Etukäteen haaveilin Petran ja Rayn puolesta, että jos hyvä tuuri sattuisi käymään, olisi norjan serti aika mukava. Vaikka näyttely on kv-näyttely, ei Ray hyötyisi cacibista mitään, päivämäärät ensimmäisen ja viimeisen välillä kun pitää olla vuosi. Jos näyttely olisi ollut viikkoa myöhemmin, oltaisiin toivottu sitä viimeistä cacibbiakin. Menossa mukana oli Annan ja minun lisäkseni luonnollisesti Rayn omistaja Petra ja hänen kaverinsa Silja. Minulla ja Siljalla oli siis kenneltytön rooli.
Ja pitsat maistui, ruokaa nam
Valiot
Reissunaiset kotimatkalla
Mutta matkajärjestelyt alkoivat torstaina, kun saatiin varattua omalta kunnaneläinlääkäriltä aika ekinokokkoosileimoja varten. Niin me oltiin klo 16 syöttämässä matolääkettä kolmelle koiralle, että saatiin leimat passiin ja päästäisiin rajan yli Ruotsissa. Tämä maksoi 35 eur per koira, toki ostettiin siihen hintaan matolääkkeet eläinlääkäristä myös jo paluumatkaa varten. Myöhemmin sama homma näyttelypaikan eläinlääkärillä ja tämä leiman laitto passiin maksoi 40 eur per koira vaikka meillä oli omat lääkkeet mukana. Melko kallista, kun vertaa balttian maiden leimoihin, jotka ovat maks 10 eur. Tärkeintä kuitenkin, että rajoilla tule ongelmia.
Sitten pestiin Ray, pakattiin autoa ja ihana Susku Rayn kasvis tuli vielä tarkistamaan, että korva ja tassukarvat on kunnossa. Ihanaa palvelua kasvattajalta. Ja kaikki oli valmiina lähtöä varten.
Perjantai-aamuna oltiin jo klo 4.30 tien päällä. Ajeltiin se 3 tuntia meiltä Vaasaan ja laiva lähti klo 9.00 Suomesta. Suomenlahti ylitettiin 4 tunnissa ja saatiin autoon viileään paikkaan, eikä ollut huolta siitä, onko koirilla kuuma autossa.
Annan autoon saatiin kaikki pakattua
Ja niin sitä oltiin Ruotsissa Uumajassa. Navigaattoriin naputeltiin Trondheim ja huh huh, edessä olisi aika monta tuntia ja kilometriä läpi ruotsin. Onneksi Anna oli reipas kuski ja pysähdyttiin syömään Örnsköldsvik-nimiseen kaupunkiin ja kunnon mättö-ateria Burgerkingissä kruunaa retken. Pissateltiin koiria ja taas jatkettiin.
Örnsköldvikissä oli kummallinen kerrostalo, pakko oli ottaa kännyräpsy
Seuraava pysähdys pidettiin Åressä. Vau mikä paikka. Ympärillä alkoi olla jo jylhiä vuoria ja ymmärsi hyvin ihan keskellä kesääkin, että miksi se on Ruotsin suosituin laskettelukohde. Ne maisemat oli ihan mielettömän hienot. Asutuksesta tuli mieleen, että oltiin jossakin alppikylässä.
Tässä kohtaa käytiin ruokakaupassa hakemassa ruotsalaisia herkkuja ja Bilar-karkkipusseja lastattiin meidän autoon. Ja matka jatkui.
Ja ne maisemat vaan parani. Oli sääli, että meillä oli kiire ehtiä illaksi Trondheimiin ja autosta ei kännynkamera tehnyt oikeutta henkeä salpaaville maisemille. Oli vuonoja, vuoria, tuntereita, vaaroja, notkoja, jyrkkiä kallioita, vesiputouksia ja loputtomasti vihreää silmän kantamattomiin. Tiellä ei liikkunut siihen aikaan illasta ketään ja luultiin, että ollaan vaan me koko suuressa maailmassa. Tässä vaiheessa oltiin niin haltioissaan. Ihan sama saadaan mitään näytelmistä, se itse matka tai se seikkailu on kuitenkin se suurin ilo.
Ja pitkän ajomatkan jälkeen lopulta Trondheimissa Norjan aikaa klo 22.30. Majoituttiin kivassa paikassa, jossa aamiainen lauantai-aamuna oli ihan luksus aamiainen. Ne tuoreet sämpylät, keitetyt kananmunat, leikkeleet ja juustot. Ruokahan on tärkeintä näissä reissuissa. Aamiaisen jälkeen kohti kisapaikkaa, Annalla ja Pipsalla oli tokokoe heti klo 9.00.
Tokokehä kelpasi
Kisapaikka oli Trondheimin raviradalla, missä oli tilaa eikä koiranäyttelyn humu mitenkään häirinnyt tokoilijoita. Aurinko paistoi ja norjalaiset oli erittäin ystävälliä. Kertoivat, että moni norjalainen oli tullut mm. Oslosta kisaamaan (600 km), koska heidän maan parhaimmisto oli parhaillaan Moskovan mm-kisoissa ja ykköstulokset voittoineen olisi heillekin tärkeitä. Koiria luokassa taisi olla 12, joista 3 tuli Tanskasta ja bongattiin, että ne oli edellisvuotisen maailman mestari Caseyn jälkeläisiä. Kokeessa oli myös yksi valkoinen paimenkoira ja belgian paimenkoira, muut bordercollieita.
Tyhjäänlähetys oli kaikille koirille tosi hankala ja keltaiset kehänauhaa pitävät merkit vetivät monet koirat ihan väärään suuntaan. Näin kävi myös Pipsalle. Tässä kohtaa Pipsa kävi myös kehänauhan ulkopuolella, joka kulki kovin lähellä sitä tyhjään lähetys rinkulaa, mutta tuolla kehänauhan ylitys ei johtanut hylkäykseen, kuten meillä suomessa. Kokeen aikana monikin koira lipsahteli yli kehänauhan ja tuomari vaan hymyili, hyvä näin.
Kukaan ei tainnut saada ykköstulosta, mutta kaikki taputti toisille. Kokeessa ei myöskään ollut mihinkään kiire, tuomari jutteli kilpailijoiden kanssa hyväntuulisena vaikka kuinka paljon ja meille jäi oikein positiivinen kokemus tästä.
Rallytoko näytti yhtä hauskalta kuin suomessa, joskin niillä oli erilaisia liikkeitä kuin meillä. Mm koira jätettiin liikkeestä istumaan ja seuraavalla kyltillä kutsuttuin hyppyesteen kautta mukaan seuraamaan. Olisi ollut hauska osallistua, mutta Norjassa olisi pitänyt aloittaa alusta eli alokasluokasta. Agilityssa olisi taas saanut osallistua siihen luokkaan, missä koira kisaa kotimaassaan.
Rallytokossakaan ei se kehänauha ollut ongelma. Aurinko on heijastanut ekan kyltin tekstin, mutta start siinä luki. Ihan ei taitaisi maksikokoinen koira kehään lähtöön mahtua.
Iltapäivällä vietiin koirat meidän majoituspaikkaan ja lähdettiin tutustumaan Trondheimin vanhaan kaupunkiin. Miten kaunista siellä oli. Käytiin pitsalla ja hengailtiin. Niin ihana kaupunki.
Päivän kruunasi meidän majapaikka, jossa sai itse paistaa vohveleita valmiista taikinasta. Vohvelin päälle ei laitettu kermavaahtoa vaan jotakin vanilijarahkan tapaista, mikä oli tosi hyvää.
Sunnuntaina olikin jännää. Japaninpystykorvia oli ilmoitettu 18 kpl. Valioluokan uroksia oli kaksi Rayn lisäksi, mutta mitä sattumaa, sille ne olivat norjalaisia Rayn veli-puolia. Sama ruotsalainen isä Helix kaikilla. Nämä valiourokset olivat jo norjan valioita, joten laskettiin, että Rayn ei todellakaan tarvitse voittaa niitä, mutta eri sa pitäisi saada päästäkseen paras uros kehään.
Kohta kehään
Ensin oli pari junnu-urosta vuorossa. Näistä toinen pääsi jatkoon.
Myös nuorista uroksista toinen pääsi jatkoon. Samoin avoimen luokan uros pääsi jatkoon. Jännitys tiivistyi.
Avoluokan uros
Ray ei ollut parhaassa karvassaan tätä näyttelyä ajatellen, sillä se tiputti turkkinsa toukokuussa. Uusi turkki on kasvamassa kovaa vauhtia, mutta näyttihän se vähän turkittomalta valio urosten luokassa. Tuomarina komea Birk Carsten Tanskasta ja Petra osasi heittää sen kanssa läppää juuri sopivasti.
Ja niin Petra ja Ray nappasivat Eri + Sa, vaikka sijoitus valioluokassa oli kolmas. Ja järjestys ei onneksi muuttunut paras uros kehässä ja näin ollen Ray oli ensimmäinen uros, joka sai vastaanottaa Norjan sertin. Vähänkös hihkuttiin heija heijaa. Ray on siis nyt anomusta vailla oleva Norjan muotovalio. Hyvin vedetty Petra! Nyt laitan kevään Latvian valio-arvoanomuksen matkaan, on Ray muotovalio neljään eri maahan. Ja tästä on hyvä alkaa suunnitella seuraavaa sertinsieppausreissua Ruotsiin tai Tanskaan. Yksi serti jommasta kummasta niin pohjoismaiden muotovalio olisi kiva titteli Rayn nimen eteen.
Norjassa on hauska systeemi kehä-arvostelujen kanssa, ne menee suoraan nettiin. Oli siis sarjassa hauskoja tilanteita, kun Petra meni pyytämään kehän jälkeen Rayn arvostelua. Kielitaito ei vielä 13- vuotiaalla ole täydellinen, joten meitä nauratti niin paljon nämä kielitaidottomien kohtaamiset, jossa kehätoimitsija on häh? Ja niin tytötkin.
Mutta tässä Rayn arvostelu, se taitaa olla tanskaa.
Sitten meni sisko Minttu kehään, joka esiintyi niin mahtavasti. Mintun liikkeet on näyttävät, se ei väistänyt tuomaria, jota näkyi kyllä kehässä toisissa nartuissa. Minttukin sai erin ja sa:n ja valionarttujen toinen. Meidän yllätykseksi tuomari kuitenkin kätteli Annan ja Mintun paras narttu kehästä ja luokkasijoituksista jäivät kilpailemaan toiset nartut. Hetken pettymys kuristi kurkkua, mutta tätähän se koiranäyttely on. Koskaan ei tiedä kuka voittaa ja mitkä kaikki asiat vaikuttavat tuomariin. Useimmiten kehätouhut on niin tuurista kiinni ja todettiin kehän jälkeen, että Anna teki kaiken niin hyvin, ettei jossittelun varaa jäänyt mihinkään.
Anna ja Minttu on sitä mieltä, että yhdessä olo on parasta
Kehän jälkeen ulkoiluteltiin koiria ja lähdettiin kotimatkalle.
Taas mentiin läpi vuorien, tunnelit näissä saattoi olla jopa 3.9 km pitkiä.
Ja jälleen ihasteltiin maisemia.
Iltasella pysähdyttiin nukkumaan erääseen Skansa hotelliin, josta maanantai-aamuna jatkettiin klo 7 Uumajan satamaa ja siellä laiva meitä odotti jo kohti suomea.
Kiitos Anna ihanasta reissu-ideasta. Mukavaa oli ja monta kokemusta sekä elämystä rikkaampina tultiin kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti