Harvoin enää otan mukaani kerralla perheen kaikkia koiria, mutta ulkoilutan niitä paljon pareittan. On eläkeläisten lenkkiä ja nuorison lenkkiä. Ray toki täyttää ensi keväänä jo 6 vuotta, ettei sillä täytä sitä nuorison kriteeriä, mutta Ray ja Leen kanssa liikkuminen metsässä on niin helppoa ja vaivatonta.
Ja miten onkin nyt ihanat auringon sävyttämät pakkaskelit!
Lee on lenkkikavereistani kuitenkin se, mitä ihailen erityisesti. Ehkä se nuoruus, voima, vauhti ja ketteryys. Lee rakastaa laukata pitkää laukkaa ja kiihdyttää sen sataan. Yhtä nopeasti se vaihtaa suuntaa, kokoa itseään ja vaikuttaa ketterältä. Seuraan sen liikkumista metsässä tosi paljon ja näen miten se nauttii käyttää kehoaa ja haastaa itseään siinä.
Lee tykkää myös keikkua milloin kivillä, kannoilla ja puun rungoilla ja tietysti kun se huomaa, että ilahdun sen taidoista, on se sitä useammin hihkumassa jossakin korkealla, että kato mua.
Se on myös ihanasti aina kuulolla, kun huudan sitä. Leen luoksetulo on hyvällä mallilla, kun en muista koska se olisi jättänyt noudattamatta kutsuani. Lee irtoaa, mutta pitää minua kauempaakin silmällä. Se ei ole lainkaan riistaviettinen, joten Leen puolesta ei koskaan tarvitse pelätä, että se lähtisi hirven tai peuran perään.
Ja Lee on myös aina ihan yhtä innoissaan kuin minäkin, kun löydetään joku uusi polku tai reitti. Ja tämä on sitä kaikein mukavinta, mitä koiran kanssa voi tehdä. Tutkia metsiä, polkuja mihin ne vie, löytää yllättävä puro keskeltä metsää.
Joten mennäänkö pian uuudestaan metsään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti