Takana on oikein mielenkiintoinen viikonloppu Strömforssissa, jossa pidettiin tokon valmennusrenkaan kevätleiri kera maajoukkueen.
Kevättalvella huomasin, että leirille otetaan kuunteluoppilaita ja olenkin tuntenut, että minun olisi todella jo aika päivittää tokotietojani nykypäivän tasolle. Halusin nähdä miten suomen parhaimmat treenaa ja kerätä itselleni mahdollisimman paljon oppia oman koiran treenejä varten. Odotukset oli isot lauantai-aamuna klo 6 matkaan lähtiessä.
Leiri alkoi kisamaisilla suorituksilla, joten asiaan päästiin saman tien. Kokeenomaiset setit tehtiin ulkokentällä.
Yleisinä havaintona huomattiin, että porukasta vain kolme koiraa löysi ruudun. Ruutu oli merkattu punaisilla kartioilla ja punaisilla nauhoilla hiekkakentälle ja ruudun vieressä oli koira ollut hetki sitten aloittamassa luoksetuloa. Luoksetulon suora oli merkattu valkoisilla puolikkaan pallon muotoisilla kartioilla ja lähes kaikki koirat tavoittelivat sinne valkoisen pallon viereen.
Toinen selvästi vaikea juttu oli, että ohjattu sekä kiertohässäkkä tehtiin samasta lähtöpaikasta. Ensimmäisessä liikkeessä pysähdyttiin luonnollisesti merkille, mutta kiertohässäkässä koiran tuli ohittaa merkki mennäkseen tekemään kiertoa takana olevalle kartiolle. Ei ollut helppo ei.
Leirin koutsi Christa antoi kisamaisten suoritusten jälkeen kaikille palautteet ja niissä nousi esille monen koirakon kohdalla löysä ote kapulaan. Seuraavana päivänä löysiä otteita korjailtiinkin sitten erikseen.
Lauantaina ruokailun jälkeen treenit jatkuivat. Jokainen taisi tehdä omia ongelmakohtia Christa silmän alla ja kyllä Christa vaan on maineensa arvoinen. Miten käsittämättömän hyvin osasi lukea koiria ja niiden mielentiloja. Kaikkiin "murheisiin" löytyi keinoja korjata ja keinot pohjautuivat jokaisen koiran omiin käytöksiin. Näistä poimin itselleni ja Leen treeneihin sen, että varokaa ettei pallo saa koirasta valtaa. Miten vaikeaa Leen on tehdä mitään, jos kentällä on pallo maassa valmiina. Tähän Christa suositteli, että asiaa voi työstää ihan kotona keittiössä. Pallo pöydälle ja koiralta vaaditaan helppoja juttuja siinä pallon läsnäollessa. Koira ei saa sitä keittiön pöydällä olevaa palloa vaan vähintään yhtä hyvän palkkion ohjaajalta. Sitten asiaa siirretään lähemmäs treenikenttiä ja tilanteita. Koira ei voi keskittyä kuuntelemaan ohjaajaansa ja tekemään parastaan, jos se miettii esim palloa kehän laidalla.
Christa osasi myös hienosti avata bordercollien sielunmaisemaa kertomalla, että kaikilla bordercollieilla on tietynlaista maanisuutta, mikä tekee siitä koiran, jonka kanssa voi treenata ja tehdä toistoja sekä hioa pikkuasioita loputtomasti. Se tekee myös siitä sen vaikeuden ja käytökset, mitä maaniset bordercolliet toistavat, ovat ihan autistista tasoa. Esimerkiksi yksi koira teki tunnaria, missä se ei varsinaisesti edes etsinyt kapulaa vaan oli etsivinään toistaen autistisen näköistä käytöstä kapuloiden yläpuolella uudestaan ja uudestaan. Tähän korjausehdotuksena oli keskeyttää käytös heti ja rakentaa tunnaria esim aluksi niin, että tunnarikapula ovat kaaren muotoisella muodostelmalla ja koira etsii kapulaa yhdessä ohjaajan kanssa siinä kaarella edeten ekasta kapulasta viimeiseen ja heti kun oma tulee kohdalle, tulisi koiran reagoida siihen ja poimia se oma poistuen kapuloiden luota. Ja näin saataisin rakennettua onnistumisiin pohjautuva tunnari, missä ei ole mahdollisuutta olla vain etsivinään sekalaisessa järjestyksessä jotakin.
Päivän treenit loppuivat klo 17 ja tuntui jo ihan raittiin ilman myrkytykseltä, kun olimme kuuntelureissukaverini Marja kanssa olleet kentän laidalla koko päivän. Omat koirat olimme jättäneet kotiin, joten sai keskittyä ihan täysillä kuuntelemaan ja oppimaan.
Olimme varanneet majoituksen Strömforssista ja totesimme ympäristön olevan ihan mieletön. Samoin majoitus kahden hegen huoneessa 1800-luvulla rakennetussa talossa oli erilaista, mihin kotona on tottunut. Käytiin iltasella vielä katselemassa ympäristöä ja onneksi saatiin hetkeksi koira käyttöömme, Ojamiehen Maijun westie Ellin. Kaikki kävely ilman koiraa on nimittäin turhaa kävelyä.
Seuraavana aamuna treenit jatkuivat hallissa ja nyt olikin sitten semmoisia sirkushuveja, että jestas. Koirakot tekivät pareittan kahta eri liikettä samaan aikaan kahden eri liikkurin toimesta. Kaiuttimista kuului musiikkia tyyliin Pirates on caribian ja liikkurit liikkuroivat käskyjä megafoonien kautta. Ensimmäisenä toinen koirakko teki kaukoja ja toinen teki ohjattua noutoa. Koska tekivät samaan aikaan, oli kaukoja tekevän koiran yritettävä keskittyä omaan ohjaajaan eikä siihen vierestä lähtevään koiraan, joka sai luvan mennä merkille ja hakemaan kapulaa. Haettava kapula oli kaukokäskyjä antavan ohjaajan takana, jota tosi moni koira kiersi tai livahti siinä kohdin suoraan keskikapulalle.
Toinen jännittävä kohta oli, kun toinen koirakko teki z-liikettä ja toinen samaan aikaan kiertohässäkkää. Jännittävää kohta oli nähdä, kun toinen on z-liikkeen keskimmäisellä suoralla ja toinen tulee hypyn kautta koiran z-liikettä tekevän edestä perusasentoon.
Kaikkiaan kaikki koirakot selvisivät todella hyvin näistä supervaikeista häiriö treeneistä. Christa sanoi palautteissaan, että niissä ei odoteta koirakoiden tekevän mitenkään parastaan vaan treeni oli lähinnä ohjaajille, joiden tuli pystyä muuttamaan toimintaansa, jos suoritus ei mennytkään ihan niinkuin piti. Samoin tehtävissä mitattiin myös ohjaajien kykyä tukea koiriaan vaikeissa olosuhteissa, joten paljon käytettiin lätkää ruudussa tai ohjaajat kävivät näyttämässä kierrettävän tötterön. Oli myös hienoa huomata ihan koko viikonlopun aikana, ettei kukaan koira murissut tai rähissyt toisilleen. Kukaan koira ei näissä häiriötreeneissä kokenut toista niin isona uhkana, että olisi esim lähtenyt vastaan tai pois suorituksestaan. Kaikki koirat seurasivat ohjaajiaan ja keskittyivät melko hyvin niihin. Koirien käytöstavat olivat ihailtavia. Näistä tuli itsellekin muistutus, että ne perustavat on oltava kunnossa, että treeneissä voidaan keskittyä olennaiseen.
Iltapäivällä oli vielä kierros Christan koulutuksia ja koirakoiden omia murheita ja yritin kuunnella sekä keskittyä poimimaan niistä kaiken mahdollisen. Tyhjään lähetyksessä hyvänä vinkkinä oli vinoon lähteville koirille korjata niiden etenemistä esim talouspaperirullatelineiden avulla. Ne olivat sellaisia metallisia telineitä, joita ei oikein edes huomannut, vaikka ne hiekkaan upotettiin, mutta ohjasivat koiraa ja ohjaaja pitämään kuitenkin kriteeristä kiinni. Ylipäätään Christa opetti viikonloppuna, että korjataan mitä tahansa juttua, tulisi erotttaa koiralle se asia, että tämä mitä teet näin ei käy, mutta tämä mitä teet näin se käy. Kriteeri tulisi kertoa koiralle jotenkin ja monessa pikkujutussa se tuntuikin ihan mahdottomalta. Silti Christa keksi aina jonkin keinon, miten se kriteeri sittenkin saadaan kerrottua koiralle.
Kotiin vietäväksi tuli repullinen toko-innostusta, treenivinkkejä sekä selviä mielikuvia, miltä kokonaiset liikkeet näyttää, kun kaikki palaset on hallussa. Toisaalta tuli myös ahdistusta, että miten valtava määrä työtä ja paneutumista on takana koirakolla, joka on maajoukkuetasolla. Se pienien yksityiskohtien hiominen ja tavoitteleminen on ihan uskomatonta. Mutta siitä meidät suomalaiset kai maailmalla tunnetaankin. Mutta se valtava treeni-into ja ilo kyllä tarttui. Kotimatkalla päätin ottaa Leen syksyn tavoitteeksi päästä oman alueensa nuorten koirien tokon valmennusryhmään ja sitä kautta päästä eteenpäin tokon ihmeellisessä maailmassa. Lähtiessä kun olin päättänyt nyt tämän kesän keskittyä sen kanssa tekemään vain maasto ja vepetreenejä, joten eikös vaan, että ilmeisen tehokas leiri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti