Tottisjuttuja olen alkanut pikkuhiljaa muistelemaan Aronin kanssa. Seuraamisen paikkaa on hinkutettu taaksepäin. Perusasentoihin uusi käsky "täppää", jolloin keskinäinen yhteytemme aukeaa käsitargetin kautta ja Aron hylkää ympäristön. ( Tai tämä on ainakin tavoitteena). Noutojen paluuta on tehty niin pienillä kuin isommilla kapuloilla, a-esteen tai hypyn kautta ja eteenmenonkin muistaa melko mukavasti.
Maastoissa esineruutua ei olla ehditty treenailla juuri lainkaan, mutta tästä en ole huolissani. Sen sijaan jälkiä pitäisi ajella nyt enemmän. Eilen olin Toivasen Hannan kanssa jälkimetsissä ja siellä tein Aronin työskentelystä mielenkiintoisia havaintoja:
Janatyöskentely on loistavaa. Menee viivasuorana ja täysillä janalla eteenpäin. Matka ei ole ongelma, etenee mukavan luotettavasti pitkälle, eilen jopa jokusen metrin yli jäljen, mutta nosti sen sitten siitä lähtien oikeaan suuntaan. Suunnan valinta on myös parantunut, takajäljestä en ole huolissani.
Motivaatio oli eilen niin suuri, että tiesin heti alussa, että nyt jää kepit kyllä huomaamatta. Aron oli niin liekeissä, että porhalsi henkselit paukkuen. Onneksi Hanna oli tehnyt meille oikein kunnon haastejäljen. Jopa sellaisen, että parissa kohtaa oli pakko kysyä perässä tulevalta Hannalta, että ihanko oikeasti olet mennyt tässä. Oltiin hirvien uralla, mentiin ojassa ojan reunaa pitkin, yliteltiin ryteikköä ja vaikka mitä. Aron teki kovasti töitä, ratkaisi kaiken hyvin, mutta kolme ensimmäistä keppiä jäi nostamatta. Ensimmäinen 4. keppi nousi kun jälkimatkaa oli takana jo enemmän. Siitä eteenpäin maasto helpottui ja jäljestyskin asettui tuttuihin uomiin. Hanna oli tehnyt loppuun kunnon siksakkia ja käytiin tien vieressä, josta takaisin metsään ja taas kohti tiehen. Mutta tämänhän oli Aronille helppoa ja luotin siihen 100%. Viimeisen kepin se nostikin jonkun kiven takaa tien vieressä olevasta varvikosta. On se kyllä hieno!
Tästä vaan opittiin, että kepit nousee jos on enemmän jälkiä alla. Eli kokeen lähestyessä vaan jäljestellään enemmän. On myös turha ajaa pelkästää helppojen alustojen jälkiä, kokemusta pitää hankkia kaikenlaisista pohjista ja maastonmuutoksista. Huomasin myös, että pitäisi treenata sellaisia keppien paikkoja, missä keppi ei ole ihan tarjottimella. Esim suopursu/ isot mustikanvarvut saa koiran ajamaan korkeammalla nenällä, mitä jos kepit on maassa suopursun juuressa, jääkö haistamatta?
Joten mikäs tässä, hyviä treenisuunnitelmia on mielessä, joten koetta kohti, meni syteen tai saveen.
Aron ❤️
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti