siis, että aloitan helpolla esim pehmeän patukan avulla niin, että lykkään patukan suuhun ja pyydän sen hyppelemään sarjan minua kohti. Myöhemmin sitten samaa kapulan kanssa. Toinen mikä on mielessä, on myös edestakainen harjoitus ja näitä on jo kesällä satunnaisesti kokeiltu. Koira tekee siis hyppysarjan ensin minusta poispäin namikupille ja sitten takaisin päin minua kohti. Tämän taidon se tarvitsee myöhemmin estenoudossa. Lisäksi haluan pitää treenit vaihtelevina ja yllättävinä, joten sarjoille voi keksiä erilaisia yllätyksiä, joissa mielikuvitus on rajana. Kaikella tällä vahvistan koiran itsetuntoa itsenäisenä hyppääjänä ja tavoitteena on, ettei se hätkähdä mistään.


Myös pohjois-hämeen nuorten koirien tokon valmennusringin näyttökoe lähestyy. Enää kolme viikkoa aikaa valmistautua siihen. Olen miettinyt näyttökokeessa tehtäviä liikkeitä ja palastellut niitä paloiksi. Tajusin viime viikolla, että luoksetulon sivulle siirtyminen on sellainen, mikä täytyy korjata välittömästi. Olen jo liian monta kertaa hyväksynyt kokonaisessa ketjussa, että koira jää sivulle siirtymisen kohdassa vähän vinoon ja vähän liian eteen. Se ei tule huolella loppuun saakka, mistä voin syyttää vain itseäni. Joten olen tehnyt paljon sivulle tuloja ihan lyhyiltä matkoilta ja tärkeimpänä ajatuksena on se paikka, ettei koira saa jäädä liian eteen.


Ollaan myös treenailtu nyt liikkurin kanssa (kiitos viime viikolta Sennille ja Raijalle) häiriökäskyjä ja kuviteltu, että ollaan paikalla makuu rivissä, missä muita käsketään maahan tai että liikkuri huitoo käsillään tai muuten vaan kulkee siinä tomerasti. Vavistan Leelle katsekontaktia minuun ja sitä, että maahan mennään tai ylös noustaan vain omalla käskyllä. Sille on näitä häiriökäskyjä tehty ihan todella vähän, mutta nokkelana poikana se tuntui oivaltavan pelin hengen jo toisessa treenissä. Olin tästä innossani. Se käy kuitenkin maahan käskystäni heti, tosin vinoon, minkä huomaan vasta, kun poistun koiran luota seisomaan sinne paikalla-olo riviin. Tätä vinoon tapahtuvaa maahanmenoa pitää tarkastella ensi viikolla tarkemmin, että miksi se menee vinoksi.


Rally-tokoa tehtiin viime viikolla keskiviikkona meidän omissa valkkuryhmän treeneissä ja ai miten rakastan tätä ryhmää. Treeni-aika on sellainen, että hallilla on kivasti häiriötä. Klo 19.15 alkavat treenit takaa sen, että kaikilla kentillä treenataan. Ensimmäisellä kertaa tämä oli Leelle järkytys, mistä se toipui onneksi nopeasti. Me kun käydään hallilla paljon keskellä päivää, jolloin siellä ei ole oikeastaan ketään. Tehdään siis ihan liian vähän hiljaisuudessa, enemmän pitäisi hakea vielä hälyä ympärille. Ja nyt keskiviikon treenissä mietittiin uutena asiana mm istumasta seisomaan menoa ja sen päädyn tekemään nyt koiran puoleisen käden avulla. Tekniikkana niin, että koira pitää takatassut paikallaan ja etupää siirtyy seisomaan koiran siinä sivulla ollessani. Saman tekniikan otan myös myöhemmin tokon kaukoihin, joten opetellaan se nyt rallyyn ensin tehtäväksi sivullani.
Lisäksi rallyryhmässä mietittiin sijoittumistani kyltille, sillä huomasin sen, että Lee on iso koira, jolle minun pitää jättää tilaa ihan eri tavalla kuin Raylle. Joten kiitän tarkkasilmäistä ryhmääni kaikista havoinnoista jo nyt. Ollaan sellainen tekniikkaryhmä, joten odotan innolla jo seuraavia treenejä.


Leen kehonhallintaa olen vahvistanut lenkeillä ja se itse tarjoaa keikkumista milloin missäkin. Sisäiset vatsalihakset vahvistuu, kun keikkuu milloin puunrungolla tai kivellä.
Kotona on tehty muutaman kerran vatijuttuja ja melkein kaikki tassut mahtuu vatiin...

Loppuun vielä muutama Lilin ottama kuva parin viikon takaa esineruudussa. Viime viikolla otin yhden itsetallatun esineruudun, missä kaksi ekaa pistoa oli ihan tosi hyvät, mutta sitten kolmannella Lee tarvitsi vähän apuja, että kävin väissä nostamassa esinettä takakulmassa, jolloin se taas onnistui esinepistollaan. 

Kuvat Lili Scarpellini.

Ihan superhienosti löydetty kengä. 

Ensimmäistä kertaa

Jokunen viikko sitten laitoin kisa-ilmot matkaan rallyn mes ja alo-luokkiin. Rayn kanssa siis mestariin ensimmäisen kerran. Huomasin, että vuosi sitten ollaan kisattu rallya viimeksi voittajassa, joten on siitä jo aikaa. Ja Leen ihan ensimmäinen kerta kisoihin ikinä! Hurjan jännittävää. 

Odotin Leen rally-uran aloitusta niin kuumeisesti, että tuunasin Leen kisakirjan meidän näköiseksi. 

Valmistauduin kisoihin tulostamalla erilaisia rally-ratoja ja miettimällä niitä kylttejä, mitä ei oikein vielä osata. Rayn kanssa osallistuttiin valkkuryhmien kisamaisiin rallyihin eikä ne niin järin hyvin menneet, mutta mitäpä niistä latistumaan. Tarkistin videolta ohjausvirheitä ja yritin oppia paremmaksi. Kummankin koiran kanssa käytiin hallilla treenailemassa ja vähän kotipihassakin. Meillä oli myös rallyvalkussa todella loistava koulutuskerta Maria Riskin silmän alla. Sain hyvät vinkit Rayn kanssa merkille menoon ja puolen vaihtoihin. Merkille lähetystä on tehty tosi paljon. Ja käytösruutua Ray treenasi joka ikinen ilta ihan siihen hetkeen saakka, kun luin netistä, että käytösruutu poistuu vuoden alusta. Ensin luulin sitä vitsiksi, sitten tajusin, että totta se on. Ja sillä siunaamalla tiesin, että Rayn kanssa kisataan rallya lisää vasta ensi vuoden puolella. 

Ja niin lähdin eilen kisaamaan Ylöjärvelle ensin Rayn kanssa. Tuomarina oli Anna Pekkala, mutta radat olivat tuomariharjoittelija Päivin käsialaa. Ja heti ratapiirrustuksen nähdessä meinasin masentua. Käytösruutu oli seisten. Ihan kaikkia muita asentoja olikin jo treenattu, mutta ei seisomista. Tiesin, ettei Ray jaksa seistä paikallaan 3 minuuttia. Makuu tai istuminen olisi onnistunut. 

Radalla oli myös edestä peruuttaminen, mikä on meille todella epävarma, samoin oikealla puolen istu, seiso, maahan. Tajusin kisapaikalla, että suoraan seisomasta maahan ei vaan onnistu. Joten ennen rataa tiesin jo kolme varmaa kymppiä. Jotenkin rata pitäisi luovia niin läpi, ettei Rayn fiilis lässähdä, joten peruutustehtävän suunnittelin tekeväni ilman peruutusta niin, että otan sen eteen istumaan ja sitten jatketaan. Kymppi siitä tulee, muttei hylkyä. 

Ja niin mentiin lähtöön kuitenkin hyvällä asenteella. Ensimmäinen kyltti onnistui hyvin, meille tuttu tuplasaksalainen. Sitten peruutus ohjaajan sivulla, kääntyi peruuttamaan vinoon, siitä eka kymppi. Ja tulihan niitä kymppejä kaikkiaan 7 kappaletta, joten ei paljon huonommin voinut enää mennä. Käytösruudussa Ray jaksoi seistä 2 min, sitten kävi istumaan. Joten treeenit jatkuu, onneksi nyt ilman käytösruutua. Tähdätään vähän parempaan suoritukseen tammikuun Tamskin kisoihin. 

Ajelin kotiin välillä, sillä alokasluokka oli vasta iltapäivällä. Sen verran jännitti lähteä ensi kertalaisen kanssa matkaan, ettei itselleni ruoka maistunut. Mietin matkalla, että se on jo hieno saavutus, jos saadaan kisakirja varmennettua ja koira mitattua ongelmitta. Ja ehkä toinen saavutus olisi, että saisin Leen olemaan oma itsensä, vaikka mennäänkin meille ihan vieraaseen halliin kisaamaan. Ei ollut mitään kotikenttäetua. Päätin matkalla, että Lee ei tiedä, että mennään kisaan, joten lupasin itselleni, että yritän ohjata sitä rauhallisesti ja rennosti. En siirrä jännitystä koiraani ja toimin koko ajan niin, että Leen on turvallista kanssani. Kisapaikalla otin hyvin aikaa ja Lee sai tutustua halliin sekä ympäristöön. Luoksepäästävyys ja mittaaminen menivät lähes huomaamatta, joten jatkoon päästiin. 

