Viime lauantaina olin jälkimetsissä Pinsiössä Hanna Toivasen, pirpanoiden ja Taina Niemen kanssa. Ilma oli mahtava, kun aurinko paisteli parin sadepäivän jälkeen. Jälkimetsät oli mahtavat, kun ei ollut mitään rytöö vaan helppokulkuista metsää. Ja voi ne Hannan lapset, kisattiin kuka heittää pisimmälle kävyn tai tutkittiin sammaleita; tuntuu että siitä on iäisyys kun lapset on olleet noin pieniä.
Esineruutu tallattiin jännään paikkaan. Sen etuala oli perus kangasmetsää. Puolesta välistä alkoi soramontun laskeva rinne, takaraja oli alhaalla rinteessä. Ennen takakulmia meni hiekkainen polku välissä ja vasen takakulma oli tämän hoekkapolun takaisessa ryteikössä. Sinne jätettiin kaikille yksi esine. Eturajalta ei siis nähnyt yhtään, mitä koira teki puolesta välistä eteenpäin.
Aron teki vuorollaan ensin ison juoksukierroksen ja vasta sitten alkoi hommiin. Paremmin pitäisi liikuttaa sitä ennen omaa vuoroa, mutta aikataulu oli mielessä, sillä meillä oli useampi jälki odottamassa. Alkoi se Aron hommiinkin ja tokalla pistolla tais tulla se mun mielestä vaikein esine sieltä takakulman ryteiköstä. Sitten piti tehdä useampi pisto, että pieni vauvan tossu nousi ja ruudun keskellä tasaisella kohtaa ollut esine oli kaikkein vaikein. Kaikki kolme esinettä nousi kuitenkin ilman apuja, mutta jos kisaruutu olis ollut, niin aika olis luultavasti loppunut kahden esineen jälkeen.
Jälki oli kiva, Tainan tekemä. Toiveissa oli noin 500m 6 kepillä ja lyhyttä janaa. Pelkäsin, että Aron oli ottanut nokkiinsa edellisen päivän väännöistä janalla, mutta eipä mitään. Jälki kulki noin 10 m lähetyspaikasta ja Aron pisti kaasun pohjaan käskyllä jälki ja oli varmaan asennoitunut laukkaamaan sinne pidemmälle jäljen nostoon, se nimittäin lensi yli 5m yli jälkensä, kun yllättyi, että,se olikin noin lähellä. Meni siis yli ja kääntyi ja nosti sitä kautta jäljen lähtien oikeaan suuntaan. Kaikkiaan 5 keppiä nousi. Jäljentekijä Taina kulki perässä ja kun olimme 5 kepillä varmistin, että onko edessä vielä yksi. Taina ei ollut ihan varma, että ollaanko jo viimeisellä kepillä, jollon Aron olisi mennyt yhden yli vai oltiinko ihan oikein 5:dennellä kepillä. En uskaltanut ottaa riskiä, että lähdetään siitä jäljelle, jonka päässä ei olisikaan keppiä. Joten ansaitusti Aron sai siinä kohtaa loppupalkkansa.
Aron oli kyllä tänään hyvä. Itsevarmasti se selvitti jälkeä, ei pyörinyt mitenkään isommin missään ja eikä missään kohtaa kysellyt multa mitään. Jälkimaasto muuttui matkan varrella melko paljon ja välillä jälki kulki metsäisellä niityllä, sitten taas sammalmetsässä.
Päättelin, että Aronin jäljestys paranee kun ajetaan niitä peräkkäisinä päivinä. Onnistuminen on kuitenkin kivaa ja tähän oli hyvä päättää tämän viikon jäljet. Jos sit ensi viikolla taas lisää.
Kiitos kiva jälkiseura, oli niin antoisaa.
Sunnuntaina koirat sai meillä lepäillä, kun itse kävin katselemassa agilityn sm-kisoja Hakametsässä. Vitsit, kun siellä oli ihmisiä, hyvää urheilujuhlan tuntua ja paljon tuttuja. Havaintoja tein mm. Siitä, että maksien radoilla oli niin karsintaradalla kuin joukkueradalla okseri-este ( Aronin heikko este) tai siitä, että maksien finaalissa puomin kontaktivirheitä tuli yllättävän monille. Ihan turhia -5 juttuja, joten pitäisi vaan sitkeästi vahvistaa sinne kontakti-alueelle menemistä, vaikka rata vetäisikin muualle.
