Jälkikoetta järjestämässä

Eilen oli Tavesin jälkikoe, jota oltiin kyllä suunniteltu pitkään. Jäljet oli mun lempipaikassaVarsamäessä ja jo talvella siellä kahlailin ja katselin hyviä janapaikkoja. Meillä oli tuomarina Mika Mattila, viime syksynä valmistunut tuomari, joka omasi tosi hyvät perustelut syksyllä järjestetyssä tuomarikolleegiossa, jossa itse olin arvioitavana. Ja kun tuomari asuu vielä näillä meidän nurkilla, oli valinta jo hyvän aikaa selvä. Haluttiin tarkka ja oikeuden mukainen tuomari, valinta oli loistava.
Jälkiä suunniteltiin ensin katsomalla niitä janapaikkoja, sillä tuomari halusi sellaiset janat, joissa näkee koko janan. Juu, voittajaluokassa janan pituus on 50m, joten janaa ei voi tehdä risukkoon. Meidän kokeessa oli onneksi tosi hyvät tekijät, sillä Maarit ja Tom Isaksson on ennenkin järjestäneet jälkikokeita ja oli helppoa olla heidän opissaan. Jälkipaikat katsottiin siis ensin luonnossa, sitten ne piirrettiin kartalle ja merkkausvaiheessa Tomppa mittasi matkaa ja me Sepon kanssa käveltiin perässä merkaten jälki ja keppien paikat. Seppoon oli kiva tutustua, sillä hän on ollut Tavesissa jo vuodesta keppi ja kivi. Voittajaluokan jäljen merkkauksiin meni yksi ilta, seuraavana aamuna jatkettiin Maaritin kanssa ja sain itse suunnitella avoimen luokan jäljen, Maarit kulki perässäni ja mittasi matkan. Tämä jälki oli kyllä loistava ja sen ajanut koirakko saikin siltä täyden pisteet sitten itse kokeessa. Alo ja avo-jälkiä oli tekemässä myös Liisa Viitanen (kivaa saada partisverta näille kentille :-). Eli pari iltaa ja päivää meni jälkien tekoon. Esineruudun kävivät Maarit ja Tomppa tekemässä su-iltana ja itse kirjoittelin osallistujalistaa. Jälkikokeeseen oli tulijoita vaikka kuinka paljon. Oli myös paljon vaihtuvuutta, sillä monta koirakkoa perui osallistumisen mm. eläinlääkäritodistuksella ja sain sitten soittaa varasijoilla oleville ja kutsua kokeeseen. Tervetuloa-kokeeseen kirjeet lähtivät viikkoa ennen ja palkintojakin piti miettiä. Aikataulut laski Maarit ja ne kyllä toimivat koe-iltana. Piti miettiä monelta mikäkin jälki kävellään ja sitten ajetaan, koska tehdään esineruutu ja mihin aikaan siirrytään Niihaman kentälle. Yllättävän paljon pieniä juttuja, kuten se, että roskaa ei haluttu jättää meidän jälkeemme metsiin, joten Maarit jakoi tupakoiville kilpailijoille tupakkapurkit, että tuodaan kaikki jäljet pois metsässä. Metsän omistajaan kannattaa olla nyt väleissä.

Koe-iltana kaikki sujui hyvin. Kaikki kilpailijat löysivät pois metsistä, avoimen luokan koirakko Minna Hilden ja Ruskamäen Nikolai sai täyden pisteet maastoista, vau! Yllättävän paljon pisteitä hukkui janoilla, joten janalla eteneminen, jäljen nostaminen ja oikeaan suuntaan lähteminen on vaan treenattavia asioita. Esineruudussa meillä oli helpot esineet, kuten Petran vaalean punainen my little pony, jonka jokainen koira löysi.

Tuomari ja Tomppa yrittävät nähdä mitä janalla tapahtuu

Tottiskentällä nähtiin hienoja suorituksia ja hienon tuloksen teki Sari Kärnä ja Kurt, sillä saivat 92 pistettä tottiksesta ja maastosta kertyi 193, joten ykköstulos pistein 285 siitä tuli, kolmas sellainen heille ja käyttövalion arvo. Onnea!! Sari Pitkänen ja Tytti jättivät yhden kepin maastoon, mutta esineitä löysivät kaikki, tottis 87, joten koularihan tuosta tuli, tosin ykköstulosta hekin metsästävät. Tarkemmat tulokset löytyy tavesin sivuilta.

Sari ja Tytti jäljen jälkeen

Sari ja Kurt tulee onnellisina jäljiltä, kaikki kepit löytyi

Esineruutuun lähdössä Minna Hilden ja Ruskamäen Nikolai

Riikan Frida löysi myös esineet

Haastejälki

Koska me ei suuremmin reenata, huomenna on fyssari, niin pienesti vaan. Tänään tein Aronille 300m pitkän haastejäljen, joka vanheni sen 1½ tuntia, sisälsi kaksi keppiä.
Haastejälki siinä mielessä, että meidän jana on alla olevassa kuvassa, jälki lähtee oikealle ennen isompaa hiekkakasaa ja jäljen ensimmäiset 10m on hiekalla.

Aron teki loistavan suoran janan, täydellisen jäljen noston ja otti vielä oikean suunnan, jes! Hiekkakasojen jälkeen mentiin rinnettä alas, jossa oli ensimmäinen keppi, hyvin löytyi. Tästä matka jatkui kuopan pohjalle, josta tuli nousu ylös toiselle ja vikalle kepille. Alla kuva rinteestä.

Aron jäljesti hyvin, hetkeksi jälki hukkui, kun tultiin sellaiselle hyvin vihreälle kohdalle, missä oli jotakin vihreetä kasvistoa tiheästi, tässä kohtaa siis Aron teki pienen silmukan. Aina jos Aron hukkaa jäljen, se yleensä heittää sellaisen silmukan, missä se palaa sinne, missä se jälki kulki. Jos siis pysyn ihan paikallani, tulee Aron yleensä mun takaa vielä uudestaan ja näin teki nytkin, että koira itse varmisti jäljen kulun.

Tästä mentiinkin sitten rinteeseen, jonka päällä oli se viimeinen keppi, löytyy tuosta kuvasta,  minkä Aron nosti hyvin. Well Done.

Ja kun olen pitänyt päiväkirjaa meidän jälkitreeneissä, on Aron jäljestänyt tässä kuussa 5.19 km ja sen keppien nosto prosentti on 77.5%. Tavoittena on tietysti se täysi 100, joten tavoitellaan sitä sitten kesäkuun treeneissä :-)

Valkkuryhmän tokot

Tänään treenipaikkana oli Viinikan puisto. Ihan kuin olisi ollut ulkomailla,
kun en ole tainnut tuolla koskaan edes käydä, vaikka ihan Tampereen Nekalassa oltiin. Ilma oli suosiollinen, puistossa paljon ihmisiä sekä koiria ja ryhmästäkin lähes kaikki paikalla.

Aloitettiin paikalla-oloilla, hyvin meni sekä istuminen että makuu. Piileskeltiin pusikon takana, varmaan aika huvittavaa ulkopuolisten silmissä. Sitten erikseen harjoiteltiin ympyrällä ylös ja alasmenoja, päätin erityisesti vahvistaa niitä, joissa Aron on maassa ja muut käskee istumaan, nousi se sieltä pari kertaa muiden käskystä, mutta ehkä 5 kertaa pääsin palkkaamaan siitä, että ei noussut.

Yksilöissä tein Maijun parina ja Aron teki kaikkea sellaista, mikä ei vaadi lihaksistolta suuria. Kuten luoksetulossa ei kutsuttu luokse, vaan namipalkka siitä että pysyi makuussa, ruudussa sitä, että ei kutsuta sivulle, vaan pysyy ruudussa parinkin käskyn jälkeen. Tunnari tehtiin myös ja siinä löytyi oikea kapula, tosin hetki meni, että Aron ylipäätään löysi ne kapulat ruohon seasta, hukkuivat aika hyvin pitkään nurmeen.  Hyvin meni myös z-liike, jossa koira teki asennot oikein eikä ääntäkään päästänyt, palkkasin kerran keskimmäisellä suoralla, kun teki istuminen siinä niin hyvin. Koiran mielentila oli loistava.

Erikseen juoksutin näyttelyjuoksutusta, ehkä tätä treenaillaan nyt kaikissa mahdollisissa paikoissa jatkossakin :-) Että semmoset treenit, missä treenattiin ihan pienesti.

Rentoillaan

Kun ei kerta saa oikein kunnolla treenata, tehdään sitten hömpsöttelyjä...kuten kahden koiran kanssa seuraamista pyörätiellä, puoliso parka pakotettu kameran toiselle puolen. Ja Elviksenkin pitänee vilkaista, että mitä se hommaa aina välillä.

Jotakin näyttelyyn liittyvää juoksutusta olen tehnyt takapihalla, tavoitteena on nyt harjoittaa tätä, että minäkin voisin juoksuttaa Aronia kehässä kunnolla, turhaa maksaa kalliita näyttelymaksuja ja mennä vaan kokeilemaan, no näyttelyt on turhia, mutta niin ihanan turhia :-)

Muuten ollaan tehty metsälenkkejä, mutta pelkään niin paljon niitä kyykäärmeitä, joita on nyt ennätysmäärät liikkeellä metsissä.

Ja ylihuomenna on Tavesin jälkikoe, kaiken pitäisi olla valmista :-)

Otetaan rennosti, oli kivaa tai ei.

Tiistaina käytiin Aronin kanssa fyssarilla, Kirsi Piispasella. Aikanaan käytiin Teddy-partiksen kanssa hänen luona hakemassa kuntoumisvinkkejä reisiluunpäänpoiston jälkeen, joten tutulle ihmiselle oli helppo varata aika.
Aronia juoksuteltiin, se kiipesi rappusia, meni tikapuukujassa, tasapainoili tyynyllä ja sekä sellaisilla rattailla ja lopuksi oli vielä käsiteltävänä. Reissu olikin siinä mielessä oikein kannattava, että seurauksien syitä kyllä löytyi. Ahkeran treenaamisen tuloksena oli selkälihakset jumissa, jonkinlainen fasettilukko selässä, rintarangassakin oli jotain ja ylipäätään lihakset olivat kireinä. Palautetta saatiin, että liian lujaa on varmasti menty. No fysioterapeutti osaa osaa asiansa ja minä tunnen koirani. Eipä siis ihme, että 80 cm korkeat hypyt olivat vaikeita viime viikolla. Aron vaan on niin kiltti, että se menee vaikka sattuisikin.
Ja varmasti se joitain viikkoja sitten ollut keventely oli juuri näiden lihasjumien ja selkäfasettien kanssa yhteydessä.
Nyt meidän pitää ottaa pari viiikkoa keveysti. Ollaan hyppykiellossa, sillä hyppyyttäminen pahentaa selän tilannetta sekä tekniikkaa. Saatiin lupa kevyeeseen metsälenkkeilyyn ja pieni tauko treenaamiseen on kuulemma hyväksi. Ensi viikolla mennään uudestaan hoidettavaksi. Jotakin Kirsi sai jo tällä ekalla kerralla aikaan, sillä Aron pyöri selällään eilen moneen kertaan matolla ja venyttelee mielestäni entistä enemmän. Joten olen samaa mieltä, että parempi hoitaa tämä juttu nyt pois ja sitten taas jatketaan.
Yritin tänään nauttia metsälenkkipäivästä, mutta se oli teeskentelyä, sillä ajatukset oli samaan aikaan treenaavassa kehariryhmässä, mitähän kivaa ne teki? Metsässä sitä paitsi on niitä käärmeitä ja nautinto kävellä on kaukana, kun pitää katsoa koko ajan jalkoihinsa, ettei astu kyyn päälle.

Taas jälkeä

Tänään oltiin jälkimetsällä Kärnän Sarin ja Kurtin kanssa. Treffattiin Koivumäen toisella puolen, meidän uudessa jälkipaikassa.
Aron teki yhden esineruudun, siinä katsottiin ruudun keskellä, kun Sari tiputti keskiesineen ja keskelle taakse toisen esineen. Ensimmäinen esine nousi helposti, Aron juoksi keskellä ruutua kohti takarajaa ja nenä oli auki, sillä juoksi metrin yli siitä keskiesineestä, jarrutti, kääntyi ja toi sukkelaan sen minulle. Taka-esineelle ei tehnyt ihan luotisuoraa pistoa, vähän kaarsi vasemmalle, sieltä takarajalle ja esine suussa takaisin. Hyvä Aron.

Jäljestyksen Aron aloitti ensin janaharjoituksella. Janalla oli muutama frolic vahvistamassa jäljen oikeaa suuntaa, Aron nappasi jäljen oikean suunnan syömättä nameja, jäljesti hyvin kohti keppiä, meni siitä vähän ohi, kääntyi ehkä 8 m sen jälkeen takaisin päin ja nosti sen kepin. Sari juuri huuteli tiellä, että tais mennä kepin ohi ja sitten keppi olikin Aronin suussa.

Sitten se jälki, pituutta ehkä 600m, vanheni 1½ tuntia, ilma lämmin ja aurinkoinen. Tälläkin janalla oli namivahvistus, mutta kaunis suoritus se ei sittenkään ollut. Etenee hienosti kohti jälkeä, kuten aina, lähti vähän oikaisten oikeaan suuntaan, vaihtoi suuntaa ja meni takajäljelle, en muista pyysinkö Aronin takaisin vai vaihtoiko itse, mutta en tiedä millä me päästäisiin eroon, että siksakkia on tuossa jäljen suunnan valinnassa. Jos jäljen kulma on janalla loiva, osaa lähteä, heti kun on suorakulmavalinta, tulee pulma. Mutta päästiinpä jäljelle kuitenkin.

Eka keppi nousi aikas pian, sitten jäljestettiin. Mentiin korkealle kalliolle, tässä piti ihan pyytää Aronia odottamaan, että pääsin itse kiipeämään perään, sitten laskeuduttiin sieltä kalliolta, piti ihan kysyä perässä tulevalta Sarilta, että menitkö ihan totta tästä. Juu, jäljen päällä mentiin. Sitten alkoi haaste-osuus. Kaadettua kuivunutta kuusta ja muuta rytöä. Täys työ oli pysytellä Aronin perässä, hienosti koira kuitenkin ratkoi tätä ryteikkökohtaa, sillä sitä ei näyttänyt yhtään häiritsevän rytölä. Tulikohan tämän jälkeen yksi kepin nosto vai ennen, mutta kakkoskeppi kyllä nousi. Kolmonen ja nelonen jäivät nostamatta, sillä tiesin etukäteen, että neloskeppi on juuri ennen tien ylitystä ja kun näin tien, tiesin ,että yli on menty. Tien ylityksen Aron teki oikein mallikkaasti ja nosti sen jälkeen kepin nro 5, joka oli jäljen viimeinen, Eli tänään keppimenestys oli janalta 1 ja jäljeltä 3/5.

Mukavaa Aronin toukokuun jäljissä on ollut se, että ollaan ajettu jopa 6 eri jäljentekijän jälkiä, monipuolista kokemusta siis. Itse tuppaan tekemään keppien paikat ja pituudet usein samalla kaavalla, nyt kaavaa on kyllä rikottu. Pisteet tästä meille.
Jäljen suunnan valintaa en ole vielä onnistunut kouluttamaan hyvin, samoin odotan todella paljon niitä jälkiä, joissa kepin nosto on 100%. Nyt aina joku jää.
Aronin jäljestys on mielestäni rauhallisempaa ja tarkempaa, mutta silti keppejä vaan jää. Tarkkaa jäljestys on nyt siinä, ettei jäljen hukkaamista juuri tule, oli se maasto mikä vaan. Samoin kulmat ja itseluottamus koiralla näyttää hyvältä. Joten eikai me ihan suossa olla.

Kiitos Sari ja Kurt.

Tavoitteiden tarkastelua

Olen tässä jo useampana päivänä miettinyt meidän treenejä. Ei liene järkevää suhata joka päivä jossain treenissä ja tehdä kolmea lajia samaan aikaan. Siitä tulee stressi, koska kaiken aikaa mietin, että missä välissä tehtäisiin agin kontakteja, missä välissä tokoa, maastotreenit ihan oma lukunsa, hyppytekniikkaakin pitäisi tehdä ja missä välissä ihan lenkkeillään, koska vapaapäivä koiralla...Huh. Joten pakko miettiä nyt mihin me keskitytään. Ykköstavoittena on nyt jälkikoe, maastojen puolesta Aron etenee hienosti ja niitä on tietysti kaikkein kivoin treenata. Sen ohella pitänee panostaa nyt tottikseen ja siellä se hyppy, joten otetaan nyt härkää sarvista.

Koiran lihasvoimaa ja takapään potkua me käytiin tänään vahvistamassa ja alla video miten me sitä tehtiin. Juoksutin Aronia loivassa mutta pehmessä hiekkapohjassa mäkeä ylös ja alas. Jätettiin pallo aina toiseen päähän ja sitten Aron sai sen hakea. Tehtiin tämä neljä kertaa ja vaikka videolla mäki ei näytä jyrkältä, tunsin kuitenkin itse miten rankka se oli loivana nousuna, kun sateisen yön jälkeen pehmeä hiekka on  vieläkin pehmeämpää. Viimeinen mäki-juoksu otettiin jyrkemmästä kulmasta. Näitä pitää nyt tehdä ja jyrkkiä mäkiä tuolta soramontulta kyllä löytyy. Tänään testailin vain miten tämä pallonhakutreeni onnistuu.
Ennen mäkijuoksuja oltiin kävelty metsäpolkuja erääseen pellonreunaan ja mikäs siellä meitä odotti; Kyy. Huomasin kyyn vasta kohdalla, kun se nosti päätään ja samaan aikaan sihahti makeasti. Aron ja Elvis juoksi siellä edellä ja olivat juuri minua ennen menneet tästä käärmeen ohi. Hyi että se oli pelottava, iik! Juoksin tuhatta ja sataa koirien perään ja se käärme jäi siihen.

Lihaskunnon tsekkaus meillä on ensi viikolla, sillä Aron menee fyssarille ensimmäistä kertaa, meillä on tiistaina Kirsi Piispaselle aika. Ehkä sieltä saan ajatuksia koiran kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja lihaskunnon kasvattamiseen.

Meidän treenilajeista tuumalin, että tokoa tehdään nyt niin paljon kuin jaksan ja jätän agilityn sinne kolmostilalle. Agilityyn voi panostaa sitten talven aikana enemmän, mutta kesä on pk-lajien aikaa. Tavoittelemme siis kuntoa ja ponnuvoimaa nyt kesän läpi ja jos syksyllä oltaisiin niin koekuntoisia, että JK2 olisi mahdollista. Kesän aikana suunnataan myös tokokokeeseen varmaan heinäkuussa, siellä on meillä bordercollieleirikin, joten jos sen jälkeen kesälomalla käytäisiin tavoittelemassa sitä kolmasta ykköstulosta.
Seurava viikko kuitenkin kuluu jälkikokeen parissa. Olen järjestämisvastuussa Maarit Isakssonin kanssa meidän jälkikokeesta ja yllättävän paljon juttuja pitää miettiä, vaikka 6 koiran koe vain onkin. Itse koe on 29.5 ja sen puitteissa meneekin se koko ilta, ennen sitä krepataan jälkiä, tehdään paperitöitä, suunnitellaan mm. palkintoja tai esineruutuesineitä :-) Hienoa olla kuitekin mukana.

Helatorstai ja ihan pihalla

Tämän viikon ainoa vapaapäivä töistä ja mukavasti se tuli vietettyä. Heti aamusta olin neljän lapsen sekä kahden koiran kanssa retkeilemässä Katajajärven laavulle, reppu täynnä makkaraa ja keksiä, joten hyviä eväitä mentiin syömään. Kyseinen laavu löytyy Kangasalan aseman metsistä ja joka vuosi me ollaan sinne retkeilty. Laavulla oli muitakin ihmisiä, joten alla olevat tyypit joutui puuhun kiinni ja jäivät vain kuikuilemaan nuotiolla olevia makkaroita.

Retken jälkeen olinkin treenailemassa Niihamassa Miinun kanssa. Teimme ensin pientä lämmittelyä koirien kanssa ja sitten koirat autoon ja tallasimme 2 esineruutukaistaa. Ruudut olivat polun molemmin puolin, sellaisia 10 m leveitä ja 50 syviä. Miinu vei Aronille esineet valmiiksi ja me jäimme odottamaan lupaa tulla ruutuihin. Bertta oli käynyt ruudussa jo ennen Aronia ja esineet oli olleet Bertan suussa ennen meitä. Alla Aron yrittää nähdä, missä se Miinu menee.

Aronin esineruudut onnistuivat ihan nappiin, teemana oli suoraan eteneminen, joten ensimmäisen kaistan lopussa oli esine, matkan varrella oli vetistä lätäkköä ja ruudun päässä piti kiivetä vähän korkeammalle kivetykselle päästäkseen esineelle. Aron eteni hienosti ruudun takarajalle ja haki sieltä esineen. Sitten kaista nro 2. Siinä oli puolessa välissä matkaa pieni poni laitettu jaloilleen seisomaan sellaiseen autonrengasuraan. Kun esine oli siellä syvänteessä, vähän jännitti, että haistaako Aron sen edetessään kohti ruudun takarajaa. Haistoi ja toi ensin tuon esineen joka oli siinä ruudun keskellä. Sitten uusi lähetys ja nyt piti laukata ruudun takarajaan, siellä oli esine, jonka Aron kävi sukkelaan hakemassa. Ihan loistavat pistot.

Sitten siirryttiin Miinun kanssa Niihaman agikentälle ja puoli tuntia aikaa tehdä hyppytekniikkaa. Aron teki 5 esteen perussarjaa 2 kertaa, sitten 3 kertaa kapula suussa. Lopuksi vähän 80 cm korkeaa tokohyppyä apuhypyn kanssa, mutta eipä saatu puhtaita hyppyjä. Takapää jää hypyssä alas,vaikka etupää nousee. Nyt pitää enempi käydä lenkillä esim. Vehoniemen soramontulla, jossa on hyviä ylämäkiä ja pehmeää hiekkaa, lihasta ja ponnua pitää saada Aronin takapäähän rutkasti lisää.

Sitten alkoi meidän kehäriryhmän agi. Rata oli sellainen, ettei mulla ollut mitään mahkuja muistaa sitä. Onneksi ei sitä muistia tarvittukaan, sillä olin todella huono. Jo esteillä nro 3 ja 4, jotka olivat kaksi hyppyä, saatiin meidän treeniaika kulumaan. Ihan hirveetä, kun mun kehonhallinta on hirveetä. Ja kun jokainen liike pitää miettiä, on se niin takkuista. Kunpa oppisin tuota lajia joskus. Erikseen katsottiin meidän puomia, jossa nyt näkyy se, että koira sai lähteä kisoissa ilman vapaa-käskyä pois kontaktilta, lähtee siis liikkeestäni mukaan. Tätä sitten tehtiin hetki ja erikseen treenasin sitä vielä keinu-esteellä siinä sivussa. Ehkä 15 toiston jälkeen näytti siltä, miltä kuuluukin. Eli koira menee suoraan kohti on-offia ja jää sinne riippumatta mun juoksusta tms ja lähtee liikkeelle vasta vapaa-käskyn jälkeen. Salla otti tästä videon, että voin katsoa edes jonkun asian onnistuvan. Tuo koiran ilme on se mitä haluan ja se ilme pitää jatkossa olla aina meidän kontakteilla.

Lopuksi kiva jäähkälenkki. Aron hölköttelee siinä polulla mun edellä ja sitten kaasu pohjaan, sillä onkin kaksi hirveä ja Aron saa mukavan näkölähdön niiden perään. Huusin Aronille niin että kurkkuun sattui ja luopuihan se sitten niistä, onneksi. Ei ihan nappaa, että söpö bordercollieni juoksee pitkin Niihamaa kahden hirven perässä. Ulkona oltiin siis koko päivä ja nyt olo on kyllä ihan pihalla olleella.

Jälkimetsää

Tänään oli Tavesin metsäjälki-ilta treenit ja jaoin porukkaa vähän puoliksi, sillä Koivumäkeen ei ihan mahdu 8 koirakon jäljet. Tai mahtuisi kyllä, mutta joutuisi kävelemään jäljen aloituspaikkaan tosi pitkälle ja siinä ilta mukavasti kyllä venyy.  Koivumäen lähellä on meillä nyt tiedossa hyvä jälkipaikka, joten Mikon ja Sari K:n kanssa ajettiin sinne tekemään jäljet. Kävelin Kurtsanille voittajaluokan jäljen 1.5 km pitkän ja aikaa sen kävelyyn menikin 28 min, joten liikuntaa siinä tuli ihan kerrakseen. Lisäksi tämä jälki oli kaikilla mausteilla, kuten kulmilla, terävillä, ojan ylitystä ja kallion rinne nousulla. Huh, onneksi Kurt selvitti tuon jäljen askeltarkasti nostaen jokaisen kepin.

Miko teki Aronille jäljen. Pituudestä ei päästy selville, mutta pitkältä se tuntui ja itse kyllä sekoitin ilmansuunnatkin ihan täysin, kun tuntui, että mennään ihan siksakkia. Jälki kulki märässä sammaleessa, sitten kuivassa ryteikössä ja hetken oli helpompiakin kohtia. Keppejä oli laitettu 5 tyrkylle ja yksi varakeppi vielä sinne jäljen päähän, mikäli menisi sen viimeisen yli. Jälki vanheni 1½ tuntiseksi ja jana oli hyvässä kohdassa. Janalla oli nyt suorassa kulmassa tulo jäljelle ja 5 m oikeassa suunnassa oli makupalapurkki odottamassa Aronia. Janalla Aron suorastaan ryntäsi kohti jälkeä, reagoi siihen hyvin, meni ensin vasempaan, tuikkasi sieltä oikeaan ja taas vasempaan, jälki kulku siis vasempaan, joten pientä säätöä tuossa oli, makupalapurkki kuitenkin löytyi ja siitä päästiin sitten jatkamaan oikeaan suuntaan.

Aron jäljesti tosi hyvin. Nyt kun pidän liinaa sellaisella pienellä pidätteellä koko ajan, tekee Aron rauhallista ja keskittynyttä työtä. Yksi ryteikköinen kohta vaati tarkistusta, mutta muuten mielestäni edettiin koko ajan jonnekin. Miko sanoi, että ihan jäljen päällä mentiin. Keppejä nousi tänään 4/5. Jostain syystä keppi nro 3 jäi sinne matkalle. Aronin työskentelystä olin kyllä mielissäni, koska nyt se ei enää huitele kaasu pohjassa minnekään, vaan ajaa jäljeä kuin kone, tasaisesti ja rauhallisesti.

Kiva oli kyllä jäljestellä uudessa hyvässä paikassa, kiitos seuralaisille.

Tokon valkkuryhmä koolla

Tänään treenattiin pitkästä aikaa tokoa. On se kyllä koukuttavaa hommaa, mutta viime viikko meni jälkiin keskittyessä ja agissakin kisattiin 5 rataa, joten ei sitä vaan aika ja rahkeet riitä kaikkeen. Mutta vallan mielenkiintoiset treenit oli ja Anu on osannut luonnehtia omassa blogissaan kovin hyvin meidän treenitunnelmaa. Oltiin siis hiekkakentän ja lasten leikkipuiston välisessä nurmitilassa, jossa hiekkakentän jalkapallot lenteli miten sattui tai lapsia sinkoili missä vaan. Mukavaa haastetta toi vielä hemmetinmoinen tuuli, joten kaikkea maan ja taivaan väliltä lenteli joka puolella. Lisäksi meidän nurmialueen erotti hiekkakentästä sellainen metallinen verkkoseinä, johon jalkapallot jysähteli kaiken aikaa. Eli loistavat häiriötreenit.

Aronin kanssa mentiin reippaasti kehään ja harjoiteltiin muutamaa hyvää perusasentoa siihen alkuun. Asenne voisi olla koiralla sata kertaa parempi ja sitten kun se asenne ei ole niin hyvä, tulee perusasennostakin sellainen mutka jalan ympärille. Palkkasin kuitenkin namein nuo perusasennot, sillä tarkoitus oli, että otetaan se asento kerrasta enkä ala siirtään ja hinkuttaan.

Näiden jälkeen pieni palkattomuussetti, jossa aloitettiin ruutuun lähetyksellä. Seisoin selkä sitä metalliverkkoa kohti ja Aron siinä sivulla ja juuri kun tuli käsky, jysähti myös pallo selän takana siihen verkkoon, no odotin ihan hetken ja annoin käskyn merkki ja hyvin se Aron siitä paineli merkille, sitten lähetys ruutuun ja lujaahan se sinne laukkausi, lujaa tuli myös jalkapallo kohti Aronia, mutta koira kerkes alta pois, ruudussa ei ollut ruutunauhoja ja huomio kiinnittyi siihen jalkapalloon, joten stoppini tuli vähän huonoon kohtaan, koira kuitenkin oli lähes ruudussa ja jatkoimme niin kuin kisamaisessa setissä on,koira maahan ja siitä myöhemmin sitten sivulle. Hyvin tuli.

Tästä pienin suullisin kehuin siirtyminen luoksetulon aloitusta, tuo aloitus olisi voinut olla parempi, sillä käskyn aikaan Aron katseli ihan muualle kuin meikäläiseen, näin ollen maahanmenokin oli vino. Hyvin tuli kuitenkin luokse, otettiin vain suorana ja sivullekin hyvin, tästä kisamaiset pienet kehut ja siirryttiin tunnariin.

Miinu teki tunnarin meille ja oltiin sovittu, että kun Aron nostaa sen oikean kapulan ja lähtee tuomaan, se saan iloisen superpalkan. Aron onnistui tehtävässään hyvin ja sai minut iloitsemaan oikeaa kapulaa tuomalla. Tosi hyvin tehty häiriöissä, palkattomuutta alla ja vielä kovassa tuulessa. Loistavaa.

Sitten vähän seuruuta ilman seuraamiskäskyä ja Miinu puhui taukoamatta liikkurin puheita. Tässä huomattiin, että mun pitää olla rento jos haluan, että koirakin on rento.

Sitten sovittiin, että aloitetaan ryhmätreenit ja muut lähtivät hakemaan koiriaan autoista. Meillä oli pari minuuttia aikaa ottaa vielä sitä ruutua. Voi pöh, kovassa tuulessa mun seis käskystä tuli vahvempi kuin yleensä ja koira heittäytyy maahan seis käskyllä. Tätä sitten hinkattiin tovi ja hetken päästä vielä lisää. Lähettelin koiraa kiertämään puuta ja sieltä ruutuun, tehtiin niin monta toistoa, että seis-käskystä tuli hyvä juttu. Kerta kerralta myös ruudun paikka parani, joten kyllä vaan suosittelen kaikkia treenaamaan ruutuja ilman nauhoja.

Ryhmäseteissä tehtiin kivoja juttuja. Ensin makuu, itse makuu oli lyhyt, pääpointti oli niissä aluissa ja lopuissa. Näin puun takaa kuinka Aron lössästi lonkalleen puolessa välissä makuuta, joten ens kerralla pitänee tehdä jotakin yllätyksellistä, ettei vajoa aina tuohon tilaan, missä on löysä.
Istumisista jäivät hyvin, eikä Aron häiriintynyt vaikka vähän valokuvailinkin riviä. Oltiin taas hetken puiden takana piilossa.

Lopuksi tehtiin tosi kivaa treeniä, oltiin ympyrällä ja jokainen sai sanoa vuorollaan eri käskyjä ja palkata siinä, mitä halusi. Minä palkkasin siitä, ettei Aron tehnyt muiden käskystä mitään ja sitten omalla käskyllä nami tuli siitä, että kävi hyvin maahan. Tämä oli kyllä tosi hauskaa ja tehokasta, pitää ottaa näitä ens kerrallakin.

Ihan lopuksi otettiin kaikki samaan aikaan ja tässä vaiheessa me puuhasteltiin sitä ruutua. Hauskaa oli, kun kaikki koirat juoksenteli minne sattui, lapsiakin oli seassa ja niitä jalkapalloja ja kaikki mahtui silti tekemään. Näin jälkikäteen olen kyllä ylpeä meidän ryhmästä ja koirien häiriökestävyydestä. Yhdessä kohtaa olin lähettämässä Aronia merkille, onneksi Maiju huusi, että saanko kutsua Ellin ensin ja saihan Maiju, ottivat nimittäin luoksetulon siitä meidän edestä, kiltisti istui Aron sivulla ja odotti silti lupaa lähteä merkille.

Onnellinen Aron

Äitienpäivää Parolassa

Aamulla nukkuminen on ihan yliarvostettua, tänään siis kellon soitossa ylös ja oltiin klo 10.00 Hattula/Parola-seudulla rataan tutustumassa, ykkösluokan kisaa 3 startin verran Aronille. Tuomarina oli Anne Savioja, joka oli tehnyt meille melko vaikeat radat. Ei siis mitään "ykkösissä on pelkkkää suoraa" vaan ensimmäisellä radalla tein varmaan sata valssia, kun en osannut muutakaan. Ja varsinkin tuomarin kommentti kisaajille "tehkää nopeita nollia" olis voinut jäädä mun korviltani kuulematta, sillä se vaikutti meidän suoritukseen kun unohdin pari elintärkeää asiaa. Eli kontaktit. Perusasetelma on kuitenkin se, että Aron on kovin nopea eläin ja vaikka seisottaisin sitä kaeumminkin kontakteilla, päästäisiin silti ihanneaikaan kiinni. Joten mulla ei pitäisi olla mikään kiire. Menin kuitenkin vanhanaikaiseen, enkä ensimmäisellä a-esteen kontaktilla pitänyt koiraani siinä kunnolla, vaan päästin sen jo vauhdissa etenemään. Väärään päähän putkeahan se sujahti, eikä oltu kuin vasta esteellä nro 3. Että sellainen eka rata.

Toisen radan alkaessa sisäinen ruoska jo heilui, päätin, että nyt mennään tekemään ne kontaktit kunnolla eikä muulla ole väliä. No nyt tehtiin hyvä puomi, ihan ok keinu, mutta malttini ei riittänyt esteellä nro 17, joka oli a-este enää. No tällä radalla tippui kaksi rimaa, ei muita virheitä. Tällä 10 virhepisteen radalla pääsikin jo neljännelle sijalle, joten ei siellä helppoa ollut muillakaan.

Viimeinen oli hyppyrata, jossa oli monta kohtaa, joita mietin, että miten näistä selvitään. Alkusuora vaan oli sellainen, jossa oli hyppy- rengas-putki-suora ja siinä Aron räjäytti rengas-esteen halki, oliko jo niin kovasti menossa putkeen vai sanoinko putki jo ennen renagasta. Jokatapauksessa este nro 1 siis selvittiin virheittä, hah. Homma sujui kuitenkin eteenpäin ihan mukavasti, paitsi esteet 12 eteenpäin oli kivasti lomittain, että päätin tehdä päällejuoksun näiden esteiden välille, toimihan se viimeksikin. No nyt ei oikein toiminut ja sählättiin siinä, en muista mistä lopulta hylky tuli, mutta maaliin päästiin kuitenkin. Luokan päätyttyä kuulutettiin kaikki ykkösen ohjaajat radalle ja saatiin koulutuksellinen puhuttelu, että tässä kohtaa ei juuri kukaan osannut ohjata koiraansa. Tuomari sanoi, kunnon valssi olisi ollut tähän oikea ratkaisu ja kaikki jotka tekivät jotain muuta oli hirveää katsottavaa. Muuri estettä pitää kunnittoittaa sanoi täti.

Olin silti tyytyväinen päivän kulkuun. Tykkään siitä, että minulla on nopea koira, jonka kanssa voidaan osallistua tuollaisiin juttuihin. Terve ja kilpailukuntoinen koira on nautinto. Toiseksi harrastaminen on kivaa ja siksi me tätä tehdään. Ehdottomasti mun on nyt treenattava sitä omaa päätä, joka sisäistää jatkossa nuo kontaktitreenit ja mun on jatkossa pidettävä linjani. Näki sen myös tänään muiden suorituksesta, että jos koira karkasi kontaktilta, ei rata siitä eteenpäin sujunut enää suunnitelmien mukaan. Nyt treeniä ja lisää näitä perusasioita ja sitten taas katsotaan, mitä ollaan opittu kisakentillä.

Tampere-kv näyttely

Merkillistä touhua, joka aamu soi herätyskello, vaikka vapaalla ollaan. Tänään se soi sen vuoksi, että halusin olla hyvissä ajoin kehän laidalla. Kohteena siis Pirkkahalin Tampere-kv. Valmisteluissa pystyin taas huokailemaan onnesta, miten helppo on bordercollie valmistaa kehäkuntoiseksi verrattuna partacollieen. Tosin alkuasetelmatkin oli selllaiset, ettei Aron ole parhaassa turkissaan, tiputtanut juuri puolet pois. Lisäksi en ole saanut lihotettua sitä raakaravinnolla juuri mihinkään, vaikka rasvaista lihaa menee monta pötköä viikossa. Joten sellainen kuivan kesän orava se nyt on, tuntuu, ettei lihaksiakaan ole siinä määrin, mitä joulun aikaan vielä oli. Mutta näillä korteilla pelattiin mitä kädessä oli.

Kehässä Aron oli yksin, kuten käyttöluokissa tuntuu olevan. Meidän onni tietysti. Liikkeiden näyttäminen ei ole meidän vahvin laji, sillä häntä nousee heti turhan korkealle ja yritän viedä aika hitaasti. No seisottamisessa Aron on tosi hyvä ja tänäänkin häntä heilui koko sen ajan kun tuomari saneli kehäsihteerille pitkää arvostelua. Arvostelu oli mielestäni hyvä ja oikeudenmukainen. Tuomari tanskalainen Tomas Rohlin oli reilun kerhon mies eikä jakanut eri:ä kuin parille urokselle. Saimme siis mekin Eh:n ja käyttöluokan voiton ainoana koirana.

"2½ years, big boy. Nice type of head, good skull and muzzle. Enough underjaur. Dark eye, flexible ears. Very good body propotions, but would like more substance. Very good bone, enough ribcage. Would like stronger feet. Enough angulations in front, good behind. Very proud of his tail. Excellent coat texture. Moves well from side but would like more efficienscy. Needs much more stability in front, good behind. Excellent temperament."

Löysin Aronista kuvan bordercolliefoorumilta, ihan Aronilta näyttää :-)

Kehäkierroksen jälkeen kävin suorittamassa vähän shoppailua, tosin siihen mun rahat sitten menikin, että piti saada uusi treeniliivi ja vielä pinkki sellainen. En tiedä onko vähän turhan sähäkkä, mutta jos huomenna äidit pukee päälleen aamutakkeja tai yöpäitoja paketeistaan, minä voin pukea ihan itse järkätyn äitienpäivälähjan päälleni. Aron sai myös uuden ruokakupin, joku ihme päähän pinttymä mulla tässäkin, että keraamiset kupit on parhaita kotikäytössä ja Aron lunasti itselleen hienon limevihreän luun-kuvalla olevan ruokakupin sillä lahjakortilla, mitä saatiin, kun oltiin Tamskissa vuoden tokokoira 3.sija. Eli ihan hyvä reissu. Huomenna jatketaan agilityn puolella esillä olemista.

Jälkimetsässä

Tänään ei tehtykään muuta kun käytiin jälkimetsässä. No illalla käydään vielä Elviksen kanssa vähän pyöräilemässä, tykkää juosta siinä pyörän rinnalla ja kulkee vielä kauniisti löysässä taluttimessa.

Mutta siis se jälkimetsä. Seuraksi saatiin Maija ja Maijalla mukana ihana bc-pentu Riimi, joka sai myös tehdä oman ensimmäisen jälkensä. Lisäksi sain mukavasti liikuntaa tehden Remolle melkein kilometrin jäljen, jonka se ajoi paljon nopeammin kun itse kävelin. Toisin sanoen oli jo aika lämmin olo siinä vaiheessa kun oli Aronin vuoro.

Aronin jälki oli 1½ tuntia vanha, sisälsi 4 keppiä, jotka Maija otti auton vierestä just ennen jäljelle lähtöä. Eivät siis hajuuntuneet kuin hetken. Jäljen pituus oli 700-800m, jostain syystä sporträkkeri piirsi tuolla kohtaa jo viivaa, vaikkei oltu edes kävelty vielä metriäkään. Jana oli eilisen harjoitusten kaltainen, jossa matka jäljelle tieltä oli ehkä ojan kanssa 8 m ja jäljen kulma oli vähän loiva, kun koira otti hienosti heti oikean suunnan, sai se taas 3 lihapullan murun verran vahvistusta noin 5m päässä, siinä pieni kehu ja sanoin vielä, että jatka vaan. Joten jäljestys alkoi hyvin.

Nyt jälki kulki sammaleisen ja kivirinteisen metsän läpi, siellä eka keppi, jee, sitten  hakkuu-aukealle, tätä aukeaa mentiin ihan aukean läpi pitkään, siellä oli kulma ja kulman jälkeen jo kyselin Maijalta, että ollaanko menty kepin yli, tuntui sen verran pitkältä kai, onneksi ei oltu ja tuota pikaa Aron ilmaisi kepin, toinen jee. Kolmas keppi oli takaisin metsää päin tullessa aukean reunalla ja neljäs ja viimeinen sitten metsässä. Kaikki kepit siis nousi 4/4 oli tuli siis keppilaskuriin lisää. Aron teki hyvällä fiiliksellä töitä, oli tarkkana, ei hilseillyt ja kertakaikkisen hyvä mieli jäi tästä.
Kiitos Maija, otetaan uusintaa, kun vapaapäivistä löytyy tilaa. Tämä viikko on ollut sellainen jälkitäytteinen viikko, mutta eteenpäin on selvästi tällä viikolla menty, joten kiva jatkaa harjoituksia.

Miten tehdään onnellisia ja väsyneitä koiria?

Minulla on vapaapäivät menossa töistä ja hyvin osaan täyttää päiviä koiramaisella ohjelmalla. Tänään olin tekemässä Pitkäsen Sarin koiralle voittajaluokan jälkeä Varsamäkeen ja Saria odotellessa ehdittiin Aronin ja Elviksen kanssa lenkkeillä metsäautoteitä pitkin 45 min. Sari sitten saapuikin ja teki Aronille kolme janaharjoitusta, joita yhdessä pitkään mietitiin, että varmaan tulee onnistumisia. Yhtään takajälki-epävarmuustilannetta ei saa nyt tulla. Aronin janat vanheni sen aikaa, mitä ajettiin Sarin ja Tytin jälki.

Joten jana 1:
Tässä lähetys tieltä ja ehkä 7m matkaa jäljennostokohtaan, Aron haistoi päänkäännön verran vasempaan, mutta jälki lähti oikeaan ja sinnehän se kääntyi, kehuin äänellä ja noin 5m oli maassa muutama lihapullan pala vahvistamassa oikeaa suuntaa. Kehuin tässä kerran ja Aron sai jatkaa jäljestystä jonkin matkaa, siellä keppi ja palkkaus. Jes.

Jana 2:
Nyt tehtiin hiekkatien toiselle puolen, lyhyt matka janalla kohti jälkeä, ryteikköisempi paikka, jälki lähti vasempaan, taas lihapullavahvistus oikeassa suunnassa, jäljestystä noin 50m ryteikössä ja siellä keppi, jonka Aron hyvin ilmaisi, palkkaa tuli.

Jana 3:
Nyt Aron lähti oikein vauhdilla janalla eteenpäin ja teki mielestäni varmimman jäljen noston, tässäkin lihapullaa siellä oikeassa suunnassa. Tässä sai nyt jäljestää 100m ja tehdä yhden kulman, kulma meni hyvin, mutta loppusuoralla Aron meni metrin sivusta loppukeppiä ja keppi jäi siihen, jäljesti tielle saakka eikä saanut loppupalkkaa. No Aron ei näyttänyt pettyneeltä, oli vaan ihan tohkeissaan, että oli saanut jäljestää.

Janaharjoitteet onnistuivat siis hyvin.

Sitten kaasu pohjassa ja kakku kainalossa kohti Niihamaa, edessä oli meidän ensimmäinen treenikerta aksaa ulkona.  Kakkua piti tietty eilisestä nollasta tarjoilla ryhmälle ja ihan valkosuklaa-limetorttu kera Lime-light limsan oli tarjolla. Hyvää oli omastakin mielestä :-)

Hyppyrata oli meillä ohjelmassa ja oli kovin hankalaa muistaa estejärjestystä. Niisto piti tehdä heti kakkosesteelle, (huomaatteko, että alan tajuta pikkuhiljaa agislangia, tiedän mitä on niisto, päällejuoksu ja vekki). Muuten esteen menivät miten menivät, hassulta tuntui hiekka lenkkarin alla, Aron teki juttuja niinkuin ennenkin. Halusin lopettaa siihen, kun meillä meni hyvin, että jäisi sellainen onnistujan mielikuva itselle ja koiralle.

Erikseen otin pariin kertaan keinua ja siltä vapauttamista. Aron teki sitä varman oloisena.

Lopuksi lähdettiin lenkille Niihaman metsiin monen koiran kera. Elviskin pärjää hyvin tuossa porukassa. Pieni ärhentelymatsi tuli Aronille ja Risto-kelpille, joten Risto lähti eri reitille. Kaksi lähes samanikäistä urosta ja kapeassa polun kohdassa, tuli erimielisyyttä, kumpi menee ensin. No onnelliset Aron ja Elvis saivat jatkaa lenkkiä kera tyttöjen, Bertan ja Pipan. Siellä se porukka sitten painelikin kaasu pohjassa, risut karvoissa ja välillä kura-ojasta juotiin vettä. Loppuhuipennuksena oli vielä pienet uimaliikkeet isossa ojassa, joten Elviksen mielestä aivan erinomaisen hienoa hommaa vielä naisseurassa.

Sanomattakin selvää, että nyt täällä lepää kaksi onnellista koiraa, unissaan juoksevat parhaillaan.

Kisanuran korkkaus

Jes, tänään päästiin kuin päästiinkin agikisoihin. Tähän asti on käynyt niin, että kun ilmoitan koirani jonnekin kisaan, tulee vastoinkäymisiä. Ja yrittihän niitä nytkin tulla, mutta tänään tuntia ennen kisapaikalle siirtymistä käveltiin metsässä ja Aron meni häntä hulmuten siellä mättäältä mättäälle liikkuen iloisesti ja puhtaasti. Joten viime viikon epäpuhtaus oli merkki jostakin, mitä tullaan vielä selvittämään.

Mutta siis agilitykisat Tamskin tallilla ja mua jännitti ihan hirveesti. Lihaskireenä sattui ihan reisiin, menikö päässä oleva veri sinne :-) Mutta jotenkin me selvittiin ensimmäisestä radasta maaliin ja nollatuloksella. Mitään kovin kaunista agiliitoa se ei ollut, onneksi sitä rataa ei ole videolla. Jouduin nimittäin heti parin esteen jälkeen vähän pelastelemaan tilannetta. Rata alkoi hyppy-rengas yhdistelmällä ja jännitin vähän rengasta, joka näkyi sellaisena, etten tehnyt sillä renkaalla mitään, tämän jälkeen kaarros valui pitkäksi. No puomi me tehtiin hyvin ja maltoin juosta eteenpäin ja sanoa vapaa-käskyn koiralle. Keinulla ei maltettukaan, joten siinä varastaminen, a-esteellä ihan tärisin, kun oltiin ihan loppuosuudella, siinä maltoin pitää kai hetken koiraani, mutta...parantamisen varaa siis on. Tämä oli nyt kuitenkin meidän ensimmäinen startti ja aikas mukava tästä on nyt jatkaa. Radan ihanneaika oli 50 sek ja suoritimme radan aikaan 39.85 ja sijoituimme tällä luokassa toiseksi 19.lähtijästä.

Toinen rata näytti paljon vaikeammalta ja hyppyradaksi siellä piti sitten olla jo tarkempi kuin edellisellä. Lähdimme radalle joukon viimeisenä ja ensimmäisellä esteellä tippui rima. Sen jälkeen ohjasin koiraani mielestäni tosi hyvin ja useampi este sujui vallan hienosti tehden päällejuoksua muuri-esteelle jne. Juoksin vallan kauheasti koirani kanssa ja pystyin olemaan koiraa koko ajan vähän edellä, vaarana oli, että koira pääsee mun eteen ja valitsemaan itse sitten putkien ja pussien aukkoja. Mutta kerrankin mä osasin ja tässä kohtaa voi ihan puhua agilitystä. Valitettavasti putkella nro 10 koira valahti väärästä päästä sisään, mutta haittakse? tajusin myöhemmin, miksi koira meni väärään päähän putkea. Edeltävä este oli pussi, jota rataa tutustuen rekisteröin niin, että kun koiran nenä tulee pussista ulos, lähetän sen samantien edessä näkyvään putkeen. Sitä en muistanut ajatellakaan, että pussin päästä tuleva koira ei tulekaan aina ihan suoraan ja koira tuli pussista ulos niin, että sen nenä osoitti suoraan sitä toista päätä putkeen. No koira teki niinkuin ohjattiin, joten ei siinä mitään. Iloisesti tehtiin sen jälkeen hyvät kepit ja loppusuora. Maalissa sain aidosti hihkuttua Aronille, että jee, ollaanko voittajia ja Aronin Viron lammas sai kyytiä. Eli hieno hylly tästä toisesta suorituksesta.

Nyt jaloissa tuntuu, että olen pinkonut koirani kanssa, huh huh. Huomenna pitänee leipoa jotakin herkkua meidän kehariryhmälle ja parhaalle Anu koutsille, ovat kiitoksen ja herkun ansainneet. Ja monet muutkin kuten Anna meidän etätukihenkilö Laukaassa sekä aina niin tärkeä kasvattaja Riikka, jonka tuki ja viisaat kannanotot kaikkeen on ihan äärettömän tärkeää. Halaus myös rakkaalle Aronille.

Jälkimetsässä

Jes, jälkitreenit jo tehty ja vielä tänään ehtii kokoustaan Tavesin hallituksen kokoukseen. Tavesiin liittyen me oltiin jälkimetsillä, vähän katsomassa tulevan jälkikokeemme paikkoja ja samalla tietty treenaamassa. Maarit I teki Aronille 700m pitkän jäljen, jossa 6 keppiä, vanheni 1½ tuntia. Jana vain 5 metrin mittainen ja jäljen suunta oli menossa oikealle.

Lähetin Aronin rennosti jäljen etsintään, reagoi tosi hyvin jälkeen, lähti oikeaan suuntaan, mutta epävarmuuttaan? vaihtoi jäljen suuntaa mennäkseen takajäljelle, sieltä käänsin koiraa ja heti kun se lähti uudestaan sinne ensimmäiselle vaihtoehdolle kehuin sitä äänellä. Siitä eteenpäin työskentely oli mahtavaa. Pidin liinaa koko ajan tuntumalla, näin ollen jarrutin vähän samalla vauhtia. Aron ajoi tosi tarkkana jälkeä, Maaritin mukaan teki kulmat tarkkaan, ei hairahtunut missään, vaikeissa kohtaa ratkaisi jäljen loistavasti jne. Todella hyvin siis. 5 keppiä nousi todella hyvin ja varmasti. 5:nellä kepillä huomasin, että Aron kyllä jo läähätti, oli 15 astettä lämmintäkin, mutta samalla turkki myös hilseili kauttaaltaan. Viimeisellä kepillä se vaan meni siitä yli, jäljen loppu oli merkitty ja se vaan meni suu auki yli reagoimatta siihen, Maarit tuli perässä ja sanoi, että pysäytä Aron, pysäytin ja Maarit nakkasi hätävarakepin taskustaan sinne eteenpäin menevälle jäljen päälle. Sen Aron haistoi sitten kun annoin jatkaa ja sai palkan. Jälkilaskuuriin lisään siis löydetyt 5 keppiä ja tarjolla niitä oli 6.

Jäin miettimään vaan Aronin yleisilmettä 5kepillä, ottiko se painetta siitä, että jarrutin sen vauhtia. Nyt jäljenajo oli tasavauhtinen kaiken aikaa ja kovin keskittynyt. Ei yhtään raikulijäljen ajoa, mitä se tekee, kun olen liinan päässä ja menisin lähes juosten sen mukana. Eli tarkkuuttahan tuosta tuli. Lisäksi Maaritin kanssa mietittiin, että Aron oli jäljellä ratkaissut monta pulmaa ihan tosi hyvin, yksi iso oja ja sellainen ryteikköinen kohta, missä meikäläinenkin kellahti ihan selälleen mättääseen.  Sporträkkeri oli päällä jälkeä ajettaessa, jälki näytti sitä ajettaessa tältä. Laitoin vehkeen päälle autolta lähdettäessä, mutta jälkikin lähti lähes autolta. Unohdin vaan painaa stop-nappia räkkerin päässä, joten aika mitä käytettiin jäljellä ei ole realistinen. Mutta näkee hyvin tuosta, miten kulmaa ja sykkeröä ollaan menty ja Maarit sanoi, että koko ajan oltiin jäljen päällä.

Loppuviikosta pääpaino on nyt vahvistaa se jäljen oikea suunta. Seuraavissa treeneissä tehdään janoja ja taidan nyt ottaa käyttöön namikipon, jonka paikka on noin 5m jäljen noston kohdassa oikeassa suunnassa. Jos näitä tehtäisiin 10 kpl ja mikäli kaikki onnistuisi, vahvistuisi koiran mielessä se jäljen oikea suunta. Pitkää jälkeä ei nyt tarvitse miettiä, vaan tärkeintä olisi nyt paineettomat janat ja jäljen oikean suunnan valinta.

Ontumista ei havaittu, mutta pitänee nyt harkita ja tunnustella, mitä huomenna tehdään ja onko koira kisakuntoinen.

Tein myös Elvikselle 3kepin jäljen, joka ajettiin sitten ihan lopuksi. Elvis oli ihan tohkeissaan ja ensimmäinen keppi nousi niin hyvin, keskimmäinen keppi jäi, sillä tultiin hakkuuaukean reunaan, olin käynyt siellä aukean puolella jättämässä yhden kepin ja tullut sitten pois, Elvis oikaisi vähän ja keppi nro. 2 jäi sinne aukealle. Takaisin metsään tultiin hyvin ja jäljen päässä oli keppi nro 3. Tosi hienosti tämä nousi. Hirven sorkan jälkiä oli, mutta onneksi Elvis pysyi omalla jäljellään. Hyvin meni.

Tulevan viikon haasteita

Täydessä levossa oleva Aron on nyt ihan hihhuli. Huomasin, että tekee "kaasu pohjassa olohuoneesta eteiseen"-spurtteja, joten tänään käytiin sitten jo tekemässä lenkkeilyä, tosin maltillisesti. Tehtiin hihnalenkkiä nyt varmuuden vuoksi, mitään ontumista en havainnut. Tosin tuo ontumis-juttu kyllä on säikäyttänyt minut ja aikaa fyssarille pitänee pikapuoliin hankkia. Olen miettinyt koko treenitouhujen tarkoituksia ja sitä, mikä on elämässä kaikkein tärkeintä. Tapani mukaan olen myös syyttänyt itseäni huonoksi koiranomistajaksi, mutta näillä mennään, mitä on annettu. Lisäksi kammoni metrisen esteeseen on lisääntynyt, sillä Aron hyppäsi viime ke yhden kerran metrisen esteen, siinäkin vaan piti ylittää este yhteen suuntaan lelun perään. Kiltti Aron hyppäsi, mutta veti esteen kumoon mukanaan, joten...toki jatkamme hyppytekniikan parissa. Lihaskuntoa pitänee nostaa ja takapäähän saada enemmän potkua, joten siinä meillä sitä työsarkaa riittää. Joten pk-tottis on tällä hetkellä yksi projekti, pääpaino on nyt tokossa ja agility-urankin olisi joskun tarkoitus alkaa.

Tokossa päätin nyt vahvistaa erityisen paljon perusasentoja ja tehdä sitä paljon. Tavoite on, että Aron tarjoasi sivulle tuloa ensimmäisenä ratkaisunaan ja sivulle-tuleminen olisi aina mahtavaa. Näitä olenkin nyt tehnyt takapihalla ja vähän kaikkialla. Tarkoitus olisi vahvistaa tätä ihan sikana. Näiden kautta meidän käyttäytyminen koekehissäkin paranisi huomattavasti, kun jokaiseen sivulle asettumiseen on suuri motivaatio.

Toinen mitä mietin nyt, on pitäisikö vaihtaa tokossa luoksetulo ja kapuloiden luovutukset suoraan sivulle tuloksi. Jäisi monta turhaa pisteitä vähentävää kohtaa pois. Toisaalta olen perustanut tämän juuri tuohon pk-tottikseen, että jos siellä luoksetulot ja kapulan luovutukset tehdään suoraan eteen tullen, toimii ne tokossakin hyvin. No levottomuutta meillä on siinä edessä olossa, joten mietintämyssy käynnissä.

Mikäli Aron ei oireile liikkuessaan, mennään luultavasti keskiviikon agikisoihin. Mikäli näen yhdenkin epävarmuuden merkin sen liikkeissä, jäädään pois agikisasta. Tänään kuitenkin jäljestellään ja saman lajin tiimoilta on loppuviikoksi pari muutakin treenikertaa jo sovittuna. Töiden puolesta olen loppuviikon vapaalla, joten olisipa Aron kunnossa. Lauantaina meillä on tarkoitus pyörähtääTampere-kv näyttelyssä, tosin Aron on laihassa kunnossa, turkista on puolet tippunut ja tiedän, että noissa kehissä hieman pyöreämpää olemusta arvostetaan. Bordercolliekehiin on ilmoitettu 14 urosta, joten hieman korkeaa hännänkantoa on luvassa.

Metsäjälki-mietteitä

Tänään on Koivumäessä Tavesin metsäjälkipäivä. Olin siitä vetovastuussa ja osallistumassa kovasti itsekkin. Aronin torstainen jalkaoireilu kuitenkin piti huolen, että jäin nuolemaan näppejä. Vaikka en itse näe siinä nyt oiretta, tiedän, että se ryntää janalla ja painelee metsässä täysillä. Joten lähdin aamulla vain avaamaan Koivumäen muille jälkipäivään osallistuville.

Kouluttajana oli Heikki Pekonen, omien sanojen mukaan vetänyt jälkikursseja ja jälkitreenejä jo ennen minun syntymääni. Tunsi Koivumäen kuin omat taskunsa ja huikeeta plussaa siitä, että ennen kuin päivä ehti klo 9 alkaa, oli kouluttajamme käynyt tekemässä 10 janaa valmiiksi muhimaan. No minun rooli oli keittää kahvit ja kuuntelin kouluttajan puheita ensimmäisen tunnin saaden siitä paljon ajatuksia. Ja kun muut lähtivät metsään, minä lähdin kotiin, koville se otti, mutta perhe kiittää. Olen ollut aika paljon pois kotoa ja työvuorotkin tekevät osansa, kun tällä listalla on ollut useampi iltavuoro.

Kouluttaja puhui siitä, kuinka metsäjälki on koiralle itsenäinen suoritus. Keppien pitää olla vielä tärkeämpiä koiralle kuin se jälki. Koiralla pitää olla tietysti suuri vietti ja halu ajaa jälkeä, mutta halu keppien ilmaisuun on se tärkein. Jos koira menee kepin yli, ei koiraa vedetä takaisin kepille vaan homma oli sitten siinä. Ohjaajan tehtävä on saada koiralle halu pysähtyä siihen kepille. Koiran kutsuminen yli ajettuun keppiin oli verrannollinen pakotteeseen, jossa ihminen pakottaa koiran ilmaisemaan kepin.
Janoista puhuttiin myös. Ihannejana pitäisi olla sellainen, missä koiralla ei näy painetta. Eli se etenee suoraan, sen ensimmäinen ajatus on maavainuisuus ja se, että jälki voi alkaa mistä vaan. Tässä kohtaa tunsin suuren piston sydämessäni. Aronhan ryntää janalla, sen mielikuva on, että se jälki kulkee jossakin 20m päässä tai siitä eteenpäin, jolloin se pistää kaasun pohjaan ja lentää kohti jälkeä. Näin ollen se on mennyt toisinaan jäljen yli ja vasta metri jäljen ylityskohdasta se on vasta jarrannut ja kääntynyt jäljen etsintään. Eli Aronilla pitäisi olla enemmin se asenne, että jälki voi alkaa ihan heti. Kouluttaja puhui siitä, että janalla on tarjolla 40 tärkeää pistettä, sen eteen on nähtävä vaivaa eikä saa kiirehtiä liikaa alkuopetuksessa. Eli olen pitänyt aivan liian kiirettä siinä, että Aron osaisi edetä suoraan ja nostaa jäljen sieltä janan päästä. Aivan hyvin voidaan siis palata alkuun ja tehdä jäljennostoja ihan läheltä. Näin edeten koiralle sitten myöhemmin kasvatetaan sitä ajatusta, että jälki voi alkaa siis ihan heti tai 10 m päästä, mutta se voi alkaa koska vaan. Joten eipäs rynnätä nyt suoraan sinne 30 metriin.

Sitten päästiin siihen kivaan takajälkiaiheeseen, jossa seuraavat pistot taas sydämessä. Kouluttaja sanoi, ettei kukaan ole hänen tietääkseen keksinyt, miksi koira valitsee takajäljen. Käytännössä koira pystyy jo kolmen ensimmäisen askeleen perusteella ratkaisemaan, mihin suuntaan jälki vanhenee, mutta me ihmiset vaikeutetaan tätä hommaa. Eli jos koira etenee paineettomasti janalla, se tulee jäljennosto kohtaan, ei sille ole tehtävä eikä mikään valita sitä oikeaa suuntaa. Mutta jos ihminen on treeenien myötä laittanut painetta tähän tehtävään, ei koira pysty ratkaisemaan sitä luonnollisesti. Se oppii, että menemällä toiseen suuntaan saa kyllä ohjaajalta useimmiten tietoa, onnistuiko siinä, vertaan tilanteeseen, missä sanon, että hei tuus koira takaisin, se on takajälki.  Tai tilanteeseen, missä koira saa ajaa sen takajäljen, eikä ohjaaja sano mitään, tullaan tielle ja yritetään uudestaan tms. Nämä ratkaisut sitten vain vaikeuttavat koiran tilannetta tuossa jäljen suuntakohdassa. Pikemminkin Heikki puhui siitä, että jos koiralla on vaikeuksia ratkaisita se suunta, pitää ohjaajan tukea sitä oikeaa suuntaa. Meille vinkiksi tuli laittaa nameja siihen ekalle metrille ja näin vahvistaa sitä oikeaa valintaa. Samoin myös käyttää luonnonolosuhteita niin, että koiran on lähes mahdoton päästä sinne takajäljen suuntaan. Tämänhän kerran tein Aronille ja sitkeesti se sinne ryteikköön takajälkeä pitkin meni. Joten alan tukemaan entistä enemmän ja helpommilla harjoituksilla sitä jäljen oikeaa suuntaa. Heikki muistutti, että 5 harjoitusta näin ei vielä ratkaise tilannetta, toistoja tarvitaan vähintään 50 ja näidenkin jälkeen voi koira turvautua siihen ensiksi opetettuun asiaan.

Kysyin tietysti hirvistä. Tähän Heikki kommentoi, että jos huomaa koiran vaihtavan jäljen hirven jälkeen, koiralle voi todella sanoa siitä. Ajatteli tilanteen näin, ettei koira saa ikinä haluta/ uskaltaa vaihtaa sitä jälkeä, antaisi niin ison palautteen tuosta koiralleen. Koiran ei saa antaa vaihtaa jälkeä hirveen koskaan eikä ikinä, mutta meidän historiassa löytyy niitä treenikertoja, joissa minulla ei ole ollut jäljen tekijää mukana, jälkeä ei ole mitenkään merkattu, enkä ole voinut tietää, missä kohtaa se jälki vaihtui. Tähän Heikki neuvoi, että aina jäljetekijä mukaan. Puhui myös, jälkien merkitsemisistä ja tästä saatiin hyvää keskustelua, sillä lähtöajatus oli, että koira tekee itsenäisiä ratkaisuja siellä jälkimetsässä ja jos ihminen tietää missä se jälki kulkee, alkaa ihminen pian neuvoa koiraa. Heikki vastasi tähän, että vaikka kuinka tietää missä jälki kulkee, on pidettä itsensä vaan kylmänä, ei saa neuvoa. No, hirvitapauksessa Aron ei kestäisi mitään isoa palautetta, mutta toimin luultavasti ihan riittävän selkeästi viimeksi, kun kerroin Aronille, että meidän jälki ei mene siellä, etsi se oma jälki. Ja vaikka ne jäljen ajot on niin kasvattavia, missä ei kukaan ole perässä kävelemässä ja katsomassa, on niissä myös juuri riskinsä, että koira painelee hirven jäljellä ja jäljen vaihtamisen hienous senkun kasvaa.

Sitten puhuttiin siitä, kuinka tiukalla liinalla jälkeä pitäisi ajaa ja kuinka lähellä koiraa. Heikki kommentoi, että jos on vauhdikas koira, joka menee vähän raikuli-asenteella jäljellä (ihan kuin Aron), pitäisi sen liina pitää tiukalla eikä päästää koiraa etenemään niin. Kertoi, kuinka koira voi mennä yli liinan mitan kulmasta yli, jos tullaan kovinkin vauhdikkaasti ja vapaasti. Eli Heikin neuvo oli se, että koiraa ei päästetä kulmassa edes noin pitkälle vaan pidetään vastaan, jos koira on mennyt parikin metriä siitä yli. Näin koira oppii heti hakemaan jäljen hajua sivuiltaan, kun se tuossa tilanteessa haistaa, että edessä ei enää jälki haise ja lähtee siis heti sivuilleen hakemaan sitä jälkeä, kun ihminen ei päästä koiraansa pitkälle, saa koira tuosta metrin parin päästä kyllä hajusta kiinni ja jälki jatkuu. Kuulosti hyvältä, mutta ajattelin, että eikös tässä juuri ohjaaja kerro koiralleen, että minä tiedän ettei jälki mene ainakaan suoraan eteenpäin. Heikki sanoi tästä, että täytyyhän meidän koiralle kuitenkin opettaa miten kulmassa kuuluu toimia, eli kun haju loppuu edestä, koiran pitää hakea hajua sivulta.

Eli paljon hyviä mietteitä, eikös vaan. Jälkipäivän osallistujat saavat kyllä tosi hyviä juttuja vielä tänään. Suru puserossa ajelin sitten kotiin ja voi masennus. Tein sitten Aronille pienen pienen säälijäljen taajamapohjalle, jonka pituus oli 200m sporträkkerin mukaan, mutta oma silmä sanoi, että maks 100m. Aron oli korttelikierroksellaan jo vähän vallaton, joten ehkä pieni jäljenajo tasaannuttaisi sitä turvallisella tavalla. Tein siis ihan tuohon lähimetsään, jossa kuka vaan voi ulkoiluttaa koiraansa. Laitoin sinne 4 pientä keppiä matkalle ja jälki oli sellainen pienelle alueelle tehty sokkelo, johon kaksi kulmaakin tuli, ei mitään pitkiä suoria vaan tarkkana piti koiran olla, ettei jälki huku. Sarjassa siis lyhyt haastejälki, 1,45 vanhentui.

Jäljelle lähdettiin paineettomasti, en sanonut koiralle mitään, mutta johan se nyt valjaista tiesi, jälki kulki ehkä 10 m tieltä ja yhdessä astuttiin siihen metsään, josta koira sai sitten edetä vaan liinaa laskien eteenpäin. Näin se nosti tosi nätisti jäljen ja lähti samantien oikeaan suuntaan. Hyvä. Testasin sitä, että ajan jälkeä tiukemmalla liinalla ja vähän lähempänä koiraa, kuin yleensä siellä liinan päässä. Aron saattoi tästä vähän hämääntyä, sillä eka keppi meiltä jäi sinne metsään. Siinä ihan alussa se nimittäin lopetti ihan hetkeksi jäljestäminen ja seisoi vain ja tiedän, että minulla on herkkä koira. Jäljenajo oli kuitenkin tästä eteenpäin tosi tarkkaa ja intensiivistä. En päästänyt koiraa raikulimeininkeihin ja sen ekan kepin jälkeen kolme muuta nousivat tosi hyvin. Kulmatkin meni ihan loistavasti eikä jälki hukkunut meiltä mihinkään. Joten jos Aron huomenna on oireeton, jäljestellään ensi viikolla useampi kerta. Ehkä tuo jälki on kuitenkin turvallisempi tekeminen verrattuna agilityyn. En tosin vielä ole päättänyt, että mitä tehdään keskiviikon agikisojen kanssa, myös sunnuntaille meillä on maksettuna 3 starttia agi-ykkösluokkaan Hattulaan.

 Olispa nyt paljon viisautta!!

Treenit seis!!

Eilen en tiennyt näenkö näkyjä vai olenko hullu? Aron kevensi toista etujalkaa satunnaisesti. Ei täysin selvää ontumista, mutta kyllä se sittenkin keventää toista etujalkaansa. Mitään haavaa, reikää tai kipupistettä ei löydy, mutta kyllä pienen ontuman voi huomata. Joten suunnitelma on se, että Aron lepää nyt loppuviikon ja ratkaistaan maanantaina, mitä toukokuussa sitten tehdään vai tehdäänkö mitään. Sanomattakin selvää, että olen aivan hermona, huolestunut ja surussa. Jos koira ei ole kunnossa, ei kukaan ole meillä kunnossa. Keskiviikkona tehtiin paljon, mutta koira oli aina lämmitelty. Silti koiraa ei voi pumpulissa pitää ja vauhdikkaille tyypeille helposti sattuu ja tapahtuu. Joten nyt  treenit seis ja loppu viikko lepoa.

Treenistä toiseen

Huh heijaa, että toukokuu on mukavaa aikaa. Jos aikaisemin päivät sai kulumaan ihan tokon tai agin treenaamisella, lisätään tähän vielä pk-touhut ja ohjelmaa kyllä riittää.

Esineruutuja Aron on tehnyt nyt 2 kpl. Eilen kävin Varsamäessä tekemässä yhden ruudun, joka tallattiin Elviksen kanssa ja jossa esineet vietiin Aronin kanssa. Kolme esinettä, joista takanurkkien esineet löytyi heti ja keskimäinen esine vaati kaksi pistoa löytyäkseen.
Tänään oltiin Koivumäessä esineruutu-illassa. Sen idea on, että ruudussa on paljon hajuja ja vieraita esineitä. Joten porukalla tallattiin ruutu ja Aron pääsi ruutuun illan kolmantena koirana. Huomasi, että hajujen määrä yllätti koiran ja suorista pistoista ei tänään voinut puhua. Esineet vietiin ruutuun niin, että katsottiin Aronin kanssa. Siinä, että esineet olivat vieraat, ei ollut koiralle väliä, onneksi, sillä olen miettinyt, että onko se hyvä tehdä omilla esineillä niin paljon? Selvästi Aron on esineruudussa nurkkahakuinen ja jos esine on keskellä ruutua, tulee ylimääräisiä pistoja/ juoksentelua. Eli jatkosuunnitelma on vahvistaa suoraan menoa ja niin, että esineet on keskellä ruutua.

Kun nyt ajatukset on metsässä, kirjaan tähän vielä tämän päivän jälkitreenin. Sanonpa vaan, että metsäjälki on paras keino hankkia itselleen jännitystä elämään. Viimeksi vastaan tuli hirvi, nyt hukkui Miinu. Lähdettiin nimittäin samaan aikaan Miinun kanssa tallaamaan koirillemme jälkiä. Bertta sai omistajansa toiveiden mukaisen 400m jäljen ja oli autolla jo hyvin pian. Miinu lähti tekemään Aronille 700m jälkeä, mutta kun Miinua ei kuulunut pois metsästä 45 min siitä kun erottiin, aloin jo soitella. Miinu kertoi jättäneensä viimeisen kepin metsään ja eikä sen jälkeen ollut tietoakaan missä on. Soiteltiin useampi puhelu ja Aron oli jo valmiina lähtemään pelastusjäljelle. Miko, meidän esineruutuporukassa ollut, lähti Koivumäen keskipolun päähän huutamaan Miinua. Tämän avulla Miinu suunnisti kohti Mikon huutoa ja lopulta Miinukin pääsi takaisin seuraamme. Mietittiin pitkään, kun lopulta oltiin esineet treenattu, että ajetaanko se jälki, kun se oli päässyt jo vanhentumaan pitkälti yli 2 tuntia. No ajettiinhan me se, mutta sovittiin, että lopetetaan 5 kepille, koska se 6 on niin kaukana, ettei sieltä osaa kukaan takaisin autolle.

Oltiin tehty sellainen pentumainen jana, jossa koira lähtee suoraan kohti metsää ja törmää jälkeen, joka vie myös suoraan eteenpäin. Näin ei tarvitse tänään miettiä takajälkiongelmaa ja koirallakin ehkä vahvistuu se oikeaan suuntaan lähteminen. Ja näin tapahtui, hyvin lähti. Ajoi varmasti ja Miinu sanoi, että rauhallisemmin kuin yleensä. Jälki kulki suolle ja märän suoryteikön yli mentiin, siellä ryteikössä koira pääsi minulta irti, mutta onneksi pysähtyi kepille, näin kaukaa, että koira on kepillä, poimii sen ja lähtee luokseni keppi suussa laukalla, koira oli jossain 50m päässä. Voi kulta Aron miten hienoa, tai onko, kun kyseessä on jo keppi nro 3. Miinun kanssa todettiin, että Aron kulki kyllä jäljellä, niin hyvältä se näytti meidän silmään. No matka jatkui ja seuraavan kerran pysähdyttiin 5 kepillä, johon sitten päätettiinkin tämä jälkitreeni. Joten, kyllä nyt mun keppilaskuri heittää heti miinuksen puolelle.  Joten me tarvitaan siis lisää vierasta jälkeä ja vierasta keppiä, kuka lähtis mun kanssa metsään?

Aamulla oltiin myös vähän pk-touhuissa, kun Pia ja Tupla tarvitsivat treeniseuraa pk-tottikseen. Aron oli tosi levoton ja piipittävä. Teinkin seuraamiset ilman seuraa käskyä ja yritin palkata tiheästi namilla aina ne hyvät kohdat. Kaikki jäävät asennot oli hyvät, mutta siinä sitten olikin. Tasamaanoudossa tosi levoton luovutus. Metrisen hyppyä kokeilin niin, että lelu esteen toiselle puolen ja kokeilu, että pystyykö hyppäämään ilman painoa suussa yhteen suuntaan, ei pystynyt, kaatoi hypätessään koko esteen. Ei näyttänyt musertavan Aronin itsetuntoa, sillä nappasi lelun esteen takaa ja hyppäsi takaisin päin lelu suussa kaatuneen esteen yli. Tämän jälkeen a-estenouto, sen teki tosi hyvin, palkkasin ennen luovutusta.  Lopuksi vein paikallamakuuseen, jossa pysyi hyvin, ei välittänyt laukauksista jotka ammuin Pialle, mutta seurasi silmä tarkkana Tuplan tekemisiä. Joten tuossa pk-tottiksessa ollaan valovuosin päässä koetasosta.

Onneksi on toko. Tehtiin treenin lopuksi yksi tokomainen pätkä. Ensin luoksetulo koemaisesti, siitä suullisin kehuin tunnariin, tunnarissa palkkaus heti siitä, kun valitsi sen oman ja lähti tuomaan. Luoksetulossa vauhti tippui loppua kohti, mutta tunnarin teki hyvin, joten en tiedä koirasta, mutta itsestä tuntui hyvältä päästä palkkaamaan koira kunnon namipalkalla siitä, että teki hyvän tunnarin.

Kotipihassa katsoin vielä sitä metrisen hyppyä, tosin tehtiin vaan varman päälle ja muutama hyppy 80 senttiin apuhypyn kanssa, yksi 80 cm hyppy oli tosi huono, mutta uusinnalla teki hyvän hypyn. Joten jatketaan harjoituksia....

Tokokoe Ikaalinen

Tuntui kyllä ihan pähkähullulla herätä vapaapäivänään samaan aikaan kuin työ aamuna, mutta ihan itse olin harrastukseni valinnut. Tokokoe alkoi nimittäin klo 9 Ikaalisissa meidän luokalla ja eipähän ollut paljoakaan liikennettä, kun Ikaalisia kohti ajelin. Viimeset vapun juhlijat saapuivat taksilla kotiin, kun me Aronin kanssa lähdettiin.
Olinkin ensimmäisenä paikalla, sillä halusin tehdä hyvän aamulenkin alle. Käytiin sitten reippailemassa reilun puolen tunnin verran ja sitten alkoi jo siellä meidän koekentälläkin tapahtua. Kisapaikkana Ikaalisten rauhallinen puisto, liikejärjestys oli oikein meitä suosiva ja tuomaristakaan ei tarvinnut ottaa paineta. Joten kaikki palat kohdallaan. Itse olin asettanut tavoitteeksi meille, että tehdään kaikki niin hyvin kuin osataan. Harjoitellaan niitä liikevälejä nyt niinkuin viralisesti. Jos meidän 2 viikon treenit ovat olleet nousujohteiset, tiesin, ettei ne kuitenkaan kanna vielä suuremmin kokeessa, mutta mennään nyt katsomaan tilanne.

Luokassa 5 koirakkoa, Aron suoritti kolmantena. Aron hinkusi kehään, eikä olisi halunnut mennä yhdessä, sellaista rallattelun makua. Paikalla-olot kahden vieraan urostollerin välissä, mutta onneksi Aron asettui kiltisti siihen väliin. Paikka istuminen 10 ja makuusta 8, nousi viereisen koirakon käskyllä istumaan.

Yksilöliikkeet tehtiin kahdessa erässä ja ensimmäinen erä oikein meille sopiva, se hirvein juttu olisi vasta toiseksi viimeisenä, joten täältä tullaan :-)

Ensimmäisenä ruutuliike, tästä saatiin 10 ja ihan ansaittu sellainen. Hyvä merkki ja suoraan kohti ruutua, seis ja maakäskyt hyvin. Ruutu oli nurmen seassa punaisin tötteröin ja siniset ruudun nauhat,  Aron olisi voinut ennakoida valkoisilla ruutunauhoilla, joten tuo sininen sopi meille :-) Loppuhyvin, mutta liikkeen päätyttyä jo vähän äänteli. Tämän liikkeen välin tein kyllä hyvin seuraavaa nähden, sillä lähdin marssimaan heti kohti z-liikkeen aloituspaikkaa ja Aron tuli mukana.

Z-liikkeessä tavoite oli saada kaikki asennot onnistumaan, liikejärjestys oli seiso-istu-maahan, se perinteinen siis. Hidastin keskimmäisellä suoralla vähän ja istuminen onnistui, itseasissa kaikki asennot onnistui, äänteli ainakin viimesessä mukaan otossa, josta pieni pistevähennyt, saimme 9.5.

Ohjatussa onni suosi jälleen kerran meitä. Kaksi edellistä koiraa olivat saaneet oikean kapulan, siinä oikealla oli myös ruudun merkki, tiesin, että se olisi häirinnyt Aronin kaarta kohti kapulaa. Onneksi saatiin arvonnassa vasen, tuomari varmaan luki mun ajatukset :-) Merkille mentiin ihan ok, toppasin ennen kuin ehti suoristaa itsensä (hätäilin),  joten vähän huono asento merkin takana. Vasen käsky Aronille on kuitenkin vahva juttu ja hyvin kaarsi vasemmalle kapulalle ja toi sen. Luovutus ei ollut mielestäni siisti, mutta kiltti setä antoi 10.

Sitten kehästä ulos. Aron odotusarvo oli täysin meidän treenikassissa, jonne se halusi laukata täysillä palkinnolle. hmm, tätä pitää ensi yönä? miettiä.  Annoin sieltä pari namia, etsittiin virittelyksi yksi oma kapula ja kohta takaisin kehään.

Kehä jatkui tunnarilla. Aron oli kehään tullessa levoton ja vähän lentoon lähdössä. Eli edelleen ne hyvät kehään tulot ja ensimmäinen perusasento jää suurelle työlistallemme. Jouduttiin nimittäin tässä kohtaa säätämään perusasentoa. Vaikutti varmasti tunnariin, sillä Aron etsi ja etsi, kiersi ympyrän kahteen kertaan, nosti kapulan, lähti tuomaan, pudotti ja palasi kapuloille, josta haki sitten sen oman. Luovutuksen jälkeen sivulle siirtymässä äänteli, nolla siis väärästä kapulan nostosta. Siirtymässä kehuin kuitenkin Aronia, kun toi sen oman, hyvää ajatusta siis Aronilla kuitenkin. Siirryttiin luoksetuloon.

Luoksetulossa jäi hyvin, mutta kun käännyin oli koira istumassa. Tälläinen ihan turha virhe, joka ilmenee aina silloin tällöin. Liittyy varmaan siihen ylitsevuotavaan vireeseen? Itse luoksetulo hyvin, hyvä stoppi ja hyvä maa, eteenkin tuli ja siitä sivulle. 8.

Siirtyminen kaukoihin, tässä kohtaa en muista miten mentiin, mutta kaukot teki just niinkuin osaa ja osaahan se, 10. Omaan silmään näytti oikein hyvältä ja taka-käskyssäki ihan siirsi painonsa taakse. Luulen, että kuka tahansa tuomari olisi tämän meille suonut.

Ja sitten se kauhea, seuraaminen!! Etukäteen tiesin, että vaikeeta on. Luojan kiitos toiseksi viimeisenä liikkeenä, niin lyhyt kaavio kuin suinkin. Vaikeeta siis oli, tuli ääntä, paikka oli hukassa, minä olin hukassa että meinasin kävellä estettä päin ja koira karata hyppyyn. Jollain ihmeen tuurilla selvittiin siitä ja tuomari antoi säälistä 7.

Viimeisenä hyppynouto, Aron kävi kuumana, hyvä hyppy, nosto ja tuonti, luovutus äänellä, mutta eipähän ainakaan metalli kalissut hampaiden kevyellä otteella kun toi vähän raivolla. Äänestä lähti piste joten 9.

Loppupisteet jännitti, että kuinka käy, monta onnistumista tuli tuolla liikkeissä, joten hyvä mieli z-liikkeestä ilman loppupistemäärääkin.  Vappuonnea oli mukana ja saimme 264,5 pistettä ja kisakirjaan tuli nyt se toinen ykköstulos. Olin todella tyytyväinen siihen, että eteenpäin on päästy, vaikka aika suossa tuon seuraamisen kanssa ollaan. Silti Aron oli tosi taitava monessa liikkeessä ja ihanaa, että z-liikkeen asennot onnistui. Nyt jatketaan meidän hyväksi havaitulla treenimoodilla, jossa kerran viikkoon näitä kokonaisia juttuja, että saadaan tuo kokonaisuus paremmin toiminaan. Paljon kehäänmenoja ja ensimmäisiä asentoja. Tunnari ei nyt sureta, sillä Aron teki kuitenkin miehen työn tuomalla sen oman. Ja se veti sinne kehään, ei voi siis ihan pakkopullaa olla tää meikäläisen touhu. Joten kivalla kelillä ja kivalla tuomarilla ollaan siinä nippa nappa ykköstuloksessa kiinni, parantamisen varaa siis on ja treenit jatkuu. Iloisella mielellä kuitenkin ja kokonaisuutta entistä paremmin miettien. Seuraava koe, no ei nyt ihan vähään aikaan, pitää treenata, että Aronin olisi turvallista olla mun kanssa kehässä :-)