Rata oli tosi kiva ja helppo. Se ikään kuin soljui koko ajan eteenpäin ja siellä oli vain 3 pysäyttävää kylttiä. Eli perusseuraamisella pääsisi jo pitkälle. Ja niin me mentiin Leen kanssa kehään ja se oli upeaa. Olin vain niin onnellinen, että oltiin siinä vaiheessa, että tuomarit saa arvostella meitä ja me tehdään yhdessä kehässä asioita.  Lee teki aivan kun treeneissä, ehkä vähän paremminkin. Se oli tarkkana ja sen kanssa oli niin hyvä olla. Lopputulos oli 99 pistettä ja yksi miinus oli pienen pieni kontrollivirhe, mikä tuli kun ohjasin koiran eteeni istumaan. Tällä tuloksella tultiin kolmanneksi ja päästiin vielä palkinnoille. Palkintopallilla päätin, että teen siitäkin Leelle mukavan tilanteen, sillä onhan se älyttömän tärkeää, että koira osaa olla palkittavana. Kehuin ja palkkailin. Jos vaikka päästään vielä toisenkin kerran. Tuomarin kommentti radasta oli, että "Hieno iloinen yhteistyö, tarkat liikesuoritukset". 

Semmoset rallykisat. 

Tänään olin ensimmäistä kertaa tutustumassa ek-kokeeseen. Järjestimme Tavesin nimen alla kokeen, jossa vastasin jäljistä. Ek-jäljet tuntui ihan käsittämättömän lyhkäisiltä, että miten 300m jälkeen saadaan neljä keppiä edes mahtumaan. Kävin viikolla mittailemassa maastoja ja juoksin silloin kaikki jäljet läpi. 

Tämä pari testasi maastoja, että hyvin olivat koiran mentäviä. 

 Koe-aamuna sunnuntaina ei tarvinnut kuin ajaa paikalle ja ohjeistaa talkoilijoita. Kaksi jälkeä tallasin itse ja laatimani aikataulu meni lähes minuutilleen nappiin. Kisaajat ajoivat ensimmäisenä jälkensä, joten oma vastuu-alue oli jo aamusta sitten hoidettu. Hyvin ek-koirat löysivät keppejä, mutta janoilla oli takajäljellä puolet kokeen koirista. 

Kisaajille oli tosi kiva esineruudun paikka tiedossa ja sovittiin Miinun kanssa, että hyödynnetään tallattu kisaruutu omien koirien treeneihin. Leellä on ollut taipumusta jäljestää myös esineruudussa, mutta nyt vieraiden koirien ja ihmisten hajua oli niin paljon ilmassa, että se meni niin kuin esineruutukoiran kuuluukin eli nenä auki ilmavainulla. Saatiin tosi hyvä esineruutukokemus ja nostatin Leellä 3 esinettä neljästä. Se irtosi hienosti ruudun takarajalle asti ja nenä reagoi esineen kohdalla. Se tuo esineet kivasti minulle, joten olin se toiminnasta iloinen. Laitettiin esineet samoille paikoille kuin kokeessa, mutta sen verran helpotettiin, että Lee näki kuin esineet vietiin ruutuun ja esineet oli omat eli vähän isommat kuin kilpailijoiden esineet. Halusin vain, että se saa hyvän ja onnistujan kokemukset tästä ruudusta ja tämä tavoite onnistui. 

Hullun kiilto silmissä ja esine kurkussa :-) Kiitos Lili tästä kuvasta!

Pääsin myös seuraamaan ek-koirien hakuradan ja kyllä se ek nyt todella polttelee. Leellä on vaan niin kovasti noita harrastuksia, että täytyy miettiä, että mitä ja koska tehdään. Talven tavoite on kisata rallyssa avoimeen luokkaan saakka ja samalla valmistautua keväälle bh-kokeeseen, jotta päästäisiin kisaamaan pk-puolelle.  Rakennan nyt myös Leelle hyvää hyppytekniikkaa ja kerran viikossa käyn tekemässä hyppysarjaa. Ja sitä tukemassa on meidän kotijumppa, jonka ideoista iso kiitos Mureen Katrille.  Juuri tänään tuntuu, että saa nähdä kunka itse tokon käy, mutta mennään siihen suuntaan, mitä sydän sanoo.