Sitä okserin ylitystä ihailin
Ja kisayleisöä
No treeni aiheita jäi seuraavalle päivälle.
Käytiin Petran kanssa treenimässä sdp: llä Maksien joukkuerataa, jossa oli pitkä loppusuora kera okserin. Ihan yhtä pitkä loppusuora ei sinne halliin mahtunut, mutta okseri saatiin, jonka Aron hyppäsi sitten tuolla juoksusuoralla hyvin. Ylipäätään Aron kesti sen, että juostaan yhdessä tuollaista suoraa, aina ei näin ole ollut. Tehtiin kisoissa ollut kiemura eli muuri ja kaksi hyppyä, joiden kautta putkeen ja sitten loppusuoralle. Kerran tais muurin palikat heilahtaa ja pari kertaa tippui rima, kun häiritsin valssilla, mutta onnistumisia saatiin.
Erikseen otettiin keppien vaikeaa kulmaa, jossa Aron on tehnyt nyt viime aikoina virheitä. Vaikea kulma on sellainen, että ollaan keppien vasemmalla puolen ja Aronin pitäisi kiertää se ensimmäinen keppi kunnolla tehdäkseen oikein. Laitettiin yksi ohjuri avuksi ja näin saatiin koira onnistumaan ja menemään oikein pujottelun sisään.
Petra teki Rayn kanssa samat harjoitukset ja Elviskin sai tehdä omalla vuorollaan. Elvis vaan on niin hassu, se menee välillä riman ali. Okseri ei tuottanut sille mitään vaikeuksia eikä pituus, vaikka niitä ei ole sen kanssa mitenkään erikseen treenattukaan. Kivaa oli ja kaikki koirat oli tyytyväisiä.
Maanantai-iltana pakkasin koirat ja lapset autoon ja hurautettiin Sysmään, isäni seuraksi lomaa viettämään. Siellä on Päijätsalo-nimisessä paikassa mukavat oltavat ja kutsuttiin myös Anna sinne koirien kanssa, mielessä oli vepetreenit. Aronin sisko Pipsa ja veli Jäbä ovat viime aikoina kunnostautuneet hienosti vepekokeissa, joten mekin halutaan. Keli oli kylmä, mutta lämmiteltiin koirat ensin hyvin yhteislenkillä.
Sitä ennen kannettiin vene rantaan ja lahjottiin lapset avustajiksi daim-patukoiden kera.
Aronin kanssa tehtiin esineen vientiä ensin maalla ja hyvin vie ja tuo patukkaa niin että itse istun maalla olevassa veneessä ja Petra antoi patukan sille suuhun kaumpana.
Vedessä testattiin läpi soveltuvuuskokeen liikkeet, joissa Aron teki aina toisella yrityksellä ensimmäistä paremmin. Se siis hyppää veneestä veteen minun huudellessa sitä rannalta.
Se myös toi minulle patukan veneeseen Annan antaessa se suuhun rannassa. Tämä liike oli kyllä kaikkein vaikein, sillä Aronia vaivasi se, että olen veneessä ja se halusi sinne kans. Tähän tarvittiin paljon kannustusta, että toi sen patukan eikä vaan itseään. Aron myös kiskoi veneen rantaan köydestä, mutta siinä vaadittiin, että minä kannustin sitä rannasta ja Petra antoi veneen köyden veneestä.
Ilma oli sen verran kylmä, ettei kukaan halunnut leikkiä hukkuvaa ja hypätä veneestä järveen, joten kolmen liikkeen kanssa tehtiin nämä pikkutreenit. Hirmu kiva laji, jota olis kiva tehdä heinakuussa enemmänkin, sillä ehkä neljät treenit ja Aron pääsisi sovesta läpi, heh. No tavoitellaan soveltuvuuskoetta, mutta sen eteen täytyisi vähän treenata.
Mutta Sysmä, kyllä siellä kelpasi kesää viettää. Ne metsät ja ihanat lenkit :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti