Tänään oltiin reippaita jo heti aamusta, sillä klo 9 Kyötikkälässä treffit Pirjon ja Kaarinan kanssa. Esineruutu meillä oli mielessä. Tallattiin se nousevaan rinteeseen ja Aron sai aloittaa. Koska viime ruudussa näkyi jumitusta yhteen nurkkaan, jatkoin tänään hyväksi havaitulla teemalla, mielikuvaruudulla. Siinä veimme Aronin kanssa yhdessä esineet ja tähtäin on siinä, että koira tietää mitä se on tekemässä, jonka kautta motivaatio nousee. Toivon siltä suoria pistoja enkä mitään ylimääräisiä kierroksia tai menemistä sinne, mistä viimeksi nousi esine. Joten alla video, miltä homma näytti sitten livenä. Toisen piston jälkeen Aron meinaa sortua vanhaan, mutta onneksi ei hyödy siitä löytämällä esinettä, vaan palaa luokseni ja seuraava pisto on taas suoraan eteenpäin ja sieltä nousee esine.
Aronin ruutu 19.11.
Sitten tottisteltiin myös kentällä. Aronin seuraamisen mielentila ei ollutkaan nyt sellainen, mitä olin luullut vahvistaneeni. Sen vire oli täysin poissa, ihan kuin kilpikonna, joka pisti päänsä kuoreen eikä halunnut kohdata maailmaa. Se ei ottanut siis minkäänlaista kontaktia, vaan tuijotti maata ja piipitti siinä. Voi karseeta, enhän mä nyt tätä halunnut.
Sitten ei auttanut kuin nakki-imutuksen kautta vetää sitä nenää pois maasta ja kääntää koiraa minuunpäin. Kehua ja nostaa, että nyt tehdään yhdessä. Ekan pallopalkan jälkeen koira vapautui ja parani suuresti. Mutta pelkkä nami ja rauhalliset kehut tekevät koirastani lahnan! En silti nyt yhtään tiedä, että mitä tän kanssa tekis.
Kun päästiin seuraamisen tuskasta, treenasin pk-aalla vinoja heittoja, jos kapula lentää niin vinoon, että koiralla on hyppy enemmän silmien edessä kun se nostaa kapulan, tekee se mielellään palautuksen hypyn kautta. Joten tosi vino heitto ja vahvistin kiipee käskyllä koiraa, kun se nosti kapulan, että takaisin tullaan samaa kautta mistä mentiinkin.
Erkseen eteenmenoa, jossa tarkoitus nyt on, että koira laukkaa vaan suoraan eteenpäin. Olin vienyt kosketuskepin jo valmiiksi ja teetin eteenmenon kentän poikki, kun yleensä tehdään se pituussuuntaan. Matka on kuitenkin sen verran pitkä, ettei kosketuskeppiä näy lähetyshetkellä, se ikäänkuin häivyttyy sinne kentän laitaan. Lähetys perusasennosta ja Aron lähti laukkaamaan vinoon, laukkasi aika pitkään kunnes hiljensi ihmettelemään, kutsuin takaisin ja nyt suuntasin koiraa vielä entistä tarkemmin suoraan eteenpäin. Nyt lähti ihan luotisuoraa ja meni ihan superisti, kentän puolessa välissä näki sitten jo kosketuskepin ja nyt jäi sekin vaihe pois, missä kääntyy katsomaan minua, että tehtäiskö jo maahanmeno tässä. Eli varsin onnistunut oli tämä, näitä nyt lisää, missä vahvistuisi rohkea laukka eteenpäin, vaikkei edessä näkyisikään mikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti