Aronille tuli juoksuinen morsian sunnuntaina kylään. Aron oli saanut levätä koko viikonlopun, että sitten jaksaa. Ja kyllähän Aron heti haistoi, että nyt on kiva tyttö kylässä. Sutinaa ja vipinää oli. Ja yritystä, mutta ei kunnollista astumista.
Seuraavana aamuna homma jatkui meidän olohuoneessa. Mukana oli ulkopuolinen Kerttu-kultanäppi, joka oli Aronin ja Rainan kanssa olohuoneessa hommissa. Niin on herrasmies Aron, että homma tyrehtyi jos olin läsnä. Eikä Aron myöskään antanut ulkopuolisen auttaa, vaikka apua olisi tarvittu. Luopui hommasta, jos ulkopuolinen ihminen tarjosi apuaan. Koirien kokoero teki hommasta haasteellisen, sillä Aron isona uroksena sai pienemmän nartun väistämään allaan. Joten lopulta peli vihellettiin poikki eikä kunnollista astumista saatu aikaiseksi. Tuntuu olevan ihan oma tieteenala tämä koirien astutus, sillä mehän on aina treeneissä vähän kuin vältelty juoksuisia narttuja, mutta tosiharrastajat ihan opettavat koiriaan astumaan käskystä jne.
Homma jatkui sitten sillä, että Raina vietiin toisen uroksen luo samana päivänä, joka astui sen heti. Ei kerrota tätä Aronille, sen sydän murtuu. Joten pikku-Aroneita ei ole luvassa.
Keskiviikkona kävin päivällä hyppyyttämässä Aronia Tamskin tallilla. Tallin uusi pohja on ihan sikahyvä ja Aron teki vakuuttavaa osaamista.
Ensin hyppytekniikkaa eli 3 x 6 jalan perussarjaa jonka 17 jalan päässä tokohyppy 50-80cm korkeudessa. Nostin hyppyä joka kerralla ja näin ihan pienen hidastuksen ja epävarmuuden, kun este oli 80 cm. Tämän jälkeen korkeus laski ja sitten taas nousi. Viimeisellä kerralla Aron hyppäsi niin varmasti 80 cm esteen, että olin siihen oikein tyytyväinen.
Erikseen treenasin vielä sitä, että juoksen Aronin kanssa agirataa. Rakensin kenttää kiertämään radan, jossa hyppyjä, muuri ja rengas. Suuntaa vaihdettiin aina radan päässä putkessa. Aron hyppäsi todella hyvin eikä mokannut kertaakaan. Eli se alkaa kestämään mun juoksemista siinä rinnalla. Mukavaa, kun joskushan se häiriintyi siitä enemmänkin.
Torstaina oltiin mestareita. Meidän agiryhmän mestaruus ratkottiin sateisessa ja kylmässä kelissä. Anu oli kehittänyt 4 osakilpailua, joissa voitosta sai tietyn määrän pisteitä, kakkos ja kolmossijoista vähemmän. Paikalla oli kolme koirakkoa, kun ryhmässä on 6 koiraa.
Eka kisa oli sellainen, että jokainen sai suunnitella 12 esteen radan kentällä olevista esteistä niitä liikuttamatta. Piirrettiin radat paperille ja sitten ei saanutkaan tehdä sitä omaa rataa, vaan ne vaihdettiin. Emman suunnittelema rata ei mennyt nollana läpi, mutta kiva se oli. Tämän kisan Emma voitti taas mun tekemällä radalla.
Kakkoskisa oli sellainen, että jokainen otti radalta pisteen, jonka ympärille tehtiin metrinen ympyrä. Piti suunnitella sijainti niin, että ohjaaja ei poistu ympyrästä ja koira suorittaa mahdollisiman monta estettä tietyssä ajassa. Sijoituinkin keppien viereen niin, että Aron pääsi tekemään keppejä, joihin se ei tarvitse minua ja sitten juoksutin sitä ympyrästä käsin aina kolme hypyn kautta uudestaan kepeille. Tää kisa me voitettiin.
Kolmoskisassa ohjaaja seisoi taas paikoillaan ja koira lähetettiin avokulmasta kepeille. Etäisyyksiä oli kolme ja yllätykseksi Aron voitti tämän kisan. Se osasi mennä kepeille 15 m päässä avokulmasta ihan oikein ja pujotteli minun vain tönöttäessä paikallaan, en olisi uskonut. Justhan mä aina olen harmitellut, kun me ei osata noita avokulmia yhtään.
Neljäs kisa oli kuin kirsikka kakussa. Oli 4 esteen suora, jonka päässä oli putki, putkesta piti tulla sama suora takaisin päin. Ohjaajan piti seistä lähetyspaikassa ja saada koira suorittamaan mahd. nopeasti tuo suora virheittä. Jos piti liikkua koiran mukana saadakseen sen liikkumaan, tuli virhepisteitä. Hah, just nää me osataan. Auta armias jos toi olis pitänyt tehdä ohjaajan juostessa mukana! Joten Aron suoritti radan noin 8 sekunnin ajassa puhtaasti, mutta Bertta teki sen saman sekunnin nopemmin. Heh, tässä kisassa olimme siis toisia, kun Emman koira ei irronnut ollenkaan.
Lopputulos oli Aronin voitto ja kehariryhmän mestaruus. Kyllä voittaminen on kivaa ja varsinkin tärkeissä mestaruuskisoissa :-)
Perjantaina Aron sai levätä.
Lauantaina sitten kana-areena kera hyvän seuran. Menossa mukana Saija, Anna, Miinu, Katri ja minulla Petra vielä mukana. Aloitettiin tokolla, jatkettiin hyppytekniikalla ja homma huipentui agiin. Välissä käytiin syömässä Maivian pidoissa. Älyttömän mukavaa ja antoisaa, kun asioita voi miettiä monesta eri näkökulmasta. Mm. ruudunpaikanhakutreeni, missa ruudun paikkaa treenataan siten, että koira saa tarjota ja ohjaaja kuittaa, kun koira on oikeassa paikassa, herätti mielipiteitä.
Aron oli pätevä paikalla-oloissa, sen paikka-istuminen on kyllä niin kympin juttu. Kontaktinpitotreenissä taasen pakka levisi. En osannut ajatella, että pelkästään tämä treenihalli on paikkana oma kriteerinsä ja eikä se kontaktin pitäminen hyvässä mielentilassa sitten onnistunutkaan. Tunnareissa se onnistui 2/3. Hyppytekniikkatreenissä tehtiin samaa harjoitusta kuin ke, mutta homma näytti ihan erilaiselta nyt kana-areenalla, en tiedä miksi. Aron treenasi sitten etäisyyden arviointia ja tämä treeni voitaisiin ottaa kyllä kotonatehtäviin. Siinä viimeinen este siirtyy joka hypyllä ja koiran pitää joka kera arvioida etäisyyttä, kun samalla kaavalla ei voi mennä. Esteen etäisyys vaihtui aina 3 jalan verran ja etäisyys 21 jalkaa hyppysarjasta sai Aronin epäröimään, joten treenilistalle!
Sunnuntaina mentiin metsään Miinun ja Bertan kanssa, Kangasalan lihasulaan. Keli oli ihan loistava ja missään näkynyt ristinsielua. Tallasimme toisillemme kilometrin jäljet ja siirryimme esineruutuilemaan vähän kauemmas jäljistä. Ruuduan etureuna oli sellaista tasaista sammaleikkoa ja ruudun takaosa nousi kalliolle. Aron teki töitä ruudussa Bertan jälkeen ja meidän ruuduntallaaja avustajat Elvis ja Pampula olivat tehokkaasti tampanneet ruutua. Aronilla oli 4 esinettä, jotka 2 etukulmissa ja 2 takana kallioilla. Etukulmien esineet nousi helposti, mutta ne takaosan kalliot tekivät hommasta haasteellisen, sillä niitä pistoja kohti kallioita tehtiin useita. Sitkeästi Aron meni sinne minne näytin, mutta jostain syystä yksi kallionkielekkeellä ollut muovinen kotelo ei vaan osunut Aronin nenään. Miinu kävi välisä koskettamassa esinettä, että saatiin siihen hajua ja kyllä se sitten sieltä vaikeasta paikasta nousi se esine. Enemmän pitäisi keksiä esineruutuhin näitä vaihteluita, sillä ollaanko tehty liian tasaisia ruutuja tasaisissa maastoissa nyt tänä kesänä. Tosin tämä esinekin oli vaikea, sillä jokin kankainen haisee aina paremmin kuin muovinen kotelo.
Sinne lähti etsimään
Ja hei vau, esine löytyi
Toinen vaiko kolmas lähetys
Tuotti esineen
Tällä kallionkielekkeellä oli se vaikein esine
Lopuksi jäljille. Ajettiin ne itsekseen, sillä parempi harjoitella sitä kisatilannetta, missä ollaan vain kaksin koiran kanssa. Toki perässä kävelevä jäljentekijä tekee paljon monenlaisia huomioita koiran työskentelystä, mutta hyvä treenata näinkin.
Aron teki loistavan janan ja jäljennoston oikeean suuntaan. Onko takajäljet nyt hetkeksi selätetty, teki niin itsevarmasti tuon homman. Ja jana täydellä laukalla....
Mutta jäljellä Aron oli tänään huoleton. Jarrutin sen vauhtia, mutta hyvä keli, kostea metsä ja hyvä pohja saivat sen ajamaan jälkeä turhan korkealla nenällä. Jos keli olisi ihan tappo, tekee Aron paremmin.
Aron ilmaisi kepeistä vain kolme, yhden huomasin itse ja otin mukaan. Viimeisen kepin huomasin myös itse, kun jälki loppui lähes tien varteen, Aron oli jo tiellä pähkäilemässä, että mihin jälki menee, kun minä seisoin kepin päällä. Höh. En tiedä teinkö tyhmästi, mutta kutsuin Aronin takaisin metsään, pyöräytin yhden kuusem ympäri ja annoin sen ajaa tuo viimeiset 15m uudestaan, nyt se haistoi ja ilmaisi sen viimeisen kepin. Joten tänään vain 3/6 keppilaskuriin. Jos kokeessa oltais oltu olis keppejä ollut luovuttaa 5. En voinut kovastikaan iloita näin onnettomasta keppisaldosta, mutta takajälkien selätyksestä voin. Se pitää muistaa, että janan pisteet on tosi merkittävät. Miinu oli tehnyt meille kyllä hyvän 1 km mittaisen jäljen. Siinä oli maastonvaihtelua, aukeita paikkoja, suopursua, tiheää havukkoa, joissa ei näe koiraansa yhtään. Silti tässä nyt pähkäilen, että millä tuohon liian huolettomaan asenteeseen vaikuttaisi. Uusi jälki heti huomenna ja työskentely olisi ehkä tasaisempaa.
Ihan kiva, että ollaan parin viikon päästä Maria Brandelin jälkipäivässä, ajatukset nenätyöskentelyyn ovat paikallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti