Alas ja ylös

Viime viikolla kipuiltiin top-käskyn kanssa. Lee yhdisti Maarit H:n koulutuksessa, että kun sanon top, se voi tarkoittaa sitä, että muutun ihan hulluksi ja heitän sitä namilla naamaan. Top-käsky on ollut aikaisemmin meidän bravuuri, kun haluan koiran pysähtyvän liikkeestä. Nyt kun kuuluu top, muistaa Lee heti, että aika kamala, taivas tulee kohta niskaan.  Yhdessä treenissä lähetin koiran normaaliin tapaan ruutuun ja sanoin top pysäyttääkseni koiran ihan kuin aina ennenkin, mutta nyt lee  reagoikin  käskyyn menemällä maahan tai jopa niin, ettei se mennytkään enää ruutuun, koska siellä kuulee sen kamalan käskyn. Miten se pystyikin yhdistämään yhden ainoan treenin ja top-käskyn kauheuden niin moneen? Hetken siinä ihmettelin, että mitä nyt tehdään, kun meidän ruutu on nyt ihan pilalla, mutta onneksi minulla on ihania ystäviä ja treenikavereita, joiden kanssa aiheesta juttelemalla pääsin punaiseen lankaan kiinni. Lanka oli se, ettei aleta nyt vaan välttelemään sitä top-käskyä vaan opetan, että se on ihan hyvä käsky kuin aina ennenkin. Sennin vinkistä lähetin Leen putkeen, mikä on siitä tosi kiva juttu ja kun se tulee putkesta ulos, sanon top ja palkaan heti reagoinnista leluun. Tämä lähtikin hyvin toimimaan, joten en käytä sitä nyt hetkeen pysäyttämiseen ruudussa vaan juoksutan Leetä ruutuun lelulle hakien vaan intoa ja vauhtia.


Tämän ja viime viikon aikana olen joutunut tosissaan pohtimaan omaa taitoa kouluttajana, sillä huomasin, että Leen kanssa on menty nyt ainakin kahdeksan porrasta alaspäin. Pennun ja nuoren koiran kanssa sitä pyrkii kaiken aikaa menemään eteenpäin askel kerrallaan, mutta nyt on menty rytinällä toiseen suuntaan. Karu totuus valkeni erityisesti siinä hetkessä, kun olin sihteerinä tokon maajoukkuekarsinnoissa, missä useamman suorittavan koiran kohdalla meni iho ihan kananlihalle ihastuksesta. Kaikilla koirilla oli kuitenkin yhteistä se, että koirat oli täydessä kontaktissa ohjaajaan. Jos koirakolla oli puutetta kontaktissa, niin se näkyi kyllä heti itse liikkeissä, sillä niitäkin oli mm zetassa tai seuraamisissa. Näin peilasin sitä omaan tilanteeseen, mikä meillä näkyy nyt kontaktin tippumisena. Mitäs olen vahvistanut, että kehässä on kaikkia mukavia juttuja kuten ruudun kartioita vaikka tärkein asia mitä pitäisi vahvistaa on yhteistyö. 




Ollaan tokoiltu aktiivisesti, kun sisäinen ääneni sanoo, että olisi kiva saada Leelle avoimen luokan liikkeitä ja niiden ketjutuksia valmiiksi. Viime perjantaina tehtiin kivalla porukalla ison kentän tokotreenit, missä huomasin, että liikkeiden välit ja kehään meno olivat menneet todella paljon taaksepäin. Kontaktin pitäminen minuun oli kaukainen haave ja sen sijaan Lee tiesi katseellaan tasan tarkkaan, missä on ruutu ja missä oli hyppyeste jne. Tämä aihettaa sen, että se ei keskity yhteiseen tekemiseen ja käskyjä menee ohi. Missä on se yhteinen kupla? Kontaktin pitäminen nousi nyt näiden treenien jälkeen ihan kaikkein tärkeimmäksi asiaksi ja päätin jättää hetkeksi odottamaan nyt noudot, ruudut ja kierrot, sillä haluan kiireesti "yhdessä"-käsky ja kontaktin paremmalle tolalle. Päätin, että vahvistan kontaktin pitämistä ihan sikana, joten katsotaan parantuuko tämä.


Yksi kevään uusi juttu on ollut paikka istuminen. Sekin liike on ollut työn alla sitä avointa luokkaa varten. Ollaan kotona tehty erilaisia istumisia, joihin sisältyy aina virittely "tehdään istuminen" ja sitten x-määrä aikaa ja onnistuneesta istumisestä pääsee ruokakupille. Kuitenkaan ryhmässä tämä ei vielä kantanut. Itse minuutin verran istuminen kyllä sujui, mutta kun kuuluu käsky palataan koirien vierelle, on jännittävä tilanne Leelle ja siinä kun ohjaajat palasivat koiriaan kohti, meni Lee maan matoseksi. Sen ympärillä ei tarvitse isosti tapahtua, kun se ottaa painetta siitä, jos viereistä koiraa käydään palkkaamassa tai korjaamassa. Joten olen tehnyt istumista satunnaisesti superherkkupalkan kanssa yksittäin niin, että kentällä joku muu treenaa ja Lee tekee itsekseen istumisen. Tämä tarvitsee vain vahvistusta ja rohkeutta.


Koiratanssia varten oikean puolen seuruu paranee päivä päivältä, mikä on iloinen asia. Ollaan myös jumppailtu paljon jumppatyynyllä ja korokkeilla, joten koira oikealla käännökset oikeaan paranee kerta kerralta. Lee käyttää näissä kivasti jo takapäätään. Myöskään hyppytekniikka-sarjoissa, mitä teemme kerran viikossa, ei ole tullut nyt yhtään takapakkia, joten sekin on mukava asia. Huomasin, että Leen ilme hyppääminen paranee jostakin syystä ihan huomattavasti, kun sarjan päähän jätetään nami lelun sijaan.Ehkä se lelua kohti hyppääminen saa sen vakavoitumaan hivenen ja taas nami vetää paremmin puoleensa, mikä on mielestäni hassua, mutta näin se nyt Leen kohdalla menee.


Parasta tässä Leen koulutuksessa kuitenkin on, että nautin ihan hirveästi sen kanssa tekemisestä ja joudun ihan pakottamaan itseni siihen, ettei joka päivä voi treenata. Se, jos mikä on ihan hullua. Ja näitä koulutttamiseen liittyviä juttuja on kiva pähkäillä, joten mietin nyt paljon, miten voin vaikuttaa, niin asenteeseen, kehonhallintaan kuin tekniikkaan. Kaikkea ei voi saada samaan aikaan. Maaliskuun ja huhtikuun tärkein teema on nyt kontakti, joten sitä taidetaan tänäänkin vähän työstää.