Hannan tekemä Aronin jälki oli 800m pitkä. 5 keppiä, voittajaluokan janapituus ja matkan varrella kaikenlaista.
Aronin jana oli hyvä. Se ehkä ilmavainulla nappas jo heti kättelyssä, että missä se jälki onkaan ja janalla hieman vinoon siihen suuntaan mistä Hanna oli tullut metsään mutta kun lähti omasta mielestä suoraan ja vauhdilla, en alkanut korjailemaan. Jälki nousi ja lähti oikeaan suuntaan, tosin jäljestettyään 10m oltiin siinä janamerkin kohdalla, joten sen verran vinoon meni. Suunnan valinta oli vaan niin hyvä eli ei takajälkeä, olin oikein mielissäni.
Ja millä vauhdilla matkaan. Vaikka mikä ryteikkö, oja, alustanvaihdos yms oli edessä, ei se haitannut Aronia yhtään. Se oli kuin tulta ja kipinää siellä jäljellä. Ehkä 600m kohdalla vauhti alkoi tasaantua, mutta ensimmäinen pysähdys tuli viimeisellä kepillä. Itse huomasin keppi nro 4, en muita. Eipä naurattanut. No tietty kiva, että edes se viimeinen.
Siinä mietittiin Hannan kanssa, että onko tässä ongelma. Muisteltiin, että viime viikolla oli vähän sama tilanne. Jäljestys on nyt niin hienoa, ihan parasta Aronin mielestä ja se ei vaan ehdi, malta, mikä ikinä onkaan pysähtyä, aistia, haistaa niitä keppejä. Hanna kysyi, että mitäs jos ylitetystä kepistä huomauttaa? Johon totesin, että ei ikinä. Mitä koira oppii siitä?
Enemmänkin pitäisi miettiä miksi keppi jää koiralta ilmaisematta? Onko motivaatio riittävä? Miten saada motivaatio niin isoksi, että koira on nenä auki ja valmis ilmaisemaan kepin? Haluaako koira itse löytää kepin? Entä mielentila? Entä ohjaajan käytös, kiristänkö liinaa ennen keppiä, kun tiedän missä se on, jolloin merkkaan kepin ennen kuin se on kohdalla? Näissä onkin miettimistä.
Päädyimme Hannan kanssa siihen, että meidän pitää jäljestää enemmän, jolloin se itse jäljestyksen hurmos laskeutuu tavalliselle tasolle. Ja silloin Aron jäljestää hiukan rauhallisemmin ja ilmaisee kepitkin. Jos jäljestys on suurta viihdettä kerran viikossa, käy juuri näin....
Joten tänään kävin tekemässä Aronille jäljen.
Kepit
Ideana oli, että tänään on tarjolla paljon keppejä, paljon vahvisteita. Ensimmäiset 5 keppiä on ihan reilusti kepit. Seuraavat kolme on pikkuisemmat. Viimeisin keppi on pienin. Kepit oli hyvin hajustuneita ja kuivia.
Jälki oli 900m pitkä ja hyödynsin taas Vatialan hautausmaan metsää. Janapaikka oli 40 m leveä metsäkaistale, jonka takana oli heti hautausmaa. Tänään matka janalla oli siis ehkä 30m.
Ihanne janapaikka, mutta siellä on hautausmaa takana.
Ajoin jäljen tarkalleen 2 tuntia vanhana ja janalla Aron osasi. Suunnan se valitsi jälleen kerran oikein ja olen nyt niin tohkeissani tästä. 6 vuotta on mietitty, että miten pääsee takajäljistä eroon ja nyt tiedän sen :).
Sitten matkaan. Aron jäljesti ihan yhtä innoissaan kuin eilen, mutta ehkä pykälän rauhallisemmin. Kepeistä nousi 7/8.
Neloskeppi oli mm näin, en asetellut kaikkia ihan tarjottimelle.
Ihan ohuesti harmitti, että keppi nro 7 ohitettiin, mutta kun jälki oli ajettu, kävelin muka ihan ohi mennen sinne suunnalle, mihin se keppi jäi. Aron juoksenteli vapaana ja itse katselin sporträkkeristä, että missä se mun jälki kulkikaan. Huomasin seisovani sen päällä ja mietin, että olikohan se metsään jäänyt keppi jossain näillä kohdin, kunnes huomasin, että Aron löysi kepin noin 15 m päästä missä seisoskelin. Jee, sillä oli nenä auki vapaallakin. Tämä 7 keppi oli sellainen nysä ja siitä puolet oli maan sisässä, että se törötti vaan pystyssä siellä. Joten Aron sai kivasti kehuja tästä viimeisestä jo ylitetystä kepistä.
Lämmin tuli
Joten näillä ideoin jatketaan. Sunnuntaina täytyy tehdä jo seuraava jälki/keppitreeni. Laitan niitä tyrkylle paljon ja erilaisiin paikkoihin. Joten eiköhän se näillä konstein ala niitä keppejä mulle
nostella.
Jäljestyksen lisäksi uinti on toiseksi kivointa t: Aron
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti