perjantai 11. lokakuuta 2019

Leen ensimmäinen voi-luokan rally

Viime lauantaina lähdin positiivisen innokkaana kohti Janakkalaa. Siellä oli rally-kisat ja tuomarina Pia Heikkinen. Kisapaikka oli meille täysin uusi, mutta olin kuullut, että Janakkalan hallissa on hyvät olosuhteet kisaamiseen. Edellisellä viikolla olimme tehneet tosi hyvän kisamaisen treenin rallyvalkun kanssa, missä Lee oli tosi hyvä kaikin puolin.

Päivän rata näytti tältä
Menen yleensä kisoihin aina oppimaan uutta ja nyt mielessä oli, että mietin itseäni kilpailijana. Miten asennoidun vieraaseen halliin, odottamiseen, koiran virittelyyn. Miten käyttäydyn koiran silmissä mahdollisimman normaalisti ja teen asioita sen kanssa reilusti. Nyt kuitenkin kahta koiraa ennen tunsin, kuinka jännitys hiipi jäseniin. Se tuntui maitohappona reisissä ja vatsankäänteenä mahassa. Tässä kohdin säikähdin itsekin jännistystä ja yritin liikuskella hallissa ilman koiraa ja miettiä, että miten saan tilanteen ohi. Jännitys helpotti heti, kun otin koiran häkistä ja Leen ilmeet ja touhut sai minut rentoutumaan.

Rata oli meille sittenkin vaikea, vaikka kotoa lähtiessä ajattelin, että kyllähän me osataan kaikki kyltit. Vaan huomasin, ettei osata. Jo ensimmäisellä tuli säätöä, kun en saanut koiraa nousemaan ekalla käskyllä seisomaan ja siitä menemään maahan. Säädettiin siinä kyltillä heti -10 edestä, selitteessä lukee "ylimääräinen istuminen". Ei lähtenyt hyvin ei.
Kakkoskylttiä jännitin, kun se on meillä ihan uusinta, että tehdään kolmen askeleen peruutus. Se onneksi onnistui, kun tein sen todella rauhallisesti. Siitä pyörähdykseen, mitä Lee ei tehnytkään. Uusin -3. Eli ensimmäisellä suoralla kamalasti virheitä.

Tuskan hiki otsalla jatkettiin ja päästiin virheittä pari kylttiä eteenpäin, missä koira oikealla askel vasemmalle oli -1, vino. Onneksi kyltti 11 "molemmat oikeaan täyskäännös" meni hyvin, samoin tempon muutokset, vaikka hidas tehtiin kohti estettä ja esteen kohdalla normaaliin käyntiin. Mutta seuraava kyltti tuli taas seisomistehtävässä, missä oli "istu, seiso, kierrä koira". Jälleen säädettiin istumasta seisomaan ja otettiin siitä -1 tvä.

Houkutus nurkassa meinasi houkuttaa, mutta sain kannustettua koiran mukaan. Hypyn jälkeen sain hyvin Leen haltuun perusasentoon istumaan viimeiselle kyltille ja siitä paikallaan puolen vaihto oikealle. Hyvin lähti, mutta joku epävarmuus siinä oli, kun Lee kävi istumassa oikealla ja palasi yhtä nopeasti vasemmalle.  Koska oltiin viimeisellä kyltillä ja takana oli omasta mielestä ihan sikana virheitä, tuli luovutettua ja ohjasin koiran takaisin oikealle ja siitä maaliin. Viimeiseltä kyltiltä -10 ja selite "ylimääräisiä liikkeitä". Myöhemmin tuomari sanoi, että mikset uusinut sitä kylttiä.

Kaiken kaikkiaan pisteitä jäi käteen 72, mikä tarkoitti kuitenkin hyväksyttyä tulosta. Tuomari kommentoi, että Hyvä, tiivis seuraaminen. Hyvä ohjaus. Palkintojen jaossa tuomari puhui, että tänään tuomarin palkinto menee koirakolle, joka esitti kaunista seuraamista ja missä koira oli koko ajan iloisen ja innokkaan oloinen kohti ohjaajaa koko radan ajan. Valitettavasti koiralla oli hieman liikaa energiaa, mikä näkyi pistemenetyksinä, mutta pari on tuomarin palkinnon arvoinen. Palkinnon saa Myytin arveton on arvoton.

Jälkikäteen vähän harmitti, ettei oltu parempia, mutta toisaalta tehtiin meille vaikea rata vieraissa olosuhteissa. Rata oli pakattu pieneen tilaan kehänauhoin ja aidoin, vaikka ympärillä oli iso halli, missä oli kyllä runsaasti tilaa verrytellä.

 Oli kuitenkin meille uusi kokemus tehdä rata postimerkin kokoisella alueella, vaikka ehkä kuvassa ahtaus ei näy sillä tavalla. Kylttivälit oli kuitenkin pienet tai nippa nappa se 3m, mikä tarkoittaa, että isolla koiralla pitää alkaa tekemään seuraavaa kylttiä oikeastaan yhden askeleen jälkeen edellisestä. Löytyi kuitenkin asioita, mitä pitää harjoitella ja niitähän nyt tehdään. Seuraava rallykisa on meillä 2.11 Ylöjärvellä, joten sitä kohti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti