Agilitykisoissa

Tänään oli Tamskin agilitykisat ykkös-kakkosluokkalaisille. Tuomarina oli Anne Savijoki. Sellainen muistikuva oli aikaisemmilta vuosilta kyseisestä tuomarista, että olimme hänen radoillaan joskus monta vuotta sitten Hattulan kisoissa. Rataan tutustumisessa tuomari hoki, että nyt vaan nopeita nollia, nopeita nollia. Rata oli meidän silloiselle osaamistasolle tosi vaikea ja menin vielä toteuttamaan tuon nopeita nollia hylkäytyen heti alkusuoralla. Ääliö! (Tarkoitan itseäni).

Tänään kisat alkoivat kuitenkin ykkösluokilla ja Ray sekä Petra olivat kisaamassa kaksi agirataa. En tiedä jännitänkö koira-urheilussa mitään niin paljon kuin sitä, kun tuomari viheltää niille lähtöluvan? Sitä niin toivoo onnistumista heille koko sydämen pohjasta. Tai ylipäätään sitä, että kisaaminen/harrastaminen tuntuu kivalta maalissa, vaikka radalla olisi tapahtunut mitä tahansa. Petra muistaa vielä hyvin sen, kun ne oli ekoissa agimöllikisoissa ja nollarataa oli tulossa, kunnes Ray pysähtyi kakalle ennen viimeistä estettä. Petra oli silloin 12. vee ja kulki krokotiilin kyyneleet silmissä siitä, että miksi Ray ei voinut pidätellä sen yhden esteen ajan? No, elämä opettaa ja tälle muistolle voidaan yhdessä naureskella. Videolla se kyllä on, mutta en taida linkittää sitä nyt tähän. 

Joten niin Petra ja Ray lähtivät agiradalleen. Rata oli mun mielestä vaikea ykkösluokan rata ja ajattelin, että ei oltaisi kyllä Aronin kanssa tehty tuolla nollaa. Petra ja Ray teki kyllä tosi hyvää settiä ja homma eteni kuin oppikirjoissa, kunnes kepeillä tuli yksi virhe. Maaliin tulivat siis -5 mukanaan ja aika riitti ihanneaikaan, vaikka kepeillä ottivatkin sisäänmenon uusiksi.

Sitten välissä käytiin varmistamassa viereisellä kentällä kesken Kulon Marken treenien keppejä ja kyllä ne siinä sujuivat. Ja niin ne lähti radalle 2 joka oli lähes sama rata kuin edeltävä, nyt vain mentiin lopusta alkuun. Taas Ray ja Petra teki tosi vakuuttavaa agilityä. Harmi, että tuomarin käsi nousi a-esteellä koskemattoman kontaktin merkiksi, mutta muuten tekivät virheetöntä settiä. Maalissa superhyvällä ajalla, jolla olisi voittanut koko luokan, mikäli tulos olisi ollut nolla.

 No sellaista se agility on. Joskus voitto on yhden tassun kosketuksen päässä. Onneksi Petra koki, että hyvältä tuntui ja sanoi, että katsotaan lisää heille agikisoja. Ensi kuussa on Kuopiossa myös junioreiden ja nuorten agilityn sm-kisat, joten sinne. Kuopioon on meiltä ihan jumalaton matka, mutta sitä nyt ei tyttären harrastuksen eteen tekisi.

Kisat jatkuivat iltapäivällä kakkosluokilla ja Aronin kanssa meillä oli suunnitelmissa kaksi agistarttia. Olin jo matkalla jotenkin luovuttanut, että tuskin saadaan tänään mitään aikaiseksi. Jos ykkösten radat oli mun silmään vaikea, mitä ne on kakkosissa. Vaan jumankekka!  Se kakkosten agilityrata näytti paljon helpommalta. Tiesin heti radan laidalta katsoen miten ohjaan ensimmäiset 15 estettä. Ja sitten tuli paniikki, että mitä ihmettä teen kolmella viimeisellä esteellä. Niitä en osaa. Menin Anu Puskan luokse, että iik apua, paniikki, mitä pitää tehdä kolmella viimeisellä. Anu neuvoi parhaansa mukaan. 

Rataan tutustumisessa kokeilin tuohon loppuun kahta eri vaihto-ehtoa ja ainahan ne hyviltä siinä vaiheessa tuntuu.

Sitten itse radalle. Aron oli lähdössä unelma, lähti hyvin ohjaukseen. Tehtiin yhdessä tosi varmaa työtä, joskin keinulle ohjauksessa myöhästyin vähän ja jäin leikkaamaan koiran taakse. Aron harkitsi, että se kääntyy suuntaani, mutta sain käskytettyä sitä, että mene mene. Ja niin me tehtiin nollaa se ekat 15 estettä. Sitten lähestyin sitä itselle vaikeaa kohtaa ja järki jäätyi. Aron ei todellakaan tiennyt mihin ollaan menossa, mutta pelastellen ja kalastellen sain sen osumaan oikein ne kolme viimeistä hyppy-estettä. Ja se oli nolla! 

Lähdimme luokassa kuudentena ja tällä nollalla meni luokassa sillä hetkellä toiseksi. Ihan luovuttaneessa mielentilassa laskin, että meidän jälkeen on vielä tosi monta hyvää koirakkoa tulossa ja on kyllä suru puserossa, jos agiserti lentää sormista sen vuoksi, ettei aika riitä kolmen parhaan joukkoon. Aron on sen verran nopea koira, että jos rata menee suunnitelmien mukaan, on se helposti nollalla kolmen parhaan joukussa. Vaan nyt meidän rata ei ollut se lännen nopein ylimääräisten kalastelujen vuoksi. Yksi nokialainen mali-koirakko teki ihan jäätävän nopean radan ja kiilasi sillä kärkeen, joten pidettiin sijaa kolme. Loput koirakot ei kuitenkaan tulleet enää tähän väliin ja siinä se sitten oli. Agiserti ja siirto kakkosiin. 

Edellisestä nollasta oli päivää vaille vuosi. Kovasti on yritetty sitä napata, mutta nyt oli onni kohdallaan ja jatkossa meidät voi nähdä kolmosluokassa. Matka sinne on ollut pitkä ja aikanaan aloitettiin Aronin kanssa ihan onnettomalta tasolta. En tajunnut mitenkään kaikkia ohjauskuvioita ja nopean bordercollien kanssa oli hidas, kömpelö ja jäljessä. Aron haukkui ja tiputteli rimoja. Joten todella tyytyväinen olen siihen, missä me ollaan nyt. Rutistus pikku-Aronille, joka on ylimmässä luokassa kolmessa eri lajissa. 

Ja Agiserti on nyt keittön pöydän päässä seinällä, että voidaan kaikki ihastella sitä. Hallilla kuiten pari poseerausta ihanan sertin kanssa :)

Ihan mahdoton vai sittenkin mahdollista

Tänään oli vuorossa toinen kerta rally-tokon voittajaluokan kisaa Rayn kanssa oman seuran omassa hallissa. Tuomarina oli Jaana Karppinen ja heti kun näin ratapiirroksen, vajosin maan alle. Siellä olisi taas niin monta juttua, joita ei oltukaan muistettu harjoitella ja tuntui jo ennen rataan tutustumista, että harjoitteluun menee tämä kisa. 

Mutta tässä ratapiirros

Vaikeaksi meille teki radan aloituksen kukkanen (näitä on harjoiteltu vähän) sekä juosten pujottelu koira oikealla puolen. Vaikka ollaan tehty nyt tosi paljon asioita oikealla puolella, ei se vieläkään ole niin vahva puoli etteikö olisi mahdollista, että koira pyrkii sinne mukavammalle puolelle eli vasemmalle. Joten päätin tukea koiraa kaikin mahdollisin tavoin pysymään oikealla, vaikka juoksen. Tästäkään en ollut varma, että olenko muistanut edes harjoitella juoste spiraaleja tai pujotteluja oikean puolen kanssa. Harmitti, että mitä sitä edes lähtee kisoihin, kun on niin monta epävarmaa kohtaa.

Rataan tutustumisessa olin kuitenkin järki päässä ja tein tarkan suunnitelman, että miten ohjaan missäkin. Huolellisesti ja tarkasti on tehtävä joka ikinen kyltti. Lähdettiin myös luokassa heti toisena, joten saman tien rataan tutustumisesta otin koiran pois häkistä ja viimeiset virittelyt. Ray oli oikein hyvin menossa mukana.

Sitten radalle. Ray oli lähdössä oikein kiva. Minua jännitti, mutta uskoin yhteistyöhömme. 

Ekalla kyltillä eli kukkasella me on taidettu olla vähän eri aikaisia. -3 epätarkasti suoritettu tehtävä.

Sitten juosten pujottelussa selvittiinkin tosi hyvin, Ray piti kontaktia ja juoksi innolla mukana, kunnes ihan viimeisen tötterön kohdalla se lipsahti vasemmalle puolen. -10. En uusinut, koska koira teki edestakaisen pujottelun kuitenkin tosi hyvin.

Sitten kyltti 5 eli normaalivauhtiin, tässä 2 x -1. Juuri hetkeä ennen sattunut lipsahdus väärälle puolelle sekoitti vähän meidän rytmiä. (mutta ihan turhaa pistemenetystä).

Ja koska vauhdin vaihtamiskyltillä oli jotakin pientä, ei seuraava kyltti eli puolen vaihto jalkojen välistä osunut kohdilleen. Tässä otin uusimiskortin ja tehtiin tämä uudestaan, silti siinä oli jotakin erikoista koska 2 x -3. (Joku ohjaajavirhe).

Sitten on sujunut hetken matkaa virheittä, joten kyltit 7, 8 ja 9 menivät hyvin. Tuplasaksalainen onnistui, siitä itselle pieni taputus olalle.  Kunnes kyltti 10, jossa kukkanen, tässä Ray lähti kääntymään väärään suuntaan ja siitä -10 selityksessä väärä liike. No jatkettiin matkaa.

Ja taas sujui useampi kyltti hyvin. Koira eteen oikealta oikealle meni hyvin (näitä on harjoiteltu ja vartaloni ei muuten taitu tässä liikkeessä). Samoin 1-2-3-askelta koiran ollessa oikealla meni hyvin.

Seuraava -1 virhe tuli kyltillä 15, jotakin tein yhden miinuksen verran, ehkä käännös ei ollut riittävän tiivis.

Ja sitten peruutus, mitä on harjoiteltu, mutta lähti nyt ihan vinoon ja rintamat kohtasivat -10. Olin jo luovuttanut tuloksen suhteen, joten en uusinut. 

Käytösruudun Ray teki tosi hyvin ja kehuin sitä miten hyvä pikkukoira se on.

Joten yhteensä kerättiin 3 x -10, 3 x -3 ja 3 x -1. (58) Ei tulosta.

Radan jälkeen harmitti. Tulos voittajasta olisi niin kannustanut ja motivoinut, mutta eipä sille mitään mahda. Paljon parempaan pitäisi pystyä. Onneksi en ilmoittautunut maaliskuun kisoihin, näin huonot yrittää uudestaan aikaisintaan kesällä, kun saadaan liikkeitä varmemmaksi. 

Hyvää oli kuitenkin se, että Ray teki hommia kanssani. Se ei muistaakseni häiriintynyt kehän ulkopuolisista asioista. Se oli iloinen kanssani maalissa.

Kyltit, mitä pitää treenata on:

- Molemmat oikeaan ja vasempaan täyskäännös

- Pujottelut/Spiraalit juosten koira oikealla puolen

- Puolen vaihto jalkojen välistä

- Peruutus

Nyt ei uskalla treenata tänään sen enempää, sillä Petra ja Ray kisaavat huomenna agilityssä ja pikku-koiran pitää levätä jaksaakseen antaa kaikkensa. 

Helmikuuta

Helmikuu meillä on kisakuumeinen.

 Aronin kanssa käytiin viime viikonloppuna agilitykisoissa Kirkkonummella. Juu niin kaukana! Niinun sport-hallissa oli kuitenkin sopivasti vapaapäivälleni suunniteltuna ykkös-kakkosluokkien agikisat ja tuomarinakin mukavan oloinen Anne Huittinen, joten rohkeasti matkaan. Lähtijöitä kisoissa oli vähän ja sen puolesta kolme starttia sujuivat reippaaseen tahtiin. 

Havaitsin hallin pieneksi heti kun astuin sisään. Pientä ahdistusta aiheutti myös se, että missään ei päässyt ottamaan verryttelyhyppyjä ja odottelu-alue oli tosi pieni, joten sisätiloissa ei mahtunut koiraa lämmittelemään. Hallin pohja oli kuitenkin tosi hyvä juosta ja ihastuin hallin esteisiin. Hyppy-esteiden rimat oli ihan erilaiset kuin meillä kotona, sellaiset tosi selkeän oranssit muoviset ja paksut. Aron ei tiputtanut kolmen radan aikana ainuttakaan rimaa, joten ne oli hyvät. 

Tuloksia meidän yhteisestä tekemisestä tuli vain keskimmäiseltä radalta ja taas yksi -5 kirjautui Aronin nimiin. Sillä sijoittui luokassa toiseksi ja palkinnoilla on aina mukava olla. -5 virhe tuli aivan loppu-osassa rataa, missä Aron teki takaakierron niin siivekkeitä nuollen, että koko este kaatui. (Sille täytyisi taas muistutella, että pitää ottaa vähän enemmän tilaa takaakierroissa, mutta sillä on niin kiire eteenpäin, ettei malta).  Ensimmäiseltä radalta tuli hylky nelosesteellä ja viimeisellä radalla sitten jo mokailtiin ihan kunnolla. Mutta ne kaksi ensimmäistä rataa oli meiltä ihan mukiinmenevät suoritukset. Joten rauhallisin mielein palattiin kotiin kokemuksia rikkaampana. Seuraavat kisat on kotihallissa viikon päästä, joten sitten taas jatketaan. 

Rayn kanssa on treenattu rally-tokoa ja kisat tähtäimessä. Olen panostanut nyt tekniikkaan ja ollaan hinkutettu sivusta eteen istumista. Ray osaa nyt monien toistojen jälkeen istua eteeni niin vasemmalta kuin oikealta puolen ilman että taitan itseäni vartalosta. Käsiapuja saa voittajaluokassa käyttää, mutta kumarrella ei saa. 

Lisäksi ollaan harjoiteltu käännöksiä koiran ollessa oikealla puolen ja otin niitä videollekin, että pystyin katsomaan, miten takapään käyttö kehittyy. Ja kehittyyhän se. Eteisessä on hyvä tehdä näitä tekniikkatreenejä, kun pystyn peilin kautta tarkkailemaan omaa ja koiran liikettä. Peruutuksia ollaan treenattu myös, mutta niissä tulee äkkiä ongelmaksi ennakointi. Ray pistää pakin päälle ja peruuttaa taaksepäin jo viisi koiran mittaa yhden ensimmäisen askeleeni aikana ja huh, tuntuu, ettei pysytä yhdessä.

Hallilla kävin eilen tekemässä kokonaisen radan ja rakensin itsekseni yhden Iisalmen kisoissa olleen voittajaluokan radan. Samaan aikaan hallilla oli agility-epikset, joista sain hyvää häiriötä tekemisen rinnalle. Yleensä kun käyn päivällä tai viikonloppuisin hallilla, on siellä super hiljaista ja sitten tuleekin iso kontrasti, kun kisoissa on paljon enemmän elämää. Nyt Ray häiriintyi kerran siitä, että ihmisiä tulee halliin sisään ja ne tömistelee oven suulla lumia kengistä pois. Ja häiriintyminen on sellainen, että sen huomio kiinnittyy hetkeksi häiriöön, mutta rallyssa e ole varaa yhteenkään sekuntiin, ettei koira keskity siihen yhteiseen tekemiseen. 

Jännityksellä odottelen nyt Tamskin rally-kisoja. Eilen Ray tuntui liukkaalta saippuan palaselta, joka voi pienestäkin eleestäni lipsahtaa väärään suuntaan, joten toivotaan, että,osaan ohjata sitä ensi viikonloppuna. 

Ja niin odottaa Raykin

Eilen käytiin Aronin kanssa vuoden ensimmäisellä vetohiihdolla järven jäällä. Se oli niin siistiä. Aron tiesi heti mitä ollaan menossa tekemään. Annoin se juosta vapaana parit ensimmäiset kilometrit ja sitten kiinnitin sen vetovyöhöni. Ja sitten mentiin. Se lähtee ihan täydellä laukalla ja meni kovaa. Kun huomasin, että sen vauhti alkoi hyytymään, päästin sen taas vapaaksi ja hiihtelin omaan tahtiini. Järven jää oli upeassa kunnossa ja siellä pystyi luisteluhiihtään ihan missä vaan. Se rajaton vapauden tunne, kun voi itse päättää, että kierrettäämpäs toi saari tai mennäämpäs tuonne keskelle järveä. Takaisin tullessa omat hiihtovoimat alkoi hiipua ja Aron veti viimeiset kilometrit minua rantaan. Lenkin pituudeksi tuli 13.5 kilometriä  ja nautittiin molemmat siitä niin paljon. Kotona käytiin vielä puolen tunnin palauttelu-kävely. Jaloissa tuntui hiihto, mutta voi kun me päästäis pian uudestaan. 

Meidän hyväksi havaitut vetohiihto-varusteet:

Aronilla on Non-stop dog wear valjaat, joustava Manmat-vetonaru ja vyötärölleni laitan Top canis-vetovyön. 

Mun sukset ei ole ne parhaimmat, mutta kirpparilta ostetut luisteluhiihto Peltoset sopii satunnaiseen hiihtelyyn. Sauvat ostin uusina Prismasta ja niillä lykkii kyllä.