Peltojäljellä

Me oltiin eilen Leen kanssa pellolla 7 tuntia! Kyseessä oli Myytin koirien peltojälkipäivä ja kouluttajana meillä oli Maarit Rokkamäki. Treenit pidettiin Maaritin sukutilojen pelloilla Uuraisilla ja niitä peltoja kyllä riitti moneen eri treeniin. Istuttiin iloisina retkituolissa peltojen keskellä, syötiin eväitä ja pohdiskeltiin peltojälkeä + monta muuta koirannkouluttamiseen liittyvää teemaa. Niin antoisaa! 

Oma historiani peltojäljen suhteen on kovin lyhyt, sillä löydettiin Aronin kanssa laji viime syksynä ja olin yhdessä peltojälkikokeessa koetoimitsijana, jotta tutustuisin lajiin kisasuoritusten kautta. Pidin itseäni metsäjälki-ihmisenä, jota kummastutti lajin erilaisuus. Viime syksynä tehtiin Aronin kanssa suunnitelmallisesti peltojälkiä, mutta tänä vuonna vähemmän. Lee ajoi viime syksynä pentuvaiheessa useamman nurmi/peltojäljen, mutta sen pohjalta ei voinut sanoa mitään, että onko se meidän laji. Tänä vuonna Lee on tehnyt noin 30 jälkeä metsään ja kolme pellolle. Näillä pohjilla lähdettiin peltojälkipäivään avoimen innostuneena ja kysymykset mielessä. 

Ensin jokainen sai tehdä pellolle sellaisen jäljen/treenin, mitä yleensäkin koiralleen tekee. Tallasin Leelle laatikon, jossa pitkillä suorilla oli kaksi esinettä, niiden välissä kaksi kulmaa. Paalulle ja ensimmäisille askelille laitoin ruokaa ja loppujälki olikin vain esineiden (jälkikeppien) varassa. En ole uskaltanut laittaa Leen jäljelle kuin metsäjäljen keppejä, sillä olen arkaillut ristiriitaa, mikä koiralle ehkä syntyisi, kun se on opetettu tuomaan käteen esineruudussa ihmisen hajuiset esineet ja ilmaisemaan makuulla jäljeltä löytyvät. 

Tämä olikin yksi kysymyksistä, että kuinka koira osaisi turvallisesti erotella näitä asioita. Maarit vakuutti, että esineruutuun liittyy täysin erilaiset valmistelut, pk-liivit, irrallaan juokseminen jne. että jälkityöskentely poikkeaa siitä täysin. Sain vinkkiä, että voin treenata näitä jäljellä olevia esineitä myös ihan erikseen  samaan tapaan kuin jälkikeppeien ilmaisu on treenattu ja tuoda niitä melko pian jäljelle. 

Lee lähti intoa puhkuen ensimmäiselle jälkisuoralleen ja se veti eteenpäin ihan kunnolla. Lee on ollut mielestäni aika maltillinen työskentelijä, joten tämä oli yllätys. Maarit myös huomautti, että ajoin jäljeä zero dc-valjaat päällä, mikä tuli vielä koiran vetoa, kun valjaita vasten pystyi painautumaan kunnolla. Maarit neuvoi, että jatkossa voisin ajaa peltojälkiä ihan kaulapannalla ja tässä treenissä piti vaan löysätä liinaa. Ekan treenin esineillä Lee oli hyvin motivoitunut ja ilmaisi kaikki esineet hyvin. Se kuitenkin kääntyy makuulle minua kohti eikä jäljen suuntaisesti. Treenattiin myöhemmin sitä jäljen suuntaista makuuta ja Maarit neuvoi tähän, että kun haluan rakentaa koiralle lisää esinemotivaatiota, voisin hihkaista hyvät ja jessit heti kun se merkkaa esineen. Aina koko ilmaisu-tapahtuman ei tarvitse olla koko ilmaisurimpsun mittainen, vaan voin merkata koiralle kun se paikallistaa esineen ja vaikka vapauttaa taaksepäin palkalle. Sitten sen jälkeen mennään yhdessä katsomaan esinettä ja asetutaan siihen makuulle jäljen suuntaisesti siinä syöden ja rauhoittuen. 

Ekan jäljen lopussa, kuva Jessica Ristimäki

Tässä kohtaa katsottiin myös sitä hetkeä, kun koira on palkattu ja se lähetetään jatkamaan. Lee oli siinä kohdin heti valmiina, nousee ylös ja saattaa ikään kuin varastaa jatkamaan jäljestystä. Nyt sain muistutusta, että pellolla on säännöt ja tietynlainen kurinalaisuus. Leen tulee käydä makuulle palkkauksen jälkeen, että voin rauhassa esim laittaa palkat taskuun, suoristaa liinaa ym ja koiran tulee se aika maata rauhallisena ja keskittyneenä odottaen lupaa jatkaa. Kun mielentila on hyvä, koira on keskittynyt ajattelemaan jälkeä, voin tiputaa sen eteen pari namia maahan ja samalla kun se syö, annan luvan jatkaa. Näin päästää etenemään välittömästi nenä maassa eikä ampaisten eteenpäin. 

Kulmat oli tässä treenissä omasta mielestäni ihan sähellystä, mutta itse jäljestys ja esineet kohtuullisia. Eli oli kiva jatkaa. 

Seuraavat jäljet tehtiin Maaritin ohjeiden mukaan. Leelle tallasin neljä kulmaa, joista ekassa ei yhtään ruokaa, tokassa ruokaa kulman jälkeisillä askelilla ja kaksi viimeistä oli namitettuina täysin. Tällä jäljellä keskityttiin paalulla, jossa pysäytän Leen ensin paalulle. Sen täytyy seistä siinä hetken rauhoittuen ja tasaista mielentilaa hakien. Ei sählätä, vaan selkeä seis-hetki. Paalulla on namikasa, jota koira saa katsoa, mutta vasta luvan kanssa ottaa. Eli tällä saadaan koirat ehdollistettua mm paalun tärkeyteen ja siihen, ettei lähdetä koheltamaan. Tässä Lee siis tuijotti namikasaa, vapautin sen ja annoin luvan aloittaa jäljen. Nyt jäljestys oli asiallista jo ensimmäisestä hetkestä lähtien. 

Tokalla jäljellä harjoiteltiin lisää koiran suoristamista esineelle, siitä lähtöä ja niitä kulmia, mutta niistä en osaa nyt kertoa enempää. Esine-ilmaisua vahvistettiin lisää koiran ollessa vapaana niin, että heitin kepin peltoon, Lee lähti sitä etsimään ja heti kun se löysi sen, niin ihan heti jes ja pallo palkaksi. Eli näitä voitaisiin tehdä lisää ja enemmänkin. 

Viimeinen jälki olikin neliö, noin 40 x 30 x 40m mittainen ja se oli vapaan liinan treeni. Jälki oli namitettu alusta loppuun ja siinä oli lopussa yksi esine jäljen päättymisen merkiksi. Tämän harjoituksen tarkoituksena oli opettaa koira itsenäiseen työskentelyyn välittämättä ohjaajasta. Myös myöhemmin piikkien kohdalla koira tarvitsee taitoa, että,se jäljelstää liina löysällä ihmistä kohti. Tämä siis turvallinen tapa treenata sitä. Joten koiran lähtiessä jäljelle minun tuli laskea liinasta irti ja antaa koiran tehdä töitä. Kaameeta, se menee yksin! Se ihan varmasti vetää nyt laukalla mutkat suoriksi. Vaan niin se Lee teki jälkeään, teki hyvät kulmat ja työskenteli paremmin kuin koskaan. Minun tuli kävellä koiran rinnalla, mennä koirasta ohi tai seistä siinä neliön keskellä. Koiran työskentely ei tulisi olla ohjaajasta riippuvaista. Kun koira työskenteli hyvin, sitä sai sanallisesti kehua, mikä oli minulle vaikeaa, koska ajattelin, että se on jotenkin haitallista, mutta päin vastoin, koiralle tulee lajista toiseen antaa palautetta kun se tekee oikein. Aluksi kehuni oli inasen liian innostavia, että Lee nosti jäljeltä katseensa minuun, mutta oivalsin itse, että mitä kehua se kuuntelee tukea antavasti vahvistaen työskentelyä. Todella hyvä oivallus kaikkeen jäljestämiseen. Viimeisellä suoralla työnsi takaa kova tuul Leetä eteen päin ja se lähti kaahottamaan jäljellä. Tässä sai sanallisesti huomattaa, että nyt kunnolla hommia ja huomautuksen jälkeen Lee teki elämänsä parhaan ja suoran ilmaisun esineelle. Tippui ja tömsähti siihen esineelle ihan kuin oppikirjoissa. Käsittämätöntä. Isoin murheistani jäljkitreeneissä on nyt ollut, että Lee on hidas ja vaivautunut esineen löytäessään, mutta kun sille päivän aikana kerrottiin selkeämmin, miten sen tulee toimia, se teki entistä paremmin. 

Vapaan liinan jäljestäjä Lee

Vapaan liinan jäljestäjä Kitty

Kouluttaja ja koiran ohjaaja siinä vaan juttelee, kun Kitty ajaa jälkeään ;-)

Olinko pätevä? 

Eniten tässä kesän aikana on pohdituttanut, että voiko samalla koiralla tehdä sekä peltoa että metsää. Maaritin vastaus oli, että peltojäljestys tukee aina metsää, mutta toisin päin metsäjälki syö peltojäljellä saavutettuja asioita. Kuitenkin itse mietiskelin, että Lee on ajanut 30 metsäjälkeä ja pystyi siirtämään osamaansa asian melko sujuvasti pellolle eikä se nyt ihan surkeinkaan siinä ollut. Joten löysin tämän päivän jälkeen itselleni mielenrauhan, että voidaan treenata näitä molempia lajeja. Minun on vain itse päätettävä, että kuinka pitkälle haluan lajit treeneissä viedä ja sitten ehkä kilpailukaudella ennen koetta kannattaa vahvistaa juuri sitä maastoa edellinen kuukausi, mihin ollaan menossa. Metsäjälkikoira ei kuitenkaan uransa alkuvaiheilla käy kovin usein kokeissa verrattuna toko, rally tai agikokeisiin, joten uskon, että molemmat lajit on meille ihan mahdollisia. Itsellä täytyy olla vain selkeä mielikuva, että mitä tehdään, mutta näinhän se on kaikissa lajeissa. Samoin myös itse jälkitreeneissäkin on hyvä päättää, mitä asiaa treenataan, sillä on hölmöä yrittää kaikkia yhden jäljen aikana. 

Päivän aikana puitiin eri koirakoiden juttuja, haasteita ja oppikirja esimerkkejä ja paljon jäi vielä pohdittavaa. Kirjoitin tähän tekstiin asioita niinkuin itse ne ymmärsin, joten koko totuuden kuulisi vain Maaritilta. Jos peltojälki yhtään kiehtoo, niin suosittelen lämpimästi Maarittia kouluttajaksi. Häneen voit tutustua häneen esim facebookissa Tmi jälki käteen - sivujen kautta. 

Myytin Elämän Tarkoitus

Myytin Tulikivi

Kiitän Leen kasvattajaa Jessicaa, joka oli mukana koko päivä, kiinnostuksesta meidän treenejä ja jälkiä kohtaan. Kiitos Annalle, että järjesti meille tämän päivän ja kiitos Sennille, että päästiin Leen kanssa kyydissä. 

Myytin pätevät jäljestäjät, kuva Maarit Rokkamäki Tmi jälki käteen.

Monen lajin ja treenin elokuu

"Lee alkaa olla sen ikäinen, että sen kanssa on voitu siirtyä piperryksistä isompien koirien treeneihin,  joten olen myös treenaillut sen kanssa entistä suunnitelmallisemmin. Toki sen saisi nopeammin kisakuntoiseksi, mikäli keskittyisi yhteen lajiin, mutta en osaa nyt kumpaakaan; pitää kiirettä enkä keskittyä yhteen lajiin. Sen verran tunnistan itsessäni kilpailuviettiä että suunnitelmia ja koepäiviä on merkattuna kalenteriin tulevaisuutta ajatellen. 

On se kuitenkin vielä niin ihanan lapsi :)

Pk-tottiksen alkuja Lee on käynyt tekemässä kanssani Tavesin ja Kyötikkälän kentällä. Näistä yksi iso asia oli työnalla, nimittäin kahden luoksetulon erottelu. Lee on ensin oppinut tulemaan Tule-käskyllä suoraan sivulle. Käytän sitä käskyä tokon luoksetulon ja alo-hypyn tulemisiin. Pk-puolta varten työn alle tuli Tänne, mikä tarkoittaa suoraan eteen istumaan. Ja tästä tulikin tosi vaikeaa. Unohdettiin tule hetkeksi ihan kokonaan ja Lee tuli eteen istumaan läheltä, vähän kauempaa ja kaukaa. Laitoin ulkotreeneissä törpöt jalkojeni molemmin puolin estämään, ettei pyri sivulle vaan suoraan eteen istumaan. Tuli epävarmuutta, mikä näkyi vauhdin hidastumisena. Tuli eteen istumista, mutta puoli metriä ennen oikeaa paikkaa. Saattoi tulla pari ihan täydellistä eteen istumaan tuloa täydestä laukasta, mikä antoi uskoa, että tämä voi huomennakin onnistua. Mutta seuraavana päivänä tuli ihan vinoon. Joten ei nyt väännetä sitä enempää, sillä bh-koe on suunnitteilla ensi kevääseen ja sitä ennen voitaisiin jo ilmoittautua toko aloon. Joten kuka sanoi, että koiran on helppo erotella käskyjä? Harmitti, kun en osannut tätä opettaa, mutta päätin, etten jää nyt harmittelemaan sitä. Katsotaan myöhemmin....

Kivoina asioina on tehty jonkin verran seuraamista ja "yhdessä"-käskyllä kentälle siirtyminen alkaa olla meidän vahvuuksia. Kentällä oli myös Anu Holma kameran kanssa, joka sai meistä kuvan, missä Leellä on iloinen ilme seuraamisessa. Se on ihan tärkeintä meidän keskinäisessä tekemisessä. 

Pk-tottikseen liittyen on kuunneltu laukauksia ja Lee ei reagoi niihin, joten turvallisin mielin voin olla tämän suhteen. Lisäksi Lee on uutena asiana opetellut kiipeämään Tavesin ke tällä olevaa pikku-A estettä niin, että esteen toisella puolen on namikippo. Lee kiipee esteen, käy syömässä namin ja tulee sitten takaisin minua kohti lelupalkalle. Haluan, että se oppii heti sen, että este mennään aina mennen tullen. 

Metsäjäljillä on keskitytty erityisesti nyt janoihin. Lee teki elämänsä ensimmäisen takajäljen yhtenä keskiviikkona Koivumäessä, kun se lähti vaan tuulen viemänä jonnekin päätyen takajäljelle ja päätin, että nyt tämä asia pitää ihan oikeasti sille opettaa. Miinu ja Pipsa olivat olleet juuri jälkipäivässä, missä tätä asiaa oli opeteltu ja niin mekin nyt alettiin. Lee treenaa nyt sitä, että se etenee suoraan metsässä kohti puussa olevaa merkkiä. Merkki laitetaan niin isoksi ja näkyväksi, että koira näkee sen. Alkeisopetuksessa ihminen tallaa edestakaisen jäljen merkille, kun se vie sen sinne puuhun. Merkin alla on namikippo. Näiden avulla saadaan koira kulkemaan suoraan kohti merkkiä. Myöhemmin ihmisen tallaus merkin viennissä häivytetään ja tavallaan jäljen tallaaja jättää sinne metsään sen merkin, mitä kohti lähetän koiran ja tässä vaiheessa koira osaa jo edetä suoraan eteenpäin metsässä. Lopputuloksena toivotaan, että koira tietää, että sen pitää edetä suoraan ja vain itsevarma koira etenee näin, kunnes se kohtaa jäljen ja nostaa sen oikean suunnan. 

Lee on vastannut tähän treeniin todella hyvin, joten maltetaan tehdä huolella tätä perusopetusta, sillä isot pisteet on janoilla jaossa. 

Metsäjäljen sijaan olen käynyt Leen kanssa pellolla jäljestämässä. Tämä nousi siitä, että inhoan hirvikärpäsiä ja kammoan maa-ampiaisia. Pellolla en ole törmännyt kumpaankaan. 

Peltojäljellä Lee oli parempi kuin uskonkaan ja sen jäljestystä on siinä helpompi tarkkailla ja tulkita kuin metsässä. Heti jos ajetaan jälkeä korkealla ruoholla sen nenä kyllä nousee, mutta se on myös ihanan tarkka, kun mennään matalalla nurmella. Kulmissa se on parempi kuin Aron, koska se ei ole oppinut, että se tekisi mitään isoja ympyröitä. Toki sen jäljestysvauhti on luonnostaan rauhallisempi, joten se ei hukkaa jälkeä sen vuoksi. Eniten pohdiskelen tätä, että kannattaako näitä kahta eri lajia treenata rinnakkain, mutta olemme menossa huomenna Maarit Rokkamäen jälkikoulutukseen, joten toivottavasti saan sieltä suuntaa antavia vastauksia. 

Mitäs jäljen lopussa tehdään, kun herkut on syöty? No voidaan heittää vaikka pallo :)

Lee on treenannut kanssani myös rallya ja tokoa. Rallyssa on opeteltu yhdessä uusia asioita, takapään käyttöä ja käännökset ja pyörimiset vasempaan alkaa näyttää sellaisilta, että niitä voi esitellä muillekin. 

Tokossa on otettu paikallamakuuta ja opeteltu seuraamista liikkurin käskyjen mukaan. Eilen käytiin hallilla tekemässä kokonaisuustreeni, mikä oli Leen tähän astisista paras. Tehtiin kokeenomaisesti seuruu, hyppy, pito, luoksetulo ja kaukojen aloitus. Lee oli todella kiva ja innokas. 

Paikallaoloa Meea bordercollien kanssa.

Ilmojen viiletessä on alettu lenkkeillä lisää. 

Aloittelin myös varovasti juoksulenkit koirien kanssa, mutta Aronin leikattu jalka otti itseensä kolmannen juoksulenkin jälkeen. Tein lenkin suunnitelman kera, missä ekalla kertaa juoksimme 10 min normilenkin puolivälissä. Sitten kolmen päivän päästä juoksua 12min ja siitä kolmen päivän päästä 14 min. Aron ja Lee juoksee yhdessä niin hyvin ja remmit on kiinnitettynä juoksuvyöhön, että omat kädet saa vapaasti liikkua. Kolmanen lenkin jälkeisenä iltana Aron ontui aivan selvästi, joten kyyneleet kurkussa kävin hakemassa sille tulehduskipulääkettä ja Aron huilasi sen kanssa pri päivää. Ontuma meni tällä ohi ja nyt ei olla juostu, menty vain tavallisia lenkkejä. 

Lee eloikuisessa pellossa

Rayn kanssa olen tehnyt päämäärätietoisesti kuntoon heikkoja asioita. Näitä ovat peruutukset ja merkille meno. Se pitää niin kiinteää kontaktia seuratessaan, että kun pitäisi lähteä sivultani pois, se ei tiedä yhtään mihinkä sen pitäisi mennä. Joten opeteltiin, että käskyllä merkki saa ensin katsoa merkkiä, käsiheilautuksesta sitten lähteä merkille. On tehty nyt tätä viikon verran ahkerasti ja nyt se toimii :)

Agimutsi reissaa

Meidän perheessä oli odotettu näitä kisoja; Pietarsaaren junioreiden ja nuorten agilitysm:ät. Olin toivonut töissä hyvissä ajoin viikonlopun vapaaksi ja lupautunut kuljettamaan Petran ja Siljan koirineen paikan päälle. Mukaan lähti myös Lee ja Aron, sillä ne hoituu kivasti siinä matkassa mukana. Elvis jäi kotiin, autoon ei vaan olisi mahtunut enempää koiria.

Lähdimme perjantaina matkaan ja ensimmäinen etappi oli Ylistaro, missä oli sovittu majoitus Siljan isomummun luokse. Ylistarosta olisi enää reilun tunnin matka Pietarsaareen, joten siitä olisi helppo jatkaa lauantai-aamuna kisapaikalle. Ja miten ihana mummu odotti siellä pohjanmaalla meitä. Mummu nimittäin asui unelmien pitsihuvilassa ja pihassa oli useampi pikkumökki, josta sain ihan oman mökin käyttööni. Tässä mummulassa laskeutui kuin aikakoneessa monien vuosikymmenien taakse. Talon seinissä oli alkuperäiset 80-vuotta vanhat tapetit ja ihania vanhoja tavaroita huoneet täynnä. Sen ovet ja ikkunat oli alkuperäiset ja siellä tuoksui sellainen nostalginen mummulan haju. Mummulla oli tietty kaapit loputtoman täynnä ruokaa ja saatiin vaikka minkälaista iltapalaa pihan ulkokeittiössä. Auringonlasku näillä lakeuksilla oli myös sellainen, mitä en unohda koskaan.

Seuraavana aamuna jatkettiin kohti kisapaikkaa. Siellä oli iso urheiluhalli järjestetty agilitykisojen käyttöön. Tilaa oli valtavasti. Halli oli ihanan viileä ja häkit mahtui hyvin sen laidoille. Verryttelytilaa oli käsittämättömän paljon. Kaikki järjestelyt oli kisoissa viimeisen päälle ja ruotsinkielisyys tarttui mukavasti siinä päivän aikana. En voi kuin ylistää kisajärjestelyitä ja kisapaikkaa. Aikataulut piti, ilmoittautumisessa ei ollut jonoa. Kantiinin myyjät olivat iloisia.
Raykin oli iloinen.

Petra ja Ray aloittivat kisapäivän medien hyppyradalla ja Petra kilpaili 15-18.vuotiaiden nuorten sarjassa. En puuttunut mitenkään radalla tehtäviin ohjausvalintoihin, vaan luotin jo siihen, että kyllä Petra itse tietää, mitä siellä tekee. Toki olen jo auttamattomasti tipahtanut agilityn ohjauksistakin, että turha siinä on väliin säätää. Oma hommani oli kävelyttää Rayta rataantutustumisen ajan, kun Petra starttaisi luokassa heti neljäntenä.

Ja niin ne teki ekalla radalla nollan. Nopeampia nollia tehneitä koirakoita oli, mutta Petra taisi olla kuudes tässä luokassa. Lähtijöitä oli kaikkiaan 25 koirakkoa. Oli tosi kivaa, että pari teki nollan tällä radalla, koska asetelma oli tämän jälkeen lisääntyvän jännittävä.

Silja ja lyhytkarvacollie Dara lähtivät makseissa hyppyradalle ja valitettavasti Dara taisi olla vielä vähän kokematon näihin kisoihin. Pari on kisannut vasta ykkösluokassa tänä keväänä/kesänä muutaman startin verran ja vaikka treeneissä Dara on ihan jäätävän hyvä, taisi se jännittää uutta hallia, sen kuulutuksia ja yleisöä. Jännitys näkyi Darassa niin, että se alkoikin menemään verryttelyssä joidenkin rimojen ali eikä hypännytkään niitä. Ja kun huomattiin tämä, oli aivan liian vähän aikaa tehdä ongelmalle mitään. Ja radalla pari hylkäytyi kolmannella hypyllä, kun Dara alitti sen. Kun tämä pari pääsi jatkamaan radalla eteenpäin, teki Dara todella hienon pujottelun ja meni loppuradan tyylikkäästi, mutta virhepisteitä oli kertynyt siinä alkuradalla jo melko paljon. Kannustettiin Siljaa, että radalla oli tosi hyviä pätkiä ja eteenpäin vaan.

Iltapäivällä homma jatkui agilityradalla. Petra ja Ray lähtivät iloisesti ja ohjasin tekemään radan "raivolapsi"asenteella. Tämä on meidän perheessä sellainen vitsi, mutta silloin, kun Petra lähtee tällä asenteella radalle, on koiran ohjaus sellaista, että Rayllä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tykittää täysillä ja lujaa käskettyyn suuntaan. Ja niin ne teki elämänsä parasta agirataa, jossa yhdellä hypyllä valssi ihan pikkuisen valahti. Ihan sen verran, että Ray ajautui hypystä ohi. Tuomarin käsi nousi, mutta ohitus oli niin pieni, että Petra sai samantien korjattua Ray hypylle ja menivät varmoina virheettä maaliin.

Ja kun lopulliset tulokset julkistettiin, oli Petra ja Ray yhteistuloksella neljänsiä. Vautsiiii! Vuosi sitten sijoitus oli viides, nyt paransivat. Mahtavaa. Toki Petraa pikkuisen harmitti, että mitali olisi ollut kaulassa, jos se yksi valssi ei olisi valunut, mutta tätä se agility on. Kaikki voi olla niin pienestä kiinni. Oli kuitenkin kiva olla mukana onnistuneissa radoissa ja todeta, että Petra ja Ray menivät niin hyvin kuin ikinä osaavat.

Kuva Jukka Pätynen

Luokan voitti Tamskilaiset tytöt; Milja ykkösenä, Isa kakkosena ja Heidi  kolmantena. Iloittiin Petran ja Siljan kanssa Tamskin murskavoitosta, että neljä ensimmäistä sijaa tuli meidän seuraan. Myös junioreiden sarjassa Tytti voitti suomen mestaruuden, joten ilo oli tästä moninkertainen. Tytti ja Heidi ovat samassa Tamskin nuorten valmennusryhmässä, jota valmentaa Räsäsen Minna. Lämmin kiitos Minnalle hyvin tehdystä valmennuksesta.

Kisojen aikana hyödynsin kisapaikan häiriöitä ja treenasin Leen kanssa hallissa moneen otteeseen. Sain huomata, että Lee keskittyi tosi hyvin minuun ja sain tehtyä monta hyvää pätkää. Se ei välittänyt yhtään ympärillä menevistä koirista eikä ihmisistä.

Kisojen jälkeen käytiin kävelyllä hallin ympäristössä ja pakattiin koirat/häkit autoon. Meillä oli kaikilla kauhea nälkä, joten ajettiin Pietarsaaren keskustaan, ostettiin sieltä pitsat ja suunnattiin niiden kanssa piknikille kohti merenrantaa. 6 kilometrin päässä keskustassa olikin meri ja sen huikeat hiekkarannat. Harmi, että koirilta oli kielletty hiekkarannoille meno, mutta kun oltiin syöty pitsat, tehtiin hyvä lenkki ja suunnattiin sivummalle meren rantaan. Löydettiin semmoinen hyvä poukama, missä ei ollut muita ihmisiä eikä koirankieltokylttejä. Ray taisi olla ensimmäinen koira meressä. Se on niin uimahullu.

Leen katseessa on vaan pykälän verran enemmän uimahulluutta

Aron

Iltasella palattiin Ylistaron mummulaan ja taas meitä odotti grillimakkarat, salaatit, leivät ja pastat. Käytiin suihkussa ja taisin nukahtaa samantien kun sain pääni tyynyyn.
Ray sai palkinnoksi hyvästä suoriksesta herkkuluun, mitä se nakersi mummulan pihassa.

Sunnuntai-aamuna herätin tytöt aikaisin aamulla ja jatkettiin reissua kohti Saarijärveä. Sehän on melkein kotimatkan varrella? No ei nyt ihan, mutta siellä oli vepeleiri menossa ja olin saanut peruutuspaikan Leelle sinne sunnuntaille. Joten klo 9 olimme Saarijärven Ahvenlammen camping-alueella. Ihan paras paikka vepeleirille. Ollaan oltu Aronin kanssa siellä kahtena kesänä ja paikka tuo paljon muistoja mieleen.

Tämä kesä on ollut pettymys vepeilyn suhteen. Ilmat on olleet täydellisen lämpimät vepeilyyn, mutta ryhmämme ei ole treenannut nyt heinäkuussa lainkaan itsestä riippumattomista syistä. Olenkin sitten vaan uittanut Leetä ja tehnyt itsekseni sen mitä pystyy. Lee on vetänyt minua pieniä pätkiä rantaan, kun olen ollut sille hukkuva ja samoin on leikitty köydellä ja se on saanut vetää sitä.
Pääsinkö oikeesti vepeileen?

Nyt vepet alkoivat veneestä hypyllä, missä ensimmäisellä kertaa Lee haki vähän kohtaa, mistä hypätä. Toisella hypyllä vene vietiin sinne kisamatkan päähän eli 50m poijulle ja Lee loiskautti itsensä veteen välittömästi käskyn kuultuaan. Kouluttajana ollut vepetuomari Jyrki sanoi, että Lee istuu todella kauniisti vieraiden ihmisten kanssa veneessä ja sen uinti on nopeaa ja äänetöntä. Olin hyvin ylpeä koirastani. Samaan aikaan olin kuitenkin Aronin vuoksi surullinen, sillä on jotenkin haikeaa huomata, että siitä on tullut vanha ja sen vepeily on sellaista, mistä haikeudella luovun. Vaikka Aron kuntoutui hyvin helmikuun polvioperaatiosta, ei se halua enää uida sillä tavalla kuin ennen. Muutaman kerran olen pakottanut sen mukaan uimaan pidemmälle, mutta sen uiminen näyttää raskaalta ja jos se saa itse valita, jää se rantaan vain seisoskelemaan. Ja mottoni kaikessa harrastamisesessa on, että molempien pitää nauttia siitä mitä me tehdään. Joten on aika myöntää, että päästiin Aronin kanssa vepessä pitkälle. Se olisi ollut tosi hyvä vepen voittajaluokassa, mutta koiran vuoksi jätetään se nyt sitten. 

Onneksi tytöt lähtivät treenien aikaan lenkille ja ottivat Aronin mukaan, joten oli silläkin ihan mukavaa.

Kakkosrastilla tehtiin hukkuvaa. Lee sai katsella usean koiran verran, kun muut hakivat hukkuvaa vedestä ja kyllähän veneestä putoava polskiva ihminen on sellainen ärsyke, että se herättää koiran kuin koiran. Omalla vuorollaan Lee haki ensin vain patukkaa hukkuvalta, sitten lisättiin siihen pienet pätkät hukkuvan vetoa. Treeni onnistui todella hyvin.

Ruokatauon jälkeen oli vuorossa veneen haku ja tässä Lee lähtee hyvin rannasta veneelle. Se myös jo veti pätkän venettä ilman apuja ja kouluttaja sanoi, ettei se näyttänyt vaikuttavan mitenkään Leen uintiin. Lee kuitenkin irroitti veneen köydestä heti rannassa kun sen tassut osuivat pohjaan. Jatkoa ajatellen on tärkeää, että Lee tuo köyden minulle käteen asti.

Tehtiin myös esineen vientiä, mutta tämä liike on meidän heikoin. Lee lähtee viemään esinettä, mutta siinä kohtaa kun pitää uida esineen kanssa minusta pois päin, loppuu sen usko ja se kääntyy takaisin rantaan. Nyt kun pääsisi vielä jonnekin vepeilemään, menisin itse sinne veneeseen ja kannustaisin sieltä tuomaan esineen minulle. Siirtäisin sitten tämän jälkeen homman siihen, että esine viedään minusta poispäin vieraalle.

Päivän päätteeksi Lee teki vielä yhden veneestä hypyn ja ui rantaan. Tämä oli loistava hyppy ja lopetus vepepäivälle. Huomasin, että kokonaisuutena Lee osaa jo monta juttua ja sillä olisi täydet mahdollisuudet soveen, mikäli saisin treenattua sitä lisää. Jyrkin kanssa juttelin, että veneen ja hukkuvan vetäminen on kuitenkin sen verran rankkaa, ettei niitä kannata tehdä yksi vuotiaalla kovin paljoa. Ehkä tämänkin vuoksi ihan hyvä, ettei päästä hötkyilemään liikaa. 

Kotiin ajettiin väsyneinä, mutta onnellisina. Samana iltana piti ilmoittaa Petra ja Ray ensi viikon Tamskin agikisoihin ja Sastamalan agikisoihin, joten niissä tunnelmissä agimutsi jatkaa roolissaan. Kustannan, kannustan ja kuskaan :-)