Eilen oli Tamskin hallissa kisat maksi 3-koirille ja ilmoitin Aronin kahteen agi starttiin. Tuomarina oli Anders Virtanen ja koirakoita oli ilmoittautunut reilut 40. Rataantutustuessa sen huomasi, että porukkaa oli enemmän kuin kakkosissa. Ja ensimmäinen rata vaikutti haastavalta. Päätin olla rohkea ja tehdä vaan kunnollisen ohjaussuunnitelman joka kohtaan. Alussa olisi heti pakkovalssi ja siitä se sitten lähtisi. Radalla pitäisi osata koko ajan liikkua täysillä eteenpäin ja ohjata. Tämmöisillä ajatuksilla sitten lähtöön. Jännittikin jonkin verran.
No, eihän siitä sitten oikein mitään tullut. Ensimmäisen esteen Aron hyppäsi hyvin, mutta taisi tiputtaa kakkosesteen riman. Kolmoselle putkeen meni hyvin, siitä hyppy eteenpäin ja tein poispäin käännöksen puomille. Hetkeä myöhemmin huomasin, että Aron oli a-esteellä enkä ollut tajunnut rataan tutustuessa lainkaan, että näinhän siinä juurikin käy. Miksi piti lähteä kikkailemaan, olisinpa tehnyt vaan perinteisen valssin tuohon kohtaan ja juossut puomin toista puolta. Loppurata meni sitten sählätessä, juoksin ja tein ohjauksia, mutta unohdin koiran. Aron roiski rimoja ja meillä oli ihan eri tahti. Lopussa oli a-este, jonka se teki normaalia huonommin ja viimeisellä okserilla tuli Aronille ihan täysi epäonnistuminen etäisyyden arvioinnissa, kun roiskaisi keskelle okseria.
Harmittelin, että miten se nyt noin huonosti meni. Epäilin, että onkohan Aron jumissa selästään, kun hyppäsi nin huonosti. Mietin, että perunko meidän kakkostartin. Ihmettelin, että mitä radalla oikein tapahtui.
Päätin antaa meille vielä toisen mahdollisuuden, sillä rata kaksi oli paljon helpomman oloinen. Oikeestaan tosi kiva rata. Lämmittelin Aronia kakkosrataan vielä paremmin, että varmasti olisi lihakset lämpöiset. Ja jes, nyt se hyppäsi niin kuin ennenkin. Ja se tuntui agilityltä. Tultiin hylätyksi hyppyesteelle, jonka Aron hyppäsi väärään suuntaan. En antanut sen haitata, vaan päätin ottaa nyt ilon irti maksetusta harjoituksesta.
Tajusin, että teknisesti pitäisi olla paljon enemmän niitä oikeita taitoja. Pitäisi osata juosta täysillä ja koko ajan ohjata oikein. Ja tein mielessäni to do-listaa, että mitä pitäisi käydä harjoittelemassa itsekseen. Ylipäätään oivalsin, että jos halutaan sille tasolle, missä voisi haaveilla oikeasti nollaradasta, pitäisi osata paljon enemmän. Agility on vähän aina ollut minulle sellainen kerran viikossa laji. Olen ollut tosi laiska tekemään agilityä suunnitellusti paremmaksi. Pitäisi nostaa agilityn treenaaminen nextille levelille. Olen tainnut tätä ennenkin täällä hokea. Ja kuten huomaa, edellisestä päivityksestä on pari viikkoa. Ne viikot on menneet koiraharrastuksissa hiljaiselolla, kun työ ja viimeinen sairaanhoitaja-opintoihini kuuluva harjoittelu vein suurimman osan energioista. Ollaan käyty vain lenkeillä ja nekin lenkit on olleet puolet lyhyempiä kuin yleensä. Joskus pitää olla itselleen armollinen ja olen lohduttanut itseäni, ettei ne koiratkaan nyt niin kärsi, vaikka ei joka päivä mennäkään 10 kilsaa.
Mutta siihen agilityn to do-listaan.
-takaakierrot
-kärkihypyt (kuuluu vähän noihin takaakiertoihin).
-keppien itsenäinen suorittaminen vaikka itse irtoaisin kauemmaksi
-välistä vedot
-okserit
Täytyypä itsensä sivistämiseksi googletella näihin liittyviä videoita/ materiaalia ja lähteä sitä kautta työstämään, että mitä itse voi tehdä näiden hyväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti